Sijoitus Invest. Helsinki Timo Veromaa toimitusjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sijoitus Invest. Helsinki 16. 17.11.2011. Timo Veromaa toimitusjohtaja"

Transkriptio

1 1

2 Sijoitus Invest Helsinki Timo Veromaa toimitusjohtaja 2

3 Sisältö Biotie lyhyesti Biotien liiketoimintaympäristö Biotien tuotekehityssalkku Biotie sijoituskohteena 3

4 Biotie uuden sukupolven lääkekehitysyhtiö Historia Strategia Yhtiö listautui pörssiin nykymuodossaan 2002 Biotie on kasvanut ja kansainvälistynyt yritysjärjestelyjen kautta, viimeisimpänä Synosia Therapeutics Biotie on keskushermosto- ja tulehdussairauksiin erikoistunut verkottuneen lääkekehityksen huippuosaaja Kaupallistaa hankkeet kansainvälisten lääkeyrityksien kanssa Henkilöstö Noin 40 työntekijää Osakkeet Omistajat Osakkeet ovat listattuna NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä (BTH1V) Noin omistajaa 4

5 Omistajat * * yhtiölle ilmoitettujen tietojen mukaan (esityksessä käytetyt prosenttiosuudet pyöristetty) Hallintarekisterissä 60 % 5

6 Biotie maailmalla Turku, pääkonttori San Francisco, Yhdysvallat Basel, Sveitsi Toiminnot Suomessa, Sveitsissä ja USA:ssa Tärkeimmät markkinat teollistuneissa maissa, erityisesti Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa Euroopassa noin 2000 bioalan yhtiötä, joista 100 listattuja USA:ssa noin bioalan yhtiötä, joista 350 listattuja 6

7 Tärkeimmät kehitysvaiheet Yhtiön juuret 1990-luvulla Suomeen syntyy useita uuden sukupolven lääkekehitysyrityksiä Biotie listautuu Helsingin Pörssiin 2000 Nykymuotoinen Biotie 2002 Nykymuotoinen Biotie syntyy Biotie Therapies Oyj:n, ContralPharma Ltd:n ja Carbion Oy:n yhdistyessä 2002 Uudelleenlistaus 2002 Nykymuotoinen Biotie Therapies Oyj listautuu Helsingin pörssiin Kansainvälinen yritysjärjestely 2008 Keskittyminen kliinisen vaiheen hankkeisiin 2010 Biotie hankkii saksalaisen lääketutkimus- ja kehitysyhtiö elbion GmbH:n lokakuussa 2008 Rakenneuudistus Saksan toiminnot siirtyivät biocrea GmbH -yhtiölle (MBO), jossa Biotie vähemmistöosakkaana Yritysjärjestely 2011 Biotie hankki SynosiaTherapeuticsin tammikuussa 2011 Biotien kärkituote nalmefeeni 2011 Faasi 3 -tutkimukset valmistuneet Q2/2011 7

8 Biotie on kasvanut ja kansainvälistynyt yritysjärjestelyjen kautta Biotie hankki Synosia Therapeuticsin tammikuussa 2011 Järjestelyn mukana Biotielle strateginen allianssi lääkeyhtiö UCB Pharman kanssa ja useita kliinisen vaiheen lääkeaihiota Mukana SYN115 (totsadenantti) - myöhäisen kehitysvaiheen lääke Parkinsonin tautiin Nykyinen Biotie riskeiltään hajautettu tuoteportfolio, joka sisältää useita kliinisessä kehitysvaiheessa olevia lääkekandidaatteja erityisesti keskushermostosairauksiin ja tiettyihin tulehdussairauksiin Yhtiöllä on merkittävät kansainväliset toiminnot ja toimipisteet Suomessa, Sveitsissä ja USA:ssa 8

9 Biotien liiketoimintaympäristö 9

10 Maailman lääkemarkkinat miljardia US dollaria (+5 %) Ihotaudit 3 (+10) % Tuki- ja liikuntaelin 4 (+5) % Muu 8 (+8) % Keskushermosto 16 (+5) % Virtsatie- ja hormoni 5 (+3) % Veri 6 (+4) % Sydän ja verisuoni 14 (+3) % Hengityselin 8 (+5) % Ruuansulatus 13 (+5) % Infektio 11 (+2) % Suluissa muutos vuodesta 2009, myynti USD Lähde: IMS World Review 2011 Immunologia, syöpä 12 (+8) % 10

11 Lääketuotteiden myynti 2010 Lääke Yhtiö Käyttöindikaatio 1. Lipitor Pfizer 2. Plavix BMS Sanofi-Aventis 3. Remicade Johnson&Johnson 4. Advair GlaxoSmithKline 5. Enbrel Amgen/Pfizer 6. Avastin Roche 7. Abilfy Otsuka 8. Rituxan Roche/Biogen 9. Humira Abbot 10. Diovan Novartis Sydän- ja verisuonisairaudet Sydän- ja verisuonisairaudet Crohnin tauti Astma Reuma, psoriasis Syöpä Masennus, skitsofrenia Leukemia Reuma, psoriasis Sydän- ja verisuonisairaudet Myynti 2010 (milj. USD) Lähde: IMS World Review

12 Lääkekehityksen arvoketju Kokeellinen vaihe Pre-kliininen vaihe Faasi 1 - Faasi 2 - Faasi 3 Tuote markkinoilla Verkottunut tuotekehitys Rekisteröintivaihe Tutkimuslaitokset ja lääkeyritykset Biotie keskittyy kliinisen vaiheen tuotekehitykseen Kv-lääkeyhtiöt Lääkeaihiot Etappi- ja rojaltimaksut 12

13 Biotien liiketoimintamalli Biotie on lääkekehitysyhtiö, joka keskittyy keskushermosto- ja tulehdussairauksien hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden kehittämiseen. Kohteena erityisesti sairaudet, joihin ei vielä ole tehokasta hoitoa, esimerkiksi alkoholi- ja huumeriippuvuudet, Parkinsonin tauti sekä Alzheimerin tauti Tavoitteena parantaa elämänlaatua potilailla, joiden kroonisiin sairauksiin ei ole tehokasta hoitoa 13

14 Verkottuneen lääkekehityksen huippuosaaja Biotien ydinosaamista: Kiinnostavien lääkeaihioiden ja uusien lääkekandidaattien löytäminen Kliinisen vaiheen lääketutkimusten tehokas hoitaminen Kokoaminen tutkijoista, lääkealan palveluyrityksistä ja lääkeyhtiöistä Verkottuneen lääkekehityksen huippuosaaja Kaupallistamista varten haetaan kumppanuuksia suurten kansainvälisten lääkeyhtiöiden kanssa 14

15 Biotien ansaintalogiikka Biotien liikevaihto muodostuu: Solmittujen lisenssisopimusten sekä muiden partnerointisopimusten allekirjoitus- ja etappimaksuista Tulevaisuudessa lisäksi myyntiluvan saaneiden lääkkeiden myynnistä saatavista rojaltimaksuista Biotien tuotekehityssalkussa on kliinisessä kehitysvaiheessa olevia lääkeaihioita, joilla on merkittävä markkinapotentiaali. 15

16 Biotien tuotekehityssalkku 16

17 Tasapainoinen tuotekehityssalkku - riskit hajautettu Prekliininen Faasi 1 Faasi 2 Faasi 3 Myyntilupahakemus/ markkinoilla Nalmefeeni alkoholiriippuvuus EU-alueen myyntilupahakemus 2011 loppuun mennessä Totsadenantti (SYN115) Parkinsonin tauti Faasi2b käynnissä; tulokset H ) SYN120 Alzheimerin tauti PET-kuvantamis- Tutkimus käynnissä; tulokset H ) VAP-1 vasta-aine tulehdus/fibroosi Kehityskumppania haetaan suuriin käyttöaiheisiin 3) Nepikastaatti (SYN117) traumaperäinen stressihäiriö & huumeriippuvuus Tulokset 2013 Ronomilasti keuhkoahtaumatauti Kehityskumppania haetaan 1) Optiosopimus; 2) Aasian ja Tyynenmeren alueen oikeudet lisensoitu Seikagaku:lle 3) Tutkimusta tekee USA:n puolustusministeriö 17

18 Nalmefeeni ensimmäinen ja ainoa juomisen vähentämiseen tähtäävä lääkehoito Nyt saatavilla olevien hoitomuotojen tavoite on täysraittius Monille potilaille täysraittius on epärealistinen tai saavuttamaton hoitotavoite Suuri lääketieteellinen tarve kehittymätön markkina Nalmefeenihoidon tavoite on auttaa potilasta kontrolloimaan juomistaan Kehitetty aikaisen vaiheen interventioksi haitallisen juomisen vähentämiseen Nalmefeeni: Tabletti tarvittaessa Juomistilanteessa Ei laajamittaisia psykososiaalisia tukihoitoja Lundbeckilla maailmanlaajuiset oikeudet EU-alueen myyntilupahakemus arviolta 2011 lopulla Lundbeck arvioi tuotteen tulevan markkinoille

19 Totsadenantti (SYN115) Parkinsonin tautiin Faasin 2b tutkimus 400 potilaalla käynnissä Ensimmäinen uusi vaikutusmekanismi Parkinsonin tautiin 20 vuoteen Adenosiini A2a -salpaaja; mahdollisesti paras terapialuokassaan Tuotetta kehitetään sekä liikehäiriöiden että taudin muiden oireiden hoitoon Faasi 2b tutkimus käynnistyi 4/2011, tuloksia odotetaan H Satunnaistettu, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu tutkimus 400:lla levodopahoitoa saavalla potilaalla Tutkitaan vaikutusta liikehäiriöihin ja myös muihin Parkinsonin taudin oireisiin, joissa nykylääkkeiden teho on heikko UCB Pharmalla on maailmanlaajuiset oikeudet UCB tulee olemaan vastuussa vaiheen 3 tutkimuksista UCB vastuussa myös kaupallistamisesta 19

20 SYN120: 5HT 6 salpaaja muistihäiriöiden hoitoon Paras terapialuokassaan, tehokas 5HT 6 reseptorin salpaaja Annostelu kerran päivässä suun kautta Ei havaittuja sydänsivuvaikutuksia, jotka ovat haitanneet kilpailevien tuotteiden kehitystä Kliininen kokemus tähän asti 70 tervettä tutkimushenkilöä saanut lääkettä kahden viikon ajan Ennustettu tehokas annos ollut hyvin siedetty Seuraavaksi PET-kuvantamistutkimus käynnissä (Johns Hopkins Center of Excellence, USA) Tavoitteena löytää Faasi 2 -tutkimukseen soveltuva annos Rochella on lisensointioptio nyt käynnissä olevan tutkimuksen tulosten perusteella 20

21 Tärkeimmät kumppanit Kumppani Tuote Alue Indikaatio Sopimuksen arvo Lundbeck Nalmefeeni Maailmanlaajuinen Alkoholiriippuvuus Lisenssisopimus 84 miljoonaan euroon saakka etappimaksuina sekä rojaltituloja myynnistä UCB SYN115 Maailmanlaajuinen Parkinsonin tauti Lisenssisopimus SYN115, etappimaksuja 360 miljoonaan dollariin saakka sekä rojaltituloja myynnistä Roche SYN120 Alzheimerin tauti ja muut kognitiiviset häiriöt Optiosopimus, takaisinostooikeus PET-kuvantamistutkimuksen jälkeen Seikagaku Corp VAP-1 Vasta-aine Japani, Taiwan, Singapore, Uusi Seelanti, Australia Tulehdussairaudet Lisenssisopimus, etappimaksuja 16,7 miljoonaan dollariin saakka sekä rojaltituloja myynnistä 21

22 22 Biotie sijoituskohteena

23 Sijoittamisen mahdollisuudet Kattava tuotekehityssalkku erilaistuneita kliinisen kehitysvaiheen tuotteita, joilla on merkittävä markkinapotentiaali Alkoholiriippuvuuteen kehitetty nalmefeeni etenemässä kaupalliseen vaiheeseen yli 10 vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen Kumppanuudet suurien kansainvälisten lääkeyritysten kanssa, mm. Lundbeck, UCB Pharma, Roche ja Seikagaku Vahva tase rahavarat 37,2 miljoonaa euroa

24 Sijoittamisen riskit Tekniset Tutkimusten viivästyminen Tulokset eivät odotusten mukaisia Immateriaalioikeudet Ympäristö Viranomaisten päätökset, esim. myyntilupa, korvattavuus Yhteistyö kumppaneiden kanssa Kilpailevat tuotteet Rahoitus 24

25 Taloudellisia tietoja tammi- syyskuu 2011 Tuloslaskelma (jatkuvat toiminnot) liikevaihto 1,0 milj. euroa (1,5 milj. euroa 2010) tulos (tappio) -28,5 milj. euroa (-6,0 milj. euroa 2010) Tase ja rahavirta rahavirta (jatkuvat toiminnot) -14,3 milj. euroa (-7,1 milj. euroa 2010) rahavarat ,2 milj. euroa (8,9 milj. euroa 2010) Osakkeet ( ) kaikki osakkeet yhteensä kpl markkina-arvo 174,4 miljoonaa euroa 25 Tuloksessa huomioitu 11,7 miljoonan euron tasearvon alaskirjaus liittyen epävarmuuteen SYN118 jatkokehityksestä ja siihen, käyttääkö UCB Pharma optio-oikeuttaan tuotteen lisensoimiseksi

26 Odotettavissa olevat kehitysvaiheet Nalmefeeni: EU-myyntilupahakemus 2011 loppupuolella SYN120: PET-kuvantamistutkimuksen tulokset H1/2012 (Rochella on lisensointioptio) Nalmefeeni: Myyntilupaa odotetaan EU-alueelle H2/2012 SYN115: Faasi 2b -tutkimustulokset H1/2013 Nalmefeeni markkinoilla

27 Kiitos! Lisätietoja: Yhteystiedot: 27

28 28

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Alkoholiriippuvuus on länsimaiden suurimpia terveysongelmia

Lisätiedot

Pörssi-ilta Tampere, 6.3.2014. Antero Kallio Johtaja, kliininen lääkekehitys Biotie Therapies Oyj

Pörssi-ilta Tampere, 6.3.2014. Antero Kallio Johtaja, kliininen lääkekehitys Biotie Therapies Oyj 1 Pörssi-ilta Tampere, 6.3.2014 Antero Kallio Johtaja, kliininen lääkekehitys Biotie Therapies Oyj Vuosi 2013 oli Biotielle merkittävien saavutusten vuosi Kärkituotteemme Selincro tuli markkinoille Euroopassa

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014

Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014 Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 3.4.2014 Annual General Meeting 3 April 2014 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Vuosi 2013 oli Biotielle merkittävien saavutusten vuosi

Lisätiedot

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut

Lisätiedot

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.2.2013 klo 9.00. Vuoden 2012 positiiviset uutiset projektien etenemisestä tukevat yhtiön kasvustrategiaa

BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.2.2013 klo 9.00. Vuoden 2012 positiiviset uutiset projektien etenemisestä tukevat yhtiön kasvustrategiaa Biotie tilinpäätöstiedote tammi joulukuu 2012 Vuoden 2012 positiiviset uutiset projektien etenemisestä tukevat yhtiön kasvustrategiaa Pääkohdat neljännellä vuosineljänneksellä Biotien kumppani H.Lundbeck

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 3.8.2012 klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 3.8.2012 klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2012 Pääkohdat toisella vuosineljänneksellä Biotie ja Seikagaku sopivat VAP-1 vasta-aineohjelman lisensointisopimuksen päättymisestä Japanin, Taiwanin, Singaporen,

Lisätiedot

Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö

Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Maailman paras T&K vuonna 2017 tavoite vuodesta 2008 Paras rakenne Paras johtajuus

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015 2.2.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 9.5.2014 klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 9.5.2014 klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi- maaliskuu 2014 Pääkohdat ensimmäisellä vuosineljänneksellä Biotie sai takaisin totsadenantin (SYN115) globaalit oikeudet UCB Pharma S.A.:lta (UCB). Totsadenantti on selektiivinen

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen

Lisätiedot

I. Hallituksen toimintakertomus... 4. II. Konsernitilinpäätös (IFRS)...12. A. Konsernin laaja tuloslaskelma...12. B. Konsernitase...

I. Hallituksen toimintakertomus... 4. II. Konsernitilinpäätös (IFRS)...12. A. Konsernin laaja tuloslaskelma...12. B. Konsernitase... tilinpäätös 2012 Tilinpäätös 2012 Sisällysluettelo I. Hallituksen toimintakertomus... 4 II....12 A. Konsernin laaja tuloslaskelma...12 B. Konsernitase...13 C. Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista...14

Lisätiedot

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10. Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta

Lisätiedot

- Biotie sai kuvantamistutkimuksen SYN120:lla menestyksellisesti päätökseen.

- Biotie sai kuvantamistutkimuksen SYN120:lla menestyksellisesti päätökseen. 1 BIOTIE THERAPIES OYJ 4.5.2012 klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2012 Biotien raportoi tammi- maaliskuun 2012 tulostaan; kliininen lääkekehitys edennyt suunnitellusti tuloksia odotetaan

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2013; Pääkohdat toisella vuosineljänneksellä Biotie hankki option San Diegossa sijaitsevan Neurelis Inc:in osakekannan hankintaan. Neurelis on yksityisessä omistuksessa

Lisätiedot

kk. Tilikauden tulos (tappio): Tulos per osake (euroa) -0,08-0,04. Liiketoiminnan rahavirta

kk. Tilikauden tulos (tappio): Tulos per osake (euroa) -0,08-0,04. Liiketoiminnan rahavirta BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 4.11.2011 klo 9.00 Biotie Therapies Oyj:n osavuosikatsaus tammikuu syyskuu 2011 Yritysjärjestelyillä strategista kasvua, omat ja partneroidut hankkeet etenemässä ja

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2002

BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2002 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.4.2002 BIOTIE THERAPIES, CONTRAL PHARMA JA CARBION FUUSIOITUVAT JA MUODOSTAVAT VAHVAN LÄÄKEKEHITYS- JA BIOTEKNIIKKAYHTIÖN - Biotie Therapies Oyj:n, Oy Contral Pharma

Lisätiedot

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9.

Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9. Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia,

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2015

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2015 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2015 27.10.2015 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Orionin yritysesittely sijoittajille

Orionin yritysesittely sijoittajille Orionin yritysesittely sijoittajille Pörssisäätiön Pörssi-ilta VERO2012-tapahtuma Helsinki 14.3.2012 Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014

Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.11.2015 klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.11.2015 klo 9.00 BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.11.2015 klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi- syyskuu 2015 Biotie (Nasdaq Helsinki BTH1V; NASDAQ: BITI) osavuosikatsaus 30. syyskuuta 2015 päättyneeltä kolmen ja

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.11.2012 klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.11.2012 klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi syyskuu 2012 Pääkohdat kolmannella vuosineljänneksellä Biotie toteutti 20 miljoonan euron suunnatun osakeannin institutionaalisille ja strategisille sijoittajille. Lundbeck

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen

Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n Yhtiökokous Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Lääkekehitys sijoituskohteena. Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

Lääkekehitys sijoituskohteena. Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj Lääkekehitys sijoituskohteena Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2016

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2016 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2016 25.10.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Biotie Therapies. Seurannan aloitus. Suotuisa riski-/tuottosuhde BIOTIE THERAPIES. 28 May 2014 Bioteknologia

Biotie Therapies. Seurannan aloitus. Suotuisa riski-/tuottosuhde BIOTIE THERAPIES. 28 May 2014 Bioteknologia 28 May 2014 Biotie Therapies Seurannan aloitus Suotuisa riski-/tuottosuhde Inderes Oy Sivu 1 Hinta ( ) BIOTIE THERAPIES 28 May 2014 Biotie Therapies Seurannan aloitus Biotie on pieni bioteknologiayhtiö,

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2013; Tärkeiden etappien vuosineljännes Pääkohdat ensimmäisellä vuosineljänneksellä Biotien kumppani H. Lundbeck A/S (Lundbeck) sai Euroopan komissiolta myyntiluvan

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 klo 9.30 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2005 Tammi syyskuu 2005 lyhyesti BioTien Pohjois-Amerikan lisensointipartneri Somaxon

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 29.10.2010 klo 9.00. Biotie Therapies osavuosikatsaus tammikuu syyskuu 2010

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 29.10.2010 klo 9.00. Biotie Therapies osavuosikatsaus tammikuu syyskuu 2010 BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 29.10.2010 klo 9.00 Biotie Therapies osavuosikatsaus tammikuu syyskuu 2010 - Biotie tiedotti tänään keskittyvänsä jatkossa aikaisempaa vahvemmin kliiniseen kehitykseen;

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 24.2.2012 klo 9.00. Biotie Therapies Oyj:n tilinpäätöstiedote tammikuu joulukuu 2011

BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 24.2.2012 klo 9.00. Biotie Therapies Oyj:n tilinpäätöstiedote tammikuu joulukuu 2011 BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 24.2.2012 klo 9.00 Biotie Therapies Oyj:n tilinpäätöstiedote tammikuu joulukuu 2011 Liiketoiminnan keskeiset ajurit vahvistuivat vuonna 2011: Tuotekehityssalkku

Lisätiedot

kk. Tilikauden tulos (tappio): Tulos per osake (euroa) -0,04-0,03. Liiketoiminnan rahavirta

kk. Tilikauden tulos (tappio): Tulos per osake (euroa) -0,04-0,03. Liiketoiminnan rahavirta BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 5.8.2011 klo 9.00 Biotie Therapies Oyj:n osavuosikatsaus tammikuu kesäkuu 2011 Synosia Therapeuticsin hankinta, nalmefeenin Faasin 3 tutkimuksien valmistuminen alkoholiriippuvaisilla

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n yhtiökokous 20.3.2012 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj

1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi syyskuu 2013; Pääkohdat kolmannella vuosineljänneksellä Tuotekehityssalkun arvioinnissa viitoitettiin paras tie Biotien nykyisen tuotekehityssalkun arvon maksimointiin. Strategiansa

Lisätiedot

Hyvinvointia rakentamassa. Timo Lappalainen, toimitusjohtaja

Hyvinvointia rakentamassa. Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Hyvinvointia rakentamassa Timo Lappalainen, toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2014

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2014 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2014 21.10.2014 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2012

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2012 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2012 24.4.2012 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2007

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2007 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2007 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2007 Ensimmäinen vuosineljännes lyhyesti Katsauskauden tulos oli -1,1 miljoonaa euroa (-2,3

Lisätiedot

I. Hallituksen toimintakertomus II. Konsernitilinpäätös (IFRS) A. Konsernin laaja tuloslaskelma B. Konsernitase...

I. Hallituksen toimintakertomus II. Konsernitilinpäätös (IFRS) A. Konsernin laaja tuloslaskelma B. Konsernitase... Tilinpäätös 2011 Tilinpäätös 2011 Sisällysluettelo I. Hallituksen toimintakertomus... 4 II....12 A. Konsernin laaja tuloslaskelma...12 B. Konsernitase...13 C. Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista...14

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj 4.3.2014

Biotie Therapies Oyj 4.3.2014 1 Biotie Therapies Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2013 4.3.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Selvitys hallinto ja ohjausjärjestelmästä 2. Hallitus 2.1. Hallituksen kokoonpano 2.2. Kuvaus hallituksen

Lisätiedot

Suomalainen lääkekehitys pieni maa, suuret saavutukset

Suomalainen lääkekehitys pieni maa, suuret saavutukset Suomalainen lääkekehitys pieni maa, suuret saavutukset 11.04.2013 Antti Haapalinna Lääketutkimuksen johtaja, Orion Oyj Suomi ja lääkeala Lääkemarkkinoiden kasvu jatkuu Valtioiden säästöohjelmat jarruttavat

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2016

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2016 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2016 27.4.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja. Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK

FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja. Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yhtiöstä

Lisätiedot

10.6.2002 1(17) BIOTIE THERAPIES OYJ:N, OY CONTRAL PHARMAN LTD:N JA CARBION OY:N SULAUTUMISESITE/TARJOUSESITE JULKAISTU

10.6.2002 1(17) BIOTIE THERAPIES OYJ:N, OY CONTRAL PHARMAN LTD:N JA CARBION OY:N SULAUTUMISESITE/TARJOUSESITE JULKAISTU BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 10.6.2002 1(17) BIOTIE THERAPIES OYJ:N, OY CONTRAL PHARMAN LTD:N JA CARBION OY:N SULAUTUMISESITE/TARJOUSESITE JULKAISTU Sulautumisesite/tarjousesite, joka liittyy Biotie

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.2.2014 klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.2.2014 klo 9.00 Biotie tilinpäätöstiedote 2013 Pääkohdat neljännellä vuosineljänneksellä H. Lundbeck A/S (Lundbeck) jatkoi Selincron markkinoille tuontia Euroopassa. Vuoden 2013 loppuun mennessä Selincro oli markkinoilla

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Lääketeollisuus ry

Suhdannekatsaus. Lääketeollisuus ry Suhdannekatsaus Lääketeollisuus ry 7.4.2017 Suhdannekatsauksessa keskitymme: Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen vuonna 2016 Lääketeollisuus ry:n kyselyn saldoa Viennin kehitys Katsaus lääkemarkkinoihin

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016 Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi

Lisätiedot

Synosia Therapeuticsin hankinta, positiiviset tulokset Lundbeckin toteuttamista nalmefeenitutkimuksista

Synosia Therapeuticsin hankinta, positiiviset tulokset Lundbeckin toteuttamista nalmefeenitutkimuksista BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 13.5.2011 klo 9.00 Biotie Therapies Oyj:n osavuosikatsaus tammikuu maaliskuu 2011 Synosia Therapeuticsin hankinta, positiiviset tulokset Lundbeckin toteuttamista nalmefeenitutkimuksista

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2008

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2008 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.8.2008 klo 9.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2008 Tammi kesäkuu 2008 lyhyesti - Tammikussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin

Lisätiedot

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto

Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto 18.3.2019 1 2014-2019 2014-2019 HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All rights Plc. All reserved.

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2005 klo 9.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2005 Tammi kesäkuu 2005 lyhyesti Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Timo Veromaa.

Lisätiedot

Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2016

Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2016 Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2016 19.7.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus

Orionin osavuosikatsaus Orionin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2017 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

26.1.2007 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2006

26.1.2007 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2006 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.1.2007 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2006 Vuosi 2006 lyhyesti BioTie ja H. Lundbeck A/S allekirjoittivat marraskuussa

Lisätiedot

Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2017

Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2017 Orionin puolivuosikatsaus 1 6/2017 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.1.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2005 Vuosi 2005 lyhyesti BioTien Pohjois-Amerikan lisensointipartneri Somaxon Pharmaceuticals

Lisätiedot

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni

Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Revenio - kasvava terveysteknologiakonserni Olli-Pekka Salovaara Toimitusjohtaja Sijoitus Invest 15 11.-12.11.2015 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 230 MEUR. 6 250 osakkeenomistajaa (tilanne 4.11.2015).

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2015 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.5.2009 klo 8.30. Biotie Therapies Oyj osavuosikatsaus tammikuu 1 maaliskuu 31, 2009

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.5.2009 klo 8.30. Biotie Therapies Oyj osavuosikatsaus tammikuu 1 maaliskuu 31, 2009 BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.5.2009 klo 8.30 Biotie Therapies Oyj osavuosikatsaus tammikuu 1 maaliskuu 31, 2009 Pääkohdat ensimmäisellä vuosineljänneksellä - Helmi- ja maaliskuussa 2009 Biotie

Lisätiedot

Suhdannekatsaus Lääketeollisuus ry 1.4.2016

Suhdannekatsaus Lääketeollisuus ry 1.4.2016 Suhdannekatsaus Lääketeollisuus ry 1.4.2016 Suhdannekatsauksessa keskitymme: Lääketeollisuuden investoinnit Suomeen vuonna 2015 Lääketeollisuus ry:n kyselyn saldoa Viennin kehitys Katsaus lääkemarkkinoihin

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2015

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2015 Orionin osavuosikatsaus 1 6/2015 28.7.2015 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2007

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2007 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.10.2007 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2007 Tammi- syyskuu 2007 lyhyesti Biotie käynnisti syyskuussa 2007 ensimmäisen vaiheen I kliinisen

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2014

Orionin osavuosikatsaus 1 6/2014 Orionin osavuosikatsaus 1 6/2014 29.7.2014 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

sisällysluettelo I. Hallituksen toimintakertomus... 4 II. Konsernitilinpäätös (IFRS)... 12 A. Konsernin laaja tuloslaskelma... 12

sisällysluettelo I. Hallituksen toimintakertomus... 4 II. Konsernitilinpäätös (IFRS)... 12 A. Konsernin laaja tuloslaskelma... 12 tilinpäätös 2010 sisällysluettelo I. Hallituksen toimintakertomus... 4 II.... 12 A. Konsernin laaja tuloslaskelma... 12 B. Konsernitase... 13 C. Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista... 14 D. Konsernin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2008 08

VUOSIKERTOMUS 2008 08 VUOSIKERTOMUS 2008 TIETOA SIJOITTAJILLE Osakkeen perustiedot Listauspaikka NASDAQ OMX Helsinki Oy Kaupankäyntitunnus BTH1V Markkina-arvoryhmä Pienet yhtiöt Toimialaluokka Terveydenhuolto (Healthcare) Listauspäivämäärä

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2007

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2007 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.8.2007 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2007 Tammi- kesäkuu 2007 lyhyesti Toukokuussa 2007 H. Lundbeck A/S:n lisenssisopimus astui voimaan

Lisätiedot

11.8.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2006

11.8.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2006 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.8.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2006 Tammi- kesäkuu 2006 lyhyesti BioTie ja englantilainen Britannia Pharmaceuticals

Lisätiedot

- Liiketoiminnan nettorahavirta toisella vuosineljänneksellä oli -3,7 miljoonaa euroa (-3,3 miljoonaa euroa vuonna 2009).

- Liiketoiminnan nettorahavirta toisella vuosineljänneksellä oli -3,7 miljoonaa euroa (-3,3 miljoonaa euroa vuonna 2009). BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6.8.2010 klo 9.00 Biotie Therapies osavuosikatsaus tammikuu kesäkuu 2010 - Biotie raportoi positiivisia päätuloksia kliinisestä tutkimuksesta VAP-1 vasta-aineella nivelreumapotilailla

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi- kesäkuu 2014 Pääkohdat toisella vuosineljänneksellä Totsadenantin oikeuksien palautumisen jälkeen Biotie keskittyi siirtämään ohjelman takaisin Yhtiölle ja valmistautui Faasi

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Juho Erkheikki Talousviestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö Sijoitus Invest 2015 11.11.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2006

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2006 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2006 klo 13.05 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2006 Tammi- syyskuu 2006 lyhyesti Heinäkuussa 2006 BioTien Pohjois-Amerikan lisensointipartneri

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2017

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2017 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2017 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin tosiasioihin,

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2015

Orionin osavuosikatsaus 1 3/2015 Orionin osavuosikatsaus 1 3/2015 29.4.2015 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara

Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara Revenio Group Oyj Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara 13.5.2016 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 198 MEUR. 7 588 osakkeenomistajaa (tilanne 9.5.2016). Kasvun ydin:

Lisätiedot

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2011

Orionin osavuosikatsaus 1 9/2011 Orionin osavuosikatsaus 1 9/2011 25.10.2011 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

- Biotie raportoi positiivisia tuloksia kliinisestä tutkimuksesta suun kautta otettavalla PDE4-estäjällä, ronomilastilla (aiemmin ELB353)

- Biotie raportoi positiivisia tuloksia kliinisestä tutkimuksesta suun kautta otettavalla PDE4-estäjällä, ronomilastilla (aiemmin ELB353) BIOTIE THERAPIES OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 25.3.2011 klo 9.00 Biotie Therapies Oyj:n tilinpäätöstiedote 1. tammikuuta - 31. joulukuuta 2010 Katsauskauden jälkeiset päätapahtumat: Synosia Therapeuticsin hankinta,

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2008

BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2008 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.3.2009 klo 8.30 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2008 Vuosi 2008 lyhyesti - Tammikuussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet

Lisätiedot

Tietoa sijoittajille. Osakkeen perustiedot. Taloudellinen raportointi vuonna 2008. Ilmoittautuminen. Yhteystiedot:

Tietoa sijoittajille. Osakkeen perustiedot. Taloudellinen raportointi vuonna 2008. Ilmoittautuminen. Yhteystiedot: Vuosikertomus 2007 Tietoa sijoittajille Osakkeen perustiedot Listauspaikka OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Oy Kaupankäyntitunnus BTH1V Lista Pienet yhtiöt Toimialaluokka Terveydenhuolto (Health Care)

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2008

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2008 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2008 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2008 Tammi syyskuu 2008 lyhyesti - Tammikussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2016 Vastuuvapauslauseke Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2014 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS klo 9.00 Biotie osavuosikatsaus tammi- syyskuu 2014; Pääkohdat kolmannella vuosineljänneksellä Valmisteluja totsadenantin siirtämiseksi Faasi 3 kehitykseen Parkinsonin taudissa osana Yhtiön tuotesalkkua jatkettiin

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 23.10.2009 klo 8.30. Biotie Therapies Oyj osavuosikatsaus tammikuu 1 syyskuu 30, 2009

BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 23.10.2009 klo 8.30. Biotie Therapies Oyj osavuosikatsaus tammikuu 1 syyskuu 30, 2009 BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 23.10.2009 klo 8.30 Biotie Therapies Oyj osavuosikatsaus tammikuu 1 syyskuu 30, 2009 Pääkohdat katsauskaudella tammikuu syyskuu, 2009 - Helmi- ja maaliskuussa Biotie

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2013

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2013 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2013 4.2.2014 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 3.5.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla, muutamilta asiakkailta

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 14.2.19 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö 18 Markkinatilanne hyvä Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkui tärkeimmillä markkina-alueilla

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Biotie Therapies Oyj. Biotie kehittää lääkkeitä erityisesti rappeuttaviin hermosairauksiin ja psykiatrisiin

Biotie Therapies Oyj. Biotie kehittää lääkkeitä erityisesti rappeuttaviin hermosairauksiin ja psykiatrisiin 2014 2 Biotie Therapies Oyj Biotie kehittää lääkkeitä erityisesti rappeuttaviin hermosairauksiin ja psykiatrisiin häiriöihin. Biotien lääkekehitystyö on tuonut markkinoille alkoholiriippuvuuden hoitoon

Lisätiedot

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus

tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus 2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009

F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009. Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 F-Secure Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus, Kimmo Alkio, 26.03.2009 Sisältö Markkinakatsaus 2008 kasvun ja kannattavuuden vuosi Tulevaisuuden näkymät Varsinainen yhtiökokous 26.3.2009 Sivu

Lisätiedot

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2012

Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2012 Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2012 5.2.2013 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n yhtiökokous 2013 Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu

Lisätiedot