VIA SENIOR LEADERSHIP

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIA SENIOR LEADERSHIP"

Transkriptio

1 UUDISTETTU OHJELMA VUOSI JOHTAJAN ELÄMÄSTÄ KAIKILLA MAUSTEILLA VIA SENIOR LEADERSHIP in Action

2 Korkeatasoinen, osallistujan tarpeiden ympärille rakentuva kehityskokemus ylimmälle johdolle LÄHTÖKOHTANA Voittava JOHTAMINEN TULOKSENA LISÄARVON kotiuttaminen Johtaminen ei ole enää samanlaista kuin ennen. Vanhat keinot eivät tuota johtamisylivoimaa uusissa tilanteissa. VIA Senior Leadership in Action, SLA, on maailman parhaista aineksista Sinulle tehty. Tämä on kutsu lähteä etsimään johtamisen uudet mahdollisuudet. Miksi kutsua kannattaa noudattaa? Toimitusjohtajan ura kestää vain puolet siitä, mitä se oli vuosituhannen alussa. Toimitusjohtajan onnistumistodennäköisyys on lähes sama kuin arpominen lantin heitolla. Luotu menestys vie ylös, mutta hämmästyttävän nopeasti myös alas. MIT:n mukaan menestys kestää vain puolet tai kolmasosan siitä ajasta, mitä menestyksen kaari oli ennen. Muutosvauhti on yhä kiihtymässä. Digimaailma ja robotiikka muuttavat liiketoimintamalleja nelinkertaistaen muutosnopeuden (MIT) nykyisestä. Toimitusjohtajista 96 prosenttia ilmoittaa tarpeen muuttaa ja innovoida liiketoimintamallia. Vanhat vuosisyklit, budjetit ja tulosjohtaminen voivat vaikuttaa suorastaan antiikkisilta, kun tutustut uusiin mahdollisuuksiin. Menneisyyden keinot eivät varmuudella tuota johtamisylivoimaa, joka on edellytys kilpailuylivoiman luomiselle. SLA tekee hyvää myös johtajan omalle uralle. 2

3 Aasia - Eurooppa - Yhdysvallat: Dream BIG Think SMART Start SMALL Move FAST Vuoden juoksukisa VIITTÄ RATAA YHTÄ AIKAA Ainutlaatuinen konsepti, joka tähtää ainutlaatuisiin tuloksiin. Miten kokenut toimitusjohtaja voi antaa SLA-vuodesta palautteen 5,0/5,0? Rata 4: Rata 3: Rata 1: Rata 2: Rata 5: Huippuprofessorit parhaista yliopistoista, kokeneet johdon konsultit Yhteensopivat, integroidut työkalut kokonaisvaltaiseen johtamiseen T sovellutukset Johtamiscaset, Business Caset, Performance Case = Muutoksen Case Kattava diagnostiikka ja benchmarking - Evidence Based Development Henkilökohtainen coaching, personal trainer tukee käytäntöönvientiä VIA Senior Leadership in Action -ohjelma ei ole tavanomainen koulutusohjelma. Se on ohjattu, osallistujakeskeinen kehitysprosessi, josta antaa hyvän käsityksen viisi toisiaan tukevaa kehitysrataa. Ytimessä on osallistuja ja hänen tarpeensa, tavoitteensa ja vastuualueensa. Rata 1: T sovellukset räätälöivät kehityskokemuksen osallistujan omiin tarpeisiin Oma johtamiscase liittyy saumattomasti omaan business caseen, henkilökohtaiseen kehityscaseen ja lopulta suorituksen johtamiseen ja huippusuorituksen luomiseen. Rata 2: Ammattimainen diagnostiikka, mittaus ja benchmarkkaus kohdistavat toimenpiteet Jokaisella jaksolla johtopäätösten teko perustuu korkeatasoiseen, benchmarkattuun mittaamiseen. Evidence based development mittaa niin vaateita ja tarpeita etukäteen kuin tuloksia jälkikäteen navigointia varten. Rata 3: Käyttötestatut yhteensopivat johtamisen työkalut Osallistuja saa johtamisen työkalut ja pääsee niitä myös koekäyttämään. Toimitusjohtajana hän voi uudistaa organisaationsa johtamisajattelun tuomalla käyttöön toimivat työkalut. Rata 4: Parhaiden yliopistojen parhaat professorit Vuosien yhteistyö huippuyliopistojen professoreiden kanssa on jatkunut jo vuodesta Professorit tulevat IMD:stä, INSEADista, Imperial Collegesta, London Business Scoolista, Oxfordista, Harvardista, Berkeleystä, Whartonista, Darthmouthista, Stanfordista tai eräistä Aasian johtavista yliopistoista. Lisäksi opettajina toimivat kokeneet johdon konsultit. Rata 5: Henkilökohtainen valmentaja toimii Personal Trainerina vuoden ajan Osallistujan tukena on koko vuoden ajan kokenut johdon konsultti, joka toimii hänen henkilökohtaisena valmentajanaan. Käyttöä ei ole rajattu muuten kuin, että konsultti on käytettävissä one-to-one aina, kun siihen on tarvetta. 3 VIA Group

4 SLA ON ILMAN MUUTA HUIPPUKOKEMUS Minna Korkeaoja, talousjohtaja, Pohjolan Voima Oy (SLA 27) Näen elämän matkana. Ajan suhteen motiivit vaihtuvat. Sen vuoksi professori Gulatin sweet point tuntuu konseptilta, jonka löytämiseen kannattaa panostaa. Mari Frostell, talousjohtaja, HUS (SLA 23) Myös seniorijohtajan on otettava ote oman ajattelunsa kehittämisestä. Self leadership on tärkeää, erityisesti toimitusjohtajalle. Hannu Ruotsalainen, toimitusjohtaja, Sp-Rahastoyhtiö Oy (SLA 21) Teemme parhaillaan strategiaa vuoteen Nämä ajatukset tulivat heti käyttöön. Todella hieno kokemus. Juha Nuutila, toimitusjohtaja, ProAgria Keskusten Liitto ry (SLA 27) Käynti Harvardissa on todella inspiroivaa. Sain viimeksi niin paljon ajatuksia, että päätin tulla uudelleen USA:n jaksoon. Jorma Jokela, toimitusjohtaja, Ferratum Group (SLA 6) Teknologiayritykselle Cusumanon (MIT) ajatukset osuivat ja upposivat. Sami Ensio, toimitusjohtaja, Innofactor Oyj (SLA 14) Saimme myös ideat käsiteltyä kuumina ja päätökset niiden soveltamisesta on jo tehty. Viikko on ollut tosi inspiroiva. Ari Rahkonen, hallituksen puheenjohtaja, Innofactor Oyj Sami Ensio osallistui uudelleen USA:n jaksolle keväällä 2015 yhdessä Innofactor Oyj:n hallituksen puheenjohtajan Ari Rahkosen kanssa. Uudet caset, tarinat ja esimerkit huippuprofessorien kertomina avaavat silmät. Todella hieno kokemus omankin organisaation johtamisen kannalta. Esko Kemppainen, kirurgi, osaamiskeskusjohtaja, HUS (SLA 24) Paljon tuomisia omalle johtoryhmälle. Nämä asiat on käytävä läpi toimitusjohtajan ja johtoryhmän kanssa. Sirpa Huuskonen, henkilöstöjohtaja, Tokmanni Oy (SLA 23) 4

5 JOKAISELLA JOHTAJALLA PITÄISI OLLA MAHDOLLISUUS päästä uudistamaan näkökulmiaan tällaiseen kokonaisuuteen. Mikko Räsänen, Managing Partner, Lexia Asianajotoimisto Oy (SLA 21) Teemmekö me tänään sellaisia toimenpiteitä joilla Aspo olisi entistä voimakkaampi tulevaisuudessa. Mitä voimme oppia Applelta, GE:lta ja muilta case studyjen kohteena olevilta yrityksiltä? Miten monialayrityksessä voimme tehostaa innovointiprosessiamme yli organisaatiorajojen ja ottaa monikulttuurillisen henkilökuntamme sekä asiakkaamme mukaan prosessiin. Harri Seppälä, rahoitusjohtaja, Aspo Oyj (SLA 20) Olemme uudistaneet johtamisjärjestelmämme Business Casessa aloittamamme työn pohjalta. Työ toteutettiin coachin avulla yhdessä esimieskuntamme kanssa. Jarmo Tanhua, toimitusjohtaja, Teollisuuden Voima Oyj (SLA 21) Kaikista professoreiden ohjaamista caseista löytyi yhtymäkohtia omaan liiketoimintaamme. Kollegan läsnäolosta on lisäksi hyötyä. Tero Ylinenpää, toimitusjohtaja, Lappset Oy (SLA 18) Sain uusia ajatuksia johtoryhmän rooliin muutoksen edistäjänä. Kalevi Hilli, toimitusjohtaja, Säästöpankki Optia (SLA 17) Opintomatka oli hyödyllinen ja antoisa. Harvardin professorit olivat erinomaisia. Samuli Eskola, Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoiminnan vastaava johtaja, HKScan Finland Oy (SLA 15) 5 VIA Group

6 Johtamisen neljä näkökulmaa: Ideat jalostetaan toteutettaviksi PELIKIRJOJEn avulla, jotka ovat ohjelman ainutlaatuinen ominaisuus. t toiminnallistavat ideat ja toimivat samalla henkilökohtaisen mentoroinnin ja coachingin pohjana. JOHTAMINEN BUSINESS TULOKSELLISUUS MUUTOS N VOITTAVAN JOHTAMISPELIN LUOMINEN Johtamisen T (3 kpl) konkretisoivat voittamisen Johtaminen on keskeinen osa ohjelmaa. Se on esillä kaikilla jaksoilla. Alussa Voittava johtaminen (Winning Leadership) päivittää oman johtamisen ja johtamiskulttuurin muuttamisen. Osallistuja saa uusimmat työkalut, miten lisäarvon synnyttäminen kytketään ihmisiin (value to talent). Nopeuden, ketteryyden ja käytäntöön viennin tehokkuuden luominen johtamisen avulla on keskeinen teema Gasellijohtamisessa (Gazelle Leadership). Muutosstrategioiden ja johtoryhmän johtaminen ovat myös elementtejä pelikirjan rakentamisessa. Henkilökohtainen johtaminen on asia, jota johtaja ei voi delegoida. Kun johtaja on mailan varressa, palloon on osuttava. Muuten ei tule juoksuja. Kolmas 2-päiväinen johtamiskoulutus keskittyy henkilökohtaisen Johtamisen n luomiseen. Kaikkiin johtamismoduuleihin liittyy myös täydentävä kirja. VOITTAVAN johtamisen Kokonaisvaltaisen johtamisen pelisuunnitelma MY PLAYBOOK FOR WINNING MANAGERIAL LEADERSHIP VOITTAMISEN Johtamisen ulkopelin pelisuunnitelma MY PLAYBOOK FOR WINNING THE GAME IHMISTEN johtamisen Voittamisen pelisuunnitelma MY LEADERSHIP PLAYBOOK 6

7 Mikään joukkue ei voi voittaa ilman A. PLAYBOOK-konsepti saa ideat elämään Busineksen on strateginen kehitysohjelma Osallistuja saa uusimmat virikkeet maailman parhaiden yliopistojen parhailta professoreilta. Ideoita ovat viimevuosina olleet antamassa amerikkalaisten Berkeleyn, Harvard Business Schoolin, MITin, Stanford Universityn, Wharton Business Schoolin ja Dartmooren professorit. Eurooppalaiset professorit ovat tulleet mm. Imperial Collegesta, IMD:stä, London Business Schoolista ja EADA:sta. Mukana on myös Aasian vaikutusten ja mahdollisuuksien tutkiminen. Business-jaksot muodostuvat uusimpien strategiainnovaatioiden globaalia näkemystä kehittävistä jaksoista, joissa liiketoimintamallien kehittäminen ja innovaatioprosessin johtaminen käydään monipuolisesti läpi. Henkilökohtaisen valmentajan avulla ideat prosessoidaan omaksi business caseksi vastuualueen strategiseksi ja innovatiiviseksi kehittämiseksi. Tuloksellisuuden parantaa suoraan tulosta Käytännössä testatut mallit ja työkalut maailman eturivin yrityksistä ovat osallistujan ulottuvilla. Suorituksen johtamisen (performance management) uusimmat innovaatiot tuottavat käytäntöön vietynä nopeasti takaisin kehitysohjelmainvestoinnin moninkertaisena. Osallistuja tekee valmentajansa kanssa Tuloksellisuuden n, jossa myös IT-tuetut työkalut ja niiden käyttö konkretisoidaan. Muutoksen auttaa muutoksen johtamisessa Uudet strategiat ja suoriutumisvaateet merkitsevät muutoksia organisaatiossa. Muutoksen johtaminen on keskeisiä taitoja. Muutoksen optimaalinen toteutus merkitsee organisaation toimintamallin uusimista, uusien käytäntöjen ja tapojen omaksumista. Kulttuurin johtaminen on keskeinen asia niin muutoksen onnistumisen, johdettavien kuin lopulta johtamisenkin kannalta. Busineksen Tuloksellisuuden Muutoksen 7 VIA Group

8 Vaikea päätös, mutta ei ole tarvinnut katua Otsikon lause on eräältä SLA:n osallistujalta. Se kuvaa monen toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenen tuntoja. Liian monesti oma kehitys lyödään laimin ajanpuutteeseen vedoten. SLA on haastava ajan suhteen. Siihen kuluu kolme viikkoa aikaa puolentoista-kahden vuoden aikana, jonka ohjelma seurantoineen ottaa. MUTTA vastineeksi saadaan johtamisen päivitys, josta voi hyötyä koko uran ajan. T konkretisoivat ideoiden käytäntöön viennin ja oma henkilökohtainen valmentaja tukee toteutusta. Lisäksi aika jakaantuu 1-2 päivän sessioihin ja pariin pidempään ulkomaan matkaan Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Euroopan jakso on kolme päivää. Lyhyet jaksot on helpompi sijoittaa omaan aikatauluun. Kysymys ei ole ajan hukkaamisesta, vaan yrityksen ja johtajan itsensä kannalta olennaisesta kehitysinvestoinnista. Olemme vuodesta 1988 alkaen ohjanneet noin 300 vuoden mittaista ohjelmaa. SLA on lippulaivamme. Teemme kaikkemme, että siihen osallistuvana kokemuksesi on maailman luokkaa, aivan sen huipulta. Tervetuloa mukaan vuoteen, jonka tulet muistamaan lopun ikääsi. Tero J. Kauppinen CEO, ohjelmavastuullinen 8 VIA GROUP Ahti Business Park, Ahventie 4 B 44, Espoo Puhelin Fax

VUOSI JOHTAJAN ELÄMÄSTÄ

VUOSI JOHTAJAN ELÄMÄSTÄ VUOSI JOHTAJAN ELÄMÄSTÄ kaikilla mausteilla VIA SENIOR LEADERSHIP in Action SLA Korkeatasoinen osallistujan tarpeiden ympärille rakentuva kehityskokemus Maailman parhaista aineksista SINULLE TEHTY JOHTAMISEN

Lisätiedot

Johtamisen kehitysloikka

Johtamisen kehitysloikka Johtamisen kehitysloikka Mikä? VIA Leadership in Action -kehitysohjelma keskittyy oman vastuualueen kehittämiseen operatiivisesta ja strategisesta näkökulmasta. Ihmisten johtamisen haasteisiin vastaaminen

Lisätiedot

Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla. Voittava. JOHTAMINEN Winning Leadership

Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla. Voittava. JOHTAMINEN Winning Leadership Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla Voittava JOHTAMINEN Winning Leadership PAREMMIN JOHDETUT organisaatiot menestyvät VOITTAMISEEN TARVITTAVAT

Lisätiedot

CEO Summit Haikon Kartano, Porvoo Kasvun johtaminen. 3.0-toimintaympäristössä

CEO Summit Haikon Kartano, Porvoo Kasvun johtaminen. 3.0-toimintaympäristössä CEO Summit 2017 Haikon Kartano, Porvoo 30.-31.3.2017 Kasvun johtaminen 3.0-toimintaympäristössä Ensimmäinen suomenkielinen YLIMMÄN JOHDON TYÖPAJA CEO Summit 2017 on toimitusjohtajille sekä hallituksen

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. VIA Senior Leadership in Action -kehitysohjelma

VIA Leadership Academy. VIA Senior Leadership in Action -kehitysohjelma VIA Leadership Academy VIA Senior Leadership in Action -kehitysohjelma Strategy & Leadership kilpailuetua johtamisella Strategia ilman johtamista on pelkkä suunnitteluharjoitus. Strategiaa luotaessa mikään

Lisätiedot

VOIMAA KETTERYYTTÄ ENERGIAA. Johtaminen 3.0 TAIDOT, TYÖKALUT JA OSAAMISET

VOIMAA KETTERYYTTÄ ENERGIAA. Johtaminen 3.0 TAIDOT, TYÖKALUT JA OSAAMISET VOIMAA KETTERYYTTÄ ENERGIAA ACCELERATED VALUE CREATION Johtaminen 3.0 TAIDOT, TYÖKALUT JA OSAAMISET SMART revolution, ÄLYKÄS vallankumous Elämme keskellä nopeaa, yllättävää ja jatkuvaa älykästä vallankumousta,

Lisätiedot

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Ajankohtainen symboli Uskommeko oikeisiin asioihin? Johtamisen uusi symboli Voima vs. ketteryys voittamisesta Voittajia

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. VIA Leadership in Action -kehitysohjelma

VIA Leadership Academy. VIA Leadership in Action -kehitysohjelma VIA Leadership Academy VIA Leadership in Action -kehitysohjelma Millainen on ohjelma, joka vastaa täydellisesti osallistujan tarpeisiin? Vuosien 2009-2010 kehityshankkeen avulla uudistettu VIA Leadership

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. VIA Leadership in Action -kehitysohjelma

VIA Leadership Academy. VIA Leadership in Action -kehitysohjelma VIA Leadership Academy VIA Leadership in Action -kehitysohjelma Millainen on ohjelma, joka vastaa täydellisesti osallistujan tarpeisiin? Vuosien 2009-2010 kehityshankkeen avulla uudistettu VIA Leadership

Lisätiedot

Executive Master of Business Administration. emba like no other

Executive Master of Business Administration. emba like no other Executive Master of Business Administration emba like no other Erittäin tuottava investointi VIA emba-ohjelmaan sisältyy siihen sijoitetun investoinnin mitattu tuoton laskeminen. Value to talent -tuotto

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. VIA Leadership in Action -kehitysohjelma

VIA Leadership Academy. VIA Leadership in Action -kehitysohjelma VIA Leadership Academy VIA Leadership in Action -kehitysohjelma Millainen on ohjelma, joka vastaa täydellisesti osallistujan tarpeisiin? Vuosien 2009-2010 kehityshankkeen avulla uudistettu VIA Leadership

Lisätiedot

GASELLI johtaminen. Johtamispelin oivaltava ja ketterä voittaminen

GASELLI johtaminen. Johtamispelin oivaltava ja ketterä voittaminen GASELLI johtaminen Johtamispelin oivaltava ja ketterä voittaminen Gasellijohtaminen varustaa osallistujan uusimmilla työkaluilla ja ajatuksilla. Se uudistaa johtamisen. Johtamisen ulkopeli saa uuden sisällön.

Lisätiedot

Valitse kaksi päivää, jotka muuttavat tulevaisuutesi johtajana

Valitse kaksi päivää, jotka muuttavat tulevaisuutesi johtajana Valitse kaksi päivää, jotka muuttavat tulevaisuutesi johtajana Ensimmäinen päivä Vaihe 1. Tunnista vaateet Vaihe 2. Luo pohja gaselliponnistukselle Johtamisen teho ja vaikuttavuus on eniten kiinni siitä,

Lisätiedot

VIA Senior Leadership in Action. Näkemystä, osaamista, energiaa. Vuosi johtajan elämästä kaikilla mausteilla

VIA Senior Leadership in Action. Näkemystä, osaamista, energiaa. Vuosi johtajan elämästä kaikilla mausteilla VIA Senior Leadership in Action Näkemystä, osaamista, energiaa. Vuosi johtajan elämästä kaikilla mausteilla Vision Action Voiko suomalainen johtamiskoulutus olla vaativiin seniorijohdon tehtäviin parempaa

Lisätiedot

Lead to Grow KASVUUN JOHTAMISEN DESIGNPAJA SHAPE IT. MOVE IT. INNOVATE. CREATE VALUE, LEAD & WIN. LEADERSHIP ORGANIZATION POWER BUSINESS ALIGNMENT

Lead to Grow KASVUUN JOHTAMISEN DESIGNPAJA SHAPE IT. MOVE IT. INNOVATE. CREATE VALUE, LEAD & WIN. LEADERSHIP ORGANIZATION POWER BUSINESS ALIGNMENT ORGANIZATION POWER FLOW ALIGNMENT SPEED SHAPE IT. MOVE IT. INNOVATE. CREATE VALUE, LEAD & WIN. Lead to Grow KASVUUN JOHTAMISEN DESIGNPAJA ROTAT SYÖVÄT MEIDÄN JUUSTON Otsikko on lainaus finanssialan konferenssista

Lisätiedot

Lead to Grow KASVUUN JOHTAMISEN DESIGNPAJA SHAPE IT. MOVE IT. INNOVATE. CREATE VALUE, LEAD & WIN. LEADERSHIP ORGANIZATION POWER BUSINESS ALIGNMENT

Lead to Grow KASVUUN JOHTAMISEN DESIGNPAJA SHAPE IT. MOVE IT. INNOVATE. CREATE VALUE, LEAD & WIN. LEADERSHIP ORGANIZATION POWER BUSINESS ALIGNMENT ORGANIZATION POWER ENERGY FLOW LEADERSHIP BUSINESS ALIGNMENT EXECUTION SPEED SHAPE IT. MOVE IT. INNOVATE. CREATE VALUE, LEAD & WIN. Lead to Grow KASVUUN JOHTAMISEN DESIGNPAJA ROTAT SYÖVÄT MEIDÄN JUUSTON

Lisätiedot

Mikä muuttuisi, jos yritystänne johdettaisiin kuten Applea?

Mikä muuttuisi, jos yritystänne johdettaisiin kuten Applea? Rivissä Leadership vasemmalta: Hiljainen hetki Harvardissa Mikä muuttuisi, jos yritystänne johdettaisiin kuten Applea? Tänä vuonna vierailu Harvardiin osui herkkään hetkeen. Vain viikko oli kulunut Bostonin

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!

AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä! S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P

Lisätiedot

Millaiset reunaehdot uusin johtamistutkimus antaa johtamiselle?

Millaiset reunaehdot uusin johtamistutkimus antaa johtamiselle? Kilpailuylivoimaa johtamisen avulla 1.6.2010 Mitkä ovat oikeita kysymyksiä? Millaiset reunaehdot uusin johtamistutkimus j antaa johtamiselle? Väitöstutkimuksen tarkoitus TUTKIMUSKYSYMYS: Onko löydettävissä

Lisätiedot

GASELLI johtaminen. Johtamispelin oivaltava ja ketterä voittaminen

GASELLI johtaminen. Johtamispelin oivaltava ja ketterä voittaminen GASELLI johtaminen Johtamispelin oivaltava ja ketterä voittaminen Gasellijohtaminen varustaa osallistujan uusimmilla työkaluilla ja ajatuksilla. Se uudistaa johtamisen. Johtamisen ulkopeli saa uuden sisällön.

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. Johtamiseen vaikuttavuutta ja ohjausvoimaa

VIA Leadership Academy. Johtamiseen vaikuttavuutta ja ohjausvoimaa VIA Leadership Academy Johtamiseen vaikuttavuutta ja ohjausvoimaa Vision Action Akatemian ainutlaatuinen kokonaisuus luo uudistumis- ja kilpailuylivoimaa VIA Leadership Academyn tarjoama kokonaisuus on

Lisätiedot

Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin?

Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin? Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin? Strategisen uudistumisen elementit ja kokemuksia vaativista julkisen sektorin uudistamisprosesseista Mitä digitaalinen transformaatio

Lisätiedot

Pienellä panostuksella merkittäviä tuottoja.

Pienellä panostuksella merkittäviä tuottoja. Pienellä panostuksella merkittäviä tuottoja. SMART Miten tehdä strategiasta helposti ymmärrettävä, viestittävä ja johdettava sekä samalla minimoida toteutuksen riskit ja maksimoida lisäarvon syntyminen

Lisätiedot

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI 22.9.2017 klo 9-10 LUPA TEHDÄ TOISIN! Kysy ja kommentoi: @kunteko2020 #LATU-malli Lisätietoa: kunteko@kt.fi 1) LATU-toimintamalli 2) LATU-hanke 3) LATU-toimintamallin hyötyjä

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

TERO J. KAUPPINEN HANNELE PIISPANEN NISKALENKKI STRATEGIASTA PK-YRITYKSEN KOKONAISVALTAINEN JOHTAMINEN

TERO J. KAUPPINEN HANNELE PIISPANEN NISKALENKKI STRATEGIASTA PK-YRITYKSEN KOKONAISVALTAINEN JOHTAMINEN TERO J. KAUPPINEN HANNELE PIISPANEN NISKALENKKI STRATEGIASTA PK-YRITYKSEN KOKONAISVALTAINEN JOHTAMINEN 1 Kiitokset Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksissä toteutettiin maalis joulukuussa 2012 pk-liikkeenjohdon

Lisätiedot

Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle

Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Viikko-seminaari 27.9.2007 Lauri Byckling, Deloitte Mitä on arvo Arvon määritelmiä: Hyöty suhteessa hintaan Laatu suhteessa odotuksiin Saatu lisähyöty Tietohallinnon

Lisätiedot

Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla VOITTAVA. johtaminen. WINNING leadership

Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla VOITTAVA. johtaminen. WINNING leadership Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla VOITTAVA johtaminen WINNING leadership PAREMMIN JOHDETUT organisaatiot menestyvät VOITTAMISEEN TARVITTAVAT

Lisätiedot

WINNING STRATEGY IN ACTION

WINNING STRATEGY IN ACTION EXECUTIVE SUMMIT 2016 NEW YORK HUIPPUSEMINAARI CEO Leadership: WINNING STRATEGY IN ACTION 4.-7.4.2016 HUIPPUKOKEMUS KOOSTUU parhaiden yliopistojen huippuprofessoreiden uusimmista ideoista ja Wall Streetin

Lisätiedot

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA SUORITUKSEN JOHTAMINEN JA PALKITSEMINEN Uusi Osaaja 2 Kick off seminaari 17.11.2011 Anne Haggrén, Virvo Oy 16.11.2011 www.virvo.fi 2 MENESTYS YMPÄRISTÖ YRITYS, ORGANISAATIO

Lisätiedot

Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja

Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja Uutta yhteistyötä ja uusia koulutuskonsepteja Ajatuksia ja tuloksia yhteisistä pohdinnoista Valtionhallinnon johdon tuen, Aalto EE:n ja HAUSin kesken Johdon foorum 8.4.2014 Anneli Temmes, Minna Wickholm

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. VIA Public Administration Leadership in Action -kehitysohjelma

VIA Leadership Academy. VIA Public Administration Leadership in Action -kehitysohjelma VIA Leadership Academy VIA Public Administration Leadership in Action -kehitysohjelma Mikä on VIA Public Administration Leadership in Action? VIA Public Administration Leadership in Action (PALS) on julkishallinnon

Lisätiedot

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-ohjelma Valmennuksen tavoite Valmennuksen tavoitteena on auttaa kasvuyrityksiä rakentamaan hallittu kasvusuunnitelma, tehostamaan kasvuaan sekä

Lisätiedot

JOKA Johtajana kasvaminen

JOKA Johtajana kasvaminen JOKA Johtajana kasvaminen Kehity johtajana JOKA - Johtajana kasvaminen antaa osallistujille uusinta tietoa ja näkemystä organisaatioiden johtamisesta muuttavissa toimintaympäristöissä. Ohjelma kehittää

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA. GLO Hotel

Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA. GLO Hotel Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA GLO Hotel 18.2.2016 Ohjelma 9.00-9.30 9.30-10.15 10.15-11.00 Palveluliiketoiminnan yleiset haasteet raportoinnin ja johtamisen

Lisätiedot

Ohjelma, perjantai klo

Ohjelma, perjantai klo Ohjelma, perjantai 9.12. klo 8.30-15.00 Valmentajat: Marikka Heikkilä ja Hilkka Halla, Turun kauppakorkeakoulu, Timo Makkonen, Koneyrittäjien liitto. 8.30 Mikä on tärkeää metsäalan liiketoiminnassa? Osallistujien

Lisätiedot

Johtamisosaaminen alihyödynnetty voimavara. XVII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Rovaniemi 19.1.2012 KTT Mikko Luoma, JTO

Johtamisosaaminen alihyödynnetty voimavara. XVII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Rovaniemi 19.1.2012 KTT Mikko Luoma, JTO Johtamisosaaminen alihyödynnetty voimavara XVII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Rovaniemi 19.1.2012 KTT Mikko Luoma, JTO Määritelmä Johtaminen on tavoitteellista vuorovaikutusta organisationaalisessa

Lisätiedot

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen Staran strategia 2011-2012 - onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät 31.10. - 1.11.2011 Timo Martiskainen Toiminta-ajatus Tuotamme rakennusalan, ympäristönhoidon

Lisätiedot

Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla. Voittava. JOHTAMINEN Winning Leadership

Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla. Voittava. JOHTAMINEN Winning Leadership Johtamisohjelma, joka on tarkoitettu nostamaan johtamisen laatua kaikilla organisaatiotasoilla Voittava JOHTAMINEN Winning Leadership PAREMMIN JOHDETUT organisaatiot menestyvät VOITTAMISEEN TARVITTAVAT

Lisätiedot

Innovatiivisuuden ja luovuuden johtaminen: Miten rakentaa innovatiivisia tiimejä ja organisaatioita?

Innovatiivisuuden ja luovuuden johtaminen: Miten rakentaa innovatiivisia tiimejä ja organisaatioita? Innovatiivisuuden ja luovuuden johtaminen: Miten rakentaa innovatiivisia tiimejä ja organisaatioita? - Verkostotalouden ja nettisukupolven vaikutukset johtamiseen - Tehokkuuden, uudistumisen ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

ASIAKASKOKEMUKSEN MITTAAMINEN

ASIAKASKOKEMUKSEN MITTAAMINEN ASIAKASKOKEMUKSEN MITTAAMINEN Linnoitustie 4 Violin-talo 5 krs., FI-02600 Espoo www.triplewin.fi will invest into customer experience leadership Miten rakennetaan asiakaskokemuksen johtamiseen toimiva

Lisätiedot

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4

Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Innovation Manager 1 7.1 2.201 3 21.1.201 4 Ajankohta: Kick-off 1 7.1 2.201 3 klo 1 3 1 6, lähiopetuspäivä 7.1.201 4 klo 9 1 6, loppukoe 21.1.201 4 Paikka: Stella Business Park, Lars Sonckin kaari 1 0

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Gasellijohtaminen. Kaksi päivää, jolloin johtamisesi tekee gaselliloikan

Gasellijohtaminen. Kaksi päivää, jolloin johtamisesi tekee gaselliloikan Gasellijohtaminen Kaksi päivää, jolloin johtamisesi tekee gaselliloikan Vision Action Missiona kehityksen kiihdyttäminen. Johtaminen liikkeelle paneva voima. Gasellijohtaminen auttaa osallistujaa tekemään

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

VIA Leadership Academy. VIA Public Administration Leadership in Action -kehitysohjelma

VIA Leadership Academy. VIA Public Administration Leadership in Action -kehitysohjelma VIA Leadership Academy VIA Public Administration Leadership in Action -kehitysohjelma Mikä on VIA Public Administration Leadership in Action? VIA Public Administration Leadership in Action (PALS) on julkishallinnon

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 February 11, 2014 Aalto University Executive Education 1 Taustaa: kompetenssien kehittämisestä Kolme henkilökohtaista

Lisätiedot

Esiintymisvalmennus, 6h

Esiintymisvalmennus, 6h Esiintymisvalmennus, 6h Vaikuttavuudella epäreilua kilpailuetua " Erilaisuus, avoimuus, aitous ja rohkeus huokui valmentajasta. Mari Seppänen 1 / 9 Oletko esiintyessäsi epämukavuusalueella? Kuunnellaanko

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen

Lisätiedot

Arvot ja eettinen johtaminen

Arvot ja eettinen johtaminen Arvot ja eettinen johtaminen Erika Heiskanen +358 40 7466798 erika.heiskanen@juuriharja.fi Juuriharja Consulting Group Oy Eettinen strategia Eettinen johtaminen Eettinen kulttuuri Valmennamme kestävään

Lisätiedot

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 CIO Forum Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 Tervetuloa Taloudellisen tilanteen haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi vahvalla

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA

TRIPLEWIN KEHITYSTARINA TRIPLEWIN KEHITYSTARINA Mistä olemme tulossa, mitä olemme tänään ja mihin olemme menossa? will invest into customer xperience leadership TripleWinin juuret ovat General Motorsissa (GM) ja Saturn automerkissä

Lisätiedot

Myötäinnon voima Meillä tämä toimii! Pirjo K Kuusela Yhteiskuntavastuujohtaja Personal Banking Nordea Finland Professional Certified Coach (PCC)

Myötäinnon voima Meillä tämä toimii! Pirjo K Kuusela Yhteiskuntavastuujohtaja Personal Banking Nordea Finland Professional Certified Coach (PCC) Myötäinnon voima Meillä tämä toimii! Pirjo K Kuusela Yhteiskuntavastuujohtaja Personal Banking Nordea Finland Professional Certified Coach (PCC) Palveluyrityksen menestymisen ratkaisee asenne, osaaminen

Lisätiedot

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Elina Moisio 11.12.2003 KOPA-projekti Kohti osaamisen palkitsemista Käynnistyi syksyllä 2002 Mukana Niilo Hakonen, Elina Moisio ja Aino Salimäki Palkitsemisjärjestelmän

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset

Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Talent Management parhaat käytännöt -kartoituksen tulokset Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten yritysten käytäntöjä Talent Managementissa ja liiketoiminnan tilanteen vaikutusta valittuihin

Lisätiedot

VIA Leaders Forum XII

VIA Leaders Forum XII VIA Leaders Forum XII Johtamisen 10 innovaatiota t Tutkittuja ja käytännössä koeponnistettuja innovaatioita, jotka pakottavat uudelleen ajatteluun Komea leijonan kuva Johtamisen symboli Johtamisen uusi

Lisätiedot

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.

Lisätiedot

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla?

rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Miten ylivoimaa i rakennetaan strategisesti i kohdistetuilla ITC-ratkaisuilla? Toimitusjohtaja it j Sami Ensio, Innofactor Oy Miten ylivoimaa rakennetaan strategisesti kohdistetuilla ICT- ratkaisuilla

Lisätiedot

Lifted WORK valmennus

Lifted WORK valmennus Lifted WORK valmennus Valmennuksiimme luottavat muun muassa: Vuosien valmentamisen perusteella olemme luoneet Lifted Methodin, joka koostuu viidestä hyvinvoinnin osa-alueesta. Sen avulla tunnistamme organisaationne

Lisätiedot

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Tunnemme ihmisen Tunnistamme johtajuuden Mittaamme ja analysoimme Luomme arvokasta kasvua jokaiselle Digitaalisuus on

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja

Lisätiedot

KV-SYKE -SELVITYKSEN TULOKSET

KV-SYKE -SELVITYKSEN TULOKSET KV-SYKE -SELVITYKSEN TULOKSET Harri Lakkala, toimitusjohtaja ja digitalisaatiokonsultti Intosome Oy 1 TEKIJÖIDEN YHTEYSTIEDOT INTOSOME OY Harri Lakkala, toimitusjohtaja ja konsultti harri.lakkala@intosome.fi,

Lisätiedot

JOHTAJAN on osuttava palloon

JOHTAJAN on osuttava palloon JOHTAJAN on osuttava palloon Johtamisen PELIKIRJA -valmennus Johtaminen koostuu peleistä, jotka on voitettava Pelata voi jokainen. Voittaminen on eri asia. On mahdotonta kuvitella voittavansa kilpailussa

Lisätiedot

UUSIA Network Anne Bland. Vaikuttavuusinvestointi-opintomatka Lontooseen

UUSIA Network Anne Bland. Vaikuttavuusinvestointi-opintomatka Lontooseen 12.11.2014 UUSIA Network Anne Bland Vaikuttavuusinvestointi-opintomatka Lontooseen 12-14.11.2014 UUSIA Network Perustettu syksyllä 2014 (ent. Social Business International Oy) UUSIA Network Oy on yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Thinking Business. Tulevaisuus 2. Liiketoimintakriittiset salkunhallinnan soveltamisalueet ja innovaatioiden lähteet tulevaisuudessa

Thinking Business. Tulevaisuus 2. Liiketoimintakriittiset salkunhallinnan soveltamisalueet ja innovaatioiden lähteet tulevaisuudessa 1 Thinking Business Tulevaisuus 2 Liiketoimintakriittiset salkunhallinnan soveltamisalueet ja innovaatioiden lähteet tulevaisuudessa Riskienhallinta 3 Riskienhallinta ja sen merkitys strategisessa salkunhallinnassa

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

QPR Riskienhallintajärjestelmä Case: Skanska 29.1.2009

QPR Riskienhallintajärjestelmä Case: Skanska 29.1.2009 QPR Riskienhallintajärjestelmä Case: Skanska 29.1.2009 Teemu Lehto, Vice President, QPR Software Oyj Antti Leino, Turvallisuuspäällikkö, Skanska Finland Oy QPR Software Plc QPR Quality. Processes. Results

Lisätiedot

ICT:n johtamisella tuloksia

ICT:n johtamisella tuloksia Tuottava IT ICT:n johtamisella tuloksia Data: Tietohallintojen johtaminen Suomessa 2012 Tietääkö liiketoimintajohto mitä IT tekee? Ei osaa sanoa tietääkö Ei tiedä Osittain Tietää 0 % 10 % 20 % 30 % 40

Lisätiedot

FastLane-koulutusohjelma

FastLane-koulutusohjelma FastLane-koulutusohjelma Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista kasvu-, kansainvälistymis- ja uudistumishakuisten pk-yritysten johtoryhmille Kun koko johtoryhmä osallistuu, varmistetaan yhteinen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA

TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA Jan Gustafsson Henkilöstöjohtaja Paroc Group Paroc Pähkinänkuoressa 2 25.11.2014 Paroc Group Oy Parocin Asiakkaat Monipuolinen asiakaskuntamme koostuu

Lisätiedot

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN CASE KONE Johanna Saarinen 6.6.2012

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN CASE KONE Johanna Saarinen 6.6.2012 OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN CASE KONE Johanna Saarinen 6.6.2012 KONE Suomessa ja maailmalla 2 KONE lyhyesti KONEen liiketoiminta: hissejä, liukuportaita ja automaattiovia monipuolisia ratkaisuja

Lisätiedot

KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti

KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti 11.1.2013 Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportin luovutustilaisuus Puheenjohtaja Jouni Backman Työryhmän kokoonpano Työryhmän toimikausi: 22.8.2011

Lisätiedot

Kuinka hallita suuria muutoshankkeita? Onnistumisen ja epäonnistumisen elementit

Kuinka hallita suuria muutoshankkeita? Onnistumisen ja epäonnistumisen elementit Kuinka hallita suuria muutoshankkeita? Onnistumisen ja epäonnistumisen elementit Jarmo Nykänen, Director, EY Agenda: Tausta Ongelmankentän jäsentäminen Hankkeiden elinkaari ja näkökulmat Esimerkki onnistuneesta

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011 Wood Valley Suomen puulaakso M. Sc. Paper Tech. (1991) MBA (2007) 1989-1997 Kymmene / UPM-Kymmene 1997-2011 Valmet / Metso Paper / Metso 2011- Humap Oy Sisältö sivu 2 Sisältö sivu 3 Esityksen tarkoitus

Lisätiedot

Executive MBA in Managerial Leadership. Positiivinen kehityskierre johtajan urakehitykselle

Executive MBA in Managerial Leadership. Positiivinen kehityskierre johtajan urakehitykselle Executive MBA in Managerial Leadership Positiivinen kehityskierre johtajan urakehitykselle Vision Action Voiko akateemisesti korkeatasoinen johtamisen kehitysohjelma olla samalla osallistujan tarpeista

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

InvEstoI MEnEstYksEEn

InvEstoI MEnEstYksEEn Executive MBA -ohjelma, laajuus 100 opintopistettä. InvEstoI MEnEstYksEEn Osaamisen kehittäminen on investointi oman tulevaisuuden rakentamiseen. Kansainvälisesti akkreditoitu Avance Executive MBA on Jyväskylän

Lisätiedot

Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä

Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä Yliopisto (palvelu)innovaatioiden kehittäjänä Turun yliopisto 11.10.2011 Antti Hautamäki Tutkimusprofessori Johtaja Agora Center Mitä innovaatiot ovat? Innovaatio on uusi hyödyllinen asia, joka on otettu

Lisätiedot

Huippuseminaari Harvardissa Seniorijohdon ainutlaatuinen kehityskokemus

Huippuseminaari Harvardissa Seniorijohdon ainutlaatuinen kehityskokemus Huippuseminaari Harvardissa Seniorijohdon ainutlaatuinen kehityskokemus Strategia Innovaatio Johtaminen Harvardin professoreiden Dream Team takaa pippuroidun kehityskokemuksen Ohjelmasta vastuun kantavat

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

Juha Suutala 6.9.2007

Juha Suutala 6.9.2007 Juha Suutala 6.9.2007 iiketoiminnan ja IT:n yhteistyö -case Tapiola Sisältö Toimintaympäristön kuvaus IT:n rooli yhtiöryhmässä IT:n ja liiketoiminnan yhteistyö Liiketoimintastrategiasta IT-strategiaan

Lisätiedot

Johtamisen PELIKIRJA -valmennus. Miten voittaa johtamispelissä? Managerial Leadership PLAYBOOK how to play to WIN

Johtamisen PELIKIRJA -valmennus. Miten voittaa johtamispelissä? Managerial Leadership PLAYBOOK how to play to WIN Johtamisen PELIKIRJA -valmennus Miten voittaa johtamispelissä? Managerial Leadership PLAYBOOK how to play to WIN Vision Action On mahdotonta kuvitella voittavansa kilpailussa ilman kilpailijoita parempaa

Lisätiedot

FastLane-koulutusohjelma

FastLane-koulutusohjelma FastLane-koulutusohjelma Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista kasvu-, kansainvälistymis- ja uudistumishakuisten pk-yritysten johtoryhmille Kun koko johtoryhmä osallistuu, varmistetaan yhteinen

Lisätiedot

Ethical Leadership and Management symposium

Ethical Leadership and Management symposium www.laurea.fi Ethical Leadership and Management symposium Hyvinvointipalvelut ekosysteemien tietojen mallintaminen 6.10.2016 Dos. Jorma Jokela 2 3 MORFEUS hanke WORKSHOP työskentelyn taustalla yliopettaja

Lisätiedot

Str at Mar k : Str at e g i n e n

Str at Mar k : Str at e g i n e n Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot