Laajakaistan toteuttaminen Utajärvellä KH

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laajakaistan toteuttaminen Utajärvellä KH 16.01.2012 4"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Laajakaistan toteuttaminen Utajärvellä KH Utajärven kunta on ilmoittautunut mukaan Laajakaista kai kille 2015 hankkeeseen. Hanketta Pohjois-Pohjanmaalla koordinoi Pohjois-Pohjanmaan liitto. Maakunnan liiton toimesta on viime vuosien aikana Utajärven osalta tehty useita tarjouspyyntöjä, mutta laajakaista operaatto reilta, eli puhelinoperaattoreilta ei ole tullut ainuttakaan tar jousta. Ope raattorit eivät ole tähän mennessä olleet valmiita sijoittamaan yksityistä rahoitusosuutta hankkeeseen. Useissa muualla Suomessa to teutetuissa hankkeissa laajakaistan liittymis- ja käyttömaksut ovat nous seet korkeik si. Osuuskunnat ovat voineet tarjota edullisimpia vaihtoeh toja. Utajärven kunnassa on valmisteltu yhdessä Pudasjärven kaupungin kans sa samansuuntaiset hankkeet. Kuntakohtaisten selvitysten tavoitteena on luoda malli, jolla voidaan saada nykyaikainen laajakaistaverkko kohtuul lisin liittymis- ja käyttökustannuksin kaikkiin talouksiin. Hankkeeseen haetaan rahoitusta kunnanhallituksen linjauksen jälkeen. Selvityksen tarkoituksena on kartoittaa, selvittää ja valmistella kaikki tarpeelliset asiat, jotka tarvitaan laajakaistaverkon rakentamisen käynnistämiseksi. Hankkeen aikana etsitään toimiva malli laajakaistaverkon toteuttamiseksi, selvitetään onnistumisen edellytykset toiminnan käynnistämiselle sekä informoidaan aktiivisesti kuntalaisia hankkeesta, sen tavoitteista ja toimista. Kuntalaisinformaation tarkoituksena on myös si touttaa kiinteistöjen omistajat laajakaistaverkon asiakkaiksi. Hankkeen tuloksena saadaan valmis malli ja toimenpidesuunnitelma siitä, miten laajakaistaverkko voidaan rakentaa harvaan asutulle alueelle, joissa ver kon rakentaminen ei etene kaupallisten yhtiöiden toimesta. Hankkeessa valmistellaan sopimuspohjat eri toimijoiden välillä sekä selvitetään malli rahoituksen järjestämiseksi. Hankkeen aikana sitoutetaan tulevat potentiaaliset käyttäjät ja asiakkaat laajakaistaverkon rakentamiseen yhteistyössä. Hanke edistää kuntaorga-

2 nisaatioiden yhteistyötä. Tällä hankkeella kartoitetaan, että onko Utajär ven kunnan alueella olevilla asukkailla, yrityksillä, vapaa-ajan asukkailla ja julkisilla tahoilla sekä muilla toimijoilla kiinnostusta ja muita ehdotto mia edellytyksiä lähteä toteuttamaan yhteistyössä laajakaista kaikille hanke2015. Valtio on hyväksynyt Utajärven kunnan rahoitusosuudeksi edellä mainitussa laajakaistahankkeessa haja-asutusalueiden osalta kah deksan prosenttia. Tuon rahoituksen hyödyntämiseksi kunnan täytyy ryh tyä omiin aktiivisiin toimiin. Laajakaistan tarpeellisuutta on verrattu ve sijohdon vetämiseen koko Utajärven kunnan alueelle. Laajakaistalla tur vataan nykyaikaisen ja laadukkaan asumisen mahdollisuudet Utajärven kunnan alueella. Hankesuunnitelma liitteenä. Ehdotus Liite kh nro 1 Kunnanhallitus päättää ryhtyä valmistelemaan laajakaistan toteuttamista Utajärven kunnan alueelle ja hyväksyy laaditun hankesuunnitelman, jon ka rahoittamiseksi käynnistetään neuvottelut rahoittajien kanssa mahdollisimman hyvän valmistelurahoituksen saamiseksi. Suunnitelman sisäl töä työstetään Pohjois-Pohjamaan liiton ja Oulunkaaren asiantuntijoiden kanssa kunnanhallituksessa käyty keskustelu huomioiden. Han ke toi mii yh teistyössä Pu das jär ven alu een vas taa van hank keen kanssa. Hyväksyttiin. Asiantuntija Jari Jussila esitteli asian. KH Saatujen lisäselvitysten perusteella on tullut selväksi, että langattomat yhteydet eivät ole riittävän varmoja kaikkiin eri kylillä tapahtuviin tietoliikennetarpeisiin. Tilanne on saman tyyppinen kuin muinoin oli käyttövesien kanssa kun kaivoissa oli vettä, mutta veden laatu oli huono ja joskus se loppui lähes kokonaan ja satunnaisesti aivan kokonaan. Veden laatu ja riittävyys ei tyydyttänyt, mistä syystä oli kuntaan rakennettava vesijohto. Nyt on tarve kiinteälle tietoliikenneverkolle, jossa tiedon virtaus riittää. Utajärven kunta on valmistellut eteenpäin laajakaistan rakentamisen siten, että Utajärven laajakaistan rakentamishanke toteutettaisiin yhtenä hankealueena neljän vuoden aikana vuosina

3 Utajärven kunta on hakenut valmisteluhankkeelle rahoitusta laajakaistaverkon toteuttamiseksi alueellemme, mutta hankkeelle ei ole ollut vielä rahaa myönnettävissä. Hankkeen aikana etsitään toimiva malli rakentamisen toteuttamiseksi, selvitetään onnistumisen edellytykset toiminnan käynnistymiselle, sekä informoidaan aktiivisesti kuntalaisia hankkeesta. Kuntalaisinformaation tarkoituksena on myös sitouttaa kiinteistöjen omistajat laajakaista-asiakkaiksi. Tämä edellyttää tehokasta tiedottamista ja sen perusteellista suunnittelua. Kuntalaisinformaation keskeinen osa on se, että kunta on tehnyt päätöksen laajakaistasta. Selvitysten jälkeen on todennäköistä, että perustetaan verkko-osuuskunta, jonka tarkoituksena on toteuttaa valokuituverkko kunnan alueelle. Pohjois-Pohjanmaan liitolla on mahdollista avata haettavaksi lain 1186/2009 mukaisen laajakaistarakentamisen tuen Utajärven haja-asutusalueille Utajärven hankealueeseen. Tuen kohteena on nopeiden laajakaistapalveluiden tarjontaan soveltuvan viestintäverkon suunnitteleminen ja rakentaminen hankealueelle sekä edistyksellisten viestintäpalveluiden tarjonta loppukäyttäjille. Tuki koskee sellaisia alueita, jotka nykyisin jäävät nopeiden laajakaistayhteyksien markkinaehtoisen tarjonnan ulkopuolelle ja joille tarjonnan ei voida olettaa leviävän markkinaehtoisesti vuoteen 2015 mennessä. Verkko-osuuskunnan on hyvä sitoutua tarjoamaan verkkopalveluja vähintään 30 vuoden ajan. Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus tekee tukemispäätöksiä. Alustava kustannusarvio koko Utajärven alueen verkosta on noin 2,5mm. Suhteellisesti esitettynä esimerkkikustannukset yhden miljoonan euron hankkeesta Utajärvellä voisivat jakaantua runkoverkon osalta seuraavasti: jos kokonaiskustannusarvio euroa (ALV 0 %) runkoverkon osalta julkinen tuki voi olla yhteensä euroa (66%), osuuskunnan omarahoitusosuus euroa (34%) kunnan osuus julkisen tuen hyväksytyistä tukikelpoisista kustannuksista on euroa (8 %). Koko Utajärven kuntaan rakennettavien yhteyksien kokonaiskustannukset voivat olla käytännössä noin kaksinkertaiset.

4 Runkoverkon lisäksi on rakennettava käyttäjien liittymät, jotka voidaan toteuttaa kylällä enemmän erilaisten tarpeiden mukaan langattomana tai valokuidulla sinne, minne se on tarpeen. Kunnanjohtajan ehdotus Utajärven kunnanhallitus päättää linjata jatkovalmistelua seuraavalla tavoiteasettelulla: 1. edesautetaan verkko-osuuskunnan perustamista laajakaistayhteyksien rakentamiseksi. 2. osallistutaan laajakaistapalvelujen tarjontaan soveltuvan viestintäverkon suunnittelu- ja rakentamishankkeeseen koko kunnan alueella. Laki 1186/2009 ja kunnan rahoitusosuus on 8 %. 3. harkitaan myönteisesti esityksen tekemistä valtuustolle Utajärven kunnan omavelkaisen takauksen myöntämisestä verkko-osuuskunnan lainalle mikäli sellaista esitetään. Hyväksyttiin. Jari Jussila esitteli asian. Tämän jälkeen käsiteltiin pykälä 160. KH Utajärvelle on perustettu Osuuskunta Utakuitu toteuttamaan Laajakaista kaikille 2015 hankkeen edellyttämät toimet. Kunnassa on käynnissä laajakaistan rakentamisen yleisselvityshanke, jonka tavoitteena on selvittää laajakaistan toteuttamisen laatu ja laajuus Utajärvellä. Tähän mennessä on laadittu laajakaistan rakentamissuunnitelma ja Osuuskunta Utakuidun liiketoimintasuunnitelma. Suunnittelun yhteydessä on selvinnyt, että Utajärven 100Mb/100Mb valokuitulaajakaistan rakentaminen koko kunnan alueelle on arvioitu maksavan talohaaroineen noin 3,512 M. Talohaarat pitää rahoittaa erillisellä hankkeella. Ongelmallisinta osuuskunnan rahoituksessa arvioidaan olevan sen, että tulorahoitusta kertyy alussa vähäisten ja edullisten kuukausiveloitusten vuoksi liian vähän sitoutuviin investointimenoihin verrattuna. Näin rahoitus tulisi järjestää mahdollisimman hyvin.

5 Utakuitu osuuskunnan on varauduttava lähes kaikkien rakentamiskustannusten rahoittamiseen, sillä valtion lanseeraaman laajakaista kaikille hankkeen rahoituksen luonne on sellainen, että avustukset maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Erityinen rahoituksen piirre on viestintäviraston vaatimus, että mikäli kunta takaa hanketta, on sen perittävä vähintään 3,8 % takausprovisiota. Mikäli tilanne säilyy tällaisena, olisi viisasta, että kunta lainaa Osuuskunta Utakuidulle kilpailutetun rakentamisen toteutuksen mukaan sen rahoituksen, joka kulloinkin on tarpeen. Osuuskunta voidaan velvoittaa lyhentämään lainaa sen mukaan kuin valtio maksaa avustuksia Utakuitu Osuuskunnalle. Rahoituskulujen minimoimiseksi Utakuitu osuuskunnan olisi edullisinta neuvotella kunnan kanssa osuuskunnan valokuidun rakentamiskulujen rahoittamisesta. Valokuidun rakentamisella on yleishyödyllinen luonne kuten esim. vesi- ja viemäriverkostolla, jotka kunta on rakentanut. Budjetti ja sen rahoituserittely voisi olla seuraava: Kuituverkon kokonaiskustannukset: 3,512 M Runkoverkon kustannukset 2,312 M Rahoitus: - valtio 58 % 1,340 M - kunta 8 % 0,185 M - osuuskunta, omarahoitus 34 % 0,787 M Rahoitus yhteensä 2,312 M Erillinen talohaarahanke 1,2 M Laajakaistahankkeen rahoitus yhteensä 3,512 M Kunnanjohtajan ehdotus Utajärven kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se 1.päättää valtuuttaa kunnanhallituksen ns. siltarahoituksena lainoittamaan Osuuskunta Utakuidun laajakaistan rakentamishanketta sen aikaa kun valtio maksaa päättämänsä rahoitusosuudet. Lainaehdot määräytyvät saatavan lainarahoituksen ehtojen mukaan, jotka kunnanhallitus täsmentää. 2. Utajärven kunta päättää tarvittaessa taata Osuuskunta Utakuidun lainoja omavelkaisella takauksella enintään yhden miljoonan euron määrään saakka. Kunnanhallitus valtuutetaan päättämään mahdollisesti perittävästä takausprovisiosta. Asia jätetään pöydälle.

6 Mari Mikkonen ja puheenjohtaja Pentti Tuovinen jääväsivät itsensä tämän pykälän ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Tarja Kinnunen. KH Asian jatkovalmistelun tilanne esitetään kunnanhallituksen kokouksessa. Kunnanjohtajan ehdotus Asian käsittelyä jatketaan ylimääräisessä kunnanhallituksessa maanantaina klo Hyväksyttiin Mari Mikkonen ja puheenjohtaja Pentti Tuovinen jääväsivät itsensä tämän pykälän ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Tarja Kinnunen. KH Kunnassa on valmistelu vaihtoehtoisia laskelmia siitä, kuinka osuuskunta Utakuitu pystyy suoriutumaan laajakaistaverkon rakentamisesta aiheutuvien kulujen hoitamisesta oletetulla tulorakenteellaan. Lähtökohtainen tilanne on seuraava: - runkoverkon bruttoinvestoini on 2,3 Meuroa, johon valtiolta saadaan 58 % (1,34 Meuroa), kunta antaa 8 % (0,185 Meuroa), kunta lainaa osuuskunnalle jäljellejäävän osuuden, 34 % (0,787 Meuroa) - kyläverkon bruttoinvestointi on1,2 Meuroa, johon haetaan avustusta ELY-keskukselta. Mahdollisen avustuksen määrä selviää viimeistään syksyllä Laskelmissa on lähdetty liikkeelle siitä, että kunta lainaa kokonaisuudessaan kyseisen summan osuuskunnalle; mahdollinen avustus laskee lainan määrää. - operaattorilta mahdollisesti tulevaa liikennöintikorvausta ei ole huomioitu laskelmissa. - laskelmat, jotka esitellään kunnanhallituksen kokouksessa, osoittavat, että osuuskunta pystyy suoriutumaan taloudellisesti ja hoitamaan lainan takaisinmaksuvelvoitteensa kunnalle. Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että - valtuusto päättää käynnistää hankekokonaisuuden laajakaistaverkon saamiseksi Utajärven kunnan alueelle - valtuusto varautuu myöntämään lainaa osuuskunta Utakuidulle kahden miljoonan euron määrään saakka hankkeen toteuttamiseksi. Kunta edellyttää lainan vakuudeksi ensisijaista kiinnitystä rakennettavaan kuituverkkoon. Tarkemmat lainaehdot määrittelee kunnanhallitus.

7 Hyväksyttiin. Asian esitteli asiantuntijat Aaro Lehtomäki ja Mari Mikkonen. Mari Mikkonen jääväsi itsensä tämän pykälän päätöksenteon ajaksi. VALT 50 Leo Saarenpää teki kunnanhallituksen esityksestä poikkeavan esityksen; valtuusto varautuu myöntämään lainaa osuuskunta Utakuidulle miljoonan euron määrään saakka hankkeen toteuttamiseksi. Ehdotus ei saanut kannatusta. Kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin. - Mari Mikkonen ja Pentti Tuovinen jääväsivät itsensä tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. KH Ehdotus KH KH Selostus laajakaistahankkeen etenemisestä annetaan kokouksessa. Kunnanhallitus merkitsee laajakaistahankkeen tilanteen tiedoksi. Hyväksyttiin Pentti Tuovinen ja Mari Mikkonen jääväsivät itsensä. Laajakaistan rakentaminen on aloitettu ja se etenee joutuisasti, liittyjiä on tällä hetkellä jo yli 500. Tavoitteena osuuskunnalla on, että koko runkoverkko saadaan valmiiksi jo kuluvan vuoden aikana. Kyläverkko valmistuu suurelta osin myös kuluvan vuoden aikana. Rahoitussuunnitelman tilanne on tällä hetkellä seuraava. - runkoverkon rakentamisen valtionosuuden määrästä 50 % maksettaneen osuuskunnalle syyskuussa, loppu 50 % maksettaneen alkuvuodesta kunta on tähän mennessä maksanut osuuskunnan tilille noin puolet oman osuutensa (8%/ ) runkoverkon rakentamisavustuksesta. Maksettu summa on n kyläverkon valtionapuhakemus on jätetty ELY-keskukseen, tietoa hakemuksen etenemisestä saadaan syyskuussa. Kunta on valtuuston päätöksen kautta sitoutunut lainoittamaan hanketta kahden miljoonan euroon saakka. Kyse on osittain pitkäaikaisesta

8 rahoituksesta, osittain väliaikaisesta, ns. siltarahoituksesta, jolla osuuskunnan maksuvalmius turvataan rakentamisen edistyessä ja valtionavustuksien tullessa jälkikäteen. Kunta on elokuussa maksanut osuuskunnalle, osana 2 M lainaa. Loppuvuoden aikana kunnan lainoituslimiitti tultaneen käyttämään loppuun. Mikäli lisälimiittiä tarvitaan, siitä tehdään erillinen valtuuston päätös. Kunta hankkii rahoituksen lyhytaikaisella rahoituksella, koska "siltarahoituksen" määrä selkiytyy vasta lähikuukausien aikana. Kunnanhallituksen tulee nyt määritellä ehdot, joilla kunta lainoituksen osuuskunnalle myöntää. Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus määrittelee lainakoroksi 1,5 %. Laina-aika tällä korolla olisi v loppuun. Lainaa voidaan lyhentää aikaisemminkin vuoden 2014 aikana, osuuskunnan rahoitustilanteen kehityksen mukaisesti. Kunta jättää itselleen oikeuden tarvittaessa määritellä lainakorolle uuden tason vuoden 2014 jälkeen, osuuskunnan pitkäaikaisen rahoitustarpeen selkiydyttyä. Hyväksyttiin. Puheenjohtaja Pentti Tuovinen ja Mari Mikkonen jääväsivät itsensä tämän pykälän ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Tarja Kinnunen. KH Laajakaistaverkon rakentaminen on edennyt siten, että vuoden vaihteeseen mennessä runkoverkosta on rakennettu noin 90 % ja kyläverkosta noin 60%. Liittyjiä on tähän mennessä noin 700 kpl. Viestintavirasto ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä runkoverkon valtionosuudesta. Viraston päätöstä odotellaan lähiviikkoina. Kyläverkon rakentamista valtio tukee eurolla. POPEly teki asiasta päätöksen syksyllä Kunta on maksanut osuuskunnalle oman 8% osuutensa kokonaiuudessaan. Valtionapujen tilittäminen osuuskunnalle sekä runkoverkkoon, että kyläverkkoon saadaan käyntiin vasta keväällä Kunnan "siltarahoitus" kaksi miljoonaa euroa on jo käytetty. Osuuskunnan maksuvalmiuden turvaamiseksi lisärahantarve lähikuukausille on noin euroa. Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valltuusto myöntää euron määrärahan osuuskunta Utakuidulle laajakaistaverkon toteuttamiseksi.

9 Lainaehdot entiset. Lainan vakuudeksi kunta edellyttää ensisijaista kiinnitystä rakennettavaan kuituverkkoon. Hyväksyttiin. Pentti Tuovinen ja Mari Mikkonen jääväsivät itsensä tämän pykälän ajaksi. Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Tarja Kinnunen. Tämän jälkeen käsiteltiin pykälä 9 VALT 8 Hyväksyttiin Pentti Tuovinen ja Mari Mikkonen jääväsivät itsensä tämän pykälän ajaksi. KH Valtion tukien maksatus viivästyy edelleen. Kilpailuvirastoon on tehty kysely viestintäviraston alustavan päätöksen oikeellisuudesta, koskien ns. mustien alueiden määrää. Samaten viestintäviraston ko. päätöksestä on osuuskunta Utakuitu tehnyt oikaisuvaatimuksen. Näiden seurauksena viestintäviraston lopullinen päätös tullenee vasta aikaisintaan syksyllä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen on tehty ensimmäinen maksatushakemus, Erä maksetaan osuuskunnan tilille kolmen kuukauden sisällä. Runko- ja kyläverkon tarkentunut kustannusarvio on noin 3 miljoonaa euroa. Osuuskunnan on tarkoitus rakentaa verkot loppuun heinäkuun loppuun mennessä. Osuuskunta tarvitsee vielä siltarahoitusta korkeintaan euroa, jotta rakentamisen rahoitus varmistuu. Mikäli operaattorisopimukset saadaan solmittua ja ELY-keskuksen rahoitus joustavaksi, siltarahoituksen tarve saattaa olla pienempi. Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää euron lisämäärärahan osuuskunta Utakuidulle laajakaistaverkon rakentamisen loppuun saattamiseksi. Lainaehdot entiset. Lainan vakuudeksi kunta edellyttää ensisijaista kiinnitystä rakennettavaan kuituverkkoon. KH Asian käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen. KH

10 Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää euron lisämäärärahan osuuskunta Utakuidulle laajakaistaverkon rakentamisen loppuun saattamiseksi. Lainaehdot entiset. Lainan vakuudeksi kunta edellyttää ensisijaista kiinnitystä rakennettavaan kuituverkkoon. Mari Mikkonen jääväsi itsensä päätöksenteon ajaksi. Hyväksyttiin - VALT 28 Hyväksyttiin --- Mari Mikkonen ja Pentti Tuovinen jääväsivät itsensä asian päätöksenteon ajaksi. -

Laajakaistan toteuttaminen Utajärvellä KH 16.01.2012 4

Laajakaistan toteuttaminen Utajärvellä KH 16.01.2012 4 Kunnanhallitus 4 16.01.2012 Kunnanhallitus 146 02.07.2012 Kunnanhallitus 99 09.04.2013 Kunnanhallitus 141 07.05.2013 Kunnanhallitus 154 13.05.2013 Valtuusto 50 21.05.2013 Kunnanhallitus 203 02.07.2013

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 1. Utajärven kunnanvirasto, kokoushuone Sotka

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 1. Utajärven kunnanvirasto, kokoushuone Sotka UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 1 Kunnanhallitus AIKA 20.08.2013 09:00-11:50 PAIKKA Utajärven kunnanvirasto, kokoushuone Sotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 213 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 1. Utajärven kunnanvirasto, kokoushuone Sotka

UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 1. Utajärven kunnanvirasto, kokoushuone Sotka UTAJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2013 1 Kunnanhallitus AIKA 20.08.2013 09:00-11:50 PAIKKA Utajärven kunnanvirasto, kokoushuone Sotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 213 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys 1. Hankkeen perustiedot Hakija: Utajärven kunta, Kehittämispalvelut (Y-tunnus 190224-1) Yhteyshenkilö: Hankkeen nimi: Ohjelmayhteydet: Asko Merilä

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

Keski-Suomi 3.10.2011

Keski-Suomi 3.10.2011 Keski-Suomi Keski-Suomi, miksi Kuuskaista tarjosi? Samanlainen tilanne kuin Kuusiokunnissa 2000-luvun alussa => 10 vuoden kokemus Suuri kokonaisuus säästää kustannuksia Yhteisrakentaminen Suurempi asiakasmassa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Runkoverkko Tukikelvoton runkoverkko 1.513.040 Tukikelpoinen runkoverkko 2.626.690

Runkoverkko Tukikelvoton runkoverkko 1.513.040 Tukikelpoinen runkoverkko 2.626.690 Kunnanhallitus 188 14.09.2015 Iin kunnan valokuituverkon rakentaminen Khall 14.09.2015 188 Iin tietoverkko -osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Pentti Soini kirjoittaa: "Iihin on perustettu Iin tietoverkko-osuuskunta

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) 1535/9520/2010 1 (4) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Masku-hanke.

Lisätiedot

Siikaverkon I vaihe on toteutettu suunnitellusti. Investoinnin kustannukset olivat 2,7 M, johon pitkäaikainen kuntarahoituksen osuus on n. 40%.

Siikaverkon I vaihe on toteutettu suunnitellusti. Investoinnin kustannukset olivat 2,7 M, johon pitkäaikainen kuntarahoituksen osuus on n. 40%. Kunnanhallitus 83 30.03.2015 Kunnanhallitus 95 13.04.2015 SIIKAVERKON II VAIHEEN RAHOITUS Kunnanhallitus 30.03.2015 83 Siikaverkon I vaihe on toteutettu suunnitellusti. Investoinnin kustannukset olivat

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014

Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014 Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen VerkkoHolding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 1202/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Mallikylän hanke Sopijapuolet Tuen myöntäjä Mallikunta 1 (Tilaaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuen saaja Teleyritys X (Toimittaja) Katuosoite 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Y-tunnus 0000000-0 Tuettavan

Lisätiedot

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009

HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 HANKEKUVAUSLOMAKE Diaarinumero: 1078/9521/2009 LIITE 1a A. Hankkeen nimi LAAJAKAISTA KAIKILLE B. Maakunta, jonka alueella laajakaistaverkkohanke sijaitsee: KESKI-SUOMI C. Kunta/kunnat, joiden alueella

Lisätiedot

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 231 Kunnanvaltuusto 24.1.2012:

Lisätiedot

KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN

KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN Valtuusto 38 16.06.2014 KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN KV 38 KH 113 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO) perustettiin alun perin rakentamaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1773/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä pvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys luettelo Arvo Mirja Hiltula Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus 25.1.2009 Ohjelma Infotilaisuus 25.1.2009 Yleistilannekatsaus Harri Prusi Vesihuoltolaki Anna-Maija Hallikas Kevynliikenteen väylä Anita Santapukki Yleissuunnitelma Matti Salminen Taloussuunnitelma Ilkka Ojala Loppukeskustelu

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta. 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani

Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta. 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani Savon Kuituverkko Oy - Kuntaomisteisen teleoperaattorin toiminta 30.11.2014 Hyvän valokuituprojektin käytännöt, Kajaani Yhtiön perustamisprosessi 2010 Savon Kuituverkko Oy Yhtiö perustettiin 26.10.2010

Lisätiedot

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS 25.4.2008 Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset periaatteet Hanke-esittely Keskustelua Tilaisuuden päättäminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 LUOTEIS-KUHMON KYLÄVERKKO-OSUUSKUNNAN LAINAHAKEMUS 33/2.216/2014 KHALL 110 Talousjohtaja 5.3.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat:

Omistajakuntien ja Räyskälä-Säätiön rahoitusosuudet olisivat seuraavat: 1LOP P I KESKELLÄ KASVU -SUOM EA 1 HALLINTO JA TALOUS 14.1.2015 FORSSnnJ KAUPUNKI Jakelun mukaan /oc / d y / 5 RÄYSKÄLÄN ILMAILUKESKUKSEN AIRPARK-HANKKEEN ESISELVITYSHANKE Lopen kunnantalolla 12.12.2014

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään.

Kunnanhallitus käy keskustelun valmisteluosassa mainitusta asiasta ja linjaa, miten valmistelussa edetään. Kunnanhallitus 79 20.03.2014 Kunnanhallitus 93 09.04.2014 Kunnanhallitus 160 12.06.2014 Kunnanhallitus 219 11.09.2014 Kunnanhallitus 257 29.10.2014 Liikuntahallin rakentaminen Pälkäneelle 195/02.05.01/2013

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA

ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA ITÄ-UUDENMAAN MAAKUNTALIITON LAAJAKAISTARAKENTAMISEN HANKEOHJELMA X.X.2009 Diaarinumero Sisällys 1. Viestintäverkon kehittämistarpeet ja nopeiden laajakaistayhteyksien kysyntä 3 2. Maakunnan alueelle esitettävät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO 1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Laajakaista kaikille 2015 hankkeelle: Lieksan laajakaistahanke 1(8) Sopijapuolet Tilaaja Y-tunnus 0169321-6 Lieksan kaupunki (Tuen myöntäjä) Rantalantie 6 81720 Lieksa Toimittaja Y-tunnus 2462309-3 Pielisen

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla

Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Laajakaista kaikille -hankkeen vaikutukset maaseudulla Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu -seminaari 3.6.2009 Maakuntasuunnittelija Eeva Polvi Etelä-Savon maakuntaliitto Valtioneuvoston kaksiosainen periaatepäätös

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1766/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 103 (Kuopio) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

KIIMINGIN ALAKYLÄN VIEMÄRIYHTYMÄN VIEMÄRIHANKE/HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVIÄ ESITYKSIÄ KIIMINGIN KUNNALLE

KIIMINGIN ALAKYLÄN VIEMÄRIYHTYMÄN VIEMÄRIHANKE/HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVIÄ ESITYKSIÄ KIIMINGIN KUNNALLE Kunnanhallitus 107 23.06.2008 Kiimingin Vesi johtokunta 16 26.06.2008 Kiimingin Vesi johtokunta 18 02.09.2008 KIIMINGIN ALAKYLÄN VIEMÄRIYHTYMÄN VIEMÄRIHANKE/HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVIÄ ESITYKSIÄ

Lisätiedot

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö WWW.LVM.FI 11.5.2009 1 Laajakaista kaikille Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Haja-asutusalueiden 200 milj. laajakaistahankkeen työllistävyys Vaikutukset työllisyyteen Nopeat laajakaistayhteydet kaikkien ulottuvilla

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI

SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI 1 SOPIMUS SOPIMUS KUNNAN TUEN MYÖNTÄMISESTÄ LAAJAKAISTAHANKKEILLE SUONENJOKI KÄRKKÄÄLÄ, LEMPYY JA MUSTOLANMÄKI-RIEPONLAHTI Sopijapuolet Tilaaja Suonenjoen kaupunki Keskuskatu 3, PL 13 77601 Suonenjoki

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,

Lisätiedot

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta

Tuettavan hankkeen perustiedot 2(9) Sopimus kunnan myöntämästä tuesta 1(9) Sopimus kunnan maksamasta tuesta (Luonnos) Laajakaista kaikille 2015: Emäsalon hanke Sopijapuolet Tilaaja Porvoon kaupunki (alla Tilaaja ) (Tuen myöntäjä) Raatihuoneenkatu 9 06101 Porvoo Y-tunnus

Lisätiedot

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko

Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko PYHÄNET OY Haapajärven laajakaistarakentaminen Valokuituverkko Hanne Nivala 31.1.2014 Tässä raportissa on kuvattu Haapajärven kaupungin tietoliikenneinfrastruktuurin tilannetta ja esitetty arvioita koko

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 4.3.2015 860/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA HONKAJOKI (10) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9)

Sopimus kunnan myöntämästä tuesta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeelle: Juuan laajakaista- hanke (9) Sopijapuolet Tilaaja Juuan kunta (Tuen myöntäjä) Poikolantie 1 83900 JUUKA Y-tunnus 0168654-2 Toimittaja (Tuen saaja) Pielisen tietoverkko-osuuskunta c/o Nurmeksen Lämpö Oy Kauppatori 3 75500 NURMES Y-tunnus

Lisätiedot

Utsjoen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Utsjoen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Viranomainen Nro Sivu KOKOUSPÖYTÄKIRJA Valtuusto 3 51 KOKOUSAIKA klo 12.00-13.50 KOKOUSPAIKKA Utsjoen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Läsnä Poissa (ja merkintä siitä, kuka

Lisätiedot

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 53 24.09.2013 Kunnanhallitus 39 17.02.2014 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen,

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1707/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 10.9.2012 121 1. VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO, PÄÄTÖKSET KOKOUKSESTA 26.6.

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 10.9.2012 121 1. VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO, PÄÄTÖKSET KOKOUKSESTA 26.6. Kunnanhallitus 10.9.2012 121 1. VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO, PÄÄTÖKSET KOKOUKSESTA 26.6.2012 Kh. 83 Kuntalain 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Täytäntöönpanoon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

25.11.2014. Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi. Kuva: Nestor Cables. Kuva: Nestor Cables Oy

25.11.2014. Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi. Kuva: Nestor Cables. Kuva: Nestor Cables Oy Kuva: Nestor Cables 25.11.2014 Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi Kuva: Nestor Cables Oy SADAN MEGAN ITÄ- JA POHJOIS-SUOMI Yleishyödyllinen kehittämishanke MAAKUNNAT: LAPPI KAINUU POHJOIS-KARJALA

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 62 (78) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 62 (78) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 62 (78) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 8.7.2013 kello 18.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 36 28.11.2013 Kunnanhallitus 530 09.12.2013 Kunnanhallitus 118 10.03.2014 KOIVU JA TÄHTI -HANKKEEN TOTEUTTAMINEN 1049/0/014/2011 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 28.11.2013

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje 1 Hankkeen nimi Kannattaa pyrkiä lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen. Tarvittaessa keksittävä hankkeelle lyhenne. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan Alla on lueteltu

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47. 2. 44 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 47. 3. 45 Työjärjestyksen hyväksyminen 48

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 47. 2. 44 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 47. 3. 45 Työjärjestyksen hyväksyminen 48 Tekninen lautakunta 16.7.2015 46 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 6/2015 Kokousaika Torstaina 16.7.2015 klo 15.00 15.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA

Ohje 2. VALTION TUEN EDELLYTYSTEN HUOMIOIMINEN PILOTTIHANKKEEN KILPAILUTUKSESSA Ohje 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta OHJE PILOTTIHANKKEIDEN KILPAILUTTAMISEKSI () 1. TAUSTA Valtioneuvosto on 4.12.2008 antamallaan periaatepäätöksellä asettanut hankkeen,

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma vahv. kh 2.1.2012 18

Kouvolan kaupunki. Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma vahv. kh 2.1.2012 18 Kouvolan kaupunki Haja-asutusalueiden vesihuollon rahoitusohjelma vahv. kh 2.1.2012 18 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Vesihuollon tukeminen Kouvolan kaupungissa v. 2012-2016... 5 2.1. Tuen perusteet...

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010

Laajakaista kaikille -hankkeen eteneminen vuonna 2010 1 Kirje kunnille Laajakaista kaikille -hanke 16.4.2010 Jakelu: - Etelä-Savon kaupunkien ja kuntien hallitukset - Laajakaista kaikille -hankkeen Etelä-Savon kuntien yhteyshenkilöt Laajakaista kaikille -hankkeen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 20.9.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta EmsaloNet Porvoo, Emäsalo Hanke-ehdotuksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Sisällys KUNNANHALLITUS 4/2016. Aika: 15.3.2016 klo 18.00-19.34 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2

Sisällys KUNNANHALLITUS 4/2016. Aika: 15.3.2016 klo 18.00-19.34 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 4/2016 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: 15.3.2016 klo 18.00-19.34 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muuttola Markus, 1. vpja Muhonen Kirsi, 2. vpja

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 17.6.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 619/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI PIRKANMAA SASTAMALA (3)- HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Monitoimihalli yleishyödyllisenä investointihankkeena

Monitoimihalli yleishyödyllisenä investointihankkeena Taustaa: Ely-keskuksesta on haettavissa rahoitusta ns. yleishyödylliselle investointihankkeelle Investoinnin hyödyn on ohjauduttava alueen asukkaille ja muille toimijoille ja investoinnin tulee olla pääsääntöisesti

Lisätiedot

Laajakaista kaikille -hanke/toimeenpanopäätöksen täsmentäminen KH 21.05.2013 203

Laajakaista kaikille -hanke/toimeenpanopäätöksen täsmentäminen KH 21.05.2013 203 Kaupunginhallitus 203 21.05.2013 Kaupunginhallitus 221 04.06.2013 Kaupunginhallitus 318 17.09.2013 Laajakaista kaikille -hanke/toimeenpanopäätöksen täsmentäminen KH 21.05.2013 203 KH 19.06.2012 227 Hyvät

Lisätiedot

Valmistelija: kunnanjohtaja Kalle Larsson. 1. Taustaa ja asian valmistelu

Valmistelija: kunnanjohtaja Kalle Larsson. 1. Taustaa ja asian valmistelu Kunnanhallitus 32 03.02.2014 Kunnanhallitus 41 17.02.2014 Toivakan kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkko

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 (12) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 5 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 (12) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 5 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 (12) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 4.2.2014 kello 18.00 18.30 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 16 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:ssä 74/07.03.02/2010

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012

VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 2012 Puolivuotisraportointi 1(6) ( tavoitteiden : = saavutetaan, = ehkä, = ei saavuteta) VIESTINTÄVIRASTON PUOLIVUOTISRAPORTTI 1. Tulostavoitteet: 1.1 Viestinnän peruspalvelut Viestintäverkot ja -palvelut toimivat

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen ja Sävin Pyrkijät ry:n avustusanomus valokuituverkon rakentamiseksi

Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen ja Sävin Pyrkijät ry:n avustusanomus valokuituverkon rakentamiseksi Kaupunginhallitus 388 02.12.2013 Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen ja Sävin Pyrkijät ry:n avustusanomus valokuituverkon rakentamiseksi 908/02.05.01/2013 KHALL 388 Leppälammi-Taipaleen kotiseutuyhdistyksen

Lisätiedot

OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke

OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke Luonnos OPERAATTORISOPIMUS Keuruun kaupungin laajakaistahanke 1. Osapuolet 1.1 Tilaaja Keuruun kaupunki (y-tunnus: 0208388-2, jäljempänä myös Tilaaja tai Kaupunki ) Multiantie 5, 42700 Keuruu 0208388-2

Lisätiedot