Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Teknillinen korkeakoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Teknillinen korkeakoulu"

Transkriptio

1 Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Teknillinen korkeakoulu Hanna Mattila Koulutuspäällikkö, TkL 1 YTK:n koulutus, HM 2009

2 Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK) kouluttajana Faktoja Perustettu vuonna 1968 ensin jatko- ja täydennyskoulutuskeskukseksi, myöhemmin mukaan myös tutkimus YTK:n koulutuksen missiona yhdistää yhdyskuntasuunnittelualan tutkimus ja koulutus tutkimuspohjaiseksi täydennyskoulutukseksi Haasteena monialaisuus ja yhdyskuntasuunnittelualalta puuttuva yhtenäinen pohjakoulutus ( planner -koulutus) Osa insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekuntaa. Laitoksella on johtokunta, jossa edustettuna alan keskeiset perustutkintokouluttajat valtakunnan laajuisesti sekä asiantuntijajäseninä alan keskeiset käytännön toimijat. Kiinteä yhteys perustutkintojen ja täydennyskoulutuksen välillä Huomio työelämälähtöisyydessä ja käytäntörelevansissa Tunnetuimpana täydennyskoulutusohjelmana yhdyskuntasuunnittelun erikoistumisopinnot, Pitkä kurssi. Käynnistetty vuonna 1968 Vuosittain n. 35 opiskelijaa; osallistujia tähän mennessä n Opiskelijat kokeneita ammattilaisia Mahdollisuus hyödyntää suorituksia jatko-opinnoissa Muita koulutusmuotoja: moduulipohjaiset kurssit, seminaarit, kesäkoulut

3 Miksi alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppistä koulutusta? Syitä Alalla ei ole yhtä ja yhtenäistä perustutkintokoulutusta -> eri alojen tutkintojen (arkkitehti, maanmittaus, maantiede jne.) tietopohjaa on laajennettava täydennyskoulutuksella Alan asiantuntijuus ei ole puhtaasti tieto/teoriapohjaista, vaan perustuu kokemustietoon ja työssäoppimiseen Alan työtehtävät ovat muuttuneet nopeammin kuin perustutkintoja on pystytty kehittämään: mm. strategisen suunnittelun läpimurto, alueiden kehittämisen merkityksen kasvu, tehtävien ulkoistaminen ja tilaajaosaamisen merkityksen kasvu Alalla on tapahtumassa voimakas sukupolvenvaihdos Taloudellisen taantuman aikana on tärkeää turvata yhdyskuntasuunnittelualan organisaatioille osaavan työvoiman saanti

4 Koulutuksen rakenne Teoreettinen opetus perustuu YTK:n moduulikursseihin (a 5 op), joihin sisältyy 5 lähiopetuspäivää sekä harjoitustehtävä Peruspaketti, jota räätälöidään tarvittaessa opiskelijan lähtökohtien mukaan (perustana HOPS): Johdatus yhdyskunta- ja aluesuunnitteluun Strateginen suunnittelu Arviointi ja osallistuminen suunnittelussa Käytännön työssä oppiminen perustuu opiskelijan omaan työprojektiin, joka voi koostua erilaisista alan työtehtävistä. Työssä oppimista ohjataan YTK:ssa kaikille opiskelijoille yhteisessä ohjausmoduulissa (työssäoppiminen + ohjausmoduuliin osallistuminen yht. 15 op) Ohjaus perustuu oppimisstudioihin, jossa oppimista fasilitoivat YTK:n opettajat ja työnantajan edustajat eli mentorit (3 lähipäivää) Koulutuksessa opitaan myös vertaisryhmän kanssa kommunikoimalla ja tutustumalla muiden oppimispojekteihin

5 Erityispätevyyden määrittely ja vaadittu näyttö sen saavuttamiseksi Suhde kaavan laatijoiden rekisteriin (RIA, SKI; SAFA; MARK)? Tavoitteena laajempi pätevyysalue sisältäen strategisen suunnittelun ja alueiden kehittämisen tehtäväalueet. Silti taattava myös kaavoituksen perusosaaminen. Tarvittavat asiantuntijuusalueet? Erityispätevyys vaatii laajempaa koulutuspohjaa kuin mikään yksittäinen työtehtävä (esim. eri suunnittelutasojen tuntemus välttämätön). Erityispätevyyden määrittelyä ja koulutuksen sisältöjen luomista kehitettävä ohjausryhmässä, jossa mukana mm. korkeakoulut, työnantajat, kaavan laatijoiden rekisteri, YM, Kuntaliitto Näyttö perustuu oppimisstudiotyöskentelyyn, jonka todentavat ohjaajat ja mentorit, sekä opitun raportointiin portfoliossa, johon sisällytetään käytännön työssäoppimisprojekti (esim. kaavan laadinta ja prosessin reflektio) sekä moduulipohjaisten kurssien harjoitustehtävät

6 Hankkeen aikataulu Taustatyö: Markkinointi työnantajille 9/2009 alkaen Markkinointi koulutettaville 10/2009 Ohjausryhmä käynnistyy 11/2009 Kurssien sisältöjen tarkentuminen 11/2009 Seuranta ja kehittäminen1-11/2010 Koulutus: Hakuaika opiskelijan ryhmä valitaan marraskuun loppuun mennessä.. Ohjausmoduuli käynnistyy 12/2009 ja kokoontuu keväällä ja syksyllä 2010 Johdatus yhdyskunta- ja aluesuunnitteluun -kurssi 2-3/2010 Strateginen suunnittelu kurssi Arviointi- ja osallistuminen suunnittelussa kurssi 9-10/2010 Pilottiryhmä saa todistukset 11/2010

7 Lisätietoja: tai Kiitokset!

Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus

Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan oppisopimustyyppinen koulutus Hanna Mattila & Eeva Mynttinen Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Aalto-yliopisto, Insinööritieteellinen korkeakoulu Mitä

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

TOIMIVAN NÄYTÖN JA TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

TOIMIVAN NÄYTÖN JA TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN TOIMIVAN NÄYTÖN JA TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Uudistuva korkeakoulujen aikuiskoulutus oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus ja erityispätevyydet Opetusministeriö 8.10.2009 Petri Haltia

Lisätiedot

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu

Lisätiedot

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010 Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen Johanna Laukkanen 27.1.2010 Ammatillinen työvoimakoulutus Ammatillinen työvoimakoulutus Pääosin tutkintotavoitteista koulutusta Myös lisä- ja täydennyskoulutusta Yrittäjäkoulutusta

Lisätiedot

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Yhteiskunnan osaamistarpeet ja koulutuksen työelämäperusteisuus Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Mitä lähdettiin tavoittelemaan? Tavoitteena luoda uusi rakenne korkeakoulutettujen asiantuntijuuden kehittämiselle

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS

HAAGA-HELIA amk TYÖPAIKKAOHJAAJAN OPAS Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus (Opetus- ja kulttuuriministeriö) Kasvuyrityksen johtaminen (KASVU V 30 opiskelijaa) ja Medialiiketoiminta ja konseptisuunnittelu (MEKON II 25

Lisätiedot

Laajennettu työssäoppiminen

Laajennettu työssäoppiminen Laajennettu työssäoppiminen Liiketalouden perustutkinto Esityksen nimi / Tekijä 13.11.2013 1 Nykyisin käytössä olevat mallit Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Koulukatu, liiketalouden perustutkinto Tieto-

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN VAKIINNUTTAMINEN KOKEILUN PERUSTEELLA

TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN VAKIINNUTTAMINEN KOKEILUN PERUSTEELLA TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN VAKIINNUTTAMINEN KOKEILUN PERUSTEELLA Työnjohtokoulutuskokeilun valtakunnallinen verkostotapaaminen 1.11.2013 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi KOKEILUN TULOKSET HYVIÄ TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILUN

Lisätiedot

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Usein kuultu väite on, ettei ammattitaitoisia koneistajia ole riittävästi Osaamista on mahdollista parantaa asiantuntevalla koulutuksella. Koulutamme koneistajista

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Katsaus korkeakoulutettujen oppisopimustyyppiseen täydennyskoulutukseen ja verkkojulkaisuun

Katsaus korkeakoulutettujen oppisopimustyyppiseen täydennyskoulutukseen ja verkkojulkaisuun ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.2011 Katsaus korkeakoulutettujen oppisopimustyyppiseen täydennyskoulutukseen ja verkkojulkaisuun Irene Gröhn HAAGA-HELIA amk Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus Korkeakoulutetut

Lisätiedot

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4.

HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. HOPS-tilaisuudet 8.4. ja 10.4. Koulutusohjelmakohtainen aineisto Graafisen suunnittelun koulutusohjelma Taiteen kandidaatin tutkinto ->2014 Taiteen kandidaatin tutkinto 2014-> Kandidaatin tutkinto 180

Lisätiedot

Peer Haataja. Työelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyö

Peer Haataja. Työelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyö 16.3.2016 Peer Haataja Työelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyö Osaamistarveselvitys 2015 - tavoitteet Työelämän osaamistarveselvitys sai alkunsa tunnistetusta tarpeesta selvittää, kuinka

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Korkeakouludiplomi maahan muuttaneen täydennyskoulutuksessa

Korkeakouludiplomi maahan muuttaneen täydennyskoulutuksessa Korkeakouludiplomi maahan muuttaneen täydennyskoulutuksessa Työpaketti 2, Oulu 26.4.2017 Ani Lietonen ja Anne Mäntysaari (JAMK), Leena Naskali ja Sirkka Salvi (Jyväskylän kristillinen opisto) Kirjoita

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Täydentävien opintojen järjestäminen täydennyskoulutuskeskusten rooli

Täydentävien opintojen järjestäminen täydennyskoulutuskeskusten rooli Täydentävien opintojen järjestäminen täydennyskoulutuskeskusten rooli Lähtökohta: Erilaiset opintopolut vastauksina erilaisiin tarpeisiin Ihmisen ikä ei saa aiheuta eriarvoisuutta tai ongelmia sinänsä,

Lisätiedot

KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT

KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT KOULUTTAUTUMISVAIHTOEHDOT Pentti JÄRVELÄ TkT, Professori TTY Muovi- ja elastomeeritekniikka TTY Lahden yksikkö 1 TAVOITE Hankkia osaamista joltakin alueelta. Osaamista, joka on vaihdettavissa rahaksi työnantajan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

SVING-hankkeen päätösseminaari Työpaketti: Koulutus 14.11.2007 Tallinna

SVING-hankkeen päätösseminaari Työpaketti: Koulutus 14.11.2007 Tallinna SVING-hankkeen päätösseminaari Työpaketti: Koulutus 14.11.2007 Tallinna Tervetuloa! Tere Tulemast! Welcome! Добро пожаловать! 14.11.2007 Tallinna 1 Suomen ja Viron kiinteistöalan koulutusyhteistyön taustaa

Lisätiedot

Datanomiopinnot Salpauksessa 120 ov

Datanomiopinnot Salpauksessa 120 ov Datanomiopinnot Salpauksessa 120 ov Taulukossa datanomiopiskelijan peruspolku, johon sisältyy 24 ov työssäoppimista. Jokaiselle opiskelijalle tehdään myös peruspolussa oma HOPS. Palvelutehtävissä toimiminen

Lisätiedot

CASE: Lumipalloefekti:

CASE: Lumipalloefekti: CASE: Lumipalloefekti: Korkea-asteen oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus terveysalalla Marja-Anneli Hynynen Projektisuunnittelija, lehtori Savonia-ammattikorkeakoulu 14.11.2012 Taustaa Diabeetikon hoidon

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

ADR- SEMINAARI 2012. Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö. Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012. www.lao.

ADR- SEMINAARI 2012. Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö. Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012. www.lao. ADR- SEMINAARI 2012 Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012 Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö Esityksen sisältö: - Toimiiko yhteistyö?

Lisätiedot

Futurex 24.10.2013 Helsinki

Futurex 24.10.2013 Helsinki Futurex 24.10.2013 Helsinki Asiantuntijuus edellä korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus Työryhmän esitykset kokonaisuudessaan Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen Erikoistumiskoulutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä?

Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä? Työpaikoilla oppimisen monet muodot Määrä lisääntyy laatua kehittämällä? Sampon neuvottelukuntien seminaari, Imatra 6.9.2017 Projektipäällikkö Maija Savolainen, Savon ammatti- ja aikuisopisto maija.savolainen@sakky.fi

Lisätiedot

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA

ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA ERITYISTASON RATKAISUKESKEINEN PSYKOTERAPIA SEKSUAALISUUDEN SUUNTAUTUMINEN, 90 OP AIKA JA PAIKKA 22.10.2009 joulukuu 2012, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, hyvinvointiyksikkö, Piippukatu 3 / Keskussairaalantie

Lisätiedot

YHTEISHANKINTAKOULUTUS

YHTEISHANKINTAKOULUTUS Yhteishankintakoulutus on yritykselle sen eri muutostilanteisiin räätälöityä aikuiskoulutusta, joka suunnitellaan yhdessä Ely-keskuksen, yrityksen ja kouluttajan kesken. Koulutuksen toteuttaa aikuiskoulutukseen

Lisätiedot

Opetusneuvos Pirjo Väyrynen Perehdytystilaisuus Helsinki, Oulu

Opetusneuvos Pirjo Väyrynen Perehdytystilaisuus Helsinki, Oulu OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI: TIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ Millaista tietoa arviointijärjestelmä tuottaa oppimistuloksia logistiikan, sosiaali- ja terveysalan, kone- ja metallialan sekä hotelli-

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma

Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM 28.11.2013 Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma Koulutuksen kehittämistarpeet Miten opiskelija ja työnantaja tietävät mitä saavat kirjastoalan koulutuksesta

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa

Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Osaamisen laadunhallinta 2. kierroksen auditoinneissa Itsearviointi Itsearvioinnissa pyydetään tutkintotavoitteisen koulutuksen näyttöihin liittyen kuvaamaan, miten oppimistavoitteiden ja niiden määrittelyn

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Kasvuyrityksen johtaminen, erityispätevyys (30 op) Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus -pilotti

Kasvuyrityksen johtaminen, erityispätevyys (30 op) Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus -pilotti Kasvuyrityksen johtaminen, erityispätevyys (30 op) Oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus -pilotti projektipäällikkö, Irene Gröhn HAAGA-HELIA amk, tutkimus- ja kehittämiskeskus Tausta Vahvat osaamisketjut

Lisätiedot

Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa

Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa matalaenergiarakentamisessa 26.3.2009 matalaenergiarakentamisessa 1 Kestävä Yhdyskunta 2007-2012ohjelma Lähtökohtia

Lisätiedot

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1 LIITE 1 Työssäoppimisen alueelliseen sopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN. TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan

Lisätiedot

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Luovuuden asialla jo 4. kertaa 15.1.2015 joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä Pätevyyden osoittaminen Marita Mäkinen MIKÄ ON AHOT? AHOT = aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimista tapahtuu monissa ympäristöissä

Lisätiedot

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu

Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraohjaus korkeakouluopinnoissa 01.12.2011 Valmis tutkinto työelämävalttina -hankkeenpäätösseminaari, Oulu Uraryhmä toiminta Taiteiden tiedekunnassa - Uraryhmä aloitti syksyllä 2010 - Osallistujia 6-8

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon ja oppisopimuksen rahoitus. 25.3.2010 Pasi Rentola

Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon ja oppisopimuksen rahoitus. 25.3.2010 Pasi Rentola Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät Näyttötutkinnon ja oppisopimuksen rahoitus 25.3.2010 Pasi Rentola 1 Ammatillisen koulutuksen volyymit Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 144 000 Opetussuunnitelmaperusteinen

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Futurex seminaari Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Futurex seminaari Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Futurex seminaari 6.6. 2011 Sanna Hirsivaara ylitarkastaja Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Osaava ja luova Suomi Opetus- ja kulttuuriministeriö 2010 Tulevaisuuskatsaus Suomen menestyminen edellyttää, että

Lisätiedot

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus

Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Muovialan tutkintoon valmistava koulutus Tapio Hietaranta AEL on Suomen suurin tekniikan lisäkouluttaja Muoviteknologia kouluttaa Taito -kurssit ja Insko -seminaarit Yrityskohtaiset räätälöidyt koulutukset

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

:n PEDAGOGISET TYÖSSÄOPPIMISEN MALLIT

:n PEDAGOGISET TYÖSSÄOPPIMISEN MALLIT :n PEDAGOGISET TYÖSSÄOPPIMISEN MALLIT Vaihtoehtoisia tapoja suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpaikalla ja työpajassa tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta.

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

Mitä ratkaisuksi? Taitoni-pilotti Helsingin kaupungin terveyskeskuksessa. toiminnanjohtaja Kristiina Patja, Pro Medico

Mitä ratkaisuksi? Taitoni-pilotti Helsingin kaupungin terveyskeskuksessa. toiminnanjohtaja Kristiina Patja, Pro Medico Mitä ratkaisuksi? Taitoni-pilotti Helsingin kaupungin terveyskeskuksessa toiminnanjohtaja Kristiina Patja, Pro Medico Pitääkö osaaminen osoittaa? Miten saisitte selville mitä minä osaan? Kysymällä minulta

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA

TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA 1 Liite 2 Työssäoppimisen alueellisen yhteistyösopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS (2 ov) TYÖPAIKALLA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan tällä

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUSPROSESSI LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN LaVaTo laatua ja valinnaisuutta työssäoppimiseen Loppuseminaari 15.11.2012 Hillevi Kivelä, Vaasanammattiopisto ammattiopisto Työssäoppimisen laatukriteereitä

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA

MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA 1 MAANTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA Lokakuu 2015 2 OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 9 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 3 000 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet...

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet... 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti Valtionavustus

Lisätiedot

Osaamisryhmän käsitys nykytilanteesta JA SIITÄ MITÄ TAVOITELLAAN OSAAMISEN NÄKÖKULMASTA

Osaamisryhmän käsitys nykytilanteesta JA SIITÄ MITÄ TAVOITELLAAN OSAAMISEN NÄKÖKULMASTA Osaamisryhmän käsitys nykytilanteesta JA SIITÄ MITÄ TAVOITELLAAN OSAAMISEN NÄKÖKULMASTA Koulutusta antavat yksiköt LitM-koulutus: Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos: yksi vapaasti valittava

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (6) HAKUOHJE TERÄS- JA ALUMIINIRAKENTEIDEN HITSAUSKOORDINOIJAN SERTIFIOINTIA HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien sertifioinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen sertifiointielimen

Lisätiedot

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19. 20.3.2009, Helsinki Opetushallitus Ulla Nieminen, Koulutuskeskus Salpaus Taustaa Osuma-projekti,

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE HITSAUSKOORDINOIJAN SERTIFIOINTIA HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien sertifioinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen sertifiointielimen suorittama pätevyyden

Lisätiedot

Oppisopimustyyppinen lisäkoulutus ja erityispätevyydet korkeakoulukentältä katsottuna

Oppisopimustyyppinen lisäkoulutus ja erityispätevyydet korkeakoulukentältä katsottuna Oppisopimustyyppinen lisäkoulutus ja erityispätevyydet korkeakoulukentältä katsottuna OPM:n työseminaari 8.10.2009 Esa Rahiala Satakunnan ammattikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksen johtaja Vastuunrajoituslauseke

Lisätiedot

terveysalan koulutuskorvauksiin Koulutuskeskus Sedu Hellevi Lassila, toimialajohtaja

terveysalan koulutuskorvauksiin Koulutuskeskus Sedu Hellevi Lassila, toimialajohtaja Näkökulmia sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauksiin Koulutuskeskus Sedu Hellevi Lassila, toimialajohtaja Lähihoitajakoulutus Koulutuskeskus Sedussa v.2011 Koulutusta 4 paikkakunnalla: Sedu Kauhajoki

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Työpaikkaohjaus Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Sisältö 1. Pohjois-Suomen koulutusverkosto 2. Perehdyttämisen tavoitteet 3. Suomen koulutusjärjestelmä 4. Työpaikalla tapahtuva

Lisätiedot

OPAL: Laatuvertailun tulokset

OPAL: Laatuvertailun tulokset 1 / 6 5.4.2016 10:14 OPAL: Laatuvertailun tulokset Takaisin Koulutuksia Opiskelijoita Kansallinen, ESR, Ammatillinen, Nonstop, Rintamakoulutus, , Päättymispäivämäärä 01.01.2015 jälkeen, Päättymispäivämäärä

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2015 ja kevät 2016 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Rakennus- ja kiinteistöala

Rakennus- ja kiinteistöala Rakennus- ja kiinteistöala Olli Jalonen 1 Rakennus- ja kiinteistöala osana Mertopoliaa KULTTUURI JA LUOVA ALA 14 % LIIKETOIMINTA OSAAMINEN 9 % TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGI A 19 % TERVEYS- JA HOITOALA 16

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot 42 57 63 54 44 143 % 114 % 11 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot 332 380 361 358 380 95 % 95 % -5 % 4 %

Tohtorin tutkinnot 42 57 63 54 44 143 % 114 % 11 % 8 % Alemmat korkeakoulututkinnot 332 380 361 358 380 95 % 95 % -5 % 4 % Asemointitilastot 2015, Lapppeenrannan 1/5 teknillisen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle 2013-2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014

Lisätiedot

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä

Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Kolmen vuoden kokemuksia koulutusviennistä Olavi Mertanen, Tuija Laurén Johdannoksi Globaalia liiketoimintaa; johtavia maita USA, Iso-Britannia, Australia ja Uusi-Seelanti (valmiiksi englanninkieliset

Lisätiedot

valmistavien ja valmentavien koulutusten toimeenpanon seurantasuunnitelma

valmistavien ja valmentavien koulutusten toimeenpanon seurantasuunnitelma Ammatillisten perustutkintojen sekä valmistavien ja valmentavien koulutusten v. 2008-20102010 uudistettujen tt perusteiden toimeenpanon seurantasuunnitelma 20.9.2011 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö,

Lisätiedot

SVING-hankkeen tulosseminaari Työpaketti: Koulutus 26.05.2008 Helsinki. Tervetuloa! Teretulemast! Welcome! Добро пожаловать!

SVING-hankkeen tulosseminaari Työpaketti: Koulutus 26.05.2008 Helsinki. Tervetuloa! Teretulemast! Welcome! Добро пожаловать! SVING-hankkeen tulosseminaari Työpaketti: Koulutus 26.05.2008 Helsinki Tervetuloa! Teretulemast! Welcome! Добро пожаловать! Suomen ja Viron kiinteistöalan koulutusyhteistyön taustaa Koulutusyhteistyö käynnistyi

Lisätiedot

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA Ammatillinen peruskoulutus 21.3.2013 Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö

Johanna Moisio Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö 12. Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa? Mielenterveys- ja päihdetyön osaamiselle on kysyntää - mitä haasteita se asettaa korkeaasteen koulutukselle? Johanna Moisio Korkeakoulu-

Lisätiedot

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi

Lisätiedot

Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola. 1 Hankkeen tavoitteet... 2

Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola. 1 Hankkeen tavoitteet... 2 1 (5) Päivämäärä: 17.11.2008 Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Hannu Sääskilahti, Eero Kukkonen, Juha Nikkinen, Samuli Pirkkiö, Eino Jaakola Toimintamallin kehittäminen työssäoppimisen ajantasaiseen,

Lisätiedot

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta - haaste yliopistoille. Timo Halttunen TY/TÄYDENNYSKOULUTUSKESKUS OPINTOASIAINPÄIVÄT 28.9.

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta - haaste yliopistoille. Timo Halttunen TY/TÄYDENNYSKOULUTUSKESKUS OPINTOASIAINPÄIVÄT 28.9. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta - haaste yliopistoille Timo Halttunen TY/TÄYDENNYSKOULUTUSKESKUS OPINTOASIAINPÄIVÄT 28.9.2007 KOULUTUSUUTISIA (TS Extra 27.1.2007) Korkeakouluja patistetaan

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE TERÄS- JA ALUMIINIRAKENTEIDEN HITSAUSKOORDINOIJAN REKISTERÖINTIÄ HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen tahon tekemä

Lisätiedot

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/65/592/2014 20.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa

Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Opiskelijan arviointi ja todistukset ammattistartissa Verkostoseminaari 24.-25.11.2010 Helsinki Ulla Aunola, opetusneuvos, Ammattikoulutus/Tutkinnot Opiskelijan arviointi opsin luku 4. Oppimisen arviointi

Lisätiedot