MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012"

Transkriptio

1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvät omaiset, kiitos kuluneesta vuodesta! Kiitollisuus on päällimmäisenä tunteena ajatellessani kulunutta vuotta. Vuosi 2012 on ollut mielenkiintoinen ja täynnä moninaista toimintaa yhdistyksessämme. Yhdessä oleminen ja tekeminen voi olla mukavaa! Kiitos myös yhteistyökumppaneillemme, jotka olette olleet tavalla tai toisella mielenterveysomaisten tukena. Me yhdessä Keskusliittomme kanssa toimimme omaisten etujen valvonnassa. Joten ole rohkeasti yhteydessä, jos jokin epäkohta askarruttaa mieltäsi esimerkiksi omaisen roolissasi sairastuneen läheisesi rinnalla. Olemme olemassa sitäkin varten, että viemme eteenpäin omaisten mukaan ottamisen ja/tai huomioimisen sanomaa sairastuneen hoidon yhteydessä silloin, kun perhettä kohtaa mielenterveydelliset vaikeudet tai sairaudet. Kaikki me yhdistyksessä mukana olevat olemme tärkeitä omalla paikallamme ja tavallamme. Älkäämme sitä unohtako, vaikka naapuri sanoisi mitä. Me ihmiset saatamme olla toisillemme ilkeitä, mutta pyritään olemaan tarttumatta huonoihin ja pahoihin puheisiin ja tekoihin. Kiinnitetään huomiomme mieluummin niihin hyviin ja rakentaviin sanoihin ja tekoihin maailmassamme ja meidän ihmisten kesken. Tämän vuoden teemanamme on ollut liikunta. Toivottavasti mahdollisimman moni on käyttänyt uimalippujamme, käynyt kuntosalilla tai keilaamassa. Myös ensi vuonna tämä on vielä mahdollista yhdistyksemme tuella ja koordinoimana. Valitettavasti emme ole vielä pystyneet järjestämään liikunta- tms. toimintaa kaikille paikkakunnille. Haluankin haastaa Sinut miettimään, mitä yhteistä voisimme keksiä omalla paikkakunnallasi- ilman teidän paikallisten mukana oloa tällainen yhteinen toiminta on mahdotonta. Olkaa rohkeasti yhteydessä, mikäli haluaisitte olla oman paikkakuntanne yhteisen liikunta- tms. toiminnan osana. Onhan niin, että liikunta auttaa jaksamaan! Edelleen on tärkeää myös saada puhua ja jakaa asioita vertaistensa kanssa usein niin perin kuormittavissa tilanteissamme omaisina. Asioihin on vertaistuen tai ammattilaisen kanssa keskustelun kautta mahdollista saada uutta perspektiiviä. On tärkeää saada kertoa kokemuksistaan ja tunteistaan. Hyvää tekee myös toimia välillä kuuntelijan paikalla. Kun voi olla avuksi ja tueksi toiselle, siitä saa vähintään yhtä paljon itsekin. Tällaista tukea me yhdistyksen ihmisinä voimme tarjota toisillemme ja laajemminkin. 1

2 Irtiotot arjesta ovat välillä paikallaan. Retkemme, kurssimme ja virkistysviikonloppumme ovat tänäkin vuonna olleet sitä varten. Ensi vuonna jatkamme käytäntöjä, jotka ovat osoittautuneet hyviksi. Jotain uuttakin olemme suunniteleet, josta esimerkkinä talvinen virkistysretkemme Tahkolle, josta löydät tietoa tästä jäsentiedotteesta. Ensi vuoden ensimmäisessä jäsentiedotteesta voit lukea lisää kevään ja kesän tapahtumista ja suunnitelmista. Ollaan yhteyksissä! Ps. Meitä jäsenyhdistyksiä koskettavana terveisenä Keskusliitosta kerrottakoon, että Keskusliiton nimeä ollaan muuttamassa ensi vuoden aikana. Keskusliiton nimessä tulee olemaan FINFAMI, joka on lähempänä Euroopanlaajuista kattojärjestöä nimeltään EUFAMI European Federation of Associations of Families of People with Mental Illness. EUFAMIlla on 40 jäsenjärjestöä 26:ssa Euroopan maassa- Omaiset mielenterveystyön tukena Keskusliitto on yksi näistä jäsenjärjestöistä. EUFAMI edustaa yhteensä satojatuhansia mielenterveyskuntoutujia, heidän omaisiaan ja mielenterveysalan ammattilaisia ympäri Eurooppaa. Lisää tietoa löytyy EUFAMIn kotisivuilta Yhtenäisyyden, näkyvyyden ja viestinnällisten seikkojen vuoksi käsittelemme oman yhdistyksemme nimen muuttamista Keskusliiton nimimuutoksen myötä. Olemme ennakoineet mahdollista nimenmuutosta olemalla mukana prosessissa ja muuttamalla logomme lähemmäs Keskusliiton ja monen muun suomalaisen omaisyhdistyksen logoa- olette sen varmasti noteeranneet. Mahdollisesta nimenmuutoksesta lisää ensi vuonna, kun prosessi etenee Keskusliiton tasolla ja sitten myös meidän sääntömääräisessä yhdistyskokouksessamme. Oikein hyvää joulunalusaikaa, Joulua ja Uutta Vuotta 2013! Ajankohtaista Syksyn jäsenkirjeen mukana olleeseen jäsenkyselyyn vastasi 65 henkilöä. Kiitoksia kaikille vastanneille. Oman nimensä jättäneiden vastaajien kesken on suoritettu arvonta ja palkinnot on toimitettu voittaneille. Jäsenkyselystä teemme vielä yhteenvedon, josta kerromme seuraavassa jäsenkirjeessä. HUOMIO: Meillä on myynnissä viehättäviä suomalaisia Anki- joulukortteja. Pakkauksessa on 10 erilaista joulukorttia. Hinta: 7 /pkt, 10 / 2pkt. Lisäksi myymme Havi-tuikkukynttiläpaketteja hintaan 5 /pkt (sis. 12 tuikkua). Ostamalla em. tuotteita tuet alueellista omaistoimintaamme! 2

3 JOULUINEN ILTAHETKI TÖRNÄVÄN SAIRAALAN KAPPELISSA Ma KLO 18:00 Laulamme jouluisia lauluja Maija-Liisa Peltoniemen säestämänä. Runoesitys, Eila Rantala. Mukana sairaalapastori Tarja Autio. Tervetuloa rauhoittumaan joulun viettoon! OMAISKAMARI AVOINNA: ke klo AVOIMET OVET Jouluista tunnelmaa ja tarjoilua! keskiviikkoisin klo 12-14: , 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 6.3., 20.3., 3.4., ja Voit tulla vapaasti viettämään aikaa, tapaamaan muita omaisia, keskustelemaan, lukemaan lehtiä, kahvittelemaan jne. Sinulla on ko. aikana mahdollisuus myös maksuttomaan Internetin käyttöön. Mukana omaistyöntekijä ja/ tai vapaaehtoistoimija antamassa pienimuotoista keskustelu- tai toimintavirikettä. Omaiskamari, Kauppakatu 11 A 4, SEINÄJOKI Koulutukset, Seminaarit, te lat Omaisten ilta Ähtärissä ti klo Mukana Ähtärin psyykiatrian poliklinikan ja Ähtärin Toimelan väkeä sekä yhdistyksen työntekijät Päivi Penttilä ja Sarika Kivimäki. Yhdistyksen toiminnan esittelyä ja Ähtärin alueellisen omaistoiminnan kehittelyä. Tervetuloa mukaan! Kahvitarjoilu! Ps. Seuraa ilmoitteluamme kotisivuilla ja lehdissä- kokoontumisen paikka tarkentuu joulukuun aikana. 3

4 Ennakkotietoa seminaarista Kuka kuulisi omaisen toiveen? Omaishoitajien varhaisen tuen kehittäminen terveydenhuollossa ke klo Seinäjoen keskussairaalan isossa auditoriossa. Alustavan ohjelman mukaan seminaarin puhujia ovat: - Kokemusasiantuntija Pirjo Tervonen - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallintojohtaja, varatuomari Johanna Sorvettula - Itä-Suomen yliopiston tutkija, TtT Tarja Välimäki Seminaarissa kerrotaan meneillään olevasta alueellisesta kehittämistyöstä. Seminaarin tarkoituksena on nostaa esille niitä toiveita ja tarpeita joita omaisilla ja omaishoitajilla on kohdatessaan terveydenhuollon ammattilaisia läheisensä sairauteen liittyen. Lisäksi on tarkoitus nostaa esille mahdollisuuksia omaishoitajien ja ammattihenkilöiden välisen yhteistyön kehittämiselle. Seminaarissa on kahvitarjoilu. Seminaari on maksuton. Seminaarin järjestävät yhteistyössä Lakeuden Omaishoitajat ry:n Yhdessä tehden II Ennakoiva työ omaishoitajan tukena projekti ( ) sekä Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry:n Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä ( ) projektit. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ilmoitetaan myöhemmin. Muutoksen aikatauluihin ja ohjelmasisältöön mahdollisia. Lisätietoa seminaarista Päivi Ojanen Paivi.Ojanen@epshp.fi p MIELEN VANKILA - Näkökulmia elämisestä psykiatrisen potilaan omaisena Mielen Vankila-kirjassa omaiset kertovat toivottomuudestaan, avuttomuudestaan ja uupumuksestaan. Omaiset kuvaavat sitä, miten sairastuvat itse kuormittavassa tilanteessa. He ovat myös taloudellisesti ahtaalla, koska maksavat potilaan kuluja. Kirjassa on myös selviytymistarinoita. Kirja kertoo voimaantuneista omaisista, jotka ovat vuosien saatossa löytäneet keinot huolehtia omasta jaksamisestaan. Osa on haastatteluita ja osa omaisten itsensä kirjoittamia. Kirjan on kirjoittanut filosofian lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja Pirkko Lahti. Pirkko Lahti on toimittanut kirjan vapaaehtoistyönä Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitolle. Kirjaa voi ostaa yhdistyksestä hintaan 25. 4

5 TALVIRETKI TAHKOLLE torstai sunnuntai Lähde mukaan viihtyisälle talviretkelle Tahkolle! Alustava ohjelma: To 7.2. Lähtö klo 10:00, matkalla pysähdys ja ruokailu Viitasaaren ABC:llä. n. 16:00 Majoittuminen hotelliin. 18:00-20:00 Mualiman sauna ja iltaruokailu Pe ja La: Omatoimista ohjelmaa, laskettelua, hiihtoa yms. Myös yhteistä tekemistä halukkaille. Su Paluumatka alkaen klo 10:00. Perillä Seinäjoella n. 16:00. Retken omavastuuhinta yhdistyksen jäsenille: 200 /henkilö 80 /lapset 7-15v 40 /alle 6v-lapset alle 2-v lapset mukaan ilmaiseksi Retken hinta ei-jäsenille: 300 /henkilö 120 /lapset 7-15v 60 /alle 6v-lapset alle 2-v lapset mukaan ilmaiseksi Retken hinta sisältää matkat, majoitukset 2hh huoneissa Sokos Hotelli Tahkovuoressa, aamupalat hotellissa, 1 ruokailu/päivä (torstai-matkan ruoka omakustanteinen illan ruokailun vuoksi)sekä yhdistyksen järjestämän erikoisohjelman. Muu toiminta on omakustanteista! Halukkaille hotellilta tarjoushintainen laskettelulippu. Sitovat ilmoittautumiset pe mennessä, ilmoitathan samalla myös mahdolliset allergiasi! p tai p toimisto.omaiset@netikka.fi PS. Huolehdithan henkilökohtaisista matkavakuutuksista! 5

6 Vuoden 2013 Maaseudun Terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa järjestettävät lomat Omaishoitajien virkistysviikonloppu yhteistyössä alueen omaishoitajayhdistysten kanssa Härmän kuntokeskuksessa. Erityislasten vanhempien virkistysviikonloppu (3 vrk) Härmän Kuntokeskuksessa. Loma toteutetaan yhteistyössä alueen omaishoitajayhdistysten kanssa. Omaisten terveysloma (5 vrk) Härmän Kuntokeskuksessa. Vuoden 2013 lomaviikoilla aikuisten omavastuuosuus on 28 /vrk ja alle 17-vuotiaat lapset lomailevat ilman omavastuuta. Lomat järjestetään vuonna 2013 täysihoidolla. Lomakkeet palautetaan Maaseudun Terveys ja lomahuolto ry:een. Hakemuksia saa tulostaa tai täyttää sähköisesti osoitteessa tai voit tilata sen E-P:n omaisyhdistyksestä, josta saat myös lisätietoa. Vapaaehtoistoiminta Lomat ovat RAY:n rahoittamia "Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojektin" myötä yhdistys on saanut rekisteriin uusia innokkaita vapaaehtoisia, joille on tarjolla monipuolisia vapaaehtoistehtäviä. Myös uusia vapaaehtoisia toivotaan mukaan. Vapaaehtoistoimijoille järjestetään koulutusta, virkistyspäiviä ym. mukavaa! Vapaaehtoistoimijoita tarvitaan tällä hetkellä: Omaisneuvontaan vertaistukihenkilöksi (VETURI) uudelle omaiselle Tukihenkilöksi/ arjen ystäväksi omaisille tai kuntoutujille Joulupaketointiin klo 9-21 (Citymarket Päivölä) Omaiskamaripäivystäjäksi/kahvinkeittoon Seinäjoelle Omaisryhmiin vertaisohjaajia eri paikkakunnille/toimialueille Liikuntaryhmien vetäjiksi (esim. luontoliikuntaryhmä) VAPAAEHTOISTOIMINTAAN LIITTYVISSÄ ASIOISSA, OTA YHTEYTTÄ SARIKAAN p

7 Omaisten vertaistukiryhmät kevätkaudella 2013 Omaisten koulutuksellinen vertaistukiryhmä Euroopan laajuisesti käytössä olevaan, koeteltuun, kolmen vuoden ajan tarkasti kehiteltyyn Prospect- ryhmämalliin kuuluu kymmenen ryhmäkerran aihetta, joissa jokaisessa on oma, suunniteltu sisältönsä: tutustutaan toisiin, opitaan psyykkisistä sairauksista, tunnistetaan paineita ja stressiä, käsitellään menetyksiä ja surua, haetaan hyviä selviytymistaitoja, kartoitetaan tukiverkostoa ja katsellaan tavoitteellisesti tulevaisuuteen. Tavoitteena on vaihtaa tietoja ja kokemuksia siitä, miten läheisen mielenterveyden häiriö vaikuttaa omaisen omaan elämään ja tehdään oivalluksia oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi. Koulutukseen on jatkuva haku. Koulutusryhmä alkaa ryhmäläisten kesken sovittavana ajankohtana, kun vähintään seitsemän henkilöä on ilmoittautunut ryhmään. Vertaisohjaajana toimii Tuula Pöntinen ja apuohjaajana toinen omainen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset:tuula Pöntiselle tai Päivi Penttilälle , Tervetuloa ainutlaatuiseen ryhmään! Huom! Ryhmän käytyäsi sinulla on mahdollisuus kouluttautua ryhmänohjaajaksi Etelä-Pohjanmaalla toteutettavassa Prospect-ryhmänohjaajakoulutuksessa! TYÖIKÄISTEN VERTAISRYHMÄ: Ma klo Omaiskamarilla, Kauppakatu 11 A 4, 2.krs, Seinäjoki. Läheisesi voi olla puoliso, vanhempi, sisarus, ystävä tai joku muu Sinulle tärkeä ihminen, jonka vuoksi kannat huolta. Ryhmässä tietoa, vapaamuotoista keskustelua, kahvittelua. Jatkokerroista sovitaan osallistujien kanssa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen ryhmään Sarikalle p Avoimet ryhmät: ALAVUDEN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 16:30 18: , 6.2., 6.3., ja Alavuden psykiatrian poliklinikan tiloissa (Alavuden pääterveysaseman läheisyydessä). JÄRVISEUDUN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 17:00 18:30: 9.1., 13.2., 13.3., Paikka on Toimela Vimpelissä. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. 7

8 KAUHAJOEN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 18:30 20:00: 9.1., 13.2., 13.3., kahvila Valkoinen puu, sininen huone 2.krs os. Topeeka 15, Kauhajoki. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. LAPUAN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin 16:00 17:30: 2.1., 6.2., 6.3., 3.4. Lapuan psykiatrian poliklinikan ryhmätoimintojen tiloissa Sairaalantie 9. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. SEINÄJOEN OMAISRYHMÄ Torstaisin klo 18:30 20:00: 10.1., 14.2., 14.3., Seinäjoella omaiskamarilla os. Kauppakatu 11 A 4 Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. MIESTEN TOIMINNALLINEN RYHMÄ YHTEISTYÖSSÄ LAKEUDEN OMAISHOITAJAT ry:n KANSSA. Keskiviikkoisin :00-18:00 keilausta Lapuan keilahallissa, klo 17:00-18:00 jousiammuntaa Kuortaneen urheiluopistolla, klo 17:00 kuntosali + sauna (tarkemmin seur. jäsentiedote), 17.4.klo 17:00-18:00 biljardia Galaxie Centerissä. Toukokuussa pienimuotoinen vaellus, pyörä- tai kalastusretki. (Tarkemmin seuraavassa jäsentiedotteessa. HUOM. ilmoittautuminen Simolle p viim. viikkoa ennen tapahtumaa, pieni omavastuu) KÄSITYÖILLAT/ KEVÄT 2013 To klo 18 Joulupaja, Ti klo 18 INDIE-mallisto neuleet, To klo 18 Paperinaruvarjostin ja/tai- taulu, Ti klo 18 Villalankamatot virkaten, To klo 18 Huivi krokotiilivirkkauksella, To klo 18 Koristeet terassille dipaten. Kokoontuminen Kaarakan Taitokeskuksessa (os. Sahalankatu 3, Sjk) Ohjaajana Pirjo Hangas p Osallistumismaksu: 8 + materiaalimaksut. Illoissa kahvitarjoilu. Muista ilmoittautua viim. 2 pv ennen kurssia ohjaaja Pirjolle! Liikunta KUNTOSALIHARJOITTELUA Kuntosaliryhmä torstaisin alk klo 14:00-16:00 Seinäjoella (os. Kirkonkranni 1 B, Ala-Kuljunkatu, käynti takakautta), Ryhmä on yhdistyksen jäsenille maksuton. Kuntosalille pääsee ovikoodilla, jonka saa toimistolta. Omatoimista harjoittelua. Tarpeen mukaan järjestetään opastusta laitteiden käyttöön! Lisätiedot ja ilmoittautumiset Sarikalle (p ). 8

9 UINTIETU JÄSENILLE / KEVÄT 2013 Tarjoamme jäsenillemme alkaen 5 maksutonta uintikertaa. Uintikerrat voi käyttää valitsemassaan uimahallissa mennessä. OHJEET: Kauhajoen ja Seinäjoen uimahalleihin saa yhdistykseltä ns. uimalipukkeet, jotka oikeuttavat kertakäynteihin (x5) uimahallissa. o liput saat esim. soittamalla Sarikalle p MUISSA uimahalleissa on yhdistyksen oma nimilista, johon laitetaan oma nimi, puhelinnumero ja päivämäärä käyntien (5x) yhteydessä. Kerro uintikäynnin yhteydessä oletko työssä käyvä, eläkeläinen, työtön tms., jolloin uimahalli laskuttaa oikean hinnan yhdistykseltä. Selvitä itsellesi uimahallien aukioloajat, yleisöuintivuorot ja mahdolliset allasvaraukset esim. vesijumppien tai muiden toimintojen yhteydessä! UIMAHALLIT, JOISSA EDUN VOI KÄYTTÄÄ: Alavuden Uimahalli Kunto-Lutra, Härmän Kuntokeskus / Uimahalli, Ilmajoen Uimahalli Pore, Isonkyrön Uimahalli Pärske, Jalasjärven Uimahalli, Kauhajoen Uimahalli Virkku, Kurikan Uimahalli Molskis, Kuortaneen Uimahalli / Urheiluopisto, Lappajärven Uimahalli/ Kylpylä Kivitippu, Lapuan Uimahalli Sateenkaari, Lehtimäen Uimahalli / Lehtimäen opisto, Seinäjoen Uimahalli, Teuvan Uimahalli, Ähtärin Uimahalli Mesikämmen. KEILAILUA: Alajärven Alvariinissa (os. Paavolantie 1, Alajärvi)Torstaisin klo 14-15, 17.1., 31.1., 14.2., 28.2., 4.4., 11.4., Omavastuu 3 / krt maksetaan paikan päällä vertaisohjaajalle. Lisätietoja Sarikalta p tai ohjaaja Matilta p Yhteistyössä Järviseudun Omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa. Lapuan Downtown Bowling (os. Metallitie 2, Lapua) Mahdollisuus varata keilavuoro hintaan 10 /rata/tunti (sis.välineet). Keilavuorolle saa osallistua niin monta henkilöä kuin radalle mahtuu. Keilavuoron vastuuhenkilö (oltava yhdistyksen jäsen) maksaa maksun suoraan keilahalliin vuoron alussa ja kuittaa nimensä, puhelinnumeron ja osallistujamäärän yhdistyksen listaan. Sama henkilö voi varata keilailua max.5 kertaa ajalla Ratavaraukset suoraan keilahallilta p tai keilahalli@downtownbowling.fi. Lisätietoja Sarikalta p

10 Liikuntatapahtuma: YSTÄVÄNPÄIVÄN LIIKUNTATEMPAUS klo Kokoontuminen klo 9.30 Seinäjoen Uimahallille. Kävely Joupiskan Laskettelukeskukseen talviliikuntatempaukseen, josta takaisin uimahallille. Uimahallilla mahdollisuus vesijumppaan, uimiseen tai kuntosaliharjoitteluun. Kahvit n. klo uimahallin aulassa. Tapahtumaan liittyvät tiedustelut Sarikalta p TAPAHTUMA ON MAKSUTON! Tule ja ota mukaan ystäväsikin! Omaisneuvonta- ja tukipalvelut Omaisneuvonta-ja tukipuhelinajat (06) , ovat tiistaisin klo 9:00 12:00 ja torstaisin klo 15:00 18:00. Vastaamme puhelimiin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. Omaisneuvonta- ja tuki on henkilökohtaista keskustelua ammattilaisen kanssa. Ota yhteyttä (yhteystiedot alla), mikäli haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta sovitussa paikassa. Omaisneuvonta- ja tuki toimii siis maksuttomasti ja ajanvarausperiaatteella: Yhdistyksen toimitiloissa Seinäjoella ajanvarauksella puh , Simo puh , Päivi P. puh , Päivi O. puh Jalasjärven mielenterveysyksikössä ajanvarauksella p Vimpelissä Järviseudun omaishoitajien tiloissa ajanvarauksella puh Keskussairaalan ryhmätoimintojen tilassa Törnävän alueella keskiviikkoisin klo 14:30-16:00 (Huom. aika muuttunut). Tiedustelut puh (Päivi O) tai (Simo) Yhdistyksen hallinto Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry toimii yhdistykselle laadittujen sääntöjen mukaisesti ja viidellä seutukunnalla Etelä-Pohjanmaan alueella. Jokaisesta seutukunnasta (Seinäjoen seutu, 10

11 Suupohja, Härmänmaa, Järviseutu ja Kuusiokunnat)on hallituksessa kaksi jäsentä, joista vähintään toinen on omainen. Vuosittaisissa jäsenten yhdistyskokouksissa (maaliskuussa ja lokakuussa) käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Näihin kokouksiin voivat osallistua kaikki yhdistyksen rekisteröidyt jäsenet sekä myös yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Hallitus kokoontuu noin seitsemän kertaa vuodessa. Hallitus on yhdistyksen toiminnasta ja taloudenhoidosta päättävä elin. Toiminnanjohtaja vastaa toimenkuvansa mukaisesti yhdistyksen yleisestä toiminnan suunnittelusta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä hoitaa yhdistyksen taloutta ja hallintoa hallituksen antamin valtuuksin, esimerkiksi toimien yhdistyksen työntekijöiden esimiehenä sekä yhdistyksen kokousten valmistelijana ja sihteerinä. Kevään 2013 vuosikokous sekä hallituksen kokoukset, jos haluat välittää jotain tärkeää asiaa vuosikokouksen tai hallituksen käsittelyyn ja/tai tulla vuosikokoukseen mukaan: ke 6.2. klo 17:30-20 ma 4.3. klo 17:30-20 tilinpäätöskokous ke klo 17 hallituksen kokous + teematuokio ja kahvitus klo 18:00 vuosikokous klo 19:00 Kauhajoella la klo kevätseminaari (= hallituksen ja työntekijöiden suunnittelupäivä)sekä hallituksen kokous Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry:n hallitus 2013 Puheenjohtaja Nordling Marja marja.nordling@epshp.fi Härmänmaa Palomäki Maija-Liisa maija-liisa.palomaki@netikka.fi Härmänmaa Jokiaho Marja marja.jokiaho@epshp.fi Järviseutu Tuomela Veikko veikko.tuomela@japo.fi Järviseutu Ahola Susanna susanna.ahola@epshp.fi Kuusiokunnat Takala Tanja tanja.takala@6tk.fi Kuusiokunnat Ranta-Kahila Pekka pekka.ranta-kahila@phpoint.fi Seinänaapurit Autio Tarja tarja.autio@epshp.fi Seinänaapurit Luhtanen Esko eskoluhtanen@pp.inet.fi Suupohja Hannula Minna minna.hannula@epsospsyk.fi Suupohja Loukko Mirja mirja.loukko@llky.fi 11

12 Yhteystiedot: Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4, Seinäjoki puh. (06) toimisto.omaiset@netikka.fi Toiminnanjohtaja Omaisneuvoja Päivi Penttilä Simo Lamminsivu puh puh paivi.penttila@netikka.fi omaisneuvoja@netikka.fi Omaistyön koordinaattori Omaisten vapaaehtoistoiminnan Päivi Ojanen kehittäjä puh Sarika Kivimäki paivi.ojanen@epshp.fi puh Björkenheimin puistotie, vapaaehtoistoiminta.omaiset@netikka.fi Terapiatalo kotisivut: Seuraa ilmoitteluamme Ilkan Järjestöpalstalla ja Pohjalaisen toimintapalstalla, joita julkaistaan tiistaisin ja torstaisin. Ilmoittelemme myös paikallislehdissä. Jäsenyydestä Jäsenedut: Jäsentiedote kotiin 3 kertaa vuodessa Labyrintti-lehti kotiin 4 kertaa vuodessa Voit halutessasi tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi. Sinulla on oikeus osallistua kaksi kertaa vuodessa pidettäviin sääntömääräisiin kokouksiin. Sinulla on oikeus osallistua yhdistyksen järjestämään toimintaan Yhdistyksen järjestämistä retkistä yhdistys maksaa ¼-osuuden, joten retkien omavastuuosuus jäsenille on pienempi kuin eijäsenille. Uinti-, keilailu-, ja kuntosalimaksuihin alennuksia jäsenille Jäsenmaksut ovat vuonna 2013: Henkilöjäsenmaksu 15 /henkilö/vuosi Perhejäsenyys 20 /perhe/vuosi Yhteisöjäsenyys 25 /yhteisö/vuosi Ainaisjäsenyys 100 Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille FI Huom! Uusi jäsen, Kun maksat jäsenmaksun, laita lisätietoihin osoitteesi! Huom. Omaiskamari on kiinni ajalla Seuraava jäsentiedote ilmestyy helmikuussa

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 Sisältö: Omaiskamari avoinna 2 Omaisten lomat ja virkistys 2 Koulutukset, kurssit ja teemaillat 4 Vapaaehtoistoiminta 5 Omaisten vertaistukiryhmät 5 Liikunta 6 Labyrintti-lehdestä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 3 KOULUTUKSET 5 Prospect koulutus ja Prospect Plus 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA 7 OMAISTEN VERTAISTUKIRYHMÄT 8 LIIKUNTA 9 YHDISTYKSEN HALLINTO 11 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvää ja vireää Uuden Vuoden 2013 alkua Omaiskamarilta! Saamme yhdistyksessämme aloittaa uutta toimintakautta turvallisin mielin, sillä toimintaedellytyksemme

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 TAAS KUN KESÄ MENNYT ON, SYKSY SAAPUU... Olemme saaneet kuluneen kesän aikana kerätä voimia alkavaan syyskauteen. Toivottavasti olet saanut nauttia auringosta, valosta ja kuulaista

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 Syksyinen tervehdys! Yhdistyksen kymmenvuotisjuhlavuosi 2011 alkaa olla loppusuoralla. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja se huipentuu yhdistyksen pikkujoulujuhlaan 1.12.2011

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 Vastaa ja vaikuta mielenterveysomaisten paremman tulevaisuuden puolesta Mitkä asiat vaikuttavat omaan hyvinvointiisi? Mikä ärsyttää ja miten palveluita tulisi kehittää? Sano

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 Entä jos kokeilisi tunteiden tuuletuspäivää mielen kirkastustuokiota: kateus kauna katkeruus kaatopaikalle. Ja vanhat vihat. Tilalle armahdus anteeksianto avaramielisyys.

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2009 Elämme pimeintä aikaa vuodesta. Tänä syksynä useat ovat kärsineet laman seurauksista tai possu- ym. sairauksista, toiset hektisestä työ/opiskelupaineista tai esim. valon

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 VIOLA-HANKKEEN KUULUMISIA 2 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 4 Vertti kurssi 6 Pikkujoulut 7 KOULUTUKSET 8 Kokemuskouluttaja-koulutus 8 Prospect-koulutus 9 Prospect Plus 10 VAPAAEHTOISTOIMINTA

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015 Lämmin tervehdys kaikille! Kun yksi sairastuu monen maailma muuttuu. Et jää yksin, kun osallistut tapahtumiin ja tulet mukaan toimintaan. Raha-automaattiyhdistys avustaa yhdistyksemme

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 On se sinullekin annettu tehtävä jouluna ja joulun jälkeen: iloksi Sinutkin on tarkoitettu iloa viemään, valoa pimeään hymyä, hyvää sanaa. Kukaan ei niin köyhä ettei jaettavaksi

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 Heleää helmikuuta ja kepeää kevättä kaikille tiedotteen lukijoille! On hienoa, että saamme pitkästä aikaa nauttia kauniin lumisesta talvesta. Itse asiassa muistan viimeksi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys JÄSENTIEDOTE 2/2011 Lämmin kesäinen tervehdys Seinäjoelta kaikille Etelä-Pohjanmaan omaisille, jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme. On mukava aloittaa uutta kesää ja sitten syksyn toimintakautta uusissa,

Lisätiedot

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme!

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 6/2005 Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! Loppuvuosi on meneillään ja ikimuistoinen Kuopion retki ja teemaillat Teuvalla, Kurikassa ja

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 1 Toiminnanjohtajan tervehdys Hei, hienoa että on kesä. Suomen suvi on ihanaa aikaa, ilmoista riippumatta, sillä valoa ja vehreyttä riittää. Vesistöjen sinen näkeminen ja veden

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 2 Omaisneuvojan sanoja 3 Projektityöntekijän terveiset 4 Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 5 Omaisten vertaisryhmät 11

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Tuoreen omaisneuvojan ajatuksia 2 Omaisyhdistyksen hallitus 2008 2 Kevään kokoukset 2 Kevään 2008 omaisryhmät 3 Mistä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Omaisneuvojan sanoja 2 Projektityöntekijän terveiset 3 Alkutalven tapahtumakalenteri& ennakkotietoa 4 Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin EUFAMI (European Federation of Family Associations of People w ith Mental Illness) 2014 Tutkimukseen osallistui 1111 omaista ympäri Eurooppaa, joista 48

Lisätiedot

Omaistyön perustehtävä

Omaistyön perustehtävä Omaistyön perustehtävä Valtakunnallinen omaistyö Hyvinvoiva omainen Alueellinen omaistyö Olen onnellinen, että tulin käyneeksi Prospect-kurssin! Se oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Tänään olen

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Tämän vuoden 2006 loppu on jo meneillään. Takanapäin on harvinaisen lämmin kesä ja syksy. Saimme tehdä

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Aurinkoinen tervehdys kaikille! Tässä esittäytyy Tanja Takala, uusi omaisneuvoja Etelä- Pohjanmaan yhdistykseltä. Ammatiltani olen mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön suuntautunut

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdeomaisten hyvinvoinnin edistäjät 2016

Mielenterveys- ja päihdeomaisten hyvinvoinnin edistäjät 2016 Omaiskamari 1/2017 0 Sisällysluettelo Toiminnanjohtajan tervehdys... 2 Syksystä kevääseen... 3 Ulkoilusta iloa... 3 Kesäretkeilyä... 4 Yhteistyöstä voimaa... 5 Kokemustietoa ja -toimijuutta tutuksi...

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2012

Vuosikertomus vuodelta 2012 Vuosikertomus vuodelta 2012 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla. 1 TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2006 Keväinen tervehdys kaikille! Vilkas kevätkausi alkaa olla takanapäin ja meillä on ollut mahdollisuus viettää hyviä yhdessäolon hetkiä muun muassa omaisryhmissä, Härmän kuntokeskuksen

Lisätiedot

Vuosikertomus. FinFami Etelä-Pohjanmaa ry. Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus

Vuosikertomus. FinFami Etelä-Pohjanmaa ry. Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus Vuosikertomus 2018 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus 1 Johdanto Vuosi 2018 oli yhdistykselle muutosten aikaa. Pitkäaikaiset

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 1 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Alkavan kesän tuulahduksia teille kaikille! Omaisyhdistys on toiminut Etelä-Pohjanmaalla runsaat kuusi vuotta omana yhdistyksenä. Kuumana kesänä

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät yhdistyksen jäsenet, yhteyshenkilöt ja yhteistyötahot, talviset terveiset teille kaikille. Vuosi on vaihtunut ja olemme kääntäneet uuden

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2011

Vuosikertomus vuodelta 2011 Vuosikertomus vuodelta 2011 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus 3 2. Toimintaympäristö ja asiakkuus 3 3.

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY Vertaistuki omaisryhmissä tutkimusprojekti www.omaiset-tampere.fi/vertaistuki Miia Männikkö p.040/722 4292 miia.mannikko@omaiset-tampere.fi VERTAISTUKI - tutkittua

Lisätiedot

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne.

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne. ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2005 1 SISÄLLYS: Terveiset toimistolta sivulla 1 Tapahtumakalenteri sivulla 2-3 Omaisryhmät sivulla 4 Asiaa jäsenyydestä sivulla 5 Ennakkotietoa tulevasta sivulla 5 Työntekijöiden

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Takanapäin on kesä ja syksy. Saimme tehdä virkistävän kesäretken Hämeenlinnan kauniiseen Aulankoon ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020

Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020 Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020 Sisältö: sivu Paikka auki- hanke nuorten palkkaamiseen 2016 16 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus, arvot ja omaistyön teoreettinen malli 3 2. Toimintaympäristö

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2016. Valokuvan on ottanut järjestösihteeri Anna-Kaisa

JÄSENKIRJE 1/2016. Valokuvan on ottanut järjestösihteeri Anna-Kaisa JÄSENKIRJE 1/2016 Valokuvan on ottanut järjestösihteeri Anna-Kaisa Talvinen tervehdys! Vuosi on vaihtunut ja pakkanen paukkuu. Olemme palanneet työn ääreen villasukat viuhuen. Haimme RAY:ltä lisärahoitusta,

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 3/2016 Vielä on kesää jäljellä Takana alkaa olla ihana Suomen suvi. Valoisuus ja tuoreet kasvikset ja marjat antavat voimia pimeää talvea varten. Myös Mielenvireys antaa

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ 13.9.2018 JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO YHTEISTYÖTÄ PSYKIATRISELLA OSASTOLLA OYSIN PSYKOOSILINJAN

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Vuosikertomus 2014 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys.

Vuosikertomus 2014  FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Vuosikertomus 2014 Sisältö: sivu Sisältö sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus ja arvot 3 2. Toimintaympäristö ja toiminnan painopistealueet vuonna 2014 5 2.1 Toimintaympäristö 5 2.2 Painopistealueet vuonna

Lisätiedot

Kesäretki Kyrönmaalle

Kesäretki Kyrönmaalle TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2008 Tässä tiedotteessa sivu Kesäretki Kyrönmaalle la 14.6. Ilm. 26.5. mennessä! Elokuinen retki Kalajoelle 15. 17.8. Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

Seniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS

Seniorikerho / Päiväkerho SYYSVUOSIKOKOUS JÄSENKIRJE 4/2016 JÄSENTIEDOTE 4/ 31.10.2016 Seniorikerho / Päiväkerho Yhdessä Jyväskylän Seudun Invalidien kanssa. Ma 14.11 klo 13.00 Matarankatu 4, 3. krs. Jyväskylän ammattiopistolta Pirjo Hassi- Tolzitoliou

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Sirkun sanoja 2 Valtakunnallinen omaisseminaari 3 Syksyn tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 6 Omaisten vertaisryhmät 9

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013. Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry

Vuosikertomus 2013. Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry 1 Vuosikertomus 2013 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa 6.6.2017 Seinäjoki Tanja ja Susanna MISTÄ VAPAAEHTOISIA SAA? *ON HAASTE!* Vapaaehtoisia: Hallitus Ryhmänohjaajat Porissa, Kankaanpäässä ja Raumalla

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot