Kelan TYP-toiminta. Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutusryhmä Kelan Päätalo 21.1.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kelan TYP-toiminta. Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutusryhmä Kelan Päätalo 21.1."

Transkriptio

1 Kelan TYP-toiminta Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutusryhmä Kelan Päätalo

2 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan (vuosi 2015 oli lain toimeenpanon valmisteluaikaa) Kyseessä on yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta ja Kela yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat työllistymisen edistämiseksi tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisen etenemisestä ja seurannasta Monialaista yhteispalvelua tarjotaan alkaen vähintään 33 TYPverkostossa kautta maan. Kelan osa - ja kokoaikaisia TYP-työkykyneuvojia TYP-toimipisteissä on tällä hetkellä 42. TYP-lain mukaisesti Kelan tehtävänä on ohjata asiakkaita TYP-toimintaan, selvitellä kuntoutustarvetta yhdessä asiakkaan sekä muiden toimijoiden kanssa, järjestää vajaakuntoisten työllistymistä tukevia kuntoutuspalveluja integroiden ne työllistymissuunnitelmaan. Lisäksi Kela tarjoaa muihin Kelan etuuksiin liittyvää neuvontaa. TYP-asiakasselvityksen perusteella monialaista yhteispalvelua tarvitsevia työttömiä asiakkaita on (TEM 6/2015) 2

3 Mitä TYP-lainsäädännöllä tavoitellaan? 3 1. Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen 2. Työllisyysasteen nostaminen 3. Työurien pidentäminen 4. Tulevaisuuden työvoimatarpeiden turvaaminen 5. Työttömyydestä aiheutuvien kokonaismenojen alentaminen 6. Nykyisen palvelujärjestelmän toimivuuden tehostaminen 7. Valtion ja kunnan työnjaon selkeyttäminen 8. Kunta-valtion yhteistyön parantaminen 9. Kuntien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä 10. Pitkäaikaistyöttömien palvelujen saatavuuden varmistaminen koko maassa 11. Työttömien yhdenvertaisuuden parantaminen asuinpaikasta riippumatta

4 Laissa määriteltävä TYP - toiminta 4 Laissa määritellään mm. Asiakkaan ohjaus monialaiseen yhteispalveluun Kartoitusjakso 3 kk kesto, joka sisältää monialaisen palvelutarvearvion Monialaisen työllistymissuunnitelman laatiminen, seuranta ja tarkistaminen Asiakkaan velvollisuudet Asiakkuuden päättyminen TYP-toiminnan järjestäminen ja valtakunnallinen ohjaus; alueelliset TYP-verkostot ja johtoryhmät sekä yhteistyösopimus valtakunnallinen työjaosto ja ohjausryhmä; toiminnan suunnittelu ja seuranta Kustannusten jakaminen Yhteisessä käytössä olevat tietojen käsittely, tietojen tallettaminen, salassa pidettävät tiedot

5 TYP:n asiakkuuskriteerit Asiakkaalla tulee olla sekä monialaisen yhteispalvelun tarve että riittävä työttömyyden kesto TE-toimisto, kunta ja Kela arvioivat monialaisen yhteispalvelun tarpeen, kun työtön on saanut työmarkkinatukea vähintään 300 pv täyttänyt 25-v. ja ollut yhtäjaksoisesti 12 kk työttömänä alle 25-v. ja ollut yhtäjaksoisesti 6 kk työttömänä Lisäksi työttömällä asiakkaalla on tilanne, mikä edellyttää eri toimijoiden palvelujen yhdistämistä työllistymisen edistämiseksi 5

6 Ohjautuminen ja TYP-prosessin eteneminen kk kk (JTYPL) 300 pv 6 kk (JYTPL) Kela TE-tsto Kunta Monialainen palvelutarve arvio Kartoitusjakson palvelut Palvelut Toteutumisen seuranta Suunnitelman tarkistus Monialainen työllistymissuunnitelma Monialaisen yhteispalvelun tarve päättyy Ei monialaisen yhteispalvelun tarvetta Ohjaus TEtoimistoon tai muuhun tarpeen mukaiseen palveluun Lähde: TEM/ Kerminen Päivi TYP-aluekierros 2015

7 TYP-laissa erityistä: Monialainen työskentely verkostossa Mitä on verkostomainen yhteistyö? Perinteisesti yhteistyö on määritelty prosessiksi, jossa yksilöt, ryhmät tai organisaatiot tulevat yhteen, ovat toistensa kanssa tekemisissä ja muodostavat yhteistyösuhteet molemminpuolisen hyödyn saamiseksi (Järvensivu ym. 2010) Mitä on monialainen työskentely? Monialaisuudella viitataan myös koulutusalojen ylittämiseen ja erilaisten osaamisten nivoutumiseen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi ja yksilön taitavuuteen tai pätevyyteen, joita kuvataan englannin kielessä käsitteillä interprofessional ja multiprofessional. (Grigg, Johnston & Milsom 2003; Holland 2006; March 2006; Katajamäki 2010.) Monialainen yhteistyö mielletään usein hallinnon- ja tieteenalat yhdistäväksi toiminnaksi (Isoherranen 2008; 2012). edellyttää oman substanssin osaamista, koordinointia, vuorovaikutustaitoja, sitoutumista, joustavuutta ja johtajuutta. edellytyksenä on resurssien ja vastuun jakaminen mutta myös yhteisen vastuun oivaltaminen (Katisko ym. 2014) 7

8 Monialainen yhteispalvelu huomioidaan palvelutapa, asiakas, kumppanit TYP -asiakasta palvellaan monialaisesti. Tämä palvelumuoto on TYPlaissa määritelty ja se tarkoittaa, että palvelu on henkilökohtaista asiantuntijapalvelua palvelua toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kasvokkain palvelu edellyttää toimivaa vuorovaikutusta asiakkaan ja toimijoiden kesken TYP -asiakas on useimmiten moniongelmainen asiakas, joka tarvitsee erityistukea ja kohtaamista (erityisasiakkaat) huomioitava TYP -pisteiden koot ja asiakasmäärät TYP-lain esitöissä on kirjattu, että Kela osoittaa TYP -toimintaan sellaista osatai kokoaikaista henkilöstöä, jolla on erityisesti kuntoutuksen osaamista Kelan TYP -työkykyneuvojan läsnäolon minimi TYP -toimipisteessä on määritelty seuraavasti: Edellytetään fyysistä läsnäoloa vähintään 1 päivä/vko tai asiakastarpeen mukaisessa laajuudessa (tarkoittaa 1-5 pvää/vko) Yhteydet/verkosto pitää luoda fyysisellä läsnäololla, ja asiakasprosessin jatkon voi hoitaa esim. etäyhteyksillä huomioiden maantieteelliset etäisyydet 8

9 Kelan TYPKE-projekti v tavoitteita kohti saada aikaan toimiva TYP-toimintamalli lain tarkoittamalla tavalla yhdessä muiden toimijoiden kanssa Kela toteuttaa TYP-lain määrittämiä tehtäviä lain hengen mukaisesti alkaen Kela toimii valtakunnallisesti tasalaatuisesti ja tarjoaa palvelua tasapuolisesti asiakkaille ympäri maata saada aikaan työtä helpottava ohjeistus vakuutuspiirien johtajille ja Kelan TYP-työntekijöille 9

10 Kelan vakuutuspiirit ja TYPverkostot piireittäin Eteläinen piiri -TYP Helsinki:1 Espoo:1 Läntinen piiri -TYP Varsinais- Suomi: 1 Satakunta: 2 Keskinen -TYP Pirkanmaa: 4 Kanta- Häme:1 Itäinen - TYP Pohjois- Savo:3 Etelä- Savo:3 Pohjoinen- TYP Pohjois- Pohjanmaa: 1 Pohjanmaa: 1 (Keski- Pohjanmaa) Vantaa:1 Pohjanmaa :2 Etelä- Pohjanmaa : 1 Keski- Suomi:2 Kainuu: 1 Itä- Uusimaa:1 Pohjois- Karjala: 1 Lappi: 1 Keski- Uusimaa:1 Länsi- Uusimaa:1 Etelä- Karjala:1 Kymenlaakso:1 Päijät- Häme:1 10 Yhteensä 33 TYP-verkostoa. Tämä kuva ei sisällä TYP-verkostojen toimipiste tietoja.

11 Kelan vakuutuspiirit : TYP-asiakasmäärä, sairastavuus, henkilöstö, TYP-verkostot Eteläinen Läntinen Keskinen Itäinen Pohjoinen TYPasiakkaat yht (Hki ) Diagnoosiasiakkaat Työkykyneuvojat TYPverkostot kpl 5 kpl 6 kpl 9 kpl 4 kpl 11

12 TYP-toiminnan asemoituminen Kelan organisaatiossa alkaen Lakiyksikkö vastaa TYPtoiminnan ohjauksesta, nimeää vastuuhenkilön Etuuspalvelut vastaa Kelan TYPtoiminnasta Johtaja yhteiskunnallinen vastuu Asiakkuuspalvelut vastaa erityisasiakkuu -desta, palvelumallista ja -verkosta Vakuutuspiiri vastaa TYP-toiminnasta: nimeää TYPjohtoryhmän jäsenen ja TYP-työkykyneuvojat Johtaja kehittämisen ja sisäisen palvelun vastuu Kehittämispalvelut vastaa TYPtoiminnan kehittämisosiosta: järjestelmät ja etäyhteydet ICT-palvelut vastaa teknisestä kehittämisestä Yhteiset palvelut vastaa taloudesta, toimitiloista 12

13 Kelan tehtävät TYP-toiminnassa TYP-lain mukaisesti Kelan tehtävänä on ohjata asiakkaita TYP-toimintaan selvittää kuntoutustarvetta monialaisesti yhdessä asiakkaan kanssa palvelutarvearviossa kartoitusjaksolla arvioida, onko asiakas oikealla etuudella (työ ja toimintakyky) järjestää vajaakuntoisten työllistymistä tukevia kuntoutuspalveluja integroiden ne työllistymissuunnitelmaan seurata kuntoutusprosessin etenemistä työllistymissuunnitelman toteutumiseksi ja informoida siitä monialaisesti tarjota muihin Kelan etuuksiin liittyvää neuvontaa EdellytysKela osoittaa TYP- toimintaan henkilöstöä, jolla on erityistä kuntoutusosaamistatyp-työkykyneuvoja 13

14 Kelan tarjoama palvelu TYP:ssa 1/2 Kela keskittyy kuntoutuspalvelujen erityisesti ammatillisen kuntoutuksen tarjoamiseen, koska se edistää asiakkaan työ-, opiskelu- ja toimintakykyä TYP - asiakkuusprosessissa Asiakkaan hyöty: Kuntoutus voidaan joustavasti integroida työllistymis- suunnitelmaan ja vie asiakasta eteenpäin Voidaan arvioida sekä lääkinnällisen että ammatillisen kuntoutuksen tarvetta samalla kertaa Palveluja voidaan limittää tai ketjuttaa tarpeiden mukaisesti Ei päällekkäisiä toimintoja eri luukuilta Asiakas sitoutuu yhteen suunnitelmaan, ei turhaudu ja on tietoinen siitä, mitä tapahtuu 14

15 Kelan tarjoama palvelu TYP:ssa 2/2 Kela huomioi muiden toimijoiden teettämät selvitykset ja toimenpiteet sekä täydentää niitä omilla kuntoutuspalveluillaan asiakkaan suunnitelman laatimiseksi Työttömien terveystarkastukset, työkyvyn arvioinnit, kuntouttavan työtoiminnan ja muiden työllistymispalveluiden lausunnot, lääketieteelliset selvitykset jne. Kuntoutustarpeen arviointi, suunnitelman muotoutuminen asiakkaan ja muiden TYP-toimijoiden kanssa, kuntoutuksen hakeminen ja kuntoutuksen seuranta, yhteistyö palveluntuottajien kanssa tiedottaminen muille TYP:n toimijoille Lisäksi Kelan työntekijä antaa tarpeen mukaan muuta Kelan etuusneuvontaa tai ohjaa asiakasta Kelan muuhun palvelukanavaan toimeentulo turvataan kuntoutuksen aikana 15

16 Kelan vakuutuspiirin TYP-työkykyneuvoja: rooli ja tehtävät TYP-toiminnassa 1/2 Kelan TYP-työkykyneuvoja on Kelan erityisasiantuntija kuntoutukseen ja työkykyyn liittyvissä etuuksissa arvioi, että TYP-asiakas on oikealla etuudella; mahdollisuus ehkäistä turhat hakemukset esim. jos kuntoutus ei ole realistista toteuttaa Ottaa kantaa asiakkaan kokonaistilanteeseen ymmärtää TE- ja sosiaalitoimen ja terveydenhuollon ratkaisuja ja muiden hallintoyksiköiden toiminnan ratkaisee TYP-asiakkaan kuntoutushakemuksen tai delegoi sovitusti hakemuksen eteenpäin piirissään osaa ja haluaa työskennellä monialaisesti, on vahva kuntoutusetuuden osaaja, ohjaa tarvittaessa asiakkaan Kelan muihin palveluihin kykenee itsenäiseen työskentelyyn, tekee tilannearvioita TYPasiakasprosessissa ja sen perusteella päätöksiä (=>elämänkestoinen päätös asiakkaan asiassa)

17 Kelan TYP-työkykyneuvoja: rooli ja tehtävät TYP-toiminnassa 2/2 Kelan TYP-työkykyneuvoja rakentaa luottamussuhteen monialaisessa yhteispalvelussa kykenee linkittämään Kelan palveluja asiakkaan kokonaisprosessiin tuntee TYP:n ulkopuolisen verkoston keskittyy pääosin TYP-työhön omaa hyvät vuorovaikutustaidot ja on aktiivinen kumppani työskentelee toimintaympäristön tarpeiden mukaisesti; fyysisesti TYP-pisteessä, puhelimitse tai etäyhteyksillä saa tukea työskentelyynsä TYP-johtoryhmän Kelan edustajalta ja esimiehiltä sekä työyhteisöltään Kelassa

18 TYPPI-järjestelmä ja tietojen saaminen Yhteiseen käyttöön talletettavat työtöntä koskevat tiedot ja niiden käsittely TE-toimiston ylläpitämä monialaisen yhteispalvelun asiakasrekisteri (URAjärjestelmän osarekisteri) Ne yhteispalvelussa työskentelevät, joille on myönnetty käyttöoikeus tähän osarekisteriin, voivat saada ja käyttää tietoja sekä tehdä merkintöjä Työtöntä koskevien tietojen tallentaminen monialaiseen yhteispalveluun osallistuvan viranomaisen rekisteriin Tietojen tallettaminen TE-toimiston, kunnan ja Kelan omiin rekistereihin Salassa pidettävien tietojen saaminen palvelun järjestämistä varten Salassa pidettävät työtöntä koskevat tiedot, jotka ovat tarpeellisia monialaisen yhteispalvelun tarjoamiseksi, hankitaan työttömän suostumuksella Ilman työttömän suostumusta TE-toimistolla, kunnalla ja Kelalla on oikeus salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä saada toisiltaan, luovuttaa toisilleen ja käyttää työtöntä koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä monialaisen yhteispalvelun järjestämiseksi työttömälle 18

19 Kelan ammatillisen kuntoutuksen palvelut Ammatillinen kuntoutusselvitys Henkilölle, joka tarvitsee moniammatillista kuntoutustarpeen arviointia ja ammatillisen kuntoutuksen suunnitelmaa Henkilölla voi olla terveydellisiä,sosiaalisia ja/tai elämän hallinnan ongelmia sekä vaikeus valita ammattialaa tai työpaikkaa Koulutus ja työkokeilu Koulutuskokeilussa vammaisella ja erityistä tukea tarvitsevalla on mahdollisuus tutustua oppilaitokseen ja tulevan ammattialan vaatimuksiin Työkokeilussa henkilö hakee sopivaa koulutus- tai työpaikkaa kokeillen Ammatillinen koulutus Henkilö, joka on hyväksytty ammatilliseen koulutukseen (valmentava, perus-,jatko, uudelleen-,täydennys) ja koulutusala soveltuu terveydentilaan. Henkilö voi hakea ammatillisen koulutuksen päätöstä koulutuksen ajaksi, toimeentulona kuntoutusraha Työhönvalmennus ja MTtyöhönvalmennus Ammatilliset kuntoutuskurssit Apuvälineet, elinkeinotuki 19 Henkilö, joka soveltuu tietylle alalle, mutta tarvitsee yksilöllistä tukea ja ohjausta työn etsintään ja työelämään siirtymiseen Henkilö, jolla on mt-häiriöitä ja joka tietää itselleen soveltuvan alan, mutta tarvitsee mt- häiriöiden erityistarpeet huomioivaa pitkäkestoista yksilöllistä tukea ja ohjausta työn etsintään ja työelämään siirtymiseen Henkilölle, joka on v., ja joka tarvitsee tukea elämänhallintaan ja vahvistusta opiskelu ja työelämävalmiuksiin sekä vertaistukea Ryhmämuotoinen 10 kuntoutujan kurssi, kesto n kk Vajaakuntoinen henkilö, joka ei selviydy/suoriudu opiskelusta tai työstä ilman apuvälineitä Avustus yrityksen työvälineiden ja koneiden hankkimiseen tai muuten oman yrityksen perustamiseen

20 Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut Avoterapiat Henkilö, jolla on sairaudesta tai vammasta aiheutuva haitta, ja josta aiheutuu yli vuoden kestävä kuntoutuksen tarve Henkilö tarvitsee tukea toimintakykyynsä sekä arjesta selviytymiseen kuntoutuksen toimenpiteillä Toteutus: yksilö- tai ryhmäterapiana Terapiamuodot; esim. fysio,-allas-,ratsastus-, musiikki-, psykoja toimintaterapia Moniammatillinen yksilökuntoutus Henkilö, joka tarvitsee intensiivistä lääkinnällistä kuntoutusta toimintakyvyn turvaamiseksi ja parantamiseksi, täydentää avoterapiaa Aistivammojen, yleis- ja neurologinen sekä tules ja reumalinja Kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit Henkilö, joka tarvitsee tukea fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen työopiskelu - ja toimintakyvyn parantamiseen tai säilyttämiseen 20

21 Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen palvelut Kuntoutus ja sopeutumisvalmennuskurssit Henkilö, joka tarvitsee tukea sairastumiseensa tai vammautumiseensa ja siihen liittyvään elämäntilanteeseen Kursseja eri sairausryhmille esim. MT, epilepsia, ADHD, Asperger, hengityssairaudet jne. Moniammatillinen yksilökuntoutus Henkilö, joka tarvitsee lääkinnällistä kuntoutusta toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi Sairausryhmäkohtaiset linjat; aistivammat, neurologiset, tules ja reuma sekä yleislinja Neuropsykologinen kuntoutus Henkilö, joka on 16 vuotta täyttänyt, ja jolla on kehityksellisiä oppimisvaikeuksia tai aivovaurion jälkitila. Toteutetaan yksilö tai ryhmämuotoisena 21

22 Kelan kuntoutuspsykoterapia Kehittämishankkeet Kuntoutuspsykoterapia Henkilö v., jolla on diagnosoitu mielenterveydenhäiriö Yksilö- tai ryhmäterapiaa max.80krt/v., max 3 v, nuorille myös kuvataide- ja musiikkiterapiaa Kehittämishankkeet Esimerkiksi: PURA-hanke: v. nuorille, joilla psykososiaalisia ja/tai mt-ongelmia. Yhdistetään työvalmennus ja päihdekuntoutus. Oma Väylä hanke: v.Asperger, määrittelemätön tai muu lapsuusiän laajaalainen kehityshäiriö, Adhd/ADD. Kehitetään neuropsykiatrista yksilö-ja ryhmäkuntoutusmallia, jossa vahvistetaan kjan arjen, opiskelun ja työelämän taitoja Uusia hankkeita alkamassa mm. maahanmuuttajien kuntoutuksen, etäkuntoutus mallien ja kognitiivisen kuntoutuksen kehittäminen. 22

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Armi Peltomäki Työkykyneuvoja Kela/TYP 12.9.2016 KSSHP:n koulutustilaisuus Työikäinen terveydenhuollossa I Työkyvyn arviointi Työkykyneuvonta Kelassa 1/2 Työkykyneuvonta

Lisätiedot

Kela osana monialaisessa verkostossa

Kela osana monialaisessa verkostossa Kela osana monialaisessa verkostossa 2 Lähde: TEM/Päivi Kerminen Kelan strateginen painopiste kumppanuusyhteistyössä Parannamme suorituskykyämme uudistamalla toimintojamme sekä vahvistamalla yhteistyötä

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 17.03.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Suunnittelija Marjaana Pajunen /Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Työ kuuluu kaikille! -Vammaisfoorumi ry:n ja Uudenmaan TE-toimiston koulutuspäivä

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla

Lisätiedot

Miten Kela tukee nuoria kuntoutuspalvelujen avulla? 9.3.2015 Kuntoutuspäivät Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Terveysosasto

Miten Kela tukee nuoria kuntoutuspalvelujen avulla? 9.3.2015 Kuntoutuspäivät Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Terveysosasto Miten Kela tukee nuoria kuntoutuspalvelujen avulla? 9.3.2015 Kuntoutuspäivät Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Terveysosasto Toimintakykyä Sopeutumista sairauteen ja vammaan Kelan kuntoutus tukee nuoren

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Viel kun lanka lampussa hehkuu Nuorisolain uudistaminen

Viel kun lanka lampussa hehkuu Nuorisolain uudistaminen Viel kun lanka lampussa hehkuu Nuorisolain uudistaminen 1.9.2016 Irma Paso suunnittelija Kela, työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus : Nuoret asiakkaina Kelassa Kelan asiakkaina on erilaisissa elämäntilanteissa

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM

TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpano missä mennään? TYP-päivät Lappeenrannassa 27.10.2015 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Yhteistoimintamalli, jossa TE-toimisto,

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Kaikki irti Kelan palveluista

Kaikki irti Kelan palveluista Kaikki irti Kelan palveluista Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla työtön järjestöseminaari 23.9.2015 Tuula Sahiluoto suunnittelija, Kela, Terveysosasto Palvelua monin eri tavoin Mikä

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 TE- palvelut ja TYP- prosessi rikostaustaisilla Tuija Keihtä johtava työllisyysasiantuntija Lapin liitto Lapin työllistymistä

Lisätiedot

Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus

Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-palvelut

Keski-Suomen TE-palvelut Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,

Lisätiedot

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -

Lisätiedot

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6 Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,

Lisätiedot

Mikä muuttui projektin tuloksena?

Mikä muuttui projektin tuloksena? Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen

Lisätiedot

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö TYP-toiminnan perusteet Jenni Ketonen,TYP-päällikkö 29.5.2017 1 Satakunnan TYP Satakunnan TYP toimii Porin, Euran, Harjavallan, Honkajoen, Huittisten, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Kokemäen, Merikarvian,

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus

Lisätiedot

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Kohti erinomaista asiakaskokemusta! Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Webinaari 19.3.2019 Hanna Dogan Kuntoutusryhmä, Eteläinen vakuutuspiiri hanna.dogan@kela.fi

Lisätiedot

Mitä TYPissä tapahtuu?

Mitä TYPissä tapahtuu? Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen

Lisätiedot

Valtakunnalliset TYP-päivät. Yhteispalvelun muutoksessa mukana , Jyväskylä. Elli Aaltonen pääjohtaja Kela

Valtakunnalliset TYP-päivät. Yhteispalvelun muutoksessa mukana , Jyväskylä. Elli Aaltonen pääjohtaja Kela Valtakunnalliset TYP-päivät Yhteispalvelun muutoksessa mukana 4.10.2018, Jyväskylä Elli Aaltonen pääjohtaja Kela Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina Työllisyyden tukeminen Työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren

Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Kelan kuntoutus nyt Kelan koulutukset palveluntuottajille 24.11-1.12.216 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 2 Kelaan ohjautui 112 2 kuntoutujaa 3 Kelan kuntoutuksen saajat 4 Kuntoutujien lähtötilanne on yksilöllinen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimus 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 23.11.2016 Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Palveluntuottajien koulutus Anne Flak, suunnittelija Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Milla Kaitola,

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit. Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit. Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela Taustaa Kelan tutkimusosaston kysely terveydenhuollolle ja järjestöille yhteistyöstä ja tulevaisuuden tarpeista

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUS- TA (MYP) KANTA-HÄMEESSÄ 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (MYP)

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.

Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1. Raivaamme esteitä Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.2018 Kelan Päätalo Mitä teemme? Nostamme nuoret, erityisesti NEET-nuoret keskiöön

Lisätiedot

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa

Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa Toimijoiden rooli TYP -toiminnassa Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa Toiminnassa on suuria kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja tarpeiden mukaan Kunnat tarvitsevat vastuulliseen työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista

Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kilpaillut markkinat julkisessa terveydenhuollossa - toimiiko? seminaari 30.11.2017 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Tietoa Kelan kuntoutuksesta 2 1 Kelaan

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien monialainen yhteispalvelu maakunnassa

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien monialainen yhteispalvelu maakunnassa Heikossa työmarkkina-asemassa olevien monialainen yhteispalvelu maakunnassa Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Tukea työllistymiseen TE-toimiston, kuntien ja Kelan tuottaman yhteispalvelun

Lisätiedot

TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää -

TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää - TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu - Kohti koulutusta ja työelämää - Aluksi Kroonisesti työttömiin kohdistettu työvoimapolitiikka näyttää olevan pikemmin hyvinvointivaltion tapa elää jatkuvasti

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen

Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!

Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen Vaikeasti työllistyvien tukeminen Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä tai pitkäaikaissairaita

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö

Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

TYP:n palvelumuotoilu

TYP:n palvelumuotoilu HUOM! Tämä materiaali on tarkoitettu vain Monialaiset palvelut tulevaisuuden maakunnissa (12.6.2018) tilaisuudessa olleille. Materiaalia ei saa vielä levittää tai julkaista, sillä työ on vielä kesken ja

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

Kehittämis- ja talousosasto/työllisyyspalvelut Työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Valtakatu Kemi p

Kehittämis- ja talousosasto/työllisyyspalvelut Työllisyyspäällikkö Riitta Hakala Valtakatu Kemi p Lapin työllistymistä edistävä REKISTERISELOSTE monialainen yhteispalvelu Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 12.7.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Kemin kaupunginhallitus Lapin Työ- ja elinkeinotoimisto

Lisätiedot

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan

Lisätiedot

Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017

Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017 Työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus vuosina 2015-2017 Kelan ammatillisen kuntoutuksen myönteisten ratkaisujen yleisimmät päädiagnoosit vuonna 2013 Työkokeilu Sairausdiagnoosi

Lisätiedot

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot

Lisätiedot

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen

Lisätiedot

Mitä muuttuu kuntoutuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula

Mitä muuttuu kuntoutuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula Mitä muuttuu kuntoutuksessa? 19.1.2017 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula 1 Kohti avointa yhteistyötä Kelan kuntoutuksen ryhmät ovat siirtymässä

Lisätiedot

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen. 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen 09.02.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kun alle 25-vuotias nuori on ollut

Lisätiedot

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

30.3.2015. edelläkävijänä maassa ja osaltaan pystynyt parantamaan toiminnan tavoitteeliisuutta ja lisännyt oppimista toisten hyvistä käytännöistä.

30.3.2015. edelläkävijänä maassa ja osaltaan pystynyt parantamaan toiminnan tavoitteeliisuutta ja lisännyt oppimista toisten hyvistä käytännöistä. LAPPEENØNAN KAUPUNKI Kirjaamv tjänster I services KASELY/622/2015 30.3.2015 Kaakkois-Suomen kunnat Kela, Etelä -Karjalan vakuutuspiiri Kela, Kymenlaakson vakuutuspiiri ASIA Työllisyys - ja erityisesti

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

Tuloksellisuuden seuranta. Veli-Matti Vadén

Tuloksellisuuden seuranta. Veli-Matti Vadén Tuloksellisuuden seuranta Veli-Matti Vadén 23.11.2016 Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi Tuloksellisuuden seuranta Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi (AKVA) 1. Tietojen toimittamisen

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot