Uusi Jyväskylä Sivistyksen palvelualue. Arto Lepistö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi Jyväskylä Sivistyksen palvelualue. Arto Lepistö"

Transkriptio

1 Uusi Jyväskylä Sivistyksen palvelualue Arto Lepistö

2 Rakenne seuraa strategiaa Kansallinen ja kansainvälinen kilpailukyky imago ja vetovoima Myönteinen näkyvyys Hyvinvointi Kuntalaisten elinikäinen toimintakyky ja ennaltaehkäisevä toiminta Kuntalaisten omatoimisuus ja osallistuminen Työpaikkakehitys Osaavan työvoiman saatavuus

3 Kuntajakoselvitys Kulttuurin ja liikuntapalveluiden taso on merkittävä tekijä kulttuurikaupungin imagolle myös uusien asukkaiden ja yritysten tarvitsemien osaajien saamiseksi. Nämä palvelut vaikuttavat kuntalaisten hyvinvointiin ja omatoimisuuteen sekä siten myös kunnan palvelujen kysyntään ja talouteen. Uusi Jyväskylä

4 Järjestämissopimus Palveluperusteinen apulaiskaupunginjohtaja järjestelmä Uuden kunnan organisaatiorakenteen kehittämisperiaatteeksi otetaan yksinkertaiset muodot ja järjestelmät Tavoitteena on järjestää konsernin rakenne mukaan lukien liikelaitokset ja osakeyhtiöt toiminnan tehokkuuden, matalan rakenteen ja vaikuttavan ohjattavuuden näkökulmasta.

5 Prosessinäkökulma Lähtee asiakkaan tarpeesta, tuottaa lisäarvoa Jalostaa palvelua Osaaminen jalostuu hyödyksi Liittyy perustarkoituksen toteutukseen ja on luonteeltaan strateginen Tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa matalan organisaatiorakenteen

6 Toiminnallisia näkökohtia prosessiorganisaatioon Oppimisen näkeminen laajempana kuin kouluympäristön ja opettajan toiminnan tuloksena Opetus on yksi kasvatuksen keino Koulutus on yhteydessä työllistyvyyden lisäksi yksilön talouteen, mutta myös terveyteen, sosiaalisten suhteiden moninaisuuteen ja jopa poliittiseen pääomaan. Äänestysinto korreloi voimakkaasti koulutustason kanssa Toimintakykyisten vuosien lisääminen mahdollistaa aktiivisen kansalaistoiminnan nykyistä paljon iäkkäämpänä

7 Sivistyspalveluiden prosessit (28.4.) YDIN- PROSESSIT JOHTAMIS- PROSESSIT TUKI- PROSESSIT Kokonaisohjaus: Akj., Varaj. Hyvä oppiminen Sivistyslautakunta Sivistynyt ja toimintakykyinen kaupunkilainen Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunta Vetovoimaiset kulttuurilaitokset viestintä, talous, henkilöstöhallinto, hankinta, kehittäminen A S I A K A S Kaupunginjohtaja Markku Andersson

8 Sivistyspalveluiden organisaatiorakenne JOHTAMIS- PROSESSIT YDINPROSESSIT/ VASTUUALUEET Sivistyslautakunta Laila Landen Pirkko Rissanen Pääsihteeri Eino Leisimo Hyvä oppiminen - palvelut a,b,c - palvelut a,b,c Ari Karimäki Elli Ojaluoto Sivistynyt ja toimintakykyinen kaupunkilainen - palvelut a,b,c Liikuntapalvelut (P Sihvonen) - a,b,c Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunta Kokonaisohjaus apulaiskaupunginjohtaja Arto Lepistö, varajohtaja Laila Landen Varhainen kasvu ja perusopetus Lukiokoulutus ja yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Aikuiskasvatus ja taiteen perusopetus Kulttuuripalvelut( E Ojaluoto) Museopalvelut(P Raippalinna) Nuorisopalvelut(A Kolu) Kirjastopalvelut(?) Akj. Vetovoimaiset kulttuurilaitokset - palvelut Kaupunginteatteri a,b,c Reino Bragge Jyväskylän sinfonia L Allonen/Patrick Gallois TUKIPROSESSIT Harri Rönnholm Seppo Mäkinen Kehittäminen,viestintä, talous, henkilöstöhallinto, hankinta Kaupunginjohtaja Markku Andersson

9 Valmistelun eteneminen 1.4. alk ja Yhteinen Yt-toimikuntien rekrytointi kokoukset 13.,14. ja henkilöstötilaisuudet vko 22 Päätös organisaatiosta vko Päätös henkilöstön sijoitussuunnitelmasta Touko-kesäkuu TA-suunnitteluohje Syyskuu Akj:n TA-esitys Marras-joulu KJ:n TA-esitys U Kesään mennessä Lääninhallitus nimeää Uusi valtuusto ja U kunnallisvaalit Järjestelytoimikunnan hallitus aloittavat S I huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi J Y V Ä S K Y L Ä

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen organisaatio

Sivistyspalvelujen organisaatio Sivistyspalvelujen organisaatio 1.1.2012 SIVISTYSLAUTAKUNTA pj. Katja Isomöttönen vpj. Markku Väätäinen KULTTUURI-, LIIKUNTA- ja NUORISOLAUTAKUNTA pj. Pauliina Holm vpj. Juha Hjelt Kulttuurijaosto Liikuntajaosto

Lisätiedot

Uuden kunnan talousarviorakenne. Työvaliokunta 26.5.2008

Uuden kunnan talousarviorakenne. Työvaliokunta 26.5.2008 Uuden kunnan talousarviorakenne Työvaliokunta 26.5.2008 Määräraharakenne Talousarvion suunnittelussa käytetään tässä ( dia 3 ) esitettyä määräraharakennetta Mahdollisista muutostarpeista tulee tehdä perustellut

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 %

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 % TA yhteensä, TOT 1-12 2010, TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 TA yhteensä TOT 1-12 2010 TA - TOT 2010 Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate -109 952 300-111 792 226 1 839 926-101,7 % Toimintatulot

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Uusi Jyväskylä 1.1.2009. Kaupunginjohtaja Markku Andersson

Uusi Jyväskylä 1.1.2009. Kaupunginjohtaja Markku Andersson Uusi Jyväskylä 1.1.2009 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Elinvoimainen ja toimintakykyinen Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki, joka tarjoaa kannustavat mahdollisuudet elämiseen, yrittämiseen ja opiskeluun.

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen

Lisätiedot

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 29.9.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1100

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 02/2015-02/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Kannanotto 1200 opiskelijan lukioita ja massakampuksia vastaan Jyväskylän lukioverkkoratkaisuvaihtoehdoissa

Kannanotto 1200 opiskelijan lukioita ja massakampuksia vastaan Jyväskylän lukioverkkoratkaisuvaihtoehdoissa Kannanotto 1200 opiskelijan lukioita ja massakampuksia vastaan Jyväskylän RAKENNE 20.1.2012 a) Kannanoton vastaanottajat, tiedoksi b) Kannanotto (Me allekirjoittaneet) c) Perustelunäkökulmat 1-7 (Ks. myös

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 10/2015-10/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

Eero Nousiainen. Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto. Projektiperustainen opetus ja oppiminen

Eero Nousiainen. Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto. Projektiperustainen opetus ja oppiminen Eero Nousiainen Tekniikan yksikkö Tietotekniikan osasto Projektiperustainen opetus ja oppiminen FILOSOFIAA Maailma muuttuu Ihmiset muuttuvat Opiskelijat muuttuvat Opettajat ja opetusmenetelmät muuttuvat?

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

Jyväskylän palvelu- ja organisaatiouudistus Elämänlaatu ja kulttuuri Ari Karimäki

Jyväskylän palvelu- ja organisaatiouudistus Elämänlaatu ja kulttuuri Ari Karimäki Jyväskylän palvelu- ja organisaatiouudistus 2013 Elämänlaatu ja kulttuuri 9.2.2011 Ari Karimäki ari.karimaki@jkl.fi Tehtävä Keskeisenä tehtävänä kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen Organisoitumisen

Lisätiedot

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 11/08 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 11/08 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 11/08 Työvaliokunta 12.5.2008 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät maanantai 12.5.2008, kello 10.30 12.50 Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007

Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Valtuustoseminaari 21.2.2011 Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SIVISTYSPALVELUT Terveydenhuollon palvelut Lasten

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA. 30.11.2011 Päivi Mäki

PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA. 30.11.2011 Päivi Mäki PERUSOPETUKSEN LAATUKRITEERITYÖ OULUN KAUPUNGISSA 30.11.2011 Päivi Mäki Sisältö - Laatutyön tavoite - ja perusopetuksen laatukriteeri - Toteutus - Itsearviointi - Koulujen osallistaminen Laatutyön tavoite

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 3/08 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 3/08 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 3/08 Työvaliokunta 14.3.2008 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut läsnäolijat maanantai 17.3.2008, kello 10.30 12.30 Jyväskylän kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Toimintamallit Toimenpiteet Seuranta/mittarit/tunn usluvut Jyväskylä on kirjaston, museoiden uudistaminen.

Strategiset tavoitteet Toimintamallit Toimenpiteet Seuranta/mittarit/tunn usluvut Jyväskylä on kirjaston, museoiden uudistaminen. Oheisliite: sivistyslautakunta 23.11.2010, Strategiakortti: Ohjausnäkökulma / BSC Vaikuttavuus - palvelut Strategiset tavoitteet Toimintamallit Toimenpiteet Seuranta/mittarit/tunn usluvut Jyväskylä on

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia

Lisätiedot

Ohjausnäkökulma / BSC Strategiset tavoitteet Toimintamallit Toimenpiteet Seuranta/mittarit/tunnusluvut Vaikuttavuus - palvelut

Ohjausnäkökulma / BSC Strategiset tavoitteet Toimintamallit Toimenpiteet Seuranta/mittarit/tunnusluvut Vaikuttavuus - palvelut Päätösliite: kulttuurilautakunta 19.10.2010, nuorisolautakunta 20.10.2010, sivistyslautakunta 26.10.2010, liikuntalautakunta 27.10.2010 Strategiakortti: Ohjausnäkökulma / BSC Strategiset tavoitteet Toimintamallit

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin

Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Yhteistyöllä osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluihin Vantaan kaupungin ja Metropolia ammattikorkeakoulun yhteistyömalli Jörgen Eriksson Tuula Heinonen Kuntamarkkinat 11.9.2013, Tietoisku Osaamisen

Lisätiedot

Liite 4 Organisaation rakentamisen ja henkilöstösijoittelun/-valintojen peruslinjaukset - Uusi jory 14.4.2008 -

Liite 4 Organisaation rakentamisen ja henkilöstösijoittelun/-valintojen peruslinjaukset - Uusi jory 14.4.2008 - Liite 4 Organisaation rakentamisen ja henkilöstösijoittelun/-valintojen peruslinjaukset - Uusi jory 14.4.2008 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus Uuden kunnan organisaatio

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013

Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Hyvinvointipalvelujen organisaatio 1.1.2013 Kaupunginhallitus 12.12.2011 Kaupunginvaltuusto 19.12.2011 Annikki Niiranen 1 Hyvinvointipalvelujen organisaatiouudistus 1. 2011-08-19 Laajennettu jory ; muutosvisio

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Pirjo uosa, selvityshenkilö Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA ERVEYSPALVEL SIVISYSPALVEL erveydenhuollon palvelut Lasten päivähoitopalvelut

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011

Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011 Työsuojelu työergonomian edistäjänä PPSHP:ssa 10.6.2011 työhyvinvointipäällikkö Oili Ojala & työsuojeluvaltuutettu Leena Rauta-aro Organisaatio 1.1.2011 n. 6 700 henkilöstöä n. 300 ammattinimikettä TULOSALUEET

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö

Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu. Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu-uudistus ja Uudenmaan erillisratkaisu Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö Kasvupalvelu- ja maakuntauudistus Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden järjestämisestä Uudenmaan

Lisätiedot

Jyväskylän palvelu- ja organisaatiouudistus Elämänlaatu ja kulttuuri Ari Karimäki

Jyväskylän palvelu- ja organisaatiouudistus Elämänlaatu ja kulttuuri Ari Karimäki Jyväskylän palvelu- ja organisaatiouudistus 2013 Elämänlaatu ja kulttuuri 27.1.2011 Ari Karimäki ari.karimaki@jkl.fi Tehtävä Keskeisenä tehtävänä kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO 15.2.2017 1 Etunimi Sukunimi ALUEITA KEHITETÄÄN YHTEISTYÖSSÄ Valtion ja maakuntien keskustelut aluekehittämisestä Neuvottelukunta

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Jyväskylän strategiapäivitys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.3.2017 Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Lähtökohtana nykyinen strategia 8.3.2017 2 Kaupunkistrategian taustaa ja tavoitteet TAUSTAA; Rohkeasti

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys

Jyväskylän strategiapäivitys Jyväskylän strategiapäivitys Valtuustoseminaari Laukaa 23.05.2017 Harri Hyvönen Kehitysjohtaja Sisältö Aktiivinen ja hyvinvoiva kuntalainen Taustaa strategialle Muutoksen ajurit Nykyinen strategia Sidosryhmät

Lisätiedot

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 4/08 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 4/08 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 4/08 Työvaliokunta 20.3.2008 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut läsnäolijat maanantai 25.3.2008, kello 10.30 12.30 Jyväskylän kaupunginhallituksen

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 4/08 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 4/08 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 4/08 Työvaliokunta 25.3.2008 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät tiistai 25.3.2008, kello 10.30 12.30 Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

Johdon tukipalvelut Kasvun ja oppimisen palvelut Kulttuuri- ja liikuntapalvelut

Johdon tukipalvelut Kasvun ja oppimisen palvelut Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Johdon tukipalvelut Kasvun ja oppimisen palvelut Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 14.3.2013 Jyväskylän kaupunki Harri Rönnholm Vastuualuejohtaja/ johdon tukipalvelut harri.ronnholm@jkl.fi 18.3.2013 Johdon

Lisätiedot

kehittämismallilla tuloksia

kehittämismallilla tuloksia Toimialat ylittävällä 18.5.2017 kehittämismallilla tuloksia Sari Hannila, kehittämispäällikkö - EFQM Committed to Excellence 2 star 13. joulukuuta 2017 Sari Hannila, kehittämispäällikkö Turun kaupunki

Lisätiedot

Seutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen

Seutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuselvitykset Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintoselvitys Yhdessä Helsingin seudun kuntien ja Uudenmaan liiton kanssa selvittää kaksiportaisen seutuhallintomallin

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI PALVELUALUE: SIVISTYSPALVELUT TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit I) 30.4. II) 30.8.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti 5.huhti 6.huhti

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 217 Kirjanpitotilanne 19.1.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-syyskuun toteutuman perusteella 6 4 2-2 -4-6 -8 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012

Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Pelastuslaitos 2020 1 26.11.2012 Strateginen kenttä Johdon forum Ministeriövalmistelu - läänit Yhteistoiminnallinen valmistelu Pelastusaluevalmistelu (pelastusjohtajien kokous) Palvalutasopäätökset Kuntastrategiat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Kehittämismalli yhteistyön

Kehittämismalli yhteistyön CASE Turku 18.5.2017 Kehittämismalli yhteistyön Sari Hannila, kehittämispäällikkö voimalla tuloksiin 18. toukokuuta 2017 Sari Hannila, kehittämispäällikkö Kaupunkikonserni KONSERNIHALLINTO Hallintoryhmä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman 2016-18 laadintaan Juha Metso 14.4.2015 Aikataulu 6.5.2015 2 Taloussuunnittelu 2016-18 - käsittelyt lautakunnassa Maalis Huhti Touko Kesä Heinä

Lisätiedot

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA?

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? Aija Tuimala Muutosjohtaja Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 MAAKUNTAHALLINTO? Suorilla vaaleilla valittu valtuusto 59 hlö Oikeus

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,50 Lainaa 2100 /asukas Ylijäämää 3 800 000 Liikevaihto 15 000 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/218 [1] Syntyneet Tammi-syyskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt kuusi lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 7/08 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 7/08 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 7/08 Työvaliokunta 11.4.2008 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut läsnäolijat maanantai 14.4.2008, kello 10.30 12.30 Jyväskylän kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen

Lisätiedot

Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Tukee strategiatyötä, johtamista ja strategioiden toimeenpanoa Kunnassa on yksi kuntastrategia

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakolain 9 :n mukainen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen luonnos 14.12.

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakolain 9 :n mukainen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen luonnos 14.12. 1 Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakolain 9 :n mukainen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen luonnos 14.12.2007 2 1. Kuntien yhdistymisen toteuttaminen Tämä asiakirja on

Lisätiedot

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 10/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,0 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla USO seminaari Kuntamarkkinat 14.10.2011 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy USO-kuntien toteutunut

Lisätiedot

Alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa

Alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa Alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa 1 1200 Alaikäiset ilman huoltajaa Suomesta turvapaikkaa hakeneet 2015-201 1000 800 00 Minor 400 200 0 2 Lähtömaat: Afganistan, Irak, Iran, Eritrea, Somalia, Gambia,

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot