Linnea2-ohjausryhmän kokous

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linnea2-ohjausryhmän kokous"

Transkriptio

1 Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: klo Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone, Unioninkatu 36 Läsnä: Kai Ekholm (puheenjohtaja kohdat 1-4) Ari Muhonen (puheenjohtaja kohdat 5-15) Tuulikki Nurminen Kristel Sarlin Maria Schröder Anja Ukkola Annu Jauhiainen Irma Reijonen (sihteeri) 1. Kokouksen avaus Kai Ekholm avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin. 4. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta kuluvalle kaudelle Ari Muhonen valittiin puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Tuulikki Nurminen. 5. Sinikka Luokkasen paikan täyttäminen ohjausryhmässä Helsingin yliopistoa edustanut Sinikka Luokkanen on siirtynyt Hämeen ammattikorkeakoulun palvelukseen eikä voi olla enää Linnea2-konsortion ohjausryhmässä. Ohjausryhmän jäsenet valitsee konsortion yleiskokous. Seuraava yleiskokous voidaan pitää Joensuussa neuvoston kokouksen yhteydessä. Annu Jauhiainen valmistelee asiaa yleiskokoukselle. 6. Tiedotusasioita 6.1. Ohjelmiston hyväksymisprosessi Annu Jauhiainen kertoi, että neuvotteluja Endeavorin kanssa on käyty eloja syyskuussa ja asia on edennyt. Hyväksymisen edellytyksenä on vielä

2 kolme korjausta: osakohteiden määrään liittyvä ongelma, lainojen uudistaminen verkon kautta, jos lainoja enemmän kuin 100, ja hankinnan valuuttaongelma. Endeavorin ilmoituksen mukaan nämä korjaukset tulevat Unicode-versioon, joka saadaan testipalvelimelle vielä tämän syksyn aikana. Jos saatavasta versiosta pystytään todentamaan korjaukset, on mahdollista hyväksyä ohjelmisto vuoden loppuun mennessä. 25 % ohjelmiston hinnasta maksetaan hyväksymisen yhteydessä. 10 % on sidottu Unicode-versioon, jonka pitäisi ratkaista merkistöongelmat. Maksettavaksi jää vielä yhteensä 10 % alkuperäisestä hinnasta. Tämä on sidottu loppuihin korjauksiin, jotka saadaan kahdessa erässä Päivitykset versioon Helka on ainoana tietokantana päivitetty tähän versioon. Kaksi isoa virhettä on korjattava, ennen kuin muut tietokannat päivitetään. Toinen virheistä liittyy työasemien maa-asetuksiin ja se ilmenee siten, että muut kuin amerikkalaiset maa-asetukset nollaavat lainauksen matriisit. Toinen virhe estää kopioluetteloinnin, sillä skandinaaviset merkit eivät kopioidu. Kaikkien kirjastojen harjoitustietokannat on jo päivitetty. Tuotantotietokannoissa version vaihto voidaan tehdä joululomien aikaan edellyttäen, että virheet on korjattu. Muuten päivitys siirtynee seuraavaan loma-aikaan (pääsiäinen tai kesä). Ohjausryhmä esitti painokkaasti vaatimuksen, että Endeavorin pitää ottaa huomioon kansainvälisyys ohjelman kehityksessä ja testauksessa Unicode-testaus Annu Jauhiainen kertoi, että on luovuttu suunnitelmasta testata Unicodeversiota tuotantokäytössä, sillä testaus olisi liian hankala toteuttaa meidän ympäristössämme. Testaus tehdään testipalvelimella, sillä on tärkeää, että siinä voidaan ottaa huomioon ohjelmiston suomalaiset piirteet. Pelkästään merkistöjen ja niihin liittyvien asioiden testaamien ei riitä, vaan on testattava kaikki järjestelmän toiminnot, sillä merkistön vaihto vaikuttaa niihin kaikkiin. Käytännön järjestelyt testaamisen aloittamiseksi ovat käynnissä. Unicode-versio julkistettaneen vuoden vaihteessa. Unicodeversio voidaan ottaa meillä käyttöön aikaisintaan kesällä 2004, mutta todennäköisesti käyttöönotto lykkääntyy joulukuulle Lindan tilanne Annu Jauhiainen kertoi, että Lindan osalta ollaan edelleenkin käyttöönottovaiheessa, kuitenkin jo loppusuoralla. Helkaa lukuun ottamatta kaikki kirjastot ovat jo jatkuvan automaattisen päivityksen piirissä. Ohjelmistossa on monia yhteisluetteloon liittyviä ongelmia, sillä Endeavor ei ole onnistunut korjaamaan raportoituja virheitä. Väliaikaaineiston tuplia siivotaan edelleen Linnea-palveluissa. Voyager-Lindan ylläpito vaatii huomattavasti enemmän työtä kuin VTLS:n aikana Voyager-maksut v Endeavorin maksuissa oletus on, että ne nousevat sopimuksessa määritellyt 8 %. Sunin tukimaksut nousevat hiukan, koska on hankittu uusia laitteita CSC-sopimuksen tarkistus CSC-sopimusta tarkistetaan vuodelle 2004 sekä hinnan osalta että sisällöllisesti. Nykyisessä sopimuksessa mainittu työmäärä riittää, mutta työn tuntihinta nousee yleiskustannus- ja sivukulukertoimen nousun takia. Sopimuksen tarkistuksessa nostetaan esille tietoturva-asioita. Yhteistyö CSC:n kanssa sujuu hyvin. Kansalliskirjasto on laatimassa pitkän aikavälin

3 strategiaa yhteistyössä CSC:n kanssa. Sunin tekemässä raportissa CSC saa hyvät arviot ylläpidon tasosta. Raportin mukaan ainoat heikot kohdat ovat Alteon-kytkin (kahdennuksen puuttumisen takia) sekä varajärjestelmän puuttuminen DOMS-neuvottelut 6.8. ELAB Sopimusta ENCompassin hankinnasta on neuvoteltu ja se on ollut muuten jo lähes valmis paitsi kehittämispiirteiden osalta. Kehittämispiirteistä tärkeimpään eli portaaliohjelmiston (MetaLib) ja ENCompassin yhteistoimintaan ja yhteensopivuuteen on haettu ratkaisua. Endeavor on nyt sitoutunut kehittämään tuen ZING:ille, joka takaa yhteensopivuuden. Ensimmäisessä vaiheessa mukaan tulevia kirjastoja ovat HYK:n lisäksi Lappeenranta, TaiK ja Jyväskylä. Kuopio ja TKK harkitsevat asiaa. Myös Helsingin yliopistossa keskustellaan DOMSin käyttömahdollisuuksista. Hinta pysyy tarjouksen mukaisena 2005 vuoden loppuun saakka. Endeavor kokoaa European Library Advisory Boardia yleistason politiikkalinjausten määrittelemiseen eurooppalaisten kirjastojen näkökulmasta. Ehdokkaita on pyydetty kirjastoilta HYK NISO:n jäsen HYK on hyväksytty NISO:n ensimmäiseksi ei-amerikkalaiseksi jäseneksi. Tämä antaa mahdollisuuden vaikuttaa amerikkalaisiin standardeihin eurooppalaisesta näkökulmasta. 7. Konsortion varat Annu Jauhiainen selosti raportin pohjalta (liitteenä) konsortion varojen tilannetta. Varmistusnauhuri, system boardit ja Netrojen muistilaajennus on hankittu. Toteutumatta oleva Alteon-kytkimen hankinta vielä varauksissa. Käyttämättömiä varoja on Lisätuloja saadaan liitännäiskirjastojen maksuista ja jäsenten lisätietokannoista. Annu Jauhiainen valmistelee ehdotuksen Lahden korkeakoulukirjaston liittymismaksusta. Kyseessä on konsortion jäsenten lisätietokanta, mutta Lahden korkeakoulukirjasto on kuitenkin itsenäinen taloudellinen yksikkö. Ohjausryhmä päätti myöntää 1700 matka-avustuksia niille EndUser2004 osanottajille, joilla on siellä virallinen tehtävä eli työryhmien jäsenille, esitelmän pitäjille ja virallisille edustajille. Osallistujilta pyydetään raporttia. 8. Laitteistotilanne ja hankinnat Annu Jauhiainen kertoi, että CSC on valmistellut Alteon-kytkimen hankintaa. Tarve on täsmentynyt siten, että Alteon-kytkimen kahdennuksen lisäksi myös seuraavat kytkimet on kahdennettava ja hankittava 5 uutta verkkokorttia Sanniin. Kustannukset kasvavat arvioidusta :sta :aan :oon. Lisäksi Annu Jauhiainen kertoi, että System Boardit domaineihin 1 ja 3 on asennettu. Siitä huolimatta Turussa on huomattava verkkokäytön vasteaikaongelma. Selityksenä tähän voisi olla Netrojen puutteellinen kuormantasaus. CSC jatkaa ongelmien selvittelyä.

4 Ohjausryhmä hyväksyi Alteon-kytkimen kahdennuksen lisäkustannuksen. Kahdennus viedään loppuun hankkimalla esitetyt laitteiston laajennukset konsortion varoin. 9. Kaukopalvelumoduulin hankinta Annu Jauhiainen kertoi, että jo pitkään suunniteltua Voyager-CLIOn hankintaa on viivyttänyt se, ettei ohjelmistosta ole riittävän hyvin toimivaa versiota. Rahat hankinnalle on varattu ja uusimmasta CLIOn versiosta (4.0) saatu demoja. Ainakin kolme kirjastoa (TaY, TuKKK, ÅA) on kiinnostunut kokeilemaan. Ohjelmiston käyttö kaukopalvelussa ei ole ongelmatonta, mutta toisaalta parempiakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Ohjelmiston kehittämisryhmiin pääsemiseksi on välttämätöntä, että ohjelmisto on tuotantokäytössä. Mukaan tulevia kirjastoja voi olla jatkossa enemmänkin. Keskusteltiin siitä, helpottaako ohjelmisto kaukopalvelun maksuliikennettä, mutta siitä ei ollut käytettävissä tarkkaa tietoa. Päätettiin hankkia Voyagerin kaukopalveluohjelmisto CLIO. Selvitetään, onko TaY:n TuKKK:n ja ÅA:n lisäksi kirjastoja, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan sen käyttöön. Käyttöönottavia kirjastoja ja kaukopalvelutyöryhmää kannustetaan aktiiviseen vaikuttamiseen ohjelmiston kehittämiseen. 10. Liitännäiskirjastoja ja lisätietokantoja Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti on anonut Linnea2-konsortion liitännäisjäsenyyttä. Valtaosa instituutin kirjaston aineistosta on kyrillistä. Perusteluina liittymiselle ovat Voyageriin tulossa oleva kyrilliikan tuki sekä kiinteä yhteistyö ja yhteiset asiakkaat yliopistokirjastojen kanssa. Rahoitus on luvassa OPM:ltä Annu Jauhiaisen mukaan nykyiset laitteistoresurssit riittävät kirjaston tietokannan lisäämiseen palvelimelle, sillä domain5:ssä on tilaa. Ohjausryhmä hyväksyi Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin konsortion liitännäisjäseneksi Helsingin yliopiston julkaisutietokanta JULKI Helsingin yliopisto on anonut lisätietokantaa JULKI-julkaisutietokannalle. Nykyinen JULKI on TRIP-tietokanta, jota on päivitetty eräajona kaksi kertaa vuodessa Voyager-tietokannoista. Yhteen järjestelmään siirtyminen olisi edullista sekä käyttäjille että tietokannan ylläpitäjille. JULKIn hyväksyminen lisätietokannaksi kasvattaisi HY:n osuutta laitteisto- ja tukimaksuissa. Todettiin, että Voyagerin käyttäminen julkaisurekisterin tuottamiseen on kiinnostava ratkaisu muidenkin yliopistojen julkaisutietokantojen kannalta. Ohjausryhmä hyväksyi Helsingin yliopiston anomuksen lisätietokannasta. Lisäksi ohjausryhmä edellyttää raporttia siitä, miten JULKIn toimintojen suunnitellaan toimivan Voyagerissa. 11. Turun yliopiston kirjaston aloite: Kansallisbibliografia-aineisto vapaakappalekirjastoille

5 Turun yliopiston kirjasto esittää Linnea2-konsortion ohjausryhmälle, että vapaakappaleaineiston luetteloinnin hyvän sujuvuuden edistämiseksi kirjastotietokantoihin ja Linda-tietokantaan Helsingin yliopiston kirjasto antaisi Turun yliopiston kirjastolle ja tarvittaessa muillekin halukkaille vapaakappalekirjastoille kansallisbibliografia-aineiston bibliografiset tietueet Edis-ajona kirjastotietokantoihin siinäkin tilanteessa, kun vapaakappalekirjasto ei suorita kansallisbibliografialuettelointia. Keskusteltiin siitä, onko asia konsortion ohjausryhmän päätettävissä vai kuuluuko päätös kansalliskirjastolle. Keskusteltiin myös siitä, kuinka paljon automaattinen tietueiden kopiointi todella helpottaisi luettelointia, koska aineiston käsittelyssä tietue on joka tapauksessa haettava esiin. Lindan ylläpidon kannalta automaattinen kopiointi on ongelmallinen, koska kirjaston tietokannasta tuleva tietue ei välttämättä kohtaa Lindassa jo entuudestaan olevaa tietuetta tuplakontrollin puutteellisuuden takia. Ohjausryhmä totesi, että asian päättäminen kuuluu kansalliskirjastolle. Ohjausryhmä suosittelee, että kansalliskirjasto laatii raportin asiasta Turun yliopiston kirjastolle ja antaa sen myös ohjausryhmälle tiedoksi marraskuun loppuun mennessä. 12. Linnea-työryhmät Konsortion sääntöjen mukaan ohjausryhmä voi asettaa toimintokohtaisia ryhmiä. Linnea-työryhmät ovat olleet tällaisia ryhmiä. Ammattikorkeakoulukirjastojen tultua mukaan Voyager-yhteistyöhön olisi perusteltua ottaa heidän edustajiaan mukaan näihin työryhmiin. Annu Jauhiainen kertoi, että Linnea-palveluissa työryhmien uudistusta on valmisteltu tältä pohjalta siten, että pääosa ryhmien jäsenistä olisi edelleen Linnea-kirjastoista, mutta kuhunkin työryhmään tulisi 1-3 edustajaa ammattikorkeakoulukirjastoista. Ryhmien koon yläraja olisi 10 henkilöä. Jäsenyyksistä ei ole toistaiseksi tarvinnut äänestää, vaan niistä on pystytty sopimaan. Annu Jauhiainen ehdotti, että Linnea-palvelut valitsisi kirjastojen ehdokkaista ryhmien jäsenet niin, että ryhmiin tulee edustajia erikokoisista ja erilaisista kirjastoista. Jäsenten valinnassa otetaan huomioon mm. kirjaston monialaisuus ja erikoistuminen, hajautettu tai keskitetty rakenne, kielet ja maantieteelliset seikat. Osa paikoista varattaisiin ammattikorkeakoulukirjastoille. Lisäksi jokaiseen ryhmään tulisi Linnea-palveluiden edustus. Keskusteltiin siitä, olisivatko ryhmät edelleen Linnea2-ohjausryhmän asettamia vai Voyagerkäyttäjäryhmän alaisuudessa toimivia ryhmiä. Valtuutettiin Linnea-palvelut hoitamaan työryhmien kokoaminen ehdotetulla tavalla. Ryhmät ovat edelleen ohjausryhmän alaisia ja ohjausryhmä vahvistaa niiden kokoonpanon. Vahvistus voidaan hoitaa sähköpostitse. Kunkin jäsenen osalta tarvitaan kirjastonjohtajan suostumus, koska kukin organisaatio vastaa kustannuksista. Työryhmien toimikausi on edelleen kaksi vuotta. 13. Seuraava ohjausryhmän kokous ja vuosikokous Vuosikokous on sääntöjen mukaan pidettävä maalis-huhtikuussa ja sitä ennen tarvitaan valmisteleva ohjausryhmän kokous. Ohjausryhmän seuraava kokous pidetään maanantaina klo 10.

6 Vuosikokousaika sovitaan Joensuun kokouksessa. Kokous pyritään pitämään yliopistokirjastojen neuvoston kokouksen yhteydessä. 14. Muut mahdolliset asiat Voyager-käyttäjäryhmän kokous Voyager-käyttäjäryhmän kokous pidetään touko-kesäkuussa Espoossa TKK:lla. TKK isännöi kokousta Tiedottaminen Tiedotus Linnea-asioista koettu puutteelliseksi erityisesti HY:ssä. Sähköpostitiedotusta parannetaan HYK:n palvelusopimukset Keskusteltiin HYK:n palvelusopimuksista. FinELib-palveluista ollaan tekemässä palvelusopimuksia myös yliopistojen kanssa. Annu Jauhiainen kertoi, että Linnea-palveluissa ei toistaiseksi ole suunnitelmia muuttaa aiempaa käytäntöä. 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen Vakuudeksi Ari Muhonen puheenjohtaja Irma Reijonen sihteeri päivitetty AJ/LH

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 23.2.2004 klo 10.00-12.00 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone, Unioninkatu 36 Läsnä: Kai Ekholm Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri)

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 13.2.2003 klo 14-16.45 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistonkatu 1 Läsnä: Päivi Kytömäki (puheenjohtaja) Kai Ekholm (kohdat 1-6, 9)

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 27.3.2003 klo 13-15.45 Paikka: Helsingin yliopiston päärakennus, Auditorium VII, Unioninkatu 34, Helsinki Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Ohjausryhmän

Lisätiedot

Linnea2-konsortion säännöt

Linnea2-konsortion säännöt Linnea2-konsortion säännöt 24. marraskuuta 2000 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 24. marraskuuta 2000. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot ovat konsortion

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 31.3.2005 klo 12:30-15:35 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Irmeli Koskimies Eeva Laurila Ari Muhonen

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 10.3.2005 klo 10:05-13:15 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Kai Ekholm (kohdat 1-14) Juha Hakala (esittelijä)

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 31.3.2004 kello 9.15-11.20 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, Helsinki Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: 6.6.2008 klo 9.13-11.12 Paikka: Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1 Läsnä: Ari Muhonen, TKK:n kirjasto, puheenjohtaja Kristiina Hormia-Poutanen,

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 7.6.2004 klo 10.05-11.35 Paikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone, Unioninkatu 36 Läsnä: Kai Ekholm Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri)

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 31.8.2005 klo 12:40-14:30 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Irmeli Koskimies Eeva Laurila Ari Muhonen

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 8.4.2005 klo 13:05-15:45 Paikka: Helsingin yliopisto, Unioninkatu 34, 3. krs., Auditorium VII Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion puheenjohtaja

Lisätiedot

AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen

AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen AMKIT-konsortion johtoryhmän ja Linnea2-konsortion ohjausryhmän tapaaminen Aika: 19.8.2008 klo 10.00 12.00 Paikka: Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1 Osanottajat: AMKIT-johtoryhmä:

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 3.11.2004 klo 13:10-15:20 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, Ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Kai Ekholm Nanna Hakala (sihteeri) Annu Jauhiainen

Lisätiedot

Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010

Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 Linnea2-konsortio 2010 Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 12.3.2010. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot (sopimuksen

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 17.8.2006 klo 9:35-11:55 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Irmeli Koskimies Ari Muhonen (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Sivu 1 / 5 Kansalliskirjasto 9.11.2010 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: pe 5.11.2010 klo 10.00-13.00 Paikka: Hanken, A403 (4. krs), Arkadiankatu 22, Helsinki Jäsenet: Esittelijä: Sihteeri:

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 13.6.2005 klo 14:05-16:20 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Juha Hakala (esittelijä) Nanna Hakala (sihteeri)

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 6.4.2006 klo 10:00-12:50 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous MUISTIO 1 (2) Kirjastoverkkopalvelut -konsortion yleiskokous Aika Torstai klo 14.15 14.40 Paikka Helsinki, Yliopistokatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Osallistujalista liitteenä. 1. Kokouksen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: 20.3.2009 klo 9-12 Paikka: Joensuun yliopiston kirjasto, Joensuu Läsnä: Esittelijä: Sihteeri: Ari Muhonen, puheenjohtaja Kristiina Hormia-Poutanen Helena

Lisätiedot

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Sivu 1 / 5 Kansalliskirjasto 11.1.2011 Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika: ti 18.1.2011 klo 10.30-12.35 Paikka: Helsingin yliopisto, Fabianinkatu 32, neuvotteluhuone (7. krs). Jäsenet: Esittelijät:

Lisätiedot

Mikko Jauhiainen, SPV Services Finland Oy kertoi Lyyra-opiskelijakortin uudistuksesta ja erityisesti uudistushankkeen vaikutuksista kirjastoissa.

Mikko Jauhiainen, SPV Services Finland Oy kertoi Lyyra-opiskelijakortin uudistuksesta ja erityisesti uudistushankkeen vaikutuksista kirjastoissa. MUISTIO 1 (5) yhteiskokous Aika Tiistai 09.04.2013 klo 11.00-15.00 Paikka Auditorio Nissi, Tritonia, Yliopistonranta 7, 65200 Vaasa. Osallistujalista liitteenä. Muistio: 1. Kokouksen avaus Sinikka Luokkanen

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 5.6.2006 klo 9:10-11:30 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Kai Ekholm Helena Hämynen (päätöskohdissa puhelimen

Lisätiedot

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen

Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen Yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä Koulutus Tieteellisten kirjastojen yhteistilasto

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Ennen kokousta n. klo 10:00-12:00 kuultiin Ex Libris Groupin puheenvuoro, jonka piti Marc Daubach (Corporate Vice President, General Manager Europe). Aika: 28.3.2007 klo

Lisätiedot

Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous

Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä. Tommi Jauhiainen Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmästä Tommi Jauhiainen 9.12.2011. Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmä Ryhmä piti järjestäytymiskokouksensa 15.6.2011.

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 2.4.2009 klo 10:00-16:00 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 10.10.

Lisätiedot

Liite 1. Sopijaosapuolet

Liite 1. Sopijaosapuolet Liite 1. Sopijaosapuolet Aalto-yliopisto, Y-tunnus 0245902-6 Arkistolaitos, Y-tunnus 0245885-9 Eduskunnan kanslia, Y-tunnus 0245977-1 Helsingin yliopisto, Y-tunnus 0313471-7 Itä-Suomen yliopisto, Y-tunnus

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: pe 25.5.2007 klo 10:13-12:50 Paikka: Helsinki, Yliopistonkatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Läsnä: Ari Muhonen, puheenjohtaja Esko Ala-Peijari Kristiina Hormia-Poutanen

Lisätiedot

Linnea2-konsortion yleiskokous

Linnea2-konsortion yleiskokous Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 7.9.2006 klo 10:00-14:45 Paikka: Helsinki, Yliopistokatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio Läsnä: Osallistujalista liitteenä 1. Kokouksen avaus Konsortion puheenjohtaja

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 23.11.2006 klo 10:05-12:55 Paikka: Helsinki, Unioninkatu 36, Helsingin yliopiston kirjasto, ylikirjastonhoitajan huone Läsnä: Ari Muhonen (puheenjohtaja) Kai Ekholm (-12:20)

Lisätiedot

Metatietovaranto Melinda Hankkeen tilanne Minna Olkinuora-Tauru

Metatietovaranto Melinda Hankkeen tilanne Minna Olkinuora-Tauru Metatietovaranto Melinda Hankkeen tilanne 13.11.2012 Minna Olkinuora-Tauru Tavoite : Yhteinen metatietovaranto Suomen kirjastoille tarjoaa kirjastojen metatiedon tuotannolle uuden työskentely- ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Kokouksen esityslistaa muutettiin siten, että seuraavista kokouksista sopiminen siirrettiin kohdaksi 4. Muutoin esityslista hyväksyttiin.

Kokouksen esityslistaa muutettiin siten, että seuraavista kokouksista sopiminen siirrettiin kohdaksi 4. Muutoin esityslista hyväksyttiin. PÖYTÄKIRJA 6/98 Kansallinen elektroninen kirjasto Ohjausryhmän kokous 28.8.1998 klo 10-13.15 Läsnä: Päivi Kytömäki (pj.), Kai Ekholm, Paul Fogelberg, Riitta Huuhtanen, Annu Jylhä-Pyykönen, Sinikka Koskiala,

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.)

Suomen yliopistokirjastojen neuvosto. Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Suomen yliopistokirjastojen neuvosto Muistio Neuvoston kokous 4/2014 Aika: 4.12.2014 klo 10-16 Paikka: Turun yliopisto, Lemminkäisenkatu 3 A, kokoushuone 203 (2 krs.) Osallistujat: Tua Hindersson-Söderholm,

Lisätiedot

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta. Minttu Hurme Kirjastojen tietojärjestelmät

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta. Minttu Hurme Kirjastojen tietojärjestelmät Uuden kirjastojärjestelmän valmistelusta Minttu Hurme 20.9.2012 Kirjastojen tietojärjestelmät HIEMAN HISTORIAA KANSALLISKIRJASTO JA KIRJASTOJÄRJESTELMÄT LSP Kirjastojärjestelmien historia Kansalliskirjaston

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Aika: 5.9.2008 klo 10.00-14.00 Paikka: Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1

Aika: 5.9.2008 klo 10.00-14.00 Paikka: Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1 Linnea2-konsortion yleiskokous Aika: 5.9.2008 klo 10.00-14.00 Paikka: Unioninkatu 34, Helsingin yliopisto, Auditorium VII, 3. krs Osanottajat: Liite 1 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 10.06. 2. Kokouksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

4. UUSI NUORISO-OHJAAJA ESITTÄYTYY Anni Holopainen esittäytyi ja tutustui pikaisesti nuorisovaltuuston toimintaan.

4. UUSI NUORISO-OHJAAJA ESITTÄYTYY Anni Holopainen esittäytyi ja tutustui pikaisesti nuorisovaltuuston toimintaan. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 12.11.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.11.2011 kello 18.02-19.27 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

Kirjastojen yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen Kirjastoverkkopäivät 23.10.2012

Kirjastojen yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen. Annu Jauhiainen Kirjastoverkkopäivät 23.10.2012 Kirjastojen yhteisten palvelujen ohjauksen uudistaminen Annu Jauhiainen Kirjastoverkkopäivät 23.10.2012 Kirjastojen yhteiset palvelut Kansalliskirjasto Kirjastoverkkopalvelut Johtaminen Talous Viestintä

Lisätiedot

KDK-asiakasliittymä. AMKIT- ja Linnea2-konsortioiden yhteiskokous 24.4.2012 Kristiina Hormia-Poutanen

KDK-asiakasliittymä. AMKIT- ja Linnea2-konsortioiden yhteiskokous 24.4.2012 Kristiina Hormia-Poutanen KDK-asiakasliittymä AMKIT- ja Linnea2-konsortioiden yhteiskokous 24.4.2012 Kristiina Hormia-Poutanen Kansallinen digitaalinen kirjasto OKM:n koordinoima hanke Tavoitteet: yhteisen asiakaskäyttöliittymän

Lisätiedot

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous

Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous MUISTIO 1 (6) Linnea2-konsortion ohjausryhmän kokous Aika Maanantai klo 13.35-15.50 Paikka Kansalliskirjasto, Vallilan toimipiste, Teollisuuskatu 23, D326 (Hemuli) Jäsenet: Tiina Järvinen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017 AIKA: tiistai 9.5.2017 klo 17:25 18:06 PAIKKA: Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila PAIKALLA: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Tino Nurminen Säde Pöykiö Riku Rantala

Lisätiedot

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus. Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011

Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus. Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011 Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011 UKJ valmisteluryhmän järjestäytymiskokous 15.6.2011 Valmisteluryhmän puheenjohtajaksi valittiin

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 1 Kokoustiedot Aika: 5.5.2009 klo 13.00 13.57 Paikka: Jyväskylän Paviljonki Messukatu 10, Jyväskylä Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/2009 2 Sisällysluettelo Sivu

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 11 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 19.6.2012 kello 17.00 Paikka: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarilan kampus Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni jäsen Kurronen Laura jäsen,

Lisätiedot

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 2 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 20.12.2010 kello 16.30 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 65 Kirkkoneuvosto 6/2010 21.10.2010

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 65 Kirkkoneuvosto 6/2010 21.10.2010 65 63 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 21.10.2010 63 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen 22.11.2011 Linnea2-konsortio

Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus. Nina Hyvönen 22.11.2011 Linnea2-konsortio Kansallisen metatietovarannon (yhteisluettelo) tilannekatsaus Nina Hyvönen 22.11.2011 Linnea2-konsortio Tavoiteltavat hyödyt Luo edellytyksiä kirjastojärjestelmäarkkitehtuurin muutokselle. Tehostaa kirjastojen

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011 Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011 Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ

SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ 1 SUOMEN YLIOPISTOKIRJASTOJEN NEUVOSTON KAUKOPALVELUSUOSITUKSET OSANA TIETOAINEISTOJEN YHTEISKÄYTÖN EDISTÄMISTÄ Valtakunnalliset kaukopalvelupäivät 15.-16.5.2013 Päivi Kytömäki Ylikirjastonhoitaja Oulun

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Kansalliskirjasto seurantaryhmä

Kansalliskirjasto seurantaryhmä Kansalliskirjasto 2005 -seurantaryhmä Erikoiskirjastojen neuvoston syyskokous 15.11.2005 Hellevi Yrjölä EriKin tavoitteet Kansalliset tietokannat maksutta kaikkien käyttöön Perusinfrastruktuurille keskitetty

Lisätiedot

Linnea2-ohjausryhmän kokous

Linnea2-ohjausryhmän kokous Linnea2-ohjausryhmän kokous Aika: 8.2.2007 klo 10:15-12:37 Paikka: Helsinki, Yliopistonkatu 1, Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone Läsnä: Ari Muhonen (puheenjohtaja) Kristiina Hormia-Poutanen Helena

Lisätiedot

Ryhmätyöt. Ryhmätyön kysymykset:

Ryhmätyöt. Ryhmätyön kysymykset: Ryhmätyöt RYHMÄ 1 (pj Liisa Björkqvist)... 2 1. Tehtävät nyt ja tulevaisuudessa... 2... 3 3. Uusi kirjastojärjestelmä... 3 RYHMÄ 2 (pj Maria Kovero)... 4 1. Työryhmien tehtävät... 4... 4 3. Uuden kirjastojärjestelmän

Lisätiedot

KOPIOLUETTELOINTI KANSALLISKIRJASTON TIETOKANNOISTA

KOPIOLUETTELOINTI KANSALLISKIRJASTON TIETOKANNOISTA KOPIOLUETTELOINTI KANSALLISKIRJASTON TIETOKANNOISTA Maakuntakirjastokokous, Jyväskylä 16.3.2006 Lauri Aho SISÄLTÖ Mitä on kopioluettelointi? Tilastoja Tietokannat Tietoliikenneyhteydet Asiakasohjelmistot

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto klo Seurakuntakoti

Seurakuntaneuvosto klo Seurakuntakoti Seurakuntaneuvosto 12.1.2011 klo 18.30 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä

Lisätiedot

Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä

Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä Muistio Miten muistiorganisaatiot voivat olla yhteistyössä? ekam (e-kirjastot, -arkistot, -museot) - Muisti 2 KULDI laajennettu digitointiyhteistyöryhmä aika: 9.9.2003 klo 13.00 15.50 paikka: Suomalaisen

Lisätiedot

Kirjastojärjestelmä Voyagerin elinkaari & näkökulmia tulevasta ratkaisusta

Kirjastojärjestelmä Voyagerin elinkaari & näkökulmia tulevasta ratkaisusta Kirjastojärjestelmä Voyagerin elinkaari & näkökulmia tulevasta ratkaisusta SYN 8.10.2014 Kristiina Hormia-Poutanen Agenda Palvelinympäristön uudistus Ohjelmistopäivitys Kirjastojärjestelmän hankinta Näkökulmia

Lisätiedot

Museoiden keskustelutilaisuus 20.8.2009. Kansalliskirjasto Museovirasto Arkistolaitos

Museoiden keskustelutilaisuus 20.8.2009. Kansalliskirjasto Museovirasto Arkistolaitos Museoiden keskustelutilaisuus 20.8.2009 Kansalliskirjasto Museovirasto Arkistolaitos AGENDA Mikä KDK:n asiakasliittymä? Mitä asiakkaat siitä saavat? tiedonhaku Palvelut Europeana ja muut ulkoiset järjestelmät

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut. 2008 Kristiina Hormia-Poutanen

Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut. 2008 Kristiina Hormia-Poutanen Korkeakoulukirjastojen keskitetyt kirjastoverkkopalvelut 2008 Kristiina Hormia-Poutanen Tausta Kansalliskirjasto 2002 seurantaryhmän muistio (2006) Kansalliskirjastosta kirjastoverkon palvelukeskus 1.8.2006

Lisätiedot

Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä

Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä Kansalliskirjaston keskitetyt kirjastoverkkopalvelut nykytila ja tulevaisuudennäkymiä Korkeakoulukirjastojen johtajien neuvottelupäivät 10.2.2009 Kristiina Hormia-Poutanen Korkeakouluverkon muutokset -

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (5) FinELib 27.2.2007. Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, 2.

Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (5) FinELib 27.2.2007. Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, 2. Kansallinen elektroninen kirjasto PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (5) KONSORTIORYHMÄN KOKOUS 1/2007 Aika 27.2.2007 klo 9.00-12.35 Paikka Läsnä Kansalliskirjasto, Fabianian auditorio, Yliopistonkatu 1, 2. krs Mirja

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Kansallinen metatietovarantohankkeen. Nina Hyvönen 24.4.2012

Kansallinen metatietovarantohankkeen. Nina Hyvönen 24.4.2012 Kansallinen metatietovarantohankkeen tilannekatsaus Nina Hyvönen 24.4.2012 Hankkeen tilanne nyt 3. vaihe 2011-2015 katteen laajentaminen yleisten kirjastojen projekti alkoi syksyllä 2011 ammattikorkeakoulukirjastojen

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, kokoushuone Kaneli (V520), Kaikukatu 4, Helsinki

Kansalliskirjasto, kokoushuone Kaneli (V520), Kaikukatu 4, Helsinki 1/2016 1 (5) Konsortioryhmän kokous Aika Keskiviikko klo 13.30 16.00 Paikka Paikalla Poissa Kansalliskirjasto, kokoushuone Kaneli (V520), Kaikukatu 4, Helsinki arkistonjohtaja Outi Hupaniittu, Suomalaisen

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ. Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto, Tampere

TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ. Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto, Tampere HALLAT RY PÖYTÄKIRJA TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ HALLITUKSEN KOKOUS 14/2013 Aika Tiistai 22.10.2013 kello 16.00 Paikka Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto,

Lisätiedot

Linnea2-konsortio vuonna 2011

Linnea2-konsortio vuonna 2011 Kansalliskirjasto, Linnea2-ohjausryhmä ja Linnea2-yleiskokous 24.4.2012 Linnea2-konsortio vuonna 2011 Toimintojen kehittäminen Uuden kirjastojärjestelmän valmisteluryhmä Linnea2-konsortio oli mukana perustamassa

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Kaukopalvelusuositukset

Kaukopalvelusuositukset Kaukopalvelusuositukset Lassi Lager (lassi.lager@helsinki.fi) Kohti aineistojen yhteiskäyttöä kaukopalvelun yhteiset pelisäännöt ja suositukset seminaari Viikissä 2.11.2011 Seminaarin osallistujat Esityksen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.4.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.4.2017 kello 18.15-19.40 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Finnan palvelusopimukseen lisättävät liitteet

Finnan palvelusopimukseen lisättävät liitteet Finnan palvelusopimukseen lisättävät liitteet Maria Virtanen 28.9.2016 Finna-konsortioryhmän kokous Sopimusasioissa ajankohtaista 1. Liite linkityspalvelusta 2. Tietosuojaliite 3. Liite vapaasti käytettävästä

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta

Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Kokouksen valmistelu Valmistaudu olemaan rohkeasti esillä Tunne yhtiökokouksen kannalta

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2015 25 KIRKKONEUVOSTO 23.3.2015

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2015 25 KIRKKONEUVOSTO 23.3.2015 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2015 25 Aika Maanantaina 23.3.2015 klo 16.30-18.16 Paikka Läsnä Lagus Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta Jukka Hautala Kirsi Herranen-Somero, poissa Marja

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 Nuorisovaltuusto Aika 07.04.2015 klo 17:15-18:15 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Puolue ry pöytäkirja 3/14. Hallituksen kokous. Aika: 3.2.2014 klo 17.00-20.00. Paikka: Ylä-Ruth. Läsnä: Topi-Veli Arpiainen (pj)

Puolue ry pöytäkirja 3/14. Hallituksen kokous. Aika: 3.2.2014 klo 17.00-20.00. Paikka: Ylä-Ruth. Läsnä: Topi-Veli Arpiainen (pj) Puolue ry pöytäkirja 3/14 Hallituksen kokous Aika: 3.2.2014 klo 17.00-20.00 Paikka: Ylä-Ruth Läsnä: Topi-Veli Arpiainen (pj) Joonas Majava (sihteeri) Sonja Kuvaja Essi Tarkiainen Noora Luukka Miia Pietilä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot