Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007"

Transkriptio

1 Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Aurinkoinen tervehdys kaikille! Tässä esittäytyy Tanja Takala, uusi omaisneuvoja Etelä- Pohjanmaan yhdistykseltä. Ammatiltani olen mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön suuntautunut sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Ammattiini valmistuin v.2004, jonka jälkeen olen työskennellyt Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian osastoilla. Asun mieheni ja reilun vuoden ikäisen poikamme kanssa Kuortaneella, jonne myös rakennamme parhaillaan omaa kotia. Vapaa- aikani kuluu siis rakennus- ja lastenhoitopuuhissa, mutta aina kun ehdin niin kiipeän ratsaille ja lähden hevoseni kanssa nauttimaan luonnosta. Yhdistyksellä työkennellessäni tulen tapaaman Teitä omaisia, ohjaamaan omaisryhmiä, osallistumaan leireille ja retkille. Aloittelen myös uutta liikuntaryhmää ja mikäli innokkaita riittää niin kehitellään sen toimintaa lisää. Nyt syyskaudella on tarkoitus kokoontua liikkumaan kaksi kertaa. Tavoitteenani on järjestää myös nuorille omaisille toimintaa, illanviettojen tms. tapahtumien puitteissa. Nuoret voivat myös itse olla minuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse, omaisneuvoja@netikka.fi. Uudet ideat ja toiveet ovat tervetulleita! Aurinkoisia syyspäiviä ja iloista mieltä toivottaen: Tanja VUODEN 2007 HALLITUS Hallituksen jäsenet ja puhelinnumerot, joihin voit ottaa yhteyttä: Riitta Myllykangas, puheenjohtaja, (yhdistyksen pj-puhelin) Seinäjoen seutu: Pentti Takala , Tarja Kalliomäki Järviseutu: Susanna Hotakainen , Martti Kuusiniemi Härmänmaa: Anne Hirvelä , Marja Nahkala Suupohja: Minna Hannula , Eira Kuitu, varapuheenjohtaja, Kuusiokunnat: Pekka Ranta- Kahila , Riitta Peltomäki *********************************** YHDISTYKSEN JÄSENYYS Edut: *Saat jäsentiedotteen ja Labyrintti-lehden noin neljä kertaa vuodessa *Sinulla on oikeus osallistua yhdistyksen toimintaan ja voit tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi Jäsenmaksut: henkilöjäsen 10 /hlö/v, perhejäsenyys 15 /perhe/v, yhteisöjäsenyys 20 /v ja ainaisjäsenyys 100 Jäsenmaksun voit maksaa yhdistyksen tilille: Alahärmän Osuuspankki

2 SYKSYN TULEVIA TAPAHTUMIA! SYYSKUU LIIKUNTARYHMÄ aloittaa Seinäjoella klo kokoonnumme Kyrkösjärven pururadan edessä. Kierrämme kävelylenkin ja kunnon venyttelyt loppuun. Toinen kerta on klo , silloin lenkkeilemme joenranta- reittiä. Lähtö Rakuunakadun toimiston edestä. Hallituksen ja työntekijöiden syysseminaari la klo: Tikanpesässä os. Huhtalantie 53. Te ta Kauhavalla klo:18-20 Koulukeskuksen Kauhava-salissa. Luennoitsijana Psykologi Esa Nordling Pohjanmaa hankkeesta. Aiheena Ajankohtaista mielenterveydestä. Ei tarv. ilmoittautua. Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu. Tervetuloa! Hyvän mielen viikonloppu omaisille Honkiniemen leiri- ja kurssikeskuksessa. Aika. pe- ilta su Mukavaa ohjelmaa koko perheelle vauvasta vaariin! Ohjaajina omaisyhdistyksen työntekijät. Tarkempi esite ohessa. Ilmoittautumiset viim.3.9. mennessä oheisella lomakkeella postitse, puhelimitse tai sähköpostilla. LOKAKUU Yhteistyöpäivät ryhmänohjaajille ja yhteistyökumppaneille ma klo Tikanpesässä, Huhtalantie 53. Tark. kutsu tulee lähempänä ajankohtaa. Te ta Teuvalla alk. kahvitajoilulla klo SOP:n Teuvan konttorin kokoustilassa ( sisäänkäynti K-Kiurun ja OP:n välistä sisäpihalta) Luennoitsijana psykiatrian erikoislääkäri Asta- Leena Hakala. Ei tarv. ilmoittautua. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Nuorten omaisten oma ilta perjantaina klo Rakuunakadulla toimiston tiloissa. Tarjolla pizzaa, mukavaa yhdessäoloa, jutustelua mieltä askarruttavista kysymyksistä ja seuraleikkejä. Mukana omaisneuvoja Tanja Takala. Ilmoittautumiset viim mennessä postilla, puhelimitse tai omaisneuvoja@netikka.fi Nyt syksyllä on mahdollisuus päästä mukaan Prospect- vertaisohjaajakoulutukseen, joka on tarkoitettu omaisjäsenille. Koulutus on maksuton ja keskusliitto korvaa matka- ja majoituskulut. Koulutus tapahtuu Helsingissä. Koulutuksen ajankohdat 6.10, , Jos olet kiinnostunut koulutuksesta, ota yhteyttä vt. toiminnanjohtaja Päivi Penttilään viim mennessä, puh , tai Te ta Jalasjärvellä klo: Jalasjärven seurakuntakeskuksessa. Psykologi Esa Nordling Pohjanmaa hankkeesta. Aiheena Miten hoidan mieltäni? Ei tarv. ilmoittautua. Vapaa pääsy ja kahvitarjoilu. Tervetuloa!

3 Virkistysretki Vaasaan kaikille omaisille lauantaina Koko päivän retki. Tutustumme Vaasan omaisyhdistykseen ja lisäksi tarjolla mukavaa tekemistä sekä hyvää ruokaa. hinta: 24 / hlö sis. opastetun bussikierroksen, illallisen ja matkat. Ilmoittautumiset mennessä postitse oheisella lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla. Tarkempi esite ohessa. Sääntömääräinen vuosikokous kaikille jäsenille klo Tikanpesässä. Os. Huhtalantie 53. Ennen kokousta klo Jyrki Tuulari on kertomassa aiheesta Masennus on hoidettavissa. Kahvitarjoilu alk. klo Tervetuloa! MARRASKUU Teatteri- ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa torstaina klo Mielipiteitä jakanut Suomenhevonen- teatteriesitys kertoo hirtehisen selviytymistarinan EU- Suomen maaseudulta. ilmoittautumiset mennessä postitse oheisella lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla. Liput omaisyhdistyksen työntekijältä alaaulasta n.15min. ennen esityksen alkua. Hinnat peruslippu 13, eläkeläiset/työttömät 11, opiskelijat/lapset 8. Varauksessa on 25 paikkaa, katsomoriveiltä 6-7. HUOM!! Ilmoittautumisaikaa jatkettu KIVITIPUN VOIMAVARAKURSSI OMAISILLE Vuorokausihinta on vain 20 eur/aik, 6eur/lapsi 6-15v täyshoidolla ja ohjelmalla. Kurssi järjestetään yhteistyössä Lomayhtymä ry:n kanssa, joka valitsee lomatuen saajat sosiaalisin, terveydellisin ja taloudellisin perustein. Hakemuslomakkeita voit tilata omaisyhdistyksen toimistosta tai tulostaa hakemuslomakkeen internetistä osoitteesta Merkitse lomakkeeseen, että haet Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry:n kurssille. HUOMIOI: Hakemus palautetaan Lomayhtymään osoitteella Lomayhtymä ry/teemalomat, Yrjönkatu 11 C 12, Helsinki viimeistään , LOMAKE mukana, joten tartu tilaisuuteen Omaishoitajien iltapäivä Seinäjoella klo yhteistyössä Lakeuden omaishoitajat ry:n ja Seinäjoen kaupungin kanssa. Seuraa järjestöpalstaa, jossa asiasta lähempänä. JOULUKUU Omaisten yhteinen pikkujoulujuhla la klo kauniissa, hirsisessä rinneravintola Joupiskassa Seinäjoella. Viihdyttävää ohjelmaa ja jouluruokailu. Hinta 14 /aik, 7 /lapsi 4-15v, alle 4v ruokailevat ilmaiseksi. Ilmoittautumiset mennessä oheisella lomakkeella postitse tai sähköpostitse.

4 Glögiä ja Jouluntunnelmaa Rakuunakadulla klo Tervetuloa nauttimaan Lucian juhlasta, yhteislaulun ja mukavan yhdessäolon merkeissä. OMAISRYHMÄT syksyllä 2007 Avoimeen omaisryhmään olet uutena tervetullut milloin vain. Mukana oltuaan ryhmäläiset ilmoittavat ryhmän ohjaajalle, mikäli jäävät pidemmäksi aikaa pois ryhmästä. Suljettu ryhmä sen sijaan kokoontuu sovitulla kokoonpanolla, johon ei oteta uusia jäseniä kesken sovittua kautta. Tällä hetkellä kaikki omaisryhmämme ovat avoimia ryhmiä. Ryhmätoiminnan perusajatuksena ovat luottamuksellisuus, turvallisuus ja vertaistuki. Tämän jäsenkirjeen yhteydessä lähetämme Härmänmaan alueen jäsenillemme kyselyn siitä, millaiseen omaistoimintaan osallistuisitte alueellanne. Pyrimme kehittämään alueellista toimintaa kyselyn pohjalta. Kerromme kyselyn tuloksista seuraavassa jäsentiedotteessa. JÄRVISEUTU, avoin omaisryhmä kokoontuu syksyllä klo Etelä-Pohjanmaan Kotiosoite-projektin tiloissa Ylivainiontie 1 (Vimpelin lääkärikeskus). Kokoontumispäivät: TI 14.8., 11.9., 9.10., ja Lisätietoja antaa vastaava projektityöntekijä Anne Mäki. LAPUA, avoin omaisryhmä kokoontuu syksyllä Lapuan psykiatrian poliklinikan tiloissa, kokoontumisajat: TI 4.9., 2.10., 6.11.ja klo Lisätietoja voit kysyä projektityöntekijä Tarja Kuhalammelta. KAUHAVA avoin omaisryhmä kokoontuu Kauhavan seurakuntatalon kokoushuoneessa. Syksyn -07 kokoontumiset aloitetaan TO 30.8.klo 18.00, 27.9, 25.10, Lisätietoja antaa Anne Hirvelä puh ALAVUS, avoin omaisryhmä jatkuu Alavuden psykiatrian poliklinikan ryhmätiloissa syksyllä 2007 seuraavina päivinä: KE 15.8., 12.9., ja klo Lisätietoja antavat Alavuden psykiatrian poliklinikalta Pasi Huhtala puh tai omaisneuvoja. SEINÄJOEN avoin iltaryhmä kokoontuu Rakuunakadulla seuraavasti syksyllä 2007: TO 30.8., 27.9., ja klo Lisätietoja omaisneuvojalta. Toisena ohjaajana Raija Talvitie. SEINÄJOEN päiväryhmä kokoontuu avoimena MIESTENRYHMÄNÄ Rakuunakadulla klo seuraavina päivinä syksyllä-07: TI 14.8., 11.9., 9.10 ja Seinäjoen ryhmistä voit kysyä omaisneuvojalta tai toiminnanjohtajalta.

5 KURIKKA Omaisneuvoja on noin kerran kuukaudessa tavattavissa ajanvarauksella Kurikan psykiatrian poliklinikalla. Lisätietoja Kurikan psykiatrian poliklinikalta puh tai omaisneuvojalta. TEUVAN omaisryhmästä saat lisätietoja psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä Liisa Kuuttinen puh KAUHAJOEN avoin omaisryhmä kokoontuu Kauhajoen seurakunnan toimitushuoneessa klo seuraavina päivinä syksyllä-07: TI 21.8., 18.9., ja Lisätietoja voit kysyä omaisneuvojalta Edellisen jäsenkirjeen yhteydessä olleen, Järviseudun omaisille suunnatun kyselyn palautteen pohjalta alueelle toivottiin avoimen omaisryhmän kokoontumisia, masennuksen ehkäisy-ja puolisoryhmää, alueellisia virkistyspäiviä ja te toja. Em. toiveita olemme toteuttaneet mahdollisuuksien mukaan ja pyrimme edelleen kehittämään alueellista työtä ja huomioimaan toiveita resurssiemme puitteissa. Tällä hetkellä Järviseudun alueella toimii yksi omaisryhmä Vimpelissä ja puolisoryhmistä voit kysyä projektityöntekijöiltä Anne Mäki tai Tarja Kuhalampi. Yhteistyöpäiviä ja te toja koskeviin asioihin vastaa omaisneuvoja. Ei elämä ole voittamattomia vaikeuksia, jotka pitäisi väistää. On vain väistämättömiä vaikeuksia, jotka pitäisi voittaa.

6 VIRKISTYSRETKI VAASAAN LAUANTAINA Ohjelma: Lähtö Seinäjoen matkakeskuksesta Omaa aikaa ostoksille, nähtävyyksien katseluun tms Vapaaehtoinen kokoontuminen ruokailuun omakustannehintaan Opastettu bussikierros Vaasan keskustan ympäristössä, kesto 1h. Lähtö kaupungintalon edestä Vapaaehtoinen osallistuminen Antiikki- ja keräilymessuille. Lippu 7, omakustanteinen Tutustumme Vaasan omaisyhdistykseen ja omaisiin. Yhdistykseltä lähdemme ruokailemaan kunnon illallisen Vaasan omaisten kanssa Kotimatka alkaa Hinta: 24 / hlö sis. opastetun bussikierroksen, illallisen ja matkat. Ilmoittautumiset mennessä postitse oheisella lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostilla Älä pidä kiinni vihasta, loukkaantumisesta tai kivusta. Ne varastavat energiasi ja estävät sinua rakastamasta.

7 YHTEYSTIEDOT Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Rakuunakatu Seinäjoki Puh toimisto.omaiset@netikka.fi Vt. toiminnanjohtajapäivi PENTTILÄ saakka Puh paivi.penttila@netikka.fi Omaisneuvoja Tanja Takala puh omaisneuvoja@netikka.fi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Ylivainiontie Vimpeli (Vimpelin lääkärikeskus) Vastaava projektityöntekijä ANNE MÄKI Puh anne.maki@co.inet.fi Projektityöntekijä TARJA KUHALAMPI Puh tarja.kuhalampi@pp.inet.fi PUHELINAJAT Rakuunakadulla ovat puh tiistaisin klo torstaisin klo HUOM uusi aika! Vastaamme puhelimiin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. TAPAAMISET ovat mahdollisia ajanvarauksella. Siis soita, jos haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta ja paikasta. Omaisneuvoja on tavattavissa noin kerran kuukaudessa Kurikan psykiatrian poliklinikalla. Ota rohkeasti yhteyttä. Palvelu on maksutonta. Voit antaa palautetta omaisyhdistyksen toiminnan suhteen esim. kotisivujen puhelimen tai postin välityksellä. Seuraava jäsentiedote marras- joulukuussa.

8 HYVÄN MIELEN VIIKONLOPPU KOKO PERHEELLE HONKINIEMESSÄ Viikonlopulle on suunniteltu erityisesti perheille yhteistä tekemistä, kuten erilaisia leikkimielisiä kisailuja ja pelejä. Mukaillaan Vertti- työskentelymuotoa, joka on lasten ja vanhempien vertaisryhmä, kun vanhemmilla on mielenterveydellisiä ongelmia. Viikonlopulle voi osallistua myös muita omaisia, jolloin ohjelma rakentuu osallistujien mukaan. Ohjaajina omaisyhdistyksen työntekijät. Alla viikonlopun ohjelmaa, tarkentuu lähempänä leiriviikonloppua Perjantai Majoittautuminen Ruokailu Yhteinen viikonlopun aloitus Lauantai Aamupala Yhteinen päivän aloitus, aamujumppaa Aikuisten/ Vanhempainryhmä / Lasten ryhmä Lounas Vanhemmat ryhmässä lasten kanssa Vapaamuotoista työskentelyä, yhdessäoloa Kahvit Leikkejä, pelejä, kilpailuja Päivällinen Yhteistä puuhastelua, saunomista, kisailua ( osallistuminen vapaaehtoista ) Sunnuntai Aamupala Yhteinen päivän aloitus, aamujumppaa Aikuisten/ Vanhempainryhmän palaute Vanhemmat ja lapset yhdessä, kyselytunti Lounas Kotiinlähtö Majoitus on leirintämökeissä (6hengen)perheittäin, tai kuuden hengen yhteismajoituksena. Mökit sijaitsevat rantaviivan välittömässä läheisyydessä. Mökeissä on varustuksena wc ja suihku. Veneet, pelikenttä ja kanootit ovat vapaasti käytettävissä. Hinta sisältää majoituksen, liinavaatteet, pyyhkeet, ruokailut. Hinta koko viikonloppu: 78 / aikuinen ja 39 /lapsi 4-12v Ilmoittautumiset oheisella lomakkeella, puhelimitse tai sähköpostitse omaisneuvoja@netikka.fi viim mennessä, HUOMIOI nopea ilmoittautuminen.

9 ILMOITTAUTUMISLOMAKE TÄSSÄ TIEDOTTEESSA OLEVIIN TAPAHTUMIIN: POSTITA OSOITTEELLE: Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry. Rakuunakatu Seinäjoki Sähköpostitse voi ilmoittautua osoitteella tällöin alla olevat tiedot viestiisi. ILMOITTAUDUN SEURAAVAAN/SEURAAVIIN TAPAHTUMIIN. Hyvän mielen viikonloppu omaisille Honkiniemen leiri-ja kurssikeskuksessa. Aika: pe- ilta su NIMI/NIMET OSOITE PUHELIN ERITYISRUOKAVALIO Nuorten omaisten oma ilta perjantaina klo Rakuunakadulla NIMI/NIMET OSOITE PUHELIN PIZZAN TÄYTTEET (3täytettä)

10 Virkistysretki Vaasaan kaikille omaisille lauantaina NIMI/NIMET OSOITE PUHELIN ERITYISRUOKAVALIO Teatteri- ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa torstaina klo NIMI/NIMET OSOITE PUHELIN Varaan seur. liput: Peruslippu Eläkeläiset/työttömät Opiskelija Lapset (alle12v) hlöä hlöä hlöä hlöä Omaisten yhteinen pikkujoulujuhla la klo NIMI/NIMET OSOITE PUHELIN ERITYISRUOKAVALIO

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 1 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Alkavan kesän tuulahduksia teille kaikille! Omaisyhdistys on toiminut Etelä-Pohjanmaalla runsaat kuusi vuotta omana yhdistyksenä. Kuumana kesänä

Lisätiedot

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme!

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 6/2005 Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! Loppuvuosi on meneillään ja ikimuistoinen Kuopion retki ja teemaillat Teuvalla, Kurikassa ja

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Tämän vuoden 2006 loppu on jo meneillään. Takanapäin on harvinaisen lämmin kesä ja syksy. Saimme tehdä

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla. 1 TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2006 Keväinen tervehdys kaikille! Vilkas kevätkausi alkaa olla takanapäin ja meillä on ollut mahdollisuus viettää hyviä yhdessäolon hetkiä muun muassa omaisryhmissä, Härmän kuntokeskuksen

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät yhdistyksen jäsenet, yhteyshenkilöt ja yhteistyötahot, talviset terveiset teille kaikille. Vuosi on vaihtunut ja olemme kääntäneet uuden

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Tuoreen omaisneuvojan ajatuksia 2 Omaisyhdistyksen hallitus 2008 2 Kevään kokoukset 2 Kevään 2008 omaisryhmät 3 Mistä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Takanapäin on kesä ja syksy. Saimme tehdä virkistävän kesäretken Hämeenlinnan kauniiseen Aulankoon ja

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 7.3.2006 klo 18.00 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 7.3.2006 klo 18.00 Rakuunakadulla. 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2006 Toiminnanjohtajan tervehdys Vuosi on vaihtunut ja yksi kuukausi jo uuttakin eletty. Omaistyö Etelä- Pohjanmaalla elää vilkasta ja kehittyvää aikaa. Siitä suuri kiitos teille

Lisätiedot

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne.

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne. ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2005 1 SISÄLLYS: Terveiset toimistolta sivulla 1 Tapahtumakalenteri sivulla 2-3 Omaisryhmät sivulla 4 Asiaa jäsenyydestä sivulla 5 Ennakkotietoa tulevasta sivulla 5 Työntekijöiden

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 2 Omaisneuvojan sanoja 3 Projektityöntekijän terveiset 4 Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 5 Omaisten vertaisryhmät 11

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Omaisneuvojan sanoja 2 Projektityöntekijän terveiset 3 Alkutalven tapahtumakalenteri& ennakkotietoa 4 Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2009 Elämme pimeintä aikaa vuodesta. Tänä syksynä useat ovat kärsineet laman seurauksista tai possu- ym. sairauksista, toiset hektisestä työ/opiskelupaineista tai esim. valon

Lisätiedot

Kesäretki Kyrönmaalle

Kesäretki Kyrönmaalle TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2008 Tässä tiedotteessa sivu Kesäretki Kyrönmaalle la 14.6. Ilm. 26.5. mennessä! Elokuinen retki Kalajoelle 15. 17.8. Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Sirkun sanoja 2 Valtakunnallinen omaisseminaari 3 Syksyn tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 6 Omaisten vertaisryhmät 9

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 1 Toiminnanjohtajan tervehdys Hei, hienoa että on kesä. Suomen suvi on ihanaa aikaa, ilmoista riippumatta, sillä valoa ja vehreyttä riittää. Vesistöjen sinen näkeminen ja veden

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 Heleää helmikuuta ja kepeää kevättä kaikille tiedotteen lukijoille! On hienoa, että saamme pitkästä aikaa nauttia kauniin lumisesta talvesta. Itse asiassa muistan viimeksi

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 On se sinullekin annettu tehtävä jouluna ja joulun jälkeen: iloksi Sinutkin on tarkoitettu iloa viemään, valoa pimeään hymyä, hyvää sanaa. Kukaan ei niin köyhä ettei jaettavaksi

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 Sisältö: Omaiskamari avoinna 2 Omaisten lomat ja virkistys 2 Koulutukset, kurssit ja teemaillat 4 Vapaaehtoistoiminta 5 Omaisten vertaistukiryhmät 5 Liikunta 6 Labyrintti-lehdestä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys JÄSENTIEDOTE 2/2011 Lämmin kesäinen tervehdys Seinäjoelta kaikille Etelä-Pohjanmaan omaisille, jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme. On mukava aloittaa uutta kesää ja sitten syksyn toimintakautta uusissa,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 Syksyinen tervehdys! Yhdistyksen kymmenvuotisjuhlavuosi 2011 alkaa olla loppusuoralla. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja se huipentuu yhdistyksen pikkujoulujuhlaan 1.12.2011

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 3 KOULUTUKSET 5 Prospect koulutus ja Prospect Plus 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA 7 OMAISTEN VERTAISTUKIRYHMÄT 8 LIIKUNTA 9 YHDISTYKSEN HALLINTO 11 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 TAAS KUN KESÄ MENNYT ON, SYKSY SAAPUU... Olemme saaneet kuluneen kesän aikana kerätä voimia alkavaan syyskauteen. Toivottavasti olet saanut nauttia auringosta, valosta ja kuulaista

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

SYYSPÄIVÄT TEEMA: HYVINVOINTI MARKKINOILLA

SYYSPÄIVÄT TEEMA: HYVINVOINTI MARKKINOILLA LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT TEEMA: HYVINVOINTI MARKKINOILLA 6.-7.9.2018 SAARISELÄLLÄ Riekonlinnassa lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.-7.9.2018 Torstai 6.9.2018:

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 Entä jos kokeilisi tunteiden tuuletuspäivää mielen kirkastustuokiota: kateus kauna katkeruus kaatopaikalle. Ja vanhat vihat. Tilalle armahdus anteeksianto avaramielisyys.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvää ja vireää Uuden Vuoden 2013 alkua Omaiskamarilta! Saamme yhdistyksessämme aloittaa uutta toimintakautta turvallisin mielin, sillä toimintaedellytyksemme

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy

Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Taekwondo Kouvola ry kutsuu kaikki Sim UU -perheen seurat leirille Kouvolaan 19-21.5.2017. Leirin teemana on Taekwondoa Suomalaisen taekwondoperheen voimin. Leiri on avoin kaikille vyöarvoille ja harjoituksia

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Leirikutsu päivitetty 4.5. seuraavin muutoksin: * leiri pidetään perjantaina ja lauantaina *lauantain illalliseen muutoksia * Lauantain treenien jälkeen sauna ja uinti 16:30-18:00 * leirin hinta 40 sisältäen

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n

LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n Jäsenkirje 1/2017 Viime vuonna joulukuussa yhdistys juhlisti 10 vuotis taivaltaan jouluisella ruoalla ja viihdyttävän ohjelman parissa Haapaniemen tilalla Karkussa.

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 Vastaa ja vaikuta mielenterveysomaisten paremman tulevaisuuden puolesta Mitkä asiat vaikuttavat omaan hyvinvointiisi? Mikä ärsyttää ja miten palveluita tulisi kehittää? Sano

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot