SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
|
|
- Juuso Halttunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
2 Sisältö Maailmantalous kiihdyttää vaimeasti 3
3 MAAILMANTALOUDEN ENNUSTE Maailmantalous kiihdyttää vaimeasti TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 4/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Maailmantalouden ennakoidaan kasvavan reilun 3 prosentin vauhtia eli vain hieman nopeammin kuin Maailmankaupan kasvu pysyy viime vuosina nähtyyn tapaan hitaana suhteessa BKT:hen. Yhdysvaltain ja Kiinan kasvu jatkuu vahvana ja ylläpitää maailmantalouden kohenemista. Öljyn hinnan hienoinen nousu tukee Venäjän talouden vähittäistä elpymistä. Euroalueen kasvun odotetaan jatkuvan melko ripeänä kotimaisen kysynnän vetämänä. Brexit varjostaa etenkin Britannian, mutta jonkin verran myös muun Euroopan kasvunäkymiä. Nousevien talouksien kehitys jatkuu ennustejaksolla melko vakaana eikä Euroopan kasvunotkahduksen juuri odoteta vaikuttavan näihin maihin. Brexit yllätti rahoitusmarkkinat Yhdysvaltain ensimmäinen koronnosto joulukuussa 2015 lisäsi alkuvuonna 2016 huolia nousevista talouksista. Syynä oli erityisesti se, että nousevien maiden valuuttojen heikkeneminen suhteessa dollariin lisäsi merkittävästi dollarimääräisiä velkoja ottaneiden yritysten kotimaanvaluutan määräistä velkataakkaa. Yhdysvalloissa ensimmäiselle koronnostolle ei vielä toistaiseksi ole saatu jatkoa, ja huoli nousevista talouksista on tällä hetkellä hieman hellittänyt, mikä on näkynyt sekä nousevien talouksien että Yhdysvaltain osakekurssien kohoamisena. Yhdysvaltain talous on useiden arvioiden mukaan ainakin lähes saavuttanut täystyöllisyyden, ja inflaatio Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 3
4 vaikka onkin vielä hieman tavoiteltua vähäisempi on kiihtynyt selvästi vuodesta Vaikka Yhdysvaltain bruttokansantuotteen kehitys on alkuvuonna 2016 ollut vaimeaa, talouden ennustetaan jatkavan kasvu-urallaan. Kuvio 1. Rahoitusmarkkinoiden levollisuus päättyi, kun markkinat yllättyivät kesäkuun lopulla Ison-Britannian irtautumista puoltavan EU-kansanäänestyksen tuloksesta. Brexitäänestystuloksen välittömät vaikutukset rahoitusmarkkinoihin, valuuttakursseja lukuun ottamatta, jäivät kuitenkin lyhytkestoisiksi, ja markkinat ovat jo pääosin palautuneet niistä. Rahoitusmarkkinoiden palautumista on tukenut Englannin pankin merkittävä elvytyspaketti, josta ilmoitettiin elokuun alussa. Englannin punnan kauppapainoinen valuuttakurssi, joka heikkeni jonkin verran jo ennen kansanäänestystä, on kuitenkin jäänyt merkittävästi heikommaksi kuin ennen äänestystä, ja pitkät puntakorot ovat aiempaa matalammat. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 4
5 Kuvio 2. Kehittyneiden maiden pidemmän aikavälin kasvunäkymät ovat pysyneet vaimeina mm. tuottavuuden hitaan kasvun takia, ja pitkät korot ovat tämän vuoden kuluessa painuneet ennätysmataliksi. Myös hintanäkymät ovat yhä vaimeat. Markkinaodotusten mukaan keskeiset keskuspankit pitävät rahapolitiikan kevyenä vielä pitkään, vaikka Yhdysvalloissa korkojen odotetaan hieman nousevan. Euroopan keskuspankki kevensi maaliskuussa merkittävästi rahapolitiikkaansa. Syyskuussa EKP:n neuvosto korosti, että toimia jatketaan, kunnes inflaatiovauhdin katsotaan palautuvan kestävästi tavoitteen mukaiseksi. Japanissa kasvu- ja inflaatiokehitys on ollut erityisen vaisua, ja myös Japanin keskuspankki on tehnyt lisätoimia. Kevyestä rahapolitiikasta huolimatta jenin kauppapainoinen valuuttakurssi on vahvistunut voimakkaasti vuoden 2016 aikana. Kiinan juanin kauppapainoinen valuuttakurssi on sen sijaan hieman heikentynyt vuoden 2016 alkupuoliskolla. Kiinan talouskehitys on alkuvuonna ollut vakaata. Yhä runsas öljyn tarjonta on pitänyt öljyn hinnan matalana. Alkusyksynä hinta oli hieman alle 50 dollaria tynnyriltä. Ennustejaksolla öljyn hinnan oletetaan nousevan keskimäärin noin 55 dollariin tynnyriltä vuonna Ks. Öljymarkkinat hakevat uutta tasapainoa. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 5
6 Kuvio 3. Maailmantalouden kasvu kiihtyy vain hieman Maailmantalouden ennakoidaan kasvavan vuosina reilun 3 prosentin vauhtia eli vain hieman nopeammin kuin vuonna Ison-Britannian kansanäänestyksen tulos ja odotettavissa olevat pitkät EU-eroneuvottelut varjostavat etenkin maan itsensä mutta jonkin verran myös muun Euroopan kasvunäkymiä ennustejaksolla.ks. Kolme kuukautta brexitäänestyksestä missä mennään? Kansanäänestyksen tulosta seurannut välitön rahoitusmarkkinoiden heilunta jäi kuitenkin verrattain lyhytkestoiseksi. Siksi brexit vaikuttaa suhdanne-ennusteeseen pääosin kauppavirtojen kautta: Ison-Britannian tuonti supistuu lähivuosina merkittävästi, mikä vähentää muun Euroopan vientiä Isoon-Britanniaan sekä vientiteollisuuden investointeja. Ennusteessa brexit on koko Euroopan mittakaavassa pienehkö, hieman kasvua sekä inflaatiota ennustejakson kuluessa hidastava epäsuotuisa sokki. Tähän arvioon liittyy kuitenkin ennakoitua heikomman kehityksen riski, jolloin vaikutukset olisivat syvempiä ja heijastuisivat laajemmin Eurooppaan ja koko maailmantalouteen. Euroalueen kasvua vaimentavat myös alueen sisäiset ja brexitistä riippumattomat ongelmat, kuten Italian kasvunäkymien heikentyminen uudelleen ja pankkisektorin vaikeudet. Yhdysvalloissa ja Kiinassa talouskasvu jatkuu vahvana ja ylläpitää maailmantalouden kohenemista. Yhdysvalloissa kasvun ennakoidaan kiihtyvän tämän vuoden tilapäisesti hitaamman vaiheen jälkeen reiluun 2 prosenttiin. Kiinassa kasvu hidastuu hallitusti, kun talouden rakenne muuttuu investoinneista yksityisen kulutuksen suuntaan. Brexitistä johtuva Euroopan talouden notkahdus ei juuri vaikuta Yhdysvaltain ja Kiinan kasvuun. Yhdysvalloissa inflaation odotetaan kiihtyvän noin 2 prosenttiin. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 6
7 EU22-alueen (euroalue, Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska) inflaatiokehitys on kaksijakoista: euroalueen inflaatio kiihtyy ennustejaksolla, mutta ei vielä saavuta keskipitkää aikaväliä koskevaa hieman alle 2 prosentin tavoitetta. Isossa-Britanniassa inflaatio kiihtyy voimakkaammin kuin euroalueella, kun brexitistä johtuva punnan heikentyminen kiihdyttää tuontihintojen nousua. Japanin talouspoliittiset haasteet ovat ennustejaksolla suuret ja ilman merkittäviä muutoksia talouspolitiikkaan kasvu- ja inflaationäkymät ovat hyvin vaimeat. Väestön ikääntymisen takia bruttokansantuotteen kehitys työikäistä väestöä kohden on kuitenkin kohtuullista. Öljyn hinnan hienoinen kohoaminen tukee Venäjän talouden elpymistä. Venäjän kasvu kiihtyy noin 1,5 prosenttiin vuonna Nousevien talouksien kehitys jatkuu ennustejaksolla melko vakaana eikä Euroopan kasvun notkahduksen odoteta juuri vaikuttavan näihin maihin. Maailmankaupan ennakoidaan hieman kiihtyvän ennustejaksolla poikkeuksellisen vaimean vuoden 2016 jälkeen. Viime vuosina nähtyyn tapaan maailmankaupan kasvu pysyy kuitenkin koko ennustejaksolla hitaana suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ks. Miksi maailmankauppa on hidastunut? Taulukko 1. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 7
8 BKT:n ja maailmankaupan muutos Prosenttimuutos edellisvuotisesta (alla edellinen ennuste) BKT e 2017 e 2018 e Yhdysvallat 2,6 1,6 2,3 2,2 (2,4) (2,2) (2,3) (2,2) EU22 2,0 1,7 1,3 1,6 (1,7) (1,6) (1,8) (1,8) Japani 0,6 0,4 0,9 1,0 (0,5) (0,4) (0,7) (1,2) Kiina 6,9 6,5 6 5 (6,9) (6) (6) (5) Venäjä 3,7 1,0 1,0 1,5 ( 3,7) ( 3) (0) (1) Maailma 2,9 2,8 3,1 3,1 (2,8) (2,8) (3,2) (3,2) Maailmankauppa 2,3 1,5 3,2 3,5 (1,4) (2,7) (3,8) (4,0) e = ennuste. EU 22 = euroalue, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Lähde: Suomen Pankki. Taulukko 2. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 8
9 Inflaatio keskeisissä maissa Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (alla edellinen ennuste) Vuosi e 2017 e 2018 e EU22 0,0 0,4 1,4 1,5 (0,0) (0,2) (1,2) (1,6) Yhdysvallat 0,1 1,1 2,1 2,2 (0,1) (1,0) (2,3) (2,2) Japani 0,8 0,1 0,6 1,0 (0,8) (0,2) (1,5) (1,4) e = ennuste. EU = euroalue, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Lähteet: Maiden tilastoviranomaiset ja Suomen Pankin laskelmat. Brexit vaimentaa kasvua Euroopassa Brexit merkitsee Isolle-Britannialle suurta muutosta, jonka lopulliset vaikutukset nähdään vasta pidemmän ajan kuluessa. Ison-Britannian kasvu on erityisesti vuonna 2017 merkittävästi vaimeampaa kuin ennen EU-kansanäänestystä arvioitiin. Tämän myötä euroalueen, Ruotsin ja Tanskan vienti Isoon-Britanniaan vaimenee, mikä samalla heikentää erityisesti vientiteollisuuden investointeja näissä maissa ja vaimentaa kasvua hieman. Brexitin vaikutuksiin liittyy kuitenkin paljon epävarmuutta. Kaupankäynnin lisäksi brexitillä voi olla ennusteajanjaksolla euroalueen, Ruotsin ja Tanskan talouteen useita muitakin vaikutuksia, mutta ennusteen perusurassa näitä vaikutuksia ei ole otettu huomioon. Kotimaisen kysynnän vetämänä euroalueen kasvun odotetaan jatkuvan melko ripeänä huolimatta pienestä vuoteen 2017 osuvasta hidastumisesta. Kasvua tukevat kevyt rahapolitiikka ja ennusteajanjaksolla kutakuinkin neutraali finanssipolitiikka. Kasvun jatkuminen tukee ennustejaksolla työllisyyden kohenemista ja kiihdyttää inflaatiota. Kasvun lievä vaimeneminen brexitin takia hidastaa kuitenkin euroalueen elpymistä ja lisää julkisen talouden haasteita useassa maassa. Euroalueen julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen pienenee vain hieman ennustejaksolla. Euroalueen suurista maista erityisesti Italian talousnäkymät näyttävät hyvin vaimeilta muun muassa pankkisektorin ongelmien takia. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 9
10 Kaiken kaikkiaan brexitin vaikutus Suomen Pankin uuteen EU22-alueen reaalitalouden ennusteeseen on merkittävä. Ison-Britannian kasvuennustetta on tarkistettu aiemmin arvioitua heikompaan suuntaan eniten, mutta vaikutukset vaimentavat myös muiden EU22-alueen maiden kasvua. Ennen arvioitua heikomman kasvuennusteen takia ns. tuotantokuilu eli potentiaalisen ja toteutuvan BKT:n välinen ero jää ennusteperiodin lopulla aiempaa suuremmaksi. EU22-alueen inflaatio pysyy vuonna 2016 vielä hitaana, mutta kiihtyy seuraavina vuosina. Yhdysvaltain talouskasvu ja inflaatio kiihtyvät Teollisuustuotannon ja investointien kehitys on Yhdysvalloissa ollut jo runsaan vuoden ajan hyvin heikkoa, mikä johtuu etenkin kaivannaisteollisuuden sopeutumisesta alhaiseen öljyn hintaan. Öljyntuotantoa on supistettu ja alan ylikapasiteettia purettu, ja tämä on näkynyt myös monilla muilla tähän tuotantoon sidoksissa olevilla toimialoilla. Investointien supistuminen kaivannaisteollisuudessa on ollut rajua. Vuoden 2016 toisella neljänneksellä investointeja oli lähes 50 % vähemmän kuin vuotta aiemmin ja yli 62 % vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Ennusteessa lähtökohtana on, että tämä sopeutuminen on nyt pitkälti viety läpi, joten teollisuustuotannon ja investointien kasvun edellytykset ovat parantuneet merkittävästi. BKT:n kasvu jää vuonna 2016 heikon ensimmäisen vuosipuoliskon vuoksi vain 1,6 prosenttiin, mutta vuonna 2017 kasvuvauhti yltää 2,3 prosenttiin ja vuonna 2018 se on 2,2 %. Tänä vuonna kasvu on yksityisen kulutuksen varassa, mutta parina seuraavana vuonna sitä tukevat myös sekä tuotannolliset investoinnit että asuntoinvestoinnit. Nettoviennin kasvuvaikutus on heikko koko ennusteperiodin ajan, sillä dollarin vahvuus tukee tuontia ja heikentää vientiä. Työmarkkinoilla kehitys on ollut hyvää, ja työttömyysaste on painunut jo hieman alle 5 prosenttiin. Kuluttajahintainflaatio jää vuonna 2016 runsaan prosentin tuntumaan, mutta jo ensi vuonna inflaation ennustetaan nopeutuvan yli 2 prosentin talouskasvun piristyessä ja öljyn hintavaikutuksen hiipuessa. Yhdysvaltain talouskasvua jarruttaa tuottavuuden heikko kehitys. Työn tuottavuuden koheneminen on hidastunut jo reilun kymmenen vuoden ajan, mutta aivan viime vuosina kehitys on ollut erityisen heikkoa (kuvio 4). Tämän vuoden toisella neljänneksellä työn tuottavuus jopa supistui vuodentakaisesta. Työn tuottavuuden kasvun hidastuminen koskee Yhdysvaltain lisäksi laajaa joukkoa muitakin maita. Syynä ilmiöön voivat osittain olla riittämättömät investoinnit tuotantokapasiteetin uusimiseen. Investointien vähäisyyttä tärkeämpänä selityksenä pidetään kuitenkin kokonaistuottavuuden heikkoa kehitystä. Tähän ilmiöön on esitetty tutkimuskirjallisuudessa useita selityksiä. Näitä ovat uuden teknologian vaikutusten viiveet ja leviämisen muuttuminen verkkaisaksi tai yritysten toimintaympäristön dynaamisuuden väheneminen, joka liittyy mm. aiempaa hitaampaan työn ja pääoman uudelleenallokoitumiseen tuottamattomilta tuottavammille aloille. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 10
11 Kuvio 4. Kiinan talouskasvu hidastuu, riskit lisääntyneet Kiinassa vuoden 2016 toteutunut BKT:n kasvu on elvytyspolitiikan vauhdittamana ollut odotettua nopeampaa. Tästä syystä kuluvaa vuotta koskevaa BKT:n kasvuennustetta on tarkistettu aiemmasta 6 prosentista 6,5 prosenttiin. Kasvunäkymät eivät kuitenkaan ole muuttuneet, vaan kasvun odotetaan hidastuvan 6 prosenttiin vuonna 2017 ja 5 prosenttiin Kasvun hidastumisen taustalla on useita tekijöitä, kuten supistuva työvoiman määrä, heikkenevä tuottavuuden koheneminen ja käynnissä oleva talouden rakennemuutos, joka vaimentaa investointien lisääntymistä. Tulevina vuosina taloutta kannattelee pääosin kotimaisen kulutuskysynnän vakaa ja vahva lisääntyminen. Kuluttajahintojen nousun odotetaan pysyvän maltillisena, ja raha- sekä finanssipolitiikan kasvua tukevana. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 11
12 Kuvio 5. Kiinan talouskehitykseen liittyvät huolet ovat kasvaneet edelleen, eikä voida jättää huomiotta kehityskulkuja, joissa kasvu hidastuu selvästi ennustettua nopeammin. Erityisesti rahoitussektori on koetuksella. Yritysten velkaantuminen on jatkunut hyvin nopeana, ja velka on keskittynyt sektoreille, joilla on ylikapasiteettia, ja tehottomiin valtio-omisteisiin yrityksiin. Monilla näistä on esiintynyt vaikeuksia hoitaa velvoitteitaan, ja useiden tulevaisuudennäkymät ovat heikot. Lisäksi monien valtionyritysten tuloskunto on heikentynyt ja yhä useamman yrityksen korkomenot ovat hyvin suuret tuloihin nähden. Varjopankkisektorin suuri koko hämärtää kuvaa rahoitussektorista, mikä vaikeuttaa valvontaa. Rahoitussektorin toimijoiden väliset linkit ovat myös lisääntyneet, minkä vuoksi mahdolliset yksittäiset ongelmat leviävät aiempaa herkemmin muihin toimijoihin. Investointien kasvun odotetaan ennusteessa hidastuvan tasaisesti. Vuonna 2016 investointien lisääntyminen on ollut hyvin valtiovetoista ja yksityisten reaaliinvestointien vuosikasvu on painunut vaimeaksi. Investoinnit kattavat lähes puolet Kiinan taloudesta, ja jos niiden kasvu hidastuu merkittävästi ennustettua enemmän, vaikutus talouden näkymiin on tuntuva. Kiinan poliittisella rintamalla tilanne on vaikea, kun talouden vapauttaminen ja sisäisen politiikan kiristäminen (mm. tiukempi ja laajempi sensuuri, internetrajoitusten lisääminen ja kansalaisyhteisöjen valvonta) ovat törmäyskurssilla. Vaikuttaa myös siltä, että Kiinan johto ei ole yksimielinen talouspolitiikan painopisteestä. Toiset haluavat pitää yllä virallisten kasvutavoitteiden mukaista nopeaa kasvua, ja toiset haluaisivat ajaa uudistuksia, joiden myötä kehitys todennäköisesti hidastuisi lyhyellä aikavälillä virallisia tavoitteita hitaammaksi. Myös ulkopoliittiset riskit ovat suurentuneet Etelä-Kiinan meren tilanteen vuoksi. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 12
13 Japanissa kasvu- ja hintanäkymät edelleen vaisut Japanissa talouskasvu jatkuu vaisuna. Vientiä painaa jenin huomattava vahvistuminen, joka heikentää vientisektorin kustannuskilpailukykyä. Lisähaasteita tuovat aiempaa vaimeampi maailmankaupan kasvuvauhti ja Japanin tärkeimmän kauppakumppanin Kiinan talouskasvun hidastuminen. Myös kotimainen kysyntä on ollut heikkoa. Yksityisen kulutuksen kasvua hidastaa edelleen maltillinen ansiokehitys. Nimellispalkat ovat nousseet jonkin verran, ja inflaation hitaus on kasvattanut reaalisia ansioita. Samalla kuitenkin pienempipalkkaisten osa- ja määräaikaisten työntekijöiden osuus työvoimasta on lisääntynyt, jolloin kansantalouden kokonaispalkkasumma ja siten ostovoiman kehitys jäävät vaisuiksi. Yritysten kotimaista investointihalukkuutta puolestaan hillitsee se, että Japanissa väestö vanhenee ja sen määrä supistuu. Yritysten voitot ovat ennätyksellisiä, mutta sen sijaan, että tehtäisiin investointeja kotimaahan, japanilaiset yritykset pyrkivät laajentumaan mieluummin ulkomaille parempien näkymien perässä. Kotimaisen kysynnän kasvu onkin lähivuosina pitkälti julkisen kulutuksen varassa. Hallitus pyrkii Japanissa vauhdittamaan talouskasvua elvyttävällä finanssipolitiikalla. Elvyttävä finanssipolitiikka kuitenkin kasvattaa maan velkaantumista ja lisää pidemmän aikavälin haasteita velkakestävyyden saavuttamiseksi. Matalasuhdanteen lisäksi kasvua painaa väestörakenteen muutos. Ikääntyvien osuus lisääntyy, ja työikäisen väestön osuus pienenee. Työikäisen väestön määrään suhteutettuna Japanin talouskasvu onkin ollut verrattain ripeää (kuvio 6). Kuvio 6. Kuluttajahintainflaatio on muuttunut jälleen negatiiviseksi vaisun talouskasvun, jenin vahvistumisen ja öljyn alhaisena pysyvän hinnan takia. Heikon kotimaisen kysynnän Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 13
14 vuoksi myös pohjainflaation vauhti on hidastunut lähelle nollaa. Inflaatiokehitys jatkuu maltillisena lähivuosinakin, sillä inflaatio-odotukset ovat vähäiset, inflaatiota kiihdyttävä kulutusveron korotus siirtyi vuoteen 2019 eikä ennusteessa odoteta jenin heikentyvän merkittävästi nykytasoltaan. Japanin keskuspankki pitää rahapolitiikkansa edelleen hyvin kevyenä. Syyskuun kokouksessaan keskuspankki tarkensi strategiaansa ja mm. ilmoitti nostavansa tuottokäyrätavoitteen merkitystä rahapolitiikassaan. Erityisesti pyrkimyksenä on pitää maturiteetiltaan pitkien, 10 vuoden valtionlainojen korot nollan tuntumassa. Lisäksi keskuspankki ilmoitti jatkavansa rahaperustan laajentamista, kunnes inflaatio on kestävästi ylittää 2 prosentin tavoitetason. Venäjän talouden ennustetaan kohenevan hieman aiemmin arvioitua paremmin Venäjän talous supistuu vuonna 2016 aiempaa lievemmin ja elpyy vuonna 2017 hieman nopeammin kuin Suomen Pankin maaliskuun ennusteessa arvioitiin. Taustalla ovat kalliimpi öljyn hinta ja tämänvuotinen ruplan heikko reaalinen valuuttakurssi. Ruplan reaalinen valuuttakurssi on ollut tänä vuonna tuntuvasti vuodentakaista heikompi. Siksi Venäjän tuonti on supistunut harvinaisen paljon suhteessa bruttokansantuotteen luisuun. BKT supistuu tänä vuonna prosentin verran. Tuonti vähenee 7 %. Vuosina talous elpyy vähitellen öljyn hinnan noustessa ja myös tuonti vilkastuu. Talous kasvaa kuitenkin hitaasti, sillä pitkän aikavälin kasvua koskevat arviot ovat ennallaan (1-1,5 % vuodessa). Kuvio 7. Venäjän viennin odotetaan elpyvän tämänvuotisesta notkahduksesta vähitellen. Yksityinen kulutus toipuu vuosien suuresta pudotuksesta, sillä inflaation Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 14
15 hidastuminen tukee ostovoiman kehitystä. Kulutuksen kasvua rajoittaa tuottavuuden kohenemisen hitaus, joka vähentää mahdollisuuksia korottaa yksityisen sektorin palkkoja. Kiinteiden investointien odotetaan elpyvän hitaasti. Osittain tämä johtuu talouden pidemmän aikavälin näkymien epävarmuudesta. Investoinnit ovat supistuneet jo vuoden 2013 alusta. Valtiontalouden menot supistuvat reaalisesti vuosina huomattavasti vähemmän kuin tänä vuonna, vaikka ilmoitetuista budjettivajeen karsimistavoitteista pidettäisiin kiinni. Rahapolitiikan merkitys pysynee pienehkönä talouden elpymisen kannalta. Ennusteen riskit pysyvät suurina. Öljyn hinnan kehitys voi muuttua oletetusta, ja geopoliittiset riskit ovat mahdollisia. Aiempaan tapaan näiden tekijöiden vaikutukset etenkin ruplaan, inflaatioon ja tuontiin voivat olla hyvinkin nopeita. Kansan elintason lasku ja johdon kokemat poliittiset paineet voivat johtaa valtiontalouden menojen arvioitua suotuisampaan kehitykseen. Avainsanat maailmantalous bruttokansantuote inflaatio ennuste Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia artikkeleita taloudesta 15
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne
Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat
Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019
Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin
Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013
5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
Kansainvälisen talouden näkymät
Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta
Kansainvälisen talouden näkymät
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Näkymät heikentyneet nopeasti korjautuuko tilanne? Euro & talous Tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Näkymät heikentyneet
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
Euroopan ja Suomen talouden näkymät
Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät 1 10 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta aiempaa vaimeampana ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin ei niin laaja-alaisena kuin 2017( 2018) ei
Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista
3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden
Kasvua poikkeuksellisten riskien varjossa
Samu Kurri Suomen Pankki Kasvua poikkeuksellisten riskien varjossa Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/216 29.9.216 Julkinen 1 Esityksen teemat Muutokset maailmantalouden kasvuennusteessa
Talouskasvun edellytykset
Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen
Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa
Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste
Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta
EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 5. marraskuuta 2013 Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta Viime kuukausina on ollut näkyvissä rohkaisevia merkkejä
Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
Talouskatsaus
Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
Kansainvälisen talouden tila ja Suomen mahdollisuudet
Seppo Honkapohja Bank of Finland Kansainvälisen talouden tila ja Suomen mahdollisuudet Teollisuuspäivä 29.9.2016 29.9.2016 Unrestricted 1 Teemat Kansainvälisen talouden näkymät epävarmat EKP:n rahapolitiikka
1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys
1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1.1 Kansainvälinen talous Suomen metsäteollisuuden kasvunäkymät ovat tänäkin vuonna pysyneet heikkoina. Vuoden 2000 loppupuolella Yhdysvalloista alkanut suhdanteiden
Globaaleja kasvukipuja
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden
Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka
Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys
Kansainvälisen talouden näkymät, Suomen talous ja työllisyys Budjettiriihen avaus 17.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018
Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu
Missä mennään taloudessa? Talous tutuksi -koulutus Helsinki & Oulu 18.9.2019 Olli Rehn Suomen Pankki Epävarmuus varjostaa maailmantalouden näkymiä Eurooppa - Brexit Lähi-itä - Saudi-Arabian öljyntuotanto
Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit
Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos
Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi
Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Rauman ja Satakunnan kauppakamarit 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi
Suomen talous korkeasuhdanteessa
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,
Talouden tila. Markus Lahtinen
Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous
EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019
EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit
Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina
EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa
Kansainvälisen talouden näkymät
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e
Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA
3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Maailmantalous kasvaa vakaasti 3 MAAILMANTALOUDEN ENNUSTE Maailmantalous kasvaa vakaasti TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 1/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen
JOHNNY ÅKERHOLM
JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Vaihtoehtoislaskelma: Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu olisikin nopeampaa? 3 VAIHTOEHTOISLASKELMA Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu
Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
Talouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen
Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot
Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet
BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016
BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta
Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne
1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen
Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät
Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa
Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Tuomas Välimäki Suomen Pankki Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin ACI Forex Finlandin vuosikokous Katajanokan kasino 1 Puheen runko Viitekorot Euroalueen ja Suomen talouskehitys Rahapolitiikan strategia:
EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä
Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Euro & talous 1/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Rahapolitiikka voimakkaasti kasvua tukevaa 2. Euroalueen kasvu vahvistunut,
Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä
Suomen Pankki Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä Euro ja talous 1 Euroalueen talousnäkymistä ja EKP:n neuvoston rahapoliittisista päätöksistä viime torstaina 2 Euroalueen kasvunäkymät Euroalueen kasvun
Globaaleja kasvukipuja
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 21.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden
Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu
Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu 30.9.2009 Maailmantalous on elpymässä Entisten tuotantomäärien saavuttaminen vie aikaa Velkaelvytys ajaa monen maan julkisen sektorin rahoituskriisiin MAAILMANTALOUS
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
1 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Maailmantalouden näkymät kohentuivat vuoden 13 jälkipuoliskolla. Finanssi kriisin jälki on kuitenkin pitkä. Erityisesti euroalueella tuotanto on edelleen alhaisella
Maailmantalouden näkymät
Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa
Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013
Öljyn hinnan romahdus
Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,
Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen KEVA-päivä 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen näkymissä
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
13 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Viime kuukausien aikana kehittyneiltä päätalousalueilta on saatu rohkaisevia merkkejä: pahin voi olla jo takana. Euroalueen tuotannon syksystä 11 jatkunut supistuminen
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys
Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Jukka Railavo Suomen Pankki 10.12.2013 Palkkalaskelmia yleisen tasapainon mallilla Taloudenpitäjät tekevät päätökset preferenssiensä mukaisesti. Hintojen
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia
Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016
Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................
1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys
1 Kansainvälinen ja kotimainen suhdannekehitys 1.1 Kansainvälinen talous Suomen metsäteollisuuden kasvunäkymät ovat tänä vuonna pysyneet heikkoina. Vuoden 2000 loppupuolella Yhdysvalloista alkanut suhdanteiden
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Nousevien talouksien vaikeudet painavat maailmantaloutta 3 MAAILMANTALOUDEN ENNUSTE Nousevien talouksien vaikeudet painavat maailmantaloutta
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.
Suomen talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT
BOFIT Venäjä-ennuste
BOFIT Venäjä-ennuste Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi Tietojen
ENNUSTEEN ARVIOINTIA
ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden
Euroalueen talousnäkymät ja rahapolitiikka
Olli Rehn Suomen Pankki Euroalueen talousnäkymät ja rahapolitiikka EKP:n rahapolitiikan strategiaa tulisi arvioida uudelleen Euro ja talous -tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Esityksen sisältö EKP:n
Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle
Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*
Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet
Syyskuun talouskatsaus: Epävarmuus varjostaa yhä talouden näkymiä
SYYSKUUN 2019 TALOUSKATSAUS Syyskuun talouskatsaus: Epävarmuus varjostaa yhä talouden näkymiä 4.9.2019 12:15 ANALYYSI TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen vientimarkkinoiden kasvu on hidastumassa varsinkin euroalueella,
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,
TALOUSENNUSTE 13.10.1999
TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa
Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015
Vitamiinien tarpeessa Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015 MAAILMANTALOUS PARANTAA MENOAAN Maailmantalous toipuu vanhojen teollisuusmaiden johdolla Kasvun moottoreita ovat mm. Yhdysvallat ja Iso-Britannia
Ennuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.
Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä
Euroopan komissio - lehdistötiedote Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Bryssel, 05 toukokuu 2015 Euroopan unionin talouskasvu hyötyy tänä vuonna suotuisista talouden
Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin
EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel/Strasbourg 25. helmikuuta 2014 Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin Euroopan komissio on tänään julkistanut talven 2014 talousennusteensa. Sen mukaan talouden
Kuinka tukea kasvun edellytyksiä?
Erkki Liikanen Suomen Pankki Kuinka tukea kasvun edellytyksiä? Talous- ja verofoorumi 3.10.2017 03.10.2017 Julkinen 1 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen talouskehityksestä Kotimaan talouden tilanteesta
Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja