Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/ /2018. Hallitus 59

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/ /2018. Hallitus 59"

Transkriptio

1 Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILIIKENTEEN MUUTOKSET 23/ /2018 Hallitus 59 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p ja ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, p Johdanto Länsimetron liikenne käynnistyi ja liityntäliikenteeseen siirryttiin Etelä-Espoossa ja Helsingin Lauttasaaressa Liityntälinjastosuunnitelma on hyväksytty HSL:n hallituksessa tammikuussa 2015 ja se perustuu tilanteeseen, jossa metro liikennöi Matinkylään. Länsimetron Kivenlahden jatkeen osalta tehdään erillinen linjastosuunnitelma. Liityntälinjastosuunnitelma laadittiin vuosien aikana yhteistyössä Helsingin ja Espoon kaupunkien kanssa. Kirkkonummen osalta liityntäliikenteen periaate hyväksyttiin Kirkkonummen linjastosuunnitelmassa, joka valmistui vuonna Liityntälinjaston keskeisinä suunnitteluperiaatteina ovat olleet 1. mahdollisimman tiheät ja yhtenevät vuorovälit, 2. linjaston selkeyttäminen ja 3. poikittaisliikenteen kehittäminen metrokäytävän ja rantaradan välillä. Liityntäliikenne Liityntäliikenteen vuorovälit noudattavat pääsääntöisesti seuraavaa rakennetta: Ruuhka-aikana vuoroväli on 10 minuuttia tai tiheämpi Päivä-, ilta- ja lauantailiikenteessä vuoroväli on 15 minuuttia Hiljaiseen aikaan ja sunnuntaisin vuoroväli on 30 minuuttia. Hiljainen aika on arkisin ja lauantaisin varhainen aamu ja myöhäisilta. Harvan asutuksen ja vähäisen kysynnän alueille on käytetty mallia, jossa arkisin ja lauantaisin liikennöidään 30 minuutin vuorovälillä ja hiljaiseen aikaan ja sunnuntaisin 60 minuutin vuorovälillä. Verrattuna itämetron liityntäliikenteen vuoroväleihin, ovat länsimetron liityntäliikenteen vuorovälit vähintään yhtä tiheät tai tiheämmät. Itämetron liityntäliikenteessä siirrytään vuosina malliin, joka vastaa länsimetron liityntälinjaston vuoroväliä ruuhkan sekä päivä-, ilta ja lauantailiikenteen osalta. Itämetron liityntäliikenteen osalta tulee kuitenkin huomioida, että sunnuntailiikenteen vuorovälit ovat pääsääntöisesti 20 minuuttia, joka on tiheämpi kuin länsimetron liityntäliikenteessä pääosin käytetty 30 minuuttia.

2 Länsimetron liityntäliikennettä on pyritty mahdollisuuksien mukaan keskittämään keskeisille katuosuuksille, jolloin tarjottava palvelu on yllä esitettyä periaatetta tiheämpää, koska palvelu muodostuu usein kahdesta linjasta. Esimerkiksi Matinkylän ja Soukan välillä liikennöivät liityntälinjat 143 ja 147 muodostavat yhdessä ruuhka-aikana 5 minuutin, päivä-, ilta- ja lauantailiikenteessä 7,5 minuutin vuorovälin sekä hiljaiseen aikaan ja sunnuntaisin 15 minuutin vuorovälin. Liityntäliikenteessä vuorovälin merkitys korostuu suoria yhteyksiä enemmän. Vaihtoon kuluva aika koetaan rasittavammaksi kuin varsinainen matkan tekemiseen kulutettu aika. Liityntäliikenteen matka-aika on pyritty tekemään mahdollisimman lyhyeksi suunnittelemalla linjasto mahdollisimman suoraviivaiseksi, mutta paikoin maankäyttö sekä tie- ja katuverkosto eivät mahdollista mahdollisimman nopeaa matka-aikaa ja tiheää vuoroväliä kustannustehokkaalla tavalla. Näissä tapauksissa on priorisoitu vuorovälin tiheyttä matka-ajan kustannuksella. Linjaston selkeydellä tarkoitetaan mahdollisimman vähän tehtäviä poikkeuksia tai pistoja sekä myös mahdollisimman vähän erilaisilla liikennöintiajoilla tai päivillä liikennöiviä bussilinjoja. Liityntäliikenteessä on käytössä vain muutamilla linjoilla poikkeavaa liikennöintitapaa perusreittiin verrattuna. Poikkeukset ovat pääasiassa vain B-reittitunnuksella kulkevia linjoja, jotka ovat perusreittiä lyhyempiä linjoja (esimerkiksi 531B, 125B). B-reiteillä on pyritty vahvistamaan palvelutasoa kysytyimmällä osuudella puolittamalla perusreitin vuoroväliä B-reitillä. Poikittaisliikenne Poikittaisliikennettä metrosektorin ja rantaradan välillä on kehitetty länsimetron liityntäliikenteeseen siirtymisen myötä. Poikittaisliikenteen linjat noudattavat samaa vuorovälirytmiä liityntäliikenteen kanssa, koska ne hoitavat myös liityntäliikenteen roolia. Ainoana poikkeuksena poikittaisliikenteen kehittämisessä on Tapiolan ja Espoon keskuksen välinen yhteys, joka odottaa Suurpellon ja Kuurinniityn välisen joukkoliikenneyhteyden valmistumista. Liityntälinjastoon siirtyminen on parantanut monia Espoon sisäisiä yhteyksiä. Esimerkiksi Matinkylän saavutettavuus on parantunut selvästi. Liityntäliikenteen tiheämmät vuorovälit helpottavat liikkumista myös ruuhka-aikojen ulkopuolella, jolloin Espoossa on perinteisesti ollut heikompi palvelutaso. Liityntäliikenteen ja metroliikenteen toimivuus sekä vaikutukset Liityntäliikenne on toiminut pääsääntöisesti hyvin. Osalla linjoista suunnitellut ajoajat ovat osoittautuneet liian pitkiksi, jolloin linjat ovat ajaneet etuajassa. Aikatauluja saadaan korjattua talvikaudelle ajoaikamittausten perusteella. Samassa yhteydessä korjataan ajoaikoja, jotka ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Täsmällisyys

3 Liityntäliikenteen täsmällisyys on ollut erittäin hyvällä tasolla esimerkiksi Espoonlahden suuralueen ja Matinkylän välillä. Eniten ongelmia liikenteen täsmällisyydelle on aiheuttanut tiettyjen katuosuuksien ruuhkautuminen paikoissa, jossa busseilla ei ole etuusjärjestelyitä. Matinkylän terminaalin ympäristö on toiminut jopa odotettua paremmin. Ongelmia on aiheutunut lähinnä henkilöautoliikenteen pysäköinnistä bussipysäkeille ja Markkinakadun henkilöautoliikenteestä. Pääsääntöisesti linjat ovat sitä täsmällisempiä, mitä lyhyempiä ne ovat. Poikkeuksena tästä ovat runkolinjat, joille on rakennettu riittävät etuusjärjestelyt, jolloin linjat pysyvät hyvin aikataulussa pitkästä linjapituudesta huolimatta. Täsmällisyyttä voidaan parantaa lisäämällä ajantasauspysäkkejä reitin varrelle, mutta tämä voi hieman pidentää kokonaismatka-aikaa. Toisaalta ajoaikojen hajonta voi pienentyä tämän myötä, jolloin liikennöinnin kustannustehokkuus ei heikkene. Metroliikenteen kokeilu Metroliikenne on kärsinyt alkuvuodesta teknisistä ongelmista, työtaistelusta johtuneista ylityö- ja vuorovaihtokielloista ja henkilöstöpulasta. Metrokuljettajia valmistui viimeksi maaliskuun lopussa 2018, mutta vieläkin esiintyy ajoittain henkilöstöpulasta johtuvia ajamattomia vuoroja. Seuraava kuljettajakurssi valmistuu heinäkuussa Metroliikenteessä kokeiltiin kaikkien vuorojen ajamista Matinkylään huhtikuussa Kokeilun perusteella kaikkien metrovuorojen ajamista Matinkylään ei voida pitää varteenotettavana vaihtoehtona kehittää joukkoliikennepalvelua Etelä-Espoossa sen häiriöherkkyyden vuoksi. Metroliikenteessä järjestetään lähiaikoina kokeilu, jossa joka toinen Tapiolaan päättyvä metro jatketaan Matinkylään. Tällä liikennöintimallilla kolme neljästä metrosta ajaisi ruuhka-aikana Matinkylään ja yksi neljästä päättyisi Tapiolaan. Mallin toimivuutta arvioidaan koeajon jälkeen. Matkustaja- ja nousijamäärät Bussi- ja metroliikenteen nousijamäärät vakiintuivat nykyiselle tasolleen tammikuun 2018 aikana. Rantaradan junaliikenteen nousijamäärät ovat kasvaneet selvästi liityntälinjastoon siirtymisen myötä Leppävaaran länsipuolella, pl. Keran asema, verrattuna vuoteen Vertailussa tulee kuitenkin huomioida, että arkipäivien määrä voi vaihdella kuukausitasolla. Lipputulot ovat kasvaneet Espoon osalta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Espoolaisten tekemät ostot matkakorttijärjestelmän ja mobiililipun kautta ovat kasvaneet yli 6% tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Tämän sekä alenevan kertalippujen käytön perusteella voidaan päätellä, että espoolaisten joukkoliikenteen käyttö on alkuvuodesta kasvanut jonkin verran edellisvuoteen verrattuna.

4 Espoon kaupungin lausunnot HSL:lle Espoon kaupungin konsernijaosto on antanut HSL:lle valmistelukehotuksen, johon HSL on vastannut Konsernijaoston valmistelukehotuksessa HSL:ää kehotetaan ryhtymään välittömiin toimiin linjastomuutoksen ongelmien ratkaisemiseksi seuraavissa asioissa: kohtuuttomasti kasvaneet matka-ajat (yli 10 minuuttia) koskien mm. Haukilahden ja Westendin, Soukan, Suvisaariston, Espoonlahden, Laurinlahden, Kivenlahden, Saunalahden, Tillinmäen, Nöykkiön, Kattilalaakson, Latokasken, Eestinkallion, Pisan, Sunan ja Kaupunginkallion alueita Matinkylän terminaalin ruuhkaisuus Myöhäisliikenteen toimivuus Huonosti toimivat vaihdot Katkenneet tai merkittävästi hankaloituneet vaihdot Liikennöinnin luotettavuus Sisäisen ja poikittaisliikenteen ongelmat, kuten kohtuuttomat matka-ajat tai palvelut, joiden saavutettavuus on heikentynyt Kertalipun voimassaoloajan riittämättömyys Poikkeusliikenteen tiedotusjärjestelyt ja vasteaika poikkeusliikenteen käynnistämisessä Reittioppaan puutteet. HSL on vastauksessaan konsernijaostolle kuvannut matka-aikojen muutoksen johtuvan pääasiassa metrosta, joka on vanhaa bussijärjestelmää hitaampi kulkumuoto. Tämä asia kuvattiin jo länsimetron ympäristövaikutusten arvioinnissa Liityntäbussilinjat ajavat metroasemilla pitkälti samoja reittejä, kuin vanhat suorat linjat. Konsernijaoston esille nostamat reittiosuudet (Soukka-Matinkylä linjalla 147 tai Suomenoja-Matinkylä linjoilla 157 ja 158) eivät nopeudu, vaikka Länsiväylää hyödynnettäisiin nykyistä enemmän. Matka-ajan kasvu johtuu siis metrosta, joka on hitaampi kuin suorat bussilinjat Kamppiin, sekä vaihdon tuomasta lisäajasta. Espoon kaupunginhallitus on päätöksessään puoltanut HSL:n hallitukselle tehtyä esitystä Espoon linjastomuutoksista esittänyt, että linjan 104 Haukilahti-Lauttasaari reittiä jatketaan Kamppiin esittänyt, että HSL käynnistää alustavasti tutkimiensa suorien linjojen palautuksen Kamppiin siten, että suorien linjojen liikennöinti alkaisi mahdollisimman pian esittänyt, että HSL kiirehtii linjojen 158, 164, 165 ja 543 korjaustoimia ja että linjan 158 haaroitus ei saa heikentää Tillinmäen palvelua edellyttänyt, että HSL valmistelee viipymättä konkreettiset ehdotukset parannustoimiksi myös niihin Espoon nostamiin linjastomuutosten ongelmiin, joihin HSL:n hallitukseen esitetyt korjaustoimenpiteet eivät vielä vastaa kehottanut HSL:ää jatkamaan Etelä-Espoon joukkoliikenteen tilannekuvan muodostamista, selvittämään Espoon liityntäliikenteen keskeisiä ongelmia ja korjaamaan havaittuja ongelmia erityisesti siellä, missä palvelutaso ja matka-ajat ovat heikentyneet eniten sekä korjaamaan Reittiopas-palvelua

5 Aiemmat päätökset liikenteen muutoksista HSL:n hallitus käsitteli Etelä-Espoon bussiliikenteen parannustoimenpiteitä edellisen kerran kokouksessaan , jolloin hallitus päätti perustaa uudet linjat 544 Kivenlahti-Leppävaara ja 104 Haukilahti-Lauttasaari sekä jatkaa ruuhkalinjaa 125B Latokaskeen. Näiden päätösten kustannusvaikutukseksi vuositasolla arvioitiin olevan noin 1,7 miljoonaa euroa. Linja 544 aloitti liikenteen osana nykyistä liikennöintisopimusta ja uusi kilpailutettu sopimus alkaa elokuussa Linjan 104 osalta HSL on tutkinut mahdollisuutta liittää linja 104 tiiviimmin osaksi Lauttasaaren sisäisiä yhteyksiä ja parantaa Vattuniemen liityntäyhteyttä Lauttasaaren metroasemalle. Tehdyn tarkastelun perusteella HSL ei näe tarvetta jatkaa linjaa 104 Vattuniemeen vaan Vattuniemen palvelun parantaminen kannattaa tehdä kehittämällä Helsingin sisäistä liikennettä. Vattuniemen liityntälinjojen ajoaikojen korjauksen ( ) jälkeen liikenne on toiminut aiempaa paremmin ja HSL:n teettämien matkustajalaskentojen perusteella kapasiteetti riittää toistaiseksi. Linjan 104 yhteydessä on tarkasteltu myös Hanasaaren kulttuurikeskuksen palvelua. Hanasaaren palvelu on tällä hetkellä järjestetty arkisin linjalla 555 Lauttasaari-Martinlaakso ja viikonloppuisin linjalla 115A Lauttasaari-Tapiola-Mankkaa. Linjan 555 ajoyhteys Keilaniemestä Kehä I:lle katkeaa vuoden 2018 lopussa, jolloin linja 104 muodostaa Hanasaaren kulttuurikeskuksen yhteydet. Linjan 115A liikennöinti viikonloppuisin siirretään linjalle 115 Tapiola-Mankkaa. Linjan 104 liikennöinti aloitetaan syyskauden alussa 2018, joten linja 555 katkaistaan Keilaniemeen samassa yhteydessä. Lauttasaaren päätepysäkin kapasiteetti ei riitä kolmelle linjalle (21B, 104 ja 555) samanaikaisesti. HSL:n hallitus päätti kokouksessaan myös, että linjojen 158, 164, 165 ja 543 suunnittelua jatketaan esityksessä kuvatun mukaisesti. Linjan 543 ruuhka-ajan suuret kuormitukset ovat helpottaneet linjan 544 perustamisen myötä, joten linjalle 543 ei ole tarvetta tehdä muutoksia. Linjan 158, 164 ja 165 osalta muutosta on kuvattu suorien linjojen palautuksen ja muiden muutosten yhteydessä. Suorien linjojen palautus ja vaikutukset Kamppiin päättyvien suorien linjojen osittainen palauttaminen Länsimetron jatkeen liikenne Kivenlahteen käynnistyy viimeisimpien arvioiden perusteella aikaisintaan vuoden 2023 loppupuolella. HSL:n tariffijärjestelmän uusi vyöhykemalli on tavoitteena ottaa käyttöön vuoden 2019 alusta, jolloin käyttäjämäärien arvioidaan kasvavan AB-vyöhykkeellä, jossa nykyisten seutulipulla matkustavien lipunhinta tulee laskemaan merkittävästi nykyisestä. Espoossa B- ja C-vyöhykkeiden raja

6 kulkee Matinkylän länsipuolella, jolloin Matinkylään päättyvän metron kapasiteetti ei välttämättä riitä ruuhkahuipuissa. Edellä selostustekstissä mainittu huhtikuun alussa toteutettu ja epäonnistunut kokeilu kaikkien metrojunien kääntämiseksi Matinkylässä viittaa siihen, että tasaista 2,5 minuutin vuorovälillä tehtävää metrojunien kääntämistä ei todennäköisesti voida toteuttaa Matinkylässä (eikä myöhemmin Kivenlahdessa) ilman merkittävää liikennehäiriöiden riskiä ennen kuin metroliikenne automatisoidaan, mikä tapahtuu aikaisintaan 2020-luvun lopulla. Tämä merkitsee sitä, että HSL joutuu varautumaan huonoimmassa tapauksessa metron vajaaseen kapasiteettiin Tapiola Matinkylä/Kivenlahti välillä vielä runsaan 10 vuoden ajan. Sekä Espoon konsernijaoston ja kaupunginhallituksen kannanotoissa että HSL:n hallituksen iltakoulujen keskusteluissa ja on painotettu metron kanssa päällekkäin liikennöivien Kamppiin ulottuvien linjojen osittaisen palauttamisen tärkeyttä, joten asialle voidaan katsoa olevan laaja poliittisten päätöksentekijöiden tuki. HSL on edellä esitetyn perusteella valmistellut suorien linjojen osittaista palauttamista siten, että 1) näin voidaan parantaa länsimetron jatkeen vaikutusalueelta syntyvien pitkien liityntämatkojen palvelutasoa, 2) metron kapasiteetti riittää Tapiola-Matinkylä-välillä ja 3) ratkaisulla varaudutaan turvaamaan joukkoliikennejärjestelmän kapasiteetti Tapiola-Kivenlahti-välillä myös länsimetron jatkeen avaamisen jälkeen, jos se on tarpeen. Länsimetron jatkeen merkittävin vaikutusalue on Espoonlahdessa, jossa matkustajamäärien näkökulmasta vaikutus osuu etenkin Soukan, Espoonlahden ja Kivenlahden alueisiin. Myös Laurinlahti ja Saunalahti hyötyvät länsimetron jatkeesta. HSL:n esityksessä perustetaan neljä Kamppiin päättyvää linjaa. Niiden reitit mukailevat länsimetroa edeltänyttä linjastoa sekä nykyistä liityntälinjastoa. Suorien linjojen palautuksen yhteydessä liityntäliikennettä vastaavasti heikennetään, mutta kokonaisuudessaan palvelutaso kasvaa nykyisestä vuoromäärillä mitattuna. Perustettavat linjat ovat: 143A Soukka-Iivisniemi-Kamppi 146A Kivenlahti-Espoonlahti-Kamppi 147A Laurinlahti-Soukka-Kamppi 164A Saunalahti-Kivenlahti-Kamppi Linjat 143A ja 147A tarjoavat Laurinlahdesta ja Soukasta suoran yhteyden Kamppiin ruuhka-aikoina 15 minuutin vuorovälillä, yhteisen vuorovälin ollessa 7,5 minuuttia. Samassa yhteydessä nykyisiä liityntälinjoja 143 Soukaniemi-Soukka-Iivisniemi-Matinkylä ja 147 Kivenlahti-Laurinlahti-Soukka-Iivisniemi-Matinkylä harvennetaan ruuhka-aikoina 10 minuutista 15 minuuttiin, jolloin yhteinen vuoroväli on 7,5 minuuttia. Linjan 147A reittiä ajetaan vain ruuhkasuuntaan ja linjan lähtöpiste on Kivenlahden sijasta Espoonlahdenrannan varren pysäkillä. Tällä keinolla saadaan autokiertoa tehostettua. Linjojen 143, 143A, 147 ja

7 147A vuoromäärä on hieman suurempi kuin tällä hetkellä liityntälinjojen 143 ja 147 yhteensä. Linja 146A liikennöi Kivenlahdesta Kamppiin ruuhka-aikoina 10 minuutin vuorovälillä. Samalla liityntälinjaa 146 Kivenlahti-Espoonlahti-Matinkylä harvennetaan ruuhka-ajan 5 minuutista 10 minuuttiin. Yhdessä linja 146 ja 146A liikennöivät 5 minuutin vuorovälillä, joka vastaa nykyistä liityntäliinjan 146 palvelutasoa. Linja 164A liikennöi Saunalahdesta Kamppiin ruuhka-aikoina 15 minuutin vuorovälillä. Liityntälinja 164 lakkautetaan. Samassa yhteydessä linjan 165 vuoroväliä tihennetään ruuhka-aikojen ulkopuolella siten, että linjaa liikennöidään päivä-, ilta- ja lauantailiikenteessä 15 minuutin vuorovälillä (tällä hetkellä 30 minuuttia) ja sunnuntaisin ja hiljaiseen aikaan 30 minuutin vuorovälillä (tällä hetkellä 60 minuuttia), jolloin linjan 165 tihennys korvaa linjan 164 lakkautuksen palvelun ruuhka-ajan ulkopuolella. Yhdessä linjat 164A ja 165 liikennöivät ruuhka-aikana 7,5 minuutin vuorovälillä, joka vastaa nykyistä liityntälinjojen 164 ja 165 palvelutasoa. Koska linja 164A ei liikennöi kuin ruuhka-aikoina, korvataan Saunaniemen palvelua kääntämällä linjan 124 joka toinen vuoro Saunalahdesta Saunaniemeen. Tämän muutoksen myötä linjan 124 palvelutaso laskee Tillinmäessä puoleen nykyisestä. Yhteensä Kampin ja Espoonlahden välillä on muutoksen myötä ruuhkasuunnassa 18 vuoroa tunnissa ja ruuhkan vastasuunnassa 14 vuoroa. Liikennöintiaika on arkisin n ja iltaruuhkassa n Muutos voidaan toteuttaa viimeistään loppuvuodesta Suoria linjoja ei voida ottaa käyttöön osittain, koska liityntäliikenteestä säästyvät bussit käytetään suoriin linjoihin. Osa suorilla linjoilla tarvittavista busseista joudutaan kuitenkin kilpailuttamaan. Muut muutokset HSL on valmistellut hallituksen kokouksessaan tekemän päätöksen perusteella muutoksia Nöykkiön, Tillinmäen ja Latokasken alueiden palveluun. Koska länsimetron jatke ei vaikuta näiden alueiden palveluun, on muutoksilla pyritty vastaamaan liityntäliikenteeseen ja sen reittiverkostoon kohdistuneeseen palautteeseen. Linja 157 Matinkylä-Martinsillantie-Latokaski muutetaan kulkemaan Tillinmäkeen. Muutoksella voidaan nopeuttaa Tillinmäestä yhteyksiä Matinkylään noin 3-4 minuutilla. Linja 158 Matinkylä-Eestinlaakso-Nöykkiö-Tillinmäki reitti käännetään kulkemaan Kattilaaksoon ja Kiviruukkiin. Muutoksella saadaan luotua säännöllinen joukkoliikenneyhteys Kattilalaaksosta Matinkylään. Linja 531B Tiistilä-Kuitinmäki jatketaan Latokaskeen. Muutoksella Latokasken liityntäyhteys kulkee jatkossa Olarin kautta. Muutos hidastanee Latokasken yhteyttä Matinkylään n. 1 minuutilla. Muutoksella saadaan

8 kuitenkin palautettua yhteydet Latokaskesta Olariin, jotka poistuivat liityntälinjastoon siirryttäessä. Muutos poistaa tarpeen HSL:n hallituksen aiemmin päättämältä linjan 125B jatkeelta Latokaskeen. Linjan 531B tarjoaa kokopäiväisen yhteyden Latokaskesta Olariin, kun linja 125B tarjoaisi vain ruuhka-ajan yhteyden. Muutos voidaan toteuttaa syysliikennekauden alussa Muutoksien kustannusvaikutus Suorien linjojen 143A, 146A, 147A ja 164A palautus maksaa vuositasolla n. 3,8 miljoonaa euroa ja liityntäliikenteestä saadaan säästöä noin euroa. Kokonaiskustannusvaikutus on +3 miljoonaa euroa vuositasolla. Kustannuksessa on huomioitu liityntälinjan 165 päivä-, ilta- ja viikonloppuliikenteen tihennys. Linjan 124 jakaminen Tillinmäen ja Saunaniemen välillä on kustannusneutraali. Linjan 531B jatkamisesta aiheutuva lisäkustannus on noin euroa vuositasolla. Linjan 125B jatkamisen peruminen säästää kustannuksia noin euroa vuositasolla, joten kokonaiskustannusvaikutus on noin euroa vuositasolla. Linjojen 157 ja 158 muutokset ovat kustannusneutraaleja. Jo helmikuussa päätettyjen linjojen 544 ja 104 kustannukset ovat noin euroa vuositasolla. Linjan 555 katkaiseminen Keilaniemeen vähentää liikennöintikustannuksia noin eurolla vuositasolla. Kokonaisuudessaan muutosten kustannusvaikutus on noin euroa vuositasolla loppuvuodesta 2018 alkaen aina vuoteen 2023 saakka. Kustannuslaskentaan liittyy kuitenkin epävarmuuksia hinnan osalta. Kustannusvaikutusten laskennassa on hyödynnetty vastaavanlaisten liikennöintikohteiden hintatasoa, mutta lopullinen hinta selviää vasta kilpailutusten myötä, joten päätöksenteossa tulee varautua esitettyä suurempaan kokonaiskustannukseen. Muutosten vaikutuksia Suorat linjat nopeuttavat matka-aikaa Kamppiin Espoonlahden suuralueelta ja Länsiväylän varresta. Samalla kuitenkin Matinkylän metroaseman saavutettavuus heikkenee Espoonlahden suunnasta ruuhka-aikana. Tämä heikentää esimerkiksi Urheilupuiston, Tapiolan, Otaniemen, Keilaniemen ja Lauttasaaren yhteyksiä Espoonlahden suunnasta. Suorien linjojen palautus parantaa myös Meilahden saavutettavuutta ruuhka-aikoina keväällä 2019 Tapiolan terminaalin valmistuttua, kun linja 551 jatketaan Tapionaukiolta Westendinasemalle. Suorien linjojen palautuksessa tulee huomioida, että niiden palvelutaso ei vastaa aiempaa palvelutasoa, joten aina ei voida taata, että kaikki

9 matkustajat mahtuvat niihin kyytiin. Espoosta Helsinkiin päin matkustettaessa samalta pysäkiltä palvelevat kuitenkin myös liityntälinjat Matinkylään, jolloin seuraava vuoro tulee noin 5-8 minuutin kuluessa. Ongelma muodostuu Helsingistä Espooseen päin matkustettaessa, jolloin matkustaja joutuu valitsemaan ennen matkan alkua kumpaa kulkutapaa käyttää, koska bussit ja metro lähtevät eri paikoista. Suorien linjojen palautuksen yhteydessä tuleekin varautua siihen, että suora yhteys taataan vain osalle halukkaista muiden käyttäessä liityntäbussia ja metroa. Liityntälinjojen vuoroväliä ei voi heikentää enempää esitetystä, jotta ne matkat, joita suorat linjat eivät palvele, säilyvät edelleen houkuttelevina joukkoliikenteellä tehtäviksi. Liityntäliikenteen heikennykset johtavat seuraaviin muutoksiin: jatkoyhteys ruuhka-aikana Ala-Soukkaan ja Soukanniemeen (linja 143) ja Laurinlahteen (linja 147) yhteys joka kolmannesta metrosta nykyisen joka toisen sijasta jatkoyhteys ruuhka-aikana Kivenlahteen (linja 146) joka toisesta metrosta nykyisen jokaisen metron sijasta jatkoyhteys ruuhka-aikana Saunalahteen (linja 165) joka kolmannesta metrosta nykyisen 2/3 sijasta. Suorien linjojen palautus voi nopeuttaa matka-aikoja nykyisestä osalla matkustajista. Koska kapasiteettia ei kuitenkaan välttämättä riitä kaikille, pidentyvät matka-ajat niillä, jotka käyttävät edelleen liityntäbussia ja metroa liityntälinjojen vuorovälin harvennuksen myötä. Suorat bussilinjat liikennöivät Kamppiin vain ruuhka-aikana, jolloin matka-aika on metron kanssa kilpailukykyisin. Ajat, jolloin metro ja liityntäliikenne ovat aiempiin suoriin linjoihin nähden hitaammat, ovat etenkin ruuhka-aikojen ulkopuolella. Suorien linjojen palautuksen osalta tulee ottaa huomioon, että osa joukkoliikenteen etuisuuksista on länsimetron aloituksen jälkeen poistettu, jolloin suorat yhteydet voivat olla hitaampia kuin aikaisemmin. Länsiväylän bussikaista Lauttasaaren ja Ruoholahden välillä on otettu vähäpäästöisen henkilöautoliikenteen sekä pakettiautoliikenteen käyttöön. Lisäksi Helsingin kaupunki on poistanut bussien etuudet Kampin ja Ruoholahden välillä. Jos suorat linjat osoittautuvat niin suosituiksi, että tässä esitetyn suunnitelman mukainen kapasiteetti ei riitä, joudutaan tarjontaa edelleen lisäämään aikatauluja tihentämällä. Suunnitelmaan sisältyy siis tältä osin kustannusriski. Samanaikaisesti osa liityntäliikenteen busseista saattaa kulkea vajain kuormin. Suorien linjojen palautus heikentää joukkoliikenteen järjestämisen kustannustehokkuutta Espoossa. Mikäli käyttäjille järjestetään useampi tapa tehdä sama matka yhteysvälillä, jossa reitin varren maankäyttö ei edellytä metron lisäksi suoria bussilinjoja, voi tämä myös nostaa Espoon kaupungin subventiotason yli 50%:n rajan. Suorien bussien palautus poistaa myös tarpeen jokaisen metrovuoron jatkamiselta Matinkylään, koska suorat linjat leikkaavat aamuruuhkahuipun kuormitusta.

10 Hallintosäännön 7 :n 10 kohdan mukaan hallitus päättää hankittavasta liikenteestä ja liikennöintisopimuksista siltä osin, kuin se ei ole siirtänyt tämän kohdan mukaista toimivaltaa toimitusjohtajalle. Ehdotus Hallitus päättää a) perustaa selostustekstissä kuvatut linjat 143A, 146A, 147A ja 164A Espoonlahden suuralueelta Kamppiin siten, että niiden liikennöinti alkaa vuoden 2018 aikana; b) että selostustekstissä kuvattu linjan 124 reittimuutos toteutetaan samanaikaisesti kohdassa a) perustettavien linjojen liikenteen aloituksen kanssa; c) hyväksyä selostustekstissä kuvatut linjojen 115, 157, 158, 531B ja 555 reittimuutokset siten, että ne tulevat voimaan syysliikennekauden alussa 2018; d) perua aiemman kokouksessaan tekemänsä päätöksen linjan 125B jatkamisesta Latokaskeen; e) todeta, että kaikkia metrovuoroja ei jatketa ruuhka-aikana Matinkylään; f) käynnistää kilpailutuksen kohdassa a) perustettujen linjojen osalta niiltä osin, kuin linjojen perustamisessa ei voida hyödyntää voimassa olevia liikennöintisopimuksia; sekä g) valtuuttaa HSL:n toimitusjohtajan allekirjoittamaan kohtien a) ja f) edellyttämät hankintapäätökset, liikennöintisopimukset ja nykyisten liikennöintisopimusten muutokset. Käsittely Osastonjohtaja Tero Anttila esitteli asiaa kokouksessa. Käsittelyn aikana varapuheenjohtaja Sirpa Hertell teki jäsen Antti Aarnion kannattamana seuraavan lisäysehdotuksen: "HSL seuraa muutosten vaikutuksia kokonaismatka-aikoihin sekä palvelutarjonnan riittävyyttä. HSL selvittää Länsiväylän pohjoispuolen alueiden palvelutasoa sekä varmistaa koululaisliikenteen sujuvuuden näillä alueilla". Esittelijä ilmoitti muuttavansa ehdotuksensa tämän mukaisesti. Hallitus päätti yksimielisesti hyväksyä muutetun ehdotuksen. Käsittelyn aikana jäsen Mika Helenius teki seuraavan lisäysehdotuksen: "HSL:n tulee selvittää Luoteis-Espoon vyöhykkeen C joukkoliikennejärjestelyitä suhteessa Espoon viiden aluekeskuksen palveluihin, kouluihin ja liityntä liikennettä runkolinjoihin ja raideliikenteeseen kokonaisvaltaisesti osana laajempaa palvelutason turvaamista ja vyöhykeuudistusta 2018 aikana. Espoon kaupungin tulee laatia uuteen tilanteeseen sovitettu viiden aluekeskuksen palvelut turvaava joukkoliikenteen suunnittelu- ja ohjausperiaatteet (visio, strategia ja mittarit) kattamaan vuoteen 2030 jatkuva poikkeustila Länsi-Metron

11 jatkorakentamisen ajaksi ja kaupungin voimakkaan väestökasvun vaikutukset liikenneväylien kapasiteetin kehittämiseen". Esitys raukesi kannattamattomana. Päätös Hallitus päätti a) perustaa selostustekstissä kuvatut linjat 143A, 146A, 147A ja 164A Espoonlahden suuralueelta Kamppiin siten, että niiden liikennöinti alkaa vuoden 2018 aikana; b) että selostustekstissä kuvattu linjan 124 reittimuutos toteutetaan samanaikaisesti kohdassa a) perustettavien linjojen liikenteen aloituksen kanssa; c) hyväksyä selostustekstissä kuvatut linjojen 115, 157, 158, 531B ja 555 reittimuutokset siten, että ne tulevat voimaan syysliikennekauden alussa 2018; d) perua aiemman kokouksessaan tekemänsä päätöksen linjan 125B jatkamisesta Latokaskeen; e) todeta, että kaikkia metrovuoroja ei jatketa ruuhka-aikana Matinkylään; f) käynnistää kilpailutuksen kohdassa a) perustettujen linjojen osalta niiltä osin, kuin linjojen perustamisessa ei voida hyödyntää voimassa olevia liikennöintisopimuksia; g) valtuuttaa HSL:n toimitusjohtajan allekirjoittamaan kohtien a) ja f) edellyttämät hankintapäätökset, liikennöintisopimukset ja nykyisten liikennöintisopimusten muutokset; sekä h) että HSL seuraa muutosten vaikutuksia kokonaismatka-aikoihin sekä palvelutarjonnan riittävyyttä. HSL selvittää Länsiväylän pohjoispuolen alueiden palvelutasoa sekä varmistaa koululaisliikenteen sujuvuuden näillä alueilla. Liitteet Linjakartat

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs. Otsikko Si vu

HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs. Otsikko Si vu PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Hallitus AIKA Tiistai 08.05.2018 klo 09:13-10:18 PAIKKA HSL, Opastinsilta 6 A, Helsinki, kokoushuone Reitti-Opas, 2. krs ASIAT Otsikko Si vu 58 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 4 59 ETELÄ-ESPOON

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Työn tarkoitus Lähtökohdat työlle Suunnitteluperiaatteet Vaikutukset Asukasvuorovaikutus Mitä seuraavaksi

Lisätiedot

Tapiolan liikenneilta

Tapiolan liikenneilta Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (6) 37 Kirkkonummen kunnan arviointi- ja toimenpidekehotus Helsingin seudun liikenne kuntayhtymälle KIRDno-2017-433 Valmistelija / lisätiedot: Anna-Kaisa Kauppinen

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus Hallitus 10 08.12.2015 10 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset

HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät Liikennejärjestelmä ja tutkimukset/liikennetutkimukset HSL-joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät 2018 Asiakastyytyväisyystutkimus Kevään 2018 tutkimusjakso 15.1. 18.5.2018 Noin 29 000 tutkimuslomaketta Kyselyt liikennevälineissä arkisin klo 6

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/ /2018. Hallitus 14

Hallitus ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/ /2018. Hallitus 14 Hallitus 14 13.02.2018 ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET 63/00.02.06.00/2018 Hallitus 14 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 4766 4330

Lisätiedot

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi

Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi Linja 164 Matinkylä (M) Kiviruukki Saunalahti Saunaniemi yhteyden Matinkylän metroasemalle. vuoroväli 30 15 15 15 15 15 15 15 30 30 kierrosaika 50 55 60 55 55 55 60 55 50 50 vuoroväli 30 30 15 30 30 30

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

S Anl. p 2-06- 2014 OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Hallitus 70 15.04.2014 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA 2014 91 /07.71.710/2013.

S Anl. p 2-06- 2014 OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Hallitus 70 15.04.2014 LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA 2014 91 /07.71.710/2013. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s a p 2-06- 2014 S Anl. Hallitus 70 15.04.2014 DNo LÄNSIMETRON LIITYNTÄLINJASTOSUUNNITELMA 2014 91 /07.71.710/2013 Hallitus

Lisätiedot

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti

Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti Linja 111 Teekkarikylä Pohjois-Tapiola Tapiola Westend Matinkylä Hyljelahti vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 15 20 30 kierrosaika 80 85 95 85 85 85 95 85 80 75 vuoroväli 30 30 15 20 30 30 kierrosaika 75

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS

BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS Hallitus 109 18.08.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 JÄRJESTÄMINEN JA KILPAILUEHTOJEN TARKENNUS 280/07.71.711/2015 Hallitus 109 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Kirkkonummen liityntälinjaston tarkastelu Kirkkonummen kunnanhallitus 17.12.2018 2 Esittäjän nimi Kirkkonummen kunnanhallitus 17.12.2018 1. Projektin esittely & tilannekatsaus

Lisätiedot

TOIMENPITEET KIVENLAHDEN METRON LIIKENNÖINNIN EDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI

TOIMENPITEET KIVENLAHDEN METRON LIIKENNÖINNIN EDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI Hallitus 116 02.10.2018 TOIMENPITEET KIVENLAHDEN METRON LIIKENNÖINNIN EDELLYTYSTEN TURVAAMISEKSI 445/08.01.01.01/2018 Hallitus 116 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osastonjohtaja

Lisätiedot

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA ULKOPUOLELLA ESPOOSSA 1 (5) SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA Taustaa Espoon Kehä III:n sisäpuolisen alueen lähibussien linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n

Lisätiedot

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat:

Luettelo kohteiden linjoista ja reiteistä on jäljempänä. Bussiliikenteen tarjouskilpailu 37/2015. Tarjouskilpailussa mukana olevat kohteet ovat: Hallitus 164 08.12.2015 BUSSILIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN 37/2015 RATKAISU 280/07.71.711/2015 Hallitus 164 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230;

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

E-junan sunnuntailiikenne lopetetaan, koska kapasiteettia on lisätty Kirkkonummen liikenteessä siirtymällä Sm5-junien käyttöön S- ja U-junissa.

E-junan sunnuntailiikenne lopetetaan, koska kapasiteettia on lisätty Kirkkonummen liikenteessä siirtymällä Sm5-junien käyttöön S- ja U-junissa. HSL kerää kommentteja liikennöintisuunnitelmasta 2014-2015 HSL laatii vuosittain seutulinjojen sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Keravan sisäisten linjojen sekä juna-, raitio-, metro- ja

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus 172 Hallitus 172 08.12.2015 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus 172 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa.

Linjapituus, km kuvaa linjan keskimääräistä sivun pituutta. Sivujen pituudet voivat vaihdella eri suunnissa. Liite 1 Linjakortit on laadittu tässä suunnitelmassa käsitellyistä linjoista. Vuoroväli, min kuvaa linjan vuoroväliä. Vuoroväli on kuvattu ruuhkan, päivän/illan ja hiljaisen ajan osalta sekä lauantain

Lisätiedot

Liikennöintisuunnitelma

Liikennöintisuunnitelma 1 2016 Liikennöintisuunnitelma 2016 2017 Seutulinjat sekä Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon sisäiset bussilinjat sekä junaliikenne, raitioliikenne, metroliikenne

Lisätiedot

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju 2224 2022 1820 1518 13:3015 1213:30 912 6:309 66:30 56 2224 2122 919 79 57 2124 1019 810 68 Linja 20 Lauttasaari Katajaharju Arki vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 10 15 15 kierrosaika 30 30 30 30 30 30 30

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Esityksen sisältö 1. Joukkoliikenteen suunnitteluohje HSL-liikenteessä 2. Palvelutasomäärittelyyn vaikuttaneet muutokset toimintaympäristössä 3. 2016 suunnitteluohje ja palvelutasomäärittely

Lisätiedot

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta?

Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta? Linjasto- ja aikataulusuunnittelun periaatteet miten luodaan matkustajia houkutteleva tarjonta? Joukkoliikenteen toimintaympäristön muutokset valmistautuminen tuleviin muutoksiin, seminaari 11.12.2012

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 5299/2016 08.01.00 Tekninen lautakunta 26 15.3.2017 Kaupunginhallitus 100 3.4.2017 55 Valtuustoaloite muun kuin metroverkon liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi

Lisätiedot

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma Vuorovaikutusmateriaali 1 Vuorovaikutuksen lähtökohdat Tässä materiaalissa on esitelty kolme eri suunnitelmavaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa painotetaan eri tavoitteita,

Lisätiedot

Merkittävimmät liikennöintimuutokset

Merkittävimmät liikennöintimuutokset Hallitus 2 23.01.2018 LIIKENNÖINTISUUNNITELMA 2018 2019 16/08.01.00.00/2018 Hallitus 2 Esittelijä Valmistelijat Toimitusjohtajan sijainen Tero Anttila Ryhmäpäällikkö Jonne Virtanen, p. 040 161 2173 ja

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Länsimetron avaamisen liikkumisvaikutusten arviointi matkapuhelinverkkoon perustuvan ihmisvirta-analyysin perusteella Muutokset matkamäärissä ja henkilöautoliikenteessä 2 Esittäjän

Lisätiedot

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41

Hallitus POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/ /2017. Hallitus 41 Hallitus 41 27.03.2018 POHJOIS-ESPOON JA LEPPÄVAARAN LINJASTOSUUNNITELMA 594/08.00.00.04/2017 Hallitus 41 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat Osaston johtaja Tero Anttila, p. 050 555

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 RAPORTTILUONNOS 7.4.2014 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi Lisätietoja:

Lisätiedot

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja 17.03.2011 Jyrki Rinta-Piirto Taina Haapamäki Strafica Oy Nykyinen linja 550 Itäkeskus Westendinasema Aamuruuhkan vuorovälit Länteen n. klo 7 8 (Itäkeskuksen lähtöajat)

Lisätiedot

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila

Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila 22-24 20-22 18-20 15-18 13:30-15 12-13:30 9-12 6:30-9 6-6:30 5-6 22-24 21-22 9-19 7-9 5-7 21-24 10-19 8-10 6-8 Linja 251 Leppävaara Kauniainen Espoon keskus Tuomarila Arki vuoroväli 30 30 20 30 30 30 20

Lisätiedot

Otsikko Si vu 14 ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET LÄHIJUNALIIKENTEEN HANKINTAMENETTELYN KÄYNNISTÄMINEN

Otsikko Si vu 14 ETELÄ-ESPOON BUSSILINJASTON PARANNUSTOIMENPITEET LÄHIJUNALIIKENTEEN HANKINTAMENETTELYN KÄYNNISTÄMINEN PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Hallitus AIKA 13.02.2018 09:22-11:36 PAIKKA HSL ASIAT Otsikko Si vu 11 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 4 12 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Merkittävimmät liikennemuutokset

Merkittävimmät liikennemuutokset Hallitus 2 24.01.2017 LIIKENNÖINTISUUNNITELMA 2017 2018 53/08.01.00.00/2017 Hallitus 2 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osastonjohtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö Jonne

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

TAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG

TAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG TAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS 30.1.2018 KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG OTSIKKO OTSIKKO Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti AINOAN RAKENTUMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2017 1 (5) 762 Valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponsi yöraitioliikenteestä Laajasaloon Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 1.3.2017 hyväksymän

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Päätös. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkisuunnittelulautakunta Päätös. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Kaupunkisuunnittelulautakunta 2017-05-09 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Metron liikennöintiajan laajentamista yöaikaan esitetään aika ajoin kaupunginvaltuutettujen,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille

Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille Liite KT 23.8.2018 104 Kirkkonummen kunnan lausunto Helsingin seudun liikenne kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2019-2021 23.8.2018 Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä (HSL) pyytää

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO.

TURKU / KAARINA / RAISIO / LIETO / NAANTALI / RUSKO. TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Runkolinjasto Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.8.2018 Saana Lehtinen suunnittelija TURKU / KRIN / RISIO / LIETO / NNTLI / RUSKO www.foli.fi Esityksen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 18.12.2008 palauttaa Vallilanlaakson joukkoliikennekatua koskevan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen uudelleen valmisteltavaksi seuraavasti: Tiedelinjan liikennöintiä

Lisätiedot

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma

Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma Helsingin poikittaislinjojen kehittämissuunnitelma 1 560 suunnittelualue 500, 510 2 Työn aikataulu Lähtötietojen keruu ja läpikäynti Linjastoluonnoksen laatiminen Linjastoluonnos kommentoitavana 9.12.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLII- KENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA

JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLII- KENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA Vastaanottaja JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUTU Asiakirjatyyppi LUONNOS Päivämäärä 8.8.2012 JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLII- KENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA ALUSTAVAT LINJASTORATKAISUT VE1 JA VE 2 Ramboll Kiviharjuntie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 06.05.2013 539 HEL 2013-000694 T 00 00 03 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi,

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87

Hallitus KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/ /2014. Hallitus 87 Hallitus 87 26.05.2015 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTOSUUNNITELMA 254/07.71.710/2014 Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016

Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 Miten matkustajat odottavat Länsimetron vaikuttavan omaan liikkumiseensa? Matkatutkimus Länsimetron vaikutusalueen joukkoliikenteessä, kevät 2016 1 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoite

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnittelu

Joukkoliikennesuunnittelu Joukkoliikennesuunnittelu 26.4.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Joukkoliikennesuunnittelun tavoitteet Linjastosuunnittelun periaatteita Ajoaika- ja aikataulusuunnittelun periaatteita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/2016 1 (5) 972 Selvitys länsimetron viivästymiseen johtaneista syistä päätti kehottaa, 27.6.2016 633 tekemästään päätöksestä poiketen, kaupunginkansliaa antamaan selvityksen

Lisätiedot

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto YLEISTÄ Raide-Jokerilla tulee olemaan Espoossa noin 50 000 käyttäjää vuoden 2035 arkipäivänä. Käyttäjistä

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (13) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (13) 961 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmasta 2014 HEL 2014-006116 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (6) 308 Ryj / Valtuutettu Johanna Sumuvuoren aloite metron yöliikenteen pidentämisestä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Johanna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 41 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteen 5 liikennöintisuunnitelmat Liikennöintisuunnitelma Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi Lisätietoja: Jonne Virtanen

Lisätiedot

Länsimetron Matkatutkimus kevät

Länsimetron Matkatutkimus kevät Länsimetron Matkatutkimus kevät 2018 11.9.2018 Mitä ja miten tutkittiin? Tutkimuksella selvitettiin, miten joukkoliikennematkat ovat muuttuneet länsimetron vaikutusalueella metron käyttöönoton jälkeen.

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

Kehäradan liikennöinti 2015

Kehäradan liikennöinti 2015 Kehäradan liikennöinti 2015 Suvi Rihtniemi 14.4.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kehäradan aikamatka 1975: Martinlaakson rata valmistuu. Aletaan puhua Marja-radasta Martinlaakson radan jatke:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b 1 LAUSUNTO JOUKKOLIIKENTEEN TAVOITELINJASTOSUUNNITELMALUONNOKSESTA 2030 Kslk 2007-1010, Khs 2007-1350/66 30.5.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo Espoon liikenneverkkovisio Petri Suominen Soukan palvelutalo 16.4.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTIA 16.4.2015 2 Tavoitteet Ohjaa liikenneverkon strategista suunnittelua ja palvelee maankäytön kehityskuvaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 44 Raide-Jokerin linjaus Espoon alueella Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Torsti Hokkanen,

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma YTH 14.12.2007 Luonnos

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma YTH 14.12.2007 Luonnos Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma YTH 14.12.2007 Luonnos Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2007 YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta Opastinsilta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2016 1 (5) 2 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle joukkoliikenteen suunnitteluohjeesta ja palvelutasomäärittelystä vuosille 2016-2021 HEL 2016-003710 T 08

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla

Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Seudullinen ratikkalinjasto Östersundomiin metron hinnalla Tämä on kevyt luonnos Östersundomiin päättyvien ratikkalinjojen suunnitelmaksi sisältäen reitit, matka-ajat, kustannukset, Liikennöintisuunnitelman,

Lisätiedot

LAUSUNTO FINNOON OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSELLE

LAUSUNTO FINNOON OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSELLE Hallitus 197 13.12.2011 LAUSUNTO FINNOON OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA ESPOON KAUPUNGINHALLITUKSELLE 2212/07/70/701/2010 hall 197 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Suoma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Siuntion palvelutasomäärittely HSLH 26.3.2019 2 Esittäjän nimi Tausta HSL:ssä on tehty palvelutasomäärittely Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Linjakortit LUONNOS 21.12.2014 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO KOILLIS-HELSINGIN YÖLINJASTO KALASATAMAN LINJASTO KORSON JA KOIVUKYLÄN SUUNNAN YÖLINJAT HSL Helsingin seudun

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 Illan aiheet HSL lyhyesti joukkoliikenteestä vastaava osastonjohtaja Tero Anttila Jokelan joukkoliikenne 2018: linjat, reitit, kalustot,

Lisätiedot

Hallitus 34 04.03.2014 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07.71.710/2013. Hallitus 34

Hallitus 34 04.03.2014 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07.71.710/2013. Hallitus 34 Hallitus 34 04.03.2014 VANTAAN JOUKKOLIIKENNELINJASTO 2015 151/07.71.710/2013 Hallitus 34 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015

Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015 Metron huippukuormitusten keventämistoimien arviointi 11.9.2015 Tausta ja tavoitteet Metron suunnitteluohjeen mukainen maksimimatkustajakuormitus uhkaa ylittyä 2020- luvun alkupuoliskolla, mikäli metroliikenteen

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Matinkylän kehittämishankkeen asukasinfo 21.1.2014 Jonne Virtanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Asukastilaisuudet 14.1.2014 Kino Tapiola Länsimetron

Lisätiedot

METRON MATKUSTAJAKUORMITUSENNUSTE

METRON MATKUSTAJAKUORMITUSENNUSTE MUISTIO Hannu Pesonen Jyrki Rinta-Piirto 29.11.27 METRON MATKUSTAJAKUORMITUSENNUSTE 215-23 Tausta ja tavoitteet Tarkastelumenetelmä Hankittavan metrokaluston määrä riippuu keskeisesti liikenteen vuorotiheydestä

Lisätiedot

Metro Pasilasta eteenpäin

Metro Pasilasta eteenpäin Metro Pasilasta eteenpäin SUY Seppo Vepsäläinen C: 1/2004 METRO PASILASTA ETEENPÄIN Metro on paras osa koko seudun joukkoliikenteen järjestelmää, mutta sen palvelualue on vielä suppea. Laajentaminen on

Lisätiedot

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 1(7) Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 2019 Vesa-Matti Väistö 16.10.2018 2(7) JOHDANTO Joukkoliikkenne linjaston palvelutason määrittelyn keskeisin tehtävä on kuvata minkä tasoista joukkoliikennettä

Lisätiedot

Tuusulan alueellinen joukkoliikenteen palvelutasomäärittely

Tuusulan alueellinen joukkoliikenteen palvelutasomäärittely Hallitus 68 29.05.2018 TUUSULAN JA KERAVAN LINJASTOSUUNNITELMA SEKÄ TUUSULAN PALVELUTASOMÄÄRITTELY VUOSILLE 2018-2021 824/08.01.00.00/2017 Hallitus 68 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelijat

Lisätiedot

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Lisätietoja valmistelusta: suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen puh. 050 552 6124, etunimi.sukunimi@tampere.fi, joukkoliikenneinsinööri

Lisätiedot

HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus

HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus kevät 2011 Helsingin seudun liikenne JLO / Operatiiviset tutkimukset 30.9.2011 HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus (ASTY) joukkoliikenteen

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET. Seudullinen joukkoliikennejaosto Täydennetty

JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET. Seudullinen joukkoliikennejaosto Täydennetty JOJO-LIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET Seudullinen joukkoliikennejaosto 12.4.2018 Täydennetty 23.4.2018 ESIPUHE: MITÄ TARKOITETAAN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOLLA? PALVELUTASO: Kuinka joukkoliikenne vastaa

Lisätiedot

Herttoniemen linjastosuunnitelma

Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta 6 A PL 100, 00077 HSL00520 Helsinki puhelin (09) 4766 4444 www.hsl.fi Lisätietoja: Eeva Rinta etunimi.sukunimi@hsl.fi

Lisätiedot