Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmä Muistio
|
|
- Pasi Nurminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aika: Perjantai klo Paikka:Teollisuuskatu 23, 4 krs. B438 Läsnä: Markku Löytönen, pj. Sirkku Blinnikka, Päijät-Hämeen koulutuskonserni Juha Hakala, KK Kristiina Hormia-Poutanen, KK Annu Jauhiainen, KK Tiina Kupila-Rantala, Tieteen tietotekniikan keskus, CSC Markku Laitinen, KK, asiantuntija Ari Muhonen, TKK Elisa Orrman, Kansallisarkisto Taina Lepistö, KK, sihteeri Poissa: Eija Karjalainen, Lappeenranta kaupunginkirjasto Teo Kirkinen, HY Kari Liukkunen, OY Ari Rouvari, KK Esa-Pekka Keskitalo, KK 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2. Asialistan hyväksyminen Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi 3. Tiedotusasioita Juha Hakala kertoi Kansalliskirjaston tietohallintostrategiasta sekä uudesta pitkäaikaissäilytys työryhmästä: - Kansalliskirjastossa on valmisteilla uusi tietohallintostrategia, jonka lähetekeskustelu käydään Suunniteltu valmistumisaikataulu on vuoden 2007 loppuun mennessä. - Opetusministeriö on asettanut työryhmän suunnittelemaan elektronisen aineiston pitkäaikaissäilytystä Suomessa. Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran toukokuussa ja sen työn on tarkoitus valmistua vuoden 2007 lokakuun loppuun mennessä. Ryhmän puheenjohtajana toimii Jouko Nenonen Kansallisarkistosta, sihteereinä Anne Lehto Opetusministeriöstä ja Esa-Pekka Keskitalo Kansalliskirjastosta. Annu Jauhiainen kertoi järjestelmäntoimittaja ExLibris Groupin kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksista: - Neuvotteluissa on pyritty löytämään ratkaisu yliopistokirjastojen yhteistietokannan Lindan ongelmiin. Ratkaisuksi on esitetty Voyagersovelluksen Universal Catalogue-modulin korvaamista Aleph sovelluksen yhteisluettelotoiminnolla. Mahdollinen vaihto voitaneen tehdä nykyisen lisenssisopimuksen puitteissa niin, että kustannuksia tulee vain Ex Libriksen tekemästä työstä. Alustavan aikataulun mukaan asiassa tehdään päätös vuoden 2007 kuluessa.
2 4. Asiantuntijaryhmien raportit Ryhmien puheenjohtajat/edustajat raportoivat ryhmiensä toiminnasta ja kertoivat meneillään olevista ajankohtaisista asioista. Kirjastotoiminnan vaikuttavuuden arviointiryhmä / Markku Laitinen: Markku Laitinen esitteli vaikuttavuuden arvioinnin ryhmän toimintaa vuonna Ryhmä kokoontui kaksi kertaa ja sen toiminnan fokukseksi on hahmottunut kirjastotoiminnan vaikuttavuutta kuvaavien mittareiden kehittäminen. Ryhmä hyödyntää työvälineinään muun muassa standardeja, tilastoja, Balance Score Card mittaristoa, sekä asiakaskyselyjen tuloksia. Ryhmän työskentelyn haasteena on noussut esiin vaikuttavuuden arviointivälineiden kehittämisen suuri tarve kirjastoalalla, sekä eri kirjastosektoreiden erilaisten tarpeiden ja käytössä olevien mittareiden yhteensovittaminen. Ryhmän jäsenet tekivät vuonna 2006 Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmälle esityksen Vaikuttavuuden arvioinnin ryhmän nimen muuttamisesta Kirjastotoiminnan vaikuttavuuden arviointiryhmäksi. Esitys hyväksyttiin. Keskustelu: Keskustelussa nousi esiin mittaamisen merkittävä rooli ja haaste kirjastojen toiminnan tehokkuuden osoittajana. Arvioinnin kehittämisen todettiin olevan uuden palvelukeskuksen myötä korkealla Kansalliskirjaston prioriteeteissa. Mittaamisen tulosten todettiin kiinnostavan varmasti myös päättäjiä. Markku Laitinen toi esiin tieteellisten kirjastojen tilastotietokannan vuoden 2006 aikana tehdyn kehittämistyön olleen merkittävä edistysaskel, sillä se tarjoaa faktatietoa kirjastojen vaikuttavuuden tueksi. Hän totesi myös, että laadullisten mittareiden kehittäminen on kirjastotilastoinnissa parhaillaan käynnissä ja kirjastot ovat hyvin sitoutuneita kehitystyöhön. Ohjelmisto- ja standardointiryhmä / Juha Hakala Juha Hakala esitteli Ohjelmisto- ja standardointiryhmän toimintaan vuonna vaikuttaneita hankkeita. Voyager järjestelmän nykytilanteeseen ei ole Annu Jauhiaisen esityksen lisäksi lisättävää. Kansalliskirjasto on rakentanut uuden DSpace -pohjaisen julkaisuarkistosovelluksen, jonka kirjastot voivat ottaa käyttöön. Tällä hetkellä keskitettyyn ympäristöön on jo sijoitettu Helsingin yliopiston ethesispalvelu. Myös Turun yliopiston julkaisuarkisto on myös liittymässä mukaan keskitettyyn ympäristöön. Monikielisyys ja URN-tunnusten käyttö ovat osoittautuneet haasteellisiksi toteuttaa, mutta tällä hetkellä palvelu toimii hyvin. Ohjelmisto- ja standardointiryhmä on ottanut myönteisen kannan MARC21 formaatin käyttöönottoon Suomen kaikissa kirjastoissa vuoteen 2010 mennessä. Juha Hakala kommentoi myös RFID-sovellusten vuoden 2006 aikana yleistynyttä käyttöönottoa Suomessa. Yleiset kirjastot ovat olleet aktiivisimpia tällä saralla, Lähes kaikki käyttöönotot ovat tapahtuneet yleisissä kirjastoissa, esimerkkinä Turun kaupunginkirjasto, mutta myös Teknillisen korkeakoulun kirjasto on aloittanut käyttöönottoa valmistelevan hankkeen. Teknisiä sovelluksia on kuitenkin tarjolla useita ja Hakala arveli, että tulevaisuudessa saattaa olla käytössä useita standardeja, jotka eivät ole keskenään yhteismitallisia. Myös tietoturva on herättänyt huolta,
3 mutta Hakalan mukaan tarralle tallennettavien tietoelementtien sopiminen yhteisesti varmasti hälventää uhkakuvia. Suomessa vallitsee verrattain hyvä yksimielisyys ja ohjeistus asiasta. Keskustelu: Kristiina Hormia-Poutanen kommentoi ryhmien vuoden 2006 aikaista toimintaa. Viime vuoden aikana kokoontuneet asiantuntijaryhmät Ohjelmisto- ja standardointiryhmä sekä Kirjastotoiminnan vaikuttavuuden arviointiryhmä eivät tuota toivotulla tavalla aineistoa ohjausryhmänä toimivan Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmän työskentelyyn. Syynä tähän saattaa olla ryhmien kokoontumisten vähäisyys. Asiantuntijaryhmien toiminnan arviointi voisi tulevaisuudessa olla perusteltua. Hormia-Poutanen totesi, että Digitaalisen kirjaston kehittämisen linjanvedoista tullaan keskustelemaan Kansalliskirjaston johtoryhmässä tiistaina Kehittämislinjaukset Kansalliskirjaston sisällä eivät yksin riitä, vaan vaaditaan suurempaa foorumia. Työskentely täytyy kuitenkin viedä konkreettisten päätösten tasolle. Kansalliskirjastolla on tarve edetä ja tehdä hankkeisiin liittyviä päätöksiä melko nopealla aikataululla. 5. URN-resoluutiopalvelu URN-tunnukset ovat kansalliskirjastojen ylläpitämä verkkojulkaisujen pysyvien tunnusten järjestelmä. Sen käyttöönotto kiinnostaa Suomessa mm. useita korkeakouluja. Järjestelmän avulla dokumenteille voidaan antaa myös nk. pysyvä osoite. URN-tunnusten toimivuus edellyttää läheistä yhteistyötä ja yhteisiä toimintaperiaatteita Kansalliskirjaston ja URN-tunnusten jakelijoiden välillä. Jakelijoille syntyy myös pitkän aikavälin vastuu osallistumisesta järjestelmän ylläpitoon. Esitys: Annetaan suositus URN-tunnusten jakelun lisäämiseksi ja hyväksytään julkaisijoita koskevat tunnusten käytön ja niihin liittyvien palveluiden tarjonnan periaatteet. Keskustelu: Juha Hakala kertoi, että kirjastojen näkökulmasta URN-tunnuksiin liittyy verkkojulkaisujen luettelointia koskeva ongelma. Julkaisujen URL-osoitteet muuttuvat usein ja tietokannan ajan tasalla pitäminen vaatii manuaalista ylläpitoa. Suomessa on valittu ratkaisuvaihtoehdoksi staattinen linkki, URN-tunnus. Kansalliskirjaston ethesis-palvelu on esimerkki kyseisen tekniikan sovelluksesta. Staattisen linkin käyttöä suosittavat myös Euroopan kansalliskirjastot. Hakalan mukaan Kansalliskirjastoon keskitetty URN-tunnusten jako ei palveluna rajaudu vain kirjastoalan sisälle, vaan esimerkiksi opetusministeriö ja tilastokeskus ovat osoittaneet kiinnostusta käyttöönottoon. Hakala esitti, että Ohjelmisto- ja standardointiryhmä valmistelisi suosituksen URNtunnusten käytöstä URL-tunnusten sijaan ja toisi asian verkkopalveluryhmän käsiteltäväksi. Kansalliskirjastossa työstetään parhaillaan ohjeistusta, johon suositus voisi nojata. Keskustelussa tuotiin esille, että kumppanitahoilta saatava auktorisointi voisi auttaa osoitteiden ylläpitämisen vaatimien resurssien vakiintumisessa. Resursseja kaivataan erityisesti jos palvelu laajenee kirjastoalan ulkopuolelle. URN-tunnusten käyttöönotto vaatii julkaisijoilta vahvaa sitoutumista päivittämiseen ja rekisteröimiseen. Osoitteiden jakaminen vaatii tarkkuutta, jotta järjestelmä pysyisi aukottomana. Päivitykset tehdään kirjastoissa, eikä työtä voida kokonaisuudessaan siirtää Kansalliskirjastoon.
4 Päätös: Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmä suhtautuu esitykseen myönteisesti. 6. Verkkopalveluryhmän kokoonpano Esitys: Todetaan verkkopalveluryhmän kokoonpano toimikaudella : Markku Löytönen, pj. Tiina Kupila-Rantala, Tieteen tietotekniikan keskus CSC Birgitta Aurén, Vaasan kaupunginkirjasto Elisa Orrman, Kansallisarkisto Ari Muhonen, TKK Sirkku Blinnikka, Päijät-Hämeen koulutuskonserni Teo Kirkinen, HY Kari Liukkunen, OY Juha Hakala, Kansalliskirjasto Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto Annu Jauhiainen, Kansalliskirjasto, valmistelija Lisäksi asiantuntijoita sekä sihteeri Kansalliskirjastosta. Keskustelu: Puheenjohtaja totesi, että Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmän nykyinen kokoonpano on osoittautunut toimivaksi ja jatkaa työskentelyä. Puheenjohtaja painotti kuitenkin, että asiantuntijatyöryhmien työskentely vaatii kriittistä arviointia. Jatkossa on hyvä seurata mitkä työryhmät osoittautuvat tarpeellisiksi, onko esim. laitteistoryhmä edelleen tarpeellinen ja tarvitaanko jotain muuta ryhmää sen sijaan. Puheenjohtaja tiedusteli myös mielipidettä onko ryhmien kokoonpanoa tarpeen muuttaa. Keskustelussa todettiin, että laitteiston osalta juoksevien asioiden hoito sujuu myös ilman laitteistoryhmää. Varsinaiset päätökset laitteistoihin liittyen tehdään joko Kansalliskirjastossa tai konsortiossa. Aiemmin ohjausryhmässä esillä ollut ryhmien puheenjohtajien välinen yhteydenpito on ollut vähäistä. Kansalliskirjaston sisällä kerran kuussa kokoontuvan Triangelitiimin hyödyntäminen ryhmien toiminnan tukena voisi olla mahdollisuus tulevaisuudessa. Ehdotettiin ryhmien puheenjohtajien osallistumista ohjausryhmän kokouksiin. Tämä voisi sitouttaa myös ryhmien toimintaa, jolloin keskustelu asiantuntijaryhmien ja ohjausryhmän välillä olisi säännöllisempää ja ryhmät myös osallistuisivat tätä kautta laajempien linjojen eteenpäin vientiin. Päätös: Hyväksyttiin esitetty Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmän kokoonpano, mutta päätettiin selvittää vielä, voidaanko ottaa mukaan asiantuntijaryhmien puheenjohtajat. 7. Toimintasuunnitelma 2007 (liitteet 1 ja 2) / Annu Jauhiainen Todetaan vuoden 2006 raportti. Käsitellään jo viime kokouksessa luonnosteltu, sen jälkeen päivitetty toimintasuunnitelma.
5 Esitys: Hyväksytään vuoden 2007 toimintasuunnitelma. Keskustelu: Annu Jauhiainen esitteli vuoden 2006 toimintasuunnitelman ja raportin (liite 1) sekä vuoden 2007 toimintasuunnitelman. Kristiina Hormia-Poutanen esitti muutosta vuoden 2007 toimintasuunnitelman kohtaan Julkaisuarkistot. Kansalliskirjaston rooli tulisi kirjata muotoon: Kansalliskirjasto kehittää julkaisuarkistopalvelua, sen toimintamalleja, rahoitusratkaisuja ja hallintomalleja. Kristiina Hormia-Poutanen teki myös toisen ehdotuksen Kansalliskirjaston kansallisen elektronisen kirjaston HALTI-projektin esittelystä Ohjelmisto- ja standardointiryhmässä sekä Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmässä. Ryhmissä voisi herätä ajatuksia HALTI:n kehittämiseen. Puheenjohtaja huomautti että toimintasuunnitelman sisältäessä lukuisia eri elementtejä on asiantuntijoiden hyödyntämisen ryhmän työskentelyssä erittäin tärkeää. Juha Hakala ehdotti pitkäaikaissäilytystyöryhmän työskentelyn seurantaa seuraavan kokouksen asialistalle ja Jouko Nenosta esittelijäksi. Ehdotettiin myös Opetusministeriön uuden IT-pääsihteerin Esko Ala-Peijarin kutsumista vieraaksi seuraavaan kokoukseen, jolloin voitaisiin pohtia ryhmän yhteistyötä opetusministeriön kanssa. Päätös: Puheenjohtaja totesi toimintasuunnitelman hyväksytyksi esitetyin tarkennuksin. 8. Muut asiat Juha Hakala toi esiin ONIX-formaatin käyttöönoton Suomessa. Kotimainen ONIX on mahdollisesti valmis käyttöönotettavaksi jo kesällä Digitaalisen kirjaston verkkopalvelutyöryhmän roolista käyttöönotossa on hyvä keskustella jatkossa. 9. Seuraavan kokouksen ajankohta Seuraavan kokouksen ajankohdaksi sovittiin torstai klo Kokouksen päättäminen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo
Linnea2-konsortion yleiskokous
MUISTIO 1 (2) Kirjastoverkkopalvelut -konsortion yleiskokous Aika Torstai klo 14.15 14.40 Paikka Helsinki, Yliopistokatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Osallistujalista liitteenä. 1. Kokouksen
AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen
AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen Aika: 19.8.2008 klo 10.00 12.00 Paikka: Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1 Osanottajat: AMKIT-johtoryhmä:
Digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmä PÖYTÄKIRJA 1(8) Verkkopalveluryhmä
Digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmä PÖYTÄKIRJA 1(8) Digitaalisen kirjaston ohjausjärjestelmä n kokous Aika: Perjantai klo 9.10 11.00 Paikka: Helsingin yliopisto, Aleksandria, huone 431 Läsnä: Markku
MARC 21 YHTEISEKSI FORMAATIKSI -- SUOSITUS ERIKOISKIRJASTOILLE?
MARC 21 YHTEISEKSI FORMAATIKSI -- SUOSITUS ERIKOISKIRJASTOILLE? Erikoiskirjastojen neuvosto Helsingissä 21.11.2006 Esittelijä: Nanna Jokinen TAUSTOJA LYHYESTI ja lisää osoitteessa www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/formaatti/
KDK-asiakasliittymä - tilannekatsaus. OKM kirjastopäivät Kristiina Hormia-Poutanen
KDK-asiakasliittymä - tilannekatsaus OKM kirjastopäivät 15.11.2011 Kristiina Hormia-Poutanen KDK-asiakasliittymä tavoitteita Kirjastojen, arkistojen ja museoiden yhteistyö Yhteinen asiakasliittymä kansallinen,
Mikko Jauhiainen, SPV Services Finland Oy kertoi Lyyra-opiskelijakortin uudistuksesta ja erityisesti uudistushankkeen vaikutuksista kirjastoissa.
MUISTIO 1 (5) yhteiskokous Aika Tiistai 09.04.2013 klo 11.00-15.00 Paikka Auditorio Nissi, Tritonia, Yliopistonranta 7, 65200 Vaasa. Osallistujalista liitteenä. Muistio: 1. Kokouksen avaus Sinikka Luokkanen
Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen
Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä Koulutus Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto
Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.)
Suomen yliopistokirjastojen neuvosto Muistio Neuvoston kokous 4/2014 Aika: 4.12.2014 klo 10-16 Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Osallistujat: Tua Hindersson-Söderholm,
Museoiden keskustelutilaisuus 20.8.2009. Kansalliskirjasto Museovirasto Arkistolaitos
Museoiden keskustelutilaisuus 20.8.2009 Kansalliskirjasto Museovirasto Arkistolaitos AGENDA Mikä KDK:n asiakasliittymä? Mitä asiakkaat siitä saavat? tiedonhaku Palvelut Europeana ja muut ulkoiset järjestelmät
UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT. Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet
UUSI ARKKITEHTUURI PAREMMAT PALVELUT Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet 11.4.2008 Ari Rouvari SISÄLLYS Taustaa Digitaalisen kirjaston määritelmä 2007 Tietohallintostrategia 2007-2008 Tavoitteet Järjestelmäarkkitehtuurihankkeet
Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous
Sivu 1 / 5 Kansalliskirjasto 9.11.2010 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: pe 5.11.2010 klo 10.00-13.00 Paikka: Hanken, A403 (4. krs), Arkadiankatu 22, Helsinki Jäsenet: Esittelijä: Sihteeri:
Kirjastojen yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen Kirjastoverkkopäivät 23.10.2012
Kirjastojen yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastoverkkopäivät 23.10.2012 Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä
Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden keskitettyjen palveluiden ohjausjärjestelmän arviointi
Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluiden keskitettyjen palveluiden ohjausjärjestelmän arviointi Minna-Liisa Kivinen suunnittelupäällikkö Keskitettyjen palveluiden ohjaus Ohjausryhmä Ohjattavat palvelut
Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Kriminologinen kirjasto (Vantaa)
Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous 30.10.2008 Kriminologinen kirjasto (Vantaa) Katsaus toimintaan vuonna 2008 Ritva Hänninen, Ilmatieteen laitos 30.09.09 EriK-toiminnan piirteitä - Tekee tunnetuksi
Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut. 2008 Kristiina Hormia-Poutanen
Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut 2008 Kristiina Hormia-Poutanen Tausta Kansalliskirjasto 2002 seurantaryhmän muistio (2006) Kansalliskirjastosta kirjastoverkon palvelukeskus 1.8.2006
ASIAKASLIITTYMÄ. Erikoiskirjastokokous 21.10.2009. Ari Rouvari Kansalliskirjasto
ASIAKASLIITTYMÄ Erikoiskirjastokokous 21.10.2009 Ari Rouvari Kansalliskirjasto AGENDA Mikä asiakasliittymä? Mitä asiakkaille? Mitä kirjastoille, museoille ja arkistoille? Miten? Asiakasliittymän ja yhteisluettelon
Tilaston sovellukset ja sudenkuopat
Tilaston sovellukset ja sudenkuopat 24.1.-13.3.2012 Tilastoista tietoa - tilastovalmennusta yleisille kirjastoille Markku Laitinen, Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut markku.laitinen@helsinki.fi
Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous
Sivu 1 / 5 Kansalliskirjasto 11.1.2011 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: ti 18.1.2011 klo 10.30-12.35 Paikka: Helsingin yliopisto, Fabianinkatu 32, neuvotteluhuone (7. krs). Jäsenet: Esittelijät:
Yleiset kirjastot Melindaan
Yleiset kirjastot Melindaan 30.10.2013 Minna Olkinuora-Tauru Kansallinen metatietovaranto Melindaan liittyminen ja työskentely Melindaan liittyminen Tehdään kirjastokohtaisessa käyttöönottoprojektissa
Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
1 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: 20.3.2009 klo 9-12 Paikka: Joensuun yliopiston kirjasto, Joensuu Läsnä: Esittelijä: Sihteeri: Ari Muhonen, puheenjohtaja Kristiina Hormia-Poutanen Helena
Kielellisten palvelujen toimikunta 15.06.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015
Kielellisten palvelujen toimikunta 15.06.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajat 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5 Ajankohtaiset
KITT2, uusi tieteellisten kirjastojen yhteistilastotietokanta
KITT2, uusi tieteellisten kirjastojen yhteistilastotietokanta Asiantuntijaseminaari Helsinki 26.11.2013 Markku Laitinen, Kansalliskirjasto Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto (KITT) KITT = Kirjastotilastotietokanta
Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306
AMKIT-KONSORTIO MUISTIO Viestintäryhmä ja Kreodin toimituskunta 14.2.14 Aika 4.2.2014 klo 10.30 15.30 Paikka Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, 01300 Tikkurila tila A306 Osallistujat Laakkonen, Anna,
Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus. Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011
Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011 UKJ valmisteluryhmän järjestäytymiskokous 15.6.2011 Valmisteluryhmän puheenjohtajaksi valittiin
Palvelukonsortion johtoryhmän kokous , PÖYTÄKIRJA Aika: torstai klo Paikka:
Palvelukonsortion johtoryhmän kokous 4-2012, PÖYTÄKIRJA Aika: torstai 22.11.2012 klo 10-12 Paikka: Luonnos CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy, Monitoimitila 1. Kerros, Keilaranta 14, 02101 Espoo Videoneuvotteluyhteys
Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: 6.6.2008 klo 9.13-11.12 Paikka: Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1 Läsnä: Ari Muhonen, TKK:n kirjasto, puheenjohtaja Kristiina Hormia-Poutanen,
Linnea2-konsortion yleiskokous
Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 2.4.2009 klo 10:00-16:00 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 10.10.
FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 2/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio
Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskeva työryhmä
Digitaalisen kirjaston verkkopalveluryhmä Muistio 12.9.2007 Liite 1 Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskeva työryhmä Verkkopalveluryhmä 12.9.2007 Esa-Pekka Keskitalo Jäsenet Puheenjohtaja
Ohjausryhmän perehdytys
Ohjausryhmän perehdytys Finto-projektin ohjausryhmä 4.4.2017 Kansalliskirjasto (Yliopistolaki) Helsingin yliopiston yhteydessä toimii Kansalliskirjasto. Kansalliskirjasto vastaa toimialallaan kansallisen
Sisällönkuvailun asiantuntijaverkoston kokous
Sisällönkuvailun asiantuntijaverkoston kokous MUISTIO 2/2009 Aika perjantai 18.9.2009, klo 10:30-14:40 Paikka Tampereen yliopiston kirjasto, Linna, kokoushuone 4029 Läsnä Green, Irma (TKK) Hedman, Arne
Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen
Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Hallitusohjelma: Kirjastoja kehitetään vastaamaan
Hankintayhteistyö korkeakoulujen kirjastojärjestelmän hankinnassa
Hankintayhteistyö korkeakoulujen kirjastojärjestelmän hankinnassa Missä mennään -webinaari Minna-Liisa Kivinen Kirjastojen taustajärjestelmän hankintayhteistyö Kaikki Voyageria käyttävät kirjastot ovat
Kansallinen yhteisluettelo tilannekatsaus ja toimintasuunnitelma Nina Hyvönen
Kansallinen yhteisluettelo tilannekatsaus ja toimintasuunnitelma 2011 19.4.2011 Nina Hyvönen Agenda Taustaa Ajankohtaista Metadatan omistusoikeus Sopimukset Jatkosuunnitelmat Toimintakonsepti ja sisällöt
Kirjastojen yhteiset palvelut. Annu Jauhiainen 9.12.2011 Erikoiskirjastojen neuvosto
Kirjastojen yhteiset palvelut Annu Jauhiainen 9.12.2011 Erikoiskirjastojen neuvosto Kansakunnan tie tietoon Kansalliskirjaston strategiset päämäärät Kansallisaineiston saatavuudella ja säilyvyydellä on
LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013
LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
Linnea2-ohjausryhmän kokous
Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: pe 25.5.2007 klo 10:13-12:50 Paikka: Helsinki, Yliopistonkatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Läsnä: Ari Muhonen, puheenjohtaja Esko Ala-Peijari Kristiina Hormia-Poutanen
Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä
Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Aika 23.08.2010, kello 13:00 16:00 Paikka TIEKE, Salomonkatu 17 A, 10.krs Paikalla Poissa Vesa Kotilainen Pirjo Ilola Taru Rastas Martti From Kristiina Seppälä Michael Burman
Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus
Suomen VIII Arkistopäivät 18.5.2010 Jyväskylässä Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suunnittelija Tapani Sainio www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen
Linnea2-ohjausryhmän kokous
Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 8.2.2007 klo 10:15-12:37 Paikka: Helsinki, Yliopistonkatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone Läsnä: Ari Muhonen (puheenjohtaja) Kristiina Hormia-Poutanen Helena
Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37
KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen
Palveluverkkotyöryhmä
Palveluverkkotyöryhmä Aika: Keskiviikko 2.4.2014 klo 14.30 16.37 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 2. krs. kokoustila Vellamo Läsnä: Raila Lindholm, Kärkölä, puheenjohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen
Linnea2-konsortion yleiskokous
Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 7.9.2006 klo 10:00-14:45 Paikka: Helsinki, Yliopistokatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion puheenjohtaja
Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous
Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä Tommi Jauhiainen 9.12.2011. Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmä Ryhmä piti järjestäytymiskokouksensa 15.6.2011.
Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009
Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009 Jarmo Saarti Kuopion yliopiston kirjasto Kirjastopalvelujen tuotteistaminen seminaari
Linnea2-ohjausryhmän kokous
Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 13.6.2005 klo 14:05-16:20 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri)
Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin
Sote-sparrausryhmä valmistelutyöryhmän kokous 7.2.2018 Aika 7.2.2018 klo 10:00 12:00 Paikka Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Esittelijät / sihteerit Palo Miia. Lapin maakunta-
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim
UKJ 2014 -> Ari Ahlqvist Kehittämispäällikkö Asiantuntijaseminaari 13.2.2014. KANSALLISKIRJASTO - Kirjastoverkkopalvelut
UKJ 2014 -> Ari Ahlqvist Kehittämispäällikkö Asiantuntijaseminaari 13.2.2014 Rahoitushakemus OKM:lle Kansalliskirjasto haki uuden kirjastojärjestelmän (UKJ) toteutushankkeen vaiheen 1 rahoittamiseksi vuosittaista
Seuraava kokous 26.9. Keijo Korhonen ei pysty osallistumaan. Antti Eskola toimii sijaisena. Ari Pulkkisen osallistuminen varmistetaan tällä viikolla.
Pöytäkirja 1 (6) Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä 5/2012 Aika: 14.8.2012 Paikka: Tieke Läsnä: Kristiina Seppälä, puheenjohtaja Pirjo Ilola, Harri Korhonen, Antti Eskola, Kati Ström-Lepola, Veli-Matti Sahlberg,
Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä
Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Aika, kello 9:00 12:00 Paikka TIEKE, Salomonkatu 17 A, 10.krs Paikalla Vesa Kotilainen Pirjo Ilola Taru Rastas Martti From Kristiina Seppälä Michael Burman Itella,pj, operaattori
Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli
Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 n kokous Kokousaika kello 14:00 16.15 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus
Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2014
Kielellisten palvelujen toimikunta 20.08.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 11 Kokouksen avaus 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 13 Pöytäkirjan tarkastajat 14 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Kirjastojen kansallinen metatietovaranto KDK 2012 seminaari 30.5.2012. Terhi Mikkola, Kansalliskirjasto
Kirjastojen kansallinen metatietovaranto KDK 2012 seminaari 30.5.2012 Terhi Mikkola, Kansalliskirjasto Tavoite : Yhteinen metatietovaranto kaikille Suomen kirjastoille tarjoaa kirjastojen metatiedon tuotannolle
Linnea2-konsortion yleiskokous
Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 6.4.2006 klo 10:00-12:50 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion
Kirjastokonsortioiden laitteistoympäristön kehitysprojekti
Kirjastokonsortioiden laitteistoympäristön kehitysprojekti Triangelipäivät Kuopiossa Katri Vänttinen n kehittämispäällikkö, projektin ohjausryhmän jäsen katri.vanttinen@arene.fi Taustaa Yliopistokirjastojen
TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT ASIALISTA 5/
Aika: Keskiviikko 10.8.2016 klo 13:00-14:35 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Anttonen Kaisu ympäristöjohtaja Tampere, pj. Olkanen Emilia
Kansalliskirjaston palvelupaletti erikoiskirjastoille
Kansalliskirjaston palvelupaletti erikoiskirjastoille Heli Kautonen Palvelupäällikkö, Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 25.11.2013 Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkoston syyskokous Kansalliskirjaston
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2017 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 15.9.2017 klo 13 14.35 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Paikalla:
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 11 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan
Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä
Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä Korkeakoulukirjastojen johtajien neuvottelupäivät 10.2.2009 Kristiina Hormia-Poutanen Korkeakouluverkon muutokset -
Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo
Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston
RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto
RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAKETTI-hankekokonaisuus Klaus Lindberg CSC Tieteen tietotekniikan keskus
Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010
Linnea2-konsortio 2010 Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 12.3.2010. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot (sopimuksen
Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014
Kielellisten palvelujen toimikunta 11.04.2014 PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Pöytäkirjan tarkastajat 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5 Idnet-verkoston
PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) Asfalttinormitoimikunta
PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) - kokous 3/2015 Aika Torstai 24.9.2015 kello 9:00-11:30 Paikka Liikennevirasto, Pasila Osallistujat Pirjo Kuula, TTY, puheenjohtaja Katri
Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus
Datanhallinnan oppaan esittely mitä ovat IDA, AVAA, KATA, PAS, REMS? Johanna Blomqvist, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus avointiede.fi www.avointiede.fi -> Datanhallinnan opas Tutkimusdatan hallinnan
Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 25.4.2019 kello 12 13.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika kello 9:00 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion
Jyrki Kullaa ohjaava opettaja. Mika Miettinen puheenjohtaja
TKI-Projekti: /3 Aloituskokous Aika 6..204 klo.00 Paikka Metropolia AMK, Eerikinkatu 36, Helsinki Läsnä Sebastian Gumenius sihteeri Jyrki Kullaa ohjaava opettaja Mika Miettinen puheenjohtaja. Kokouksen
Kansallinen digitaalinen kirjasto
Kansallinen digitaalinen kirjasto 25.9.2008 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto hankkeen tausta Kansalliset linjaukset velvoittavat kirjastojen, arkistojen ja museoiden tietovarantojen digitoinnin
Linnea2-konsortion säännöt
Linnea2-konsortion säännöt 24. marraskuuta 2000 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 24. marraskuuta 2000. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot ovat konsortion
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi
Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät
Inspire-sihteeristö Paikkatietoinfrastruktuurin hyödyntäminen- PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURIN HYÖDYNTÄMINEN- RYHMÄN ALOITUSKOKOUS
PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURIN HYÖDYNTÄMINEN- RYHMÄN ALOITUSKOKOUS Aika: 3.9.2009 klo 13-16 Paikka: Maanmittauslaitos, kokoushuone Legenda Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin 13:07. Puheenjohtaja
Hallitus sivu 1 (6)
8.5.2018 Hallitus 8.5.2018 sivu 1 (6) SAAMELAISKÄRÄJIEN HALLITUKSEN KOKOUS 6/2018 Aika 08. pnä toukokuuta 2018 klo 20.00-23.00 Paikka Skype L P Läsnä/ Tiina Sanila-Aikio puheenjohtaja X poissa Heikki Paltto
Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013
Kielellisten palvelujen toimikunta 04.12.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 Pöytäkirjan tarkastajat 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto
PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,
15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.
PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen
Kirjastosektoreiden puheenjohtajien ja sihteerien kokous
PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (6) Kirjastosektoreiden puheenjohtajien ja sihteerien kokous Aika Torstai 12.2.2015 klo 14 16 Paikka Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistonkatu 1, 2krs, Helsinki Läsnä
Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja
Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan hyväksyminen
Erikoiskirjastojen neuvoston kevätkokous , klo Ylessä, Iso Paja. Katsaus toimintaan vuonna 2008 Ritva Hänninen, Ilmatieteen laitos
Erikoiskirjastojen neuvoston kevätkokous 26.3.2009, klo 13-16 Ylessä, Iso Paja Katsaus toimintaan vuonna 2008 Ritva Hänninen, Ilmatieteen laitos 2.10.2009 EriK-toiminnan tarkoitus Tekee tunnetuksi erikoiskirjastojen
Kansalliskirjasto, kokoushuone Kaneli (V520), Kaikukatu 4, Helsinki
1/2016 1 (5) Konsortioryhmän kokous Aika Keskiviikko klo 13.30 16.00 Paikka Paikalla Poissa Kansalliskirjasto, kokoushuone Kaneli (V520), Kaikukatu 4, Helsinki arkistonjohtaja Outi Hupaniittu, Suomalaisen
Metadatasuositus julkaisuarkistojen tekstiaineistoille
Metadatasuositus julkaisuarkistojen tekstiaineistoille Tanja Vienonen ATT-webinaari 7.9.2017 klo 10.00 Metadatasuosituksen synty Koottu yhteistyössä Tajua-hankkeen ja julkaisuarkistoasiantuntijoista koostuvan
TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS
MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 15.4.2009 klo 9.00 11.05 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x)
6 Esitys: Korkeakouluturvallisuus ja työsuojelu Xamk:ssa 8 7 Työyhteisön kehittämiskyselyn tulokset työsuojelun näkökulmasta
Pöytäkirja 1/2017 1 (17) Työsuojelutoimikunta Aika 24.04.2017 klo 12:00-14:00 Paikka Mikkelin kampus, kokoustila X124 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 3 2 Esityslistan
Kalannin kappelineuvosto /7
Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo
Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta
Valtimon kunta Muistio 1 Muistio 1. Kokouksen avaus Nurmeksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Kämäräinen toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. 2. Todetaan kuntien nimeämispäätökset
Kirjastosektoreiden puheenjohtajien ja sihteerien kokous
Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Kirjastosektoreiden puheenjohtajien ja sihteerien kokous Aika Torstai 15.6.2016 klo 11 13 Paikka Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistonkatu 1, 2krs, Helsinki Kutsutut
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 6/2016 Aika: Torstaina 15.12.2016 klo 17.00. Paikka:
Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut
Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile
Kirjastojen verkkopalvelujen tulevaisuuskuvat esillä Kirjastoverkkopäivässä
Kirjastojen verkkopalvelujen tulevaisuuskuvat esillä Kirjastoverkkopäivässä 03/08 Vuotuinen kirjastoverkkopäivä järjestettiin perjantaina 11.4. Porthaniassa. Tilaisuus keräsi ennätysmäärän yleisöä, pitkälti
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Kirjastojen tietojärjestelmien uudistaminen AMKIT johtoryhmän ja Linnea2 ohjausryhmän työkokous
Kirjastojen tietojärjestelmien uudistaminen AMKIT johtoryhmän ja Linnea2 ohjausryhmän työkokous 25.11.2015 Linnea2 ohjausryhmän ja AMKIT johtoryhmän työkokous 25.11.2015 Osallistujien esittely Lyhyt johdanto
IDA-tallennuspalvelun esittely. CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy
IDA-tallennuspalvelun esittely CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä hanke Hankkeessa rakennetaan Tutkimuksen tietoaineistojen tallennusratkaisu IDA Yhteinen
Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222
Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,