NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016"

Transkriptio

1 NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016 Säästöpankin vuotuinen tutkimus suomalaisten säästämisestä ja sijoittamisesta. Tutkimustulokset julkaistavissa kansainvälisenä Säästäväisyyspäivänä klo 9.30

2 HYVÄÄ KANSAINVÄLISTÄ SÄÄSTÄVÄISYYSPÄIVÄÄ! Kansainvälinen Säästäväisyyspäivä (World Savings Day) sai alkunsa v Milanossa. Tällöin maailman ensimmäinen säästöpankkikongressi lausui toivomuksen siitä, että kokouksen päättymispäivä julistettaisiin kaikkialla maailmassa säästämisen päiväksi Suomessa Säästöpankit ovat viettäneet Säästäväisyyspäivää ja sen yhteydessä Säästäväisyysviikkoa vuodesta 1926 lähtien. Päivän ja viikon tavoitteena on muistuttaa suomalaisia säästämisen tärkeydestä. Se, että rahaa on säästössä ja talous on hallinnassa tuo elämään turvaa, vapautta ja valinnan mahdollisuuksia. Säästöpankin Näin Suomi säästää -tutkimuksen (ent. Säästämisbarometri) tarkoituksena on selvittää vuosittain suomalaisten suhtautumista säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan. Tutkimus julkistetaan joka vuosi Säästäväisyysviikolla ja vuonna 2016 siihen vastasi 2900 eri ikäistä eri pankkien asiakasta.

3 NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2016 Vuosittain julkaistava Säästöpankin Näin Suomi säästää -tutkimus (ent. Säästämisbarometri) selvittää suomalaisten suhtautumista säästämiseen, sijoittamiseen ja oman talouden hallintaan. Tutkimus toteutettiin nyt seitsemättä kertaa. Kyseessä oli verkkokysely, johon vastasi suomalaista. Tutkimuksen toteutti Säästöpankkiryhmä.

4 OMAN TALOUDEN NÄKYMÄT Vastaajista 39 % uskoo taloutensa paranevan. Valtaosa uskoo hallitsevansa talouden perusasiat hyvin tai erittäin hyvin.

5 USKO OMAN TALOUDEN PARANEMISEEN ON LISÄÄNTYNYT Miten uskot henkilökohtaisen taloutesi kehittyvän seuraavan 12 kk:n aikana? (%) Uskon, että talouteni heikkenee 2016: 42 % 2016: 19 % 2016: 39 % Uskon, että talouteni pysyy samanlaisena Uskon talouteni paranevan

6 VALTAOSA KOKEE HALLITSEVANSA TALOUDEN PERUSASIAT HYVIN Mikä kuvaa parhaiten tietämystäsi pankki- ja raha-asioista? (%) Hallitsen nämä asiat erittäin hyvin enkä kaipaa asiantuntija-apua. 10,9 % Perusasiat ovat hyvin hallussa; monimutkaisemmissa asioissa otan mielelläni vastaan asiantuntijoiden neuvoja. 47,5 % En tunne säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuuksia erityisen hyvin. Ne kuitenkin kiinnostavat ja otan mielelläni vastaan asiantuntija-apua. 29,9 % Talousasioista ja sijoittamisesta en paljoa tiedä, mutta ei aihe minua kiinnostakaan. 11,7 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

7

8

9 9

10 TURVALLISUUSHAKUISUUS KOROSTUU, MUTTA VÄHEMMÄN KUIN AIEMMIN. Mikä sai sinut alun perin aloittamaan säästämisen ja sijoittamisen? (%) 13 haave asunnosta tai kesämökistä 2016 (kysyttiin vain 2016) tarve turvautua eläkeikää varten 14 halu vaurastua ja olla taloudellisesti vapaampi tarve turvautua pahan päivän varalle 31 42

11 11

12 SUOMALAINEN SÄÄSTÄÄ SUUREMPIA SUMMIA KUIN ENNEN Paljonko saan säästettyä kuukaudessa? Yli 200 kuukaudessa /kk 2016: 33 % Enintään 100 / kk 2016: 17 % 2016: 26 % En säästä 2016: 23 %

13 SÄÄSTÖ- JA SIJOITUSKOHTEEN VALINTA PERUSTUU MONEEN TIETOLÄHTEESEEN Millaisia tietolähteitä käytät nyt harkitessasi säästämis- ja sijoituskohteita? (Voit valita useita vaihtoehtoja) Seuraan netistä alan yritysten ja ammattilaisten laatimia ranking-listoja ja suosituksia 19,8 % Tutkin verkkopankista aiempien säästöjeni ja sijoitusteni arvonkehitystä päätöksenteon pohjaksi 31,2 % Seuraan säästämisen ja sijoittamisen blogeja, somekeskusteluja, verkkosivuja ja artikkeleita 22,0 % Luen talouslehtiä paperisena ja netissä 33,0 % Keskustelen pankin ammattilaisen kanssa 35,7 % Keskustelen eri vaihtoehdoista läheisen kanssa 28,7 % Pohdin asioita itsekseni 58,3 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 %

14 SIJOITTAMISEN TÄRKEIMMÄT KRITEERIT Vuotuinen tuotto-odotus 3,92 Sijoitusajan sitovuus 3,42 Sijoituskohteen riskittömyys 3,63 Vaivattomuus 3,9 Sijoituskohteen eettisyys, ekologisuus tai vastuullisuus 3,05 Rahaksi muuttamisen helppous 3,96 Varojen hajautus eri kohteisiin Tietoni sijoituskohteena olevasta yrityksestä, toimialasta tai alueesta 3,63 3,52 Sijoituksesta koituvat kulut, esim. pankin palkkiot 4,02 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Asteikko: 1-5 1=täysin merkityksetön ja 5=erittäin tärkeä.

15 KENELLE SÄÄSTÄT TAI SIJOITAT RAHAA TÄLLÄ HETKELLÄ? (Voit valita useita vaihtoehtoja) Itselleni 94% Puolisolleni 21% Lapsilleni 31% Lapsenlapsilleni 7% Muulle läheiselleni 4%

16 LAINAT JOKA TOISELLA ON ASUNTOLAINAA Vastaajista 50 %:lla (2015: 56 %) on asuntolainaa ja 29 % (2015: 31 %) välttää kaikin keinoin lainoja ja luottoja.

17 KIITOS!

NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2015

NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2015 NÄIN SUOMI SÄÄSTÄÄ 2015 Säästöpankin vuotuinen tutkimus suomalaisten säästämisestä ja sijoittamisesta. Tutkimustulokset julkaistavissa 30.10.2015 klo 10 SUOMEN ENSIMMÄINEN PANKKIRYHMÄ Suomen vanhimmassa

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2012

Säästöpankin Säästämisbarometri 2012 Säästöpankin Säästämisbarometri 2012 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 190 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin Turkuun vuonna 1822. Säästöpankit perustettiin

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä.

Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Säästösopimus Jos osaat säästää rahaa, osaat myös tehdä sitä. Sijoittaminen on järkevä tapa vaurastua Mandatum Lifen Säästösopimus on aktiiviseen säästämiseen ja sijoittamiseen sopiva kapitalisaatiosopimus.

Lisätiedot

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä.

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä. Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote 3.5.2012 Suomi ja Pohjoismaat, Q1 2012 Suomalaiset suhtautuvat varovaisen luottavaisesti pörssin kehitykseen. Nordnetin tekemässä selvityksessä niukka enemmistö suomalaisista

Lisätiedot

Sijoitusbarometri

Sijoitusbarometri Sijoitusbarometri 2011 23.8.2011 Copyright TNS 2011 Sisällys sivu Taustaa 3 Tutkimuslomake ja taustajakaumat 4 Yhteenveto 8 Tulokset 10 Taustaa Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksen tavoite on kartoittaa kuluttajien

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Suomen Vuokranantajat ry:n toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Säästöpankkiryhmän strategia 2012 Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Missiomme nousee juuristamme Missio Säästöpankit edistävät säästäväisyyttä ja asiakkaidensa taloudellista

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Helmi-maaliskuu 2014

Sijoittajabarometri Helmi-maaliskuu 2014 Sijoittajabarometri Helmi-maaliskuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 1.9.1 18.3.13 Markets OSAA TÄMÄ PÄÄSET PITKÄLLE Budjettirajoite oma talous on tasapainossa, nyt ja yli ajan Korkomatematiikka haltuun lainat, sijoitukset,

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää

Lisätiedot

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009 Pankkibarometri 3/2009 Pankkibarometri 3/2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 9 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien näkemystä

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA MAATILAN RAHOITUKSEEN Maatilan omistajanvaihdos tilaisuus Lapinlahti Juha-Antti Puurunen

NÄKÖKULMIA MAATILAN RAHOITUKSEEN Maatilan omistajanvaihdos tilaisuus Lapinlahti Juha-Antti Puurunen NÄKÖKULMIA MAATILAN RAHOITUKSEEN Maatilan omistajanvaihdos tilaisuus 21.11.2016 Lapinlahti Juha-Antti Puurunen SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄ 23 itsenäistä säästöpankkia joilla konttoreita yli 160 kunnassa Rovaniemi

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI 2015 1 SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS Sisällysluettelo 1 YHTEENVETO... 2 2 JOHDANTO... 2 2.1 Tutkimuksen tavoite... 2 2.2 Tutkimuksen toteutus... 2 3 KUVAUS SUOMEN SIJOITUSRAHASTOMARKKINOISTA...

Lisätiedot

Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa

Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa Sisältö Perustiedot Arvot ja strategia: lähellä asiakasta Ryhmän rakenne Paikallisuus ja vastuullisuus Perustiedot Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 190 vuotta

Lisätiedot

8.6.2010. Senioritutkimus

8.6.2010. Senioritutkimus .. Kesäkuu Toukokuu Sisältö Sivu YHTEENVETO JOHDANTO RAHA-ASIOIDEN SUUNNITTELEMINEN JA NYKYINEN RAHATILANNE RAHANKÄYTTÖSUUNNITELMAT SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN. Nykyiset säästämis- ja sijoituskohteet.

Lisätiedot

Säästäjän vaihtoehdot

Säästäjän vaihtoehdot Säästäjän vaihtoehdot Rahamuseon Studia monetaria Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Osa EU:n finanssivalvontajärjestelmää

Lisätiedot

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014)

Sijoittajabarometri. Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014 (julkaistu 6.11.2014) Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien keskusliitto ry:n, Pörssisäätiön ja Viisas Raha lehden toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

0% 10% 20% 30% 40% 50% 1% 2% 23% 25% 24% 21% 26% 24%

0% 10% 20% 30% 40% 50% 1% 2% 23% 25% 24% 21% 26% 24% Lehdistötiedote 18.4.2012 Kuvio 1. Puolet sijoittajista ilmoittaa kokevansa stressiä säästöjensä ajattelemisesta Minkä verran säästöjesi sijoittamiseen liittyvät ajatukset aiheuttavat sinulle stressiä?

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2016

PANKKIBAROMETRI I/2016 PANKKIBAROMETRI I/2016 18.3.2016 1 Pankkibarometri I/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO

KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO 20.3.2017 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan kuluttajatutkimuksesta liittyen suomalaisiin sijoittajina. Tutkimuksen on toteuttanut

Lisätiedot

Sampo Pankin Sijoittajatutkimus 2010

Sampo Pankin Sijoittajatutkimus 2010 24.11. 2010 Sampo Pankin Sijoittajatutkimus 2010 Sampo Pankin TNS Gallupilla teettämän Sijoittajatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin turvallisuushakuisia sijoittajia, jotka haluavat mieluiten säästää

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2016

PANKKIBAROMETRI III/2016 PANKKIBAROMETRI III/2016 27.9.2016 1 Pankkibarometri III/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2016

PANKKIBAROMETRI II/2016 PANKKIBAROMETRI II/2016 28.6.2016 1 Pankkibarometri II/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT 2013. Tekstiraportti Kevät 2013

SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT 2013. Tekstiraportti Kevät 2013 SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT Tekstiraportti Kevät.. SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT Sisällysluettelo YHTEENVETO... JOHDANTO.... Tutkimuksen tarkoitus.... Tutkimuksen toteutus... RAHA-ASIOIDEN

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

16.5.2011. Säästäminen, luotonkäyttö ja maksaminen

16.5.2011. Säästäminen, luotonkäyttö ja maksaminen ..0 Säästäminen, luotonkäyttö ja maksaminen Kevät 0 Toukokuu 0 SISÄLTÖ YHTEENVETO JOHDANTO RAHA-ASIOIDEN SUUNNITTELEMINEN JA NYKYINEN RAHATILANNE SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN. Nykyiset säästämis- ja sijoituskohteet.

Lisätiedot

TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen. Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri

TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen. Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri TAT Case Sijoittamisen perusteet: Nuoret ja sijoittaminen Talous tutuksi 2017 Sari Lounasmeri Sijoittaminen Yhteiskunnallinen merkitys Väestö ikääntyy, valtio velkaantunut Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi

Lisätiedot

SENIORITUTKIMUS. Tekstiraportti Kevät 2012

SENIORITUTKIMUS. Tekstiraportti Kevät 2012 SENIORITUTKIMUS Tekstiraportti Kevät.. SENIORITUTKIMUS Sisällysluettelo YHTEENVETO... JOHDANTO.... Tutkimuksen tarkoitus.... Tutkimuksen toteutus... RAHA-ASIOIDEN SUUNNITTELEMINEN JA NYKYINEN RAHATILANNE...

Lisätiedot

Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote

Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote 2.8.2012 Suomi ja Pohjoismaat, Q2 2012 Joka vuosineljännes Nordnet tutkii pohjoismaalaisten suhtautumista osake- ja rahastosäästämiseen sekä henkilökohtaisen talouden

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2013

PANKKIBAROMETRI III/2013 PANKKIBAROMETRI III/2013 19.9.2013 1 Pankkibarometri III/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016 Sijoittajabarometri Lokakuu 2016 Tämän tutkimuksen on tehnyt Tietoykkönen Oy Osakesäästäjien Keskusliitto ry:n ja Pörssisäätiön toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yksityissijoittajien

Lisätiedot

4.6.2009. Nuorten rahankäyttötutkimus

4.6.2009. Nuorten rahankäyttötutkimus .. Nuorten rahankäyttötutkimus Kevät Kesäkuu Sisältö Sivu JOHDANTO PANKKI- JA TALOUSASIOIDEN SEURAAMINEN JA TUNTEMISEN TÄRKEYS RAHANKÄYTTÖSUUNNITELMAT, KOHTEET JA ASUNNON RAHOITTAMINEN. Rahankäyttösuunnitelmat.

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2017

PANKKIBAROMETRI IV/2017 PANKKIBAROMETRI IV/17 1.1.17 1 Pankkibarometri IV/17 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 Yritykset... Pankkibarometri IV/17 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2016

PANKKIBAROMETRI IV/2016 PANKKIBAROMETRI IV/2016 13.12.2016 1 Pankkibarometri IV/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitalouksien luotonkysyntä... 2 2 Yritysten luotonkysyntä... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009 II / 2009 PANKKIBAROMETRI II / 2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä luotonannosta ja talletuksista.

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Pankkikriisien ja -konkurssien torjuntakeinot Pankkikriisien ja konkurssien syyt 1) Luototetaan asiakkaita,

Lisätiedot

Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat?

Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat? Q1 Monenko suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita omistat? Vastattuja: 363 Ohitettuja: 0 1-3 4-10 11-20 yli 20 1-3 4-10 11-20 yli 20 7,16% 26 34,71% 126 38,57% 140 19,56% 71 Yhteensä 363 1 / 20 Q2 Mikä on

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 34/ 2009 460 Kokousaika 28.12.2009 klo 17.00-18.50 (iltakoulu klo 18.00-18.50) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT 2014. Tekstiraportti Kevät 2014

SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT 2014. Tekstiraportti Kevät 2014 SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT Tekstiraportti Kevät.. SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT Sisällysluettelo YHTEENVETO... JOHDANTO.... Tutkimuksen tarkoitus.... Tutkimuksen toteutus... RAHA-ASIOIDEN

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2013

PANKKIBAROMETRI IV/2013 PANKKIBAROMETRI IV/2013 13.12.2013 1 Pankkibarometri IV/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Sijoitusten hoitopalvelu

Sijoitusten hoitopalvelu Sijoitusten hoitopalvelu Vaurastuminen kuuluu kaikille, oma salkunhoitaja jokaiselle. Aktiivista huolenpitoa sijoituksillesi Sijoitusten hoitopalvelu tarjoaa sinulle uudenlaista varojen hoitoa, olitpa

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

4.5.2010. Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat

4.5.2010. Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat ..00 Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat Kevät 00 Toukokuu 00 SISÄLTÖ YHTEENVETO JOHDANTO RAHA-ASIOIDEN SUUNNITTELEMINEN JA NYKYINEN RAHATILANNE RAHANKÄYTTÖSUUNNITELMAT, -KOHTEET, ASUNNON OSTON SEKÄ

Lisätiedot

Pankkibarometri IV/2011 15.12.2011

Pankkibarometri IV/2011 15.12.2011 Pankkibarometri IV/2011 1 Sisältö Sivu Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2017

PANKKIBAROMETRI I/2017 PANKKIBAROMETRI I/2017 15.3.2017 1 Pankkibarometri I/2017 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Vakuutussijoittaminen pähkinänkuoressa

Vakuutussijoittaminen pähkinänkuoressa Vakuutussijoittaminen pähkinänkuoressa Sijoitus-Invest 11. 12.11.2009 Merja Junnonen Tarjolla olevat tuotteet Eläkevakuutukset/säästö- ja sijoitusvakuutukset Sijoitussidonnaiset/laskuperustekorkoiset Yksilölliset

Lisätiedot

Säästäjän vaihtoehdot

Säästäjän vaihtoehdot Säästäjän vaihtoehdot Pörssisäätiön Sijoituskoulu Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Valvoo mm. pankkeja, vakuutus- ja eläkeyhtiöitä, sijoituspalveluyrityksiä, rahastoyhtiöitä,

Lisätiedot

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Lasten ehdoilla perheen taloudessa? Lapset yhä useammin perheen projekteja, ajankäyttö lasten

Lisätiedot

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006 Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 Arvopaperien omistaminen 2006 ( suomalaisista talouksista) (kohderyhmä 18-69 vuotiaat yks.hlöt) (n=1002) Omistaa arvopapereita

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2015

PANKKIBAROMETRI III/2015 PANKKIBAROMETRI III/2015 16.9.2015 1 Pankkibarometri III/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 2.11.2010 2.11.2010 Tero Oikarinen ja Johanna Örndahl Esimerkkejä suorista sijoituksista Osakkeet Korot Hyödykkeet

Lisätiedot

SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT. Tekstiraportti Kevät 2014

SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT. Tekstiraportti Kevät 2014 SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT Tekstiraportti Kevät 0..0 SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT Sisällysluettelo YHTEENVETO... JOHDANTO.... Tutkimuksen tarkoitus.... Tutkimuksen toteutus... RAHA-ASIOIDEN

Lisätiedot

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Tutut talouskilpailut jatkuvat Talousguru-kilpailu lukiolaisille 15.1.2014 (ilmoittautuminen 18.12. mennessä HYOLin sivuilla) Finalisteille tarjolla

Lisätiedot

Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa

Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa Säästöpankkiryhmä pähkinänkuoressa Luvut ja tilanne joulukuussa 2013 (Mukana ovat myös yhteenliittymän ulkopuolelle jäävät Oma Säästöpankki, Etelä-Karjalan Säästöpankki, Kantasäästöpankki ja Suodenniemen

Lisätiedot

SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT. Tekstiraportti Kevät 2012

SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT. Tekstiraportti Kevät 2012 SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT Tekstiraportti Kevät 0..0 SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT Sisällysluettelo YHTEENVETO... JOHDANTO.... Tutkimuksen tarkoitus.... Tutkimuksen toteutus... RAHA-ASIOIDEN

Lisätiedot

Varallisuudenhoidon trendejä 2012 Arvopaperin Rahapäivä 2011

Varallisuudenhoidon trendejä 2012 Arvopaperin Rahapäivä 2011 Varallisuudenhoidon trendejä 2012 Arvopaperin Rahapäivä 2011 Toni Teppala Nordea Wealth Management Investment Advice & Trading Varallisuudenhoidon trendejä 2012 1. Aktiivinen sijoittaminen 2. Sijoittamisen

Lisätiedot

OP-Pohjola Taloustaidot 2012

OP-Pohjola Taloustaidot 2012 OP-Pohjola Taloustaidot 0 Sisältö Johdanto s.3 Taustajakaumat s. Yhteenveto tutkimustuloksista s. Raha- ja talousasioiden tunteminen ja seuraaminen s. Tietolähteet suunnittelun tukena s. Oman talouden

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään

Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään Aloita säännöllinen rahastosäästäminen sijoita tulevaisuuteen jo tänään Rahastot ja elämästä nauttiminen. Elämästä nauttiminen ei ehkä ensiksi tule mieleesi, kun kuulet sanan rahasto. Säännöllinen rahastosäästäminen

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2017

PANKKIBAROMETRI III/2017 PANKKIBAROMETRI III/2017 15.9.2017 1 Pankkibarometri III/2017 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 2 Yritykset... 6 2 Pankkibarometri III/2017 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain

Lisätiedot

Lähellä ja läsnä arjessa ja unelmissa

Lähellä ja läsnä arjessa ja unelmissa Lähellä ja läsnä arjessa ja unelmissa Meille omasäästöpankkilaisille on tärkeää, että asiakkaanamme voit aidosti valita, millaista palvelua pankissasi saat. Konttoreissamme voit maksaa laskut tiskillä

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS: Yritysten verkkopalvelut sekä hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä

KYSELYTUTKIMUS: Yritysten verkkopalvelut sekä hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä KYSELYTUTKIMUS: Yritysten verkkopalvelut sekä hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Aihe: Yritysten verkkopalvelut ja hankaluudet niiden hankinnassa ja määrittelyssä Ajankohta:

Lisätiedot

5.5.2009. Säästäminen ja luotonkäyttö

5.5.2009. Säästäminen ja luotonkäyttö ..009 Säästäminen ja luotonkäyttö Kevät 009 Toukokuu 009 Sisältö Sivu JOHDANTO SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN. Nykyiset säästämis- ja sijoituskohteet. Säästö- ja sijoitusaikeet. Säästö- ja sijoituskohteen

Lisätiedot

Pitkäaikaissäästäminen Finanssivalvonnan näkökulmasta

Pitkäaikaissäästäminen Finanssivalvonnan näkökulmasta Pitkäaikaissäästäminen Finanssivalvonnan näkökulmasta Vero 2010 -tapahtuma 10. 11.3.2010 Päivi Turunen Esityksen sisältö Mikä Finanssivalvonta on ja mitä se tekee? Mikä on Finanssivalvonnan rooli pitkäaikaissäästämisessä?

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2014

PANKKIBAROMETRI I/2014 PANKKIBAROMETRI I/2014 7.3.2014 1 Pankkibarometri I/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Parempi suunnitelma varoillesi

Parempi suunnitelma varoillesi Parempi suunnitelma varoillesi xx.xx.2014 Presentation name / Author 16.9.2014 2 Tapaamisessa tänään 1. Esittäytyminen 2. Oma tilanteesi 3. Omat tavoitteesi 4. Ratkaisumme sinun tarpeisiisi 5. Päätökset

Lisätiedot

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva Lainamäärät erityisesti asuntoluottojen määrät ovat vuosi vuodelta kasvaneet ja laina-ajat pidentyneet. Moni lainanottaja mitoittaa luottonsa melko tarkkaan

Lisätiedot

Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015

Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana. Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Digipalvelut terveydenhuollossa lisäarvon tuottajana Jyrki Saarivaara 16.4.2015 Suomen suurin terveyspalveluyritys 2,5 miljoonaa lääkärikäyntiä Palvelut yksityishenkilöille, yritysasiakkaille, julkiselle

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2014

PANKKIBAROMETRI III/2014 PANKKIBAROMETRI III/2014 17.9.2014 1 Pankkibarometri III/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Ensimmäiseen omaan kotiin

Ensimmäiseen omaan kotiin Ensimmäiseen omaan kotiin Tarja Lehtonen 18.11.2014 Ensimmäiseen omaan kotiin Aihealueet Huomioitavaa ennen asunnon ostoa ASP lyhyesti Asuntolaina Korkovaihtoehdot Vakuudet OmaTakaus Vakuutukset Verotus

Lisätiedot

Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti. Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05.

Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti. Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05. Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05.2015 Investium Oy Perustettu 1994 Suomen suurin ja vanhin finanssialan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0274(COD) kehitysvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0274(COD) kehitysvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0274(COD) 10.2.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta budjettivaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi takuurahaston

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2015

PANKKIBAROMETRI I/2015 PANKKIBAROMETRI I/2015 17.3.2015 1 Pankkibarometri I/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Tiivistelmä Johdanto Tutkimuksen tavoitteet, toteutus ja vastaajarakenne Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asunnon ostamiseen ja myymiseen

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Säästäjän vaihtoehdot. Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012

Säästäjän vaihtoehdot. Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012 Säästäjän vaihtoehdot Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012 Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 14.11.2012 Terhi Lambert-Karjalainen Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen

Lisätiedot

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen 10.6.2011 barometri II/2011 Ulla Halonen barometri II/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy barometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 10.5.2011 Esityksen sisältö Yleiskatsaus sijoituskohteiden valikoimaan Sijoitustuotteiden keskeisiä ominaisuuksia

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa. Tutkimustulokset. Yhteenveto

Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa. Tutkimustulokset. Yhteenveto Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa Tutkimustulokset Yhteenveto KVKL pähkinänkuoressa Perustettu: 18.3.2008 Perustajat: Realia Group Oy Kiinteistömaailma Oy OP-Keskus

Lisätiedot

SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT. Tekstiraportti 2017

SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT. Tekstiraportti 2017 SÄÄSTÄMINEN, LUOTONKÄYTTÖ JA MAKSUTAVAT Tekstiraportti 07..07 Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat Sisällysluettelo Yhteenveto... Johdanto... 7. Tutkimuksen tarkoitus... 7. Tutkimuksen toteutus... 7

Lisätiedot

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Asuntoreformiyhdistys r.y. seminaari 24.11.2009 Bottan juhlasali Kaija Erjanti, Finanssialan Keskusliitto Alustuksen teemat > Asuntorahoituksen

Lisätiedot

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan?

Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan? Kolmipyörä, maastofillari, skootteri. Mitä kaikkea lapset tarvitsevatkaan? Säästä ja lahjoita lapsellesi. Tapoja on monia Osuuspankin valikoimasta löydät lapsesi ja perheesi tilanteeseen parhaiten sopivat

Lisätiedot

Sijoitusrahastoasiakkaiden taloudellinen kyvykkyys ja tulevat lisäsijoituspäätökset

Sijoitusrahastoasiakkaiden taloudellinen kyvykkyys ja tulevat lisäsijoituspäätökset Sijoitusrahastoasiakkaiden taloudellinen kyvykkyys ja tulevat lisäsijoituspäätökset KTT Antti Pellinen Veristi Oy Kulutustutkimuksen Seura 27.11.2009 Taloudellinen kyvykkyys Objektiivinen mittaus Uskottava

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2015

PANKKIBAROMETRI II/2015 PANKKIBAROMETRI II/2015 15.6.2015 1 Pankkibarometri II/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

15.5.2008. Säästäminen ja luotonkäyttö

15.5.2008. Säästäminen ja luotonkäyttö ..00 Kevät 00 Toukokuu 00 Sisältö Sivu JOHDANTO SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN. Nykyiset säästämis- ja sijoituskohteet. Säästö- ja sijoitusaikeet. Säästö- ja sijoituskohteen valintakriteerit LUOTONOTTO.

Lisätiedot

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta

Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Asumisen odotukset ja huolet Huomioita Nordean kyselytutkimuksesta Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti 30.5.2017 Asumisen unelmia Yli puolet vastaajista asuu omistusasunnossa Mikä näistä asumismuodoista

Lisätiedot

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästämistutkimus julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästäminen Ohjelma Säästämistutkimus Sari Lounasmeri Nuorten talousosaaminen toimijat, kanavat ja tavat Anu Raijas Sijoittajan

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2017

PANKKIBAROMETRI II/2017 PANKKIBAROMETRI II/2017 13.6.2017 1 Pankkibarometri II/2017 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 2 Yritykset... 7 2 Pankkibarometri II/2017 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain

Lisätiedot

Asiantuntijaseminaari Kuluttajatutkimuskeskuksessa Energiatehokkuuden rahoitus pientaloissa

Asiantuntijaseminaari Kuluttajatutkimuskeskuksessa Energiatehokkuuden rahoitus pientaloissa Asiantuntijaseminaari Kuluttajatutkimuskeskuksessa 2.11.29 Energiatehokkuuden rahoitus pientaloissa Finanssisektorin puheenvuoro: Kaija Erjanti, Finanssialan Keskusliitto Alustuksen teemat > Asuntorahoituksesta

Lisätiedot

23.2.2010 1(5) 1. Mitä on sidottu pitkäaikaissäästäminen (PS-säästäminen)?

23.2.2010 1(5) 1. Mitä on sidottu pitkäaikaissäästäminen (PS-säästäminen)? 23.2.2010 1(5) PS-SÄÄSTÄMINEN Sidottua pitkäaikaissäästämistä koskeva laki (PS-laki) tuli voimaan 1.1.2010. Pankit, rahastoyhtiöt ja sijoituspalveluyritykset (palveluntarjoajat) voivat ryhtyä myymään uusia

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon vai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon vai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon vai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoitus-Invest 11. 12.11.2009 Paula Kirppu ja Tero Oikarinen Esityksen sisältö Yleiskatsaus sijoitustuotteiden markkinoihin

Lisätiedot

Pankkibarometri I/2012 14.3.2012

Pankkibarometri I/2012 14.3.2012 Pankkibarometri I/2012 1 Sisältö Sivu Kotitaloudet 2 Yritykset 6 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

30.6.2009. Senioritutkimus

30.6.2009. Senioritutkimus .. Senioritutkimus Kesäkuu Kesäkuu Sisältö Sivu JOHDANTO SÄÄSTÄMINEN JA SIJOITTAMINEN. Nykyiset säästämis- ja sijoituskohteet. Säästö- ja sijoitusaikeet. Säästö- ja sijoituskohteen valintakriteerit TALOUDEN

Lisätiedot