ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012"

Transkriptio

1 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 TAAS KUN KESÄ MENNYT ON, SYKSY SAAPUU... Olemme saaneet kuluneen kesän aikana kerätä voimia alkavaan syyskauteen. Toivottavasti olet saanut nauttia auringosta, valosta ja kuulaista kesäaamuista- ja illoista. Toivottavasti sateetkin, joita tänä kesänä on ollut riittämiin, ovat tuntuneet myös virkistäviltä. Nyt on sadonkorjuun aika- mustikat, puolukat, sienet ja muut luonnon antimet ovat rikkautenamme. Luonnon antoisuuden lisäksi kesä ja lomat tarjoavat useille meistä mahdollisuuden tavata läheisiämme enemmän ja myös kaukaisempia sukulaisia ja ystäviä, mikä on myös hienoa. Mielenterveyskuntoutujien omaisten ja läheisten ei tarvitse jäädä yksin! Haluamme tulevana syksynä olla taas mukana jakamassa kanssanne arjen iloja ja murheita ja tarjota seuraa sekä mahdollisimman monipuolista vertaistukea, mielekästä toimintaa ja tekemistä. Etsitään yhdessä voimavaroja ja niitä tekijöitä, jotka auttavat jaksamaan arjen kuormittavissa tilanteissa. Vapaaehtoistoimijoiden rooli yhdistyksessä on merkittävä! Mukana on uusia ja jo pitkään toiminnassa mukana olleita vapaaehtoistoimijoita, mistä olemme kiitollisia. Kehitämme siis vapaaehtoistoimintaa edelleen tänä ja ensi vuonna. Syksyn aikana tarjolla on moninaista toimintaa. Osa on entuudestaan tuttua toimintaa, osa vanhoista toiminnoista kehitettyä, osa aivan uutta sekä osa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa toteutettavia. Lukekaahan tämä tiedote huolella läpi ja merkatkaa kalentereihinne teille tärkeitä tapahtumia. Seuratkaa myös uudistuneita internetsivujamme sillä sinne päivitämme uusimmat ja esimerkiksi lyhyen aikavälin tiedotukset. TAPAAMISIIN!!! Terveisin: Päivi P., Simo, Päivi O. ja Sarika 1

2 OMAISKAMARI AVOINNA: Yhdistyksen toimitilan OMAISKAMARIN ovet ovat avoinna 5. syyskuuta alkaen keskiviikkoisin klo 12-14! Voit tulla vapaasti viettämään aikaa, tapaamaan muita omaisia, keskustelemaan, lukemaan lehtiä, kahvittelemaan jne. Sinulla on ko. aikana mahdollisuus myös maksuttomaan Internetin käyttöön. SYYSKAUSI: 5.9., 12.9., 19.9., 26.9., 3.10., , 7.11., , , 5.12., (HUOM! Viikoilla 42, 51 ja 52 Omaiskamari kiinni ja viikoilla 41,44 ja 48 muuta toimintaa!) Mukana omaistyöntekijä ja/ tai vapaaehtoistoimija. Omaiskamari, Kauppakatu 11 A 4, SEINÄJOKI Tukea lapsille & vanhemmille Vertti- perheleiri Vertti- toiminta on vanhemmuutta ja lapsen kehitystä tukeva työmenetelmä perheille joissa vanhemmalla on psyykkistä sairautta. Osallistuminen toimintaan ei edellytä diagnoosia. Toiminnan tavoitteena on lisätä lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja arjen sujuvuutta. Nyt Sinulla on mahdollisuus yhdessä n vuotiaan lapsesi kanssa osallistua marraskuussa toteutettavaan Vertti perheleiriin. Paikkana Härmän Kuntokeskus. Perheleiri alkaa perjantaina klo 16 alkaen päivällisellä ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä. Ennen perheleiriä käydään keskustelua vanhemman kanssa perheen tilanteesta (joko puhelimitse tai tapaamisessa). Tavoitteellisissa ryhmätapaamisissa lapset ja vanhemmat työstävät niin omissa ryhmissään kuin yhteisissä ryhmätapaamisissa perheitä usein askarruttavia asioita ja teemoja. Lapset voivat muiden lasten kanssa jakaa ajatuksiaan arjestaan, mietteitään vanhemman sairaudesta ja työstää tunteitaan. Aiheita lähestytään leikin, tehtävien ja keskustelun kautta. Vanhemmat voivat vertaistensa kanssa jakaa kokemuksia sekä keskustella vanhemmuuteen ja lapsiin liittyvistä kysymyksistä. 2

3 Ryhmässä keskustellaan sairauden vaikutuksesta perheen arkeen ja lapsen elämään. Työskentelyn lisäksi perheleirillä on aikaa myös vapaamuotoisempaan yhdessäoloon ja virkistykseen. Jos olet kiinnostunut Vertti- perheleiristä, ota yhteyttä syyskuun loppuun mennessä: Simo Lamminsivu, tai gsm: Perheleirin järjestävät Omaiset mielenterveystyön tukena, Etelä- Pohjanmaa ja Vaasan seudun ry:t. Lääkäriliitto tukee. Vuoden 2012 Maaseudun Terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa järjestettävät lomat Voimavarakurssi omaisille Härmän Kuntokeskuksessa. Kurssilla on vielä tilaa. Hakua jatkettu, viimeinen hakupäivä Vahvistamatonta ennakkotietoa v (voi tulla muutoksia). (Lisäinfoa seuraavassa Jäsentiedotteessa.) Omaishoitajien virkistysviikonloppu yhteistyössä alueen omaishoitajayhdistysten kanssa Härmän kuntokeskuksessa. Erityislasten vanhempien virkistysviikonloppu (3 vrk) Härmän Kuntokeskuksessa. Loma toteutetaan yhteistyössä alueen omaishoitajayhdistysten kanssa. Voimavarakurssi omaisille Härmän kuntokeskuksessa. Lomakkeet palautetaan Maaseudun Terveys ja lomahuolto ry:een. Hakemuksia saa tulostaa tai täyttää sähköisesti osoitteessa tai voit tilata sen E-P:n omaisyhdistyksestä, josta saat myös lisätietoa. 3

4 Koulutukset, Seminaarit OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA ETELÄ-POHJANMAA RY JÄRJESTÄÄ YHTEISTYÖSSÄ MIKEVA OY:N KANSSA PSYKIATRISTEN ASUMISPALVELUJEN HAASTEET NYT JA TULEVAISUUDESSA SEMINAARIN KLO 12:00 16:00 TÖRNÄVÄ SALISSA OS. TÖRNÄVÄNTIE 24, SEINÄJOKI Seminaari on maksuton ja tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille! Seminaarin aikataulu ja ohjelma: 12:00 Seminaarin avaus, Simo Lamminsivu, Omaisneuvoja, Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry 12:10 Kuntouttavien asumispalvelujen uudet tuulet. Esa Nordling, Kehittämispäällikkö, THL 13:00 Kuntouttavat asumispalvelut Keski-Suomessa. Hannu Nikulainen, Asumispalvelukoordinaattori, KSSHP 13:45 Kahvit, Mikeva oy:n kuntoutusyksikkö Mendiksen asukastoimikunta (vapaaehtoinen maksu asukastoimikunnan hyväksi) 14:15 Palveluntuottajan näkökulma Ari Vaaranmaa, Länsi-Suomen aluejohtaja, Mikeva Oy 14:45 Omaisen puheenvuoro, Kokemusasiantuntijat Eira ja Juhani Kuitu 15:15 Vertaisarviointi asumispalvelujen laadun lähteillä, Milla Ilonen, suunnittelija & Jenni Nisula, vertaisarvioitsija, Asiakkaan äänellä - toiminta, Asumispalvelusäätiö ASPA 15:45 keskustelua ja seminaarin päätös Seminaari on osallistujille maksuton, mutta kahvitarjoilusta johtuen toivomme etukäteisilmoittautumista mennessä. Tervetuloa! Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Simo Lamminsivu, , omaisneuvoja@netikka.fi Tanja Haveri, , tanja.haveri@mikeva.fi 4

5 Tervetuloa kuulemaan psykologi Jyrki Tuularin avointa luentoa Tunnelukot ja niiden avaaminen Sama luento pidetään sekä Kauhajoella ja Teuvalla. Kauhajoella ammattioppilaitoksen Suupohjasalissa tiistai klo 14:00 16:00 Oppitie 4, Kauhajoki ja Teuvalla kulttuuritalo Orrelassa tiistai klo 17:00 19:00 Porvarintie 51, Teuva Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi mennessä puhelimitse tai sähköpostitse Lämpimästi Tervetuloa! ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Ammattihenkilöstölle suunnattu koulutuspäivä, johon myös omaiset ovat tervetulleita Opastava yhteistyötyö perheen kanssa Luennoitsijana Psykologi Leif Berg klo Seinäjoella Kirkonkrannin auditorio 2krs. Ala-Kuljunkatu Seinäjoki Koulutus toteutetaan yhteistyössä Pohjanmaa-hankkeen kanssa Ilmoittautumiset mennessä Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjamaa ry. Vartu projekti Koulutuksen hinta on 30 joka sisältää materiaalin Hintaan sisältyy aamu - ja iltapäiväkahvi. Tervetuloa! 5

6 Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliiton kokemuskoulutus omaisille Aika: , (27.10 klo 9-16, klo 9-16, klo 10-17) Paikka: Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliiton toimisto, Meritullinkatu 4 B 10, Helsinki Aihe: Valtakunnallinen kokemuskouluttajien koulutus. Keskusliitto järjestää syksyllä yhden valtakunnallisen kokemuskouluttajien koulutuksen Helsingissä, keskusliiton toimistolla. Tarkoituksena on kouluttaa valtakunnallisesti 10 uutta kokemuskouluttajaa. Omaiskokemuskouluttaja on kokemuskoulutuksen käynyt henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta mielenterveyspotilaan tai -kuntoutujan omaisena olemisesta. Hän osallistuu omalla kokemustiedollaan mm. sosiaali- tai terveydenhuollon opiskelijoiden ja ammattilaisten opetukseen sekä täydennyskoulutukseen. Kokemuskouluttajia käytetään myös asiantuntijoina erilaisissa työryhmissä, puhujina yleisötilaisuuksissa ja tiedotustapahtumissa. Kokemuskouluttajaksi ryhtyminen edellyttää soveltuvuutta. Kokemuskouluttajan soveltuvuuskriteereitä ovat: a) Omaisen sairastumisesta on kulunut riittävän pitkä aika. b) Kokemuskouluttaja on sinut omaisensa terveydentilan sekä itsensä kanssa. c) Henkilöllä on halua ja kykyä sitoutua toimimaan kokemuskouluttajana. Koulutus on osallistujille maksuton. Koulutuspäivinä tarjotaan kurssilaisille lounas ja kahvit ja projekti korvaa kurssilaisille matkakulut koulutuspaikkakunnalle halvinta mahdollista kulkuneuvoa käyttäen sekä tarvittaessa majoituksen. Matkakulut korvataan jälkikäteen tositteiden mukaan. Matkalaskut tehdään koulutuksen lopussa. Hakuaika kokemuskoulutukseen päättyy perjantaina Lisätietoja ja hakemuslomakkeet Simolta Vapaaehtoistoiminta Keväällä 2012 aloitettu "Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojekti" jatkuu. Projektin myötä yhdistys on saanut rekisteriin uusia innokkaita vapaaehtoisia, joille on tarjolla monipuolisia vapaaehtoistehtäviä. Myös uusia vapaaehtoisia toivotaan mukaan. Vapaaehtoistoimijoille järjestetään koulutusta, yhteisiä tapaamisia, virkistyspäiviä ja -retkiä ym. mukavaa! Vapaaehtoistoimijoita tarvitaan tällä hetkellä: Naisten hemmotteluiltaan la ruuan ja leivonnaisten valmistajia (valmistuksen voi tehdä edellispäivänä Omaiskamarilla tai kotona) sekä kahvinkeittäjä itse tapahtumaan. 6

7 Omaisten voimavarakurssille (Kivitippu, Lappajärvi)apuohjaaksi esim. ohjaamaan liikuntatuokiota. Vertti-perheleirille lasten apuohjaajia (Härmän Kuntokeskus) Omaiskamaripäivystäjäksi/kahvinkeittoon Seinäjoelle (kts. aukiolot) Kuntosaliohjaaja/ -vertaisvetäjä Seinäjoelle torstaisin klo Omais-/vertaisryhmiin ohjaajia eri paikkakunnille/toimialueille Marraskuun jäsentiedotteen postitusapu lokakuussa Omaisneuvontaan vertaistukihenkilöksi uudelle omaiselle Tukihenkilöksi/ arjen ystäväksi omaisille tai kuntoutujille Joulupaketointiin marras-joulukuussa Tarvittaessa kuljetusapua esim. tapahtumiin (esim. Virkistyspäivä Kuortaneella tai Pikkujoulutapahtuma Kivitipussa) Muut mahdolliset vapaaehtoistoimet omien taitojen mukaan. Yhdistyksen vapaaehtoisten virkistysilta Tiistaina klo 17:00-20:00 Seinäjoella Soukanjoen toimintakeskuksessa. Tietoa yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista, yhteistä tekemistä ja iltapala. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Sarikalle pe mennessä Omaisten vertaistukiryhmät syksyllä 2012 ja ryhmien aiheet(jos sovittu) Omaisten koulutuksellinen vertaistukiryhmä Euroopan laajuisesti käytössä olevaan, koeteltuun, kolmen vuoden ajan tarkasti kehiteltyyn Prospect- ryhmämalliin kuuluu kymmenen ryhmäkerran aihetta, joissa jokaisessa on oma, suunniteltu sisältönsä: tutustutaan toisiin, opitaan psyykkisistä sairauksista, tunnistetaan paineita ja stressiä, käsitellään menetyksiä ja surua, haetaan hyviä selviytymistaitoja, kartoitetaan tukiverkostoa ja katsellaan tavoitteellisesti tulevaisuuteen. Tavoitteena on vaihtaa tietoja ja kokemuksia siitä, miten läheisen mielenterveyden häiriö vaikuttaa omaisen omaan elämään ja tehdään oivalluksia oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi. Koulutukseen on jatkuva haku. Koulutusryhmä alkaa sopimuksen mukaan kun saadaan riittävästi ilmoittautuneita Vertaisohjaajana toimii Tuula Pöntinen ja apuohjaajana toinen omainen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Tuula Pöntiselle tai Päivi Penttilälle , Tervetuloa ainutlaatuiseen ryhmään! Huom! Ryhmän käytyäsi sinulla on mahdollisuus kouluttautua Prospectryhmänohjaajaksi Etelä-Pohjanmaalla toteutettavassa koulutuksessa! 7

8 ILOA JA VALOA RYHMÄSTÄ Ryhmä omaisille, joiden läheisellä on päihdeongelma. Ryhmä kokoontuu kolme kertaa: klo 18.00, klo ja klo Läheisen mielenterveysongelma yhdessä alkoholin kanssa kuormittaa myös omasta. Huoli, epävarmuus ja pelko vievät voimia. Tule vaihtamaan ajatuksia samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa ja saat uusia näkökulmia ja voimavaroja arkeen. Kokoonnumme Lapuan ABC liikenneaseman kabinetissa, Latojantie Lapua. Kaikkia ryhmässä koskee vaitiolovelvollisuus. Ryhmä on maksuton. Ryhmää ohjaa omaistyöntekijä Päivi Ojanen ja kokemusasiantuntija Kirsti Jouppi Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä: Päivi Ojanen, Omaistyön koordinaattori, Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry, tai paivi.ojanen@epshp.fi NUORTEN AIKUISTEN VERTAISRYHMÄ (UUSI RYHMÄ!): Ryhmä aloittaa ti klo Omaiskamarilla, Kauppakatu 11 A 4, 2.krs, Seinäjoki. Läheisesi voi olla puoliso, vanhempi, sisarus, ystävä tai joku muu Sinulle tärkeä ihminen, jonka vuoksi kannat huolta. Ryhmässä tietoa, vapaamuotoista keskustelua, kahvittelua ja toiminnallista tekemistä. Jatkokerroista sovitaan osallistujien kanssa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen ryhmään Sarikalle p Avoimet ryhmät: ALAVUDEN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 16:30 18:00 Alavuden psykiatrian poliklinikan tiloissa (Alavuden pääterveysaseman läheisyydessä): kävely/- sauvakävely, mukana kokemusasiantuntija, aihe: Ilon ja naurun merkitys, jouluisissa tunnelmissa mukana yhdistyksen omaistyöntekijä Sarika Kivimäki. JÄRVISEUDUN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 17:00 18: , (sauna varattu Toimelassa). ja Paikka on Toimela Vimpelissä. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. 8

9 KAUHAJOEN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 18:30 20:00: 12.9 (mukana omaistyön koordinaattori Päivi Ojanen)., ja kahvila Valkoinen puu, sininen huone 2.krs os. Topeeka 15, Kauhajoki. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. LAPUAN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin 16:00 17:30: 5.9., ja 7.11 klo Lapuan psykiatrian poliklinikan ryhmätoimintojen tiloissa Sairaalantie 9. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. SEINÄJOEN OMAISRYHMÄ Torstaisin klo 18:30 20:00: 13.9., ja Seinäjoella omaiskamarilla os. Kauppakatu 11 A 4 Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. MIESTEN TOIMINNALLINEN RYHMÄ YHTEISTYÖSSÄ LAKEUDEN OMAISHOITAJAT ry:n KANSSA. Keskiviikkoisin 19.9., Formula-ajot Härmässä Mika Salo Circuitissa klo 17-18:00. 2 x 10 min.(15 )., keilausta Lapuan keilahallissa (5 ) ja Jääkiekkoreissu Vaasan Sport-Leki, klo 18:30 lähtö klo 17:00 (10 ), yhteiskyydeistä lisätietoa myöhemmin. Lisätietoja Simo (omavastuuosuus suluissa) KÄSITYÖKURSSIT/ SYKSY 2012 KÄSILLÄ TEKEMISEN ILOA- ILLAT Torstaisin, klo 18:00 Virkatut matot, Koukkukinnas ja pipo, Lasi-, emali- tai pläkkikoristeet, Joulupaja. Kokoontuminen Kaarakan Taitokeskuksessa (os. Sahalankatu 3, Seinäjoki). Ohjaajana Pirjo Hangas p E-P:n Käsi- ja taideteollisuus ry. Järj. yhteistyössä Lakeuden Omaishoitajat ry:n ja E-P:n Käsi- ja taideteollisuus ry:n kanssa Osallistumismaksu: 8 + materiaalimaksut. Illoissa kahvitarjoilu. Muista ilmoittautua viim. 2 pv ennen kurssia Pirjolle! Ilonan päivänä , joka on valtakunnallinen omaisten päivä, järjestetään ryhmien alueilla kahvitukset. Seuratkaa ilmoittelua lehdissä. 9

10 Liikunta KUNTOSALIHARJOITTELUA Kuntosaliryhmä torstaisin alk klo 14:00-16:00 Seinäjoella (os. Kirkonkranni 1 B, Ala-Kuljunkatu, käynti takakautta), Ryhmä on yhdistyksen jäsenille maksuton. Kuntosalille pääsee ovikoodilla, jonka saa toimistolta. Omatoimista harjoittelua. Tarpeen mukaan järjestetään opastusta laitteiden käyttöön! Lisätiedot ja ilmoittautumiset Sarikalle (p ). UINTIETU JÄSENILLE / SYKSY 2012 Tarjoamme jäsenillemme alkaen 10 uintikertaa -50 % hänelle oikeutetusta uintimaksun hinnasta. Uintikerrat voi käyttää valitsemassaan uimahallissa mennessä. OHJEET: Seinäjoen uimahallista voi ostaa yhdistyksestä saatavaa lipuketta vastaan 10 x uimarannekkeen -50 %. Rannekkeen lunastamiseen uimahallista jäsenen tarvitsee maksaa 7 rannekepantti, jonka saa takaisin rannekkeen palautuksen yhteydessä. Kauhajoen uimahalliin saa yhdistykseltä ns. uimalipukkeet, jotka oikeuttavat kertakäynteihin uimahallissa. MUISSA uimahalleissa on yhdistyksen oma nimilista, johon laitetaan oma nimi, puhelinnumero ja päivämäärä käyntien (10x) yhteydessä. Kerro uintikäynnin yhteydessä oletko työssä käyvä, eläkeläinen, työtön tms., jolloin uimahalli perii oikean hinnan käynnistä! Selvitä itsellesi uimahallien aukioloajat, yleisöuintivuorot ja mahdolliset allasvaraukset esim. vesijumppien tai muiden toimintojen yhteydessä! UIMAHALLIT, JOISSA EDUN VOI KÄYTTÄÄ: Alavuden Uimahalli Kunto-Lutra, Härmän Kuntokeskus / Uimahalli, Ilmajoen Uimahalli Pore, Isonkyrön Uimahalli Pärske, Jalasjärven Uimahalli, Kauhajoen Uimahalli Virkku, Kurikan Uimahalli Molskis, Kuortaneen Uimahalli / Urheiluopisto, Lappajärven Uimahalli/ Kylpylä Kivitippu, Lapuan Uimahalli Sateenkaari, Lehtimäen Uimahalli / Lehtimäen opisto, Seinäjoen Uimahalli, Teuvan Uimahalli, Ähtärin Uimahalli Mesikämmen. 10

11 KEILAILUA: Alajärven Alvariinissa (os. Paavolantie 1, Alajärvi)Torstaisin klo 13-14, 13.9., 27.9., , ja Omavastuu 3 / krt maksetaan paikan päällä vertaisohjaajalle. Tiedustelut Sarikalta tai ohjaaja Matilta p Yhteistyössä Omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa. Lapuan Downtown Bowling (os. Metallitie 2, Lapua) Mahdollisuus varata keilavuoro hintaa 10 /rata/tunti (sis.välineet). Yhdistys maksaa loppuosuuden. Keilavuoron vastuuhenkilö (oltava yhdistyksen jäsen) maksaa maksun suoraan keilahalliin vuoron alussa ja kuittaa nimensä ja puhelinnumeron yhdistyksen listaan. Sama henkilö voi varata keilailua max.5 kertaa ajalla Ratavaraukset keilahallilta p tai keilahalli@downtownbowling.fi. Lisätietoja Sarikalta. Tapahtumia: KYSELYTUNTI OMAISILLE klo , Tikanpesä T/B -talo 0 kerros (Törnävän sairaalan alue), Huhtalantie Seinäjoki Nyt sinulla on mahdollisuus kysyä - ja keskustella asiantuntijoiden kanssa mielenterveyden häiriöihin - ja hoitokäytäntöihin liittyvistä kysymyksistä. Voit lähettää ennakkoon mieltäsi askarruttavia kysymyksiä alla olevaan osoitteeseen. Paikalla keskustelemassa ja kysymyksiin vastaamassa on psykiatriaan erikoistuva lääkäri Tuula Kujanpää, sh Mervi Järvinen ja sosiaalityöntekijä Kaisa Neva-Juoni Paikalla on myös Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaan yhdistyksestä Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Et Päivi Ojanen sekä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Sarika Kivimäki. Tilaisuus on maksuton. Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset: paivi.ojanen@epshp.fi OVI AUKI VAPAAEHTOISTYÖHÖN- koulutus Koulutuksessa käydään läpi mm. vapaaehtoistoiminnan periaatteita sekä vapaaehtoisen oikeuksia ja velvollisuuksia. Aika: Ke 5.9. ja klo Paikka: Vimpelin Nuorisotalo (Patruunantie 12), Koulutus on yhdistyksen jäsenille maksuton sisältäen opetuksen, materiaalin ja kahvitarjoilun. Lisätietoja ja ilmoittautumiset HETI Sarikalle. 11

12 LIIKUNTATAPAHTUMA LEPPOISA LENKKI, KAIKEN IKÄISILLE LIIKKUMISTAVASTA RIIPPUMATTA Sunnuntaina 9.9. klo 11.00, Jouppilanvuoren Esteettömällä kuntoreitillä Lähtö vanhalta vesitornin alueelta, Alkuverryttelynä on lähtöpaikalla äijäjumppa! Matkan varrella:, tasapainopiste, koripallo, hämähäkinseitti lapsille, puistoshakki, ym. pelivälineitä Kodalla: Seinäjoen seurakunnan järjestämä hartaushetki sekä mehutarjoilu Makkaranpaistomahdollisuus kodalla ja laavulla omat makkarat mukaan! Järjestävät: Järjestötalon jäsenyhdistyksiä yhteistyössä Seinäjoen kaupungin liikuntatoimen kanssa. Yhdistyksen työntekijä paikalla! VIRKISTYSPÄIVÄ KUORTANEELLA Torstaina klo , Kuortaneen Urheiluopistolla (Opistotie 1, Kuortane) Virkistyspäivä teemalla Sydän ja mieli - käsikädessä on tarkoitettu E-P:n Sydänpiirin jäsenyhdistysten sekä Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry:n jäsenille Päivän avaus ja kahvitus, Luentotila Ykköspesä (Pallohalli) Tutustumista, yhdistysten terveiset, Kunnossa Kaiken Ikää (KKI)- ohjelman esittelyä ja materiaalia, Sydän ja mieli- asiaa 11:30 Lounas (omakustanteinen), Eppula Buffet (12, norm. 14 ) 12:30 Kaikille soveltuvaa liikuntaa: yhteinen kävelylenkki Opiston ympäristössä (ota tarvittaessa omat kävelysauvat ja tarvittavat apuvälineet mukaan). Lähtö pallohallin edestä. Lenkin jälkeen Pallohallissa venyttelyä ja leikkimielistä lempeää liikuntaa. 14:30 Päivän koonti ja keskustelua 15:00 Kotimatkalle (mahdollisuus käydä tätä ennen suihkussa) Tapahtuman järjestäjät kustantavat yhdistysten jäsenille päivän ohjelman ja aamupäivän kahvituksen. Lounas ja matkat omakustanteisia. Mukaan mahtuu 40 ensimmäiseksi ilmoittautunutta! Sitovat ilmoittautumiset perjantaihin mennessä: marjaleena.mustonen@nic.fi (p ) tai vapaaehtoistoiminta.omaiset@netikka.fi tai puhelimitse Sarikalle. Ilmoita samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat ja muut rajoitukset. Osallistujien tulee järjestää omat kuljetukset. Huomioikaa kimppakyydit. Kyytiä voi tiedustella myös tapahtuman järjestäjiltä. 12

13 HEMMOTTELUPÄIVÄ Järviseudun omaishoitajille/omaisille. Ti klo Lappajärven Jamin (ammattikoulun) tiloissa. Monipuolinen ohjelma erilaisine hemmotteluineen. Vapaa pääsy! Ruokailu omakustanteinen. Kahvitarjoilu. Arvontaa. Ilmoittautumiset pe mennessä Sarikalle. Ilmoittautuessasi kerro olevasi meidän yhdistyksen jäsen. Päivä järjestetään yhteistyössä Järviseudun omaishoitajat ja -läheiset ry:n sekä Sedun lähihoitajaopiskelijoiden kanssa. NAISTEN HEMMOTTELUPÄIVÄ La Omaiskamarilla Klo Kahvitarjoilu ja käsillä tekemistä. Käsityöaiheena virkatut korit ja virkatut matot klo Lounas Klo Jatkuu käsityöt ja hemmoteluhetkiä Iltapäiväkahvit töiden lomassa. Hinta 15, sisältää opetuksen, kaikki materiaalit (ohjaaja tuo mukanaan), hemmottelun, kahvit ja lounaan Ilmoittautuminen Sarikalle mennessä. OMAISHOITAJIEN VIRKISTYSPÄIVÄ SEINÄJOELLA yhteistyössä SeAMK:n kanssa Virkistyspäivä on vielä suunnittelussa, mutta laittakaa päivämäärä jo muistiin. Lisätietoa seuraavassa jäsentiedotteessa ja toimistolta. Kirjaa saa omaiskamarilta ja hinta on 25. MIELEN VANKILA - Näkökulmia elämisestä psykiatrisen potilaan omaisena Mielen Vankila-kirjassa omaiset kertovat toivottomuudestaan, avuttomuudestaan ja uupumuksestaan. Omaiset kuvaavat sitä, miten sairastuvat itse kuormittavassa tilanteessa. He ovat myös taloudellisesti ahtaalla, koska maksavat potilaan kuluja.kirjassa on myös selviytymistarinoita: erityisesti kuvauksia äideistä, jotka ovat jaksaneet tomia sinnikkäästi mahdottomaltakin tuntuvissa tilanteissa. Kirja kertoo voimaantuneista omaisista jotka ovat vuosien saatossa löytäneet keinot huolehtia omasta jaksamisestaan.mielen Vankila - kirja sisältää nelisenkymmentä omaisten elämäntarinaa. Osa on haastatteluita ja osa omaisten itsensä kirjoittamia. Kirjan on kirjoittanut filosofian lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja Pirkko Lahti. Pirkko Lahti on toimittanut kirjan vapaaehtoistyönä Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitolle. 13

14 Pikkujoulu 2012 Vietämme yhteistä pikkujoulua osallistumalla Järviseudun Omaishoitajat ja läheiset ry:n 10-vuotis Viihdekonserttiin Sieltä se joulu tulee, vaikkei vielä uskoiskaan. Kylpylä Kivitipussa Lappajärvellä lauantaina Konsertti klo 14:00-16:00 ja pikkujouluruokailu klo 17:00-19:00 Konsertin säestää tanssiorkeksteri Helmenkalastajat Juontajana Mariza Solisteina mm. Jarkko Järvenpää, Jussi Roponen, Aleksi Yli-Sissala, Antti Ahopelto, Annika Rantala, Anna-Maria Mattila, Soile Kautiainen-Hietala Lippuja varattu 30:lle, joten ilmoittaudu ajoissa. Illalla tanssiravintolassa esiintyy Kake Randelin ja Presto, mitä halukkaat voivat jäädä omakustanteisesti kuuntelemaan. Ilmoittautumiset omaiskamarille 9.11.mennessä Omavastuu 40 sisältäen konserttilipun ja ruokailun. Ilmoita jos tarvitset kyytiä, pyrimme järjestelmään kimppakyytejä. Omaisneuvonta Puhelinneuvonta-ajat. (06) , ovat tiistaisin klo 9:00 12:00 ja torstaisin klo 15:00 18:00. Vastaamme puhelimiin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. Omaisneuvonta on henkilökohtaista keskustelua ammattilaisen kanssa. Ota yhteyttä (yhteystiedot alla), mikäli haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia omaisneuvonnasta eli henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta sovitussa paikassa. Omaisneuvonta toimii siis maksuttomasti ja ajanvarausperiaatteella. Yhdistyksen toimitiloissa Seinäjoella ajanvarauksella p , Simo p , Päivi P. p , Päivi O. p Jalasjärven mielenterveysyksikössä ajanvarauksella p Vimpelissä Järviseudun omaishoitajien tiloissa ajanvarauksella p

15 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry toimii viidellä seutukunnalla. Jokaisesta seutukunnasta on hallituksessa kaksi jäsentä, joista vähintään toinen on omainen. Hallitus kokoontuu noin seitsemän kertaa vuodessa. Hallitus on yhdistyksen toiminnasta ja taloudenhoidosta päättävä elin. Vuosikokouksissa (maaliskuussa ja lokakuussa) käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Vuosikokouksiin voivat osallistua kaikki yhdistyksen rekisteröidyt jäsenet sekä myös yhdistyksen toiminnasta kiinostuneet henkilöt. Hallituksen kokoukset Tulevat hallituksen kokoukset sekä vuosi-ja syyskokous vuonna 2012 ovat tässä tiedoksesi, jos haluat välittää jotain tärkeää asiaa hallituksen käsittelyyn to klo 18:00 Hallituksen kokous yhdistyksen toimitiloissa ti klo 16:00 Syysseminaari yhdistyksen toimitiloissa klo Hallituksen kokous to klo 17:00 Hallituksen kokous yhdistyksen toimitiloissa klo 18:00 teematuokio- kaikille avoin klo syyskokous- kaikille avoin Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry:n hallitus 2012 Puheenjohtaja Nordling Marja Härmänmaa Palomäki Maija-Liisa Härmänmaa Jokiaho Marja Järviseutu Tuomela Veikko Järviseutu Ahola Susanna Kuusiokunnat Takala Tanja Kuusiokunnat Ranta-Kahila Pekka Seinänaapurit Autio Tarja Seinänaapurit Luhtanen Esko Suupohja Hannula Minna Suupohja Loukko Mirja

16 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4, Seinäjoki puh. (06) toimisto.omaiset@netikka.fi Toiminnanjohtaja Omaisneuvoja Päivi Penttilä Simo Lamminsivu puh puh paivi.penttila@netikka.fi omaisneuvoja@netikka.fi Omaistyön koordinaattori Omaisten vapaaehtoistoiminnan Päivi Ojanen kehittäjä puh Sarika Kivimäki paivi.ojanen@epshp.fi puh Björkenheimin puistotie, vapaaehtoistoiminta.omaiset@netikka.fi Terapiatalo kotisivut: Seuraa ilmoitteluamme Ilkan Järjestöpalstalla ja Pohjalaisen toimintapalstalla, joita julkaistaan tiistaisin ja torstaisin. Ilmoittelemme myös paikallislehdissä. Jäsenyydestä Jäsenedut: Jäsentiedote kotiin 3 kertaa vuodessa Labyrintti-lehti kotiin 4 kertaa vuodessa Voit halutessasi tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi. Sinulla on oikeus osallistua kaksi kertaa vuodessa pidettäviin sääntömääräisiin kokouksiin. Sinulla on oikeus osallistua yhdistyksen järjestämään toimintaan Yhdistyksen järjestämistä retkistä yhdistys maksaa ¼-osuuden, joten retkien omavastuuosuus jäsenille on pienempi kuin eijäsenille. Uinti-, keilailu-, ja kuntosalimaksuihin alennuksia jäsenille Jäsenmaksut ovat v 2012: Henkilöjäsenmaksu 15 /henkilö/vuosi Perhejäsenyys 20 /perhe/vuosi Yhteisöjäsenyys 25 /yhteisö/vuosi Ainaisjäsenyys 100 Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille FI Seuraava jäsentiedote ilmestyy marraskuussa

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 Sisältö: Omaiskamari avoinna 2 Omaisten lomat ja virkistys 2 Koulutukset, kurssit ja teemaillat 4 Vapaaehtoistoiminta 5 Omaisten vertaistukiryhmät 5 Liikunta 6 Labyrintti-lehdestä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 3 KOULUTUKSET 5 Prospect koulutus ja Prospect Plus 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA 7 OMAISTEN VERTAISTUKIRYHMÄT 8 LIIKUNTA 9 YHDISTYKSEN HALLINTO 11 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 Entä jos kokeilisi tunteiden tuuletuspäivää mielen kirkastustuokiota: kateus kauna katkeruus kaatopaikalle. Ja vanhat vihat. Tilalle armahdus anteeksianto avaramielisyys.

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 Syksyinen tervehdys! Yhdistyksen kymmenvuotisjuhlavuosi 2011 alkaa olla loppusuoralla. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja se huipentuu yhdistyksen pikkujoulujuhlaan 1.12.2011

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvää ja vireää Uuden Vuoden 2013 alkua Omaiskamarilta! Saamme yhdistyksessämme aloittaa uutta toimintakautta turvallisin mielin, sillä toimintaedellytyksemme

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvät omaiset, kiitos kuluneesta vuodesta! Kiitollisuus on päällimmäisenä tunteena ajatellessani kulunutta vuotta. Vuosi 2012 on ollut mielenkiintoinen

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 VIOLA-HANKKEEN KUULUMISIA 2 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 4 Vertti kurssi 6 Pikkujoulut 7 KOULUTUKSET 8 Kokemuskouluttaja-koulutus 8 Prospect-koulutus 9 Prospect Plus 10 VAPAAEHTOISTOIMINTA

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 Vastaa ja vaikuta mielenterveysomaisten paremman tulevaisuuden puolesta Mitkä asiat vaikuttavat omaan hyvinvointiisi? Mikä ärsyttää ja miten palveluita tulisi kehittää? Sano

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2009 Elämme pimeintä aikaa vuodesta. Tänä syksynä useat ovat kärsineet laman seurauksista tai possu- ym. sairauksista, toiset hektisestä työ/opiskelupaineista tai esim. valon

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 On se sinullekin annettu tehtävä jouluna ja joulun jälkeen: iloksi Sinutkin on tarkoitettu iloa viemään, valoa pimeään hymyä, hyvää sanaa. Kukaan ei niin köyhä ettei jaettavaksi

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015 Lämmin tervehdys kaikille! Kun yksi sairastuu monen maailma muuttuu. Et jää yksin, kun osallistut tapahtumiin ja tulet mukaan toimintaan. Raha-automaattiyhdistys avustaa yhdistyksemme

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 Heleää helmikuuta ja kepeää kevättä kaikille tiedotteen lukijoille! On hienoa, että saamme pitkästä aikaa nauttia kauniin lumisesta talvesta. Itse asiassa muistan viimeksi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys JÄSENTIEDOTE 2/2011 Lämmin kesäinen tervehdys Seinäjoelta kaikille Etelä-Pohjanmaan omaisille, jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme. On mukava aloittaa uutta kesää ja sitten syksyn toimintakautta uusissa,

Lisätiedot

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme!

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 6/2005 Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! Loppuvuosi on meneillään ja ikimuistoinen Kuopion retki ja teemaillat Teuvalla, Kurikassa ja

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 1 Toiminnanjohtajan tervehdys Hei, hienoa että on kesä. Suomen suvi on ihanaa aikaa, ilmoista riippumatta, sillä valoa ja vehreyttä riittää. Vesistöjen sinen näkeminen ja veden

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Tuoreen omaisneuvojan ajatuksia 2 Omaisyhdistyksen hallitus 2008 2 Kevään kokoukset 2 Kevään 2008 omaisryhmät 3 Mistä

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 2 Omaisneuvojan sanoja 3 Projektityöntekijän terveiset 4 Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 5 Omaisten vertaisryhmät 11

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Omaisneuvojan sanoja 2 Projektityöntekijän terveiset 3 Alkutalven tapahtumakalenteri& ennakkotietoa 4 Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät yhdistyksen jäsenet, yhteyshenkilöt ja yhteistyötahot, talviset terveiset teille kaikille. Vuosi on vaihtunut ja olemme kääntäneet uuden

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Tämän vuoden 2006 loppu on jo meneillään. Takanapäin on harvinaisen lämmin kesä ja syksy. Saimme tehdä

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla. 1 TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2006 Keväinen tervehdys kaikille! Vilkas kevätkausi alkaa olla takanapäin ja meillä on ollut mahdollisuus viettää hyviä yhdessäolon hetkiä muun muassa omaisryhmissä, Härmän kuntokeskuksen

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2012

Vuosikertomus vuodelta 2012 Vuosikertomus vuodelta 2012 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Aurinkoinen tervehdys kaikille! Tässä esittäytyy Tanja Takala, uusi omaisneuvoja Etelä- Pohjanmaan yhdistykseltä. Ammatiltani olen mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön suuntautunut

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2011

Vuosikertomus vuodelta 2011 Vuosikertomus vuodelta 2011 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus 3 2. Toimintaympäristö ja asiakkuus 3 3.

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 3/2016 Vielä on kesää jäljellä Takana alkaa olla ihana Suomen suvi. Valoisuus ja tuoreet kasvikset ja marjat antavat voimia pimeää talvea varten. Myös Mielenvireys antaa

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne.

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne. ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2005 1 SISÄLLYS: Terveiset toimistolta sivulla 1 Tapahtumakalenteri sivulla 2-3 Omaisryhmät sivulla 4 Asiaa jäsenyydestä sivulla 5 Ennakkotietoa tulevasta sivulla 5 Työntekijöiden

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 -2016 Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut Seiskarinkatu 35, 20900 Turku lounais-suomen syöpäyhdistyksen Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto

ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Omaistyön perustehtävä

Omaistyön perustehtävä Omaistyön perustehtävä Valtakunnallinen omaistyö Hyvinvoiva omainen Alueellinen omaistyö Olen onnellinen, että tulin käyneeksi Prospect-kurssin! Se oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Tänään olen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Sirkun sanoja 2 Valtakunnallinen omaisseminaari 3 Syksyn tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 6 Omaisten vertaisryhmät 9

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Takanapäin on kesä ja syksy. Saimme tehdä virkistävän kesäretken Hämeenlinnan kauniiseen Aulankoon ja

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Kesäretki Kyrönmaalle

Kesäretki Kyrönmaalle TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2008 Tässä tiedotteessa sivu Kesäretki Kyrönmaalle la 14.6. Ilm. 26.5. mennessä! Elokuinen retki Kalajoelle 15. 17.8. Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 1 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Alkavan kesän tuulahduksia teille kaikille! Omaisyhdistys on toiminut Etelä-Pohjanmaalla runsaat kuusi vuotta omana yhdistyksenä. Kuumana kesänä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

A: Kuntokartoitukset (Kehonkoostumus ja kävelytesti) halukkaille

A: Kuntokartoitukset (Kehonkoostumus ja kävelytesti) halukkaille *** Ajat tarkentuvat kutsun mukana lähetettävässä ohjelmassa MTLH Yleisloma Liikuntaloma perheille *** 1. päivä A: Aikuiset 17 v. N: Nuoret 12-16 v J: Junnut 7-11 v H: Heppuklubi 3-6 v. L: Lastenhoito

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E TIETOA, ILOA JA OSALLISUUTTA ERITYISLAPSIPERHEILLE MEIDÄN ERITYINEN PERHE -HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N

Lisätiedot