Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje :

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/ /2014 Kunnanhallitus Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje : "Vuolenkosken vesiosuuskunta käsittää 44 taloutta Vuolenkosken nauhamaisen kylätaajaman keskustassa Iitin kunnan parhaillaan rakentaman siirtoviemärin varressa pääosin I-luokan pohjavesialueella. Olemme teettäneet suunnitelman, joka kattaa jätevesiverkon rakentamisen toimialueellemme. Samalla on suunniteltu tarvittavat täydennykset Kausalan Lämpö Oy:n toimialueelle, siltä osin kuinjätevesiverkkoon liittyvistä kiinteistöistä puuttuu vielä kunnallinen vesijohto. Tämän osuuden Kausalan Lämpö on luvannut lunastaa osuuskunnalta. Suunnitelmassa on suunniteltu rakennettavaksi myös em toimialueen ulkopuolelle vesrjohtoverkkoa siltä osin kuin se on yhtenevää j ätevesiverkon kanssa. Suunnittelijamme Maveplan Oy:n laatiman kustannusarvion loppusumma on euroa (alv 0%). Osuuskunta on hyväksytty alv rekisteriin arvonlisävelvolliseksi ja liittymät on tarkoitus myydä siirto- ja palautuskelpoisina, jolloin ne ovat arvonlisäverottomia. Kaakkois-Suomen ELY-keskus on myöntänyt Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahastosta osuuskunnalle julkista tukea 40 % hyväksyttävistä kustannuksista. Tämän päätöksen kustannusarvion loppusumma on euroa (alv 0%) ja tukisumma siis euroa. Tuki maksetaan jälkikäteen. Loppusumma on ajateltu laskutettavaksi liittymämaksuina liittyjiltä verkon valmistuttua. Rakentamisaikaa meillä on vuoden 2014 loppuun. Pyydämme kohteliaimmin Iitin kunnalta omavelkaista takausta tarvittavalle rakennusaikaiselle lainalle. Ohessa kilpailutuksen tuottamat lainatarjoukset, joista osuuskunnan hallitus on hyväksynyt edullisimman Helmi säästöpankin tarjouksen euribor 6kk + 0,9 % Hakemamme lainan kokonaissumma on kustannusarvion mukainen euroa, mutta lopullinen nostettava lainamäärä ratkeaa urakkakilpailutuksen jälkeen, kun tiedämme urakan maksuaikataulunja muut asiaan vaikuttavat seikat. Lainan takaisinmaksu tapahtuu mahdollisimman pian urakan

2 valmistuttua kuitenkin viimeistään 2015 aikana." Kunnanvaltuusto on hyväksynyt seuraavat vesihuolto-osuuskuntien avustamisen periaatteet koskien vesiosuuskuntien verkostojen rakentamista: "Tukimuodot: - kunta antaa omavelkaisen takauksen vesihuolto-osuuskunnan vesihuoltojärjestelmän ja -verkoston rakentamishankkeen lainalle - kunta avustaa vesiosuuskunnan hanketta 20 %:lla hyväksytyistä kustannuksista. Avustus maksetaan jälkikäteen valmiusvaihetodistuksen perusteella - kunta luovuttaa suunnitelmien tekoa varten tarpeelliset karttamateriaalit ja kiinteistötiedot sekä antaa tarpeellista neuvontaa Ehdot: - vesiosuuskunta on perustettu - hankkeelle on selkeä tarve - rahoitussuunnitelman tulee olla kunnossa - liittyjiä tulee olla vähintään 2/3 hankealueen vakituisista asuinkiinteistöistä" Lisätietoja: hallinto- ja talousjohtaja Heikki Kantola, puh Ehdotus Kunnanjohtaja: rakennusaikaiselle lainalle Helmi Säästöpankilta. Lainan takaisinmaksu Merkittiin, että Seppo Lehtinen esteellisenä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti Merja Seppälän ehdotuksesta, jota Leif Drockila kannatti, jättää asian pöydälle. Kunnanhallitus Vuolenkosken vesiosuuskunnan jätevesiverkon rakentamisen rahoitussuunnitelmasta:

3 Suunnittelijan laatima kustannusarvio jätevesiverkon rakentamisesta on euroa (alv 0 %). Hankkeen rahoitus on tarkoitus kattaa ELY-keskuksen myöntämällä euron avustuksella ja verkkoon liittymisestä saatavilla liittymämaksuilla. Vesiosuuskunnalta saadun ilmoituksen mukaan liittymäsitoumukset on saatu 44:ltä kiinteistöltä. Sitoumuksissa on sitouduttu enintään euron liittymäkohtaiseen kustannukseen. Liittymismaksuista kertyvä rahoitusosuus on näin ollen enintään euroa. Liittymismaksuista ja ELY-keskuksen avustuksen yhteissumma on euroa, mikä riittää esitetyn kustannusarvion mukaisen hankkeen toteuttamiseen. Hankeen toteutusaikainen rahoitus on tarkoitus kattaa Helmi Säästöpankista otettavalla lainalla. Lainasta on saatu tarjous ja sen perusteella osuuskunnan hallitus on hyväksynyt lainan jonka ehdot ovat seuraavat: Lainamäärä euroa Laina-aika 2 vuotta (takaisinmaksu viimeistään ) Korko 6 kk:n euribor + 0,9 % Toimitusmaksu 1000 euroa Vakuus Iitin kunnan omavelkainen takaus koko lainasummalle Muut kulut voimassaolevan palveluhinnaston mukaisesti Vuolenkosken vesiosuuskunta hakee Iitin kunnan omavelkaista takausta Helmi Säästäpankinsta otettavan euron lainan koko pääomalle. Hankkeen riskit kunnan kannalta: Hankkeen riskit kunnan kannalta liittyvät ensisijaisesti rakennuskustannusten tai rakennusajan ylittymiseen suunnitelluista sekä suunniteltujen liittymien määrän toteutumiseen. Vesiosuuskunnan edustajilta on saatu päivätty selvitys riskien minimoimisesta/hallinnasta. Vesiosuuskunnan edustajilta on saatu ilmoitus siitä, että lopulliset liittymäsopimukset solmitaan sen jälkeen kun tarjoukset jätevesiverkon rakentamisesta on saatu, ja ettei jätevesiverkkoa rakenneta elleivät liittymäsitoumuksen antaneet allekirjoita liittymissopimusta. Vuolenkosken vesiosuuskunnan hanke täyttää kunnanvaltuuston päätöksellä vesihuolto-osuuskuntien avustamiselle hyväksytyt ehdot. Vesiosuuskunta on perustettu; hankkeelle on selkeä tarve; hankkeen rahoitussuunnitelma on suunnittelijan kustannusarvioon nähden kunnossa ja yli 2/3 osaa hankealueen vakituisista asuinkiinteistöistä on sitoutunut liittymään verkkoon. Hankkeen rahoituksen osalta on huomioitava, että hankkeelle ei olla hakemassa kunnanvaltuuston hyväksymissä periaatteissa mainittua 20

4 prosentin avustusta vaan ainoastaan lainan takausta. Ehdotus: Vs. kunnanjohtaja: rakennusaikaiselle lainalle Helmi Säästöpankilta. Lainan takaisinmaksu on Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että lainan takauksen täytäntöönpanon edellytyksenä on: 1) Että hankkeen toteuttamisesta saadut tarjoukset mahdollistavat hankkeen toteuttamisen esitetyn rahoitussuunnitelman puitteissa, tai mikäli hankkeen kustannukset ylittävät esitetyn kustannusarvion, että osuuskunta esittää hyväksyttävän suunnitelman ylimenevän osuuden rahoittamiselle. allekirjoitettu. Merkittiin, että Seppo Lehtinen ja Jyrki Pitkänen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksija että varajäsen Matti Tarula oli läsnä tänmän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan. Kunnanhallitus hyväksyi vs. kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanvaltuusto 17 Ehdotus rakennusaikaiselle lainalle Helmi Säästöpankilta. Lainan takaisinmaksu on Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että lainan takauksen täytäntöönpanon edellytyksenä on: 1) Että hankkeen toteuttamisesta saadut tarjoukset mahdollistavat hankkeen toteuttamisen esitetyn rahoitussuunnitelman puitteissa, tai mikäli hankkeen kustannukset ylittävät esitetyn kustannusarvion, että osuuskunta esittää hyväksyttävän suunnitelman ylimenevän osuuden rahoittamiselle.

5 allekirjoitettu. Kunnanvaltuusto: Merkittiin, että Jyrki Pitkänen ja Seppo Lehtinen ilmoittivat esteellisyyden ja poistuivat tämän jälkeen paikaltaan eivätkä osallistuneet tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu Hannu Suhosen esityksen, että kunnanhallituksen ehdotusta ei hyväksytä, kannattamattomana raukeavan joten kunnanhallituksen ehdotus on tullut valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen, että Iitin kunta myöntää omavelkaisen takauksen Vuolenkosken vesiosuuskunta VVOK:n euron rakennusaikaiselle lainalle Helmi Säästöpankilta. Lainan takaisinmaksu on viimeistään vuoden 2015 aikana ja lainan korko euribor 6 kk + 0,9 %:n Lisäksi kunnanvaltuusto päätti, että lainan takauksen täytäntöönpanon edellytyksenä on: 1) Että hankkeen toteuttamisesta saadut tarjoukset mahdollistavat hankkeen toteuttamisen esitetyn rahoitussuunnitelman puitteissa, tai mikäli hankkeen kustannukset ylittävät esitetyn kustannusarvion, että osuuskunta esittää hyväksyttävän suunnitelman ylimenevän osuuden rahoittamiselle. allekirjoitettu. Eriävä mielipide Valtuutettu Hannu Suhonen jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen, liite

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Poissa Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 8/2014 220 Kunnanhallitus 24.03.2014 Aika Maanantai 24.03.2014 klo 17:30-18:30 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen Jyrki

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennuslautakunta 16 02.03.2016 Kunnanhallitus 73 18.04.2016 Kunnanhallitus 112 16.05.2016 Kunnanvaltuusto 22 24.05.2016 Maa-ainesluvat ja valvonta 1.7.2016 alkaen 693/10.03.00.09/2016 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Tiistai klo 18:00-19:41. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 5/ Kunnanvaltuusto Aika Tiistai klo 18:00-19:41. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 102 Kunnanvaltuusto 01.09.2015 Aika Tiistai 01.09.2015 klo 18:00-19:41 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja 1 Maanantaina 7. päivänä kesäkuuta 2010, klo 18.30-19.40 Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja Aunola Eija Niiranen Juha Nurkkala Sulo

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS

SAMMATIN KUNTA ASIALISTA 12/ LEIKKILÄNTIEN VESIOSUUSKUNNAN ANOMUS/VESIHUOLTOAVUSTUS ASIALISTA 12/2008 KUNNANHALLITUS **************************************************************************************************************** Kokousaika ja paikka 10.11.2008 KLO 17:00 JOHTOKESKUS Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola :

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola : Kaupunginhallitus 55 15.02.2016 Kaupunginhallitus 72 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 23 22.02.2016 Kemin Keilatalo Oy/takausanomus 60/02.05.03/2016 Kaupunginhallitus 15.02.2016 55 Valmistelu: Kehittämis-

Lisätiedot

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 118 Kunnanhallitus 25.02.2013 Aika 25.02.2013 klo 17:30-19:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus 15.6.2012 Aika Tiistai 19.6.2012 klo 16.00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat nro Liite nro Asia 219 150 Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 160 17.06.2013 Kunnanhallitus 227 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 48 24.09.2013 Iitin kunnan ikääntyvien ja ikääntyneiden palvelurakenteen muuttamista selvittäneen työryhmän raportti ja ehdotukset

Lisätiedot

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk Tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Tekninen lautakunta 27 27.04.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille 23.11.2015 seuraavan anomuk

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05. Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (puh. 040

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 38

Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen Sinikka Kahanpää Hjalmar (Jammu) Hiltunen Heikki Kare Terhi poissa 38 Iitin kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kunnanvaltuusto 07.11.2016 Aika Maanantai 07.11.2016 klo 18:00-19:02 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA id23613 1 (8) 3/2009 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Leo Jumppanen jäsen

PÖYTÄKIRJA id23613 1 (8) 3/2009 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Leo Jumppanen jäsen PÖYTÄKIRJA id23613 1 (8) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika klo 12.30-12.54. Paikka Puhelinkokous Osallistujat Päätöksentekijät Marja-Liisa Grönvall puheenjohtaja Timo Tiainen

Lisätiedot

Saapuvilla puheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry. jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Salonen Jarkko puheenjohtaja Alestalo Riitta

Saapuvilla puheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry. jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Salonen Jarkko puheenjohtaja Alestalo Riitta Iitin kunta Pöytäkirja 4/2014 1 Iitti-tiimi 22.09.2014 Aika Maanantai 22.09.2014 klo 15:00-16:10 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Saarikko Sami Drockila Leif Haara Teuvo Gardemeister

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk

PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE. TEKNLTK 10 Osuuskunta Lanne-Vesi on jättänyt kaupungille seuraavan anomuk Tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Tekninen lautakunta 27 27.04.2016 Kaupunginhallitus 87 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 21 06.06.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN OSUUSKUNTA LANNE-VEDELLE TEKNLTK 10 Osuuskunta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola :

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola : Kaupunginhallitus 55 15.02.2016 Kaupunginhallitus 72 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 23 22.02.2016 Kaupunginhallitus 100 14.03.2016 Kemin Keilatalo Oy/takausanomus 60/02.05.03/2016 Kaupunginhallitus 15.02.2016

Lisätiedot

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Elinvoimavaliokunta 6 01.03.2016 Kunnanhallitus 88 14.03.2016 Valtuusto 21 29.03.2016 LEADER HANKKEEN ANTOLAINA / KEMPELEEN NUORISOSEURA RY / MÄÄRÄRAHAN MUUTOS 694/02.05.01/2015 ELIVK 6 Valmistelija kehitysjohtaja

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 82 Kunnanvaltuusto 24.05.2016 Aika Tiistai 24.05.2016 klo 18:00-19:56 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Salonen Jarkko puheenjohtaja, poissa varapuheenjohtaja, puheenjohtaja 148

Saapuvilla olleet jäsenet Salonen Jarkko puheenjohtaja, poissa varapuheenjohtaja, puheenjohtaja 148 Iitin kunta Pöytäkirja 13/2016 346 Kunnanhallitus 29.08.2016 Aika Maanantai 29.08.2016 klo 17:30-17:58 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Salonen Jarkko puheenjohtaja,

Lisätiedot

Saastamoinen Liisa. ystävällisin terveisin, Susanna Kaitanen, pj. Myllylammen vesiosuuskunta. 3L elokuuta 2015 13:21. Saastamoinen. =!

Saastamoinen Liisa. ystävällisin terveisin, Susanna Kaitanen, pj. Myllylammen vesiosuuskunta. 3L elokuuta 2015 13:21. Saastamoinen. =! Saastamoinen Liisa Lähettäjä: Lähetetty: Vastaanottaja: Kopio: Aihe: Liitteet: Setälä Kari 3L elokuuta 2015 13:21 Saastamoinen Liisa Luukkanen Antti; Nummela Hannu ; Lankinen Tapio; Napari Salme VL: Myllylammen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin Kyläillat 2.5.2016 ja 3.5.2016 Suomen Vesi-isännöinti Vesi-isännöitsijä Laura Laine ja vedenkäsittelyn asiantuntija ins. Viivi Virta

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen: Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 64, 08.06.2015 Valtuusto, 20, 15.06.2015 20 Takauksen antaminen Puumalan Vesiosuuskunnan lainojen konvertoinnille PuuDno-2015-198 Kunnanhallitus,

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 4.9.2014. Esityslista 6/2014

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 4.9.2014. Esityslista 6/2014 -3, KV 4.9.2014 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 4.9.2014 Esityslista 6/2014 Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Soilille p. 040-344 7205 tai Merjalle p. 040-344 7204 -2, KV 4.9.2014 18:30 Kokousaika

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

PYHÄSELÄN VESIOSUUSKUNNAN VIEMÄRÖINTISOPIMUS

PYHÄSELÄN VESIOSUUSKUNNAN VIEMÄRÖINTISOPIMUS SOPIMUS PYHÄSELÄN VESIOSUUSKUNNAN VIEMÄRÖINTISOPIMUS Sopijapuolet: Joensuun Vesi liikelaitos Muuntamontie 5 80100 Joensuu Pyhäselän vesiosuuskunta Kettämöntie 55 82210 Suhmura Joensuun Vesi liikelaitos,

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2.

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2015 265 Kunnanhallitus 18.05.2015 Aika Maanantai 18.05.2015 klo 17:30-21:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Salonen Jarkko Kare

Lisätiedot

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Kunnanhallitus 24.02.2014 Aika 24.02.2014 klo 16:30-16:35 Paikka Liperin kunnanvirasto Käsitellyt asiat :t 44-46 Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 90 31.3.2014 41 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.6.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 4 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätösehdotus päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Lisätiedot

Kaustisen Kehitys Oy on hakee kunnan takausta Kuntarahoitus Oyj:n euron lainalle seuraavin ehdoin:

Kaustisen Kehitys Oy on hakee kunnan takausta Kuntarahoitus Oyj:n euron lainalle seuraavin ehdoin: Kunnanhallitus 227 07.12.2016 Kunnanvaltuusto 69 15.12.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 22 23.01.2017 Kunnanhallitus 32 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 9 23.02.2017 9 TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN /

Lisätiedot

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 74

Hyötylä Pirkko (kesk) Arvola Anneli (kesk) Poikela Marko (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 74 Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 74 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 4/2007 KOKOUSAIKA Tiistaina 13.03.2007 kello 17.06-18.04 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen paloasema SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että Kunnanhallitus 5 29.01.2004 Kunnanhallitus 24 24.02.2004 LEHTIMÄEN OPISTOLLE MYÖNNETTÄVÄN AVUSTUKSEN SISÄLTÖ 4/04/045/2004 KH 5 Kunta on myöntänyt Lehtimäen Opistolle vuosittain avustuksen, joka on sisältänyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag

Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Lapinkylän vesiosuuskunta Lappböle vattenandelslag Vuosikokous 8.5.2014 8.5.2014 Lapinkylän vesiosuuskunta vuosikokous 1 Neljäs toimintavuosi, 2013 Jäsenistö ja kerätyt maksut Vuoden lopussa oli Lapvokin

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2016 Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Tiivistelmä Kuopion kaupunki on varannut

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä

Pääomalaina on vierasta pääomaa, paitsi menetettäessä Kunnanhallitus 83 15.03.2016 Kunnanhallitus 123 11.04.2016 PÄÄOMALAINAN MYÖNTÄMINEN HUMANPOLIS OY:LLE 537/0/014/2014 Khall 15.03.2016 83 Humanpolis Oy:n toimitusjohtajan Ritva Okkosen esitys Muhoksen,

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta 29.06.2015 Aika Maanantai 29.06.2015 klo 17:00-17:18 Paikka Vanha kunnantalo, henkilökunnan kahvio Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kettumäki

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 476 Kunnanhallitus 23.11.2015 AIKA 23.11.2015 klo 18:20 18.30 PAIKKA Yläaste, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p )

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p ) SELVITYS KUNNAN JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMISEN VAIHTOEHDOISTA Kunnanhallitus 27.6.2016 ( 120): Lopen kunnan valtuusto päätti kokouksessaan 6.6.2016 ( 34), että Lopen kunta eroaa jätelautakunta Kolmenkierrosta.

Lisätiedot

KIIMINGIN ALAKYLÄN VIEMÄRIYHTYMÄN VIEMÄRIHANKE/HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVIÄ ESITYKSIÄ KIIMINGIN KUNNALLE

KIIMINGIN ALAKYLÄN VIEMÄRIYHTYMÄN VIEMÄRIHANKE/HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVIÄ ESITYKSIÄ KIIMINGIN KUNNALLE Kunnanhallitus 107 23.06.2008 Kiimingin Vesi johtokunta 16 26.06.2008 Kiimingin Vesi johtokunta 18 02.09.2008 KIIMINGIN ALAKYLÄN VIEMÄRIYHTYMÄN VIEMÄRIHANKE/HANKKEEN TOTEUTTAMISEEN LIITTYVIÄ ESITYKSIÄ

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta Rakennuslautakunta 94 02.12.2015 Kunnanhallitus 12 18.01.2016 Kunnanhallitus 28 15.02.2016 Kunnanhallitus 79 18.04.2016 Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Kunnanhallitus 9.5.2016 90

Kunnanhallitus 9.5.2016 90 Kunnanhallitus 9.5.2016 90 Aika 9.5.2016 klo 16.00-17.01 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 62 Työjärjestyksen

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista

TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016. Kokousaika 8.3.2016. Asiat :t 13. Asialista ASIALISTA TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS 4/2016 Kokousaika 8.3.2016 Paikka Valtuustosali Asiat :t 13 Asialista 13 MAHNALAN YMPÄRISTÖKOULUN RAKENNUSHANKE; URAKOITSIJAN VALINTA... 35 ILMOITUKSET... 37 PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

Poissa Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 11/2014 281 Kunnanhallitus 05.05.2014 Aika Maanantai 05.05.2014 klo 18:08-18:54 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

31/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus

31/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Esitys valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 1(12) RAUTJÄRVEN KUNTA Tekninen keskus 26.1.2009 Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 ja Vesihuoltohankkeiden avustamisperiaatteet 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Vesihuollon nykytila

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Kunnanhallitus 2 07.01.2014 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja

Lisätiedot

KORPILAHDEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2007 Tekninen lautakunta. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone 57 MAARAKENNUSMESTARIN VIRKA

KORPILAHDEN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2007 Tekninen lautakunta. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone 57 MAARAKENNUSMESTARIN VIRKA KOKOUSKUTSU 6/2007 Tekninen lautakunta KOKOUSAIKA Keskiviikko 8.8.2007 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite 57 MAARAKENNUSMESTARIN VIRKA 58 KÄRKISTEN VESIOSUUSKUNNAN

Lisätiedot