Herantis uusi suomalainen lääkekehitysyhtiö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Herantis uusi suomalainen lääkekehitysyhtiö"

Transkriptio

1 Herantis uusi suomalainen lääkekehitysyhtiö Yhtiön esittely ja tulevaisuudennäkymät johdon käsityksen mukaan Toimitusjohtaja Pekka Simula

2 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi ja käytettäväksi yhdessä Finanssivalvonnan hyväksymän Yhtiön listalleottoesitteen kanssa. Tässä esityksessä ei pyritä antamaan kokonaiskuvaa tai sijoitusta varten riittäviä tietoja Yhtiöstä, eikä pelkästään esityksen tai siinä olevien tietojen perusteella voida tehdä sijoituspäätöksiä. Mahdollista sijoitusta suunnittelevan tahon on tutustuttava Finanssivalvonnan hyväksymään Yhtiön listalleottoesitteeseen. Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yhtiöstä ja markkinoista, joilla se toimii. Tällaiset lausumat, arviot ja laskelmat heijastavat niitä varten tehtyjä oletuksia, jotka voivat pitää paikkansa tai osoittautua virheellisiksi. Tulevaisuutta koskevat lausumat, arviot ja laskelmat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä sekä muita tärkeitä tekijöitä, joiden johdosta Yhtiön todellinen tulos, toiminta ja saavutukset tai toimialan kehitys voivat poiketa olennaisesti tällaisissa tulevaisuutta koskevissa lausumissa, arvioissa ja laskelmissa nimenomaisesti tai välillisesti esitetyistä seikoista. Yhtiö ei anna vakuutuksia tai sitoumuksia tällaisista lausumista, arvioista ja laskelmista. Yhtiön tulevaisuudennäkymiin ja toimialaan liittyvät riskit on kuvattu Yhtiön Finanssivalvonnan hyväksymässä listalleottoesitteessä. Copyright Copyright HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All Plc. rights All rights reserved. reserved.

3 Herantis Pharma Oyj Suomalainen lääkekehitysyhtiö, joka syntyi Hermo Pharma Oy:n hankittua 99% Laurantis Pharma Oy:n osakkeista Tutkii ja kehittää lääkkeitä erityisesti tulehdus-, keskushermosto- ja imusuoniston sairauksiin Painopiste sairauksissa, joissa on Yhtiön näkemyksen mukaan selkeä tarve paremmille hoidoille Erityisosaaminen varhaisen vaiheen lääkekehityksessä Vahvaan tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvien lääkekandidaattien hankkiminen Prekliininen tutkimus Varhaisen kliinisen vaiheen tutkimus Proof-of-Concept (periaatteellisen toimivuuden osoittaminen) potilaskokein Pieni ja kulurakenteeltaan kevyt asiantuntijaorganisaatio

4 Herantiksen historia Herantis on syntynyt vuonna 2014 kahden lääkekehitysyhtiön, Hermo Pharman ja Laurantis Pharman, yhdistyessä Hermo Pharman taustavaikuttajana professori Mart Saarma (neurotieteen huippuyksikön johtaja , akatemiaprofessori ) Laurantis Pharman lääkeaihiot pohjautuvat mm. akatemiaprofessori Kari Alitalon ja professori Kai Kaarnirannan julkaisemiin tutkimustuloksiin Yhtiön käsityksen mukaan yhdistymiselle hyvät perusteet: Suomalaista lääketieteellistä tutkimusta pidetään kansainvälisesti erittäin korkeatasoisena Yhdistymisen ansiosta yhtiöllä on laajempi tuotekehityssalkku ja paremmat taloudelliset ja muut resurssit

5 Hallitus ja johto Pekka Mattila" Jonathan Knowles" Timo Veromaa" Frans Wuite" James Phillips" Aki Prihti" MSc, Hallituksen pj, CEO Desentum, Ex-CEO Finnzymes" PhD, Hallituksen jäsen, Exjohtoryhmän jäsen Roche, Ex-hallituksen jäsen Genentech, Ex-pj IMI, Professori" MD, PhD, Hallituksen jäsen, CEO Biotie Therapies" MD, MBA, Hallituksen jäsen, CEO Oncos Therapeutics, Ex-CEO Araim Pharma, Ex-CEO Warren Pharma" MD, MBA, Hallituksen jäsen, CEO Midatech, hallituksen jäsen Insense, Ex-pj Prosonix" MSc, Hallituksen jäsen, pj Inveni, pj Medeia, hallituksen jäsen Medtentia, hallituksen jäsen Onbone" " " " Pekka Simula" Burkhard Blank" MSc, Toimitusjohtaja, ExCEO Oncos Therapeutics, Ex-director CRF Health, ExGlobal program manager Varian Medical Systems" MD, Lääketieteellinen johtaja, Ex-CEO Laurantis Pharma, Ex-johtaja BoehringerIngelheim, hallituksen jäsen Riemser Pharma" " 5 Copyright 2014 HERANTIS PHARMA Plc. All rights reserved. Copyright 2014 HERANTIS PHARMA Plc. All rights reserved.

6 Johdanto lääkekehitykseen Idea Lääke" Prekliininen vaihe" 0-5 vuotta" 3-5 vuotta" 3-5 vuotta" Tutkimus- ja kehitystyö, jossa etsitään uusia lääkekandidaatteja ja tutkitaan niiden tehokkuutta ja turvallisuutta tutkimukseen soveltuvan mallin avulla. Mallina voidaan käyttää esimerkiksi solukkoviljelmiä tai koe-eläimiä." Varhainen tuotekehitys: Vaiheiden 1 ja 2 kliininen tutkimus" Vaiheiden 1 ja 2 kliiniset tutkimukset ovat ihmiskokeita, joissa pyritään alustavasti osoittamaan lääkekandidaattien turvallisuus, tehokkuus ja oikea annostelu. Tutkimushenkilöiden määrä on tyypillisesti henkilöä tutkimusta kohti." " Myöhäinen tuotekehitys: Vaiheen 3 kliininen tutkimus" Lääkekandidaatin turvallisuus ja tehokkuus varmistetaan Vaiheen 3 kliinisissä tutkimuksissa laajoissa koehenkilöjoukoissa. Tutkimushenkilöiden määrä on tyypillisesti henkilöä tutkimusta kohti. Mikäli tulokset ovat hyvät, voidaan tuotteelle hakea myyntilupaa." Copyright Copyright HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All Plc. rights All rights reserved. reserved.

7 Herantiksen strategia Herantis tekee lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä yhteistyössä akateemisten ja kaupallisten organisaatioiden kanssa ja: Tähtää kannattavaan kasvuun pitkällä aikavälillä: Kaupallistamissopimuksista saatavat tulot sijoitetaan pääosin uusiin kehityshankkeisiin Uusia kehityshankkeita etsitään esimerkiksi kotimaisesta huippututkimuksesta Keskittyy varhaisen vaiheen kehitykseen: prekliininen, Vaihe 1, Vaihe 2 Kaupallinen yhteistyö: pyrkimys lisensioida tuotteiden jatkokehitys Proofof-Concept-vaiheesta eteenpäin

8 Herantiksen tärkeimmät lääkeaihiot Lääkeaihio Indikaatio Prekliininen Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Lymfactin Myyntilupa Cis-UCAsilmätipat CDNFhermokasvutekijä Cis-UCAemulsiovoide CDNFhermokasvutekijä Kuivasilmäisyys * Parkinsonin tauti * Rintasyöpähoidon seurauksena kehittyvä lymfaturvotus Atooppinen ihottuma** Amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS)** *Tämän vaiheen kliininen tutkimus suunnitteilla ja aikataulu arvioitu seuraavilla sivuilla **Ei kuulu Yhtiön päätuotteisiin. Hankkeen jatkosta päätetään myöhemmin, eikä sen rahoittamista priorisoida. *

9 Cis-UCA-silmätipat kuivasilmäisyyteen Prekliinisten ja Vaiheen 1 tulosten perusteella yhtiö uskoo, että Cis-UCAsilmätipoilla on mahdollisuus tulla tehokkaimmaksi ja parhaiten siedetyksi reseptilääkkeeksi kuivasilmäisyyden hoidossa. Kuvitusmateriaalia, kuva ei liity tekstiin Kuivasilmäisyys on yleisin ärsytyksen aiheuttaja silmissä Arviolta 45 miljoonaa ihmistä USA:ssa ja Euroopassa kärsii kuivasilmäisyydestä Tavoitteena vaiheen 2 kliininen tutkimus 2014 Satunnaistettu tutkimus, arviolta 150 potilasta Tutkimuksen onnistuessa Proof-of-Concept saavutetaan 2015 Kuivasilmäisyyteen on USA:ssa yksi reseptilääke Restasis, Euroopassa ei yhtään Restasis: vuosimyynti 900 MUSD

10 CDNF Parkinsonin taudin hoitoon Prekliinisten tieteellisten tulosten perusteella yhtiö uskoo, että CDNF on yksi lupaavimmista uusista lääkeaihioista Parkinsonin taudin hoitoon. Parkinsonin tauti on parantumaton, etenevä hermorappeumasairaus Arviolta seitsemän miljoonaa potilasta maailmanlaajuisesti Tauti johtuu dopamiini-hormonia tuottavien hermosolujen tuhoutumisesta Nykyisin tunnetut hoidot auttavat taudin motorisiin oireisiin G Vaiheen I kliininen tutkimus tavoitteena käynnistää 2015 Model NSM vähintään 12 potilasta, satunnaistettu tutkimus CDNF on prekliinisissä malleissa onnistunut suojaamaan dopamiinia tuottavia hermosoluja ja palauttamaan toimintakyvyttömiä hermosoluja jälleen toimintakykyisiksi Parkinsonin taudin lääkemarkkinan kooksi 2018 on arvioitu 3500 MUSD ARTICLE IN PRESS Kuva havainnollistaa CDNF:n mahdollisen annostelutavan 8 N.U. Barua et al. / Journal of Neuroscience Methods xxx (2013) xxx xxx Barua et al. J. Neurosci. Methods. 214: , 2013." Fig. 7. (a) A successful BAHA implanted in a patient shows no evidence of adverse skin reaction (Courtesy of Science Photo Library). Based on surgery, the TBAP for intermittent CED could be implanted in a similar position on the skull. A schematic diagram shows the proposed relationsh in-line filters and catheters in a clinical application (b).

11 Lymfactin lymfaturvotuksen hoitoon Tieteellisten tutkimusten perusteella yhtiö uskoo, että Lymfactin voi hoitaa rintasyöpähoidon seurauksena kehittyvää lymfaturvotusta korjaamalla rintasyöpäleikkauksen vaurioittamaa imusuonistoa. Lymfaturvotus on krooninen, etenevä sairaus, jolle ei ole hyväksyttyä lääkehoitoa Lymfaturvotus kehittyy yhteensä arviolta rintasyöpäpotilaalle vuosittain USA:ssa hoitojen seurauksena; potilasmäärä Euroopassa oletettavasti samaa luokkaa Oireina mm. raajan pysyvä turvotus ja kovettuminen, rajoittunut liikuntakyky, tulehdusherkkyys Vaikuttaa voimakkaasti potilaan ulkonäköön, toimintakykyyn, elämänlaatuun Lymfactin on prekliinisissä tutkimuksissa edistänyt imuteiden uuskasvua ja niiden liittymistä osaksi olemassa olevaa imusuonistoa Vaiheen I kliininen tutkimus tavoitteena käynnistää 2015: 24 potilasta Lääkemarkkinan kooksi arvioidaan satoja miljoonia euroja

12 Suunniteltu kehitysaikataulu First North -listautumisanti Cis-UCA-silmätipat: Vaihe II käynnistyy Lymfactin Vaihe I käynnistyy Cis-UCA-silmätipat: Vaihe II päättyy CDNF / Parkinsonin tauti: Vaihe I käynnistyy Cis-UCA-silmätipat: kaupallistamissopimus CDNF / Parkinsonin tauti sekä Lymfactin: Vaiheen I tutkimukset käynnissä CDNF / Parkinsonin tauti: alustavat tulokset ja kaupallistamissopimus Lymfactin: alustavat tulokset ja kaupallistamissopimus Tulos voitollinen, mikäli ainakin yksi lääkeaihio saanut kaupallistamissopimuksen Copyright Copyright HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All Plc. rights All rights reserved. reserved.

13 Merkittäviä riskejä* Tavanomaisten taloudellisten, arvopapereille ominaisten ja muiden vastaavien riskien lisäksi Herantikseen ja sen toimialaan sisältyy merkittäviä riskejä. Liiketoiminta kehitysvaiheessa, ei kaupallisia tuotteita First North -listautumisannin tavoitteena on saada kolmen lääkeaihion kehitys kaupallistamisvaiheeseen riittävän pääomituksen kautta Tuotekehitykseen sisältyy mm. Lääketieteellisiä riskejä Viranomaismenettelyihin liittyviä riskejä Tuotantoon liittyviä riskejä Kaupallistamiseen sisältyy mm. Immateriaalioikeuksiin liittyviä riskejä *Riskit on kuvattu kokonaisuudessaan Lääkealaan ja kolmansiin osapuoliin liittyviä riskejä Finanssivalvonnan hyväksymässä listalleottoesitteessä

14 Vahvuudet Kolme lääkeaihiota Toisistaan riippumattomat kehityshankkeet, joista kullakin on onnistuessaan mahdollisuus merkittävään asemaan kansainvälisillä lääkemarkkinoilla Kokenut tiimi ja laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto Kansainvälinen kokemus kaikista lääkekehityksen vaiheista Lääkkeiden kaupallistaminen Viranomaismenettelyt Euroopassa ja USA:ssa Asiantuntijaverkosto kuhunkin lääkeaihioon liittyvään erikoisosaamiseen Lääkeaihioiden vahva tuotekehitystausta Kansainvälisesti tunnetut, arvostetut, paljon julkaisseet tutkijat Maltillinen kulurakenne ja rahoitustarve Pieni kuuden hengen asiantuntijaorganisaatio: kyky sopeutua muutoksiin

15 Herantiksen First North -listautumisanti HRTIS: antiehtojen pääkohdat Merkittäväksi tarjotaan enintään uutta osaketta á 10,50 Vastaa noin 37% Herantiksen osakkeista ja äänistä Lisäosake-erä ylimerkintätilanteessa enintään uutta osaketta, jolloin yhteenlaskettu enimmäismäärä vastaa noin 49% osakkeista ja äänistä Arvioitu nettotuotto noin 16,0 (+ lisäosake-erä 10,1) miljoonaa euroa First North -listautumisen tarkoitus on rahoittaa yhtiön tuotekehitystä, erityisesti kolmen tärkeimmän lääkeaihion kliiniset tutkimukset Anti mahdollistaa Herantiksen kolmen päätuotteen kehityksen vuoden 2017 loppuun saakka, mahdollistaen onnistuessaan kaupallistamissopimuksen solmimisen kullekin lääkeaihiolle Merkintäaika alkaa Merkintäaika päättyy (viimeistään) Kaupankäynti alkaa (arvio) Annin järjestäjänä ja merkintäpaikkana toimii UB Securities Oy

16 Pääomistajat listautumishetkellä* Osakkeenomistaja Osakkeiden lukumäärä Osuus äänivallasta ja Osakkeista* Inveni Life Sciences Fund I Ky ,8 % Helsingin yliopiston rahastot ,6 % Aloitusrahasto Vera Oy ,7 % Mart Saarma ,9 % Eero Castrén ,8 % Heikki Rauvala ,8 % Eläkevakuutusyhtiö Veritas ,7 % Inveni Pre-Exit Financing Vehicle Ky ,0 % Henri Huttunen ,7 % Pergamum AB ,5 % Broadview Ventures I, LLC ,8 % Lasse Leino ,5 % Erkki Etola ,9 % Oy Etra Invest Ab ,8 % Start Fund I Ky ,8% Yhteensä ,4 % *Osakkeenomistajien listautumishetkellä omistamia osakkeita koskee 12 kuukauden luovutusrajoitus (lock-up)

17 Kiitos mielenkiinnostasi!

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä

Lisätiedot

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen

Lisätiedot

Lääkekehitys sijoituskohteena. Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

Lääkekehitys sijoituskohteena. Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj Lääkekehitys sijoituskohteena Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

Tieteestä tulosta onko Suomessa muka osaamista? Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula

Tieteestä tulosta onko Suomessa muka osaamista? Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula Tieteestä tulosta onko Suomessa muka osaamista? Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula 23.11.2017 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016 Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

ChemBio 2017 rahoitusseminaari Yritysesimerkki: Herantis Pharma Oyj. Toimitusjohtaja Pekka Simula

ChemBio 2017 rahoitusseminaari Yritysesimerkki: Herantis Pharma Oyj. Toimitusjohtaja Pekka Simula ChemBio 2017 rahoitusseminaari Yritysesimerkki: Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula 30.3.2017 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto 18.3.2019 1 2014-2019 2014-2019 HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All rights Plc. All reserved.

Lisätiedot

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10. Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj. Mahdollisuus sijoittaa suomalaiseen lääkekehitykseen

Herantis Pharma Oyj. Mahdollisuus sijoittaa suomalaiseen lääkekehitykseen Herantis Pharma Oyj Mahdollisuus sijoittaa suomalaiseen lääkekehitykseen Tervetuloa mukaan sijoittamaan suomalaiseen lääkekehitykseen Herantis Pharma Oyj:n listautumisanti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n First

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Varsinais-Suomen osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Varsinais-Suomen osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Varsinais-Suomen osakesäästäjät Toimitusjohtaja Pekka Simula 27.3.2018 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2014!

! Tilinpäätöstiedote-1.1.31.12.2014! ! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - silmätippatutkimuksen 2 vaiheen potilastutkimusten tuloksia odotetaan viimeistään vuoden 2015 kolmannessa kvartaalissa

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely. Helsinki Toimitusjohtaja Pekka Simula

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely. Helsinki Toimitusjohtaja Pekka Simula Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Helsinki 23.5.2019 Toimitusjohtaja Pekka Simula 1 2014-2019 2014-2019 HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All rights Plc. All reserved. rights reserved. Tärkeää tietoa

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Osakesäästäjien yhtiöilta, Lahti. Toimitusjohtaja Pekka Simula

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Osakesäästäjien yhtiöilta, Lahti. Toimitusjohtaja Pekka Simula Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Osakesäästäjien yhtiöilta, Lahti Toimitusjohtaja Pekka Simula 23.11.2016 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii UB Capital Oy.

Herantis Pharma Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii UB Capital Oy. VUOSIKERTOMUS 2014 2 Tässä vuosikertomuksessa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin. Luonteensa vuoksi ne sisältävät

Lisätiedot

Lymfactinin ja CDNF:n kehityshankkeet etenevät suunnitellusti

Lymfactinin ja CDNF:n kehityshankkeet etenevät suunnitellusti Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 25.8.2016 klo 9:00 Lymfactinin ja CDNF:n kehityshankkeet etenevät suunnitellusti Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016 (tilintarkastamaton) Tammi-kesäkuun

Lisätiedot

! Puolivuotiskatsaus!1.1."30.6.2015! Rahoitustilanne vakaa - lisäpanoksia uudistavaan lääketieteeseen: CDNF ja Lymfactin

! Puolivuotiskatsaus!1.1.30.6.2015! Rahoitustilanne vakaa - lisäpanoksia uudistavaan lääketieteeseen: CDNF ja Lymfactin ! Puolivuotiskatsaus!1.1."30.6.2015! Rahoitustilanne vakaa - lisäpanoksia uudistavaan lääketieteeseen: CDNF ja Lymfactin Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 19.8.2015 kello 10:00 Puolivuotiskatsaus 1.1.-30.6.2015

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Suuri Osakesäästäjäpäivä. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Suuri Osakesäästäjäpäivä. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Suuri Osakesäästäjäpäivä Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto 18.5.2018 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus 4/2/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Toimitusjohtajan katsaus 4/2/2014 2 Hankinnat 2013 Ajankohta Kohde Velaton kauppahinta (milj. ) Velka (milj. ) Suunnatut annit (1000 osaketta) Asuntoja (kappaletta)

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus

Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus 9/20/2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus 20.9.2017 9/20/2017 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä

Lisätiedot

FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja. Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK

FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja. Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yhtiöstä

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Helsingin ja Espoon osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Helsingin ja Espoon osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Helsingin ja Espoon osakesäästäjät Toimitusjohtaja Pekka Simula 21.3.2018 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

LAURANTIS PHARMAN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA

LAURANTIS PHARMAN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA LAURANTIS PHARMAN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA Pääkohdat ensimmäiseltä vuosineljännekseltä Laurantis Pharma -konserni (Laurantis tai Yhtiö) ja Hermo

Lisätiedot

CDNF mahdollinen tulevaisuuden Parkinson-lääke. Parkinson-yhdistys, Tapiola 18.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

CDNF mahdollinen tulevaisuuden Parkinson-lääke. Parkinson-yhdistys, Tapiola 18.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj CDNF mahdollinen tulevaisuuden Parkinson-lääke Parkinson-yhdistys, Tapiola 18.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen

Lisätiedot

! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Luottavaisena käynnistämään uusia kliinisiä tutkimuksia

! Tilinpäätöstiedote-1.1. ! Luottavaisena käynnistämään uusia kliinisiä tutkimuksia ! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2015! Luottavaisena käynnistämään uusia kliinisiä tutkimuksia Tammi-joulukuun 2015 pääkohdat: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myönsi Herantikselle marraskuussa

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely 11/20/2013 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely 11/20/2013 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän luottamuksellisen esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA

HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA Pääkohdat ensimmäiseltä vuosineljännekseltä Hermo Pharma Oy (Hermo tai Yhtiö) toteutti yhtiökokouksen 14.11.2013

Lisätiedot

FIT Biotech. Lääkekehitykseen ja lääkeaihioiden kaupallistamiseen keskittyva bioteknologiayhtio.

FIT Biotech. Lääkekehitykseen ja lääkeaihioiden kaupallistamiseen keskittyva bioteknologiayhtio. Tärkeää tietoa FIT Biotech Oy ( Yhtio ) on laatinut ta ma n esityksen Yhtio sta vain taustatiedoksi Ta ssa esityksessa ei pyrita antamaan kokonaiskuvaa tai sijoitusta varten riitta via tietoja Yhtio sta,

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät

Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät 5/26/2014 1 Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät 5/26/2014 2 Sisältö Johdanto Lisäarvo ja erottautuminen Sijoitusstrategia Avainluvut Q1 2014 lyhyesti Asuntomarkkinat Riskit 5/26/2014 3 Johdanto

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus 4/2/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus 4/2/2014 2 Sisältö Sijoitusstrategia Keskeiset tulosajurit Toimintaympäristö 4/2/2014 3 Sijoitusstrategia 4/2/2014 4 Rahaston

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous kello 13:00, Viikinkaari 5, Helsinki

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous kello 13:00, Viikinkaari 5, Helsinki Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 11.4.2016 kello 13:00, Viikinkaari 5, Helsinki 1 Toimitusjohtajan katsaus Vuoden 2015 pääkohdat kronologisesti Kansainvälisesti arvostetuista lääketieteen

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj. Tammi-kesäkuun 2019 pääkohdat. Yhtiötiedote klo 9:00

Herantis Pharma Oyj. Tammi-kesäkuun 2019 pääkohdat. Yhtiötiedote klo 9:00 Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 28.8.2019 klo 9:00 Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2019 (tilintarkastamaton) Satunnaistetut kliiniset tutkimukset Parkinsonin taudin ja lymfaturvotuksen

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj

Orava Asuntorahasto Oyj 5/18/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj 1.1.-31.3.2018 5/18/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä esitystä tule

Lisätiedot

Lääkekehitys etenee kohti satunnaistettuja tutkimuksia Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus (tilintarkastamaton)

Lääkekehitys etenee kohti satunnaistettuja tutkimuksia Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus (tilintarkastamaton) Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 29.8.2017 klo 9:00 Lääkekehitys etenee kohti satunnaistettuja tutkimuksia Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017 (tilintarkastamaton) Tammi-kesäkuun 2017

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Alkoholiriippuvuus on länsimaiden suurimpia terveysongelmia

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Kliininen kehitys etenee turvallisuustutkimuksista kohti näyttöä tehokkuudesta

Tilinpäätöstiedote Kliininen kehitys etenee turvallisuustutkimuksista kohti näyttöä tehokkuudesta Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2018 Kliininen kehitys etenee turvallisuustutkimuksista kohti näyttöä tehokkuudesta Tammi-joulukuun 2018 pääkohdat: Herantis Pharman ( Herantis ) Lymfactin-lääkeaihion Vaiheen

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät

Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät 9/3/2014 1 Orava Asuntorahasto ja asuntomarkkinoiden näkymät 9/3/2014 2 Sisältö Johdanto Lisäarvo ja erottautuminen Sijoitusstrategia Avainluvut Q2 2014 lyhyesti Asuntomarkkinat Riskit 9/3/2014 3 Johdanto

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous. 9.4.2015 kello 13:00, Viikinkaari 5, Helsinki

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous. 9.4.2015 kello 13:00, Viikinkaari 5, Helsinki Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 9.4.2015 kello 13:00, Viikinkaari 5, Helsinki 1 Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi I / Proposal by the Board to amend the Articles of Association

Lisätiedot

! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Suomalaista huipputiedettä maailman ensimmäisiin kliinisiin tutkimuksiin

! Tilinpäätöstiedote-1.1. ! Suomalaista huipputiedettä maailman ensimmäisiin kliinisiin tutkimuksiin ! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2016! Suomalaista huipputiedettä maailman ensimmäisiin kliinisiin tutkimuksiin Tammi-joulukuun 2016 pääkohdat: Euroopan Unionin tutkimus- ja innovointiohjelma Horisontti

Lisätiedot

Lääkekehitys etenee satunnaistetuissa tutkimuksissa Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus (tilintarkastamaton)

Lääkekehitys etenee satunnaistetuissa tutkimuksissa Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus (tilintarkastamaton) Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 29.8.2018 klo 9:00 Lääkekehitys etenee satunnaistetuissa tutkimuksissa Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018 (tilintarkastamaton) Tammi-kesäkuun 2018 pääkohdat

Lisätiedot

Sisältö. Hermorappeumasairaudet. Professori Mart Saarma: CDNF - Mitä on tehty ja missä mennään? Herantis lyhyesti 4. Herantiksen vuosi

Sisältö. Hermorappeumasairaudet. Professori Mart Saarma: CDNF - Mitä on tehty ja missä mennään? Herantis lyhyesti 4. Herantiksen vuosi VUOSIKERTOMUS 2016 Professori Mart Saarma: CDNF - Mitä on tehty ja missä mennään? CDNF:ää ilmenee luontaisesti ihmisen aivoissa ja verenkierrossa ja se on tunnistettu keskushermostolle spesiksi hermokasvutekijäksi.

Lisätiedot

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9.

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9. Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia,

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj

Orava Asuntorahasto Oyj 8/22/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj 1.1.-30.6.2018 8/22/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä esitystä tule

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 1/17/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017 1/17/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2017 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2017, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki Liitteessä 3 luetellut

Lisätiedot

Kliininen tutkimus konkretisoi. vuosien tutkimustyön sekä sen. mahdollisen merkityksen. Katarina Jääskeläinen. Projektipäällikkö

Kliininen tutkimus konkretisoi. vuosien tutkimustyön sekä sen. mahdollisen merkityksen. Katarina Jääskeläinen. Projektipäällikkö 2017 VUOSIKERTOMUS 1 Kliininen tutkimus konkretisoi Sisältö vuosien tutkimustyön sekä sen Herantis lyhyesti 1 Herantis on... 3 Avainluvut 4 Toimitusjohtajan katsaus 5 Hermorappeumasairaudet 7 Lymfaturvotus

Lisätiedot

ESITE 12.5.2014. Herantis Pharma Oyj

ESITE 12.5.2014. Herantis Pharma Oyj ESITE 12.5.2014 Herantis Pharma Oyj Osakeanti ja listautuminen First North Finland -markkinapaikalle Enintään 1.600.000 osaketta Lisäosake-erä enintään 1.000.000 osaketta Merkintähinta 10,50 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous kello 13:00 Etera-talo, Helsinki

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous kello 13:00 Etera-talo, Helsinki Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 11.4.2019 kello 13:00 Etera-talo, Helsinki 1 Toimitusjohtajan katsaus Vuoden 2018 pääkohdat Lymfactin-lääkeaihion kehitys on edennyt suunnitellusti Vaiheen

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Puolivuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Puolivuosikatsaus 8/17/2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017 8/17/2017 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous kello 13:00 Taitotalon kongressikeskus, Helsinki

Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous kello 13:00 Taitotalon kongressikeskus, Helsinki Herantis Pharma Oyj:n varsinainen yhtiökokous 11.4.2018 kello 13:00 Taitotalon kongressikeskus, Helsinki 1 Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Proposal by the Board of Directors to amend

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 5/9/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 5/9/2014 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 2/2019 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2019, klo 13.00 Paikka Läsnä Etera-talo, Palkkatilanportti 1, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Kliininen kehitys eteni suunnitellusti

! Tilinpäätöstiedote-1.1. ! Kliininen kehitys eteni suunnitellusti ! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2017! Kliininen kehitys eteni suunnitellusti Tammi-joulukuun 2017 pääkohdat: Herantis Pharman ( Herantis ) Vaiheen 1 kliininen Lymfactin-tutkimus eteni maaliskuussa ylimmälle

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj ( Herantis ) on lääkekehitysyhtiö, joka kehittää uudentyyppisiä hoitoja sairauksiin, joihin ei ole riittävän hyviä hoitoja

Herantis Pharma Oyj ( Herantis ) on lääkekehitysyhtiö, joka kehittää uudentyyppisiä hoitoja sairauksiin, joihin ei ole riittävän hyviä hoitoja Vuosikertomus 2018 Herantis lyhyesti Sisällys Herantis Pharma Oyj ( Herantis ) on lääkekehitysyhtiö, joka kehittää uudentyyppisiä hoitoja sairauksiin, joihin ei ole riittävän hyviä hoitoja Herantis pyrkii

Lisätiedot

Sijoitus Invest. Helsinki 16. 17.11.2011. Timo Veromaa toimitusjohtaja

Sijoitus Invest. Helsinki 16. 17.11.2011. Timo Veromaa toimitusjohtaja 1 Sijoitus Invest Helsinki 16. 17.11.2011 Timo Veromaa toimitusjohtaja 2 Sisältö Biotie lyhyesti Biotien liiketoimintaympäristö Biotien tuotekehityssalkku Biotie sijoituskohteena 3 Biotie uuden sukupolven

Lisätiedot

Pörssi-ilta Tampere, 6.3.2014. Antero Kallio Johtaja, kliininen lääkekehitys Biotie Therapies Oyj

Pörssi-ilta Tampere, 6.3.2014. Antero Kallio Johtaja, kliininen lääkekehitys Biotie Therapies Oyj 1 Pörssi-ilta Tampere, 6.3.2014 Antero Kallio Johtaja, kliininen lääkekehitys Biotie Therapies Oyj Vuosi 2013 oli Biotielle merkittävien saavutusten vuosi Kärkituotteemme Selincro tuli markkinoille Euroopassa

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 8/7/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 8/7/2014 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö

Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Maailman paras T&K vuonna 2017 tavoite vuodesta 2008 Paras rakenne Paras johtajuus

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Tilinpäätöstiedote

Orava Asuntorahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 3/1/2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2016 3/1/2017 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014 Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Vuosi 2013 oli Biotielle merkittävien saavutusten vuosi

Lisätiedot

Innovatiivisia lääkehoitoja. FIT Biotech Oy Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK

Innovatiivisia lääkehoitoja. FIT Biotech Oy Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Innovatiivisia lääkehoitoja FIT Biotech Oy Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Tärkeää tietoa Kaikki tässä esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat, arviot ja laskelmat Yhtiöstä ja markkinoista,

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Puolivuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Puolivuosikatsaus 18.8.2016 1 Orava Asuntorahasto Oyj Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016 18.8.2016 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n Yhtiökokous Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen Suomen Hoivatilat Oyj Yhtiötiedote 3.3.2016 kello 08.00 EET EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA,

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Tilinpäätöstiedote

Orava Asuntorahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 2/28/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2017 2/28/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 5/18/2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017 5/18/2017 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015. United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki United Bankers Oyj United Bankers Tuloskasvun tekijät 1.9.2015 United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki UB Omaisuudenhoito UB Securities UB Rahastoyhtiö UB Capital UB Real Assets

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014 11/10/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014 11/10/2014 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015

Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Reijo Salonen Johtaja, Lääketutkimus ja kehitys Orion Yliopistot Terveydenhoito Teollisuus Kolme pilaria,

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN 30.10.2014 TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA,

Lisätiedot

English Svenska Suomi

English Svenska Suomi Kielikanavat Headphones Valitse kielikanava / Choose your language: English Svenska Suomi Tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät ole historiallisia tosiasioita, kuten markkinoiden oletettuun kasvuun

Lisätiedot

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.6.2015 KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Kotipizza Group Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 4.6.2015 hyväksymää listalleottoesitettä ("Listalleottoesite").

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 5/15/2015 1 Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015 5/15/2015 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Tilinpäätöstiedote

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 2/12/2015 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2014 2/12/2015 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 11/17/2016 1 Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016 11/17/2016 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio, Helsinki

Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio, Helsinki HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2015 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2015, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio, Helsinki Liitteessä 3 luetellut

Lisätiedot

Valtuutus on voimassa viisi (5) vuotta ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Valtuutus on voimassa viisi (5) vuotta ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien. HERANTIS PHARMA OYJ Yhtiökokouksen 9.11.2017 päätösehdotus EHDOTUS YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 9.11.2017 1 HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA Hallitus ehdottaa, että yhtiön ylimääräinen

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus

Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 8/19/2015 1 Orava Asuntorahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015 8/19/2015 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä

Lisätiedot

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki

HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 10.4.2019 Helsinki SISÄLLYS 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2 2. Hallituksen

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Tilinpäätöstiedote

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 2/28/2014 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013 2/28/2014 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2002

BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2002 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2002 BIOTIE THERAPIES, CONTRAL PHARMA JA CARBION FUUSIOITUVAT JA MUODOSTAVAT VAHVAN LÄÄKEKEHITYS- JA BIOTEKNIIKKAYHTIÖN - Biotie Therapies Oyj:n, Oy Contral Pharma

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät

Lisätiedot

Innova&ivisia lääkehoitoja. FIT Biotech Oy Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK

Innova&ivisia lääkehoitoja. FIT Biotech Oy Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Innova&ivisia lääkehoitoja FIT Biotech Oy Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Tärkeää &etoa Tämä esitys saa+aa sisältää tulevaisuu+a koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yh6östä ja

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki

SIJOITUSMESSUT Toimitusjohtaja Timur tjkarki SIJOITUSMESSUT 2019 9.5.2019 Toimitusjohtaja Timur Kärki @ tjkarki Gofore on kasvava ja kannattava digitalisaation asiantuntijayritys. 60 600 50 500 Miljoonaa euroa 40 30 20 400 300 200 Henkilöstömäärä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Olli-Pekka Salovaara Toimitusjohtaja Sijoitus Invest 15 11.-12.11.2015 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 230 MEUR. 6 250 osakkeenomistajaa (tilanne 4.11.2015).

Lisätiedot

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 Sisältö Jakautumisen perustelut Jakautumisen hyödyt ja alustava suunnitelma osittaisjakautumiselle Kaksi itsenäistä yhtiötä, Caverion

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Biotie Therapies Oyj ( Yhtiö ) on 10.1.2011 solminut yhdistymissopimuksen (Combination Agreement), jonka ehtojen mukaan Yhtiö

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Biotie Therapies Oyj ( Yhtiö ) on 10.1.2011 solminut yhdistymissopimuksen (Combination Agreement), jonka ehtojen mukaan Yhtiö

Lisätiedot

! Puolivuotiskatsaus+1.1."30.6.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen

! Puolivuotiskatsaus+1.1.30.6.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen ! Puolivuotiskatsaus+1.1."30.6.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen Tammi-kesäkuun 2014 pääkohdat: Herantis Pharma -konserni

Lisätiedot

Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn

Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Sidonnaisuudet Konsulttina ja/tai kliinisenä tutkijana seuraavissa lääketieteellistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä viimeisen 3-v aikana: Amgen,

Lisätiedot

HEEROS OYJ YHTIÖKOKOUS

HEEROS OYJ YHTIÖKOKOUS HEEROS OYJ YHTIÖKOKOUS 20.4.1017 SISÄLTÖ 1 Heeroksen liiketoimintamalli 2 Avainluvut tilikaudesta 2016 3 4 5 6 Heeroksen listautuminen First Northiin Asiakkuuksien kehittyminen Hallitus ja johtoryhmä Tuotekehitys

Lisätiedot

Onko mahdollista pysäyttää hermosolujen rappeutuminen ja kuolema?

Onko mahdollista pysäyttää hermosolujen rappeutuminen ja kuolema? Onko mahdollista pysäyttää hermosolujen rappeutuminen ja kuolema? Mart Saarma Biotekniikan instituutti, HiLIFE, Helsingin yliopisto 2.10.2017 Keski-Uudenmaan Parkinson-kerho Viertolan toimintakeskus, Kerava

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle PHP Holding Oy Tausta-aineistoa Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 5. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle yhtiön

Lisätiedot