Virtuaalisen oppimisen tapaustutkimus yläasteella. Minna Lakkala
|
|
- Elsa Minna Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Alkuperäinen julkaisu: Lakkala, M. (2002). Virtuaalisen oppimisen tapaustutkimus yläasteella. Teoksessa L. Ilomäki (toim.) Tietotekniikka koulun arjessa. Loppuraportti Helsingin kaupungin tietotekniikkaprojektista (ss ). Helsingin kaupungin opetusviraston julkaisusarja A2:2002. Virtuaalisen oppimisen tapaustutkimus yläasteella Minna Lakkala Helsingin tietotekniikkaprojektiin liittyneissä intensiivisissä verkko-oppimisen tutkimuksissa on haluttu seurata erityisesti sellaisia kokeiluja, joissa on rohkeasti ja innovatiivisesti pyritty muuttamaan perinteisiä koulukäytäntöjä uuden verkkoteknologian, yhteisöllisten työtapojen ja tutkivan oppimisen keinoin. Yksi tällainen hanke on ollut Alppilan yläasteen Kulttuurikurssi. Kulttuurikurssi on eri oppiaineita integroiva opintojakso, jonka aikana 9. luokan oppilaat suorittavat useita yläasteen kursseja toteuttamalla laajan tutkivan oppimisen projektityön. Kulttuurikurssi on ollut sekä tutkimuksellisesti että käytännön kokeiluna mielenkiintoinen esimerkki uudenlaisesta koulussa toteutetusta hankkeesta. Aihepiirinä oli useita oppiaineita integroiva kulttuuri-aihe ja sisällöllisenä tavoitteena kulttuuri-käsitteen syvempi ymmärtäminen. Kurssilla pyrittiin noudattamaan tutkivan oppimisen periaatteita, ja tavoitteena oli laatia laaja lopputyö. Kurssi toteutettiin etätyöskentelynä, mikä on melko harvinaista yläasteella, ja yhteisöllisenä työskentely- ja kommunikointivälineenä käytettiin verkkopohjaista oppimisympäristöä. Poikkeuksellista oli myös se, että kurssin suunnittelu ja oppilaiden ohjaaminen toteutettiin usean opettajan yhteistyönä. Kulttuurikurssin idea kehitettiin ja se toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998 osana Etäpulpetti-hanketta (Ilomäki, 1999). Silloin sitä ei voitu toteuttaa suunnitelmien mukaisesti, koska virtuaalinen työskentely ei käynnistynyt teknisten ongelmien takia. Opettajat saivat kuitenkin hyvää kokemusta, joka vaikutti uuden kulttuurikurssin toteutukseen keväällä Yhteisöllisenä verkkotyökaluna käytettiin Verkkokoulua, joka oli silloin pilotointivaiheessa. Tässä luvussa kuvataan virtuaalityöskentelyä ja yhteisöllistä tiedonrakentelua arvioivia tutkimustuloksia, joita saatiin kurssilta kerätyn tutkimusaineiston pohjalta. Tutkimuksen tuloksia on esitelty myös kansainvälisesti (Lakkala, Ilomäki, Lallimo & Hakkarainen, painossa; Lakkala, Syri, Lallimo, Palonen & Hakkarainen, 2001). Tavoitteena yhteisöllisen tiedonrakentelun käytännöt Kulttuurikurssin tavoitteiden voidaan ajatella noudattelevan Scardamalian ja Bereiterin (1994; 1999) esittämiä ideoita koulun muuttamisesta tiedonrakenteluyhteisöiksi: oppilaat ja opettajat osallistuvat yhteiseen tiedon tuottamiseen tieteellisten tutkimusryhmien tavoin, joissa toiminnan tavoitteena on tiedollisten ongelmien ratkominen. Kulttuurikurssilla opettajat tutustuttivat oppilaat tiedonrakentelukäytäntöjä tukevaan tutkivan oppimisen malliin
2 (Hakkarainen ja kumpp., 1999) ja pyrkivät organisoimaan työskentelyn sen periaatteiden mukaisesti. Tutkiva oppiminen ja verkko-oppimisympäristön käyttö olivat uusia työtapoja myös opettajille. Toinen kulttuurikurssin tavoite oli tutustuttaa oppilaat etätyöskentelyyn, mikä vastaa Suomen opetusministeriön (1999) asettamiin haasteisiin virtuaalioppimisen käytäntöjen edistämisestä kaikilla kouluasteilla. Myös Helsingin tt-hankkeessa oltiin kiinnostuneita Verkkokoulun käytön tutkimisesta. Suurin osa peruskouluissa tehdyistä tietokoneavusteisen yhteisöllisen oppimisen kokeiluista ja tutkimuksista on liittynyt normaaliin luokkahuoneopetukseen (esim. Salovaara & Järvelä, 2001), joten kulttuurikurssi oli mielenkiintoinen erityisesti siksi, että siinä pyrittiin toteuttamaan aidosti virtuaalista työskentelyä. Kulttuurikurssin oppilaat eivät kuuluneet ennestään samaan koululuokkaan, vaan olivat kerääntyneet ryhmäksi varta vasten tälle kurssille, joten opettajien ja oppilaiden verkossa tapahtuva kommunikointi ja osallistuminen oli samanlainen haaste kuin virtuaaliyhteisöissä yleensä (Schuler, 1996; Preece, 2000; Muukkonen ja kumpp., 1999). Myös oppimisympäristön ominaisuudet vaikuttavat virtuaalisen kommunikoinnin mahdollisuuksiin ja luonteeseen. Kulttuurikurssilla pääasiallisena työkaluna käytettiin Verkkokoulun ketjutettuja keskustelufoorumeita; samantyyppisiä verkkotyökaluja on käytetty paljon erilaisissa oppimis- ja koulutustilanteissa (Guzdial ja Turns, 2000). Erityisenä haasteena kulttuurikurssin toteuttamisessa oli, että siinä pyrittiin murtamaan monia tavallisen koulukulttuurin rajoituksia, vaikka toimittiinkin normaalin opetussuunnitelman mukaan ja resursseilla. Tällaisiksi koulun kehittämisen esteiksi esimerkiksi Engeström, Engeström ja Suntio (valmisteilla) mainitsevat koulutyön sosiaaliset ja fyysiset rakenteet (erilliset luokkahuoneet, opettajien yksin työskentely, koulun eristyneisyys muusta ympäristöstä), ajalliset rakenteet (lyhyet eri oppiaineiden oppitunnit sekä testi- ja koejaksot) sekä motivationaaliset ja eettiset rakenteet (esim. numeroarviointi pääasiallisena motivointimuotona). Kurssin toteutus Kulttuurikurssille osallistui kaikkiaan 15 Alppilan yläasteen 9. luokan oppilasta (9 poikaa ja 6 tyttöä) ja 8 opettajaa, jotka edustivat eri oppiaineita. Koulun opetussuunnitelmassa on yleensäkin kulttuuripainotus, ja siellä on toteutettu jo vuosien ajan erilaisia kehittämishankkeita. Oppilaat osallistuivat kulttuurikurssille vapaaehtoisesti, kaikki olivat suhteellisen hyvin koulussa menestyviä. Oppilasmäärä jäi melko pieneksi, koska osa alun perin ilmoittautuneista jäi pois esimerkiksi neljä tyttöä ilmoitti hankkeen alkaessa, että he päättivät jäädä pois, koska halusivat varmistaa hyvien arvosanojen saannin päästötodistukseen. Opettajat osallistuivat kulttuurikurssin suunnitteluun ja oppilaiden ohjaukseen osana normaalia työtään. Tietotekniikan opettaja oli koko kurssin koordinaattori, muut opettajat osallistuivat vaihtelevalla työmäärällä kurssin organisointiin ja oman oppiaineensa aiheiden ohjaukseen muun opetuksen ohella. Varsinaisesti kulttuurikurssi toteutettiin 4. jaksolla helmi-huhtikuussa, mutta osallistujien ensimmäinen tapaaminen oli jo edellisen vuoden joulukuussa. Jokaisen oppilaan tehtävänä oli
3 laatia vapaamuotoinen kulttuurin käsitteeseen ja ilmiöihin liittyvä tutkimustyö yksin tai ryhmässä. Oppilaat valitsivat itse tutkimustyönsä aiheen kiinnostuksensa ja suorittamiensa kurssien perusteella. Kaikkiaan osallistujilla oli koululla seitsemän kulttuurikurssiin kuuluvaa yhteistä tapaamista. Muuten osallistujat tapasivat toisiaan itse sopimissaan pienryhmätapaamisissa tai kommunikoivat Verkkokoulun välityksellä. Seuraavassa on lyhyesti kuvattu kulttuurikurssin kulku kokonaisuudessaan. Joulukuussa oppilaille ja opettajille järjestettiin tilaisuus, jossa kerrottiin kulttuurikurssin tavoitteista ja toimintatavoista. Tällöin oli vielä mahdollista ilmoittautua mukaan tai vetäytyä hankkeesta. Oppilaat kyselivät tilaisuudessa paljon kurssin vaatimuksista ja arviointikriteereistä. Tammikuussa oppilaille ja opettajille järjestettiin koulutustilaisuus, jossa opeteltiin Verkkokoulun käyttöä ja käynnistettiin oman tutkimushankkeen ideointi johonkin kulttuurin ilmiöön liittyen. Aluksi Verkkokoulussa oli käytössä kaksi kaikille yhteistä keskustelufoorumia, joita käytettiin hankkeiden ideointiin. Osallistujat kävivät jonkin verran verkkokeskustelua kurssin työtavoista myös tapaamisen jälkeen. Helmikuussa alkoi varsinainen jakso, jonka aikana oppilaat suorittivat kulttuurikurssia etätyöskentelynä. Oppilailla oli koululla kolme tilaisuutta: yhdessä tilaisuudessa ideoitiin kulttuurin käsitteeseen liittyviä ilmiöitä toiminnallisin menetelmin, yhdessä käsiteltiin tutkivan oppimisen pedagogista mallia ja yhdessä oppilaat kirjoittivat alustavia tutkimuskysymyksiään, suunnitelmiaan ja selityksiään Verkkokouluun. Helmikuun lopussa muodostettiin myös työparit ja ryhmät, joilla oli yhteinen tutkimusaihe. Kullekin ryhmälle perustettiin Verkkokouluun oma keskustelufoorumi. Ryhmien aiheita olivat musiikin biologisten vaikutusten tutkiminen, geenit vs. ympäristö: Australian aboriginaalit, Kanadan ja Suomen kulttuurien vertailu, Japanin kulttuuri, keskiajan nuoren elämää, uskonto ja yhteiskunta sekä intiaanien ja valkoihoisten kulttuurien törmäys. Jokaisella ryhmällä oli ohjaava opettaja, joka ensisijaisesti tuki ryhmän työskentelyä. Maaliskuussa ei ollut koko ryhmän yhteisiä tapaamisia, mutta pienryhmät tapasivat keskenään ja opettajien kanssa. Muuten kaikki yhteinen kommunikointi tapahtui Verkkokoulun välityksellä ja jokainen ryhmä eteni omalla tavallaan. Huhtikuun alussa oli töiden välikommentointiin tarkoitettu tilaisuus, jossa oppilasparit/- ryhmät kommentoivat toistensa työn senhetkistä vaihetta ja antoivat ideoita työn kehittämiseksi. Kulttuurikurssi huipentui neljätuntiseen päätöstilaisuuteen, jossa kukin ryhmä esitteli oman työnsä eri tavalla (mm. keskiaikaa käsitellyt ryhmä oli tehnyt kuunnelman ja Australia-ryhmä oli kirjoittanut kuvitteellisen matkakertomuksen tytön matkasta aboriginaali-isänsä kotimaahan). Päätöstilaisuudessa oppilaat arvioivat vielä itse omaa työskentelyään kunkin suorittamansa kurssin osalta.
4 Virtuaalisen kommunikoinnin sisältö Kulttuurikurssia tutkittaessa arvioitiin, miten tutkivan oppimisen periaatteet toteutuivat verkkotyöskentelyssä, minkäluonteista osallistujien virtuaalinen kommunikaatio oli ja miten tällaisen työtavan toteuttaminen onnistui osana normaalia koulutoimintaa. Tutkimusaineistona oli verkkoympäristön keskustelufoorumien sisältö, videoidut lähitapaamiset sekä oppilaiden tuottamaa muuta aineistoa. Virtuaalista kommunikointia analysoitiin sekä laadullisesti että määrällisesti. Osallistujat tuottivat kaikkiaan 534 viestiä verkkokeskusteluun. Kuten tavallista, aktiivisuus jakautui melko epätasaisesti: vähiten aktiivinen oppilas tuotti 3 viestiä, aktiivisin opettaja 81 viestiä. Keskimäärin oppilaat tuottivat 22 viestiä ja opettajat 32 viestiä. Keskustelufoorumeissa olleista viesteistä 41% oli aloitusviestejä, jotka olivat tavallaan uusia keskustelunavauksia, 59% oli kommentteja muihin viesteihin. Aloitusviesteistä 44% ei ollut saanut yhtään kommenttia, 56% oli saanut vähintään yhden kommentin. Tällaisia keskusteluketjuja oli yhteensä 121, ja niissä oli keskimäärin 3.63 viestiä. Pisin ketju sisälsi 14 viestiä. Kaikkiaan keskusteluketjut olivat melko lyhyitä, mikä viittaa samaan kuin aikaisemmat tutkimukset (Lipponen ja kumpp., 2001; Guzdial ja Turns, 2000), että verkkokeskustelut eivät yleensä sisällä kovin pitkiä eteneviä keskusteluketjuja, ja monet viestit jäävät ilman kommenttia. Myös työparit ja ryhmät käyttivät omia foorumeitaan vaihtelevasti: pienin viestimäärä ryhmäfoorumissa oli 13, suurin oli 56. Oppilaat eivät juuri ollenkaan osallistuneet toisten ryhmien työn kommentointiin sen jälkeen kun ryhmäfoorumit oli perustettu, vaikka se olisi ollut mahdollista. Verkkokoulun välityksellä käyty kommunikointi analysoitiin myös laadullisesti luokittelemalla viestit sen perusteella, mihin asiaan viestin sisältö pääasiassa kohdistui. Virtuaalinen kommunikaatio jaettiin seuraaviin sisältöluokkiin: tutkimushankkeen sisällön käsittely, yhteisön luomiseen liittyvät asiat, prosessin organisointi, kurssiarviointi sekä muut asiat. Erillinen kielenopetuksen verkkokeskustelu jätettiin analyysi ulkopuolelle, koska se ei liittynyt tutkimushankkeiden tekemiseen. Lisäksi yksi tyttöoppilas ei tuottanut omia viestejä verkkokeskusteluun. Kuvassa 1 on yhteenveto verkossa tapahtuneen kommunikoinnin sisällöllisestä jakautumisesta opettajien ja oppilaiden viesteissä.
5 Sisällön käsittely Yhteisön luominen Prosessin organisointi Oppilaat (N=14) Opettajat (N=7) Kurssiarviointi Muut asiat % Kuva 1. Oppilaiden ja opettajien verkkokeskusteluviestien suhteellinen jakautuminen sisällöllisesti. Kuvasta 1 näkyy, että tutkimushankkeiden sisältöä käsiteltiin noin kolmasosassa verkkokeskustelun viesteistä. Sisällöllisissä viesteissä kuvattiin tai käsiteltiin usein suunnitelmia siitä, mistä aiheista oppilaat ovat tekemässä tutkimushankettaan, mutta varsinainen käsitteellinen tutkimuskysymysten ja ideoiden kehittely tai oman hankkeen tuotoksen rakentaminen tapahtui selvästi muualla kuin verkkoympäristössä. Erityisesti opettajan viestit käsittelivät paljon ryhmien työskentelyprosessin organisointiin liittyviä asioita. Mielenkiintoista oli se, että virtuaalisen kommunikoinnin sisältö muuttui selvästi kurssin edetessä (kuva 2). Alussa käsiteltiin paljon yhteisön luomiseen liittyviä kysymyksiä (yhteiset työtavat verkkoympäristössä, toimintasäännöt, työkalujen käyttö jne.) sekä muita kuin kulttuurikurssiin liittyviä asioita. Tutkimushankkeiden sisältöön liittyvä kommunikointi oli runsainta varsinaisen kurssijakson alussa, kun opettajat selkeästi ohjeistivat oppilaat tuottamaan verkkoon tutkimuskysymyksiä ja -suunnitelmia. Vähitellen käytännölliset työskentelyn organisointiin liittyvät asiat (tapaamisista sopiminen, tilannekatsaukset jne.) alkoivat hallita verkkokeskustelua. Tälle kurssille ominainen kurssin arvioinnista ja suorituskriteereistä käyty verkkokeskustelu lisääntyi selvästi kurssin loppua kohti.
6 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Y h te is ö n lu o m in e n S is ä llö n s u u n n itte lu Pr o s e s s in o r g a n is o in ti K u r s s ia r v io in ti M u u t a s ia t P re l. p h a s e W e e k 1 W e e k 2 W e e k 3 W e e k 4 W e e k 5 W e e k 6 W e e k s 7 & 8 Kuva 2. Verkkokeskustelun sisältö kulttuurikurssin edetessä. Johtopäätöksiä Kulttuurikurssilla onnistuttiin ylittämään monia perinteisen koulukulttuurin rajoituksia, ja sekä opettajat että oppilaat olivat innokkaita kokeilemaan tutkivan oppimisen ja virtuaalisen yhteistyön mahdollisuuksia. Oppilaat suorittivat useita yläasteen kursseja kulttuurijakson aikana hyvin arvosanoin ja näkivät omasta mielestään tavallista enemmän vaivaa kurssien suorittamisessa. Oppilaiden tekemät lopputyöt olivat hyvin rikkaita, laajoja ja persoonallisia monitieteisiä kulttuurituotoksia. Opettajien ja oppilaiden muuttuneet roolit Kulttuurikurssin työskentely ja osallistujien roolit eivät enää noudattaneet perinteisiä opettaja/oppilas rooleja. Oppilaat ottivat itse paljon vastuuta virtuaalisen yhteisön rakentamisesta ja omien töidensä tekemisestä. Virtuaalisessa kommunikoinnissa osallistujilla näyttää olleen osittain erilaisia rooleja: verkkoyhteisöstä erottui kolme keskeistä toimijaa (yksi opettaja ja kaksi oppilasta), jotka kommentoivat aktiivisesti muita ja osallistuivat eri sisältöisiin keskusteluihin. Jotkut osallistujat ottivat vastuuta tietynaiheisesta kommunikoinnista, mutta tässäkään ei ollut selkeää jaottelua opettajiin ja oppilaisiin. Opettajat käyttivät virtuaalista foorumia enemmän oppilasryhmien työn organisoinnin ohjaukseen, eivät niinkään sisällöllisten asioiden käsittelyyn. Yhteisöllisessä tiedonrakentelussa kehitettävää Virtuaalisessa kommunikoinnissa tutkivan oppimisen tavoitteiden mukainen työskentely (käsitteellisten ongelmien ratkominen ja yhteisöllinen tiedonrakentelu) käynnistyi melko hyvin kurssin alussa, kun opettajat eksplisiittisesti ohjasivat oppilaita tuottamaan kysymyksiä ja selityksiä omista aiheistaan. Vähitellen kirjoitettujen viestien sisältö muuttui enemmän
7 toimintaa kuvaileviksi ja käytännön asioita organisoiviksi. Tähän voidaan nähdä montakin syytä. Kurssin aihepiiri ja tavoite olivat aika laajoja ja avoimia, olisi ehkä kannattanut korostaa keskeisiä käsitteitä ja periaatteita. Oppilaiden töiden aiheet valikoituivat hyvin erilaisiksi, joten yhteistä tiedonrakentelun kohdetta ei muodostunut, jolloin oppilasryhmät keskittyivät kukin omaan työhönsä eivätkä kommentoineet toisiaan. Oppilaat olisivat todennäköisesti tarvinneet tiukempaa prosessin strukturointia ja opettajien ohjausta tutkivan oppimisen eri vaiheissa. Ryhmät eivät tuoneet töidensä välivaiheita verkkoon muiden kommentoitavaksi. Verkkoympäristöä käytettiin enemmän kommunikoinnin, ei niinkään yhteisöllisen tiedonrakentelun välineenä, ja varsinainen aiheiden työstäminen tapahtui ryhmissä verkkoympäristön ulkopuolella. Verkkokoulun keskustelufoorumi ei ehkä tue riittävästi korkeatasoista tiedonrakentelua: käyttöliittymässä ei ole samanlaista yhteisöllisen tutkimusprosessin tukea kuin esimerkiksi CSILE-ympäristössä/Knowledge Forumissa (Scardamalia ja Bereiter, 1994) tai FLE:ssä (Muukkonen ja kumppanit, 1999), eikä se myöskään mahdollista laajojen asiakirjojen tai tiedostojen jakamista ja kehittelyä verkon välityksellä. Virtuaalisen työskentelyn haasteet Etätyöskentely ja virtuaalisuus asettavat selvästi erilaisia haasteita verkkokommunikoinnille kuin luokkahuoneessa tapahtuva tutkiva tietokoneavusteinen yhteisöllinen oppiminen. Kulttuurikurssin alussa osallistujat kävivät paljon yhteisön muodostumista tukevia ja yhteisiä toimintatapoja käsitteleviä verkkokeskusteluja, mikä vahvistaa Schulerin (1996) väitettä, että virtuaaliyhteisön pitää toimiakseen sopia yhteisistä toimintakäytännöistä. Verkkokeskustelu sisälsi paljon käytännöllisiä toiminnan organisointiin liittyviä viestejä (myös opettajien ohjausviestit), mikä kuvaa sitä, että virtuaalinen yhteisöllinen työskentely ei ehkä voi keskittyä pelkästään sisällöllisten ja käsitteellisten asioiden työstämiseen, vaan yhteistyö vaatii konkreettista toiminnan organisointia. Verkkotyöskentelyyn osallistumisen aktiivisuus oli osallistujien kesken hyvin eritasoista. Kurssin alun tiiviisti organisoitujen työvaiheiden jälkeen kurssilla oli kuukauden mittainen pitkä etätyöskentelyn vaihe, jolloin oppilasryhmien työt etenivät vaihtelevasti. Opettajilla ei oikein ollut keinoja ohjata ja aktivoida erityisesti passiivisia oppilaita virtuaalisessa vuorovaikutuksessa. Yhteentörmäys perinteisen koulukulttuurin kanssa Vaikka yhteisöllinen etätyöskentely toimi kulttuurikurssilla kaikesta huolimatta jopa yllättävän hyvin, uudenlaiseen työskentelykulttuuriin nojaavan toimintatavan kokeilu oli joiltakin osin vaikeasti yhteensovitettavissa totuttujen toimintatapojen kanssa. Osa oppilaista jopa vetäytyi koko hankkeesta, koska he kokivat uudenlaisen opiskelun kokeilemisen yläasteen viimeisenä keväänä liian suureksi riskiksi päästötodistusten arvosanojen kannalta. Opetussuunnitelman mukainen yläasteen oppiainekohtaisiin kursseihin sidottu numeroarviointi oli sekä opettajien että oppilaiden mielestä ongelmallinen tällaisen työskentelyn arviointiin. Verkkokeskusteluista päätellen oppilaat kokivat epävarmuutta koko kurssin ajan siitä, mitkä itse asiassa ovat kulttuurikurssin lopputyön muodolliset ja sisällölliset vaatimukset. Suorituskriteerien epäselvyys johtui osittain siitä, että kurssin toteutus oli uutta myös opettajille, eivätkä he
8 osanneet määritellä kriteereitä tarkemmin kurssin alussa, mutta sitä ei todennäköisesti osattu ajatella, että se on oppilaille niin suuri huolen aihe. Kokonaisuudessaan kurssi asetti sekä opettajille että oppilaille yhtaikaa useita eri tekijöihin liityviä haasteita, joita on kuvattu yhteenvetona kuvassa 3. Haasteita: Tutkivan oppimisen tavoitteiden ymmärtäminen. Oppiainerajojen ylittäminen. Arviointi. Tutkivan oppimisen tavoitteet Vallitseva koulukulttuuri Haasteita: Tiedonjakamisen merkityksen ymmärtäminen. Kommunikointi työskentelyn organisoinnista eikä tiedollisista asioista. Haasteita: Oppimisyhteisön muodostaminen. Etätyöskentely ja itseohjautuvuus. Virtuaalinen yhteisöllinen työskentely Kuva 3. Virtuaalioppimisen projektin eri elementeistä syntyneet haasteet. Lähteet Guzdial, M. & Turns, J. (2000). Effective Discussion Through a Computer-Mediated Anchored Forum. The Journal of the Learning Sciences, 9(4), Engeström, Y., Engeström, R. & Suntio, A. (valmisteilla). Can a school community learn to master its own future? An activity-theoretical study for expansive learning among middle school teachers. Hakkarainen, K, Lipponen, L., Ilomäki, L, Järvelä, S., Lakkala, M., Muukkonen, M., Rahikainen, M. & Lehtinen, E. (1999) Tieto- ja viestintätekniikka tutkivan oppimisen välineenä. Helsingin kaupungin opetusvirasto. Helsinki: Multiprint. Saatavilla: lineena.pdf Ilomäki, L. (toim.) (1999) Etäpulpetista maailmalle. Loppuraportti Helsingin kahden yläasteen kannettavien tietokoneiden kokeilusta. Helsingin kaupungin opetusviraston julkaisuja A11:1999. Lakkala, M., Ilomäki L., Lallimo, J. & Hakkarainen, K. (painossa). Virtual communication in middle school students' and teachers' inquiry. Proceedings of The Fourth International Conference on Computer Support for Collaborative Learning on title: Foundation of CSCL community. January 7-11, Boulder, Colorado, USA.
9 Lakkala, M., Syri, J., Lallimo, J. Palonen, T. & Hakkarainen, K. (2001) New learning culture to school? Evaluating a virtual learning project in lower secondary school. A paper presented at the 9th European Conference for Research on Learning and Instruction, August 28th - September 1st, 2001, Fribourg, Switzerland. Lipponen, L., Rahikainen, M., Lallimo, J., & Hakkarainen, K. (2001). Analyzing patterns of participation and discourse in elementary students' online science discussion. Teoksessa P. Dillenbourg, A. Eurelings, & K. Hakkarainen (Eds.), European perspectives on computer-supported collaborative learning. The proceedings of the First European Conference on Computer-Supported Collaborative Learning (pp ). University of Maastricht. Saatavilla: Ministry of Education (1999). Education, Training and Research in the Information Society. A National Strategy for Muukkonen, H., Hakkarainen, K. & Lakkala, M. (1999). Collaborative Technology for Facilitating Progressive Inquiry: Future Learning Environment Tools. Teoksessa C. Hoadley & J. Roschelle (Eds.) The proceedings of the CSCL '99 conference, December 12-15, 1999, Palo Alto (pp ). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum and Associates. Saatavilla: Preece, J. (2000) Online communities. Designing Usability, Supporting Sociability. John Wiley & Sons, Ltd, West Sussex, England. Salovaara, H. & Järvelä, S. (2001) CSCL in secondary school literature class - focus on students' strategic actions. Teoksessa P. Dillenbourg, A. Eurelings, & K. Hakkarainen (Eds.), European perspectives on computer-supported collaborative learning. The proceedings of the First European Conference on Computer-Supported Collaborative Learning (pp ). University of Maastricht. Scardamalia M. & Bereiter, C. (1994). Computer support for knowledge-building communities. The Journal of the Learning Sciences, 3(3), Scardamalia, M. & Bereiter, C. (1999) Schools as knowledge-building organizations. Teoksessa D. Keating & C. Hertzman (Eds.), Today's children, tomorrow's society: The developmental health and wealth of nations (pp ). New York: Guilford. Saatavilla: Schuler, D. (1996). New Community Networks. Wired for Change. New York, NY: ACM Press & Addison-Wesley Publishing Company.
Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet
Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Tekijät: Hanni Muukkonen, Minna Lakkala, Liisa Ilomäki ja Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Suunnitteluperiaatteet trialogisen oppimisen pedagogiikalle 1.
Tutkimukseen perustuvia neuvoja: Mitä opettajan tulee tietää suunnitellessaan yhteisöllistä oppimista edistäviä opetustilanteita
Tutkimukseen perustuvia neuvoja: Mitä opettajan tulee tietää suunnitellessaan yhteisöllistä oppimista edistäviä opetustilanteita Minna Lakkala Technology in Education Research Group (TEdu) http://www.helsinki.fi/psychology/groups/tedu/
Tutkiva oppiminen. Minna Lakkala
Lähde: Lakkala, M. (2012). Tutkiva oppiminen. Teoksessa L. Ilomäki (toim.), Laatua e- oppimateriaaleihin. E-oppimateriaalit opetuksessa ja oppimisessa (ss. 93 99). Helsinki: Opetushallitus. (http://www.oph.fi/julkaisut/2012/laatua_e_oppimateriaaleihin)
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista
Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa?
Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Tekijä: Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Muuttaako uusi teknologia oppimista? Miten oppimisen tulisi muuttua?
Oppimisen vaikuttavuus ja opetus miten niitä voisi arvioida virtuaaliyliopistossa?
Oppimisen vaikuttavuus ja opetus miten niitä voisi arvioida virtuaaliyliopistossa? Prof. Sanna Järvelä Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö Oulun yliopisto
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan
KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA
KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA MobIT-tutkijaryhmä Miika Lehtonen, Hanna Mattila Heli Ruokamo, Hannakaisa Isomäki 14.10.2004 Kasvatustieteiden
Teknologian pedagoginen käyttö eilen, tänään ja huomenna
Essi Vuopala/ LET Teknologian pedagoginen käyttö eilen, tänään ja huomenna Opetusohjelmista kaikkialla läsnäolevaan oppimiseen Oppiminen ja sen ohjaaminen, 2015 Essi Vuopala, tutkijatohtori, oppiminen
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä
Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen
Trialoginen oppiminen
1 Trialoginen oppiminen Sami Paavola Käsikirjoitusversio - julkaistu: Paavola, S. (2012) Trialoginen oppiminen. Teoksessa Ilomäki, L. (toim). Laatua e-oppimateriaaleihin. E-oppimateriaalit opetuksessa
ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena
http://collab0708.wordpress.com ColLab Uudet yhteisölliset teknologiat oppimisen tukena Hankkeen esittelyä 4.9.2007 Essi Vuopala Paulina Melakari-Mustonen Mikä on ColLab hanke? ColLab hanke on Oulun yliopiston
Kasvan Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 19.12.2018 Kasvan Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kasvan osallistui nopean kokeilun
Yhteistoiminnalliset menetelmät
Yhteistoiminnalliset menetelmät YHTEISTOIMINNALLINEN OPPIMINEN -TEKNOLOGIA Yhteistoiminnallinen oppiminen Yhteistoiminnallinen oppiminen on ryhmäorientoitunut, oppilaskeskeinen pedagoginen lähestymistapa.
Lukiolaisille tietotyötaitoja uudenlaisella pedagogiikalla
Lukiolaisille tietotyötaitoja uudenlaisella pedagogiikalla Liisa Ilomäki & Minna Lakkala, Helsingin yliopisto Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa, 16.4.2015 1 Miksi tämä aihe? Kaikki puhuvat uusista
Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista
Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa
Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen
Verkko-oppimisen organisointi ja ohjaaminen kohti tutkivaa ongelmakeskeistä oppimista
Lakkala, M. & Lallimo, J. (2002). Verkko-oppimisen organisointi ja ohjaaminen kohti tutkivaa ongelmakeskeistä oppimista. Teoksessa K. Koskinen, T. Renko & E. Vihervaara (toim.), Etälukion käsikirja (46-59).
Oppimisen infrastruktuurit verkko-oppimisen tukena
Lakkala, M. & Lipponen, L. (2004). Oppimisen infrastruktuurit verkko-oppimisen tukena. Teoksessa V. Korhonen (toim.), Verkko-opetus ja yliopistopedagogiikka (ss. 113-134). Tampere: Tampere University Press.
Tieto- ja viestintätekniikka ymmärtävän oppimisen tukena. Prof. Sanna Järvelä
Tieto- ja viestintätekniikka ymmärtävän oppimisen tukena Prof. Sanna Järvelä Mitä tiedämme nyt? Teknologia itsessään ei edistä oppimista. Sen sijaan työskentely teknologian parissa altistaa oppijan oppimista
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen
Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin
Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus
Yhteisöllistä oppimista edistävät ja vaikeuttavat tekijät verkkokurssilla
Yhteisöllistä oppimista edistävät ja vaikeuttavat tekijät verkkokurssilla Essi Vuopala, Oulun yliopisto Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö / Tutkimuksen tavoite Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena
Yhteisöllisen oppimisen ohjaaminen teknologiatuetuissa ympäristöissä
Yhteisöllisen oppimisen ohjaaminen teknologiatuetuissa ympäristöissä Tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelu eri koulutusjärjestelmissä Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian
Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg
Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen laitos Kisällioppiminen = oppipoikamestari
KTKO104. Luento
KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU
KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä
Miten tuen oppijan oppimista ja ajatteluntaitojen kehittämistä?
Miten tuen oppijan oppimista ja ajatteluntaitojen kehittämistä? Minna Lakkala 2.12.2010 minna.lakkala@helsinki.fi Technology in Education Research Group (TEdu) Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto
Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta
Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,
Inspiroivat oppimisympäristöt?
Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta
Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen
Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Miksi Tutkivaa oppimista? Kasvatuspsykologian Dosentti Soveltavan kasvatustieteenlaitos Helsingin yliopisto Tarjolla olevan tietomäärän valtava kasvu Muutoksen nopeutuminen
Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus)
Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus) Oppimistehtävät ovat mielekkäitä ja sopivan haasteellisia (mm. suhteessa opittavaan asiaan ja oppijan aikaisempaan tietotasoon).
Englannin kielen ja viestinnän ja ammattiaineiden integrointiyhteistyö insinöörikoulutuksessa
Englannin kielen ja viestinnän ja ammattiaineiden integrointiyhteistyö insinöörikoulutuksessa Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän opettajien neuvottelupäivät Lapin ammattikorkeakoulussa 13.-14.11.2014
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet
Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.
Pedagogisen suunnittelun haasteet ja Oppimisen infrastruktuurit
Pedagogisen suunnittelun haasteet ja Oppimisen infrastruktuurit Erikoistutkija Marjaana Veermans, KT Oppimistutkimuksen keskus Turun yliopisto marjaana.veermans@utu.fi TVT:n opetuskäytön pedagogisen suunnittelun
Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa
Teoriasta käytäntöön- Ongelmalähtöinen oppiminen verkossa TieVie (5 ov) 24.9.2004 Minna Pesonen, Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto Mistä kaikki alkoi? Idea PBL:n soveltamisesta syntyi Ongelmalähtöisen
Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009
Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin
Yleistä kanditutkielmista
Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 21.1.2009 Yleistä kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle aiheelle Pääsääntöisesti
Mikä innostaa oppimaan yhdessä?
Mikä innostaa oppimaan yhdessä? Pirkko Siklander, 11.5.2017 TAVOITTEENA 1. Mitä virikkeillä tarkoitetaan? 2. Miten voit hyödyntää viriketutkimusta omassa työssäsi? LÄHTÖRUUTU 1. Mitä virikkeillä tarkoitetaan?
Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
KT4 Projektiopinnot, 5 op (418013P)
KT4 Projektiopinnot, 5 op (418013P) 20.11.2007 26.2.2008 Eläytymismenetelmä (role-playing) J. Eskola, J. Suoranta R. Rajala, P. Hakkarainen - sosiaalitieteet, kasvatustieteet, tulevaisuudentutkimus Kehystarina
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
Vesimolekyylien kiehtova maailma
Vesimolekyylien kiehtova maailma Luokka-aste Oppitunti molekyylimallinnuksesta oli suunniteltu 8. luokan oppilaille. Tavoitteet Tavoitteena on tarkastella kemiallista mallia ja syventää kemiallisen mallin
YHTEISÖJEN JA ORGAANISAATIOIDEN KEHITTÄMINEN
YHTEISÖJEN JA ORGAANISAATIOIDEN KEHITTÄMINEN organisaatiotjayhteisot.wordpress.com/ SEURAA KOTIBLOGIA 21.2.2017 Pirkko Siklander, Apulaisprofessori pirkko.siklander@ulapland.fi Lapin yliopisto, KTK TIIMIEN
Ilmiölähtöinen opiskelu liikunnanopettajakoulutuksessa
Ilmiölähtöinen opiskelu liikunnanopettajakoulutuksessa PEDAFORUM Jyväskylä 2016 Nelli Lyyra Pilvikki Heikinaro-Johansson Liikuntakasvatuksen laitos Sisältö Taustaa Liikunnan- ja terveystiedon opettajakoulutus
TVT-Menetelmiä esteettömään oppimisympäristöön. Antti Peltoniemi Pedagoginen asiantuntija Oppimis - ja ohjauskeskus Valteri
19.9.16 TVT-Menetelmiä esteettömään oppimisympäristöön Antti Peltoniemi Pedagoginen asiantuntija Oppimis - ja ohjauskeskus Valteri 23.9.2016 1 Pekka Mertala (2014): Nykyaikaisessa oppimistutkimuksessa
eeducation karnevaalit Vertaisarviointitaitoja oppimassa verkossa
eeducation karnevaalit Vertaisarviointitaitoja oppimassa verkossa Kehittäjätiimi: Sosiaalityö: Helky Häkli & Sirpa Tapola-Tuohikumpu Erityispedagogiikka: Erja Kautto-Knape & Sanna Uotinen Aikuiskasvatustiede:
Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen
KT Merja Koivula Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen toimintaan Osallistuminen ja oppiminen
Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited
Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,
Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä
Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman
Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä. LET.OULU.FI Niina Impiö Learning and Educational Technology Research Unit
Aineiston analyysin vaiheita ja tulkintaa käytännössä LET.OULU.FI Niina Impiö 14.4.2010 Väitöskirjatutkimuksen tavoite Ymmärtää opettajayhteisöjen yhteisöllistä työskentely- ja toimintakulttuuria. Tutkia
Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta
Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta Heidi Krzywacki, Jari Lavonen, Tiina Korhonen 12.2.2010 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos
YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus
YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit
Tietoasiantuntijoiden osaamisen kehittyminen, kontekstina hanketoiminta ja moniammatillinen yhteistyö
Tietoasiantuntijoiden osaamisen kehittyminen, kontekstina hanketoiminta ja moniammatillinen yhteistyö Informaatiotutkimuksen yhdistyksen seminaari 13.11.2015 Hanna Lahtinen Sisältö 1. Taustaa 2. Tutkimuksen
TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso
TieVie asiantuntijakoulutus Teknologinen muutos -verkkojakso 16.8. - 26.9.2004. Teknologinen muutos -verkkojakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia korkeakoulujen tulevaisuuden toimintakentästä ja
Uuden OPS:n henki Petteri Elo OPS-koulutus 2016
Uuden OPS:n henki Yhteystiedot Petteri Elo petteri.elo@pedanow.com +358405506020 www.pedanow.com Twitter: @PetteriElo VÄITE # 1 Oppikirjat ohjaavat liikaa opetusta. www.ivn.us Luku 3.3: Tavoiteena laaja-alainen
Pasi Mattila Jukka Miettunen
Pasi Mattila Jukka Miettunen Tulevaisuuden koulu -ohjelma Future School Of Finland City of Oulu Sir Ken Robinson Youngsters and modern learning environments Two Learning Environments: past and present
Kehittyvä koulu. Kaarina
Kehittyvä koulu Minna Lakkala Technology in Education Research Group (TEdu) Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Minna.Lakkala@helsinki.fi http://www.helsinki.fi/psychology/groups/tedu/ Kaarina
3DBear Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 15.3.2019 3DBear Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Tavoitteena kehittää 3DBear AR sovellusta
Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019
Julkinen loppuraportti 2.6.2019 Happia Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Tässä kokeilussa tavoitteena on
Vesa Närhi. Koko luokan ohjaaminen, työrauhan perusta
, Pst Niilo Mäki Instituutti ja Itä-Suomen yliopisto Koko luokan ohjaaminen, työrauhan perusta Työrauha Kaikille toimintamalli Luokanopettajien konsultatiivinen koulutus, PsT Itä-Suomen yliopisto ja Niilo
Opettajan pedagoginen ajattelu
Oulun yliopisto / Kasvatustieteiden ja Opettajankoulutuksen yksikkö Sanna Järvelä & etunimi.sukunimi(at)oulu.fi http://oppiohja.wordpress.com/ Oppimisen ohjaaminen, opetuksen suunnittelu ja arviointi Opettajan
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva
Ajalliset muunnokset eksploratiivisen paikkatietoanalyysin työkaluna. Salla Multimäki ProGIS Ry Paikkatietomarkkinat
Ajalliset muunnokset eksploratiivisen paikkatietoanalyysin työkaluna Salla Multimäki ProGIS Ry Paikkatietomarkkinat 7.11.2017 Informaatiokuorma kognitiivinen kuorma - ylikuormitus Information load muodostuu
Marko Björn Bioanalytiikan lehtori, TtM, Savonia- ammattikorkeakoulu, (jatkoopiskelija. Kasvatustiede)
Koulutuksen ja työelämän yhteistyöpäivä 29.8.2014 Virtuaaliset oppimisympäristöt Marko Björn Bioanalytiikan lehtori, TtM, Savonia- ammattikorkeakoulu, (jatkoopiskelija Itä-Suomen yliopisto, Kasvatustiede)
Sulautuva, aktivoiva opetus
Sulautuva, aktivoiva opetus Taina Joutsenvirta Ohjelma.. Mitä on sulautuva opetus? Miten suunnitella sulautuvaa, aktivoivaa opetusta? Oppimistehtävien pohdintaa Blended learning Sulautuva opetus Sulautuva
Verkkoalusta erityisopiskelijan työssäoppimisen ohjaamisessa
Erityisopiskelijoiden työssäoppimisen kokeilu- ja kehittämishanke Verkkoalusta erityisopiskelijan työssäoppimisen ohjaamisessa Pirkko-Liisa Iivari Omnian ammattiopisto 9.11.2006 Työssäoppimisen ohjaus
Suomalaisen koulun kehittäminen
Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa
Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat
Munkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
CoReorient Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 23.1.2019 CoReorient Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun alkuperäisenä tavoitteena
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos, IEA sekä opetus- ja kulttuuriministeriö 2018 Tieto- ja viestintäteknologia sekä monilukutaito ovat merkittävässä asemassa opiskelussa, työelämässä kuin
Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden
Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen
LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE
LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik
Opetusteknologian tutkimusta Suomessa: trendejä, tekijöitä ja tulevaisuutta
Opetusteknologian tutkimusta Suomessa: trendejä, tekijöitä ja tulevaisuutta Liisa Ilomäki, Helsingin yliopisto Erno Lehtinen, Turun yliopisto Liisa.ilomaki@helsinki.fi 1 Esityksen tavoitteena Tämä tehtävähän
oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville.
etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verk kotyökalu opettajille, oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. Satojentuhansien opettajien joukosta löydät helposti kollegoita, joiden kanssa
Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua
ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus
OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding
OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding Vetäjät: Jonna Malmberg jonna.malmberg@oulu.fi Tutkimusryhmä: Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET) LET tutkii (1) Conceptual
A! PEDA INTRO (5 op)
A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija
Sulautuva sosiaalityö
Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani
ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry
ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,
Rouhia Oy:n nopea kokeilu Babel Fish Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019
Julkinen loppuraportti 13.6.2019 Rouhia Oy:n nopea kokeilu Babel Fish Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena
ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.
ArtsEqual Arts@School - Taide kouluissa Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. anttila@uniarts.fi artsequal.fi Tutkimuskysymykset Mitä ovat ne mekanismit, jotka taidetta ja taidekasvatusta koskevissa suomalaisissa
Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen
Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Teemat vuonna 2010 Millaisena metropolialue näyttäytyy kansainvälisten opiskelijoiden ja huippujen silmin? Vastaako metropolialueen
Oppiminen ja sen ohjaaminen P
Oppiminen ja sen ohjaaminen 410068P Arttu Mykkänen, PhD Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö arttu.mykkanen@oulu.fi / @ArttuMykkanen Kurssin tavoitteet Pyritään ymmärtämään oppimisprosessia
Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2011 Yhteiskunnallisten aineiden seuranta-arviointi Tiedot kerättiin kaksivaiheisella ositetulla otannalla 98 suomenkielisestä
oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?
Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012
KULKURI Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu EKO 19.1.2012 Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti Etäkoulu Kulkuri Perustettu 1975 (2011 toukokuuhun asti Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu) Ylläpitäjä
Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH
Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Tieto- ja viestintätekniikka oppimisen voimavarana - koko maailma oppilaan ulottuvilla
Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä
Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Kaisu Rättyä Itä-Suomen yliopisto Tero Juuti Tampereen teknillinen yliopisto Teoreettinen viitekehys kognitiiviskonstruktivistinen oppimiskäsitys opettajan tiedon
Johdatus historiatieteeseen
Johdatus historiatieteeseen Verkkokeskustelulla tuettu luentosarja Jari Ojala jaojala@campus.jyu.fi Lähtökohtia Historian perusopintojen massaluento Kurssin yleiset tavoitteet: Kehittää teoreettista ajattelua