HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012"

Transkriptio

1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 Entä jos kokeilisi tunteiden tuuletuspäivää mielen kirkastustuokiota: kateus kauna katkeruus kaatopaikalle. Ja vanhat vihat. Tilalle armahdus anteeksianto avaramielisyys. Ilo tulisi tupaan jo ihan itsestään. Maaria Leinonen Alkanut vuosi tuo uusia tuulia yhdistyksen toimintaan. Vuosi on liikunnan teemavuosi, mutta myös paljon muuta toimintaa tullaan vuoden aikana järjestämään. Nimikilpailu tuotti yhdistyksen kotoisien ja uudistuneiden toimitilojen nimeksi OMAISKAMARI. Nimikilpailun voittajille on ilmoitettu ja palkinnot on jo arvottu. Arvoimme Kunto&terveys-lehden vuosikerran ja kaksi hienoa design teekuppiparia osallistujien kesken. Voittaja ei halua nimeään julkisuuteen. Toukokuussa tulee kuluneeksi vuosi uusissa toimitiloissa. Yhdistyksen väki kutsuukin kaikkia jäseniä ja muita kiinnostuneita AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄÄN omaiskamarille ke klo 9:00-15:00! Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) lisääntyneiden avustusmäärärahojen myötä omaistoimintamme resurssit ovat lisääntyneet. Olemme voineet hankkia uusia välineitä ja kalustusta sekä kehittää uusia toimintoja. Näissä toiminnoissa vapaaehtoiset ovat tärkeä ja korvaamaton voimavara omaistyöntekijöiden rinnalla. Kiitos kaikille Teille mukana oleville! Uudet ihmiset- tervetuloa mukaan toimintaan! Hyvää kevättä- ollaan yhteyksissä Päivi P, Simo, Päivi O ja Sarika 1

2 Yhteiset tapahtumat omaisille ja heidän kanssaan tuleville kuntoutujille OMAISKAMARIN LEIVONTATALKOOT Ti klo 16:00-19:00 (Kauppakatu 11 A 4, 2. krs, SJK) Kutsumme vapaaehtoisia leipureita mukaan leivontatalkoisiin. Talkoiden tuotoksia voimme hyödyntää yhdistyksen kokouksissa, tapahtumissa jne. Yhdistys kustantaa leivonnaisten raaka-aineet kuittia vastaan. Et tarvitse aikaisempaa leivontakokemusta! Opastetaan toisiamme ja harjoitellaan samalla tiimityöskentelytaitoja käytännössä! Mikäli et pääse mukaan leivontatalkoisiin, voit tehdä leivonnaisia valmiiksi kotona tai tulla tekemään niitä muuna ajankohtana Omaiskamarille. Maksamme raaka-ainekulut kuitteja vastaan! ILMOITTAUTUMINEN ma mennessä: Sarika p tai OMAISTEN JA KUNTOUTUJIEN YHTEINEN TEATTERI-ILTA SEINÄJOELLA Torstaina Ohjelma: 16:00 Halukkaat voivat tulla tutustumaan omaiskamariin 17:00 Ruokailu Hotelli lakeudessa. Tarjolla Possua ja tattikastiketta (pariloitua porsaan ulkofileetä, kermaista tattikastiketta, Matadorin kasviksia ja Batatas Bravas-perunoita, jälkiruokana kahvi/tee ja sukalaakonventi.) 19:00 Teatteriesitys Fanny ja Aleksander. Mukaan mahtuu 30 ensiksi ilmoittautunutta. Omavastuu 25 /hlö Ilmoittautumiset viimeistään p tai Päiväpiiri, virkistyslomat ja -retket OMAISKAMARIN PÄIVÄPIIRI Omaiskahvila jatkaa kevätkauden toiminnallisena päiväpiirinä. Välttämättä ei tarvitse osallistua toiminnalliseen osuuteen vaan voi tulla vain kahvittelemaan ja keskustelemaan ja aikaansa kuluttamaan. Kokoontumispäivä: Teema: Ke klo 12-13:30 Tuolijumppa(n.30 min.) Ke klo 12-13:30 Tuolijumppa(n. 30 min.) ke klo 12-13:30 Visailuja ke 2.5. klo 12-14:00 Prinsessa-elokuva ke klo 12-13:30 Tuolijumppa (n. 30 min.) ke klo 12-13:30 Kesämielellä HUOM! Toiminnallinen osuus perutaan mikäli osallistujia ei tule riittävästi! 2

3 Vuoden 2012 Maaseudun Terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa järjestettävät lomat Voimavarakurssi omaisille (5 vrk) Härmän Kuntokeskuksessa Omavastuu aikuisilta 28 /hlö/vrk. Viimeinen hakupäivä on Erityislasten vanhempien virkistysviikonloppu (3 vrk)kylpylä Kivitipussa. Loma toteutetaan yhteistyössä alueen omaishoitajayhdistysten kanssa. Omavastuu aikuisilta 28 /hlö/vrk. Viimeinen hakupäivä on Lomakkeet palautetaan Maaseudun Terveys ja lomahuolto ry:een. Hakemuksia saa tulostaa tai täyttää sähköisesti ositteessa tai voit tilata sen E-P:n omaisyhdistyksestä, josta saat myös lisätietoa. Pilkkiretki Panikeen klo Järjestämme yhdessä Vaasan yhdistyksen kanssa pilkkiretken Paniken saaristoon (varaus jäätilanteeseen) eli jäiden ollessa heikot retki suuntautuu turvallisimmille paikoille. Retken omavastuumaksu 5 /hlö. Järjestämme yhteiskyydin toimistolta. Ota mukaan pilkkivarusteet. Ilmoittaudu viim puh tai Tervetuloa mukaan virkistävälle omaisten kevätvaellukselle Helvetinjärven kansallispuistoon Ruovedelle lauantaina Vaellettava matka on noin 10 kilometriä. Linja-autokyytimme lähtee Seinäjoelta aamulla klo 8:00 ja takaisin Seinäjoella olemme illalla klo 20:00. Retken hinta on 20 jäseneltä ja tämä sisältää linja-autokyydityksen sekä retkiruoan. Tulomatkalla taukopysähdyksen aikana on mahdollista ruokailla omakustanteisesti. Ilmoittautumiset viimeistään joko puhelimitse (06) tai sähköpostitse 3

4 Omaisten virkistysmatka Heinävedelle Valamon luostariin ja Kuopioon Kylpylähotelli Rauhalahteen Yhteistyössä Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry ja Omaiset mielenterveystyön tukena Vaasanseutu ry Lähtö torstaina aamulla linja-autolla Kokkolasta, Vaasan ja Seinäjoen kautta Heinävedelle Valamon luostariin, jossa yövymme hotellitason huoneissa luostarin vaatimattomaan tyyliin. Luostarin vieraana voit rentoutua keräämällä voimia hiljaisuudesta, luostarin kirjallisuuden parista tai kävelyretkiltä luonnon rauhassa. Voit osallistua jumalanpalveluksiin ja tutustua luostarikirkkojen ikoneihin, museokokoelmien ortodoksisiin aarteisiin. Luostarissa on myös muistoesinemyymälä Tuohus sekä luostarin viinimyymälä, jossa myydään Valamon lempeitä viinejä. Seuraavana aamuna siirrymme Kuopioon Kylpylähotelli Rauhalahteen, jossa majoittautuminen 2 hengen huoneisiin. Rauhalahdessa kylpylän vapaakäyttö ja mahdollisuus monenlaisiin aktiviteetteihin, mm. luotopolku joka lähtee aivan hotellin takaa. Lähialueella on myös muiden aktiviteettien palveluidentarjoajia aivan kivenheiton päässä hotellista, mm. keilahalli, ratsastustalli ja tenniskeskus. Kylpylässä on mahdollisuus erilaisiin hoitoihin, hieronta, kylvyt ja kauneudenhoito. Nämä aktiviteetit ja palvelut erillismaksusta ja ovat varattavissa etukäteen suoraan palveluntarjoajalta. Perjantaina tutustumme Omaiset mielenterveistyön tukena Itä-Suomi ry omaisiin yhteisellä sisävesi risteilyllä Kallavedellä. Lauantaina on mahdollisuus osallistua opastettuun kiertoajeluun Kuopiossa sekä tutustua kaupunkiin ja tehdä ostoksia. to Lähtö Kokkola klo 7.00, Vaasa klo 9.00, Seinäjoki klo Lounas Viitasaaren ABC (omakustanteinen) n. klo Majoittautuminen Valamon luostariin n. klo ja illallinen luostarin ravintolassa n. klo 18:00-19:00 4

5 pe la su Aamiainen, lähtö Kuopioon Kylpylä- Hotelli Rauhalahteen. Tutustumista Kuopion yhdistyksen omaisiin yhdessä sisävesiristeilyllä Kallavedellä Aamiainen, kiertoajelu Kuopiossa, mahdollisuus tutustua kaupunkiin ja tehdä ostoksia Aamiainen, jonka jälkeen paluumatkalle. Pysähdymme Viitasaaren ABC:llä jossa mahdollisuus ruokailla omakustanteisesti. Paluu S-joki, Vaasa, Kokkola. Matkan aikataulu suuntaa antavia, matkan aikataulu tarkentuu lähempänä matkaa ajankohtaa. Lisätietoja kohteista Matkan omavastuuhinta yhdistysten jäsenille aikuiset 180 euroa, lapset 100 euroa henkilö, sisältäen: linja-auto matkat, yön Valamon luostarissa (hotellipuolella), illallinen ja aamiainen luostarissa, kaksi yötä Kylpylä-Hotelli Rauhalahdessa, kaksi aamupalaa, kaksi lämmintä ateriaa, kylpylän vapaan käytön, sisävesiristeilyn Kallavedellä sekä opastetun kiertoajelun Kuopiossa. Bussi on käytössä koko matkan ajan. Sitovat ilmoittautumiset 1.6. mennessä E-P yhdistyksen omaiset Simo Lamminsivu puh , Kurssit KÄSITYÖKURSSIT/ KEVÄT 2012 To klo:18 Lasinsulatus-/Emali-tai Kuparikorut Kaarakan Taitokeskus, Sahalankatu 3, Seinäjoki To klo:18 Eestaas-virkkaus (laukut, varjostimet) Omaiskamari, Kauppakatu 11 A 4, 2. krs., Seinäjoki To 3.5. klo:18 Sementtikoristeet Kaarakan Taitokeskus, Sahalankatu 3, Seinäjoki Ohjaaja Pirjo Hangas, p Osallistumismaksu: 8 + materiaalimaksut. Illoissa kahvitarjoilu. Muista ilmoittautua viim. 2 pv ennen kurssia Pirjolle! 5

6 VAPAAEHTOISTOIMINNAN PERUSKURSSI ke ja klo 9:30-15:00 Lappajärvi, Palvelukoti Maijala (Kivikouluntie 3) Koulutus antaa sinulle mahdollisuuden osallistua vapaaehtoistoimintaan sekä valmiuksia toimia ryhmänohjaajana. Koulutus on maksuton sisältäen opetuksen, materiaalin ja lounaan. Koulutuksen aikana sinulla on mahdollisuus pohtia, haluatko/voitko sitoutua vapaaehtoistoimintaan. Lisätietoja ja ilmoittautuminen pe 9.3 mennessä Sarikalle VAPAAEHTOISTOIMINNAN PERUSKURSSI ke ja Vimpelissä (tarkemmat tiedot varmistuvat myöhemmin!) -> Tiedustelut Sarikalta Peruskoulutuksen lisäksi järjestetään jatkokoulutusta ja työnohjausta. LIIKKEELLE-PERUSKOULUTUS Koulutuksen tavoitteena on tukea liikuntatoiminnan aloittamista ja kehittämistä. Tutustutaan soveltavan liikunnan paikallisista lähtökohdista ja tavoitteista sekä keskustellaan liikunnan järjestämisen mahdollisuuksista. Päivien aikana pohditaan liikuntavastaavien rooleja ja tehtäviä sekä sitä, miten voi motivoida jäseniä mukaan liikkumaan. Ryhmätyönä suunnitellaan tapahtuma koulutus, liikuntakurssi ja lajikokeilu. Liikuntalajeina osallistujien toiveiden pohjalta sovellettuja sisäpelejä (boccia ja kävelysähly), sisäcurling, istumatanssi ja ideoita tasapaino- ja voimaharjoitteluun sekä kävelykerhon toteuttamiseen. Koulutus tapahtuu Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella (Opistotie 111), pe klo ja la klo Koulutuksen järjestävät SOVELI ry. ja E-P:n Opisto Kurssin hinta on 105, MUTTA yhdistyksen jäsenelle, joka alkaa liikuntaryhmän vetäjäksi, KOULUTUKSEN HINTA VAIN 20!!! Sisältää opetuksen, ruokailut, kurssimateriaalin ja todistuksen. ILMOITTAUTUMINEN TI mennessä Sarikalle p

7 Luennot ja vuosikokous Yhdistyksen kaikille avoin teemaluento ja vuosikokous Härmän kuntokeskuksessa kokoustila K klo 18.00, luento psykologi Seija Paatola; Itsetunto hyvinvoinnin perustana klo vuosikokous Tarjolla kahvi/tee, hedelmiä, keksejä Tervetuloa! Tunnelukot ja niiden avaaminen Luennoitsijana Psykologi Jyrki Tuulari klo Palvelukoti Hopearinne, Sairaalantie 5 A Lapua Tilaisuus on maksuton. Ilmoittautumiset kahvitarjoilunvuoksi mennessä Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjamaa ry. Vartu -projekti Tervetuloa! Huom. Sama luento Suupohjassa. Tarkemmat tiedot (paikat ja ajat) seuraavassa jäsentiedotteessa. Ammattihenkilöstölle suunnattu koulutuspäivä, johon myös omaiset ovat tervetulleita Opastava yhteistyötyö perheen kanssa Luennoitsijana Psykologi Leif Berg klo Seinäjoella Kirkonkrannin auditorio 2krs. Ala-Kuljunkatu Seinäjoki Koulutus toteutetaan yhteistyössä Pohjanmaa-hankkeen kanssa Ilmoittautumiset mennessä Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjamaa ry. Vartu projekti Koulutuksen hinta on 30 joka sisältää materiaalin Hintaan sisältyy aamu - ja iltapäiväkahvi. Tervetuloa! 7

8 Vapaaehtoisasiaa Yhdistystoimintaamme kehitetään näinä vuosina vapaaehtoistoiminnan kautta. Mikäli Sinulla on kiinnostusta ja voimavaroja olla tukemassa vapaaehtoisena mielenterveyskuntoutujien omaisia/ läheisiä: Vapaaehtoisena voit toimia haluamassasi tehtävässä. Ilmoita mikä Sinua kiinnostaisi ja millaisissa toiminnoissa haluaisit /pystyisit olla mukana. Otamme ehdotuksia uusista ideoista vastaan ja tuemme toimintaa mm. perehdytyksellä ja säännöllisellä työnohjauksella. Vapaaehtoiselle maksetaan lisäksi mm. matka- ja muita korvauksia tekemästään työstä. Vapaaehtoistoiminta voi olla esimerkiksi kertaluontoista tai säännöllistä, vertaisohjaajana ja toiminnallisten ryhmien vetäjänä toimimista, apuohjaajana toimimista, tukihenkilötoimintaa, talkoissa mukana olemista yms. yms. KIINNOSTUKSEN MUKAAN! MUSIIKKIRYHMÄN PERUSTAMINEN Suunnitteilla on yhteistyössä EPSHP:n Kokemusasiantuntijoiden kanssa musiikkiryhmän perustaminen. Tilat saataisiin vuokrattua Rytmikorjaamon harjoitustiloista, jossa tarvittavat musiikkivälineet. Ajatuksena olisi jopa bändin perustaminen Ryhmä kokoontuisi resurssien mukaan 1-2 viikon välein päiväaikaan n. 2 h kerrallaan. Mikäli ryhmän toiminta kiinnostaa Sinua, ota yhteyttä Sarikaan mahdollisimman pian! KIRJAPIIRI, ELOKUVAPIIRI VAI VIRTAPIIRI? Oletko innokas kirjojen lukija tai elokuvien katsoja? Kokoamme ns. kirjapiiriä, elokuvapiiriä tai molempien yhdistelmää. Haemme samalla myös vapaaehtoista ohjaajaa ryhmälle. Ryhmässä on mahdollisuus mm. kertoa kirja-/elokuvatarinoita ja vaihdella / lainata kirjoja/elokuvia muiden osallistujien kanssa. Elokuvia on mahdollista katsoa myös Omaiskamarilla!!! Edellämainituista toiminnoista kiinnostuneet ottakaa yhteyttä Sarikaan. Ryhmät aloittavat kun saadaan riittävästi osallistujia. Yhteystiedot: Vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Sarika Kivimäkeen p tai 8

9 Omaisten vertaistukiryhmät keväällä 2012 ja ryhmien aiheet(jos sovittu) OMAISRYHMÄN PERUSTAMINEN YLISTARO-ISOKYRÖ Olemme suunnittelemassa uutta omaisten vertaisryhmää alueelle Ylistaro-Isokyrö. Tule kuulemaan asiasta lisää: klo 18:00 Ylistaron Päivätoimintakeskukseen os. Renginkuja 11, Ylistaro klo 18:00 Isokyröön, Kyröön Tuvalle os. Karjalankatu 2 B, Isokyrö KAHVITARJOILU! Tiedustelut Sarikalta tai Simolta VERTAISRYHMÄ TYÖIKÄISILLE AIKUISILLE aloittaa uutena ryhmänä. Ryhmään kutsutaan erityisesti nuorempia omaisia. Läheisesi voi olla puoliso, vanhempi, sisarus, ystävä tai joku muu Sinulle tärkeä ihminen, jonka vuoksi kannat huolta. Ryhmä aloittaa ti klo mikäli osallistujia saadaan riittävästi Omaiskamarilla, Kauppakatu 11 A 4, 2.krs, Seinäjoki. (Jatkokerroista sovitaan osallistujien kanssa) Lisätiedot ja ilmoittautuminen ryhmään Sarikalle. Omaisten koulutuksellinen vertaistukiryhmä Euroopan laajuisesti käytössä olevaan, koeteltuun, kolmen vuoden ajan tarkasti kehiteltyyn Prospect- ryhmämalliin kuuluu kymmenen ryhmäkerran aihetta, joissa jokaisessa on oma, suunniteltu sisältönsä: tutustutaan toisiin, opitaan psyykkisistä sairauksista, tunnistetaan paineita ja stressiä, käsitellään menetyksiä ja surua, haetaan hyviä selviytymistaitoja, kartoitetaan tukiverkostoa ja katsellaan tavoitteellisesti tulevaisuuteen. Tavoitteena on vaihtaa tietoja ja kokemuksia siitä, miten läheisen mielenterveyden häiriö vaikuttaa omaisen omaan elämään ja tehdään oivalluksia oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi. Koulutukseen otetaan enintään 12 omaista. Vielä on tilaa noin kuudelle omaiselle. Ryhmä aloitetaan omaiskamarilla ke klo 18 alkaen viitenä peräkkäisenä viikkona siten, että kullakin kerralla käsitellään kaksi aihealuetta. Vertaisohjaajana toimii Tuula Pöntinen ja apuohjaajana toinen omainen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Tuula Pöntiselle tai Päivi Penttilälle , Tervetuloa ainutlaatuiseen ryhmään! 9

10 ALAVUDEN AVOIN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin klo 16:30 18:00 Alavuden psykiatrian poliklinikan tiloissa (Alavuden pääterveysaseman läheisyydessä) Perheterapeutti Marja Jokiaho Omaisen unelmapäivä, 9.5. Kevätretki Seinäjoelle, tutustuminen omaisyhdistykseen,aikataulu tarkentuu myöhemmin. JÄRVISEUDUN AVOIN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin 7.3. ja klo 17:00 18:30. Paikka on Toimela Vimpelissä. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. KAUHAJOEN AVOIN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin 7.3. (mukana depressiohoitaja Eeva Säntti) ja (mukana Kauhajoen ASPA:n yksikön asumispalveluvastaava Terhi Nisula) klo 18:30 20:00 kahvila Valkoinen puu os. Topeeka 15, Kauhajoki. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. LAPUAN AVOIN OMAISRYHMÄ Keskiviikkoisin 7.3.(mukana Sarika kivimäki) ja 4.4. klo 16:00 17:30 Lapuan psykiatrian poliklinikan ryhmätoimintojen tiloissa Sairaalantie 9. Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. Huom. Seinäjoen avoin keskiviikkoryhmä on lopetettu vähäisen kävijämäärän vuoksi. SEINÄJOEN AVOIN TORSTAIRYHMÄ Torstaisin ja klo 18:30 20:00 Seinäjoella omaiskamarilla os. Kauppakatu 11 A 4 Ohjaajana vertaisohjaaja ja/tai omaistyöntekijä. MIESTEN TOIMINNALLINEN RYHMÄ YHTEISTYÖSSÄ LAKEUDEN OMAISHOITAJAT ry:n KANSSA. Tiistai 6.3. Jousiammuntaa Kuortaneen urheiluopistolla klo 17:30-18:30. Yhteiskyytejä pyritään järjestämään. Ohjaajana Simo. Ilmoittautuminen viim. edellisen viikon perjantaina. Omavastuu 5 /tapahtuma klo 9:00 Pilkkireissu Vaasan Panikeen (jäävaraus) Luontopolku/lintubongausretki. Kohde tarkentuu myöhemmin. Lisätietoja Simo

11 Liikunta TANSSI- JA LIIKETERAPEUTTINEN RYHMÄKURSSI Mielenterveyskuntoutujien läheisille Tanssi- ja liiketerapeuttinen ryhmä toteutetaan viiden kerran kurssina. Kurssille otetaan 6-12 henkilöä. Toteutuakseen vähintään 6 henkilöä.toiminnan tavoitteena on hyvinvoinnin tukeminen hahmottamalla kehon kokonaisuutta kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on etsiä omia tunnetiloja ja vahvuuksia/heikkouksia musiikin ja liikkeen avulla. Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa tanssituntemusta tai -taustaa. Ryhmään tullaan omana itsenään ja omien tuntemusten kanssa. Ryhmä edellyttää sitoutumista, mutta ryhmässä ei tarvitse tehdä sellaista mikä itsestä tuntuu pahalta. Ryhmä kokoontuu seuraavasti: to klo to klo to klo ti 3.4. klo to klo Paikka: Seurala (os. Huhtalantie 53, TS Rakennus, Seinäjoki) Ohjaajana toimii mielenterveyshoitaja, tanssinohjaaja Merja Kormano Kurssin hinta osallistujilta VAIN 10! ILMOITTAUTUMISET JA LISÄTIEDOT pe mennessä: Sarika tai KUNTOSALIHARJOITTELUA Kuntosaliryhmä ALOITTAA to klo 14:00-16:00 Seinäjoella (os. Kirkonkranni 1 B, Ala-Kuljunkatu, käynti takakautta). Ryhmä on yhdistyksen jäsenille maksuton, ei-jäsenelle 2 /krt (laskutetaan). Mahdollisuus saada kuntosaliopastusta tai harjoitella laitteilla omatoimisesti. Jatkokerroista sovitaan erikseen ryhmän kanssa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Sarikalle. 11

12 UINTIETU JÄSENILLE / KEVÄT 2012 Tarjoamme jäsenillemme alkaen 10 uintikertaa -50% hänelle oikeutetusta uintimaksun hinnasta. Uintikerrat voi käyttää valitsemassaan uimahallissa mennessä. OHJEET: Seinäjoen uimahallista voi ostaa yhdistyksestä saatavaa lipuketta vastaan 10 x uimarannekkeen -50 %. Rannekkeen lunastamiseen uimahallista jäsenen tarvitsee maksaa 7 rannekepantti, jonka saa takaisin rannekkeen palautuksen yhteydessä. Kauhajoen uimahalliin saa yhdistykseltä ns. uimalipukkeet, jotka oikeuttavat kertakäynteihin uimahallissa. MUISSA uimahalleissa on yhdistyksen oma nimilista, johon laitetaan oma nimi, puhelinnumero ja päivämäärä käyntien (10x) yhteydessä. Kerro uintikäynnin yhteydessä oletko työssä käyvä, eläkeläinen, työtön tms., jolloin uimahalli perii oikean hinnan käynnistä! Selvitä itsellesi uimahallien aukioloajat, yleisöuintivuorot ja mahdolliset allasvaraukset esim. vesijumppien tai muiden toimintojen yhteydessä! UIMAHALLIT, JOISSA EDUN VOI KÄYTTÄÄ: Alavuden Uimahalli Kunto-Lutra, Härmän Kuntokeskus / Uimahalli, Ilmajoen Uimahalli Pore, Isonkyrön Uimahalli Pärske, Jalasjärven Uimahalli, Kauhajoen Uimahalli Virkku, Kurikan Uimahalli Molskis, Kuortaneen Uimahalli / Urheiluopisto, Lappajärven Uimahalli/ Kylpylä Kivitippu, Lapuan Uimahalli Sateenkaari, Lehtimäen Uimahalli / Lehtimäen opisto, Seinäjoen Uimahalli, Teuvan Uimahalli, Ähtärin Uimahalli Mesikämmen. KEILAILUA: Alajärven Alvariinissa (os. Paavolantie 1, Alajärvi)Torstaisin klo 13-14, 15.3., 29.3., 12.4., 26.4., 10.5., Omavastuu 3 / krt maksetaan paikan päällä vertaisohjaajalle. Tiedustelut Tiina Silvonen (VAPA-hanke, Järviseutu) p Lapuan Downtown Bowling (os. Metallitie 2, Lapua)Maanantaisin klo , 19.3., 26.3., 16.4., 7.5., 21.5.Omavastuu jäseniltä 3 /krt, ei-jäseniltä 5 / krt laskutetaan osallistujilta. Lapuan keilavuorolle ilmoittautuminen aina edellisviikon perjantaihin mennessä: Sarika p tai Keilavuoro perutaan, mikäli ei riittävästi osallistujia! 12

13 Omaisneuvonta Mielenterveyden häiriö on vaikea puheenaihe ja tilanteesta voi olla vaikea puhua edes ystävien tai sukulaisten kanssa. Omainen voi omaisneuvonnassa kertoa omaa tarinaansa, ja asioita voidaan käsitellä yhdessä yhdistyksen työntekijän kanssa. Omaisneuvonnassa pyritään tukemaan omaisen omia voimavaroja ja pyritään antamaan eväitä haastaviin vuorovaikutustilanteisiin sairastuneen läheisen kanssa. Omainen saa tietoa psyykkisistä sairauksista ja saatavilla olevista tukimuodoista ja palveluista. Omaisneuvonta on henkilökohtaista keskustelua ammattilaisen kanssa. Ota yhteyttä (yhteystiedot alla), mikäli haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia omaisneuvonnasta eli henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta sovitussa paikassa. Omaisneuvonta toimii siis maksuttomasti ja ajanvarausperiaatteella, paitsi Törnävän sairaalan ryhmätoimintojen tiloissa ilman ajanvarausta. Kauppakadun toimitiloissa ajanvarauksella p , Simo L , Päivi P , Päivi O Jalasjärven mielenterveysyksikössä ajanvarauksella p Vimpelissä Järviseudun omaishoitajien tiloissa ajanvarauksella p Keskussairaalan ryhmätoimintojen tilassa Törnävän alueella keskiviikkoisin klo 16:00-17:00 (Huom. aika muuttunut). Tiedustelut puh (Päivi O) tai (Simo) Hallituksen kokoukset ja yhteystiedot Tulevat hallituksen kokoukset sekä vuosi-ja syyskokous vuonna 2012 ovat tässä tiedoksesi, jos haluat välittää jotain tärkeää asiaa hallituksen käsittelyyn to klo 17:00 Hallituksen kokous + te ta ja vuosikokous Härmän kuntokeskuksessa- kaikille avoin to klo 16:00 Kevätseminaari +hallituksen kokous Wanhassa Karhunmäessä to klo 18:00 Hallituksen kokous yhdistyksen toimitiloissa to klo 16:00 Syysseminaari yhdistyksen toimitiloissa klo Hallituksen kokous to klo 17:00 Hallituksen kokous yhdistyksen toimitiloissa klo 18:00 teematuokio- kaikille avoin klo syyskokous- kaikille avoin 13

14 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry:n hallitus 2012 Puheenjohtaja Nordling Marja Härmänmaa Palomäki Maija-Liisa Järviseutu Tuomela Veikko Järviseutu Ahola Susanna Kuusiokunnat Takala Tanja Kuusiokunnat Ranta-Kahila Pekka Seinänaapurit Autio Tarja Seinänaapurit Luhtanen Esko Suupohja Hannula Minna Suupohja Loukko Mirja Härmänmaa Jokiaho Marja Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4, Seinäjoki puh. (06) Toiminnanjohtaja Omaisneuvoja Päivi Penttilä Simo Lamminsivu puh puh Omaistyön koordinaattori Omaisten vapaaehtoistoiminnan Päivi Ojanen kehittäjä puh Sarika Kivimäki puh Björkenheimin puistotie, Terapiatalo kotisivut: Puhelinneuvonta-ajat. (06) , ovat tiistaisin klo 9:00 12:00 ja torstaisin klo 15:00 18:00. Vastaamme puhelimiin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta ja paikasta. Omaisneuvonta on mahdollista ajanvarauksella. Palvelu on maksutonta. 14

15 Seuraa ilmoitteluamme Ilkan Järjestöpalstalla ja Pohjalaisen toimintapalstalla, joita julkaistaan tiistaisin ja torstaisin. Ilmoittelemme myös paikallislehdissä. Huom! Hiihtolomaviikolla yhdistyksen työntekijät ovat lomalla, joten ei ole puhelinneuvontaa, ei myöskään torstaina ja työntekijät ovat tuolloin kehittämispäivillä. Kesäkiertue Yhdistyksen työntekijät kiertävät kesäkuussa kaksi viikkoa asuntoautolla alueen kunnissa kertomassa yhdistyksen toiminnasta ja tapaamassa omaisia ja muita asiasta kiinnostuneita. Kaikki ovat tervetulleita tapaamaan omaistyöntekijöitä asuntoautolle. Alla näet kiertueohjelman. ma 4.6. Soini klo 9-11, Ähtäri klo ti 5.6. Kuortane klo 9-11, Töysä (Tuuri) klo ke 6.6. Jalasjärvi klo 9-11, Kauhajoki klo to 7.6. Isojoki klo 9-11, Kristiinankaupunki klo pe 8.6. Teuva klo 9-11 Kurikka klo ma Ilmajoki klo 9-11, Peräseinäjoki(Kalajärvi) klo ti Lapua klo 9-11, Kauhava klo ke Evijärvi klo 9-11, Lappajärvi klo to Vimpeli klo 9-11, Alajärvi klo pe Seinäjoki klo 9-15 Tarkemmat pysähtymispaikat täsmentyvät myöhemmin, seuraa ilmoittelua Ilkassa, Pohjalaisessa sekä paikallislehdissä. Pyrimme parkkeeraamaan auton kuntien keskuspaikoille; toreille, isojen kauppojen parkkipaikalle, huoltoasemille jne. Asuntoautossa on yhdistyksen tuttu viuhka -merkki, mutta ilman kirjoituksia, joten auto on helppo tunnistaa. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan omaisasiaa- tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa! 15

16 Ohessa vuoden 2012 jäsenmaksulomake. Toivomme, että kaikki muistavat maksaa jäsenmaksunsa. Jos olet jo maksanut tämän vuoden jäsenmaksun, tai olet ainaisjäsen, niin maksu ei koske sinua. Jäsenedut: Jäsentiedote kotiin n. 3 kertaa vuodessa Labyrintti-lehti kotiin 4 kertaa vuodessa Voit halutessasi tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi. Sinulla on oikeus osallistua kaksi kertaa vuodessa pidettäviin sääntömääräisiin kokouksiin. Sinulla on oikeus osallistua yhdistyksen järjestämään toimintaan Yhdistyksen järjestämistä retkistä yhdistys maksaa n ¼, joten retkien omavastuuosuus jäsenille on pienempi. Uinti-, keilailu-, ja kuntosali maksuihin alennuksia Jäsenmaksut ovat v 2012: Henkilöjäsenmaksu 15 /henkilö/vuosi Perhejäsenyys 20 /perhe/vuosi Yhteisöjäsenyys 25 /yhteisö/vuosi Ainaisjäsenyys 100 Jäsenmaksu maksetaan oheisella pankkisiirrolla yhdistyksen tilille Ilmoittautumislomake: (rastita vaihtoehdot) Omaisten ja kuntoutujien yhteinen Teatteri-ilta Kevätvaellus Helvetinjärvellä Valamon ja Kuopion retki Muu Nimi Osoite Puhelin Sähköposti Muuta Postita lomake omaiskamarille. Voit myös soittaa tai lähettää sähköpostia Seuraava jäsentiedote ilmestyy elokuussa

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 Sisältö: Omaiskamari avoinna 2 Omaisten lomat ja virkistys 2 Koulutukset, kurssit ja teemaillat 4 Vapaaehtoistoiminta 5 Omaisten vertaistukiryhmät 5 Liikunta 6 Labyrintti-lehdestä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 Syksyinen tervehdys! Yhdistyksen kymmenvuotisjuhlavuosi 2011 alkaa olla loppusuoralla. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja se huipentuu yhdistyksen pikkujoulujuhlaan 1.12.2011

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 3 KOULUTUKSET 5 Prospect koulutus ja Prospect Plus 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA 7 OMAISTEN VERTAISTUKIRYHMÄT 8 LIIKUNTA 9 YHDISTYKSEN HALLINTO 11 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvää ja vireää Uuden Vuoden 2013 alkua Omaiskamarilta! Saamme yhdistyksessämme aloittaa uutta toimintakautta turvallisin mielin, sillä toimintaedellytyksemme

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 TAAS KUN KESÄ MENNYT ON, SYKSY SAAPUU... Olemme saaneet kuluneen kesän aikana kerätä voimia alkavaan syyskauteen. Toivottavasti olet saanut nauttia auringosta, valosta ja kuulaista

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 Vastaa ja vaikuta mielenterveysomaisten paremman tulevaisuuden puolesta Mitkä asiat vaikuttavat omaan hyvinvointiisi? Mikä ärsyttää ja miten palveluita tulisi kehittää? Sano

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 On se sinullekin annettu tehtävä jouluna ja joulun jälkeen: iloksi Sinutkin on tarkoitettu iloa viemään, valoa pimeään hymyä, hyvää sanaa. Kukaan ei niin köyhä ettei jaettavaksi

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2009 Elämme pimeintä aikaa vuodesta. Tänä syksynä useat ovat kärsineet laman seurauksista tai possu- ym. sairauksista, toiset hektisestä työ/opiskelupaineista tai esim. valon

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 Heleää helmikuuta ja kepeää kevättä kaikille tiedotteen lukijoille! On hienoa, että saamme pitkästä aikaa nauttia kauniin lumisesta talvesta. Itse asiassa muistan viimeksi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys JÄSENTIEDOTE 2/2011 Lämmin kesäinen tervehdys Seinäjoelta kaikille Etelä-Pohjanmaan omaisille, jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme. On mukava aloittaa uutta kesää ja sitten syksyn toimintakautta uusissa,

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2015 Lämmin tervehdys kaikille! Kun yksi sairastuu monen maailma muuttuu. Et jää yksin, kun osallistut tapahtumiin ja tulet mukaan toimintaan. Raha-automaattiyhdistys avustaa yhdistyksemme

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 VIOLA-HANKKEEN KUULUMISIA 2 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 4 Vertti kurssi 6 Pikkujoulut 7 KOULUTUKSET 8 Kokemuskouluttaja-koulutus 8 Prospect-koulutus 9 Prospect Plus 10 VAPAAEHTOISTOIMINTA

Lisätiedot

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme!

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 6/2005 Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! Loppuvuosi on meneillään ja ikimuistoinen Kuopion retki ja teemaillat Teuvalla, Kurikassa ja

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 1 Toiminnanjohtajan tervehdys Hei, hienoa että on kesä. Suomen suvi on ihanaa aikaa, ilmoista riippumatta, sillä valoa ja vehreyttä riittää. Vesistöjen sinen näkeminen ja veden

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 2 Omaisneuvojan sanoja 3 Projektityöntekijän terveiset 4 Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 5 Omaisten vertaisryhmät 11

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Tuoreen omaisneuvojan ajatuksia 2 Omaisyhdistyksen hallitus 2008 2 Kevään kokoukset 2 Kevään 2008 omaisryhmät 3 Mistä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Omaisneuvojan sanoja 2 Projektityöntekijän terveiset 3 Alkutalven tapahtumakalenteri& ennakkotietoa 4 Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Aurinkoinen tervehdys kaikille! Tässä esittäytyy Tanja Takala, uusi omaisneuvoja Etelä- Pohjanmaan yhdistykseltä. Ammatiltani olen mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön suuntautunut

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät yhdistyksen jäsenet, yhteyshenkilöt ja yhteistyötahot, talviset terveiset teille kaikille. Vuosi on vaihtunut ja olemme kääntäneet uuden

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 1 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Alkavan kesän tuulahduksia teille kaikille! Omaisyhdistys on toiminut Etelä-Pohjanmaalla runsaat kuusi vuotta omana yhdistyksenä. Kuumana kesänä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Tämän vuoden 2006 loppu on jo meneillään. Takanapäin on harvinaisen lämmin kesä ja syksy. Saimme tehdä

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla. 1 TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2006 Keväinen tervehdys kaikille! Vilkas kevätkausi alkaa olla takanapäin ja meillä on ollut mahdollisuus viettää hyviä yhdessäolon hetkiä muun muassa omaisryhmissä, Härmän kuntokeskuksen

Lisätiedot

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne.

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne. ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2005 1 SISÄLLYS: Terveiset toimistolta sivulla 1 Tapahtumakalenteri sivulla 2-3 Omaisryhmät sivulla 4 Asiaa jäsenyydestä sivulla 5 Ennakkotietoa tulevasta sivulla 5 Työntekijöiden

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan!

Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan! Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan! Järjestöillat ALUE PÄIVÄ PAIKKA Kauhava, Alahärmä, Ylihärmä ke 21.10. Härmän Kuntokeskus Alajärvi, Vimpeli to 22.10. ravintola Lakeavaara

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Takanapäin on kesä ja syksy. Saimme tehdä virkistävän kesäretken Hämeenlinnan kauniiseen Aulankoon ja

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2012

Vuosikertomus vuodelta 2012 Vuosikertomus vuodelta 2012 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2011

Vuosikertomus vuodelta 2011 Vuosikertomus vuodelta 2011 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus 3 2. Toimintaympäristö ja asiakkuus 3 3.

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Sirkun sanoja 2 Valtakunnallinen omaisseminaari 3 Syksyn tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 6 Omaisten vertaisryhmät 9

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

Jäsenillat. Seniorikerho

Jäsenillat. Seniorikerho JÄSENTIEDOTE 3/14 5.5.2014 Toimistomme osoite Matarankatu 4, 3 krs huone 339 (Tourulassa JKL) Toimisto on lomalla kesä-heinäkuun ajan. Toimisto avoinna 4.8 alkaen maanantaisin klo 11.00 13.00, puh. 045-318

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN!

HYVÄÄ SYKSYN JATKOA JA TAPAAMISIIN! JÄSENTIEDOTE 3/2015 Kuva: Taina Kaarto 18.9.2015 HYVÄ LUKIJA! Syksy etenee ja olemme saaneet nauttia pitkään lämmöstä sekä kesäkukkien jatkuvasta hehkeästä kukinnasta. Metsän antimet ovat olleet runsaimmillaan

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Kesäretki Kyrönmaalle

Kesäretki Kyrönmaalle TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2008 Tässä tiedotteessa sivu Kesäretki Kyrönmaalle la 14.6. Ilm. 26.5. mennessä! Elokuinen retki Kalajoelle 15. 17.8. Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2016. Valokuvan on ottanut järjestösihteeri Anna-Kaisa

JÄSENKIRJE 1/2016. Valokuvan on ottanut järjestösihteeri Anna-Kaisa JÄSENKIRJE 1/2016 Valokuvan on ottanut järjestösihteeri Anna-Kaisa Talvinen tervehdys! Vuosi on vaihtunut ja pakkanen paukkuu. Olemme palanneet työn ääreen villasukat viuhuen. Haimme RAY:ltä lisärahoitusta,

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Kokkolan toimipiste, toimisto avoinna ti, to 15-17 ja ke 12-15 muina aikoina sopimuksen mukaan Isokatu 15 B 4 krs. 67100 Kokkola

Kokkolan toimipiste, toimisto avoinna ti, to 15-17 ja ke 12-15 muina aikoina sopimuksen mukaan Isokatu 15 B 4 krs. 67100 Kokkola 1 Jäsentiedote 2/2016 Vaasan toimipiste, toimisto avoinna ti, to 11-17 ja ke 11-15 muina aikoina sopimuksen mukaan Kirkkopuistikko 31, katutaso, 65100 Vaasa 06 3120 105 info 044-2000 742 Leena Pakkanen,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen

Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Ryhmänohjaakurssi Peurunka Laukaa 11.-13.4.2014 www.seurakuntaopisto.fi Tervetuloa Ryhmänohjaajien valmennusviikonvaihteeseen Peurungan kylpylään Laukaaseen 11.-13.4.2014 Sielunhoidon kouluttaja Saara

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 7.3.2006 klo 18.00 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 7.3.2006 klo 18.00 Rakuunakadulla. 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2006 Toiminnanjohtajan tervehdys Vuosi on vaihtunut ja yksi kuukausi jo uuttakin eletty. Omaistyö Etelä- Pohjanmaalla elää vilkasta ja kehittyvää aikaa. Siitä suuri kiitos teille

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI 26-27.9.09 HELSINGISSÄ

HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI 26-27.9.09 HELSINGISSÄ 1 HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI 26-27.9.09 HELSINGISSÄ Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki harvinaiset! TEEMA: HARVINAISIA IHMISSUHTEITA Toinen harvinaisten yhdistysten itsensä

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Jaakko Herrala/Petra Kokko/Pirjo Häkkinen 6.9.2010 1 (3) SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Aika 14.-15.10.2010 Paikka M-talo, iso luentosali, Teiskontie 35, 33520 Tampere

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 Sääntöuudistuksen myötä 40-vuotiaan yhdistyksemme nimi on nyt muuttunut Keski-Suomen neuroyhdistys ry:ksi. Uusi nimi kuvaa paremmin jäsenistöämme, joka

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY 1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot