MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007"

Transkriptio

1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4 / 2007 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Takanapäin on kesä ja syksy. Saimme tehdä virkistävän kesäretken Hämeenlinnan kauniiseen Aulankoon ja tutustuimme myös mahtavaan Vanajanlinnaan. Myös yhteinen viikonloppu Ähtärin Honkiniemessä antoi omaisille rentouttavaa vaihtelua ja yhdessäolon hetkiä syyspimeiden keskelle. Voimavaroja kartutettiin Lappajärvellä Kivitipun kylpylässä. Uudenlaista ryhmätoimintaa on aloitettu Liikuntaryhmä on kokoontunut kaksi kertaa syksyn aikana lenkkeillen ja sitä on tarkoitus jatkaa myös keväällä joulukinkkua sulatellen. Jäsenmääräkin on kasvanut edelleen ja lähentelee jo 520 jäsentä. Kiitos kaikille toiminnassamme mukana olleille omaisille ja muillekin - teidän vuoksenne tapahtumia on hienoa järjestää ja toisaalta ilman teidän osallistumistanne toimintaa ei olisi! Vt toiminnanjohtajan ajatuksia joulun lähestyessä: Syksy on ollut yhdistyksellemme sekä myös minulle suurten muutosten aikaa. Lupautuessani hoitamaan toiminnanjohtajan sijaisuutta tiesin, että uutta kohti mennään uusien tehtävien ja uuden työparin myötä. Olen ollut turvallisella mielellä rakenteidemme ja käytäntöjemme ollessa mielestäni hyvällä pohjalla ja iloinnut siitä, että Tanja on tuonut tullessaan uutta pirteyttä joukkoomme. Tilanne yhdistyksemme henkilöstön osalta on syksyn mittaan edelleen muuttunut: toinen projektityöntekijämme jäi perhevapaalle ja valitettavasti Tanja- työparini siirtyy poliklinikkatyöhön. Onneksi yhteistyömme jatkuu ja varsinkin Alavuden seudun omaiset ja yhteistyökumppanimme, voitte hyötyä siitä, että alueenne poliklinikalla on työssä psyk.sairaanhoitaja, joka tuntee hyvin yhdistyksen ja on perillä omaisten tilanteesta. Toiminnanjohtajan sijaisuuteni jatkuu vuoden 2008 elokuun loppuun. Hallitus valitsi omaisneuvojan sijaisuutta hoitamaan siihen asti Sirkku Rinnekarin. Hän esittäytyy tässä jäsentiedotteessa. Tällaiset henkilöstömuutokset ovat merkittäviä ja tuovat mukanaan sekä luopumista että uudistusta sekä työntekijöiden että myös koko yhteisönkin kohdalla. Muutoksiin tottuminen vie jonkin aikaa. Itse olen kiitollinen, että joulun aika lähestyy ja toiminta hiljenee, joten uuteen tilanteeseen totuttautumiselle tulee tilaa. Suunnitelmamme on edelleen jatkaa hyviksi koettuja toimintojamme ja uudistaa niitä joltain osin tarpeen mukaan. Vertaistuki ryhmien, virkistysviikonloppujen- ja voimavarakurssien muodossa, on edelleen tärkeällä sijalla. Myös henkilökohtaiseen tukeen, neuvontaan ja ohjaukseen tarjoamme edelleen mahdollisuuksia puhelimitse ja tapaamisten muodossa.

2 Mielenterveystietoa jaamme ja edunvalvontaa jatkamme monipuolisen ja kehittyvän yhteistyöverkoston kanssa. Vielä haluan kutsua Sinut, tärkeä yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme, miettimään omaa paikkaasi ja tehtävääsi yhdistyksessämme. Viime aikoina omassa sydämessäni on kasvanut huoli siitä, tarjoaako yhdistyksemme varmasti mahdollisuutta sellaiseen osallistumiseen ja osallisuuteen, jota Sinä mahdollisesti toivot. Tiedän, että osallistuminen lisää hyvinvointia ja yhteistyö kantaa hedelmää. Siispä, toivon palautettasi meille tavalla tai toisella tästä asiasta. Ja ennen kaikkea toivon Sinun voivan olla osallinen yhdistyksessämme! Kysymykseni kuuluu: mitä haluaisit tai voisit tehdä yhdistyksessämme? Toivottavasti löydät vastauksen ja kerrot siitä meille, sillä haluamme todella lisätä mahdollisuuksianne toimia ja osallistua tässä yhdistyksessä. Tällaisia ihmisiä teistä moni jo on, mutta aktiivisuuden lisääntymistä odotamme. Haluan myös korostaa, että mitään pakkoa vapaaehtoisuuteen ei tule sisältyä- ei omassa mielessä eikä ympäristön taholta. Lupa on myös olla pelkästään palvelujen vastaanottaja tällaisessa yhdistyksessä ja eritoten silloin, kun elämässä on paljon kuormitusta. Kuitenkin vapaaehtoinen jakaminen- antaminen ja saaminen- on monelle ihmiselle tärkeimpiä jaksamisen ylläpitäjiä ja edistäjiä. Haluankin tässä yhteydessä kiittää kaikkia Teitä, jotka olette antaneet vapaaehtoistyönne panoksen yhdistyksemme ja sitä kautta alueemme mielenterveydellisten vaikeuksien kanssa elävien omaisten ja heidän läheistensä hyvinvoinnin parantamiseksi. Olette varmasti itsekin saaneet siitä voimaa! Kiitos kuluneesta vuodesta kuuluu lisäksi kaikille jäsenillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä kaikille toiminnassa mukana olleille! Levollista Joulun odotusta ja Joulun aikaa sekä Uutta puhtia Uudelle Vuodelle 2008! Päivi HALLITUS VUODELLE 2008 valittiin syyskokouksessa Hallituksen jäsenet ja kotipaikkakunnat Riitta Myllykangas puheenjohtaja, Seinäjoki Seinäjoen seutu: Pentti Takala, Esko Luhtanen Järviseutu: Susanna Hotakainen, Martti Kuusiniemi Härmänmaa: Maija-Liisa Palomäki, Marja Nahkala Suupohja: Minna Hannula, Eira Kuitu Kuusiokunnat: Pekka Ranta-Kahila, Riitta Peltomäki Hallituksen järjestäytymiskokous pidetään keskiviikkona 6.helmikuuta 2008 klo Rakuunakadulla. Muut vuoden 2008 kokousajat päätetään tuolloin. HUOM!! Jäsenkirjeen lopussa on Omaisen polku- kysely omaisille, johon kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 1 kpl Viikonloppuloma Kuortaneelle , 1kpl Tilaa Ilolle kirja, 1kpl Keulaportti murtuu Kirja. Kyselyn vastauksia tarvitaan Pohjanmaahankkeen kanssa yhteistyössä laadittavaa Omaisen opasta varten. Lähetä vastauksesi toimistolle mennessä os. Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry. Rakuunakatu 1, Seinäjoki. Kiitos jo etukäteen! Toivottavasti arpaonni suosii juuri Sinua!

3 VUODEN 2008 JÄSENMAKSUT pysyvät ennallaan: henkilöjäsen 10 /hlö/v perhejäsenyys 15 /perhe/v yhteisöjäsenyys 20 /v ainaisjäsenyys 100 Yhdistyksen tilinumero on Alahärmän Osuuspankki Yhdistyksen jäsenenä saatte jäsenpostia ja Labyrinttilehden. ************************************************************* Uutisia omaisille Muutoksen tuulet puhaltaa ja siirryn uuteen työpaikkaan Alavuden psykiatrian poliklinikalle sairaanhoitajan työtehtäviin alkaen. Olen silti erittäin onnellinen, että sain tämän hetken tehdä omaistyötä kanssanne ympäri maakuntaa. Sain tutustua Teihin aitoihin ja välittömiin ihmisiin, ja kuulla mitä omaiset oikeasti odottavat heidän läheistään hoitavalta hoitotaholta. Tulen viemään paljon oppimaani omaistyöstä mahdollisuuksien mukaan tulevaan työhönikin. Yhdistyksen kanssa jatkan yhteistyötä edelleen mm. ohjaamalla Alavuden omaisryhmää yhdessä poliklinikan toisen työntekijän kanssa ja vierailemalla virkistysviikonloppuna Kuortaneella luennoimassa. Omaistyön koulutukseeni liittyvän kehittämistehtävän tulen tekemään alueemme nuorten omaisten käyttöön, sillä tulevaisuudessa haluaisin yhdistyksen tarjoavan myös nuorille mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa. Kiitos Teille omaisille ja kaikkea hyvää elämäänne: Tanja Katson tulevaisuuteen odottaen, toiveikkaana, jännittyneenä. Astun uuden askelen, toisen, kolmannen. Pois vanhalta polulta, kohti uusia kokemuksia. Kun sydämen tukena on koti, rakkaat ihmiset, unohtumattomat muistot, selviää mistä vain. ( Alicia 2004 )

4 Uusi omaisneuvoja Sirkku esittäytyy Olen eloisa, luotettava ja sisukas eteläpohjalaisnainen, karjalaisilla sukujuurilla sävytetty. Ikävuosia minulle on kertynyt vähän yli kolmenkymmenen. Olen naimisissa ja asun Isossakyrössä, Kyrönjoen peltomaisemassa. Koulutukseltani olen filosofian maisteri. Pääaineeni puheviestinnän rinnalla olen opiskellut psykologiaa, draamakasvatusta, sosiologiaa ja aikuiskasvatusta. Opinnoissani olen suuntautunut terveysviestintään, ja kiinnostukseni kohdistuu mm. potilaan kohtaamiseen liittyviin vuorovaikutuksen ja viestinnän kysymyksiin, ohjaus- ja neuvontatyön puheviestintään sekä ammatilliseen viestintä- ja vuorovaikutusosaamiseen. Olen toiminut mm. puheviestinnän opettajana ja kouluttajana, pitänyt luentoja ja osallistunut hanketyöskentelyyn. Asiantuntijuuteeni luen myös elämänkokemukseni, johon on mahtunut niin onnea ja onnistumisia kuin kipua ja menetyksiäkin. Teinivuosista alkaen minulle on karttunut omakohtaista kokemusta vakavasta sairaudesta, sairastamisesta ja sairaalamaailmasta. Olen katsonut sairastamista myös läheisen silmin; tyttärenä, lapsenlapsena, serkkuna ja ystävänä. Potilasyhdistystoiminnassa olen ollut mukana vapaaehtoistoimijana jo kymmenisen vuotta, ja olen saanut vertaistukihenkilökoulutuksen. Vapaa-aikaani värittää harrastajanäytteleminen, elokuvat, teatteri, lukeminen, ulkoilu ja oleilu. Toivon, että omaisneuvojana toimiessani osaan olla teille omaisille tukena ja kuuntelevana korvana, ja kulkea palan matkaa rinnallanne etsimässä yhdessä välineitä psyykkisesti sairaan läheisen tukemiseen, omaan ja koko perheen jaksamiseen sekä arjessa pärjäämiseen. Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren, niin selviydymme mekin, toinen toistamme tukien. (Risto Rasa) Lämpimin terveisin, Sirkku Rinnekari * TOIMISTO ON SULJETTUNA VÄLISEN AJAN * LOPPUVUODEN 2007 JA ALKUVUODEN 2008 TAPAHTUMAKALENTERI Glögiä ja Jouluntunnelmaa Rakuunakadulla klo Tervetuloa nauttimaan Lucian juhlasta, yhteislaulun ja mukavan yhdessäolon merkeissä.

5 HELMIKUU klo: Te ta Isojoella, aiheena Masennuksen ennaltaehkäisy Tilaisuus on kaikille avoin. Paikka Kuntoutuskoti Kotikumpu, os. Pappilantie 3. Ei tarvitse ilmoittautua, kahvitarjoilu, Tervetuloa KOKO PERHEEN SPORTTI SPURTTI- VIRKISTYSVIIKONLOPPU KUORTANEELLA, urheiluopistolla. Yöpyminen kauniissa urheiluhotellissa järven rannalla. Katso ohjelma eril. esitteestä tässä tiedotteessa. LIIKUNNALLISTA TEKEMISTÄ KOKO PERHEELLE! Hinta: Aikuiset 63, lapset 4-14v 15. Hinta sis. yöpymisen hotellissa, liikuntatapahtumat, sovitut ruokailut. Ilmoittautumiset mennessä toimistolle tai postitse ilmoittautumislomakkeella, Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Rakuunakatu 1, Seinäjoki. Otathan yhteyttä toimistolle jos taloudellisia vaikeuksia! ENNAKKOA keväästä : MAALISKUU klo Te ta Ylistarossa, Seurakuntatalolla, aiheena Miten hoidan mieltäni? Tilaisuus kaikille avoin, ei tarvitse ilmoittautua, kahvitarjoilu, Tervetuloa! Nuorille tulossa Alavudella. Psykiatrian erikoislääkäri Seppo Palomäki kertomassa aiheesta, Nuorten mielenterveys tänään. Lisätietoja omaisneuvoja MIELENTERVEYDEN ENSIAPUKURSSI ALKAA!!!! Kaikille omaisille ja asiasta kiinnostuneille suunnattu koulutus, jossa saat tietoa yleisimmistä mielenterveydensairauksista ja opastusta mielenterveydelliseen ensiapuun. Kouluttajana toimii yhdistyksemme toiminnanjohtajan tehtävästä virkavapaalla oleva, psykoterapeutti Merja Latva- Mäenpää. Hinta 25 / hlö. Sis. Luennot, materiaalin ja tarjoilut. Mukaan mahtuu 14 henkilöä. Ilmoittautumiset toimistolle mennessä puhelinaikana tai postitse Rakuunakatu 1, Seinäjoki. Koulutuskerrat ja ajankohdat: La klo 9-12 La klo 9-12 La klo 9-12 La klo 9-12 Kevään 2008 omaisryhmätoiminta Omaisryhmien toimintaperiaatteisiin kuuluvat: Luottamuksellisuus: vaitiolovelvollisuus koskee kaikkia ryhmään osallistuvia. Sallivuus: jokainen voi tulla ryhmään omana itsenään ja tuoda siihen asioita, joita katsoo sillä hetkellä voivansa jakaa.

6 Tasa-arvoisuus: arvostamme toisiamme ja ymmärrämme, että jokaisen elämänkokemukset ovat kokijalleen ainutkertaisia ja merkityksellisiä. Tavoitteena on tarjota sellaista vertaistukea, jota omaiset ja läheiset kunakin hetkenä eniten tarvitsevat. Tarvittaessa aloitetaan uusia rinnakkaisia ryhmiä. "Tällaisissa ryhmissä on koettu, että sellaiset ihmiset, jotka ovat itse selviytyneet ja oppineet elämään erilaisten vaikeuksien kanssa, voivat usein parhaiten tukea toisiaan. Heillä on vaikeuksista sellaista asiantuntijuutta, jota ei löydy kirjoista opiskelemalla." Avoimeen omaisryhmään olet uutena tervetullut milloin vain. Mukana oltuaan ryhmäläiset ilmoittavat ryhmän ohjaajalle, mikäli jäävät pidemmäksi aikaa pois ryhmästä. Suljettu ryhmä sen sijaan kokoontuu sovitulla kokoonpanolla, johon ei oteta uusia jäseniä kesken sovittua kautta Avoin Liikuntaryhmä aloittaa kinkunsulatukset. Ma Klo Kasperitalon kuntosalilla ( os. Tapiolantie 20 ) Ma Klo Lenkkeillään joenrantaa pitkin, lähtö toimistolta. (säävaraus) Ma Klo Kasperitalon kuntosalilla ( os. Tapiolantie 20 ) Lisätietoja omaisneuvojalta puh SEINÄJOEN AVOIN MIESTEN RYHMÄ kokoontuu seuraavasti Rakuunakadulla Ti , 26.2, 18.3, 22.4, aina klo To klo Omaisten yhteinen hiljentyminen Kyrkkärin hiljentymispaikalla. Ohjelmassa makkaranpaistoa, mukavaa yhdessäoloa. Lisätietoja omaisneuvojalta p ja Ilkan järjestöpalstalta viikottaiset tapahtumat. SEINÄJOEN AVOIN ILTARYHMÄ, naisten ryhmä kokoontuu seuraavasti Rakuunakadulla To klo To klo Naisten hemmotteluilta, kosmetiikkaesittelijöitä, aromaterapiaa, ravitsemustietoa jne. Ilmoittautuminen tarjoilun vuoksi, max.20hlöä. Kts. tarkempi esite lopussa. To klo To klo To klo Omaisten yhteinen hiljentyminen Kyrkkärin hiljentymispaikalla. Ohjelmassa makkaranpaistoa, mukavaa yhdessäoloa. Lisätietoja omaisneuvojalta p ja Ilkan järjestöpalstalta viikottaiset tapahtumat. Tässä tiedotteessa lähetämme Seinäjoen seudun omaisille kyselyn, jonka avulla pyrimme kehittämään toimintaamme. LAPUAN AVOIN OMAISRYHMÄ kokoontuu seuraavasti Keskiviikkoisin alkaen , 5.3, 16.4,14.5 klo Lapuan psykiatrian poliklinikan tiloissa. Lisätietoja omaisneuvoja tai Sh. Hanna Rintala / Lapuan psyk. pkl.

7 KAUHAJOEN OMAISRYHMÄ kokoontuu seuraavasti Tiistaisin alkaen , 22.2, 25.3, 29.4, 20.5 klo Kauhajoen seurakuntakeskuksen toimitushuoneessa. Lisätietoja omaisneuvoja tai Vertaistukiohjaaja Eira Kuitu ALAVUDEN AVOIN OMAISRYHMÄ kokoontuu seuraavasti Keskiviikkona alkaen , 5.3, 9.4, 14.5 klo Psykiatrian poliklinikan tiloissa. Lisätietoja omaisneuvoja JÄRVISEUDUN AVOIN OMAISRYHMÄ kokoontuu seuraavasti Tiistaisin alkaen , 12.2, 4.3, 15.4, 20.5 klo Etelä- Pohjanmaan kotiosoiteprojektin tiloissa ( os. Ylivainiontie 1) Vimpelin lääkärikeskus. Lisätietoja omaisneuvojalta KAUHAVAN AVOIN OMAISRYHMÄ kokoontuu seuraavasti Torstaina alkaen klo Seurakuntatalon kokoushuoneessa. Lisätietoja antaa Anne Hirvelä puh KURIKKA Kurikan omaisille ei ole ryhmätoimintaa, vaan omaisneuvoja on noin kerran kuukaudessa tavattavissa ajanvarauksella Kurikan psykiatrian poliklinikalla. Lisätietoja Kurikan psykiatrian poliklinikalta puh , vt. toiminnanjohtaja Päivi Penttilältä TEUVA Teuvalla kokoontuu avoin omaisryhmä, josta saat lisätietoja psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijä Liisa Kuuttiselta puh KAUHAJOELLA on mahdollisuus läheä mukaan Prospect- vertaistukiryhmään jossa toimii ohjaajana Prospect- koulutuksen saanut vertaistukiohjaaja Eira Kuitu. Kysy lisää Eiralta PUOLISORYHMÄ käynnistyy talvella Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden puoliso on masentunut tai sairastaa muuta mielenterveyden sairautta. Ryhmä antaa mahdollisuuden saada tietoa, jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea. Jos kiinnostuit ryhmästä ota yhteyttä vt. toiminnanjohtaja Päivi Penttilään tai Voit ilmaista kiinnostuksesi myös sähköpostitse Päivi toimii myös ryhmän ohjaajana. Ryhmään on tällä hetkellä ilmoittautunut jo muutama henkilö. Ryhmä aloittaa kun koossa on väh.5 henkilöä. ****************************** Edellisessä jäsentiedotteessa kyselimme Härmänmaan omaisilta toimintatoiveita. Vastauksia palautui 4kpl takaisin. Niissä toiveina oli avoimia te toja, suljettuja omaisryhmiä, virkistyspäiviä ja voimavarakursseja. Näitä olemme alueella jo toteuttaneetkin, joten jatkamme toimintaa ainakin niiden osalta jatkossakin.

8 KOKO PERHEEN SPORTTI SPURTTI - VIRKISTYSVIIKONLOPPU Ohjelma: lauantai Tervetuloa Virkistäytymään, tutustuminen Koko Perheen SporttiSpurtti Aikuiset: Luentosalissa Lapset: Liikuntaleikit Aikuiset: ChiBall * Lapset: Liikuntaleikit jatkuu Sauna, uinti ja palautuminen - 30 min. vesijumppa Päivällinen noutopöydästä sunnuntai Aamiainen Omaa ohjelmaa Aikuiset: Arjessa jaksaminen ( Luentosali ) Lapset Seinäkiipeily Lounas Keilailu Aikuiset: Venyttelyt ja rentoutus Lapset: Palloillaan Päätöskahvit/-mehut * ChiBall on lempeää ja rauhallista liikuntaa pienen aromapallon kera. Majoitus Liikuntahotelli 2 4 hengen huoneistoissa. Huoneistot ovat viihtyisästi kalustettuja ja niissä on kaikissa mm. saunat, täydellisesti varustetut keittiöt, pyykinpesukoneet ja kuivauskaapit sekä laajakaistayhteydet. Ohjaajat Hinta Urheiluopiston liikuntaohjaajat ohjaavat liikunnalliset hetket, omaisneuvoja luentohetket 63 / Aikuinen ja 15 / lapsi 4-14vuotiaat

9 Naisten hemmotteluilta klo Seinäjoen seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa. Os. Alakuljunkatu 1, Lakeuden risti Ohjelmassa: Pientä naposteltavaa ja tervetulotoivotus Klo Hyvinvointi ja ravitsemus, Herbalife hyvinvointiohjaaja Annukka Hautamäki 30min. Klo Marja Entrich ihonhoitotuotteet ME- edustaja Eeva Ranta 30min Klo Aromaterapia Ihoterapia Elina Salmenkangas 40min Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset mennessä toimistolle. puh tai omaisneuvoja , mukaan mahtuu 20 henkilöä.

10 YHTEYSTIEDOT Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Rakuunakatu Seinäjoki Puh kotisivut: Vt. Toiminnanjohtaja Päivi Penttilä Puh Omaisneuvoja alkaen Sirkku Rinnekari Puh Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Ylivainiontie Vimpeli (Vimpelin lääkärikeskus) Vastaava projektityöntekijä ANNE MÄKI Puh Projektityöntekijä TARJA KUHALAMPI alk. Puh PUHELINAJAT Rakuunakadulla ovat puh tiistaisin klo torstaisin klo Vastaamme puhelimiin mahdollisuuksien mukaan myös muina aikoina. TAPAAMISET ovat mahdollisia ajanvarauksella. Soita, jos haluat keskustella elämäntilanteeseesi liittyvistä asioista tai sopia henkilö- tai perhekohtaisesta tapaamisesta ja paikasta. Ota rohkeasti yhteyttä. Palvelu on maksutonta. Voit antaa palautetta omaisyhdistyksen toiminnan suhteen esim. kotisivujen välityksellä tai vaikka puhelimitse. Seuraava jäsentiedote ilmestyy helmikuussa 2008.

11 Omaisen polku- kysely omaisille palveluista 1.Millaisia mielenterveyspalveluita olet käyttänyt läheisesi sairastumisen yhteydessä? 2. Onko sinut huomioitu ja onko sinua kuunneltu omaisena, kun läheisesi on sairastunut? 3. Oletko mielestäsi saanut riittävästi tietoa ja tukea sekä muita mielenterveyteen liittyviä palveluita läheisesi psyykkisen sairauden aikana? 4. Mitä sinua itseäsi tukevaa palvelua olet saanut? 5. Mitä palvelua olet jäänyt kaipaamaan? sairastuneen läheisesi kohdalla itsesi kannalta 6. Onko sinulle jaettu jossain läheisesi sairauden vaiheessa tietoa omaisia tukevasta toiminnasta sekä mahdollisuudesta osallistua ko. omaistoimintaan? Mistä olet saanut ko. tietoa? 7. Missä itseäsi tukevassa toiminnassa olet ollut mukana tai jäsenenä? 8. Mitä kaikkea palvelua kunnassasi on tarjolla sinun tietojesi mukaan mielenterveyskuntoutujille mielenterveyskuntoutujien omaisille 9. Millaista palvelua tietämiesi lisäksi toivoisit?

12 10. Miten palvelujärjestelmä mielestäsi tällä hetkellä toimii? 11. Mitä pitäisi mielestäsi muuttua mielenterveyspalveluiden suhteen? 12. Mitä muuta haluat sanoa? KIITOS VASTAUKSISTASI JA ONNEA ARVONTAAN! ILMOITTAUTUMISLOMAKE TÄSSÄ TIEDOTTEESSA OLEVIIN TAPAHTUMIIN POSTITA OSOITTEELLA

13 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Rakuunakatu Seinäjoki Sähköpostitse voit ilmoittautua osoitteeseen Merkitse tällöin alla olevat tiedot viestiisi. ILMOITTAUDUN seuraavaan tapahtumaan/seuraaviin tapahtumiin: Virkistysviikonloppu Kuortaneella Nimi ( nimet ) Katuosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Erityisruokavalio ( jos on ) Naisten hemmotteluilta Nimi ( nimet ) Katuosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero KYSELY SEINÄJOEN SEUDUN OMAISILLE MARRASKUUSSA 2007

14 Haluamme kehittää seutukuntanne toimintaa. Siksi toivomme, että näette hieman vaivaa vastaamalla ja palauttamalla tämän kyselyn joulukuun loppuun mennessä omaisyhdistyksen toimistolle postitse, kts. yhteystiedot jäsentiedotteesta. Kiitos jo etukäteen! 1. TOIVON ALUEELLE SEURAAVANLAISTA OMAISTOIMINTAA, JOHON OLISIN VALMIS MYÖS ITSE OSALLISTUMAAN (rasti niille viivoille, mihin toimintaan osallistuisit) - alueellisia virkistyspäiviä 1-2 krt/v, joissa vapaamuotoista ohjelmaa - alueellisia virkistyspäiviä 1-2krt/v, joissa luentoja ja ryhmätöitä - avointa keskustelupiiriä n. kerran kuukaudessa omaisyhdistyksen järjestämässä paikassa - suljettua omaisryhmää n. kerran kuukaudessa omaisyhdistyksen järjestämässä paikassa - kaikille avoimia te toja, 2-4krt vuodessa alueellani - oma-apuryhmää, jossa ei olisi varsinaisia ohjaajia, omaisyhdistys järjestäisi ajankohdat ja tilat -masennuksen ennaltaehkäisy- ja itsehoitoryhmää, puolisoryhmää tms kohdennettua ryhmää - henkilökohtaisia tapaamisia omaisneuvojan kanssa, jos hän olisi tavattavissa alueeni psyk. poliklinikalla noin kerran kuukaudessa - jotain muuta, mitä, missä, kuinka usein? - muita ideoita esim. ohjaajien, luennoitsijoiden, kokoontumispaikkojen yms. suhteen? 2.Jos tahdot, voit kirjoittaa yhteystietosi tähän, niin voimme tarvittaessa ottaa sinuun yhteyttä (voit palauttaa kyselyn myös nimettömänä) 3. ONKO MUUTA, MITÄ HALUAISIT SANOA OMAISYHDISTYKSEN TOIMINNASTA? KIITOKSIA VASTAUKSESTASI!

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme!

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 6/2005 Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme! Loppuvuosi on meneillään ja ikimuistoinen Kuopion retki ja teemaillat Teuvalla, Kurikassa ja

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Tuoreen omaisneuvojan ajatuksia 2 Omaisyhdistyksen hallitus 2008 2 Kevään kokoukset 2 Kevään 2008 omaisryhmät 3 Mistä

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2006 Syystalven terveiset kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille! Tämän vuoden 2006 loppu on jo meneillään. Takanapäin on harvinaisen lämmin kesä ja syksy. Saimme tehdä

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 1.6.2006 klo 18.30 Rakuunakadulla. 1 TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2006 Keväinen tervehdys kaikille! Vilkas kevätkausi alkaa olla takanapäin ja meillä on ollut mahdollisuus viettää hyviä yhdessäolon hetkiä muun muassa omaisryhmissä, Härmän kuntokeskuksen

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007

Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Jäsentiedote 3 / Elokuu 2007 Aurinkoinen tervehdys kaikille! Tässä esittäytyy Tanja Takala, uusi omaisneuvoja Etelä- Pohjanmaan yhdistykseltä. Ammatiltani olen mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyöhön suuntautunut

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 1 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Alkavan kesän tuulahduksia teille kaikille! Omaisyhdistys on toiminut Etelä-Pohjanmaalla runsaat kuusi vuotta omana yhdistyksenä. Kuumana kesänä

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2007 TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät yhdistyksen jäsenet, yhteyshenkilöt ja yhteistyötahot, talviset terveiset teille kaikille. Vuosi on vaihtunut ja olemme kääntäneet uuden

Lisätiedot

Seuraava hallituksen kokous on 7.3.2006 klo 18.00 Rakuunakadulla.

Seuraava hallituksen kokous on 7.3.2006 klo 18.00 Rakuunakadulla. 1 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2006 Toiminnanjohtajan tervehdys Vuosi on vaihtunut ja yksi kuukausi jo uuttakin eletty. Omaistyö Etelä- Pohjanmaalla elää vilkasta ja kehittyvää aikaa. Siitä suuri kiitos teille

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 1 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2009 Elämme pimeintä aikaa vuodesta. Tänä syksynä useat ovat kärsineet laman seurauksista tai possu- ym. sairauksista, toiset hektisestä työ/opiskelupaineista tai esim. valon

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010 On se sinullekin annettu tehtävä jouluna ja joulun jälkeen: iloksi Sinutkin on tarkoitettu iloa viemään, valoa pimeään hymyä, hyvää sanaa. Kukaan ei niin köyhä ettei jaettavaksi

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 2 Omaisneuvojan sanoja 3 Projektityöntekijän terveiset 4 Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 5 Omaisten vertaisryhmät 11

Lisätiedot

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne.

Tapaamiset ovat mahdollisia AJANVARAUKSELLA. Voitte tulla toimistolle tai työntekijämme tulee kotiinne. ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2005 1 SISÄLLYS: Terveiset toimistolta sivulla 1 Tapahtumakalenteri sivulla 2-3 Omaisryhmät sivulla 4 Asiaa jäsenyydestä sivulla 5 Ennakkotietoa tulevasta sivulla 5 Työntekijöiden

Lisätiedot

Kesäretki Kyrönmaalle

Kesäretki Kyrönmaalle TOUKOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2008 Tässä tiedotteessa sivu Kesäretki Kyrönmaalle la 14.6. Ilm. 26.5. mennessä! Elokuinen retki Kalajoelle 15. 17.8. Tapahtumakalenteri & ennakkotietoa Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 4/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Omaisneuvojan sanoja 2 Projektityöntekijän terveiset 3 Alkutalven tapahtumakalenteri& ennakkotietoa 4 Omaisten vertaisryhmät

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010 1 Toiminnanjohtajan tervehdys Hei, hienoa että on kesä. Suomen suvi on ihanaa aikaa, ilmoista riippumatta, sillä valoa ja vehreyttä riittää. Vesistöjen sinen näkeminen ja veden

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010 Heleää helmikuuta ja kepeää kevättä kaikille tiedotteen lukijoille! On hienoa, että saamme pitkästä aikaa nauttia kauniin lumisesta talvesta. Itse asiassa muistan viimeksi

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2008 Tässä tiedotteessa sivu Toiminnanjohtajan tervehdys 1 Sirkun sanoja 2 Valtakunnallinen omaisseminaari 3 Syksyn tapahtumakalenteri & ennakkotietoa 6 Omaisten vertaisryhmät 9

Lisätiedot

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013 Sisältö: Omaiskamari avoinna 2 Omaisten lomat ja virkistys 2 Koulutukset, kurssit ja teemaillat 4 Vapaaehtoistoiminta 5 Omaisten vertaistukiryhmät 5 Liikunta 6 Labyrintti-lehdestä

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 3 KOULUTUKSET 5 Prospect koulutus ja Prospect Plus 5 VAPAAEHTOISTOIMINTA 7 OMAISTEN VERTAISTUKIRYHMÄT 8 LIIKUNTA 9 YHDISTYKSEN HALLINTO 11 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011 Syksyinen tervehdys! Yhdistyksen kymmenvuotisjuhlavuosi 2011 alkaa olla loppusuoralla. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja se huipentuu yhdistyksen pikkujoulujuhlaan 1.12.2011

Lisätiedot

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21. Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys JÄSENTIEDOTE 2/2011 Lämmin kesäinen tervehdys Seinäjoelta kaikille Etelä-Pohjanmaan omaisille, jäsenillemme ja yhteistyökumppaneillemme. On mukava aloittaa uutta kesää ja sitten syksyn toimintakautta uusissa,

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012 TAAS KUN KESÄ MENNYT ON, SYKSY SAAPUU... Olemme saaneet kuluneen kesän aikana kerätä voimia alkavaan syyskauteen. Toivottavasti olet saanut nauttia auringosta, valosta ja kuulaista

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012 Entä jos kokeilisi tunteiden tuuletuspäivää mielen kirkastustuokiota: kateus kauna katkeruus kaatopaikalle. Ja vanhat vihat. Tilalle armahdus anteeksianto avaramielisyys.

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY Vertaistuki omaisryhmissä tutkimusprojekti www.omaiset-tampere.fi/vertaistuki Miia Männikkö p.040/722 4292 miia.mannikko@omaiset-tampere.fi VERTAISTUKI - tutkittua

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014 Vastaa ja vaikuta mielenterveysomaisten paremman tulevaisuuden puolesta Mitkä asiat vaikuttavat omaan hyvinvointiisi? Mikä ärsyttää ja miten palveluita tulisi kehittää? Sano

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012 MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2012 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvät omaiset, kiitos kuluneesta vuodesta! Kiitollisuus on päällimmäisenä tunteena ajatellessani kulunutta vuotta. Vuosi 2012 on ollut mielenkiintoinen

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011

Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 3/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 3/2016 Vielä on kesää jäljellä Takana alkaa olla ihana Suomen suvi. Valoisuus ja tuoreet kasvikset ja marjat antavat voimia pimeää talvea varten. Myös Mielenvireys antaa

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008

Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 EPSHP/aikuispsykiatria TUKE 1242 Projektityöntekijänä Tiina Leppinen Psyk. sh., NLP-Master, Kuntoutuksen ohjaaja amk Hankkeen taustaa Nuorten aikuisten

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014 VIOLA-HANKKEEN KUULUMISIA 2 OMAISTEN VIRKISTYS JA LOMAT 4 Vertti kurssi 6 Pikkujoulut 7 KOULUTUKSET 8 Kokemuskouluttaja-koulutus 8 Prospect-koulutus 9 Prospect Plus 10 VAPAAEHTOISTOIMINTA

Lisätiedot

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY 1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI 26-27.9.09 HELSINGISSÄ

HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI 26-27.9.09 HELSINGISSÄ 1 HARVINAISIA SAIRAUKSIA SAIRASTAVIEN VALTAKUNNALLINEN KURSSI 26-27.9.09 HELSINGISSÄ Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki harvinaiset! TEEMA: HARVINAISIA IHMISSUHTEITA Toinen harvinaisten yhdistysten itsensä

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2013 Toiminnanjohtajan tervehdys Hyvää ja vireää Uuden Vuoden 2013 alkua Omaiskamarilta! Saamme yhdistyksessämme aloittaa uutta toimintakautta turvallisin mielin, sillä toimintaedellytyksemme

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia 1. Sukupuoli Mies 4 12% Nainen 29 88% 2. Ikäsi 18-40 8 24% 41-65 24 73% yli 65 1 3% 3. Oletko Opiskelija 1 3% Kokopäivätyössä 21 64% Osapäivätyössä 2 6% Työtön

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot