Iitin osuus hankkeesta 24%.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iitin osuus hankkeesta 24%."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen 223/ /2013 Kunnanhallitus 231 Kunnanvaltuusto : Kansallinen laajakaista hankkeen Iitin ja Kouvolan I-osahankkeeseen operaattoriksi (verkon rakentajaksi) on valittu Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -niminen vuonna 2010 perustettu yritys hakee Iitin kunnan takausta, jotta se voisi rakentaa valokuituverkon Iitin hankealueille. Takausta haetaan lainalle, jonka pääoma on euroa. Kokonaislainatarpeen on kyseessä olevassa Pohjois-Kymenlaakson laajakaistahankkeen toteuttamisessa arvioitu olevan 2.8 milj euroa, ja se perustuu hankkeen LTS:n ja kassalaskelmaan, jossa on huomioitu osuus-ja liittymismaksujen kertymä, valtion avustuksen ja kunnan avustuksen kertymät suhteessa rakentamiseen. Alla olevassa taulukossa on esitetty hankkeen rakentamiskustannukset, joiden perusteella lainarahoituksen ja kuntatakausten jakautuminen kuntien kesken on laskettu. Laajakaistainvestointi, 1. vaihe Kouvolassa ja Iitissä (milj. ) Kouvola Iitti Yht. Runkoverkkohanke 2,6 0,8 3,4 Tilaajaverkkohanke 1,9 0,6 2,5 Yhteensä 3,5 1,4 5,9 Iitin osuus hankkeesta 24%. Hanke, johon otettavalle lainalle takausta haetaan, koostuu kahdesta erillisestä valokuidun rakentamishankkeesta, joista toinen on valtion ja kaupungin avustama runkoverkkoinvestointi ja toinen on tilaajaliittymäverkko, jolle osuuskunta hakee ELY-keskuksen avustusta. Molemmat hankkeet toteutetaan Kouvolan ja Iitin alueilla ja tukea (avustus ja takaus) on haettu molemmilta kunnilta. Nyt esillä olevat hankkeet, Ahvio, Mauno-Pyötsiä ja Sitikkala-Lyöttilä, muodostavat noin yhden kolmasosan Pohois-Kymenlaakson laajakaistahankkeen kokonaisuudesta. Muut alueet tulevat rakennettaviksi myöhempinä vuosina. Koska julkinen tuki on yritystoimintaan lähtökohtaisesti kiellettyä, tulee kunnan perustella, miksi se tässä tapauksessa olisi sallittua. Asiasta on pyydetty Suomen Kuntaliiton lausunto. Lausunnon mukaan takauksen

2 myöntämistä harkitaan kahdelta kannalta: 1) kunnan toimialaan kuuluvana asiana 2) millaisia edellytyksiä lainalle/takaukselle tulee asettaa EU:n valtiontukisäännösten täyttämiseksi. Kuntaliitto on katsonut, että takaus voi kuulua kunnan toimialaan, kun seuraavat ehdot täyttyvät: - taattavana on investointilaina - tarkoituksena on työllisyyden turvaaminen - takaukselle saadaan riskit kattava vastavakuus Kuntaliitto ei ole ottanut kantaa, kuuluuko tämä nimenomainen rahoitustoimi kunnan toimialaan. Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklat määrittelevät ehdot kaikissa niissä toimenpiteissä, joissa julkinen sektori, kunta mukaan lukien, myöntää yritykselle tukea tai muuta taloudellista etua. Komission tiedonannon mukaan seuraavien edellytysten yhtä aikaa täyttyessä lainan takaus ei sisällä tukea: a) Lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa - Pk-yritysten, jotka on perustettu alle 3 vuotta sitten, ei katsota olevan taloudellisissa vaikeuksissa b) Takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti. Takauksen tulee liittyä rahoitustoimeen, jolla on kiinteä enimmäismäärä ja sen voimassaoloaika on rajattu. c) Takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen kokonaismäärästä - takaus ei missään vaiheessa saa kattaa enempää kuin 80% lainasaamisen määrästä d) Takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta - voidaan soveltaa ns. Safe Harbour -maksua, tällä hetkellä 3,8% vuodessa. Mikäli takaustoimenpiteeseen ei katsota sisältyvän julkista tukea, voidaan se antaa myös hankkeeseen, johon on annettu maksimimäärä EU-ehtoista avustusta. Mikäli takauksen katsotaan olevan julkista tukea, avustusta on pienennettävä vastaavasti. Laajakaistahankkeessa sekä ELY-keskuksen että viestintäviraston tuet ovat Eu-ehtoisia. Kuntaliiton lausunnon mukaan täysi varmuus siitä, onko tuki EU -sääntöjen mukainen, voidaan saada vain notifioimalla se komissiossa. Mikäli tuki myönnetään ilman hyväksyntää ja se myöhemmin esim. jonkin osapuolen kantelusta todetaan säännösten vastaisesti, tulee se periä takaisin. Komission toimivaltaan tässä asiassa sovelletaan 10 vuoden vanhentumisaikaa.

3 Kunnanhallitus / 109 Hakijan ja Kouvolan kaupungin kanssa on neuvoteltu etenemisestä niin että kunnat käsittelevät asian periaatekannanottona kunnan-ja kaupunginvaltuustossa, jotta osuuskunta voi käydä neuvottelut Kuntaliiton lausunnon mukaisten ehtojen täyttämisestä. Osuuskunta Kymenlaakson kyläkuidun takaushakemus ja Suomen Kuntaliiton lausunto on esityslistan oheismateriaalina Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Iitin kunta hyväksyy periaateratkaisuna Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon Sitikkala-Lyöttilän hankealueen rakentamiskustannuksiin otettavan, enintään euron lainan takaamisen. Varsinainen takauspäätös käsitellään erillisenä asiana. Takauksen myöntäminen edellyttää, että kaikki kunnan toimialaa ja EU -tukea koskevien säännösten asettamat edellytykset täyttyvät. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Hjalmar Kahanpää poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo Kunnanvaltuusto / 19 Osuuskunta Kymenlaakson kyläkuidun takaushakemus ja Suomen Kuntaliiton lausunto on esityslistan oheismateriaalina Ehdotus Kunnanhallitus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Iitin kunta hyväksyy periaateratkaisuna Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon Sitikkala-Lyöttilän hankealueen rakentamiskustannuksiin otettavan, enintään euron lainan takaamisen. Varsinainen takauspäätös käsitellään erillisenä asiana. Takauksen myöntäminen edellyttää, että kaikki kunnan toimialaa ja EU -tukea koskevien säännösten asettamat edellytykset täyttyvät. Päätös Kunnanvaltuusto: Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu

4 Hannu Suhosen esityksen asian hylkäämisestä kunnan toimialaan kuulumattomana rauenneen kannattamattomana ja kunnanhallituksen esityksen tulleen valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen, että Iitin kunta hyväksyy periaateratkaisuna Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon Sitikkala-Lyöttilän hankealueen rakentamiskustannuksiin otettavan, enintään euron lainan takaamisen. Varsinainen takauspäätös käsitellään erillisenä asiana. Takauksen myöntäminen edellyttää, että kaikki kunnan toimialaa ja EU -tukea koskevien säännösten asettamat edellytykset täyttyvät. ERIÄVÄ MIELIPIDE Valtuutettu Hannu Suhonen jätti eriävän mielipiteen, liite. Kunnanhallitus : Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu on tehnyt päivitetyn takaushakemuksen, jonka mukaan laina kokonaisuudessaan on euroa. Hankkeen kustannukset, yht. 5,9 m ja niiden jakautuminen runko- ja tilaajaverkon sekä kuntien alueiden kesken ovat aiemmin mainitun mukaiset. Julkinen tuki kohdistuu vain runkoverkkohankkeen ja tilaajayhteyksien tukikelpoisiin kustannuksiin. Koko hanke on kuitenkin rahoitettava. Finnveran ja kuntien takauksia ei katsota julkiseksi tueksi jos ne annetaan EU -ehtoisina. Ely-keskuksen kanssa on hakemuksen jättämisen jälkeen neuvoteltu keskuksen osallistumisesta maaseutuohjelman kautta tilaajaverkon rakentamiseen ja haettu siihen osuuskunnan toimesta yhteensä euron rahoitusta kaikille kolmelle alueelle. Iitin Sitikkalan-Lyöttilän alueelle siitä kohdistuu euroa. Hankeavustusten määrä voi toteutua pienempänä kuin haettu summa. Koko laajakaistahankkeen I vaiheen suunniteltu rahoitus on seuraava: Omat varat Avustukset, valtio Kouvola Iitti Ely-keskus (huomioitu rahoitussuunnitelmassa varovaisuuden periaatteella) Lainat Yht (ylimenevä osuus kustannusylitysvarausta ) jää Lainaa lyhennetään avustuksia vastaavalla määrällä kun avustukset ovat nostettavissa.

5 Kunnanhallitus / 28 Tarvittavasta euron lainasta Finnvera ja pankki antavat ns. siltarahoituksena avustuksia vastaan 1,22 milj ja pitkäaikainen kuntien osittain takaama laina on 1.73 milj. Tästä Finnvera takaa 40%,pankki 20 % sekä kunnat yhteensä 40%. Kouvolan ja Iitin osuus jaetaan tukikelpoisten verkkojen johtopituuksien suhteessa. Tällä perusteella kuntien osuudesta Kouvolan osuus on 76% ja Iitin osuus 24%. Vastavakuudeksi takaajat saavat rakennettavan runko- ja tilaajaverkon. Lainasta 20% jää pankin vastuulle ja tältä osin se saa vakuudeksi em. vastavakuuden yhdessä takaajien kanssa. Pitkäaikaisen,kuntien takauksen piiriin tulevan lainan tiedot: - laina määrä laina-aika 2+14 vuotta - vakuutena Finnveran 40%:n ja kuntien omavelkainen takaus 40 %(Iitti , eli 9.82 % koko lainasummasta,kouvola 30,18 % eli ), Kouvolan Seudun Osuuspankki 20 % eli kunnan takausprovisio 3,8 % takuun piirissä olevalle lainapääomalle Lainaehdot 3 kk euribor+0.785%, koron tarkistus koronmaksupäivinä euriborin osalta ja 5 vuoden välein pankin provision osalta, lyhennykset puolivuosittain tasalyhennyksenä. Vakuus on yrityskiinnitys valokuituverkkoon, vakuudet poolisopimuksella niin että Iitin osuus on 9.82 % poolista. Takauksen antamisen voidaan katsoa kuuluvan kunnan toimialaan. Laina kohdistuu kokonaisuudessaan osuuskunnan suunnittelemaan investointiin. Työpaikkavaikutukset ovat välillisiä. Laajakaistaverkon toteuttaminen parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja ratkaisee joidenkin yritysten osalta mahdollisuuden toimia alueella. Takauksen voidaan katsoa täyttävän EU:n ehdot siten että hankkeeseen ei sisälly julkista tukea. Perustelut tälle ovat: 1. Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu on PK-yritys, joka on perustettu alle 3 vuotta sitten, joten sen ei katsota olevan taloudellisissa vaikeuksissa. 2. Laina myönnetään määräaikaiselle lainalle, jolla on maksuaikataulu. 3. Julkinen takaus kattaa enintään 80 % koko lainan määrästä. 4. Takauksesta peritään säädetty provisio. Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu on hyväksynyt lainatarjouksen ja vakuusjärjestelyn. Kouvolan seudun Osuuspankin lainatarjous ja Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun taloussuunnitelma esityslistan oheismateriaalina.

6 Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettava valokuituverkko selosteessa mainituilla järjestelyillä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Kunnanvaltuusto : Kouvolan seudun Osuuspankin lainatarjous ja Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun taloussuunnitelma esityslistan oheismateriaalina. Ehdotus Kunnanhallitus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettava valokuituverkko selosteessa mainituilla järjestelyillä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Päätös Kunnanvaltuusto: Keskustelun kuluessa valtuutettu Timo Mäntynen esitti valtuutettujen Markku Saarelma, Leif Drockila ja Juha Vierumäki kannattamana, että päätösehdotukseen lisätään Edellyttäen, että on vähintään 100 liittyjää Sitikka - Lyöttilä hankealueelle. Valtuutettu Hannu Suhonen esitti kunnanhallituksen esityksen hylkäämistä Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi valtuutettu Suhosen esityksen kannattamattomana raukevan ja määräsi toimitettavaksi äänestyksen ja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten että kunnanhallituksen ehdotus on JAA ka valtuutettu Mäntysen ehdotus on EI.

7 Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 14 JAA -ääntä (Harve, Heinonen, Koivunen, Lehtinen Seppo, Lonka, Pasila, Tarula, Alinen, Pitkänen, Salonen, Soikkeli, Temonen, Tiira ja Yli-Kaitala) ja 13 EI -ääntä (Dahl, Drockila, Haapaniemi, Helineva, Ahonen, Mikkola, Mäntynen, Ojala, Seppälä, Suhonen, Saarelma, Vierumäki ja Lehtinen Esa) joten puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen ehdotuksen tulleen valtuuston päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päättäneen äänin 14-13, että Iitin kunta menee omavelkaiseen takaukseen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuitu -nimisen osuuskunnan valokuituverkon rakentamista varten saaman, enintään euron suuruisen lainan pääoman, viivästyskoron ja kulujen maksamisesta ja muiden lainaehtojen täyttämisestä siten, että Iitin kunnan takausvastuu em. lainapääomasta on enintään euroa. Takauksen vastavakuudeksi hyväksytään rakennettava valokuituverkko selosteessa mainituilla järjestelyillä. Takausprovisiota peritään vuosittain 3,8 % jäljellä olevasta lainapääomasta. Eriävä mielipide: Valtuutettu Hannu Suhonen jätti päätökseen kirjallisen eriävän mielipiteen, liite Kymenlaakson OP on myöntänyt sopimuksen mukaisen euron lainan jolle Finnvera Oyj myönsi takauksen(29,65 ), Kouvolan kaupunki (30,23%) ja Iitin kunta (9,78 %) takauksen. Kymenlaakson Osuuspankki ja Finnvera Oyj ovat tehneet sopimuksen mukaiset päätökset euron siltarahoituksesta. Tästä lainasta nostettiin vain e, loppu rauetettiin, joten OP;n ja Finnvera Oy:n vastuut jäivät alkuperäistä sopimusta pienemmiksi(op ,60, Finnvera Oyj ,40 ). Järjestelyllä päästiin korkokustannusten säästöön. Rakennuskustannusten nousun ja lisätilaajamäärien johdosta siltarahoitusta on nostettu uudella OP:n päätöksellä , josta vakuudet jakautuvat FV ja OP poolisopimuksen mukaisesti. Tämä vaikuttaa poolisopimuksen mukaan Kouvolan ja Iitin takausosuuden pienentymiseen seuraavasti: Vakuuskiinnitys OP 1.246,892,60 35,28 % FV ,40 45,14 % Kouvola ,00 14,80 % Iitti ,00 4,78 %

8 vastuut yhteensä ,40 koko vastuusummasta Siltarahoitusta käytetään kassanhallintaan kuntien ja valtion rakentamisavustusten nostamista vastaan, ja avustukset menevät sulkutilille josta siltarahoitusta lyhennetään, tänä vuonna jo kuntien avustusten ennakoilla.siltarahoituksen vakuudet asettavat vain OP ja FV. Lisärahoitus on vakuutta tilapäisesti heikentävä, kunnan osalta muutos merkitsee 5,04 %:n muutosta eli takaussummasta ,51 euroa. Pitkäaikainen lainoitus ei muutu alkuperäisestä. Poolisopimusta tarkistetaan vastaavasti prosenttiosuuksien mukaisesti. Lisätietoja: kunnanjohtaja Pentti Toivanen, puh Ehdotus Kunnanjohtaja Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainavakuusjärjestelyn muutoksen siltarahoituksen lisäyksen johdosta siten, että kunnan takauksen euroa kattavuus vakuudesta saa olla vähintään 4,78%. Siltarahoituksen tultua maksetuksi palataan aiemmin hyväksyttyyn vakuustasoon. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Iitin osuus hankkeesta 24%.

Iitin osuus hankkeesta 24%. Kunnanhallitus 231 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 53 24.09.2013 Kunnanhallitus 39 17.02.2014 Periaatekannanotto Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun lainan takaamisasiassa/lainatakausjärjestelyjen tarkistaminen,

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2014 86 Kunnanhallitus 17.02.2014 Aika Maanantai 17.02.2014 klo 17:30-20:20 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila Leif

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015:

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015: Kunnanhallitus 191 17.08.2015 Kunnanvaltuusto 77 01.09.2015 Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 17.08.2015 191 Kymijoen Kyläkuitu

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston päätöksen 10.4.2014 toimeenpano Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Kunnanhallitus 179 30.06.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus, kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2014 197 Kunnanvaltuusto 11.11.2014 Aika Tiistai 11.11.2014 klo 18:00-18:45 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu Pohjois-Sa ta kun nan Seutuverkko

Lisätiedot

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo

Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo Kunnanvaltuusto 20 15.01.2013 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston periaatepäätöksen voimassaolo 22/14.01/2013 Kunnanvaltuusto 20 Asuntorakentamisen vauhdittamista koskevan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 6/2013 Kunnanhallitus 18.4.2013

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 6/2013 Kunnanhallitus 18.4.2013 KOKOUSKUTSU NRO 6/2013 Kunnanhallitus 18.4.2013 KOKOUSAIKA Tiistai 23.4.2013 klo 10.00 11.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 295 158 Perustettavan

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta toteuttamaan on perustettu

Lisätiedot

Lehtinen Eemeli Lehtinen Esa Lehtinen Seppo poissa 17 Lonka Merja Ojala Veikko

Lehtinen Eemeli Lehtinen Esa Lehtinen Seppo poissa 17 Lonka Merja Ojala Veikko Iitin kunta Pöytäkirja 3/2014 74 Kunnanvaltuusto 10.04.2014 Aika Torstai 10.04.2014 klo 17:00-17:55 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT

KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT 1 (7) KUNNAN MYÖNTÄMÄÄ TAKAUSTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET JA SUOSITELTAVAT KÄYTÄNNÖT Tässä muistiossa määritellään ne keskeiset periaatteet, joihin tukeutuen kaupungille esitettyjä takauspyyntöjä voidaan yleisellä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.

Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015. Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01. Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015 122 Kankaanpään kaupunginhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN

KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN Valtuusto 38 16.06.2014 KIIREELLISINÄ KÄSITELTÄVÄT ASIAT/RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN TALOUDEN TERVEHDYTTÄMINEN KV 38 KH 113 Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO) perustettiin alun perin rakentamaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009

Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Sivu 1/5 Valtuusto 15.02.2010 LISTAN ASIANRO 7 7 Asianro 7297 / 213 / 2009 Liitteet Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Tapiolan Honka ry:n omistamalle Kiinteistö Oy Honkahallille Valmistelija

Lisätiedot

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen.

Laajakaistaverkon rakentamista koskevat rahoitushakemukset jätettiin sekä Vies tin tä vi ras toon että Satakunnan ELY-keskukseen. Kunnanhallitus 80 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 21 29.04.2015 Kunnanhallitus 125 08.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle Kunnanhallitus 07.04.2015 80 Pohjois-Satakunnan laajakaistahanketta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014

Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 Kaupunginhallitus 110 10.03.2014 Kaupunginhallitus 116 25.03.2014 Kaupunginvaltuusto 39 17.06.2014 LUOTEIS-KUHMON KYLÄVERKKO-OSUUSKUNNAN LAINAHAKEMUS 33/2.216/2014 KHALL 110 Talousjohtaja 5.3.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2013 140 Kunnanvaltuusto 26.08.2013 Aika Maanantai 26.08.2013 klo 18:00-19:47 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Hiltunen Heikki Kahanpää

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213 Kunnanvaltuusto 09.12.2014 Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola :

Valmistelu: Kehittämis- ja talousosasto/kehittämisjohtaja A. Mikkola : Kaupunginhallitus 55 15.02.2016 Kaupunginhallitus 72 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 23 22.02.2016 Kemin Keilatalo Oy/takausanomus 60/02.05.03/2016 Kaupunginhallitus 15.02.2016 55 Valmistelu: Kehittämis-

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 22.3.2010 kello 18.00-18.15 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/10 17.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 167 Lainan myöntäminen Planmeca Golf Areena Helsinki Oy:lle Päätös Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2013 207 Kunnanvaltuusto 12.11.2013 Aika Tiistai 12.11.2013 klo 18:00-19:10 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti:

Pihlaport Oy:n (myöhemmin Bio Port Oy) rahoitus on suunniteltu järjestettävän seuraavasti: Kunnanhallitus 25 11.01.2011 Kunnanvaltuusto 9 02.02.2011 Kunnanhallitus 121 24.05.2011 Kunnanvaltuusto 38 30.05.2011 BIOETANOLITEHDASHANKE / TAKAUSJÄRJESTELY KHAL 25 Suomen Bioetanoli Oy:n n. 100 miljoonan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Lehtinen Seppo poissa :t 199-203 Peltola Anniina poissa 191 Seppälä Merja Tuomainen Janne

Lehtinen Seppo poissa :t 199-203 Peltola Anniina poissa 191 Seppälä Merja Tuomainen Janne Iitin kunta Pöytäkirja 14/2015 1 Kunnanhallitus 17.08.2015 Aika Maanantai 17.08.2015 klo 17:30-21:50 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Salonen Jarkko puheenjohtaja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Pielisen tietoverkko-osuuskunta on kokouksessaan 17.3.2014 päät tä nyt hakea rahoitusta runkoverkkojen rakentamiseen seuraa

Pielisen tietoverkko-osuuskunta on kokouksessaan 17.3.2014 päät tä nyt hakea rahoitusta runkoverkkojen rakentamiseen seuraa Kaupunginhallitus 96 24.03.2014 Kaupunginhallitus 108 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 22 31.03.2014 Kaupunginvaltuusto 32 26.05.2014 LAINAN MYÖNTÄMINEN PIELISEN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNALLE JA TALOUSARVIOMUUTOS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) Kaupunginhallitus Kj/2 02.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (7) 349 V Lainan ja takauksen myöntäminen Urheiluhallit Oy:lle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja 1 Maanantaina 7. päivänä kesäkuuta 2010, klo 18.30-19.40 Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja Aunola Eija Niiranen Juha Nurkkala Sulo

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 20/2012 Sivu 559 Kunnanhallitus

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 20/2012 Sivu 559 Kunnanhallitus RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 20/2012 Kunnanhallitus 12.12.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 17.12.2012 klo 10.00-13.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Pätynen Seppo rakennustarkastaja, asiantuntija 20

Laaksonen Kyllikki. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Pätynen Seppo rakennustarkastaja, asiantuntija 20 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 1 Tarkastuslautakunta 17.09.2013 Aika Tiistai 17.09.2013 klo 18:00-19.27 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 82 Kunnanvaltuusto 24.05.2016 Aika Tiistai 24.05.2016 klo 18:00-19:56 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014 KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014 KOKOUSAIKA Torstai 12.6.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 319 164 Rautavaaran

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015 1 YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Rantasalmen Osuuspankki Lainan määrä 1.000.000 euroa 1.000.000 euroa 1.000.000 euroa Laina-aika 10 vuotta 15 vuotta 15 vuotta

Lisätiedot

Keski-Suomi 3.10.2011

Keski-Suomi 3.10.2011 Keski-Suomi Keski-Suomi, miksi Kuuskaista tarjosi? Samanlainen tilanne kuin Kuusiokunnissa 2000-luvun alussa => 10 vuoden kokemus Suuri kokonaisuus säästää kustannuksia Yhteisrakentaminen Suurempi asiakasmassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014

Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kunnanhallitus 17 03.02.2014 Kunnanhallitus 23 19.02.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

VALTUUSTO 3/2012. Sisällys

VALTUUSTO 3/2012. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 3/2012 ASIALISTA Aika: Torstai 23.8.2012 klo 18.00 18.45 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali pöytäkirjantarkastajat: Kauko Mäntypuro ja Pauli Niemi yleisesti nähtävillä: tiistai

Lisätiedot

ai kai nen laina Jämijärven kunta 13,30 % 13,30 % 1.330.000 Kankaanpään kaupunki 48,50 % 48,50 % 4.850.000

ai kai nen laina Jämijärven kunta 13,30 % 13,30 % 1.330.000 Kankaanpään kaupunki 48,50 % 48,50 % 4.850.000 Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 125 Kiikoisten kunnanhallitus ja -valtuusto käsittelivät useammassa asiakoh das sa vuosien

Lisätiedot

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen Kaupunginhallitus 366 18.11.2013 Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen 900/02.05.06/2013 25.11.2004 Kh 290 Liite 04/13/2004

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE Tekninen lautakunta 19 02.02.2012 Kunnanhallitus 52 27.02.2012 Valtuusto 27 04.04.2012 Tekninen lautakunta 17 27.02.2014 OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE 379/02.05.01/2012

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 10.9.2012 121 1. VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO, PÄÄTÖKSET KOKOUKSESTA 26.6.

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 10.9.2012 121 1. VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO, PÄÄTÖKSET KOKOUKSESTA 26.6. Kunnanhallitus 10.9.2012 121 1. VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO, PÄÄTÖKSET KOKOUKSESTA 26.6.2012 Kh. 83 Kuntalain 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Täytäntöönpanoon

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti

Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti Kaupunginhallitus 122 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 35 13.06.2015 Kaupunginhallitus 218 29.06.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle/lainan yksilöinti 107/01.016/2013 KHALL 20.04.2015

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Kunnan osuus yhtiössä

Kunnan osuus yhtiössä Kaupunginhallitus 125 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 20 27.04.2015 Omavelkaisen takauksen myöntäminen PSSV Palvelut Oy:lle 392/02.05.06/2014 KHALL 20.04.2015 125 Kiikoisten kunnanhallitus ja -valtuusto

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2.

Muut saapuvilla olleet Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Alestalo Riitta kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2015 265 Kunnanhallitus 18.05.2015 Aika Maanantai 18.05.2015 klo 17:30-21:15 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Salonen Jarkko Kare

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 62 (78) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 62 (78) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Sivu 62 (78) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 8.7.2013 kello 18.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010

Valtuusto 13.12.2010 LISTAN ASIANRO 11 11 Asianro 5825 / 213 / 2010 Sivu /8 Valtuusto..00 LISTAN ASIANRO Asianro 585 / / 00 Harjoitushallin toteuttaminen Tapiolan urheilupuistoon, hallin toteuttamiseksi tarvittavan lainan takaus sekä Matinkylän jäähallin peruskorjauksesta

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014

Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014 Kunnanhallitus 52 31.03.2014 Kunnanvaltuusto 11 10.04.2014 Kyyjärven kunnan pääomasijoitus Keski-Suomen VerkkoHolding Oy:ssä sekä takaus ja välillinen osallistuminen määräysvaltaan Keski-Suomen Valokuituverkot

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI Kh 9.6.2014 175 NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI NURMIJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus / kunnanvaltuusto Keskustie 2, 01900 NURMIJÄRVI KUNNAN OMAVELKAINEN TAKAUS

Lisätiedot

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.

Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08. Joutsan kunnanhallitus 245 02.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 213 22.10.2012 Joutsan kunnanhallitus 167 05.08.2013 Kunnanvaltuusto 58 19.08.2013 OSALLISTUMINEN KESKI-SUOMEN LAAJAKAISTAHANKKEESEEN Joutsan

Lisätiedot

Maanantai 7.3.2011 klo 17.00 19.10

Maanantai 7.3.2011 klo 17.00 19.10 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 7.3.2011 klo 17.00 19.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA id23613 1 (8) 3/2009 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Leo Jumppanen jäsen

PÖYTÄKIRJA id23613 1 (8) 3/2009 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Leo Jumppanen jäsen PÖYTÄKIRJA id23613 1 (8) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika klo 12.30-12.54. Paikka Puhelinkokous Osallistujat Päätöksentekijät Marja-Liisa Grönvall puheenjohtaja Timo Tiainen

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Lainaehtojen muuttaminen/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) 1284 V Lainan myöntäminen Stadion-säätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen HEL 2012-000290 T 02 05 03 00 Päätös päätti

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri

Lisätiedot

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontukiseminaari Kuntatalo 3.3.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Valtiontuen arviointiprosessi kunnallisessa päätöksenteossa:» 1. Ennen päätöksentekoa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 (12) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 5 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 (12) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 5 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Sivu 1 (12) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 4.2.2014 kello 18.00 18.30 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 16 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS

YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS YRITYSKIINNITYKSEN PANTTAUSSOPIMUS 1. PANTINANTAJA Keski-Suomen Valokuituverkot Oy (y-tunnus: 2556709-7), osoite: Tuurinkyläntie 2, 63610 Tuuri (jäljemäpänä Pantinantaja ) 2. PANTINSAAJAT 1) kunta 2) kunta

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 10/2008 1 (7) KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSEN KOKOUS AIKA klo 8.30 10.50. PAIKKA Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Tekniikan, metsä ja liiketalouden toimipiste Rehtorin työhuone

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 8.7.2013 63

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 8.7.2013 63 Valtuusto 8.7.2013 63 1. HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 Kh. 2.4.2013 57 Esityslistan liite 1 Kunnan tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja se on saatettava valtuuston

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 36 28.11.2013 Kunnanhallitus 530 09.12.2013 Kunnanhallitus 118 10.03.2014 KOIVU JA TÄHTI -HANKKEEN TOTEUTTAMINEN 1049/0/014/2011 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 28.11.2013

Lisätiedot

Siikaverkon I vaihe on toteutettu suunnitellusti. Investoinnin kustannukset olivat 2,7 M, johon pitkäaikainen kuntarahoituksen osuus on n. 40%.

Siikaverkon I vaihe on toteutettu suunnitellusti. Investoinnin kustannukset olivat 2,7 M, johon pitkäaikainen kuntarahoituksen osuus on n. 40%. Kunnanhallitus 83 30.03.2015 Kunnanhallitus 95 13.04.2015 SIIKAVERKON II VAIHEEN RAHOITUS Kunnanhallitus 30.03.2015 83 Siikaverkon I vaihe on toteutettu suunnitellusti. Investoinnin kustannukset olivat

Lisätiedot

Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015

Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 286 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 101 22.12.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015 286 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyskuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Iitti-tiimi 17.02.2014 Aika Maanantai 17.02.2014 klo 16:00-16:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Alestalo Riitta Haara Teuvo Lumppio

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013. Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.

Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013. Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01. Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja Lonka ja Esa Lehtinen esittävät

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos)

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos) YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos) 1 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj Lainan määrä 220.000 euroa 220.000 euroa 220.000 euroa Laina-aika 10 vuotta

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: JÄÄLIIKUNTAKESKUS KARSTULA-AREENA OY:N TOTEUTTAMINEN Khall 113 17.05.2010 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2009 äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen: Jääliikuntakeskuksen

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot