! Tilinpäätöstiedote-1.1." !
|
|
- Juho Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - silmätippatutkimuksen 2 vaiheen potilastutkimusten tuloksia odotetaan viimeistään vuoden 2015 kolmannessa kvartaalissa
2 Tammi-joulukuun 2014 pääkohdat: Herantis Pharma Oyj listautui First North Finland -markkinapaikalle ja kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi Yhtiö keräsi listautumisen yhteydessä toteutetulla osakeannilla yhteensä 14,3 miljoonaa euroa ennen kulujen vähentämistä Herantis Pharma Oyj muodostui Hermo Pharma Oy:n ostettua 99,0 % Laurantis Pharma Oy:n osakkeista Yhtiö sai ennen First North -listautumiseen liittynyttä osakeantia Tekesiltä uuden 0,5 miljoonan euron tuotekehityslainan CDNFproteiinin kliinisen tutkimuksen valmisteluun Parkinsonin tautiin Lääkeaihioiden kliiniset kehityshankkeet etenivät suunnitellusti Herantis Pharma Oyj sai syyskuussa Yhdysvaltain lääkeviranomaiselta FDA:lta luvan cis-uca-silmätippatutkimukselle kuivasilmäisyyden hoidossa. Potilasrekrytointi vaiheen 2 kliiniseen tutkimukseen aloitettiin joulukuun 2014 lopussa. Tuloksia odotetaan alkuperäistä aikataulua aikaisemmin, viimeistään syksyn 2015 aikana. Herantiksella ei ollut katsauskaudella oleellista liikevaihtoa, yhtiön tulos katsauskaudelta oli -8,4 (Emoyhtiö 2013: -0,8) miljoonaa euroa Herantiksen liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella oli -5,4 (Emoyhtiö 2013: -0,2) miljoonaa euroa Herantiksen rahavarat ja rahoitusarvopaperit olivat 11,4 (Emoyhtiö 2013: 0,0) miljoonaa euroa Avainluvut 1"000"euroa" 1)12/2014¹" 1)12/ "! konserni! Emoyhtiö! Liikevaihto! 0,8! 0,0! Henkilöstökulut! 1!115,0! 237,2! Poistot!ja!arvonalentumiset! 1!884,9! 302,5! Muut!liiketoiminnan!kulut! 4!662,6! 217,3! Tilikauden!tulos! "8!356,4! "780,6! Liiketoiminnan!rahavirta! "5!438,4! "224,2!
3 1000"euroa" ¹" "! konserni! Emoyhtiö! Rahavarat!ja!rahoitusarvopaperit! 11!416,4! 17,7! Oma!pääoma! 21!328,9! 120,0! Taseen!loppusumma! 29!102,9! 2!640,9!!! 1)12/2014¹" 1)12/ "! konserni! Emoyhtiö! Omavaraisuusaste!%! 73,3! 4,5! Osakekohtainen!tulos!! "3,21! "0,67! Osakkeiden!lukumäärä!kauden! lopussa 3! 4!062!214! 1!207!800! Osakkeiden!lukumäärä!keskimäärin 3! 2!606!773! 1!157!000! 1 Herantis Pharma konserni syntyi , kun Herantis Pharma Oyj yhdistyi Laurantis Pharman kanssa 2 Vertailukauden tiedot ovat Herantis Pharma Oyj:n emoyhtiön lukuja. 3 Katso kohta Yritysostot ja suunnatut osakeannit. Emoyhtiön luvuissa on huomioitu maksuttoman osakeannin (split) vaikutus. Pro Forma tiedot Alla olevan taulukon sisältämät liiketoimintojen yhdistymistä koskevat pro forma -tiedot havainnollistavat Herantis Pharma Oyj:n ja Laurantis Pharman yhdistymisen taloudellisia vaikutuksia. Pro forma -tiedot on laadittu olettaen, että yhdistyminen olisi tapahtunut Liiketoimintojen yhdistyminen saatettiin loppuun ja pro forma tiedot on laadittu kaudelta 1-12/2013. Herantiksen osakeantia ja listautumista koskevassa päivätyssä esitteessä on kuvattu pro forma tietojen laadintaperiaatteet. 1000"euroa" 1)12/2014" 1)12/2013"! Konserni! Pro!forma! Henkilöstökulut! 1!115,0! 826,9! Poistot!ja!arvonalentumiset! 1!884,9! 2!117,6! Liiketoiminnan!muut!kulut! 4!662,6! 1!088,4! Liikevoitto!("tappio)! "7!656,6! "4!028,1! Avainlukujen laskentakaavat
4 Omavaraisuusaste = Oma pääoma / taseen loppusumma Osakekohtainen tulos = katsauskauden tulos / osakkeiden lukumäärä keskimäärin Osakkeiden lukumäärä keskimäärin = osakkeiden lukumäärän aikatekijällä painotettu keskiarvo. Painotuksena on niiden päivien lukumäärä, jonka kukin osake on ollut ulkona katsauskauden aikana Näkymät vuodelle 2015 First North -listautumisen jälkeen Herantis keskittyy erityisesti kolmen tärkeimmän lääkeaihionsa kliiniseen kehittämiseen. Lääkeaihiot ovat vielä kehitysvaiheessa. Listautumisen yhteydessä julkaistun Esitteen mukaisesti Herantiksen pitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa yhtiön liiketoimintaa merkittävästi tekemällä lääkeaihioille kaupallistamissopimuksia ja sijoittamalla näistä saatuja tuloja uusien lääkeaihioiden kehitykseen. Kaupallistamissopimuksia ei toistaiseksi ole tehty, vaan toiminta keskittyy tässä vaiheessa lääkeaihioiden kliiniseen kehittämiseen. Tavoitteena on tehdä vuoden 2017 loppuun mennessä ainakin yhdelle tärkeimmistä lääkeaihioista kaupallistamissopimus kotimaisen tai ulkomaisen lääkeyhtiön kanssa. Vuoden 2015 tärkein tavoite on saada päätökseen Yhdysvalloissa cis-ucasilmätippojen vaiheen 2 kliininen tutkimus, joka on aloitettu vuoden 2014 lopulla. Tämä 150 potilaan satunnaistettu lääketutkimus pyrkii osoittamaan, että cis-uca-silmätippa auttaa vaikeaan tai keskivaikeaan kuivasilmäisyyteen. Yhtiö uskoo, että mikäli tutkimuksen tulos on positiivinen, lääkeaihiosta on kehitettävissä vahva kilpailija Restasis-tuotteelle, jonka vuosimyynti on yli miljardi dollaria. Vuoden 2015 muut keskeiset tavoitteet ovat kliinisten tutkimuslupien saaminen CDNF-hermokasvutekijän testaamiseen Parkinsonin taudin hoitoon ja Lymfactinin testaamiseen lymfaturvotuksen hoitoon, ja tutkimusten käynnistäminen. Ohjeistus vuodelle 2015 Lääkekehityksessä tutkimustyön etenemisen nopeus määrittelee syntyvän kulukuorman. Mitä nopeammassa tahdissa tutkimustyö etenee, sitä nopeammin syntyy kuluja. Vuodelle 2015 ei odoteta syntyvän liikevaihtoa. Rahoitustilanteen odotetaan olevan vuoden lopussa positiivinen.
5 Toimitusjohtaja Pekka Simula: Vuosi 2014 oli meille merkittävien kehitysaskeleiden vuosi. Herantis Pharma Oyj muodostettiin kun Hermo Pharma Oy osti Laurantis Pharma Oy:n osakeenemmistön. Listauduimme First North Finland -markkinapaikalle ja listautumisannin myötä keräsimme noin 14,3 miljoonan euron varat, mikä mahdollistaa liiketoimintamme ja lääkekehitysohjelmiemme strategian mukaisen kehittämisen. Lääkekehitysohjelmamme etenevät suunnitellusti. Tärkeä askel oli syyskuussa saamamme Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaisen FDA:n hyväksyntä cis-uca-silmätippojen vaiheen 2 kliinisen tutkimuksen käynnistämiselle. Näkemyksemme mukaan pääsemme julkistamaan tämän lääkekehityksen kannalta merkittävän vaiheen tutkimustulokset alkuperäistä aikataulua nopeammin, jo syksyn 2015 aikana. Aiemman tieteellisen tiedon perusteella suhtaudumme tutkimukseen toiveikkaasti, ja jos sen tulos on positiivinen, pidän selvänä että cis-uca-silmätippa on kansainvälisesti merkittävä lääkeaihio. Haluamme olla lääkekehityksen etujoukoissa, kehittäen aidosti uudenlaisia, ihmisten elämänlaatua parantavia hoitomuotoja. Meille on tärkeää tarkastella asioita tuoreista näkökulmista ja hyödyntää suomalaista huippuosaamista kaikessa mitä teemme. Uudenlaisten, ihmiselle luontaisempien hoitojen kehittäminen vaatii vuosien tieteellistä tutkimusta, pitkäjänteistä työtä ja tuotekehitystä. Lääkekehitysohjelmamme kohdistuvat sairauksiin, joissa on selkeä tarve nykyistä paremmille hoidoille. Innovaatiomme perustuvat suomalaiseen alan parhaaseen tutkimukseen, joka täyttää myös kansainvälisen huippututkimuksen kriteerit. Tämänhetkiset tärkeimmät lääkeaihiomme liittyvät silmän tulehdussairauksiin, erityisesti kuivasilmäisyyteen, Parkinsonin tautiin sekä rintasyöpähoidon seurauksena kehittyvään lymfaturvotukseen. Vuoden 2014 näihin lääkeaihioihin liittyvä kehitystyömme eteni suunnitelmiemme mukaisesti, mihin olen erittäin tyytyväinen. Tavoitteenamme on seuraavien kolmen vuoden aikana osoittaa kolmen tärkeimmän lääkeaihiomme alustava teho ja turvallisuus varhaisen vaiheen kliinisissä tutkimuksissa. Tavoitteenamme on myös ainakin yksi kaupallistamissopimus vuoden 2017 loppuun mennessä. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa yhteistyötä kotimaisen tai ulkomaisen lääkeyhtiön kanssa kattaen lääkeaihion myöhäisen vaiheen kliinisen kehityksen sekä myynnin ja markkinoinnin, sekä yhtiölle tulevia virstanpylväsmaksuja. Sijoittajille Herantis Pharma tarjoaa pitkän aikavälin mahdollisuuden olla mukana kehittämässä aivan uudentyyppisiä lääkkeitä, kuten CDNF Parkinsonin taudin hoitoon. Olen tyytyväinen meitä kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta useissa sijoittaja-tapahtumissa kuluneen vuoden aikana.
6 Tavoitteenamme on jatkossakin olla aktiivisesti tavattavissa erityisesti yksityissijoittajille suunnatuissa tilaisuuksissa. Herantiksen lääkekehitys Lääkekehitys on pitkäjänteistä toimintaa, joka jakautuu prekliiniseen vaiheeseen ja ihmisissä tehtäviin kliinisiin tutkimuksiin. Kliiniset tutkimukset tehdään normaalisti kolmessa vaiheessa. Lääkeaihion turvallisuutta selvitetään vaiheen 1 tutkimuksissa. Vaiheen 2 tutkimuksissa selvitetään lääkeaihion optimaalista annostelua ja tehoa tietyn sairauden hoidossa. Lopulta vaiheen 3 tutkimuksissa pyritään osoittamaan lääkeaihion toimivuus tyypillisesti sadoissa tai tuhansissa potilaissa, jotta lääkkeelle voidaan hakea myyntilupaa. Lääkekehityshanke kaikkine vaiheineen kestää tyypillisesti vuotta tutkimusten aloittamisesta myyntiluvan myöntämiseen. Kuivasilmäisyys / Cis-UCA-silmätipat Kuivasilmäisyys (Keratoconjunctivitis sicca) on yleisin ärsytyksen aiheuttaja silmissä. Sen tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi silmän kuivuus, polttava tunne, kipu, punoitus ja tunne roskasta silmässä. Vakava tai pitkittynyt kuivasilmäisyys saattaa vaurioittaa silmän pintaa ja heikentää näkökykyä. Kuivasilmäisyyden arvellaan yleistyvän väestön ikääntyessä sekä tietokoneiden ja mobiililaitteiden käytön lisääntyessä. Cis-UCA-silmätippavalmiste on lääkeaihio, jota kehitetään kuivasilmäisyyden hoitoon. Valmisteen vaikuttava aine, cis-urokaanihappo, on iholla luontaisesti esiintyvä, tulehdusta hillitsevä yhdiste. Cis-UCA-silmätipat on tarkoitettu potilaille, joille käsikauppavalmisteena myytävät kostuttavat silmätipat eivät ole riittävän tehokkaita. Cis-UCA-silmätippojen tehoa on aiemmin tutkittu kuivasilmäisyyden eläinmallissa. Tämä tutkimus osoitti, että 1-prosenttinen cis-ucasilmätippavalmiste vähensi sarveiskalvon vauriota verrattuna lumevalmisteeseen, ja vaikutus oli tehokkaampi kuin Restasis-valmisteella, joka on ainoa Yhdysvalloissa hyväksytty reseptilääke kuivasilmäisyyden hoitoon. Cis-UCA-silmätippojen turvallisuutta on lisäksi tutkittu vaiheen 1 kliinisessä tutkimuksessa, johon osallistui 37 tervettä vapaaehtoista tutkimushenkilöä. Tutkimuksen perusteella cis-uca-silmätippojen uskotaan olevan turvallisia ja hyvin siedettyjä vaiheen 2 kliinisessä tutkimuksessa, jonka tuloksia odotetaan viimeistään syksyllä Parkinsonin tauti / CDNF Herantis kehittää CDNF-lääkeaihiota Parkinsonin taudin hoitoon. Parkinsonin tautia hoidetaan useilla tavoin, kuten lääkityksellä, fysioterapialla sekä aivojen syvien osien sähköstimulaatiolla. Tällä hetkellä kaupalliset, saatavilla olevat hoidot auttavat taudin motorisiin oireisiin, mutta eivät vaikuta taudin
7 etenemiseen. Lisäksi hoitojen vaikutus voi vähentyä ajan myötä. Suomalaisen pitkäjänteisen akateemisen tutkimuksen tuloksena löydetty CDNF, ihmisessä luontaisesti esiintyvä proteiini, saattaa vuosia jatkuneen tutkimustyön perusteella auttaa sekä taudin motorisiin oireisiin että hidastaa sen etenemistä. Lisäksi CDNF saattaa auttaa Parkinsonin taudin ei-motorisiin oireisiin. Lymfaturvotus / Lymfactin Herantis kehittää Lymfactin-nimistä lääkeaihiota rintasyöpähoidon seurauksena kehittyvän lymfaturvotuksen hoitoon. Lymfaturvotus on krooninen sairaus, johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Lymfaturvotukseen ei ole myöskään hyväksyttyä lääkehoitoa. Tästä johtuen lymfaturvotuksen hoidossa on suuri tarve tehokkaalle uudelle hoitomuodolle. Suomalaiseen tieteelliseen huippututkimukseen pohjautuva Lymfactinlääkeaihio pyrkii auttamaan elimistöä korjaamaan vaurioitunutta imusuonistoa ja siten poistamaan lymfaturvotuksen aiheuttajan. Liiketoiminnan tuotot sekä tutkimus- ja kehityskulut Herantiksella ei ollut liikevaihtoa katsauskaudella eikä emoyhtiöllä ollut liikevaihtoa edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Katsauskauden tutkimus- ja kehitysmenot olivat 3,8 miljoonaa euroa, jotka on kirjattu katsauskauden kuluksi tuloslaskelmaan. Katsauskauden tutkimus- ja kehityskulut muodostuivat pääasiassa CDNF:n vaiheen 1 kliinisen kokeen valmistelukuluista sekä kuivasilmäisyyden hoitoon tarkoitettujen cis-ucasilmätippojen vaiheen 2 kliinisten tutkimuksen aiheuttamista kuluista. Emoyhtiön edellisen vuoden vastaavan ajanjakson tutkimus- ja kehitysmenot, 2,4 miljoonaa euroa, on aktivoitu taseeseen. Katsauskauden tulos oli -8,4 miljoonaa euroa. Katsauskauden tulos sisältää listautumiseen liittyviä kuluja 0,8 miljoonaa euroa, jotka on esitetty osana rahoituskuluja. Emoyhtiön tulos edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta oli - 0,8 miljoonaa euroa. Pro forma -lukujen vertailu Yhdistetyllä Herantiksella ei ollut oleellista liikevaihtoa katsauskaudella tai Pro forma edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Konsernin henkilöstökulut olivat katsauskaudella 1,1 (Pro forma edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla 0,8) miljoonaa euroa. Konsernin poistot olivat katsauskaudella 1,9 (Pro forma 2,1) miljoonaa euroa.
8 Konsernin katsauskauden liiketappio oli 7,7 (Pro forma 4,0) miljoonaa euroa. Rahoitus ja investoinnit Yhtiön rahavarat ja rahoitusarvopaperit olivat 11,4 (0,0) miljoonaa euroa. Herantis toteutti osakeannin First North Finland -listautumisen yhteydessä. Osakeannilla kerättiin noin 14,3 miljoonaa euroa ennen osakeannin kulujen vähentämistä ja laskettiin liikkeeseen osaketta. Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella oli -5,4 miljoonaa euroa. Emoyhtiön liiketoiminnan rahavirta oli -0,2 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta. Yritysostot ja suunnatut osakeannit Ylimääräisen yhtiökokouksen mukaisesti Herantis saattoi helmikuussa 2014 päätökseen osakeannin, jossa annettiin 567 uutta osaketta sekä yhtiön vanhoille osakkaille että rajatulle joukolle uusia osakkaita. Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen. Ylimääräinen yhtiökokous päätti maksuttomasta osakeannista (ns. split), jossa jokaista yhtiön osaketta kohti annettiin 199 uutta osaketta. Tällöin osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen. Lisäksi ylimääräinen yhtiökokous päätti toteuttaa osakevaihtosopimuksen Laurantis Pharman osakkeenomistajien kanssa, jolloin Laurantis Pharman osakkeenomistajille annettiin yhteensä osaketta vastikkeeksi 99 prosentista Laurantis Pharman osakkeista. Tällöin osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen ennen yhtiön listautumisantia. Tase Herantiksen ja Laurantis Pharman yhdistymisen seurauksena Laurantis Pharman osakkeista maksettu oman pääoman ylittävä määrä on aktivoitu ja kohdistettu konsernitaseen kehittämismenoihin sekä konserniliikearvoksi. Yrityskaupan ja listautumisannin seurauksena konsernitaseen loppusumma oli 29,1 miljoonaa euroa. Emoyhtiön taseen loppusumma oli 2,6 miljoonaa euroa. Oma pääoma
9 Herantiksen oma pääoma oli 21,3 miljoonaa euroa. Emoyhtiön oma pääoma oli 0,1 miljoonaa euroa Henkilöstö, johto ja hallinto Herantis Pharma syntyi Hermo Pharman ja Laurantis Pharman yhdistyessä Yhdistymisen myötä henkilöstön määrä kasvoi kuuteen henkilöön, molempien yhtiöiden työntekijöiden siirtyessä Herantiksen palvelukseen. Akateemisten ja teollisten yhteistyökumppaneiden avulla Herantis pyrkii pitämään oman organisaationsa kustannustehokkaana ja ketteränä, mikä mahdollistaa varojen kohdentamisen pääasiassa lääkekehitykseen. Yhdistymisen yhteydessä myös yhtiön hallituksen kokoonpano muuttui. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Pekka Mattila ja hallituksen muut jäsenet ovat Hermo Pharman aiemmat hallituksen jäsenet Jonathan Knowles ja Timo Veromaa sekä Laurantis Pharman aiemmat hallituksen jäsenet Aki Prihti, Frans Wuite ja James Phillips. Riskit ja epävarmuustekijät Merkittävät riskit ja epävarmuustekijät liittyen Herantiksen liiketoimintaan on tiedotettu päivätyssä osakeantiin ja listautumiseen liittyvässä Esitteessä, johon voi tutustua yhtiön verkkosivuilla osoitteessa Tiedotetuissa riskeissä tai epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut muutoksia Esitteen julkaisun jälkeen. Osakkeet ja osakkeenomistajat Kaupankäynti Herantiksen osakkeilla alkoi First North Finland - markkinapaikalla Listautumisen yhteydessä toteutetun osakeannin merkintähinta oli 10,50 euroa osakkeelta. Yhtiön listautumisannissa merkittiin ja maksettiin ehtojen mukaisesti yhteensä osaketta, jolloin Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen. Herantiksen markkina-arvo katsauskauden lopussa oli 28,0 miljoonaa euroa. Osakkeen päätöskurssi oli 6,90 euroa. Katsauskauden ylin kurssi oli 11,00 euroa ja alin 6,49 euroa. Herantis Pharma Oyj:n optio-ohjelman 2010 optioilla merkittiin osaketta. Optio-oikeuksien perusteella merkityt uudet osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin Uudet osakkeet tuottavat omistajilleen osakkeenomistajan oikeudet rekisteröintipäivästä lähtien. Optioilla tehdyillä merkinnöillä ei osakepääomaa korotettu, vaan koko merkintähinta, 0,20 euroa, kirjattiin sijoitetun vapaan oman pääoman
10 rahastoon. Merkintöjen seurauksena Herantis Pharma Oyj:n osakkeiden määrä nousi osakkeeseen. Merkityt osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:n First North -markkinapaikalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa alkaen. Herantiksella oli päivätyn osakasrekisterin mukaan 447 rekisteröityä osakkeenomistajaa. Herantiksen hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan omistuksessa oli osaketta eli 0,9 % yhtiön osakekannasta. Yhtiökokous Herantiksen vuoden 2014 varsinainen yhtiökokous pidettiin Lisäksi yhtiö piti ylimääräisen yhtiökokouksen yhdistymiseen ja listautumisantiin liittyen Yhtiökokous päätti perustaa uuden optio-ohjelman, valtuuttaa hallituksen antamaan yhteensä enintään 117 perustettavan optio-ohjelman mukaista optiota hallituksen jäsenille annettujen ehtojen puitteissa, ja antaa toimitusjohtajalle 213 perustettavan optio-ohjelman mukaista optiota. Samalla päätettiin mitätöidä 40 käyttämättä jäänyttä vuoden 2010 optio-ohjelman optiota. Osakkeen splitin (ks. Yritysostot ja suunnatut osakeannit) jälkeen kukin vanhoista optioista oikeuttaa merkitsemään 200 yhtiön osaketta. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan 1000 euron ja hallituksen puheenjohtajalle 2000 euron palkkio kuukaudessa. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Martin Grandell. Tilinpäätöstiedotteen laadintaperiaatteet Tilinpäätöstiedote on laadittu hyvää kirjanpitotapaa ja Suomen lainsäädäntöä sekä First North -markkinapaikan sääntöjä noudattaen. Tilinpäätöksen luvut on tilintarkastettu. Esitetyt luvut on pyöristetty tarkoista luvuista. Taloudellinen tiedottaminen 2015 Tämä tilinpäätöstiedote julkaistaan suomeksi ja englanniksi yhtiön verkkosivuilla Mikäli eri kielellä julkaistut versiot poikkeavat toisistaan, suomenkielinen versio pätee. Vuoden 2015 ensimmäisen vuosipuoliskon tulos julkaistaan Varsinainen yhtiökokous suunnitellaan pidettävän
11 Herantis Pharma Oyj Hallitus LIITTEET Tuloslaskelma ja tase Rahavirtalaskelma Laskelma oman pääoman muutoksista Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet Lisätietoja: Herantis Pharma Oyj, Pekka Simula, toimitusjohtaja, puh Yhtiön verkkosivusto: Hyväksytty neuvonantaja: UB Capital Oy, puh Herantis Pharma lyhyesti: Herantis on suomalainen lääkekehitysyhtiö, joka tutkii ja kehittää lääkkeitä erityisesti tulehdus-, keskushermosto- ja imukudosjärjestelmän sairauksiin. Herantiksella on kolme vahvaa lääkeaihiota, jotka on kohdistettu sairauksiin, joissa on selkeä tarve uusille, nykyistä paremmille hoidoille. Uskomme, että lääkeaihiomme ovat luokkansa ensimmäisiä tai parhaita yhdisteitä ja siksi niillä on mahdollisuus avata uudentyyppisiä hoitomahdollisuuksia kohdesairauksien hoidossa. Ydinosaamistamme on lääkeaihioiden jalostaminen akateemisesta perustutkimuksesta kliiniseen vaiheeseen. Herantis Pharma Oyj:n osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla.
12
13
14
15
16
! Puolivuotiskatsaus!1.1."30.6.2015! Rahoitustilanne vakaa - lisäpanoksia uudistavaan lääketieteeseen: CDNF ja Lymfactin
! Puolivuotiskatsaus!1.1."30.6.2015! Rahoitustilanne vakaa - lisäpanoksia uudistavaan lääketieteeseen: CDNF ja Lymfactin Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 19.8.2015 kello 10:00 Puolivuotiskatsaus 1.1.-30.6.2015
Herantis Pharma Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii UB Capital Oy.
VUOSIKERTOMUS 2014 2 Tässä vuosikertomuksessa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin. Luonteensa vuoksi ne sisältävät
Lymfactinin ja CDNF:n kehityshankkeet etenevät suunnitellusti
Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 25.8.2016 klo 9:00 Lymfactinin ja CDNF:n kehityshankkeet etenevät suunnitellusti Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016 (tilintarkastamaton) Tammi-kesäkuun
HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA
HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA Pääkohdat ensimmäiseltä vuosineljännekseltä Hermo Pharma Oy (Hermo tai Yhtiö) toteutti yhtiökokouksen 14.11.2013
Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015
Piippo Oyj Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Kannattavuuden parannus ja liikevaihdon kasvu kahdessa kolmesta segmentistä. Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön
Lääkekehitys sijoituskohteena. Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
Lääkekehitys sijoituskohteena Pörssi-ilta, Tampere-talo 24.3.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut
! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Luottavaisena käynnistämään uusia kliinisiä tutkimuksia
! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2015! Luottavaisena käynnistämään uusia kliinisiä tutkimuksia Tammi-joulukuun 2015 pääkohdat: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myönsi Herantikselle marraskuussa
Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet Sijoitus Invest 2014, Helsinki Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi
Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet. Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
Lääkekehityksen riskit ja mahdollisuudet Helsingin Osakesäästäjät 19.1.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen
Tilinpäätöstiedote (tilintarkastamaton) Ydinliiketoiminnassa vahvaa kasvua, kaapelifillereiden painoarvo laski
Tilinpäätöstiedote 01.01.-31.12.2015 (tilintarkastamaton) Ydinliiketoiminnassa vahvaa kasvua, kaapelifillereiden painoarvo laski Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja.
LAURANTIS PHARMAN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA
LAURANTIS PHARMAN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA Pääkohdat ensimmäiseltä vuosineljännekseltä Laurantis Pharma -konserni (Laurantis tai Yhtiö) ja Hermo
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Pörssin avoimet ovet, Helsinki 1.9.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut
Tilinpäätöstiedote Kliininen kehitys etenee turvallisuustutkimuksista kohti näyttöä tehokkuudesta
Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2018 Kliininen kehitys etenee turvallisuustutkimuksista kohti näyttöä tehokkuudesta Tammi-joulukuun 2018 pääkohdat: Herantis Pharman ( Herantis ) Lymfactin-lääkeaihion Vaiheen
- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
Herantis Pharma Oyj. Tammi-kesäkuun 2019 pääkohdat. Yhtiötiedote klo 9:00
Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 28.8.2019 klo 9:00 Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2019 (tilintarkastamaton) Satunnaistetut kliiniset tutkimukset Parkinsonin taudin ja lymfaturvotuksen
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Suomalaista huipputiedettä maailman ensimmäisiin kliinisiin tutkimuksiin
! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2016! Suomalaista huipputiedettä maailman ensimmäisiin kliinisiin tutkimuksiin Tammi-joulukuun 2016 pääkohdat: Euroopan Unionin tutkimus- ja innovointiohjelma Horisontti
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN
PIIPPO OYJ KONSERNI. Ydinliiketoimintojen liikevaihto ja liiketulos kasvoivat. Tilinpäätöstiedote (tilintarkastamaton) 3.3.
Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2016 (tilintarkastamaton) 3.3.2017 PIIPPO OYJ KONSERNI Ydinliiketoimintojen liikevaihto ja liiketulos kasvoivat Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja
Herantis Pharma Oyj. Mahdollisuus sijoittaa suomalaiseen lääkekehitykseen
Herantis Pharma Oyj Mahdollisuus sijoittaa suomalaiseen lääkekehitykseen Tervetuloa mukaan sijoittamaan suomalaiseen lääkekehitykseen Herantis Pharma Oyj:n listautumisanti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n First
ChemBio 2017 rahoitusseminaari Yritysesimerkki: Herantis Pharma Oyj. Toimitusjohtaja Pekka Simula
ChemBio 2017 rahoitusseminaari Yritysesimerkki: Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula 30.3.2017 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi
Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015).
Orava Asuntorahasto Oyj LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.8.2015 Täydennys Finanssivalvonnan 30.6.2015 hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/02.05.04/2015). Listalleottoesitteessä
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus. Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Pörssin pienet yhtiöt -tilaisuus Operatiivinen johtaja Antti Vuolanto 18.3.2019 1 2014-2019 2014-2019 HERANTIS HERANTIS PHARMA PHARMA Plc. All rights Plc. All reserved.
Lääkekehitys etenee kohti satunnaistettuja tutkimuksia Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus (tilintarkastamaton)
Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 29.8.2017 klo 9:00 Lääkekehitys etenee kohti satunnaistettuja tutkimuksia Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017 (tilintarkastamaton) Tammi-kesäkuun 2017
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Lääkekehitys etenee satunnaistetuissa tutkimuksissa Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus (tilintarkastamaton)
Herantis Pharma Oyj Yhtiötiedote 29.8.2018 klo 9:00 Lääkekehitys etenee satunnaistetuissa tutkimuksissa Herantis Pharma Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018 (tilintarkastamaton) Tammi-kesäkuun 2018 pääkohdat
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00
1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Osakesäästäjien yhtiöilta, Lahti. Toimitusjohtaja Pekka Simula
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Osakesäästäjien yhtiöilta, Lahti Toimitusjohtaja Pekka Simula 23.11.2016 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi
HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
# 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN
Herantis uusi suomalainen lääkekehitysyhtiö
Herantis uusi suomalainen lääkekehitysyhtiö Yhtiön esittely ja tulevaisuudennäkymät johdon käsityksen mukaan Toimitusjohtaja Pekka Simula 12.05.2014 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
Tieteestä tulosta onko Suomessa muka osaamista? Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula
Tieteestä tulosta onko Suomessa muka osaamista? Herantis Pharma Oyj Toimitusjohtaja Pekka Simula 23.11.2017 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen
TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 19.4.2018 Toimitusjohtajan katsaus Hoivakiinteistöjen, asuntojen ja varainhoidon asiantuntija Titanium on suomalainen, pankkiryhmistä riippumaton
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana
Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
! Tilinpäätöstiedote-1.1." ! Kliininen kehitys eteni suunnitellusti
! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2017! Kliininen kehitys eteni suunnitellusti Tammi-joulukuun 2017 pääkohdat: Herantis Pharman ( Herantis ) Vaiheen 1 kliininen Lymfactin-tutkimus eteni maaliskuussa ylimmälle
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj
HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista
Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)
5 Vuokrasopimuskanta ja vuokrausaste Taloudellinen käyttöaste 31.12.2017 oli 90,1 %. Vuokrasopimuksia oli yhteensä 358 kappaletta ja asukkaita yhteensä 453 henkilöä. Kehityssuunnitelmia - ja uudistushankkeita
Puolivuotiskatsaus Piippo Oyj:n kannattavuus parani. ja liikevaihto pysyi ennallaan
Puolivuotiskatsaus 1.1. 30.06.2016 (tilintarkastamaton) Piippo Oyj:n kannattavuus parani ja liikevaihto pysyi ennallaan Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön tuotantolaitos
OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA
OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä on 40 529
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS
Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut
VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 2/2019 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2019, klo 13.00 Paikka Läsnä Etera-talo, Palkkatilanportti 1, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI
# 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3
Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2017 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2017, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio 2041, Helsinki Liitteessä 3 luetellut
! Puolivuotiskatsaus+1.1."30.6.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen
! Puolivuotiskatsaus+1.1."30.6.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen Tammi-kesäkuun 2014 pääkohdat: Herantis Pharma -konserni
Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola
Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON
Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla
Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain
Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio, Helsinki
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2015 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2015, klo 13.00 Paikka Läsnä Helsingin yliopiston Viikin Biokeskuksen auditorio, Helsinki Liitteessä 3 luetellut
6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA
OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Helsingin Pörssin pohjoismaisella listalla (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä
Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg
Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00
Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005
Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 - Liikevaihto 6,4 miljoonaa euroa (5,8), kasvua 10 % - Voitto ennen veroja 0,15 miljoonaa
Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia
Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015
Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA
1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona
COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus
COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa