Varga Neményi -opetusmenetelmän mukaiset 1. luokan oppimateriaalit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varga Neményi -opetusmenetelmän mukaiset 1. luokan oppimateriaalit"

Transkriptio

1 Varga Neményi -yhdistys ry:n oppimateriaalin ennakkotiedote 1/2008 Varga Neményi -opetusmenetelmän mukaiset 1. luokan oppimateriaalit ilmestyvät lukuvuodeksi ! Matematiikkaa 1 -materiaali sopii myös startti- ja esiopetukseen. Matematiikkaa 1 a ja 1 b oppilaan tehtäväkirjat Opettajan tienviitta 1 a ja 1 b Erilaisia kuva-arkkisarjoja Pelejä ja leikkejä 1 Matematiikkaa 1 a ilmestyy elokuussa Matematiikkaa 1 b ilmestyy marraskuussa Osa yhdistyksen kustantamista materiaaleista on nyt ennakkomyynnissä! Tee tilaus! Materiaalit toimitetaan elokuun alussa. Menetelmässä oppiminen perustuu vahvasti oppilaan omiin kokemuksiin. Matematiikan käsitteitä opetetaan monipuolisesti. Erilaisetkin matematiikan oppijat saavat kokea paljon onnistumisen ja oivaltamisen iloa. Materiaalin onnistuneeseen käyttämiseen tarvitaan siihen perehdyttävä koulutus. Jos et ole hankkinut koulutusta aiemmin tai haluat päivittää tietojasi ja taitojasi, tutustu myös vuoden 2008 koulutuksen ennakkotietoihin. Keväällä 2008 aukaistaan yhdistyksen verkkosivut osoitteessa Uusimmat tiedot materiaaleista ja koulutuksista löytyvät aina sieltä. Hintatiedot ja tilauslomake ovat tiedotteen lopussa. 1

2 Matematiikkaa 1 a ja 1 b oppilaan tehtäväkirjat ja liitteet Sivuja on vain noin 130. Oppitunneilla oppilaat ehtivät itse tehdä ja saada runsaasti kokemuksia matematiikasta. Taitto on selkeä ja väljä, jolloin tehtävät on helppo hahmottaa. Runsas tehtäviin liittyvä kuvitus harjaannuttaa oppilaita matematiikan kuvalukemiseen. Materiaali ohjaa oppilasta piirtämään matematiikkaa. Kirjan tehtävät ovat osa abstraktion tietä, jolloin ne liittyvät kiinteästi juuri hankittuihin konkreettisiin kokemuksiin. Usein edetään kokemuksista kuviin ja matematiikan kieleen. Välillä edetään toisinkin päin: abstraktista esitysmuodosta kohti konkretiaa. Oppilaan kirjan liitteinä ovat numerokortit, opetusrahat, sinipunakiekot ja mosaiikkipalat. 2

3 Opettajan tienviitta 1 a ja 1 b sisältävät: Menetelmän perusperiaatteet Selkeät viikkosuunnitelmat Erilaisia oppituntirakenteita Esimerkkejä oppituntien suunnitteluun Toiminnallisia opetusideoita Oppilaankirjan sivut Tehtäviin lisätietoa ja oikeita vastauksia Ideoita itse tehtävistä toimintamateriaaleista Monistepohjia Lisämateriaalien käyttötapoja Opetuksen ja oppimisen arviointiohjeita 3

4 Lukutaulut 1-10 Luvut 1 10 jokainen omalla A 3 kokoisella arkilla. Matematiikkaa 1 a ja 1 b oppikirjan isot kuva-arkit Yhteensä 50 kartonkista kuvaarkkia helpottamaan havainnollistamista. Osa kuvista on valittu oppilaan kirjasta, osa on opetuksen tueksi tehtyä materiaalia. Arkit soveltuvat erinomaisesti ryhmäopetukseen. Ohjeet arkkien käyttöön löytyvät Opettajan tienviitta 1 a:sta ja b:stä. 4

5 Matematiikkaa 1 a ja 1 b piirtoheitinkalvot Osa kuvamateriaalista on saatavana värillisinä piirtoheitinkalvoina. Värilliset opetuskalvot täydentävät opettajan oppaiden mustavalkoisia opetuskalvopohjia. Matematiikkaa 1 a ja 1 b isot täpläkortit Kartonkiset isot pikalukukortit mahdollistavat opetusryhmän kanssa työskentelyn. Pikalukukortit helpottavat lukumäärien nopeaa tunnistamista. 1 a ja 1 b pikalukusarjoissa on kummassakin kolme vaikeutuvaa 15 kuvan kokoelmaa. Paketit sisältävät myös käyttöideoita. Matematiikkaa 1 a ja 1 b oppilaan täpläkortit Pikalukukorttisarjat saa myös oppilaan versiona. 1 a ja 1 b korteissa on kummassakin 3 vaikeutuvaa kuvasarjaa. Yhdessä kortissa on 15kuvaa. Materiaali soveltuu hyvin matematiikan erityis- ja tukiopetukseen. 5

6 Pelejä ja leikkejä 1 Pelien avulla oppimiseen saadaan erityistä iloa ja vauhtia. Pelipaketissa on 12 peliä ja lisäksi leikkejä muunnelmineen, selkeät peliohjeet, pelipohjia ja 4 pelikorttisarjaa. Osa pelivälineistä on helppo valmistaa itse. Noppia, paperia ym. löytyy kotoa tai koulusta. Pelit kehittävät erityisesti muistia, havaintotaitoja, loogista päättelyä ja lukujen hajottamista ja kokoamista. Pelit ja leikit soveltuvat pelattavaksi myös iltapäiväkerhoissa ja kotona. Pienet auto- ja lapsikortit Oppilaskohtaiset autokortit ja niiden symbolikortit sekä lapsikortit sopivat hyvin monivuotiseen käyttöön ja moniin peleihin. Kortteja on yhdet kappaleet myös Pelejä ja leikkejä 1:ssä, mutta kokoelmakortteja on hyvä hankkia myös jokaiselle oppilaalle omaan käyttöön. Isot auto- ja lapsikortit Monikäyttöiset kartonkiset A 5- kokoiset autokortit symbolikortteineen sekä lapsikortit mahdollistavat opetusryhmän yhteisen pelaamisen ja muun työskentelyn. Autokorttisarjassa on 24 erilaista autoa ja 14 symbolikorttia, lapsikortteja on 12 erilaista. 6

7 Dominot Sekä pienet oppilaan dominokortit että suuret ryhmäopetukseen soveltuvat dominokortit ovat käteviä harjoiteltaessa mm. lukujen hajotelmia ja luvun täydentämistä. Dominoissa on pisteinä kaikki lukujen 2 10 hajotelmat. OPPIMATERIAALIN SUOMALAISTAMINEN 1. luokan materiaalit Lukuvuonna ilmestyvät uudet, suomalaistetut 1. luokan oppimateriaalit. Materiaalit noudattavat Opetussuunnitelman perusteita Materiaali sopii käytettäväksi yleis- ja erityisopetuksessa. Materiaali soveltuu myös startti- ja esiopetukseen. 2. luokan materiaalit Toisen luokan oppimateriaalin suomalaistamisen toinen vaihe alkaa syksyllä Kokeiluun uudistettu materiaali ehtinee lukuvuonna Tällä hetkellä luokan oppimateriaaleja voi kokeilla ns. vanhoina kokeiluversioina. Kokeilu edellyttää kokeilulupaa ja ko. vuosiluokkaan sidotun menetelmän mukaiseen koulutuksen suorittamista. Tietoja kokeiluluvista ja materiaaleista: anni.lampinen(at)espoo.opit.fi. Kiitokset materiaalin kustantamiseen saadusta tuesta! Oppimateriaalin suomalaistaminen on saanut taloudellista tukea Antti ja Jenny Wihurin rahastosta, Okkasäätiöstä, Opetushallituksesta, Opetusministeriöstä sekä Teknologiateollisuuden 100-vuotisjuhlarahastosta. Kiitos yhteistyökumppaneille! Yhdistys kiittää lämpimästi unkarilaisia opetusmenetelmän kehittäjiä ja oppimateriaalintekijöitä Tamás Vargaa, Eszter C. Neményiä ja Márta Sz. Oraveczia, kääntäjiä ja materiaalin tarkastamiseen osallistuneita matemaatikkoja ja opettajia sekä lukuisia oppimateriaalia kokeilleita ja/tai niistä asiantuntevaa palautetta antaneita taitavia ja kehittämistyöstä innostuneita suomalaisia opettajia. Kiitos, oppikirjatyöryhmä! Matka jatkuu Tuoreimmat tiedot yhdistyksen julkaisemista materiaaleista ja menetelmän mukaisista koulutuksista löytyvät pian osoitteesta 7

8 Matematiikkaa 1 a ja 1 b materiaalien hinnat löytyvät oheisesta tilauslomakkeesta. Hintamuutokset ovat vielä mahdollisia! Joidenkin materiaalien hintoja ei ole vielä määritelty. Hintoihin lisätään postituskulut. Vähintään 10 oppikirjan tilauksen yhteydessä tehdystä muun materiaalin tilauksesta annetaan 10 %:n alennus. Yhdistyksen jäsenille annetaan 5 %:n alennus opettajanoppaista ja kartonkisista korttisarjoista. Materiaalit toimitetaan elokuun alkupuolella Maksutavat: Kunnat tai vastaavat: lasku Muut: 1. Postiennakko 2. Lasku, joka maksetaan ennakkoon. Materiaali toimitetaan tilaajalle, kun maksusuoritus näkyy Varga Neményi -yhdistys ry:n tilillä. HUOM! Materiaalit toimitetaan elokuussa Tilauslomakkeen voi tilata Excel-tiedostona osoitteesta minna.n.salminen(at)espoo.opit.fi. Menetelmässä tarvittavia värisauvoja ja loogisia paloja myy mm. Tevella (www.tevella.fi) ja Early Learning (www.earlylearning.fi). Tilaukset sähköpostilla: anni.lampinen(at)espoo.opit.fi tai osoitteeseen: Varga Neményi -yhdistys ry/lampinen Yläkallionrinne 4 C Espoo 8

9 Varga Neményi -yhdistys ry Y-tunnus Tilaus Tilaajan osoite: Nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Toimitusosoite, jos eri kuin tilaajan osoite: Nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Laskutusosoite, jos eri kuin tilaajan osoite: Nimi: Lähiosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Tilaajan sähköpostiosoite: Tilaajan puhelinnumero: Tilaajan viitteet: alv. 0 % alv. 8 % tai 22% kpl yht. alv. 0 % Matematiikkaa 1 a oppilaan kirja 13,89 15,00 Matematiikkaa 1 b oppilaan kirja 13,89 15,00 Matematiikan tiellä 1 a opettajan opas Matematiikan tiellä 1 b opettajan opas yht. alv. mukana Hinta on vielä avoin. Lukutaulut ,20 10,00 Matematiikkaa 1 isot kuva-arkit 36,90 45,00 Matematiikkaa 1 a PH-kalvot Matematiikkaa 1 b PH-kalvot Matematiikkaa 1 a isot täpläkortit 16,40 20,00 Oppilaan täpläkortit 1 a 1,97 2,40 Matematiikkaa 1 b isot täpläkortit 18,04 22,00 Hinnanmuutokset mahdollisia! Oppilaan täpläkortit 1b 1,97 2,40 Pelejä ja leikkejä 1 20,50 25,00 Isot auto- ja lapsikortit 12,30 15,00 Pienet auto- ja symbolikortit 0,98 1,20 Pienet lapsikortit 0,66 0,80 Isot domino-kortit 8,20 10,00 Pienet dominokortit 2,87 3,50 Yhteensä Vähintään 10 oppikirjan yhteydessä 10 % alennus muista materiaaleista. Hintoihin lisätään postituskulut. 9

Varga Neményi -menetelmän esittely VARGA NEMÉNYI RY

Varga Neményi -menetelmän esittely VARGA NEMÉNYI RY Oppiaineen tehtävä Kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle. Kehittää oppilaiden kykyä käsitellä

Lisätiedot

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

1. Lasketaan käyttäen kymmenjärjestelmävälineitä

1. Lasketaan käyttäen kymmenjärjestelmävälineitä Turun MATIKKAKAHVILA 22.09.2016 Teija Laine 1. OTTEITA UUDESTA OPETUSSUUNNITELMASTA: "Vuosiluokkien 3 6 matematiikan opetuksessa tarjotaan kokemuksia, joita oppilaat hyödyntävät matemaattisten käsitteiden

Lisätiedot

Tervetuloa kesäseminaariin 2. 3.6.2015 Kirkkojä rven koululle Espooseen!

Tervetuloa kesäseminaariin 2. 3.6.2015 Kirkkojä rven koululle Espooseen! Tervetuloa kesäseminaariin 2. 3.6.2015 Kirkkojä rven koululle Espooseen! 15 vuotta matematiikan opettamisen kehittämistä ja kouluttamista esiopetuksesta peruskoulun loppuun saakka Espoon Matikkamaassa

Lisätiedot

TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE

TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA OPETTAJILLE HANKE Toiminnallista matematiikkaa opettajille hanke Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikkö järjestää opetustoimen

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

15,28. Julkaisemme opettajien suunnittelemia työvälineitä opettajien arkeen Opettajan päivyri kalenterilla

15,28.  Julkaisemme opettajien suunnittelemia työvälineitä opettajien arkeen Opettajan päivyri kalenterilla Suomen Lukkari oy Julkaisemme opettajien suunnittelemia työvälineitä opettajien arkeen Opettajan päivyri kalenterilla 2017-2018 Tuotenro 201706 Tuotenro 201706 Tuotenro 201705 Kansi on läpinäkyvää muovia

Lisätiedot

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin

Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Matikka on mun juttu! Hankematka kuvin ja sanoin Opetushallitus valitsi vuonna 2008 Kokkolan perusopetuksen koulut mallintamaan uusia ja innovatiivisia tapoja toteuttaa matematiikan opetusta opetussuunnitelman

Lisätiedot

1. Koulutuksen järjestäjä Nimi Tampereen kaupunki, perusopetus, Pispalan koulu. Koulutuksen järjestäjän allekirjoitus Paikka Tampereella

1. Koulutuksen järjestäjä Nimi Tampereen kaupunki, perusopetus, Pispalan koulu. Koulutuksen järjestäjän allekirjoitus Paikka Tampereella Yleissivistävä koulutus Maailmankansalaisena Suomessa 1. Koulutuksen järjestäjä Nimi Tampereen kaupunki, perusopetus, Pispalan koulu Puhelinnumero (vaihde) Lähiosoite Pispalanharju 47 Postinumero ja -toimipaikka

Lisätiedot

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Siilinjärven alakoulujen opettajat 4.4.2017 Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Ohjelma Klo 13.45 Asiaa arvioinnista formatiivisesta arvioinnista oppiaineiden arvioinnista nivelvaiheiden arvioinnista Asiaa

Lisätiedot

EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA

EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA JY/EOK-2016-2017 / ryhmä 2 Marjo Maula ERIA260 Teknologia ja apuvälineet vuorovaikutuksen ja viestinnän tukena Johanna Kainulainen 10.1.2017 EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA Ekapeli-sivusto tarjoaa

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen

Lisätiedot

Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari

Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari Suomen kielestä 1/2 erilainen kieli kuinka eroaa indoeurooppalaisista kielistä? o ei sukuja, ei artikkeleita,

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen

Lisätiedot

KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012

KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 KRASNODAREXPO / KRASNODAR VALMISMESSUOSASTOT 2011-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero.

Lisätiedot

NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012

NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012 NIZHNI NOVGOROD YARMARKA VALMISMESSUOSASTOT 2010-2012 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero.

Lisätiedot

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

KL-KUNTAHANKINNAT OY:N OPPIKIRJAT JA NIIHIN LIITTYVÄT OHEISMATERIAALIT PUITESOPIMUKSEN YLEISESITTELY

KL-KUNTAHANKINNAT OY:N OPPIKIRJAT JA NIIHIN LIITTYVÄT OHEISMATERIAALIT PUITESOPIMUKSEN YLEISESITTELY 1 (7) KL-KUNTAHANKINNAT OY:N OPPIKIRJAT JA NIIHIN LIITTYVÄT OHEISMATERIAALIT PUITESOPIMUKSEN YLEISESITTELY 2 (7) Sisällys 1. Puitesopimuksen sopimuskausi... 3 2. Sopimuksen sisältö... 3 3. Toimittaja...

Lisätiedot

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia = TVT

Tieto- ja viestintäteknologia = TVT Tieto- ja viestintäteknologia = TVT Syksyllä 2016 alakoulujen osalta voimaan tullut uusi opetussuunnitelma velvoittaa koulut käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessa. TVT:stä ei tule omaa

Lisätiedot

Oppikirja opetussuunnitelman todellistajana Varga Neményi -kesäseminaari 2008

Oppikirja opetussuunnitelman todellistajana Varga Neményi -kesäseminaari 2008 Oppikirja opetussuunnitelman todellistajana Varga Neményi -kesäseminaari 2008 Toimittanut Pirjo Tikkanen 2009 Varga Neményi -yhdistys ry 2 OPPIKIRJA OPETUSSUUNNITELMAN TODELLISTAJANA Varga Neményi -kesäseminaari

Lisätiedot

OTATKO RISKIN? peli. Heitä noppaa 3 kertaa. Tavoitteena on saada

OTATKO RISKIN? peli. Heitä noppaa 3 kertaa. Tavoitteena on saada OTATKO RISKIN? peli 1. Heitä noppaa 20 kertaa. Tavoitteena on saada vähintään 10 kertaa silmäluku 4, 5 tai 6. Jos onnistut, saat 300 pistettä. Jos et onnistu, menetät 2. Heitä noppaa 10 kertaa. Tavoitteena

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Leena-Maija Niemi apulaisrehtori, OPS-koordinaattori Kauniaisten suomenkielinen perusopetus 4.2.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Oppilas Vanhemmat Opettaja Erityisopettaja Esiopetusryhmä miettii ja ilmoittaa tuotoksensa myöhemmin.

Oppilas Vanhemmat Opettaja Erityisopettaja Esiopetusryhmä miettii ja ilmoittaa tuotoksensa myöhemmin. OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN VARHAINEN HAVAINNOINTI JA SEURANTA esi Oppilas Vanhemmat Opettaja Erityisopettaja Esiopetusryhmä miettii ja ilmoittaa tuotoksensa myöhemmin. 1-2lk Oppilaan : läksyjen teon Oppilaan

Lisätiedot

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,

Lisätiedot

INTERAKTIIVINEN PELI, JOKA SAA OPPILAAT LIIKKUMAAN JA OPPIMAAN - TÄYDELLINEN TUOTE LIIKKUVIIN KOULUIHIN!

INTERAKTIIVINEN PELI, JOKA SAA OPPILAAT LIIKKUMAAN JA OPPIMAAN - TÄYDELLINEN TUOTE LIIKKUVIIN KOULUIHIN! e-wall yhdistää liikkumisen ja oppimisen. e-wall yhdessä ilmaisen applikaation kanssa mahdollistaa opetukseen soveltuvien pelien tuomisen osaksi oppitunteja. Opettajat voivat itse tehdä pelin, jonka sisältö

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

MOT-hanke. Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 2. MOT-hanke

MOT-hanke. Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 2. MOT-hanke Dia 1 MOT-hanke Mat ematiikan Oppimat eriaalin Tutkimuksen hanke 2005-2006 Hämeenlinnan OKL:ssa Metodimessut 29.10.2005 Jorma Joutsenlahti & Pia Hytti 1 MOT-hanke Osallistujat:13 gradun tekijää (8 gradua)

Lisätiedot

Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt

Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt Tornio vaativan erityisen tuen koulutus Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt Ohjaava opettaja Sanna Alila Kielelliset erityisvaikeudet

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Miten mittayksiköiden muunnoksia hallitaan luokilla 5 ja 6?

Miten mittayksiköiden muunnoksia hallitaan luokilla 5 ja 6? Miten mittayksiköiden muunnoksia hallitaan luokilla 5 ja 6? Missä: Kolme paikkakuntaa ja neljä koulua. Milloin: Vuoden 2014 lopussa tai vuoden 2015 alussa. Oppilaita: yhteensä 385 (mukana on myös erityisopetuksen

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 3.-7.10.2016 Dysleksiaviikolla luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen kirjastoissa, tietoiskuja ja vertaistoimintaa. La 1.10. Kari Moilasen luento Kari Moilanen:

Lisätiedot

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014

Arvioinnin l Arvioinn uonne ja ylei in l set uonne ja ylei periaat set teet periaat Käsitteet marraskuun hautomo 2014 Koulun nimi: Kunnas Arvioinnin luonne ja yleiset periaatteet Oppimisen arvioinnissa arvioinnin kohteena on oppilaan oppimisen edistyminen ja tavoitteiden toteutuminen tarkasteltavan ajanjakson päättyessä.

Lisätiedot

KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET. Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija

KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET. Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija Painettu oppikirja 1/2 1884 ilmestyivät Werner Söderströmin ensimmäiset oppikirjat: N. Setälän Vähäinen

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9)

Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9) Tervetuloa opiskelemaan DIGITAALI- TEKNIIKKAA! Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 1 (9) Digitaalitekniikan matematiikka Luku 0 Sivu 2 (9) Yleistä opintojaksosta Laajuus 3 op = 80 h, kokonaan lukukauden

Lisätiedot

INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon!

INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon! 1(5) INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon! Ilmaisia koulutuksia! Opetushallitus on myöntänyt Lapin yliopistolle määrärahan koulutushankkeelle Matematiikan osaaminen lentoon: pedagogista ymmärrystä ja

Lisätiedot

Johdanto. 1. Asennusvaihtoehdot. Tarkemmat asennusohjeet löytyvät ohjelman mukana tulleesta Opetusohjelmien asennus- ja ylläpito-ohjeesta.

Johdanto. 1. Asennusvaihtoehdot. Tarkemmat asennusohjeet löytyvät ohjelman mukana tulleesta Opetusohjelmien asennus- ja ylläpito-ohjeesta. Johdanto Kolme iloista matemaatikkoa on alakoulun matematiikan opetukseen tarkoitettu opetusohjelma, jonka pohjana on käytetty opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Ohjelma ei seuraa erityisesti

Lisätiedot

Halkokarin ja Rytimäen koulut

Halkokarin ja Rytimäen koulut Halkokarin ja Rytimäen koulut Kelpo-kehittämishanke kouluillamme - Toiminnan kuvausta ja arviointia 2011- - Mia Korpela Hankkeen aloitus ja sen lähtökohta Hanke aloitettiin kevätlukukaudella 2011. Hanke

Lisätiedot

Paketin saapumisilmoitus lähetetään ensisijaisesti tekstiviestinä kännykkään. Muistathan siis ilmoittaa kännykkänumerosi tilauksen yhteydessä.

Paketin saapumisilmoitus lähetetään ensisijaisesti tekstiviestinä kännykkään. Muistathan siis ilmoittaa kännykkänumerosi tilauksen yhteydessä. Yleiset kauppaehdot 1. Toimitusehdot ja -kulut Toimitamme tuotteet postitse asiakkaan lähimpään postitoimipaikkaan kaikkialle Suomeen. Toimitusta varten tarvitsemme täydellisen katuosoitteen. Tilaajan

Lisätiedot

Hyvinvointia opiskelijoille

Hyvinvointia opiskelijoille Hyvinvointia opiskelijoille Oulun yliopiston opiskelijoiden hyvinvointisivuston uudistaminen Jaana Tolonen Päivi Isojärvi Jenny Selesniemi Jenni Iinatti Opiskelijoiden hyvinvointi ja koulutusteknologia

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

JOUSTAVIA KOULUTUSPOLKUJA TUKEVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT. Ville Salminen

JOUSTAVIA KOULUTUSPOLKUJA TUKEVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT. Ville Salminen JOUSTAVIA KOULUTUSPOLKUJA TUKEVAT OPPIMISYMPÄRISTÖT Ville Salminen Tekno 24/7 hankkeessa mukana olevat oppilaitokset Winnova Oy Salpaus Tredu / TAO Tavastia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Sastamalan koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

DIGITAALISEN OPPIMATERIAALIN KÄYTTÖ JA SAATAVUUS, mitä, mistä ja miten. Ella Kiesi Opetushallitus

DIGITAALISEN OPPIMATERIAALIN KÄYTTÖ JA SAATAVUUS, mitä, mistä ja miten. Ella Kiesi Opetushallitus DIGITAALISEN OPPIMATERIAALIN KÄYTTÖ JA SAATAVUUS, mitä, mistä ja miten Ella Kiesi Opetushallitus Tietotekniikan opetuskäytön määrä Suomessa Suomi tietotekniikan opetuskäytön määrässä Eurooppalaisessa mittakaavassa

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

1.8.2008. Jorma Joutsenlahti Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos. 4.8.2008 Jyväskylän Kesäkongressi. JoJo / TaY 2

1.8.2008. Jorma Joutsenlahti Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos. 4.8.2008 Jyväskylän Kesäkongressi. JoJo / TaY 2 Jorma Joutsenlahti Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos 2 Tv-maailma nro 30, s. 2-3 1 4 Matematiikkakuva (View of Mathematics) koostuu kolmesta komponentista: 1) Uskomukset itsestä matematiikan

Lisätiedot

Oppilaan taitojen seuranta: Havainnointi Kokeet Vanhempaintapaamiset Todistusarviointi Ryhmähavainnointi Wilma: poissaolon seuranta

Oppilaan taitojen seuranta: Havainnointi Kokeet Vanhempaintapaamiset Todistusarviointi Ryhmähavainnointi Wilma: poissaolon seuranta Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi Oppilas Vanhemmat Opettaja Erityisopettaja esi kasvun ja hyvinvoinnin lapsikohtaiset keskustelut, lapsen oppimissuunnitelma

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Maahanmuuttajien suomen kielen koulutuksen hankinta

Maahanmuuttajien suomen kielen koulutuksen hankinta Tarjouslomake 1 (5) Maahanmuuttajien suomen kielen koulutuksen hankinta Tarjoajan tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset ja tarjoukseen liitettävät selvitykset TARJOUSPYYNNÖN

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi

Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Musiikkitieto Vanhasta tiedosta jotakin uutta? 2 Musiikin menneisyys Jotakin uutta? TIEDOT Tässä katsauksessa 3 Kysytään mitä musiikkitiedossa oikein pitäisi oppia: tietoa - entä taitoja? Luodaan katsaus

Lisätiedot

OPS2016 ja ohjelmointi

OPS2016 ja ohjelmointi 1 OPS2016 ja ohjelmointi - johdattelu ohjelmointiin alakoulussa MIKKO HORILA & TUOMO TAMMI OPS2016 ja ohjelmointi 2 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet päivittyvät syksyllä 2016. Koodaustaidot

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS Verkkokumppanuus on Veikkauksen ja Valon kehittämä yhteistyömuoto seuroille. Pelaamalla Veikkauksen pelejä netissä tai mobiilissa seuran omalla nettisivulla olevien linkkien

Lisätiedot

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen Lions Clubs International MD 107 Finland Lionsverkkokauppa.fi muutokset Uutuutena verkkokaupassa on tarvikemyynnin tuotteet, Monta tapaa tehdä hyvää tuotteet ja Punainen

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa http://mtkmateriaalit.valmiskauppa.fi Ohjeiden versio 23.9.2014 MTK:n esitteiden ja materiaalien tilaus siirtyy syyskuussa 2014 verkkokauppaan. MTK:n liitot

Lisätiedot

IMMONEN JAAKKO VARGA NEMÉNYI-OPETUSMENETELMÄN MUKAINEN OPETTAJAN OPAS OPETTAJAN NÄKÖKULMASTA Sisällönanalyysi Opettajan tienviitta 2a-opettajan

IMMONEN JAAKKO VARGA NEMÉNYI-OPETUSMENETELMÄN MUKAINEN OPETTAJAN OPAS OPETTAJAN NÄKÖKULMASTA Sisällönanalyysi Opettajan tienviitta 2a-opettajan IMMONEN JAAKKO VARGA NEMÉNYI-OPETUSMENETELMÄN MUKAINEN OPETTAJAN OPAS OPETTAJAN NÄKÖKULMASTA Sisällönanalyysi Opettajan tienviitta 2a-opettajan oppaasta Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma KASVATUSTIETEIDEN

Lisätiedot

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen LIIKUNTA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen - Liikuntamuodoilla

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

WILMA - sähköinen tallennus erilaisen oppijan lukioaikaisten tukitoimenpiteiden ja ylioppilastutkintolautakunnalle tehtävien lukihakemusten apuna

WILMA - sähköinen tallennus erilaisen oppijan lukioaikaisten tukitoimenpiteiden ja ylioppilastutkintolautakunnalle tehtävien lukihakemusten apuna 24.2.2012 Käytännön aputoimet erilaisen oppijan arjessa 2009-2011 WILMA - sähköinen tallennus erilaisen oppijan lukioaikaisten tukitoimenpiteiden ja ylioppilastutkintolautakunnalle tehtävien lukihakemusten

Lisätiedot

18,95. UUTUUS! Nyt päivyrissä on mukana. kalenteri! Rajoitettu ensierä 2015. www.suomenlukkari.fi

18,95. UUTUUS! Nyt päivyrissä on mukana. kalenteri! Rajoitettu ensierä 2015. www.suomenlukkari.fi Suomen Lukkari oy Julkaisemme opettajien suunnittelemia työvälineitä opettajien arkeen Opettajan päivyri kalenterilla 2015-2016 UUTUUS! Nyt päivyrissä on mukana kalenteri! 18,95 ALV 0% 15,28 Mukana on:

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Mobiili oppimisympäristö pienkoululla

Mobiili oppimisympäristö pienkoululla Mobiili oppimisympäristö pienkoululla Risto Korhonen, KM/LO, IlonaIT asiakkuusjohtaja, rehtori Risto Kilpeläinen 2010 Kyläkoulut Suomessa - Maaseudun pienet koulut oppimis- ja kasvuympäristöinä Höytiän

Lisätiedot

Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen

Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Opas tulostamisen kustannuksien vähentämiseen Sisällysluettelo 1. Tulosta mustavalkoisena 2. Kaksipuoleinen tulostus 3. Käytä verkkotulostimia, mielellään monitoimilaitteita 4. Asemoi useampi sivu tulostettavaa

Lisätiedot

asti. Kampanjakoodi mainittava tilauksessa. yli 200 itse muokattavaa raporttimallia paperille, PDF- tai CSV-muotoon

asti. Kampanjakoodi mainittava tilauksessa. yli 200 itse muokattavaa raporttimallia paperille, PDF- tai CSV-muotoon Turvallista pilvipalvelua. investoinneissa ja ylläpidossa. Tarjouspaketti/kampanjakoodi 12016 tarkastusjärjestelmä 20 % Kampanjakoodi 12016-1 12016-3 12016-5 Hinta / kk 65 130 175 automatiikalla jopa 2/3

Lisätiedot

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua. Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme

Lisätiedot

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi

Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi eduhakkeri Pekka Peura Martinlaakson lukio pekka.peura@eduvantaa.fi blogi: www.maot.fi www.facebook.com/eduhakkerit 12.4.2014 Aiheet 1) Oppimispotentiaali

Lisätiedot

Siberia International Exhibition and Business Center valmismessuosastot

Siberia International Exhibition and Business Center valmismessuosastot Siberia International Exhibition and Business Center valmismessuosastot 2010-2011 Osastojemme hinnat sisältävät pohjakuvan erittelyn mukaiset osastorakenteet, kalusteet, palvelut ja tilatekniikan. Kaikkiin

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä

LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä LAAJAVUOREN KOULUN SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä EUROOPPALAINEN VIITEKEHYS LÄHTÖKOHTANA Kieli on ajattelun,

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari 2008 Oulussa AJANKOHTAISTA MAAHANMUUTTAJIEN OPETUKSESSA OPETUKSEN NÄKÖKULMASTA

Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari 2008 Oulussa AJANKOHTAISTA MAAHANMUUTTAJIEN OPETUKSESSA OPETUKSEN NÄKÖKULMASTA Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari 2008 Oulussa 7.-8.5.2008 AJANKOHTAISTA MAAHANMUUTTAJIEN OPETUKSESSA OPETUKSEN NÄKÖKULMASTA S2 opettaja Helena Nissilä, Kaakkurin koulu, Oulu Valmistavan

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi Tiivistelmä CHERMUG-projekti on kansainvälinen konsortio, jossa on kumppaneita usealta eri alalta. Yksi tärkeimmistä asioista on luoda yhteinen lähtökohta, jotta voimme kommunikoida ja auttaa projektin

Lisätiedot

ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa

ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus. Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus Osallistava opetus ja eriyttämisen käytännöt alakoulussa Ohjaavat opettajat Petri Räihä ja Raisa Sieppi 25.2.2014 Haapavesi Perusopetuksen Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

I Geometrian rakentaminen pisteestä lähtien

I Geometrian rakentaminen pisteestä lähtien I Geometrian rakentaminen pisteestä lähtien Koko geometrian voidaan ajatella koostuvan pisteistä. a) Matemaattinen piste on sellainen, millä EI OLE LAINKAAN ULOTTUVUUKSIA. Oppilaita voi johdatella pisteen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

19/20: Ikkuna olio-ohjelmoinnin maailmaan

19/20: Ikkuna olio-ohjelmoinnin maailmaan Ohjelmointi 1 / syksy 2007 19/20: Ikkuna olio-ohjelmoinnin maailmaan Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot