Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus I Maakuntavaltuusto Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta MH 180 Taloussäännön ohjeiden mukaisesti maakunnan tulee tehdä talouden ja toiminnan seurantaraportti kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen raportti tehdään huhtikuun lopun tilanteesta ja toinen raportti elokuun lopun tilanteesta. Toiminnallisten tavoitteiden saavuttaminen: Alkuvuoden aikana on jatkettu Kainuun hallintokokeilun jatkon valmistelua edelleen. Laki Kainuun hallintokokeilun jatkamisesta (L 508/2011) vuoden 2016 loppuun on hyväksytty presidentin esittelyssä Lisäksi kunnanjohtajat ovat tehneet oman ehdotuksensa perussopimuksesta ja yhteistoimintasopimuksesta vuosille Kokeilunjatkosta päättävät kunnat yksimielisellä päätöksellä. Tähän mennessä kuusi kuntaa on tehnyt päätöksen kokeilun jatkamiseksi, Ristijärven kunnanvaltuusto ei ole vielä tehnyt päätöstään ja Puolangan kunnanvaltuusto on tehnyt jatkosta kielteisen päätöksen. Maakuntavaltuusto teki periaatelinjauksen kokouksessaan ja lopullisen päätöksen erikoissairaanhoidon kehittämisestä Kainuussa. Asiasta järjestettiin kansalaiskuulemiset kaikissa Kainuun kunnissa huhti - toukokuussa. Kunnilta pyydettyjen lausuntojen mukaan kunnat lukuun ottamatta Puolangan kuntaa kannattivat vaativan erikoishoidon jatkamista siten, että päivystysaikainen toiminta turvataan. Koulutustoimialan osalta vuosi 2011 on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja annetuissa budjettiraameissa tullaan pysymään koko toimialan osalta. Kevään yhteisvalintaan osallistui, ainakin toistaiseksi, Kainuun viimeinen yli opiskelijan ikäluokka. Seuraavan kahden vuoden aikana perusopetuksessa päättävä ikäluokka putoaa 20% ja sillä on vastaavan suuruiset taloudelliset vaikutukset. Jokainen kainuulainen keväällä peruskoulunsa päättänyt opiskelija sai jatko-opiskelupaikan. Vaikka taloudellinen epävarmuus maassamme jatkuu edelleen, on toimeentulotuen kehitys Kainuussa ollut erittäin maltillista. Osaltaan myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut onnistunut työllistämispolitiikka ja käynnistetyt kuntouttavan työtoiminnan toimenpiteet, jotka ovat tuottaneet tulosta. Terveydenhuoltolaki on tullut voimaan alkaen ja sen mukana asteittain useita asetuspohjaisia toiminnan muutoksia. Useissa muutoksissa Kainuulla on ollut kehityspotentiaalia, joka

2 tulee säilyttää myös jatkossa. Hallintokokeilun jatkoaika ja sen jälkeistä aikaa suunnitellaan Terveydenhuoltolain ja siihen liittyvien asetusten mukaisesti. Maakunnan alueella toiminta tulee jatkossa toteuttaa terveydenhuollon järjestämissuunnitelman ja erityisvastuualueella sairaanhoitopiirien välisen järjestämissopimuksen pohjalta. Parhaillaan käsittelyssä on OYS -erityisvastuualueen strategia, jossa on linjattu erikoissairaanhoidon työnjakoa, yhteistä työnantajapolitiikkaa, tietojärjestelmien yhteensopivuutta sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Sovituista peruslinjauksista on pystytty pitämään kiinni. Näitä ovat olleet: - väestön terveydentilan ja hyvinvoinnin edistäminen - terveyserojen kaventaminen - uusien toimintatapojen etsiminen ja työn tuottavuuden jatkuva kasvu, joka on välttämätön edellytys tuleville kehittämistoimille Palveluita tuotetaan sovittujen peruslinjausten mukaisesti. Joillakin alueilla palveluiden saatavuudessa on edelleenkin ongelmia. Erityisesti tämä koskee lääkärin vastaanottoja terveysasemilla sekä eräiden erityistyöntekijöiden ja ajoittain työterveyshuollon palvelujen saatavuutta. Uutta henkilöstöä on palkattu sovittuihin kohteisiin ja myös muutoin niin, että HTV2 -määrätavoite on ylittynyt. Eläköityvien työntekijöiden määrä on lähtenyt suurten ikäluokkien myötä kasvuun. Henkilöstömäärän kasvuvauhti on saatava talousarviotavoitteen mukaiseksi mahdollisimman pian. Potilastietojärjestelmän käyttöönotto ja siihen liittyvien integraatioiden toteuttaminen on edennyt, mutta käyttöönottoaikaa joudutaan todennäköisesti jatkamaan. Sosiaali- ja terveystoimialan budjetti ylittyy noin 5,3 milj. euroa 1-8 kuukauden toteuman pohjalta tehdyn ennusteen mukaan. Henkilöstökulut ja asiakaspalvelujen ostot ovat suurimmat ylittäjät. Ostot muilta sairaanhoitopiireiltä lähinnä OYS:sta ovat kasvaneet. Ostopalvelujen kasvun aiheuttajana on ollut laskutusperusteen eli DRG -järjestelmän käyttöönotto ja kustannusrakenteen muutos. Taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen: Maakunnan talousarvio 2011 ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin maakuntavaltuustossa Käyttösuunnitelma on hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja maakuntahallituksessa TOIMINTATUOTOT Maakunnan toimintatuotot ovat vuodelle 2011 arvioitu yhteensä 295 milj. euron suuruisiksi. Tuloja on kertynyt elokuun loppuun mennessä 191,6 M, joka on 64,9 prosenttia koko vuoden talousarvion mukaisesta osuudesta. Vuoden 2010 ennakkoverotietojen mukaan kuntien maksuosuus kuluvalle vuodelle tulisi olemaan 237,7 M 236,7M :n sijasta. Maksuosuuden

3 lopullinen määrä selviää lokakuussa, kun vuoden 2010 verotus valmistuu. Kokonaisuutena toimintatuotot toteutuvat tämän hetken arvion mukaan 1,1 M talousarviota suurempina. TOIMINTAKULUT Henkilöstökuluja on kertynyt elokuun loppuun mennessä 104,9 M. Tämä on 67,5 prosenttia koko vuodelle varatusta käyttösuunnitelmasta, joka on 155,5 M. Arvio lomakorvauksista ja lomapalkkavarauksen lisäyksestä on jaksotettu kuukausikohtaisesti. Kertymästä puuttuu kuitenkin yhden kuukauden työvuorolisät. Näiden mukaan ennustettuna henkilöstökulut tulevat toteutumaan - 4,0 M käyttösuunnitelmaa suurempana. Henkilötyövuositavoite koko vuodelle on htv2. Elokuun lopussa kumulatiivinen toteutuma oli htv2. Sosiaali- ja terveystoimessa ylitystä on tällä hetkellä 80 htv:tä ja maakuntahallituksen alainen toiminta ylittävät tavoitteensa yhteensä 11 htv:llä. Kuukausikohtaiset henkilötyövuodet (2) olivat elokuun lopussa henkilöä. Vastaava luku 2010 oli ja henkilöä. Kasvu on 282 htv2. Ostopalvelujen siirtyminen omaksi toiminnaksi on lisännyt palvelussuhteita yhteensä 44 henkilöllä vuosina Asiakaspalvelujen ostoja on kertynyt elokuun loppuun mennessä yhteensä 30,6 M. Tämä on 69,5 prosenttia käyttösuunnitelmaan varatusta määrärahasta. Summasta puuttuu ostoja yhteensä noin 1,0 M. Asiakaspalvelujen ostot ylittävät näillä näkymin käyttösuunnitelman - 3,4 M. Tämä johtuu OYS:in ostojen liian pienestä määrärahavarauksesta verrattuna muuttuneeseen kustannusrakenteeseen, joka toteutui vuonna 2010 laskutusperusteiden muutoksen myötä. Lisäksi asumispalvelut ylittyvät 0,4 milj. euroa koska ostopalvelupaikkoja on jouduttu lisäämään kaikkiaan 10 paikan verran. Muiden palvelujen ostot ovat kertyneet 60,4 prosenttia budjetoidusta eli 23,1 M. Laskutukset ovat jäljessä toimituksista n. 2 viikkoa - 1 kuukausi ja näin saapumattomia laskuja arvioidaan olevan n. 1,0 M. Elokuun ennusteen mukaan muiden palvelujen ostot jäävät 2,0 M alle käyttösuunnitelmaan varatun määrärahan. Tämä johtuu talousarvion kohdentamattomista eristä, jotka on budjetoitu muiden palvelujen ostoiksi. Tarvikehankinnat ovat toteutuneet elokuun loppuun mennessä 65,3 prosenttia budjetoidusta eli 15,4 M. Viime vuoden vastaava toteutuma oli 64,8 %. Elokuun ennusteen perusteella tarvikemenojen ennustetaan hieman alittavan talousarviossa varatun määrärahan. Avustukset ovat toteutuneet 65,3 prosenttia budjetoidusta eli 11,2 M. Vastaava luku viime vuonna oli 10,9 M, joka oli 67,2 prosenttia koko vuoden toteumasta. Avustuksiin kirjattava omaishoidontukien maksatus on jäljessä ja se on huomioitu ennusteessa. Avustusten ennustetaan jäävän 0,2 M alle budjetoidun määrän.

4 Maakuntajohtajan ehdotus: Muut toimintakulut ja vuokrat ovat toteutuneet 66,7 prosenttia budjetoidusta eli 8,7 M. Vastaava luku edellisenä vuonna oli 7,7 M eli 65,0 prosenttia toteumasta. Muiden kulujen arvioidaan toteutuvan talousarviossa suunnitellulla tavalla. Rahoituserät: Rahoitustuotot ja -kulut toteutuvat käyttösuunnitelman mukaisesti. Käyttöomaisuuden poistot: Poistot tulevat ylittämään budjetoidun määrärahan - 0,5 M. TULOSENNUSTE Kuluvan vuoden tilikauden tulos tulee olemaan noin 4,5 milj. euroa alijäämäinen. Alijäämää tulee henkilöstökuluista ja asiakaspalveluiden ostoista. Koko vuoden tuottojen kasvu tulee olemaan n. 3,5 % ja menojen kasvu tämän hetken arvion mukaan n. 6,3 %. Muualla maassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintamenojen kasvu on arvioitu olevan tänä vuonna n. 5 %. Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta on erillisliitteenä. Erillisliite nro: 5 Lisätietoja asiasta antavat maakuntajohtaja Alpo Jokelainen, puh , va. sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto, puh , koulutustoimialan johtaja Anssi Tuominen, puh ja talousjohtaja Asta Tolonen, tai sähköpostitse Vaala ei osallistu tämän asian käsittelyyn. Maakuntahallitus merkitsee talouden ja toiminnan seurantaraportin ajalta tiedoksi Maakuntahallitus edellyttää, että kaikista harkinnanvaraisista menoista on pidättäydyttävä. Maakuntahallitus toteaa, että seuraaviin toimenpiteisiin on ryhdytty tai niihin on ryhdyttävä: Palveluprosessien uudelleen läpikäynti siten, että voimavarat kohdennetaan ydin prosesseihin. On selvitettävä talousarvion henkilöstötavoitteen ylittyminen tulos-, vastuualueittain ja yksiköittäin. Täyttölupamenettelyä jatketaan tavoitteena talousarvion henkilöstötavoitteen saavuttaminen. Annettua hankintakieltoa eli rajoitusta on ehdottomasti noudatettava. Koulutusmenojen kasvutavoite on 0 % eli säästötavoite noin euroa.

5 Koulutusta hankitaan vain silloin, kun se on työyksikön toiminnan ja asianomaisen henkilön tehtävien hoidon kannalta välttämätöntä. Maakuntahallitus saattaa asian ja edellä mainitut toimenpiteet maakuntavaltuustolle tiedoksi. Maakuntahallitus: Talousjohtaja Asta Tolonen ja sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopelto esittelivät toimenpiteitä ja selvityksiä, joihin on jo ryhdytty. He totesivat, että nykyinen tasapainottamisohjelma on totuteutunut vuosien osalta. Tasapainottamisohjelman päivittäminen tuleville vuosille on jo aloitettu. Keskustelun kuluessa Mauno Hyyryläinen esitti: Koska vanhoja, kattamattomia alijäämiä on edelleen ja kuluva vuosi tuo niitä lisää, on yksityiskohtaisen talouden tasapainottamisohjelman laatiminen aloitettava välittömästi. Nykyinen tasapainottamisohjelma on päivitettävä ja jokaisen palvelun kohdalla on esitettävä eurot ja henkilötyövuodet. Tältä pohjalta on karsittava pois ei lakisääteiset tehtävät etsittävä toimintatapojen muutoksia, jotka pienentävät kustannuksia. Puheenjohtaja totesi, että koska kannatettuja esityslistalla olevaa pohjaesityksestä poikkeavia ehdotuksia ei ole, niin maakuntahallitus on hyväksynyt maakuntajohtajan ehdotuksen. MV 53 Maakuntavaltuusto: Talousjohtaja Asta Tolonen esitteli asiaa. Keskustelun kuluessa Mauno Hyyryläinen esitti: Koska vanhoja, kattamattomia alijäämiä on edelleen ja kuluva vuosi tuo niitä lisää, on yksityiskohtaisen talouden tasapainottamisohjelman laatiminenaloitettava välittömästi. Nykyinen tasapainottamisohjelma on päivitettävä ja jokaisen palvelun kohdalla on esitettävä eurot ja henkilötyövuodet. Tältä pohjalta on: - karsittava pois ei lakisääteiset tehtävät, - etsittävä toimintatapojen muutoksia, jotka pienentävät kustannuksia. Puheenjohtaja totesi, että esityslistalla olevasta pohjaesi tyksestä poik keavaa kannatettua ehdotusta ei ole, niin maakuntavaltuusto on hyväksynyt maakuntahallituksen ehdotuksen yksimielisesti. Puheenjohtaja Timo Säkkinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17:35-17:40. Puheenjohtaja toimi tämän ajan I varapuheenjohtaja Osmo Polvinen.

6

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.21 Maakunnan talousarvio 21 ja toimintasuunnitelma 21 213 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.29 134. TOIMINTATUOTOT Maakunnan

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta

Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta Sosiaali- ja terveyslautakunta 335 26.10.2011 Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta 1.1.-31.8.2011 STLTK 335 Taloussäännön ohjeiden mukaisesti maa kunnan tulee tehdä talouden ja toiminnan seuranta

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2011

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2011 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 (Ilman liikelaitoksia) Seurantaraportti 1.1. 31.10. TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10. Maakunnan talousarvio ja toimintasuunnitelma 2014 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon Sosiaali- ja terveyslautakunta 442 21.12.2011 Maakuntahallitus I 19 16.01.2012 Maakuntahallitus I 22 06.02.2012 Maakuntahallitus I 53 26.03.2012 Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2011 SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.4.2011

TALOUSARVION 2011 SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.4.2011 Erillisliite nro: 6 TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.4. KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 2 KÄYTTÖTALOUSOSA 2014 TULOSALUEITTAIN...9 1.1 Maakuntavaltuusto...9 1.2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

Toteuma

Toteuma 1 Kymenlaakson Liitto OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2013 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 300. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 300 Vuoden 2014 syyskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025 Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi Valtuusto 19 27.02.2012 Talousarviomuutos 2011/Sivistysvaliokunta 15/02.02.00/2012 SIVVLK 4 Sivistysvaliokunta 16.1.2012 Valmistelija: sivistysjohtaja Suvi-Päivikki Hiipakka, suvi-paivikki.hiipakka(at)sipoo.fi

Lisätiedot

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain

*/* Liitteet: - Vuoden 2016 sanallinen osa koskien Sisäisten palvelujen yksikköä ( ) - kustannusjako kustannuspaikoittain Sisäisten palvelujen johtokunta 4 25.01.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 15 21.03.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 31 23.05.2016 Sisäisten palvelujen johtokunta 43 29.08.2016 Sisäisten palvelujen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017

Oulunkaaren taloustiedote. elokuu 2017 Oulunkaaren taloustiedote elokuu 2017 Oulunkaaren kuntayhtymä (1000 ) Sitovat tasot (1000 ) Sairauspoissaolojen kehitys (tammi-elokuu 2017 ja 2016) Sairauspoissaolojen kokonaiskehitystä seurataan laajemmin

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä

Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Tammi-joulukuun 2016 tulos * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Eksote Tammi-joulukuun 2016 tulos EKSOTE 2016 Koko vuosi milj. EUR Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Tammi-heinäkuun tulos 2016 Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128. Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1. 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Kaupunginhallitus 07.05.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 128 Vuoden 2012 maaliskuun kuukausiraportti ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Jyrkkä Maria, puh. (09) 816 83136 Heikkinen

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2016

Tammi-elokuun tulos 2016 Tammi-elokuun tulos 2016 Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 300,8 300,6 0,2 451,1

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ 60 ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ Ulkoiset tuotot yht. 73 008 349,00 77 208 349,00 4 200 000,00 TOIMINTATUOTOT YHT. 73 008 349,00 77 208 349,00 4 200 000,00 Ulkoiset kulut yht. -51 982 441,00-56 182 441,00-4

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/ 10.4.2012 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö VM/17.2.2012 KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYS Valtiovarainministeriö on pyytänyt 17.2.2012

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Julkaistu 21.12.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 %

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.06.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 194 Vuoden 2013 toukokuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Pekka Heikkinen, puh. (09) 816 22354

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI

VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI Kainuun maakunta -kuntayhtymä (15.5.2007) VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI 1. TAUSTAA 1.1. Maakunnan talouden tila Maakunnan vuosi 2005 Toimintatuotot kasvoivat vuoteen 2004 verrattuna 0,7 % eli

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 1/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 1/2016 TA 1/2016 TOT 1/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI 1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä

Lisätiedot

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat

2012 TA , ,56 Palvelujen ostot , ,92 Aineet, tarv. Ja tavarat 1 Kymenlaakson Liitto Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Osavuosikatsauksessa arvioidaan talouden toteutumista suhteessa valtuuston hyväksymään vuoden 2012 talousarvioon. Arvio tehdään kirjanpidon toteuman

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat:

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat: Sosiaali- ja terveyslautakunta 85 22.09.2016 Kaupunginhallitus 235 31.10.2016 Talousarviomuutos, sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio 2391/02.02.00/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.09.2016

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan ennalleen palauttamisesta

Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan ennalleen palauttamisesta Maakuntavaltuusto 20 12.01.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 11.03.2009 Maakuntahallitus I 93 23.03.2009 Maakuntavaltuusto 51 30.03.2009 Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Syyskuu 2015 Julkaistu 22.10.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 2

Perusturvalautakunta liite nro 2 Äänekosken kaupunki Sivu 1 Perusturvalautakunta 25.10.2017 liite nro 2 03032110 Johto ja yleiset palvelut Myyntituotot 234 Muut toimintatuotot 508 742 Henkilöstökulut -470.660-452.700-452.700-370.975-81.725

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta

Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta Sosiaali- ja terveyslautakunta 324 17.10.2012 Maakuntahallitus I 141 05.11.2012 Toiminnan ja talouden seurantaraportti ajalta 1.1.-31.8.2012 // STLTK 324 Maakuntahallitus on kokouksessaan 8.10.2012 merkinnyt

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot