Tavanomaista kotitaloustyötä vai asunnon kunnossapito- tai perusparannustöitä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavanomaista kotitaloustyötä vai asunnon kunnossapito- tai perusparannustöitä?"

Transkriptio

1 KOTITALOUSVÄHENNYS Yleistä Kotitalousvähennys on henkilökohtainen. Puolisoista vähennyksen voi saada kumpikin erikseen. Tavanomainen kotitalous-, hoiva- ja hoitotyö nousi 2300 euroon henkilöä kohden. Asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöstä vähennyksen enimmäismäärä on 1150 euroa. Vähennyksen yhteinen vuotuinen enimmäismäärä ei kuitenkaan voi ylittää 2300 euroa. Omavastuu on edelleen 100 euroa. Vähennyksen saa työstä, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa, vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. VÄHENNYSTÄ EI SAA MUUSTA KUIN TYÖN OSUUDESTA Kotitalousvähennyksen saa vain teetetyn työn osuudesta. Vähennystä ei saa työhön liittyvistä matkakuluista tai tarvikkeista. Myöskään työssä käytetyn koneen osuudesta ei saa vähennystä. VÄHENNYKSEEN OIKEUTTAVA TYÖ Tavanomaista kotitaloustyötä vai asunnon kunnossapito- tai perusparannustöitä? Asunnon kunnossapitona ja perusparannuksena voidaan pitää kaikkia sellaisia rakennus- ja taloteknisiä asunnon omistajan kunnossapitovastuulla olevia korjaustöitä, jotka kohdistuvat asuntoon, muihin asumista palveleviin rakennuksiin ja rakennelmiin sekä vesi-, lämpö- ja viemäriputkistoihin, sähköjohtoihin ja lämmitysjärjestelmiin. Myös pihan asfaltointi ja laatoitus kuuluvat tähän ryhmään. Kotitaloustyöt Tavanomaista kotitaloustyötä on esimerkiksi ruuan laitto, siivous, pyykinpesu, silitys ja muu vaatteiden huolto. Vähennykseen oikeuttaa myös piha-alueen ja puutarhan hoito kuten nurmikon ja pensasaidan leikkaus, pihapuiden kaato, puiden hakkuu, piha-alueen auraus sekä muu pihan puhtaana pito. Myös huonekalujen kokoamispalveluista aiheutuvat kustannukset oikeuttavat vähennykseen, jos kokoaminen tapahtuu asiakkaan kotona. Myös kaupassa käynnin, asioinnin ja lemmikin ulkoiluttaminen voidaan katsoa kuuluvan tavanomaiseen kotitaloustyöhön, kun se on osa muuta laajempaa vähennykseen oikeuttavaa työtä. Hoiva- ja hoitotyö Kotitalousvähennykseen oikeuttavalla hoiva- ja hoitotyöllä tarkoitetaan verovelvolliseen tai hänen kanssaan samassa taloudessa asuvaan kohdistuvaa huolenpitoa ja hoitoa. Vähennyksen saa myös hoiva- ja hoitotyöstä, joka kohdistuu omiin tai puolison sekä edesmenneen puolison vanhempiin, iso-, otto- ja kasvattivanhempiin tai näiden puolisoihin. Myös hoiva- ja hoitotyön tulee olla tavanomaista, normaalisti kotona tehtävää työtä kuten esimerkiksi lasten, sairaiden, vammaisten ja

2 vanhusten hoitamista hoidettavan kotona. Työ voi olla esimerkiksi syöttämistä, pukemista, pesemistä ja auttamista ulkoilussa ja muissa henkilökohtaisissa toimissa. Sosiaalihuoltopalvelut Tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, vanhusten huollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päihdehuollosta sekä muusta tällaisesta toiminnasta. Asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö Kotitalousvähennykseen oikeuttaa verovelvollisen omassa ja laissa lueteltujen ylenevää polvea olevien sukulaisten käytössä olevan asunnon ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustyö. Jos verovelvollisella on käytössään vakituisen asunnon lisäksi muukin asunto, vähennys voidaan myöntää kunkin asunnon korjauskustannuksista. Vähennysoikeus ei sen sijaan koske esimerkiksi sijoitusasuntoa, jota verovelvollinen tai hänen laissa mainittu sukulaisensa ei käytä asuntonaan. Vähennykseen saa myös sellaisen asunnon kunnossapitotyön perusteella, jossa asuminen perustuu vuokrasopimukseen. Vuokralainen voi vähentää samat kustannukset, jotka osakas itsekin saisi vähentää, jos asuisi kyseisessä asunnossa. Jos kesäasunto on ollut vuokrattuna osan vuotta, asuntoon kohdistuvista kustannuksista saa vähentää sen suhteellisen osuuden, joka vastaa omaa käyttöä. Vähennykseen oikeuttavaa perusparannus- ja kunnossapitotyötä on esimerkiksi keittiön, kylpyhuoneen ja muiden huoneiden sekä sauna- ja kellaritilojen remontti mukaan lukien sähkö- ja putkityöt. Myös esimerkiksi omakotirakennuksen ulkokunnostus kuten maalaus oikeuttaa vähennykseen. Jos perusparannus- tai kunnostustyössä käytetään valvojaa, myös valvojan työn perusteella saa vähennyksen, kun työ tehdään verovelvollisen asunnossa. Piha-alueen kunnostus, vesijohdot, viemäröinti ja sähköistys Vähennyskelpoista asunnon kunnossapitotyötä on varsinaiseen rakennukseen kohdistuvien töiden lisäksi piha-alueella tehtävät korjaus- ja perusparannustyöt kuten esimerkiksi vesi-, viemäri-, kaukolämpöjärjestelmiin ja sähköistykseen liittyvät asennus- ja korjaustyöt. Myös pora- tai muun kaivon rakentaminen voidaan rinnastaa asunnon perusparannustyöhön. Kattamattomien rakennelmien kuten esimerkiksi pation, laiturin tai aidan rakentamista korjaamista tai uusimista ennestään rakennettuun rakennukseen. Lämmitysjärjestelmät Erilaisten lämmitysjärjestelmien uusiminen ja korjaaminen oikeuttaa vähennykseen. Vähennyskelpoista työtä on aurinko- tai maalämpöjärjestelmän rakentaminen. ilmalämpöpumpun asentaminen voidaan katsoa liittyvän kiinteistön lämmitysjärjestelmään, kuten myös pellettivaraston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, koska pellettivarastosta on suora yhteys pellettien polttokattilaan.

3 Vähennykseen oikeuttaa vain kotona tehty työ Vähennykseen oikeuttaa työ, joka tehdään vähennystä vaativan verovelvollisen tai hänen laissa mainittujen sukulaisten käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Muualla tehty työ ei oikeuta vähennykseen. Kotitalousvähennykseen oikeuttava asunto Vähennyksen saa työstä, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa, edesmenneen puolisonsa vanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa. Esimerkiksi vanhemmat eivät voi vähentää lastensa asunnon korjauskustannuksia elleivät samalla asu siinä. Mikä kuuluu asuntoon? Asuntoon kuuluvaksi katsotaan myös piha-alue ja sillä olevat asumista palvelevat rakennukset ja rakennelmat kuten esimerkiksi erillinen sauna, autotalli ja puuvaja. Piha-alueella tarkoitetaan yleensä tonttia. Haja-asutusalueella piha-alueena voidaan pitää rakennusta ympäröivää enintään neliömetrin suuruista aluetta. Yhteiskäytössä oleva vapaa-ajan asunto Joskus vapaa-ajan asunto voi olla useampien kotitalouksien tai henkiöiden yhteiskäytössä. Jos yhteiskäytöstä esitetään selvitys, on kotitalousvähennykseen oikeus kaikilla asuntoa käyttäneillä, jotka ovat osallistuneen korjauskustannuksiin. Vähennys myönnetään siinä suhteessa, missä kukin on korjauskustannuksiin osallistunut. Tuet ja palveluseteli estävät vähennyksen siltä osin kun avustus ei kata samasta työstä aiheutuneita kustannuksia. Esimerkiksi jos palvelun kokonaishinta on 100 euroa, josta palveluseteli kattaa 40 euroa, henkilö ei saa vähennystä 60 euron osalta. Jos asiakas sen sijaan ostaa lisäpalveluja kokonaan omalla kustannuksellaan samalta palvelun tuottajalta, jolta on ostanut palvelun palvelusetelillä, kysymys ei ole tältä osin samasta työsuorituksesta. Korjausavustus valtion tai muun julkisyhteisön varoista Pientalojen energia-avustuksiin liittyvä poikkeus Avustukset on suunnattu sellaisten lämmitysjärjestelmien rakentamiseen, joista ei aiheudu kasvihuonepäästöjä tai nämä päästöt ovat vähäiset. Avustuksia myönnetään, kun talo liitetään kauko- tai aluelämmitykseen. Avustuksia myönnetään myös, kun taloon rakennetaan pelletti- tai muu puulämmitysjärjestelmä. Pelkän öljykattilan ja öljypolttimen korvaamista pelletin käyttöön soveltuvalla polttimella ei kuitenkaan avusteta. Lisäksi avustuksia myönnetään maalämpöpumppujärjestelmän vaatimia laiteinvestointeja varten. Avustuksia voi saada myös silloin, kun öljylämmitys uusitaan järjestelmällä, jossa on aurinkokerääjä. Lisäksi avustuksia myönnetään pelkän aurinkokerääjän hankintakuluihin, kun aurinkokerääjä liitetään osaksi lämmitysjärjestelmää.

4 Vähennyksen saa vain luonnollinen henkilö Kuolinpesä ei voi saada vähennystä lukuun ottamatta henkilön kuolinvuodelta toimitettavaa verotusta. Verovelvollisen avopuoliso ja lapsi vähennyksen saajana Avopuoliso, jolla ei ole omistusoikeutta asuntoon, voi saada vähennykseen, jos hän on maksanut vähennykseen oikeuttavia kustannuksia ja asuu asunnossa. Vähennyksen siirtäminen toisella puolisolle koskee kuitenkin vain verotuksessa puolisoina pidettäviä henkilöitä. Verotuksessa puolisoina pidetään myös avoliitossa olevia, jotka ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi. Myös kotona asuva täysi ikäinen lapsi voi saada vähennyksen, jos hän on osallistunut vähennettävien kustannusten maksuun. Vähennyksen perusteena olevat työkustannukset Vähennys työkorvauksen perusteella Verovelvollinen saa vähentää ennakkoperintärekisteriin merkitylle yritykselle tai yrittäjälle maksamastaan arvonlisäverollisesta työkorvauksesta 60 % Laskuun liittyvistä tavaroista ja matkakuluista ei saa vähennystä. Vähennystä ei saa myöskään työkorvaukseen liittyvästä koneen osuudesta. Kustannusten vähentäminen pääomatulosta ja kotitalousvähennyksenä Kotitalousvähennys on oma erillinen vähennys, josta säädetään erikseen tuloverolaissa. Tällöin lienee katsottava, ettei kustannusten vähentäminen kotitalousvähennyksenä vaikuta omaisuuden hankintamenon määrittämiseen eikä pääomatuloista vähennettävien tulonhankkimiskulujen vähentämisoikeuteen. Täyteen vähennykseen oikeuttavat kustannukset asunnon perusparannus- ja kunnossapitotyöstä Täyteen vähennykseen oikeuttavat noin 2083 euron suuruiset asunnon kunnossapito- tai perusparannustyön kustannukset x 60% = Omavastuu 100 euroa vähennetään eurosta, täyden vähennyksen enimmäismäärä on 1150 euroa. Täyteen vähennykseen oikeuttavat kustannukset kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä. Tavanomaisista kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä täyden vähennyksen saa 4000 euron suuruisilla kustannuksilla euroa x 60% = 2400 euroa. Kun tästä vähennetään omavastuu 100 euroa, saadaan vähennyksen enimmäismäärä 2300 euroa.

5 Mistä verosta vähennys tehdään Kotitalousvähennys tehdään ensisijaisesti valtion tuloverosta. Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista suoritettavista veroista verojen määrien suhteessa. Ansiotuloista menevästä verosta vähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen ennen alijäämähyvitystä. Siitä osin kuin vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, ylittävä osa vähennetään kunnallisverosta, vakuutetun sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Kotitalousvähennys puolisoilla Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on henkilökohtainen. Puolisoista täyden vähennyksen voi saada kumpikin, jos molemmilla on vähennettäviä kustannuksia. Vähennys myönnetään siltä osin kuin vähennettävä osa kustannuksista kummankin osalta ylittää omavastuuosuuden 100 euroa. Jos vähennystä vaatineen puolison verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen tai jos vähennykseksi vaadittu määrä ylittää säädetyn enimmäismäärän, veroviranomainen vähentää vähentämättä jääneen määrän toisen puolison veroista. Vähennys tehdään samalla tavalla kuin se olisi tehty, jos puoliso itse olisi vähennystä vaatinut. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkoituksena on, ettei vähennys missään tapauksessa jäisi pienemmäksi verrattuna siihen, jos toinen puoliso olisi sitä vaatinut. Vähennyksen vaatiminen lopullisessa verotuksessa Vuodesta 2006 alkaen luonnolliset henkilöt saavat esitäytetyn veroilmoituksen. Verovelvollisen on vaadittava kotitalousvähennystä esitäytetyllä veroilmoituksella, ellei vähennystä ole siihen jo valmiiksi täytetty. Vähennys voi olla esitäytetyllä veroilmoituksella valmiina, jos verovelvollinen on esimerkiksi hakenut muutosta ennakonpidätysprosenttiinsa.

Mikä on kotitalousvähennys?

Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisovähennys Saat vähentää kuluja, jotka ovat aiheutuneet

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Tulonhankkimiskulut ovat kuluja, jotka liittyvät välittömästi tulon hankkimiseen tai säilyttämiseen. Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Opettajien tulonhankkimiskulut

Opettajien tulonhankkimiskulut Opettajien tulonhankkimiskulut Mitä tulonhankkimiskulut ovat? Kuluja, jotka välittömästi liittyvät tulon hankintaan tai säilyttämiseen Samasta kulusta osa voi liittyä tulonhankintaan ja osa ei vähennyskelpoista

Lisätiedot

BRONEX SOFTWARE OY , 15:07:25, Sivu 1. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

BRONEX SOFTWARE OY , 15:07:25, Sivu 1. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 ) EHDOTUSLASKELMA, Verovuosi 2014 Nimi: Erkki Esimerkki Jakopohjana oleva nettovarallisuus: 100000.00 113.5 +3.2 D KUSTANNUKSET YHTIÖLLE (1000 ) 108.7-1.6 103.9-6.4 99.1-11.2 B Lähtö Ehdotus C 94.3-16.0

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp Hallituksen esitys ulkomailta vuokratun työntekijän sekä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavan työkorvauksen verottamiseen liittyviksi säännöksiksi Asia Hallitus on

Lisätiedot

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 ) EHDOTUSLASKELMA, Verovuosi 2013 Jakopohjana oleva nettovarallisuus: 100000.00 109.5 +3.0 D KUSTANNUKSET YHTIÖLLE (1000 ) 104.5-2.1 99.4-7.1 94.4-12.1 B Lähtö Ehdotus C 89.4-17.2 A 56.9 59.4 61.9 64.4 66.8

Lisätiedot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

TUKIPAKETIN VEROTUS JA TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston

Lisätiedot

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi

Lisätiedot

Lahjaveroilmoituksen antaa lahjansaaja. Pääsääntöisesti lahjaveroilmoitusta varten ei tarvita liitteitä eikä niitä voi verkkolomakkeella lähettää.

Lahjaveroilmoituksen antaa lahjansaaja. Pääsääntöisesti lahjaveroilmoitusta varten ei tarvita liitteitä eikä niitä voi verkkolomakkeella lähettää. Lahjaveroilmoitus -verkkolomake Täyttöohjeet Lomaketta täyttäessäsi etene järjestyksessä täyttäen kaikki pakolliset valkoiset kentät (*) sekä muut ilmoitettavat tiedot. Harmaisiin kenttiin et voi ilmoittaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia. Tuloverotuksessa myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan korotettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 117/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a ja 143 :n muuttamisesta sekä tuloverolain 77 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Asumislisän myöntämisessä ehvioesitykseen ja on

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Eriytetty tuloverojärjestelmä - Tulolajit Luonnollisilla henkilöillä kaksi tulolajia: ansiotulo ja pääomatulo

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista

Lisätiedot

Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus. 27.1.2014 Eeva-Liisa Anttila

Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus. 27.1.2014 Eeva-Liisa Anttila Vuoden 2014 korjaus- ja energia-avustukset käynnistysavustus 27.1.2014 valtion määrärahaosuus/ Tamp.osuus 2011 / 90 milj. / 3.96 milj. 2012 / 56,3 milj. / 1.86 milj. 2013 / 50,5 milj. / 1.38 milj. 2014

Lisätiedot

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen

Voutilakeskus Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Voutilakeskus 23.2.2017 Vuokko Lehtimäki ja Eija Vento Jokinen Asumispalvelussa (hoitomaksun + 60 /kk lisäksi) asuva asiakas maksaa itse vuokran ja muut asumismenot (mm. sähkö, vesi, kotivakuutus). Vuokran

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen HE 135/216 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen Vero-osasto 16.9.216 Sisältö Vuoden 217 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009

ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 Verot, tulot ja ostovoima ANSIOTULOJEN VEROTUKSEN KEVENNYSMALLI 2009 1 TAUSTA: HALLITUKSEN LINJAAMAT KEVENNYKSET 1,1 mrd. + PUOLIVÄLIN TARKISTE Hallitusohjelman mukaan ansiotulojen verotusta kevennetään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Taustaa ja tavoitteita Suomessa halutaan asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan miljoona

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 Oulu Viite Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 28.12.2016 n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Asia Rovaniemen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS SISÄLLYS 1. PERUSTIETOA PALVELUSETELISTÄ 3 2. PIEKSÄMÄELLÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT 4 2.1 Kotihoidon palveluseteli 4 2.2 Omaishoidon vapaapäivien palveluseteli

Lisätiedot

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5)

PALVELUASUMINEN PALVELUASUMINEN 1 (5) 1 (5) Päivitetty 7/2016 Kemin kaupunki tuottaa palveluasumista itse, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Palveluasumiseen haetaan hakemuksella. Luotsi- työryhmä tekee päätöksen palveluasumisesta. Hakemuksia

Lisätiedot

Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat Keuruulla 2016

Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat Keuruulla 2016 n kaupunki Hyväksytyt palveluseteli palvelutuottajat lla 2016 Aamusta Iltaan Palvelut Oy - Kotipalvelu ark. klo 18-21 - Kotipalvelu ark. klo 21-06 34,34 / tunti 40,06 / tunti p. 045 1221 000 - Kotipalvelu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset 2 Esitetty 1 Lain tarkoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali

Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI / SAARISTOLAUTAKUNTA Käsityöläiskatu

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla

Lisätiedot

Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari

Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus Kyläkonttori, Velkuantie 988, Livonsaari VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja LIVONSAAREN KYLÄYHDISTYS RY, y-tunnus 1868028-6 Kyläkonttori, Velkuantie 988, 21180 Livonsaari 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI/TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1

Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Metsätilan sukupolvenvaihdos 20.3.2012 1 Vaihtoehdot sukupolvenvaihdoksessa SUKUPOLVENVAIHDOS ELINAIKANA KUOLEMAN JÄLKEEN KAUPPA TÄYTEEN HINTAAN KAUPPA SPV HINTAAN LAHJOITUS TESTAMENTTI EN TEE MITÄÄN Veroluokat

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Voimaan 1.1.2004 Sievin kunnan ympäristötoimi ja Sie 1 TALOUSJÄTEVESIASETUS

Lisätiedot

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon

ennakkoveroa/muutosta ennakkoveroon VEROKORTTIHAKEMUS JA ENNAKKOVEROHAKEMUS 2016 Henkilöasiakas, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, maatalouden harjoittaja ja yhtymän osakas hakee verokorttia ja/tai ennakkoveroa tällä lomakkeella. Rajoitetusti

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto Korjausneuvonta Vanhustyön keskusliitto VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio 15 alueellista korjausneuvojaa Sotainvalidien ja veteraanien asunnonmuutostöiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakkaan palveluseteliopas 2016-2017 Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakasopas/Palveluseteli 1 (4) Mikä palveluseteli on? Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää sosiaali- ja

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ 1 ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ 1. TALOYHTIÖ (osakas täyttää) Yhtiön nimi Rakennuksen sijaintiosoite Isännöitsijän nimi Osoite Puhelin Sähköpostiosoite 2. OSAKAS (osakas täyttää) Nimi

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1 Kysymys 1 a) Välityslain mukaan välityspalkkion maksaa toimeksiantaja. On kuitenkin mahdollista, että vuokravälitystä koskevat toimeksiantosopimukset kohtaavat, jolloin välityspalkkio jaetaan osapuolten

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä

MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä

Lisätiedot

Veteraanien palvelut Nurmes. Veteraaneja Nurmeksessa 81 henkilöä 2014

Veteraanien palvelut Nurmes. Veteraaneja Nurmeksessa 81 henkilöä 2014 Veteraanien palvelut Nurmes Veteraaneja Nurmeksessa 81 henkilöä 2014 Ikääntyneitten palvelut Ennaltaehkäisevät palvelut * seniorikortti oikeuttaa 1 kylpylä- ja kuntosalikäynti /vk, maksaa henkilölle 35

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 89 16.11.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sijoitustoiminnan veronhuojennuksesta verovuosina 2013 2015 ja laiksi verotusmenettelystä annetun lain 16 :n muuttamisesta Asia Hallitus

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON MUUTOS- TAI KUNNOSSAPITOTYÖSTÄ Yleisiä ohjeita Asunto-osakeyhtiölain (1599/09) 4 luvun mukaan osakkeenomistajan on pidettävä kunnossa osakehuoneistonsa sisäosat. Osakkeenomistajan on

Lisätiedot

HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta

HE 258/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tuloverolain muuttamisesta HE 258/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle luonnollisen henkilön lahjoitusvähennyksen voimassaolon jatkamisesta Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ja väliaikaisesta annetun lain voimaantulosäännöstä

Lisätiedot

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eduskunnan köyhyysryhmä 20.10.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana

Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016. Kuolinpesä metsän omistajana Polvelta Toiselle - messut 6.5.2016 ja 14.5.2016 Kuolinpesä metsän omistajana Projektineuvoja Jorma Kyllönen Tietoinen metsänomistus -hanke 2 Kuolinpesä Puhekielessä perikunta Itsenäinen verotusobjekti,

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014 Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Sisältö Kiinteistöverolain ja arvostamislain muutokset: HE 76/2013: Hallituksen esitys

Lisätiedot

ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS

ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Vanhus- ja vammaispalvelut ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Saapunut..20 Nimi Osoite Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Puhelin ja sähköposti Kotikunta Ammatti (myös entinen) Siviilisääty Naimaton Avio-

Lisätiedot

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 6.10.2015

Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 6.10.2015 Hoiva-, siivous- ja kotona asumiseen liittyvien palvelujen palvelutuottajien lista (12.12.2012 40) 6.10.2015 Yrittäjän tiedot Evinic Oy Y-tunnus: 0954018-5 T:mi Kotihoiva Seija Sutinen Y-tunnus: 1594573-6

Lisätiedot

1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki

1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki KEVAN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta 2004, 16. päivänä helmikuuta

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO. Tonttijohtoihin liittyvät maksut asemakaava-alueella Uusien liittymien maksuluokat

PALVELUMAKSUHINNASTO. Tonttijohtoihin liittyvät maksut asemakaava-alueella Uusien liittymien maksuluokat PALVELUMAKSUHINNASTO Tonttijohtoihin liittyvät maksut asemakaava-alueella Uusien liittymien maksuluokat Maksuluokka I Omakoti- ja paritalot Maksuluokka II Kiinteistön vesijohto Ø 63, jätevesiviemäri 160

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytymisestä Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maankäyttö- ja

Lisätiedot

avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta

avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 201/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Lomakkeen 15 täyttäminen

Lomakkeen 15 täyttäminen Tässä esityksessä lomakkeen kohdat käydään läpi käytännöllisessä täyttöjärjestyksessä, joka poikkeaa osittain lomakkeen numerojärjestyksestä. 1. Nimi, henkilötunnus 2. Taiteen ala tai ammatti, esim. kuvataide

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 374 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 94 14.11.2016 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2017 1933/02.03.01.01/2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 374 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE Sisällys 1 Palveluseteli kotona asumisen tukena... 3 2 Palveluseteliprosessi palveluntuottajan näkökulmasta... 4 3 Palveluseteliprosessi asiakkaan näkökulmasta... 5 4 Laskutus...

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä

Lisätiedot

TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet:

TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet: MÄNNISTÖKOTI MÄNNISTÖNKATU 10, 85800 HAAPAJÄRVI puh. 044 4456 435 -> Männistökodin tavoitteena on tarjota yksilöllistä, kodinomaista ja turvallista asumista kehitysvammaisille asukkaille. TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS

YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS Vastaanottomerkinnät Hakemus saapunut Vastaanottaja YKSITYISTIEN AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE Tien osoitejärjestelmä nimi Tien pituus (m) Tien asuttupituus(m) Tietä koskevat tiedot Tien liikenne ja niiden osuudet

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta. Hannu Olamo

Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta. Hannu Olamo Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta Hannu Olamo 14.4.2010 Paloilmoittimia koskevat säännökset pelastuslaissa Laitteiden kunnossapidosta nykyistä vastaavat vaatimukset SM:n asetuksenantovaltuutta

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot