Linnea2-ohjausryhmän kokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linnea2-ohjausryhmän kokous"

Transkriptio

1 Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: klo Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone, Unioninkatu 36 Läsnä: Kai Ekholm Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri) Annu Jauhiainen (esittelijä) Ari Muhonen (puheenjohtaja) Tuulikki Nurminen Pirjo Rajakiili Kristel Sarlin (kohdat 1-8 ja 12) Maria Schröder Anja Ukkola 1. Kokouksen avaus Ari Muhonen avasi kokouksen. Toivotettiin Pirjo Rajakiili tervetulleeksi uutena ohjausryhmän jäsenenä. Tästä lähtien Nanna Hakala toimii Linnea2-konsortion sihteerinä. 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Tiedotusasioita 3.1 Ohjelmiston hyväksymisprosessi Pitkään vireillä ollut ohjelmiston hyväksymisprosessi on edistynyt ja on loppusuoralla. Kaksi hyväksymisen edellyttämää korjausta on vielä tällä hetkellä tekemättä: toinen liittyy web-uusintojen määrään ja toinen asiakastietojen diakriitteihin. Esa Kurki testaa näitä UNICODE-versiossa heti, kun maaliskuussa saadaan testipalvelimelle ohjelmiston uusi versio, jossa Endeavor on jo itse todennut korjanneensa nämä kaksi virhettä. Muut hyväksymisen edellytyksenä olleet asiat on meilläkin todettu korjatuiksi. Kun nämä kaksi jäljellä olevaa virhettä on korjattu, ohjelmiston hinnasta voidaan maksaa 25 %. Loput 20 % hinnasta on sidottu kolmeen korjausvaiheeseen. UNICODE-versioon sidottu summa tullee maksettavaksi tämän vuoden aikana ja loput kaksi seuraavina vuosina. Nyt tähdätään ohjelmiston viralliseen hyväksymiseen, eikä sen vuoksi ole kovin paljon puhuttu muista korjaustarpeista, toistaiseksi. Endeavor lähetti tämän vuoden tukimaksuista kirjastoille vuodenvaihteessa laskut, joita ei ensin oltu tarkistettu Annulla, kuten tavallisesti. Laskuissa oli virheitä, joten Endeavorilta on pyydetty uusi lasku, joka jaetaan kirjastojen osuuksiin HYKssa. Uutta laskua ei ole vielä tullut.

2 3.2 Versiopäivitykset Versiopäivitykset ovat vaikeutuneet kerta kerralta ja tämän vuoden alussa tehdyt versiopäivitykset ovat olleet todella hankalia. HELKAssa on ollut versio kesästä 2003 lähtien, muut tuotantokannat päivitettiin siihen tammikuun alussa ja helmikuun puolivälissä alkaen kaikki ovat samassa versiossa, jonka seikan piti Endeavorin mukaan korjata LINDAssa versiopäivityksen jälkeen alkaneet ongelmat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. 3.3 UNICODE-versio UNICODE-versio valmistunee kevään 2004 aikana. Joulukuussa 2003 versio on saatu testipalvelimelle, ja sen testaus on aloitettu Linneapalveluissa. Aluksi on keskitytty hyväksymisasioihin. Myös merkistöjä on hieman tarkasteltu ja skandeissa näyttää olevan ongelmia edelleen. On ihmeellistä, ettei näitä virheitä huomattu esim. Kongressin kirjaston testeissä. Varsinainen UNICODE-testaus alkaa hyväksymisasioiden korjatuksitoteamisen jälkeen. Testaukseen tulee osallistumaan asiantuntijoita Linnea-kirjastoista. 3.4 Endeavor-käyttäjäryhmät ja Linnea-työryhmät Suomen käyttäjäryhmän kokous pidetään toukokuussa ( ) Espoossa, TKK:n tiloissa. Varattuun saliin mahtuu n. 500 henkeä, joten tilaa riittänee kaikille halukkaille. Työryhmille on varattu pienempiä saleja. Sponsorit ovat osoittaneet kiinnostusta kokoukseen. Ohjelma, josta Linnea-palvelut vastaa, on vielä kehitteillä. Uudet Linnea-työryhmät on perustettu vuoden alussa, kahden vuoden toimikaudeksi. Linnea2:n laitteisto- ja ohjelmistoryhmien toimikausi päättyi 2003 lopussa. Digitaalisen kirjaston kokonaisuuden kaikille sovelluksille yhteiset ryhmät ovat perusteilla, joten asiaan palataan kun niistä on päätetty. Euroopan käyttäjäryhmän [E-EndUser] kokous on syyskuussa ( ) Englannissa, Cambridgessa. Listoilla on pyydetty koulutustoiveita ja ohjelmavinkkejä. Kansainvälisen käyttäjäryhmän [EndUser] kokous pidetään huhtikuussa ( ) Yhdysvalloissa, Chicagossa. EndUser Board'in jäsenten valinta on meneillään. Annu Jauhiaisen kaksivuotiskausi loppuu ja nyt Suomesta on ehdolla AMKIT-konsortion Voyager-projektipäällikkö Katri Vänttinen. Kannattaa keskittää äänet suomalaiselle ehdokkaalle. Endeavorin aloitteesta EndUser Board on perustamassa strategista neuvostoa. Ehdokkaita aletaan etsiä huhtikuussa. Tällä hetkellä erilaisia strategiaryhmiä toimii Endeavorin apuna niin monenlaisia, että halutaan yksi ryhmä, joka vetää yhteen asioita ja näkemyksiä. 3.5 European Libraries Advisory Board ELAB kokoontuu ensimmäistä kertaa Lontoossa Kai Ekholm osallistuu kokoukseen suomalaisena edustajana. Advisory Board'in jäsenet on valittu kaksivuotiskaudeksi. Ryhmään kuuluu lisäksi Libriksen johtaja Mats Herder Ruotsista ja neljä brittijäsentä. 3.6 CSC-yhteistyö

3 Sopimus CSC:n kanssa uudistettiin keväällä 2003 ja sitä muokattiin vielä hieman lisää vuoden 2003 lopussa. Nyt täsmennettiin hintoja ja tietoturva-asioita. Sopimukset on lähetetty kirjastoille tiedoksi. CSC:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kimmo Koski, eläkkeelle jäävän Matti Ihamuotilan seuraajaksi. 3.7 Digitaalisten objektien hallintajärjestelmän tilannekatsaus Sopimus Endeavorin ENCompass-tuotteen ostamisesta allekirjoitettiin vuoden 2003 lopussa. Tällä hetkellä ovat käynnissä CSC:n kanssa palvelimen ylläpidosta solmittavan sopimuksen valmistelu sekä palvelimen hankinta. Kone asennetaan todennäköisesti keväällä, jonka jälkeen voidaan aloittaa ohjelmiston asennus ja määrittelyt. Koulutukset ja tuotantokäyttö on tarkoitus aloittaa versiolla 3.5, johon on tulossa monta meidän kannaltamme tärkeätä piirrettä. DOMS-hankkeen toinen suunnittelija Pasi Kurvinen aloitti työnsä HYKssa helmikuussa. 3.8 Portaaliprojektin tilannekatsaus 3.9. TEL MetaLib-ohjelmisto on valmiina tuotantokäyttöön. Osa yliopistoista käyttää jo SFX-palvelua. Voyagerin versio tukee OpenURL-standardia. MetaLib otetaan "kunnolla" käyttöön syksyllä, kun siitä saadaan versio 3, joka tuo mukanaan tarpeellisia uusia piirteitä. Portaalin käyttöliittymä on siinä vaiheessa rakennettava uusiksi, joten nykyiseen version ei kannata juurikaan panostaa. Useat kirjastot lanseeraavatkin portaalin kokonaisuudessaan vasta syksyllä. Portaalin LDAP-käyttö sujuu testien mukaan hyvin, sitä on kokeiltu Helsingin ja Turun yliopistoissa. Digitaalisen kirjaston kokonaisuus eli triangeli on rakentumassa hyvää vauhtia - todella tuotannossa oltaneen vuonna Jokaisessa Kansalliskirjasto tiedottaa -lehdessä tulee vastaisuudessa olemaan tilannekatsaus DOMS- ja portaaliasioista. The European Library -hankeen jäsenet eli joukko eurooppalaisia kansalliskirjastoja ovat allekirjoittaneet TEL-sopimuksen. Tavoitteena on käyttää kansalliskirjastojen digitaalisia kokoelmia osin keskitetyn indeksin kautta ja osittain suoraan. 4. Konsortion varat (liitteet 1 ja 2) Tuloja on nyt enemmän kuin ennen, koska on saatu liittymismaksuja ja lisää käyttömaksuja. Testipalvelimen tukimaksua ja testilisenssin tukimaksua ei ole vielä hyväksytty ohjausryhmässä. Päätös: Hyväksytään maksettaviksi konsortion varoista. Hyväksytäänkö liitännäisjäsenten palvelimen käyttömaksu jatkuvaluonteiseksi? Päätös: Hyväksytään. PCI-tietokanta on avattu kaikkien konsortion jäsenten käyttöön tammikuussa. Ehdotetaan (liite 2), että PCI ei muuttaisi kirjastojen maksuosuuksia ennen kuin vuoden lopussa päästään näkemään millaista ko. tietokannan käyttö on. Päätös: Ehdotus hyväksytään. Ehdotetaan (liite 2), että Lahden korkeakoulukirjastoa kohdellaan

4 maksujen osalta liitännäiskirjastona. Ohjelmiston hankintahinnan osuutta ehdotetaan sovellettavaksi tapauskohtaisesti. Päätös: Kannatetaan esitettyä ehdotusta kokonaisuudessaan. Vastaisuudessa eri maksujen laskentakaavojen tulee olla läpinäkyviä, jotta niitä voidaan tulkita samalla tavalla kaikkien kohdalla. Matkakorvauksista: Chicagon huhtikuun käyttäjäryhmän kokoukseen on lähdössä kuusi henkilöä (Tua Hindersson-Söderholm, Ulla Ikäheimo, Annu Jauhiainen, Katri Kananen, Esa-Pekka Keskitalo, Tapio Ryhänen) pitämään esityksiä tai osallistumaan muihin vastuullisiin tehtäviin. Heille ohjausryhmä on myöntänyt matka-avustukset konsortion varoista jo aiemmin. Voidaanko myöntää avustusta myös Euroopan käyttäjäryhmän kokoukseen lähtijöille? Päätös: Myönnetään avustukset esitelmien pitäjille ja toimintokohtaisille yhteyshenkilöille kulujen mukaan, kuitenkin enintään 300. Päivärahat eivät kuulu avustukseen, vaan ne kirjaston tulee maksaa itse. 5. Laitteistohankinnat v (liite 3) Tietokannat kasvavat ja samoin käyttö. Joka vuosi tulee olemaan tarpeita lisähankinnoille. Näistä hankintaehdotuksista on keskusteltu sekä SUNin, CSC:n että Endeavorin kanssa. Eri tahoilta saadut mielipiteet ja ohjeet ovat olleet hieman erilaisia, ja siksi myös lopputulokseen pääseminen on ollut hankalaa. a. Levypäivityksellä on tällä hetkellä korkein prioriteetti. Sannin 1 domainin päivitystarve on akuutti ja domain 3 kannattaa myös hoitaa nyt, ettei UNICODE-versiossa jouduta ongelmiin. Ehdotetaan kahden uuden disk arrayn (Sun 6120) hankintaa. b. Doimainin 1 muistia ehdotetaan laajennettavaksi 2 GB:llä (10 GB -> 12 GB), koska muistille on tarvetta ja koska domain 1:een mahtuu sen verran ilman että täytyy vielä hankkia uutta system boardia. c. Ehdotetaan nykyiset seitsemän Netra T3 -laitetta korvattaviksi kahdeksalla Sun Fire V240-palvelimella. Maaliskuun loppuun saakka niistä on Sunilla tarjous "kaksi yhden hinnalla". Uuden klusterin kapasiteetti olisi vanhaan verrattuna CPU-tehon osalta nelinkertainen ja muistin sekä levytilan osalta kaksinkertainen vanhaan verrattuna. Puolet hinnasta maksetaan HYKn maksullisen palvelun tuloista. Vuonna 2005 päivitetään loput levyistä. Kun palvelin uusitaan vuonna 2006, nyt hankittaviksi ehdotetut levyt sopivat siihen. Tarkoitus on selvittää tuolloin mahdollisuus saada triangelin kaikki ohjelmistot samalle palvelimelle. Uusien laitteistojen asennustöihin päästäneen muutaman viikon sisällä, riippuen levytoimituksen nopeudesta ja CSC:n sekä kirjastojen aikatauluista. Päätös: Hyväksytään ehdotetut laitteistohankinnat tehtäviksi konsortion varoista. Kaikki esitetyt laitteistosuunnitelmat ja ehdotukset ovat hyväksytyn laitteistostrategian mukaisia. Laitteistolaajennus ratkaisee kuitenkin vain osan ongelmista ja ohjelmiston ongelmat ovat asia erikseen. Ohjausryhmä kehotti panostamaan tiedotukseen, jossa korostetaan että laitteistopuolella on tehty voitava ongelmien ratkaisemiseksi. CSC:n kanssa on keskusteltu tarkemman seurantaohjelmiston hankinnasta. DOMSia varten ostetaan todennäköisesti Sun V480-palvelin maaliskuussa ja samalla saadaan toinen samanlainen ilmaiseksi (Sunin tarjous). Tämä

5 on tarkoitus valjastaa Sannin uudeksi ohjaustyöasemaksi nykyisen Sun Ultra S -työaseman paikalle. 6. Kaukopalveluohjelmiston hankinta CLIOn hankinta meni jäihin, koska Endeavorin hinta nousi kohtuuttomasti. Annu Jauhiainen on tehnyt pienen kartoituksen kirjastojen kesken ja selvisi, että 11 kirjastoa ei käytä tällä hetkellä mitään ohjelmistoa kaukolainoihin. Ohjelman tarpeellisuudesta ollaan montaa mieltä, enimmäkseen pienet kirjastot eivät tunne tarvitsevansa sellaista lainkaan. On kuitenkin suunniteltu, että kaukopalveluohjelmiston hankinnasta on seuraavaksi järjestettävä tarjouskilpailu. Päätös: Ohjausryhmä suosittaa tarjouskilpailun käynnistämistä. Ehdotus on käsiteltävä yleiskokouksessa. Annu valmistelee asiaa seuraavalle yleiskokoukselle. 7. Liitännäiskirjastot 7.1 Maanpuolustuskorkeakoulu ja maasotakoulu Maanpuolustuskorkeakoulu ja Maasotakoulu ovat anoneet pääsyä liitännäisjäseniksi Linnea2-konsortioon. Todettiin, että Maanpuolustuskorkeakoulu on ainoa yliopistokirjasto, joka on vielä Linnea2-konsortion ulkopuolella. Päätös: Hyväksytään liitännäisjäseniksi. Aikataulut ovat vielä auki. 7.2 Arkistolaitos + muut erikoiskirjastot Tieteellisten kirjastojen atk-neuvottelukunta on hyväksynyt arkistolaitoksen mukaan jo ennen konsortion perustamista. Pitäisikö arkistolaitoksen anoa jäsenyyttä vielä erikseen vai hyväksytäänkö Tieteellisten kirjastojen atk-neuvottelukunnan aikoinaan tekemä päätös? Arkistolaitos olisi jo valmis laittamaan "pyörät pyörimään". Kansalliskirjasto on aikeissa perustaa erikoiskirjastojen lisätietokannan, johon arkistolaitos ja muita pieniä erikoiskirjastoja tulisi mukaan. Myös yliopiston ulkopuoliset olisi mahdollista siirtää HELKAsta tähän erikoiskirjastojen yhteistietokantaan. Päätös: Arkistolaitoksen ei tarvitse anoa jäsenyyttä erikseen. Se tulee mukaan tämän vuoden aikana. 8. Raportti järjestelmän toiminnasta ja kustannusten jakautumisesta (liitteet 4 ja 5) Kirjallisesta raportista on sovittu, että siinä noudatetaan samaa rakennetta vuosittain. Tästä lähtien raportin ensimmäinen osio on hieman muuttunut; ennen puhuttiin käyttöönotosta, nyt enimmäkseen konsortion laajenemisesta. Kustannusten jakautumisesta puuttuvat vielä Endeavorin tukimaksut. Toivottavasti ne saadaan mukaan laskelmiin ennen yleiskokousta. Sunin tukimaksut vuodelle 2003 ovat nousseet uuden system boardin ja nauharobotin hankinnan vuoksi. Päätös: Hyväksyttiin raportti. 9. Ohjausryhmän raportti edellisestä toimintavuodesta

6 Annu Jauhiainen ei lähettänyt luonnosta etukäteen, koska siitä puuttuvat vielä tämän kokouksen tiedot. Raportissa todetaan viime vuotiseen tapaan ohjausryhmän kokoonpano ja tehtävät sekä käsitellyt asiat. Annu toimittaa raporttiluonnoksen ohjausryhmälle tämän kokouksen jälkeen ja sitä kommentoidaan sähköpostitse. 10. Toimintasuunnitelma vuodelle 2004 (liite 6) Annu Jauhiainen esitteli luonnoksen, johon toivoi kommentteja. Kysyttiin pitäisikö toimintasuunnitelmassa puhua tiedotuksesta, sekä konsortion sisäisestä että ulkopuolelle suuntautuvasta. Konsortion tiedotussuunnitelma on tehty vuonna 2002 ja se voidaan mainita toimintasuunnitelmassa. 11. Muut asiat Yleiskokouksen ajankohta, joka näillä näkymin on 1.4., on vielä hieman epäselvä. Samana päivänä on yliopistokirjastojen neuvoston kokous, jossa on paljon asioita käsiteltävänä, joten molempien kokousten sopiminen samalle päivälle on epävarmaa. Varapäiväksi valittiin klo 9.30 alkaen. HYKn järjestämä varainhankintailtapäivä on samana päivänä klo alkaen. Annu Jauhiainen selvittää aikatauluja. Yleiskokouksessa on palattava mm. tukimaksujen jakamisperiaatteisiin, niihin on sovittu palattavaksi kahden vuoden kuluttua siitä, kun niistä viimeksi sovittiin. 12. Seuraavan kokouksen ajankohta Varattiin 7.6. klo 10. Perutaan, jos kokous ei olekaan tarpeen. Sama paikka. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Vakuudeksi Ari Muhonen puheenjohtaja Nanna Hakala sihteeri päivitetty NH

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 13.2.2003 klo 14-16.45 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistonkatu 1 Läsnä: Päivi Kytömäki (puheenjohtaja) Kai Ekholm (kohdat 1-6, 9)

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 24.10.2003 klo 9-11.40 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone, Unioninkatu 36 Läsnä: Kai Ekholm (puheenjohtaja kohdat 1-4) Ari Muhonen (puheenjohtaja

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 10.3.2005 klo 10:05-13:15 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Kai Ekholm (kohdat 1-14) Juha Hakala (esittelijä)

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 31.3.2005 klo 12:30-15:35 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Irmeli Koskimies Eeva Laurila Ari Muhonen

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 7.6.2004 klo 10.05-11.35 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone, Unioninkatu 36 Läsnä: Kai Ekholm Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri)

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 31.3.2004 kello 9.15-11.20 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, Helsinki Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 3.11.2004 klo 13:10-15:20 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Kai Ekholm Nanna Hakala (sihteeri) Annu Jauhiainen

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 8.4.2005 klo 13:05-15:45 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 34, 3. krs., Auditorium VII Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion puheenjohtaja

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: 6.6.2008 klo 9.13-11.12 Paikka: Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1 Läsnä: Ari Muhonen, TKK:n kirjasto, puheenjohtaja Kristiina Hormia-Poutanen,

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 27.3.2003 klo 13-15.45 Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, Auditorium VII, Unioninkatu 34, Helsinki Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Ohjausryhmän

Lisätiedot

Linnea2-konsortion säännöt

Linnea2-konsortion säännöt Linnea2-konsortion säännöt 24. marraskuuta 2000 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 24. marraskuuta 2000. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot ovat konsortion

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 13.6.2005 klo 14:05-16:20 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri)

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 31.8.2005 klo 12:40-14:30 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Irmeli Koskimies Eeva Laurila Ari Muhonen

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 17.8.2006 klo 9:35-11:55 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Irmeli Koskimies Ari Muhonen (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous MUISTIO 1 (2) Kirjastoverkkopalvelut -konsortion yleiskokous Aika Torstai klo 14.15 14.40 Paikka Helsinki, Yliopistokatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Osallistujalista liitteenä. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Mikko Jauhiainen, SPV Services Finland Oy kertoi Lyyra-opiskelijakortin uudistuksesta ja erityisesti uudistushankkeen vaikutuksista kirjastoissa.

Mikko Jauhiainen, SPV Services Finland Oy kertoi Lyyra-opiskelijakortin uudistuksesta ja erityisesti uudistushankkeen vaikutuksista kirjastoissa. MUISTIO 1 (5) yhteiskokous Aika Tiistai 09.04.2013 klo 11.00-15.00 Paikka Auditorio Nissi, Tritonia, Yliopistonranta 7, 65200 Vaasa. Osallistujalista liitteenä. Muistio: 1. Kokouksen avaus Sinikka Luokkanen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: 20.3.2009 klo 9-12 Paikka: Joensuun yliopiston kirjasto, Joensuu Läsnä: Esittelijä: Sihteeri: Ari Muhonen, puheenjohtaja Kristiina Hormia-Poutanen Helena

Lisätiedot

AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen

AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen Aika: 19.8.2008 klo 10.00 12.00 Paikka: Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1 Osanottajat: AMKIT-johtoryhmä:

Lisätiedot

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Sivu 1 / 5 Kansalliskirjasto 9.11.2010 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: pe 5.11.2010 klo 10.00-13.00 Paikka: Hanken, A403 (4. krs), Arkadiankatu 22, Helsinki Jäsenet: Esittelijä: Sihteeri:

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Sivu 1 / 5 Kansalliskirjasto 11.1.2011 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: ti 18.1.2011 klo 10.30-12.35 Paikka: Helsingin yliopisto, Fabianinkatu 32, neuvotteluhuone (7. krs). Jäsenet: Esittelijät:

Lisätiedot

Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010

Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 Linnea2-konsortio 2010 Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 12.3.2010. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot (sopimuksen

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: pe 25.5.2007 klo 10:13-12:50 Paikka: Helsinki, Yliopistonkatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Läsnä: Ari Muhonen, puheenjohtaja Esko Ala-Peijari Kristiina Hormia-Poutanen

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 6.4.2006 klo 10:00-12:50 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion

Lisätiedot

Liite 1. Sopijaosapuolet

Liite 1. Sopijaosapuolet Liite 1. Sopijaosapuolet Aalto-yliopisto, Y-tunnus 0245902-6 Arkistolaitos, Y-tunnus 0245885-9 Eduskunnan kanslia, Y-tunnus 0245977-1 Helsingin yliopisto, Y-tunnus 0313471-7 Itä-Suomen yliopisto, Y-tunnus

Lisätiedot

Kokouksen esityslistaa muutettiin siten, että seuraavista kokouksista sopiminen siirrettiin kohdaksi 4. Muutoin esityslista hyväksyttiin.

Kokouksen esityslistaa muutettiin siten, että seuraavista kokouksista sopiminen siirrettiin kohdaksi 4. Muutoin esityslista hyväksyttiin. PÖYTÄKIRJA 6/98 Kansallinen elektroninen kirjasto Ohjausryhmän kokous 28.8.1998 klo 10-13.15 Läsnä: Päivi Kytömäki (pj.), Kai Ekholm, Paul Fogelberg, Riitta Huuhtanen, Annu Jylhä-Pyykönen, Sinikka Koskiala,

Lisätiedot

Aika: 5.9.2008 klo 10.00-14.00 Paikka: Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1

Aika: 5.9.2008 klo 10.00-14.00 Paikka: Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1 Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 5.9.2008 klo 10.00-14.00 Paikka: Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 10.06. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 2.4.2009 klo 10:00-16:00 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 10.10.

Lisätiedot

Finnan palvelusopimukseen lisättävät liitteet

Finnan palvelusopimukseen lisättävät liitteet Finnan palvelusopimukseen lisättävät liitteet Maria Virtanen 28.9.2016 Finna-konsortioryhmän kokous Sopimusasioissa ajankohtaista 1. Liite linkityspalvelusta 2. Tietosuojaliite 3. Liite vapaasti käytettävästä

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.)

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Suomen yliopistokirjastojen neuvosto Muistio Neuvoston kokous 4/2014 Aika: 4.12.2014 klo 10-16 Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Osallistujat: Tua Hindersson-Söderholm,

Lisätiedot

Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmä Muistio 13.4.2007

Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmä Muistio 13.4.2007 Aika: Perjantai 13.4.2007 klo 15.00 17.00 Paikka:Teollisuuskatu 23, 4 krs. B438 Läsnä: Markku Löytönen, pj. Sirkku Blinnikka, Päijät-Hämeen koulutuskonserni Juha Hakala, KK Kristiina Hormia-Poutanen, KK

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 23.11.2006 klo 10:05-12:55 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Ari Muhonen (puheenjohtaja) Kai Ekholm (-12:20)

Lisätiedot

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta. Minttu Hurme Kirjastojen tietojärjestelmät

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta. Minttu Hurme Kirjastojen tietojärjestelmät Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta Minttu Hurme 20.9.2012 Kirjastojen tietojärjestelmät HIEMAN HISTORIAA KANSALLISKIRJASTO JA KIRJASTOJÄRJESTELMÄT LSP Kirjastojärjestelmien historia Kansalliskirjaston

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 7.9.2006 klo 10:00-14:45 Paikka: Helsinki, Yliopistokatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion puheenjohtaja

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous ESITYSISTA 1 (3) Linnea2-yleiskokous 11.4.2016 Linnea2-konsortion yleiskokous Aika Maanantai 11.4.2016 kello 12 14:00 Paikka Kutsutut: Helsinki, Kaikukatu 4, Kansalliskirjasto, kokoushuone Kaneli (V520),

Lisätiedot

Metatietovaranto Melinda Hankkeen tilanne Minna Olkinuora-Tauru

Metatietovaranto Melinda Hankkeen tilanne Minna Olkinuora-Tauru Metatietovaranto Melinda Hankkeen tilanne 13.11.2012 Minna Olkinuora-Tauru Tavoite : Yhteinen metatietovaranto Suomen kirjastoille tarjoaa kirjastojen metatiedon tuotannolle uuden työskentely- ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Juujärvi esitti itseään puheenjohtajaksi ja Korhosta sihteeriksi. Ehdotus hyväksyttiin ja puheenjohtaja Juujärvi aloitti palaverin.

Juujärvi esitti itseään puheenjohtajaksi ja Korhosta sihteeriksi. Ehdotus hyväksyttiin ja puheenjohtaja Juujärvi aloitti palaverin. , Aika: Perjantai 26.2.2016 klo 10:00 12:00 Paikka: Agora, tietotekniikan projektien kokoushuone C226.1 Läsnä Jarmo Juujärvi (puheenjohtaja) Juha Moisio Ilari Paananen Kai Korhonen (sihteeri) Tilaajat

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 5.6.2006 klo 9:10-11:30 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Kai Ekholm Helena Hämynen (päätöskohdissa puhelimen

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Ennen kokousta n. klo 10:00-12:00 kuultiin Ex Libris Groupin puheenvuoro, jonka piti Marc Daubach (Corporate Vice President, General Manager Europe). Aika: 28.3.2007 klo

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 25 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 25 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 23 Nuorisovaltuusto 23.1.2014 AIKA 23.1.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 25 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä Koulutus Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

KDK-asiakasliittymä - tilannekatsaus. OKM kirjastopäivät Kristiina Hormia-Poutanen

KDK-asiakasliittymä - tilannekatsaus. OKM kirjastopäivät Kristiina Hormia-Poutanen KDK-asiakasliittymä - tilannekatsaus OKM kirjastopäivät 15.11.2011 Kristiina Hormia-Poutanen KDK-asiakasliittymä tavoitteita Kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteistyö Yhteinen asiakasliittymä kansallinen,

Lisätiedot

Yliopisto- ja AMK-kirjastokonsortioiden tietokantapalvelimet

Yliopisto- ja AMK-kirjastokonsortioiden tietokantapalvelimet Yliopisto- ja AMK-kirjastokonsortioiden tietokantapalvelimet Vuosiraportti 2017 Thomas Roos 20.2.2018 Yleistä Kirjastokonsortioiden käytössä oleva palvelin vaihdettiin vuoden 2015 syksyllä. Sun M9000 korvattiin

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta , LIITE 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/ (11) SAIRAANHOITOPIIRI

Tarkastuslautakunta , LIITE 1 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/ (11) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (11) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 23.03.2015 klo 9:00-12:40 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 24 EDELLISEN

Lisätiedot

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ 1 SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ Valtakunnalliset kaukopalvelupäivät 15.-16.5.2013 Päivi Kytömäki Ylikirjastonhoitaja Oulun

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 22.3.2016 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 22.3.2016 klo 15 Paikka: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen 22.11.2011 Linnea2-konsortio

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen 22.11.2011 Linnea2-konsortio Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus Nina Hyvönen 22.11.2011 Linnea2-konsortio Tavoiteltavat hyödyt Luo edellytyksiä kirjastojärjestelmäarkkitehtuurin muutokselle. Tehostaa kirjastojen

Lisätiedot

Kansallinen metatietovarantohankkeen. Nina Hyvönen 24.4.2012

Kansallinen metatietovarantohankkeen. Nina Hyvönen 24.4.2012 Kansallinen metatietovarantohankkeen tilannekatsaus Nina Hyvönen 24.4.2012 Hankkeen tilanne nyt 3. vaihe 2011-2015 katteen laajentaminen yleisten kirjastojen projekti alkoi syksyllä 2011 ammattikorkeakoulukirjastojen

Lisätiedot

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/2007 Seurakuntaneuvosto 23.8.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720

Lapinjärven suomalainen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/2007 Seurakuntaneuvosto 23.8.2007 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 Lapinjärventie 24 A 07800 Lapinjärvi Puh. 530720 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2007 Aika: Torstaina 23.08.2007 klo 18.30-20.00 Paikka: Virastotalo (ent.suom.pappila), Kirkonkylä ASIALISTA 53 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA 16.1.2017 klo 17.00 18.31 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kannisto Arttu (ja merkintä siitä, kuka Tynkkynen Alina toimii puheenjohtajana) Silenko Robert Mauriala

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

RDA:n kansainvälinen kommentointi. Kuvailustandardien kansallinen kehittämisryhmän kokous Marja-Liisa Seppälä

RDA:n kansainvälinen kommentointi. Kuvailustandardien kansallinen kehittämisryhmän kokous Marja-Liisa Seppälä RDA:n kansainvälinen kommentointi Kuvailustandardien kansallinen kehittämisryhmän kokous 9.3.2016 Marja-Liisa Seppälä Kommenttityypit Viralliset muutosehdotukset (proposals) ovat määrämuotoisia ehdotuksia

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko klo 13:00 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta

Kokousaika Keskiviikko klo 13:00 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta ENONTEKIÖN KEHITYS OY HALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Kokousaika Keskiviikko klo 13:00 Kokouspaikka Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta Paikalla olleet kutsutut jäsenet Paikalla olleet

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016 Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 6/2016 Aika: Torstaina 15.12.2016 klo 17.00. Paikka:

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013. Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) 6.11.2013 YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS JA VUOSIKOKOUS Aika Paikka 3.11.2013 klo 14.00 Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9 Kokousvirkailijat Maarit Kallio Katri Maijala Taavi

Lisätiedot

FinELib-aineistojen kustannustenjakomalli ja sen uudistamistarve

FinELib-aineistojen kustannustenjakomalli ja sen uudistamistarve FinELib-aineistojen kustannustenjakomalli ja sen uudistamistarve Erikoiskirjastojen neuvoston kokous 21.11.2006 Pirjo Sutela VTT Copyright VTT FinElib-aineistojen hinnoittelu 1) Palvelun tarjoaja määrittelee

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot

Kirjastokonsortioiden laitteistoympäristön kehitysprojekti

Kirjastokonsortioiden laitteistoympäristön kehitysprojekti Kirjastokonsortioiden laitteistoympäristön kehitysprojekti Triangelipäivät Kuopiossa Katri Vänttinen n kehittämispäällikkö, projektin ohjausryhmän jäsen katri.vanttinen@arene.fi Taustaa Yliopistokirjastojen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 11 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 19.6.2012 kello 17.00 Paikka: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarilan kampus Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni jäsen Kurronen Laura jäsen,

Lisätiedot

RELAIS kaukopalveluohjelmisto tilannekatsaus. 24.11.2010 Päivi Järvinen

RELAIS kaukopalveluohjelmisto tilannekatsaus. 24.11.2010 Päivi Järvinen RELAIS kaukopalveluohjelmisto tilannekatsaus 24.11.2010 Päivi Järvinen Nykytilanne Kirjastoilla käytössä eri ohjelmia: esim. KAKE, File Maker -sovellus,trip-sovellus Kaukis, FFB (Fjärrlån för bibliotek),

Lisätiedot

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 RYMÄTTYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 Seurakuntaneuvosto 20.1.2010 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 20.1.2010 klo 17-18.20 Paikka: Seurakuntakoti Läsnä: Sirén Petri puheenjohtaja Heino,

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2014

Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2014 Kielellisten palvelujen toimikunta 20.08.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Kokouksen avaus 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 13 Pöytäkirjan tarkastajat 14 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja osallistujien toteaminen, pöytäkirjan tarkastajien valinta

2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja osallistujien toteaminen, pöytäkirjan tarkastajien valinta 1 / 5 Pahkamäen koulun vanhempainyhdistys ry:n hallituksen kokous aika: maanantaina 4.2.2019 klo 18.01-19.22 paikka: Pahkamäen koulun ruokala läsnä: Inga Sokka, Outi Kvarnberg, Päivi Ehrnsten, Jaana Kaurinkoski,

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 8.2.2007 klo 10:15-12:37 Paikka: Helsinki, Yliopistonkatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone Läsnä: Ari Muhonen (puheenjohtaja) Kristiina Hormia-Poutanen Helena

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,

Lisätiedot

Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, B rappu, 3. krs. Helmi-kabinetti. Asia Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, B rappu, 3. krs. Helmi-kabinetti. Asia Otsikko Sivu 1 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN Tarkastuslautakunta 15.2.2016, LIITE 1 TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 18.01.2016 klo 9:01-11:08 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, B rappu, 3. krs. Helmi-kabinetti KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 EDELLISEN

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016 Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 4.7.2018 klo 15.00 16.00 Paikka Tornio 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot