! Puolivuotiskatsaus+1.1." ! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "! Puolivuotiskatsaus+1.1."30.6.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen"

Transkriptio

1 ! Puolivuotiskatsaus+1.1." ! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen

2 Tammi-kesäkuun 2014 pääkohdat: Herantis Pharma -konserni muodostui kahden suomalaisen lääkekehitysyhtiön yhdistyessä kun Hermo Pharma Oy hankki 99,0 % Laurantis Pharma Oy:n osakekannasta osakevaihdolla ja muutti nimensä Herantis Pharma Oyj:ksi Herantis listautui First North Finland -markkinapaikalle ja kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi Herantis keräsi listautumisen yhteydessä toteutetulla osakeannilla yhteensä 14,3 miljoonaa euroa ennen osakeannin kulujen vähentämistä Tekes myönsi yhtiölle uuden 0,5 miljoonan euron tuotekehityslainan CDNF-proteiinin kliinisen tutkimuksen valmisteluun Parkinsonin tautiin Herantiksella ei ollut katsauskaudella liikevaihtoa, yhtiön tulos katsauskaudelta oli -2,4 (Emoyhtiö H1/2013: 0,5) miljoonaa euroa Lääkeaihioiden kliiniset kehityshankkeet etenivät suunnitellusti Herantiksen rahavarat olivat 14,2 (0,0) miljoonaa euroa Avainluvut 1"000"euroa" 1)6/2014¹" 1)6/ "! konserni! Emoyhtiö! Liikevaihto! 0,0! 0,0! Henkilöstökulut! "355,0! "183,2! Poistot!ja!arvonalentumiset! "455,7! "151,3! Muut!liiketoiminnan!kulut! "831,0! "161,1! Tilikauden!tulos! "2!445,2! "514,5! Liiketoiminnan!rahavirta! "2!409,0! "407,0! 1000"euroa" ¹" "! konserni! Emoyhtiö! Rahavarat! 14!241,7! 17,7! Oma!pääoma! 26!861,3! 120,0! Taseen!loppusumma! 33!658,4! 2!640,9!

3 !! 1)6/2014¹" 1)6/ "! konserni! Emoyhtiö! Omavaraisuusaste!%! 79,8! 4,5! Osakekohtainen!tulos!! "2,21! n/a! Osakkeiden!lukumäärä!kauden! lopussa 3! 4!058!214! n/a! Osakkeiden!lukumäärä!keskimäärin 3! 1!107!739! n/a!! 1 Herantis Pharma konserni syntyi , kun Herantis Pharma Oyj yhdistyi Laurantis Pharman kanssa 2 Vertailukauden tiedot ovat Herantis Pharma Oyj:n emoyhtiön lukuja. 3 Katso kohta Yritysostot ja suunnatut osakeannit Pro Forma tiedot Alla olevan taulukon sisältämät liiketoimintojen yhdistymistä koskevat pro forma -tiedot havainnollistavat yhdistymisen taloudellisia vaikutuksia. Pro forma -tiedot on laadittu olettaen, että yhdistyminen olisi tapahtunut Liiketoimintojen yhdistyminen saatettiin loppuun ja pro forma tiedot on laadittu sekä kaudelta 1-6/2014 että 1-6/2013. Herantiksen osakeantia ja listautumista koskevassa päivätyssä esitteessä on kuvattu pro forma tietojen laadintaperiaatteet. 1000"euroa" 1)6/2014" 1)6/2013" Henkilöstökulut! "508,2! "357,1! Poistot!ja!arvonalentumiset! "1!064,7! "1!064,7! Liiketoiminnan!muut!kulut! "1!361,8! "736,3! Liikevoitto!("tappio)! "2!934,8! "2!158,1! Avainlukujen laskentakaavat Omavaraisuusaste = Oma pääoma / taseen loppusumma Osakekohtainen tulos = katsauskauden tulos / osakkeiden lukumäärä keskimäärin Osakkeiden lukumäärä keskimäärin = osakkeiden lukumäärän aikatekijällä painotettu keskiarvo. Painotuksena on niiden päivien lukumäärä, jonka kukin osake on ollut ulkona katsauskauden aikana

4 Toimitusjohtaja Pekka Simula: Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - onnistunut osakeanti mahdollistaa strategian mukaisen etenemisen "Olen erittäin tyytyväinen siihen positiiviseen vastaanottoon, jonka listautumisemme First North Finland -markkinapaikalle ja osakeantimme saivat. Keräämämme noin 14,3 miljoonan euron varat ennen osakeannin kulujen vähentämistä mahdollistavat liiketoimintamme kehittämisen strategiamme mukaisesti. Listautumisanti merkittiin 40 % yli minimitavoitteemme. Tämä osoittaa mielestäni sijoittajien vahvan uskon suomalaisen lääkekehityksen korkeaan tasoon. Osakeannilla keräämämme varat käytämme pääosin tuotekehitysprojektien rahoittamiseen, erityisesti kolmen tärkeimmän lääkeaihiomme kliinisiin tutkimuksiin. Näitä ovat cis-uca-silmätipat kuivasilmäisyyden hoitoon, CDNFhermokasvutekijä Parkinsonin taudin hoitoon sekä Lymfactin rintasyöpähoidon seurauksena kehittyvän lymfaturvotuksen hoitoon. Lääkekehitysohjelmamme on kohdistettu sairauksiin, joissa on selkeä tarve uusille, nykyistä paremmille hoidoille. Tavoitteenamme on seuraavan kolmen vuoden aikana osoittaa kolmen tärkeimmän lääkeaihiomme alustava teho ja turvallisuus varhaisen vaiheen kliinisissä tutkimuksissa. Tavoitteenamme on myös ainakin yksi kaupallistamissopimus vuoden 2017 loppuun mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteistyötä kotimaisen tai ulkomaisen lääkeyhtiön kanssa, kattaen lääkeaihion myöhäisen vaiheen kliinisen kehityksen sekä myynnin ja markkinoinnin." Liiketoiminnan tuotot sekä tutkimus- ja kehityskulut Herantiksella ei ollut liikevaihtoa katsauskaudella. Herantiksen emoyhtiöllä ei ollut liikevaihtoa edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Katsauskauden tutkimus- ja kehitysmenot olivat 0,6 miljoonaa euroa, jotka on kirjattu katsauskauden kuluksi tuloslaskelmaan. Katsauskauden tutkimus- ja kehityskulut muodostuivat pääasiassa CDNF:n vaiheen 1 kliinisen kokeen valmistelukuluista. Emoyhtiön kehittämismenot 0,4 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta aktivoitiin taseeseen. Katsauskauden tulos oli -2,4 miljoonaa euroa. Katsauskauden tulos sisältää listautumiseen liittyviä kuluja 0,8 miljoonaa euroa, jotka on esitetty osana rahoituskuluja. Emoyhtiön katsauskauden tulos oli -0,5 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

5 Pro forma lukujen vertailu Yhdistetyllä Herantiksella ei ollut Pro forma liikevaihtoa katsauskaudella tai edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Pro forma henkilöstökulut katsauskaudelle oli 0,5 (0,4) miljoonaa euroa. Pro forma poistot olivat katsauskaudella 1,1 (1,1) miljoonaa euroa, josta Laurantiksen hankinnan yhteydessä liikearvon kohdistuksesta tuotekehitysprojekteille syntynyttä poistoa oli 0,8 (0,8) miljoonaa. Katsauskauden Pro forma liiketappio oli 2,9 (2,2) miljoonaa euroa. Rahoitus ja investoinnit Yhtiön rahavarat olivat 14,2 (0,0) miljoonaa euroa. Herantis toteutti osakeannin First North Finland -listautumisen yhteydessä. Osakeannilla kerättiin noin 14,3 miljoonaa euroa ennen osakeannin kulujen vähentämistä ja laskettiin liikkeeseen osaketta. Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella oli -2,4 miljoonaa euroa. Emoyhtiön liiketoiminnan rahavirta oli -0,4 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavalta ajanjaksolta. Yritysostot ja suunnatut osakeannit Ylimääräisen yhtiökokouksen mukaisesti Herantis saattoi helmikuussa 2014 päätökseen osakeannin, jossa annettiin 567 uutta osaketta sekä yhtiön vanhoille osakkaille että rajatulle joukolle uusia osakkaita. Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen. Ylimääräinen yhtiökokous päätti maksuttomasta osakeannista (ns. split), jossa jokaista yhtiön osaketta kohti annettiin 199 uutta osaketta. Tällöin osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen. Lisäksi ylimääräinen yhtiökokous päätti toteuttaa osakevaihtosopimuksen Laurantis Pharman osakkeenomistajien kanssa, jolloin Laurantis Pharman osakkeenomistajille annettiin yhteensä osaketta vastikkeeksi 99 prosentista Laurantis Pharman osakkeista. Tällöin osakkeiden kokonaismäärä nousi osakkeeseen ennen yhtiön listautumisantia. Tase Herantiksen ja Laurantis Pharman yhdistymisen seurauksena Laurantis Pharman osakkeista maksettu oman pääoman ylittävä määrä on aktivoitu ja kohdistettu konsernitaseen kehittämismenoihin sekä konserniliikearvoksi.

6 Yrityskaupan ja listautumisannin seurauksena konsernitaseen loppusumma oli 33,7 miljoonaa euroa. Emoyhtiön taseen loppusumma oli 2,6 miljoonaa euroa. Oma pääoma Konsernin oma pääoma oli 26,9 miljoonaa euroa. Emoyhtiön oma pääoma oli 0,1 miljoonaa euroa Henkilöstö, johto ja hallinto Herantis Pharma syntyi Hermo Pharman ja Laurantis Pharman yhdistyessä Yhdistymisen myötä henkilöstön määrä kasvoi kuuteen henkilöön, molempien yhtiöiden työntekijöiden siirtyessä Herantiksen palvelukseen. Akateemisten ja teollisten yhteistyökumppaneiden avulla Herantis pyrkii pitämään oman organisaationsa kustannustehokkaana ja ketteränä, mikä mahdollistaa varojen kohdentamisen pääasiassa lääkekehitykseen. Yhdistymisen yhteydessä myös yhtiön hallituksen kokoonpano muuttui. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Pekka Mattila ja hallituksen muut jäsenet ovat Hermo Pharman aiemmat hallituksen jäsenet Jonathan Knowles ja Timo Veromaa sekä Laurantis Pharman aiemmat hallituksen jäsenet Aki Prihti, Frans Wuite ja James Phillips. Riskit ja epävarmuustekijät Merkittävät riskit ja epävarmuustekijät liittyen Herantiksen liiketoimintaan on tiedotettu päivätyssä osakeantiin ja listautumiseen liittyvässä Esitteessä, johon voi tutustua yhtiön verkkosivuilla osoitteessa Tiedotetuissa riskeissä tai epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut muutoksia Esitteen julkaisun jälkeen. Osakkeet ja osakkeenomistajat Kaupankäynti Herantiksen osakkeilla alkoi First North Finland -markkinapaikalla Listautumisen yhteydessä toteutetun osakeannin merkintähinta oli 10,50 euroa osakkeelta. Herantiksen markkina-arvo katsauskauden lopussa oli 40,8 miljoonaa euroa. Osakkeen päätöskurssi oli 10,05 euroa. Katsauskauden ylin kurssi oli 11,00 euroa, alin kurssi 9,00 euroa ja keskikurssi 10,27 euroa. Herantiksella oli päivätyn osakasrekisterin mukaan 450 rekisteröityä osakkeenomistajaa.

7 Herantiksen hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan omistuksessa oli osaketta eli 0,9 % yhtiön osakekannasta. Yhtiökokous Herantiksen vuoden 2014 varsinainen yhtiökokous pidettiin Lisäksi yhtiö piti ylimääräisen yhtiökokouksen yhdistymiseen ja listautumisantiin liittyen Yhtiökokous päätti perustaa uuden optio-ohjelman, valtuuttaa hallituksen antamaan yhteensä enintään 117 perustettavan optio-ohjelman mukaista optiota hallituksen jäsenille annettujen ehtojen puitteissa, ja antaa toimitusjohtajalle 213 perustettavan optio-ohjelman mukaista optiota. Samalla päätettiin mitätöidä 40 käyttämättä jäänyttä vuoden 2010 optio-ohjelman optiota. Osakkeen splitin (ks. Yritysostot ja suunnatut osakeannit) jälkeen kukin vanhoista optioista oikeuttaa merkitsemään 200 yhtiön osaketta. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan 1000 euron ja hallituksen puheenjohtajalle 2000 euron palkkio kuukaudessa. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Martin Grandell. Näkymät vuodelle 2014 First North -listautumisen jälkeen Herantis keskittyy erityisesti kolmen tärkeimmän lääkeaihion kliiniseen kehittämiseen. Lääkeaihiot ovat vielä kehitysvaiheessa. Yhtiön näkymät vuodelle 2014 eivät ole muuttuneet päivätyn osakeantiin ja listautumiseen liittyvän Esitteen jälkeen. Vuoden 2014 tärkein tavoite on käynnistää vuoden loppuun mennessä vaiheen 2 kliininen tutkimus, jossa pyritään osoittamaan cis-uca-silmätipan tehokkuus kuivasilmäisyyden hoidossa verrattuna lumelääkkeeseen. Herantiksen pitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa yhtiön liiketoimintaa merkittävästi tekemällä lääkeaihioille kaupallistamissopimuksia ja sijoittamalla näistä saatuja tuloja uusien lääkeaihioiden kehitykseen. Kaupallistamissopimuksia ei toistaiseksi ole tehty, vaan toiminta keskittyy tässä vaiheessa lääkeaihioiden kliiniseen kehittämiseen. Tavoitteena on tehdä vuoden 2017 loppuun mennessä ainakin yhdelle tärkeimmistä lääkeaihioista kaupallistamissopimus kotimaisen tai ulkomaisen lääkeyhtiön kanssa. Tätä aiemmin yhtiö ei odota saavansa liikevaihtoa. Lääkekehityksessä tutkimustyön etenemisen nopeus määrittelee kulujen syntymisen ajankohdan.

8 Puolivuotiskatsauksen laadintaperiaatteet Puolivuotiskatsaus on laadittu hyvää kirjanpitotapaa ja paikallista lainsäädäntöä sekä First North markkinapaikan sääntöjä noudattaen. Puolivuotiskatsaukseen sisältyviä lukuja ei ole tilintarkastettu. Esitetyt luvut on pyöristetty tarkoista luvuista. Taloudellinen tiedottaminen Tämä tiedote julkaistaan suomeksi ja englanniksi yhtiön verkkosivuilla Mikäli eri kielellä julkaistut versiot poikkeavat toisistaan, suomenkielinen versio pätee. Vuoden 2014 tilinpäätöstiedote julkaistaan Muilta osin vuoden 2015 taloustiedotteiden aikataulu julkaistaan vuoden 2014 loppuun mennessä. Herantis Pharma Oyj Hallitus LIITTEET Tuloslaskelma ja tase Rahavirtalaskelma Laskelma oman pääoman muutoksista Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet Lisätietoja: Toimitusjohtaja Pekka Simula Puhelin: Hyväksytty Neuvonantaja: UB Capital Oy, puhelin: Herantis Pharma lyhyesti: Herantis on suomalainen lääkekehitysyhtiö, joka tutkii ja kehittää lääkkeitä erityisesti tulehdus-, keskushermosto- ja imukudosjärjestelmän sairauksiin. Herantiksella on kolme vahvaa lääkeaihiota, jotka on kohdistettu sairauksiin, joissa on selkeä tarve uusille, nykyistä paremmille hoidoille. Uskomme, että lääkeaihiomme ovat luokkansa ensimmäisiä tai parhaita yhdisteitä ja siksi

9 niillä on mahdollisuus avata uudentyyppisiä hoitomahdollisuuksia kohdesairauksien hoidossa. Ydinosaamistamme on lääkeaihioiden jalostaminen yliopistotutkimuksesta kliinisen vaiheen tutkimukseen. Herantis Pharma Oyj:n osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla.

10 Herantis Pharma Oyj Viikinkaari HELSINKI KONSERNITULOSLASKELMA Rahayksikkö EUR LIIKEVAIHTO 0,00 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot 0,00 0,00 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,00 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,85 Muut henkilösivulukut , , , ,75 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,06 Poisto konserniliikearvosta ,00 0, , ,06 Liiketoiminnan muut kulut , ,24 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) , ,05 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot Muilta 28,53 8,10 Korkokulut ja muut rahoituskulut Muille , , , ,91 VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ , ,96 VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖS , ,96 SIIRTOJA JA VEROJA TILIKAUDEN TAPPIO , ,96 KONSERNIN TAPPIO , ,96

11 Herantis Pharma Oyj Viikinkaari HELSINKI KONSERNITASE Rahayksikkö EUR V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot , ,28 Aineettomat oikeudet , ,00 Konserniliikearvo ,92 0, , ,28 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1 985, , , ,58 Sijoitukset Osuudet omistusyhteysyrityksissä 1 225,00 0, ,00 0, , ,86 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset 0,00 334,80 Muut saamiset , ,00 Siirtosaamiset 4 611, , , ,77 Rahat ja pankkisaamiset , , , , , ,81

12 Herantis Pharma Oyj Viikinkaari HELSINKI KONSERNITASE Rahayksikkö EUR V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Muut rahastot , ,46 Ed. tilikausien voitto/tappio , ,84 Tilikauden voitto (tappio) , , , ,93 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Pääomalainat ,00 0,00 Lainat rahoituslaitoksilta , , , ,65 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta ,00 0,00 Ostovelat , ,49 Muut velat , ,55 Siirtovelat , , , , , , , ,81

13 Herantis Pharma Oyj Viikinkaari HELSINKI KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA Rahayksikkö EURO Liiketoiminnan rahavirta Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä , ,96 Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot , ,06 Konserniliikearvon poistot ,00 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut , ,91 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta , ,99 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lis.(-)/väh.(+) , ,79 Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys(+)/vähennys(-) , ,84 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja , ,04 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskul , ,01 Saadut rahoitustuotot liiketoiminnasta 28,53 8,10 Rahavirta ennen satunnaisia eriä , ,95 Liiketoiminnan rahavirta (A) , ,95 Investointien rahavirta: Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin 0, ,10 Tytäryrityksen hankinta vähennettynä hankituilla rahavaroilla ,28 0,00 Investoinnit muihin sijoituksiin ,00 0,00 Investointien rahavirta (B) , ,10 Rahoituksen rahavirta: Maksullinen oman pääoman lisäys , ,52 Pitkäaikaisten lainojen nostot ,00 0,00 Rahoituksen rahavirta (C) , ,52 Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys(+)/vähennys(-) , ,47 Rahavarat tilikauden alussa , ,62 Rahavarat tilikauden lopussa , ,09

14 Herantis Pharma Oyj Viikinkaari HELSINKI LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Osakepääoma muut rahastot Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä Oma pääoma Tilikauden voitto/tappio Maksullinen osakeanti Oma pääoma Osakepääoma muut rahastot Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä Oma pääoma Tilikauden voitto/tappio Maksullinen osakeanti Oma pääoma Osakepääoma muut rahastot Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä Oma pääoma Tilikauden voitto/tappio Maksullinen osakeanti Liiketoimintojen yhdistämiseen liittyvä osakkeiden liikkeeseenlasku Oma pääoma

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA

HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA HERANTIKSEN TILINTARKASTAMATON OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2014 PÄÄTTYNEELTÄ KOLMEN KUUKAUDEN KAUDELTA Pääkohdat ensimmäiseltä vuosineljännekseltä Hermo Pharma Oy (Hermo tai Yhtiö) toteutti yhtiökokouksen 14.11.2013

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Piippo Oyj Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Kannattavuuden parannus ja liikevaihdon kasvu kahdessa kolmesta segmentistä. Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2014!

! Tilinpäätöstiedote-1.1.31.12.2014! ! Tilinpäätöstiedote-1.1."31.12.2014! Lääkekehitysohjelmat etenevät suunnitellusti - silmätippatutkimuksen 2 vaiheen potilastutkimusten tuloksia odotetaan viimeistään vuoden 2015 kolmannessa kvartaalissa

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

24.9.2014. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.9.2014. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 116,3 miljoonaa euroa (109,1 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2013). Konsernin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015 Vuoden 2015 tuloskehitys Osuuskunta KPY -konsernin liikevaihto oli 319,7 miljoonaa euroa (323,6

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti)

puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2009 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin voitto ennen veroja kasvoi yli 41 % Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus on toiminut

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Yhtiön pitkän tähtäimen strateginen tavoiteohjelma on käynnissä. Kvartaalitasolla ohjelman tulokset eivät vielä ole nähtävissä.

Yhtiön pitkän tähtäimen strateginen tavoiteohjelma on käynnissä. Kvartaalitasolla ohjelman tulokset eivät vielä ole nähtävissä. Puolivuotiskatsaus 2016 Jakson liikevaihto oli 48 470 T (47 992 T ) Jakson liiketulos oli 1 365 T (1 204 T ) Jakson tulos oli 1 035 T (863 T ) Tulos per osake 0,070 Oma pääoma per osake 0,482 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Oy Yritys Ab 1.1.2006-31.12.2010 (TALGRAF ESITTELY) Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011

Oy Yritys Ab 1.1.2006-31.12.2010 (TALGRAF ESITTELY) Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1206 KUM TOT. 1207 KUM TOT. 1208 KUM TOT. 1209 KUM TOT. 1210 KUM

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI 18.9.2017 31.12.2018 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Tuloslaskelma...3 Tase...4 Rahoituslaskelma...5 Tilinpäätöksen liitetiedot...6 Luettelo kirjanpitokirjoista...8 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPÄÄTÖSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.2.2014

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPÄÄTÖSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.2.2014 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus TILINPÄÄTÖSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.2.2014 Opettaja: Maria Kankaanpää Nimi ja opintorekisterin numero: / Vuosikurssi: Pääaine

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot