KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy
|
|
- Aino Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOTITALOUS- VÄHENNYS
2 Mitä kotitalousvähennys tarkoittaa? Kun hankit palveluita kotiin, esimerkiksi siivouspalvelua yritykseltä, saat vähentää yritykselle maksetusta summasta osan verotuksessa. Kotitalousvähennystä saa kaikesta tavanomaisesta, kotona teetettävästä työstä. Kotitalousvähennystä saa myös omien tai puolison vanhempien tai isovanhempien kotona teetetystä työstä.
3 Paljonko kotitalousvähennystä saa? Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on euroa vuodessa ja omavastuuosuus on 100 euroa. Vuosittain kotitalouspalveluista maksetusta summasta 45% saa vähentää verotuksessa. Vähennykseen oikeuttaa vain työstä maksettu korvaus ja esimerkiksi mahdolliset laskutuslisät eivät ole vähennyskelpoisia. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten pariskunta voi siis saada kotitalousvähennystä euroa vuodessa.
4 Milloin vähennystä ei saa? Kotitalousvähennystä ei saa, jos samaa työtä varten on saatu: omaishoidontukea yksityisen hoidon tukea palkkatukea kunnan myöntämä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteli
5 HUOM! Tuet estävät kotitalousvähennyksen vain siinä tapauksessa, että se on saatu juuri kyseistä työtä varten. Esimerkki: Kunta myöntää palvelusetelin kotiin hankittavia hoivapalveluja varten. Asiakas hankkii kotiin myös siivouspalveluja, jotka maksaa kokonaan itse. Palveluseteli kattaa osan hoivapalvelujen kustannuksista, joten niiden osalta kotitalousvähennystä ei voi hyödyntää. Kokonaan itse maksetuista siivouspalveluiden kustannuksista kotitalousvähennyksen voi tehdä.
6 Esimerkki kotitalousvähennyksestä: Ostat siivouspalveluita 3 tuntia kuukaudessa hintaan 36 /tunti Kustannus on kuukaudessa 3 x 36 = 108 Kustannus on vuodessa 12 x 108 = 1296 Kotitalousvähennys on 45% vuosittaisesta summasta: 0,45 x 1296 = 583,20. Vähennetään omavastuusosuus: 583, = 483,20 Jäljelle jäänyt 483,20 vähentää täysimääräisenä maksettavien verojen määrää.
7 Näin haet kotitalousvähennystä Kotitalousvähennykseen oikeuttavat kustannukset ilmoitetaan verottajalle vuosittain veroilmoituksella. Esitäytetty veroilmoitus postitetaan kotiin viimeistään seuraavan vuoden huhtikuun lopussa ja ilmoitus on palautettava viimeistään toukokuun puolivälissä. Viimeinen palautuspäivä on merkitty veroilmoituksen etusivulle. Vuoden aikana vähennykseen oikeuttavien palvelujen kustannukset merkitään esitäytettyyn veroilmoitukseen niille varattuun kohtaan. Summa on vuoden aikana saamiesi laskujen yhteissumma. Saat halutessasi myös laskelman vuoden aikana maksamistasi palveluista. Veroilmoituksen lisäksi verottajalle toimitetaan lomake 14A Kotitalousvähennys yritykselle maksetusta työkorvauksesta. Autamme tarvittaessa lomakkeen täyttämisessä.
8 Hakeminen lyhyesti Kerää vuoden aikana maksamasi laskut yhteen TAI pyydä laskelma palvelut tuottaneelta yritykseltä. Kun saat esitäytetyn veroilmoituksen postissa, merkitse laskujen/laskelman yhteissumma sille varattuun kohtaan. Täytä lomake 14A Kotitalousvähennys yritykselle maksetusta työkorvauksesta. Palauta veroilmoitus ja lomake 14A verotoimistoon.
9 Kotitalousvähennyksen merkitseminen
10 Hyödynnä nopeammin Kun työ on tehty ja lasku maksettu, voit halutessasi ilmoittaa kotitalousvähennyksen suoraan verokorttisi muutostietoihin ja pienentää veroprosenttiasi. Näin saat verohyödyn nopeammin itsellesi. Verokorttimuutoksen voit tehdä verotoimistossa tai verohallinnon verkkopalvelussa, jos käytössäsi on verkkopankkitunnukset.
11 kotisairaanhoito hoivapalvelut siivouspalvelut Klemetinkatu 21, Vaasa Puh:
Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry
Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry 8.4.2010 1 Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa 1. Kotona 2. Tavanomainen hoito-
Mikä on kotitalousvähennys?
Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisoiden välinen vähennysoikeus Saat vähentää osan kuluista,
Mikä on kotitalousvähennys?
Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisovähennys Saat vähentää kuluja, jotka ovat aiheutuneet
Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto
Maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa
Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero
Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA
TUKIPAKETIN VEROTUS JA
TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston
Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto
Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden
PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy
PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli
Veroinfoa senioreille. SeniorSurf 2017
Veroinfoa senioreille SeniorSurf 2017 Hoidatko asioitasi tietokoneella? Jos, niin onko käytössäsi pöytäkone tabletti älypuhelin Minkä asioiden hoitamiseen erityisesti tarvitset tukea? Hoida veroasiasi
Tervetuloa verkkoseminaariin: Kotitalousvähennys
Tervetuloa verkkoseminaariin: Kotitalousvähennys Sisältö Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennyksen edellytyksiä Milloin ei voi saada vähennystä? - esimerkkiluettelo Paljonko voi saada kotitalousvähennystä?
Yksityisen perhepäivähoitajan verotus
Yksityisen perhepäivähoitajan verotus Yksityinen päivähoidon tuottaja Päivähoidon tuottajalla tarkoitetaan henkilöä tai yhteisöä, joka tarjoaa päivähoitotoimintaa korvausta vastaan. Päivähoidon tuottaja
Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA
Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA OmaVeroon on kirjauduttu marraskuun 2018 jälkeen yli viisi miljoonaa kertaa. OmaVerossa voit esimerkiksi
Suomen verotus selkokielellä
Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle
PALVELUJA kohtuuhintaisesti ja vastuullisesti
PALVELUJA kohtuuhintaisesti ja vastuullisesti ELIAS.fi kodin palvelujen tori Taija Härkki 1 Tulevien eläkeläisten kuvauksia Itsenäisesti ikääntyneenä Hyvä elinympäristö Huono elinympäristö Lähde: Kuluttajatutkimuskeskuksen
Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut
Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 Arvokkaan vanhenemisen puolesta 2 3 Palvelut kunnalta tai yksityisiltä 1) julkisena
Paljonko peltikaton maalaus maksaa?
Paljonko peltikaton maalaus maksaa? Peltikaton hinta Peltikaton maalaus maksaa keskimäärin 5000-8000 Peltikaton maalauksen hintaan vaikuttavat tekijät Pohjatöiden määrä, hilseilevä maali ja ruosteen poisto
Palveluja kotiin - vuonna 2015?
Palveluja kotiin - vuonna 2015? MMM Taija Härkki p. 0400 432 585 1 2 3 Perustuslaki Jokaisella on oikeus välttämättömään huolenpitoon Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaalipalvelut
Palveluja kotiin arvonlisäverottomasti ja kotitalousvähennystä hyödyntäen
Palveluja kotiin arvonlisäverottomasti ja kotitalousvähennystä hyödyntäen MMM Taija Härkki p. 0400 432 585 Perustuslaki Jokaisella on oikeus välttämättömään huolenpitoon Julkisen vallan on turvattava
Opettajien tulonhankkimiskulut
Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Tulonhankkimiskulut ovat kuluja, jotka liittyvät välittömästi tulon hankkimiseen tai säilyttämiseen. Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan
Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut
Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 copyright@taija härkki.2019 Arvokkaan vanhenemisen puolesta 2 copyright@taija härkki.2019
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet
Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet Hanna Silander Lakimies Veronmaksajain Keskusliitto ry 15.3.2017 Oman asunnon ostaminen ja verotus Rahoitus Säästöt Laina Lahja Asunnon ostaminen Varainsiirtovero / ensiasunnon
Suomen verotus selkeästi
Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:
Palveluja Kotiin Arvonlisäverottomat palvelut
Palveluja Kotiin Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 2 Palveluja Kotiin www.elias.fi 3 Kodin ostopalvelujen kehittäjä ( kuluttajavirasto, opetushallitus, verohallitus, sosiaali-
Ylimääräinen koulutusvähennys
1.1.2014 alkaen Ylimääräinen koulutusvähennys 1.1.2014 alkaen työnantaja voi saada työntekijän kouluttamisesta ylimääräisen laskennallisen verovähennyksen tavallisten palkka- ja koulutuskustannusmenojen
Ostopalveluja kodinhoitoon. Kuluttajansuoja, kotitalousvähennys ja arvonlisäveroton palvelu
Ostopalveluja kodinhoitoon. Kuluttajansuoja, kotitalousvähennys ja arvonlisäveroton palvelu Taija Härkki p. 0400 432 585 1 Palveluja Kotiin elias.fi 2 v 1995 Koko Suomi Kodin ostopalvelujen kehittäjä ja
Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut
Miten toimin, kun haluan ostaa kotiini palveluja edullisesti? Arvonlisäverottomat palvelut Taija Härkki p. 0400 432 585 1 copyright@taija härkki.2019 www.elias.fi Kodin palvelujen kehittäjä (kuluttajavirasto,
PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN
Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla
Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015
Professori, ma. Juha Lindgren Uutta ja vanhaa verotuksesta Minä ja tiede -luento 8.-10.12.2015 Kauppatieteellinen tiedekunta Tutkimusryhmästä ja oppiaineesta Talousoikeudellisen informaation tutkimusryhmä
Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut
Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut Miksi käyttäisin verkkopalveluja? Verkkopalveluiden käyttö ei ole sidoksissa virka-aikaan. Palvelut ovat avoinna siihen aikaan, kun sinulle on parasta hoitaa veroasiasi.
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
Laki. tuloverolain muuttamisesta
Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä
Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset
Tavanomaista kotitaloustyötä vai asunnon kunnossapito- tai perusparannustöitä?
KOTITALOUSVÄHENNYS Yleistä Kotitalousvähennys on henkilökohtainen. Puolisoista vähennyksen voi saada kumpikin erikseen. Tavanomainen kotitalous-, hoiva- ja hoitotyö nousi 2300 euroon henkilöä kohden. Asunnon
Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT 1+2= verovuosi 2016 KOULUTUS ELINKEINOELÄMÄ SOSIAALITURVA INFRA- STRUKTUURI TERVEYDENHUOLTO HALLINTO TURVALLISUUS
HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA
Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille
Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat Webinaari tilitoimistoille 4.9.2018 Rajoitettua palvelua loka-marraskuussa Asiakaspalvelu on rajoitettua 2.-7.11. Palvelukanavissa saa vain yleisneuvontaa.
Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke
Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys
Mitä arjen jokapäiväinen apu maksaa? VERO2013 Tutkija Taija Härkki
Mitä arjen jokapäiväinen apu maksaa? VERO2013 Tutkija Taija Härkki VERO2013 Palveluja kotiin vai koti palvelujen luokse Kas siinä pulma! 3 13.3.2013 copyright@www.elias.fi.2013. Palveluja Kotiin siivousta,
Palveluseteli verotuksessa
Etusivu > Syventävät vero-ohjeet > Verohallinnon ohjeet > 2013 > Palveluseteli verotuksessa sidan på svenska Palveluseteli verotuksessa Antopäivä: 17.6.2013 Diaarinumero: A78/200/2012 Voimassaolo: 17.6.2013
TYÖELÄKEASIAT HOIDAT HELPOSTI ILMARISESSA KUN MAKSAT PALKKAA, OLET TYÖNANTAJA
KOTITALOUS TYÖNANTAJANA 2018 1 TYÖELÄKEASIAT HOIDAT HELPOSTI ILMARISESSA Ilmarinen on osaava kumppanisi työeläkeasioissa. Verkkosivuillamme hoidat työntekijöiden työeläkevakuutukset helposti ja nopeasti.
2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.
Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit
Vuoden 2012 korjaus ja energia avustukset. Eeva Liisa Anttila, asuntotoimi
Vuoden 2012 korjaus ja energia avustukset Eeva Liisa Anttila, asuntotoimi Laki avustuksista 1184/2005, muutokset 1059/2008 JA 1254/2010 Valtionavustuslaki 688/2001 Asetukset 128/2006, muutokset 115/2008,
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut
Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut Miksi käyttäisin verkkopalveluja? Verkkopalveluiden käyttö ei ole sidoksissa virka-aikaan. Palvelut ovat avoinna siihen aikaan, kun sinulle on parasta hoitaa veroasiasi.
Kotitalousvähennyksen edellytykset
Kotitalousvähennyksen edellytykset Kotitalousvähennyksen saamisen kannalta on tärkeää, kuka on työn teettäjä, missä työ tehdään ja saadaanko samaan työhön tukea tai avustusta. Työn tehneen yrityksen on
Kotitalous työnantajana
Vakuuta vaivatta Eterassa Kotitalous työnantajana Hyödy Eteran asiakkuudesta Ajantasaiset maksut ja alennukset Osaava palvelu ja joustava asiointi Kätevät laskurit työnantajan ajan apuna Vaivattomat verkkopalvelut.
Veroilmoitus ja arvopaperikaupat,
Veroilmoitus ja arvopaperikaupat, verkkoseminaari 12.4. klo 14-16 Henri Harvima Luovutusvoiton verotus Arvopapereiden luovutuksesta saatava voitto on pääomatuloa. Luovutusvoitto on sen verovuoden tuloa,
HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE
HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE Asiakas saa Verohallinnolta: veroprosentin esitäytetyn veroilmoituksen TARKASTA TIEDOT Tiedot ovat ok Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään Asiakas
SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE
SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA
OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron
OmaVero Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron Kirjaudu OmaVeropalveluun osoitteessa www.vero.fi/omavero. Klikkaa sinistä Kirjaudu sisään -painiketta. Kirjautumisen jälkeen näytölle avautuu OmaVero-palvelun
Kotitalous. työnanta
Vakuuta vaivatta Eterassa Kotitalous työnantajana uudesta ran asiakk Hyödy Ete maksut ja jantasaiset Aja se t lennukse ale ava sta ja joust lvelu ja saava palv Osa ointi sio asi jan taja työnanta ritt
Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi
Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia
MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKINTAAN
MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKINTAAN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankintaan. Avun tarve
Varusmies ja verot. Verohallinto vero.fi
Varusmies ja verot Verohallinto vero.fi 2018 Verovaroilla kustannetaan Esimerkkejä käyttökohteista: terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja palvelutalot koulutus, opettajien palkat, kouluruoka ja
Siviilipalvelusvelvollinen ja verot. Verohallinto vero.fi
Siviilipalvelusvelvollinen ja verot Verohallinto vero.fi 2017 Verovaroilla kustannetaan Esimerkkejä käyttökohteista: terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja palvelutalot koulutus, opettajien palkat,
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi. Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Tilapäistä ja lyhytaikaista apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitoapu on tarkoitettu
KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana?
KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana? Lähteet: verohallinnon ohjeistus, Valviran ohjeistus, www.elias.fi (Taija Härkki), Sosiaalihuoltolaki, Arvonlisäverolaki,
Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija
Ajankohtaista Verohallinnosta UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Maa- ja metsäverotus Suuria muutoksia ei ole tulossa Puun myynnin verohuojennukset ovat loppuneet Kaikki metsätalouden
Muutoksia varainsiirtoverotukseen
Muutoksia varainsiirtoverotukseen 1.11.2019 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu 1.11.2019 alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan
Case Verohallinto: Veroilmoitus verkossa
Case Verohallinto: Veroilmoitus verkossa Taloussanomat -seminaari 5.11.2009. Raija Myllys-Kauppinen Ylitarkastaja, Verohallinto Taustaa Mikä tavoitteena Miten toteutettiin Mitkä olivat tulokset Mitä hyötyä
Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015
Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin
Freelancer verottajan silmin
Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja 1. Ulkomaille muutosta huolimatta Suomesta saatu eläke verotetaan
Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT
ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA
TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko
HE 140/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 140/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia lisäämällä siihen säännökset verosta
MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN
MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä
Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista
Asiakkaan palveluseteliopas 2016-2017 Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakasopas/Palveluseteli 1 (4) Mikä palveluseteli on? Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää sosiaali- ja
Palveluja kotiin edullisesti. Jopa puoleen hintaan. Kenelle arvonlisäverottomat palvelut ja kotitalousvähennys hyödyntäen?
Palveluja kotiin edullisesti. Jopa puoleen hintaan. Kenelle arvonlisäverottomat palvelut ja kotitalousvähennys hyödyntäen? Taija Härkki p. 0400 432 585 1 2 SOTE 2018 Maakunnat (18) järjestämisvastuu kotien
Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa
Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa 17.3.2014 Raija Isotupa Verohallinto, Pääkaupunkiseudun verotoimisto Apurahat verotuksessa Apurahat voivat vaikuttaa verotukseen kahta eri kautta: 1. Voidaanko
Vastaukset Hyödynnä kotitalousvähennys -verkkoseminaarissa kysyttyihin kysymyksiin
Vastaukset Hyödynnä kotitalousvähennys -verkkoseminaarissa 27.4. kysyttyihin kysymyksiin Olen ostanut osakkeen, johon poikani muuttaa. Asuntoon tehdään kylpyhuoneremontti. Saanko kotitalousvähennyksen?
Ajankohtaista kirjanpitäjälle
Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä
Personal trainerin verotus
Personal trainerin verotus Personal Trainerin verotus Tässä esityksessä: Tärkeitä asioita palkansaajan verotuksesta Hyödyllistä tietoa yrittäjille Käytännönneuvoja vähennyksistä Tutustumisen arvoisia linkkejä
HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen
HE 135/216 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen Vero-osasto 16.9.216 Sisältö Vuoden 217 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys
HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2002 vp Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 127 a :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 2002 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan
LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA
Veroilmoituksen täyttöopas 5 LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA verovuosi 2017 Liitä mukaan vain Verohallinnon liitelomakkeita Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/5 SISÄLTÖ
OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS
Lämmittely / Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS OIKEUS SIVIILISÄÄTY LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO HOITAA MAASTAMUUTTO
OmaVero. Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain.
OmaVero OmaVero Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain. OmaVerossa voit tällä hetkellä antaa yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloveroilmoituksen
Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa
2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -
KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014
KORJAUSAVUSTUKSET VETERAANINEUVOTTELU 13.01.2014 KORJAUSAVUSTUKSET KEURUULLA 2013 Keuruun kaupunki myönsi asuntorahaston (ARA) kaupungille osoittamasta määrärahasta v. 2013 vanhusten asuntojen korjaukseen
Palveluja kotiin. Kotitalousvähennys ja kuluttajaoikeudet hyödyntäen. Ehkä arvonlisäverottomasti.
Palveluja kotiin. Kotitalousvähennys ja kuluttajaoikeudet hyödyntäen. Ehkä arvonlisäverottomasti. Taija Härkki p. 0400 432 585 Lainsäädäntöä elämisen ja olemisen kaitsentaan riittää.. 3 Perustuslaki,
Metsälahjavähennyslaskuri
Metsälahjavähennyslaskuri Ohje metsälahjavähennyslaskurin käyttöön 7.4.2017 www.metsakeskus.fi Metsälahjavähennyslaskurin käyttö Metsälahjavähennyslaskuri opastaa metsälahjavähennyksen käytössä ja metsälahjavähennyspohjan
Liikkeen- ja ammatinharjoittaja
Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Mikä muuttuu 2018? Petri Lindroos Veroilmoittaminen Liikkeen- tai ammatinharjoittaja antaa veroilmoituksella 5 elinkeinotoiminnan tuotot, kulut, varat ja velat. Mahdolliset
TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita
Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen
Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta
Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten
Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten Anna-Maija Lahti ylitarkastaja, Palkka.fi palveluomistaja Esityksen sisältö Keskeisimmät tulorekisterin tuomat muutokset Palkka.fi:hin Kotitalouden palkanmaksu
1984 vp. - HE n:o 132
1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...
Oikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan
Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 29.8.2018 Yleinen verovelvollisuus Pääsääntöisesti Suomen kansalainen säilyy Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolme seuraavaa kalenterivuotta
Kotitalous työnantajana
Kotitalous työnantajana 2016 Työeläkeasiat hoidat helposti Eterassa Eläkevakuutusyhtiö Etera eläkevakuuttaa kaikkia yksityisalojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Etera on osaava kumppani työeläkeasioissa.
Kausiveroilmoitus 2014. Jussi Linnala
Kausiveroilmoitus 2014 Jussi Linnala Arvonlisäverotus Metsänomistaja alkutuottajana vuosimenettelyssä 8.500 euron vuotuinen raja -> pakollinen Ilmoittautuminen tai myös vapaaehtoisesti hakeutuminen. ALV
Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila
Ajankohtaista verottajalta Lahti-Mukkulan rotaryklubi Hannu Varpila Tämän esityksen sisältö Mitä uutta on Verohallinnossa ja sen asiakaspalvelussa? Päijät-Hämeen verotoimiston kuulumisia Verotuksen suuntauksia
Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014
Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä
OmaVero - Hoida veroasiasi yhdessä osoitteessa
OmaVero - Hoida veroasiasi yhdessä osoitteessa Mikä OmaVero? OmaVero on Verohallinnon verkkoasiointipalvelu, joka korvaa vaiheittain lähes kaikki Verohallinnon nykyiset verkkoasiointipalvelut OmaVero kokoaa
PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008
18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan