OHJEET LUENTOPÄIVÄKIRJAN KIRJOITTAMISEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJEET LUENTOPÄIVÄKIRJAN KIRJOITTAMISEEN"

Transkriptio

1 OHJEET LUENTOPÄIVÄKIRJAN KIRJOITTAMISEEN Luentopäiväkirja toimii sekä opiskelijalle oppimisen välineenä että kurssin vetäjälle oppimisen arvioinnin välineenä. Päiväkirjan avulla oppiminen ja kurssin suoritus saadaan jaksotettua kurssin aikana tapahtuvaksi. Luentopäiväkirjan tavoitteena on auttaa opiskelijoita oppimaan analyyttisiä ja reflektiivisiä taitoja, joista on paljon hyötyä paitsi opiskeluiden aikana, myös myöhemmällä työuralla. Kyky tunnistaa olennaisia asioita, yhdistellä niitä, ja tuottaa taitavia ja hyvin kirjoitettuja analyysejä on työelämässä tyypillinen ja keskeinen vaikuttamisen muoto. Tavoitteena on oppia tuomaan yhteen erilaisia ideoita ja ajatuksia sekä pohtimaan useita näkökulmia annettuun aiheeseen. Luentopäiväkirja sisältää myös osion, jossa arvioidaan kurssin aikana tapahtunutta ryhmätyöskentelyä vapaamuotoisesti. Koska luentopäiväkirjaa käytetään myös kurssisuorituksen arvioinnissa, edellytetään toimimista seuraavassa annetun mallin mukaisesti, jotta arvostelusta voi tulla oikeudenmukainen. Lue siis nämä ohjeet tarkasti. Työtapa Luentopäiväkirjan tekeminen vaatii sitoutumista. Suoritus edellyttää, että päiväkirja koostuu vähintään viiteen luentoon ajalla liittyvästä raportista. Luentopäiväkirjan kirjoittaminen on taito, joka kehittyy koko ajan kurssin aikana. Työtä kannattaa tehdä viikoittain jatkuva työstäminen parantaa työn laatua ja auttaa kurinalaisen työskentelyn oppimista. Hyvän päiväkirjan kirjoittaminen edellyttää, että valmistaudut luennoille (tutustu etukäteen lukumateriaaleihin), teet luennolla muistiinpanoja, ja kirjoitat päiväkirjaluonnoksen kustakin luennosta suhteellisen pian sen jälkeen. Voit sitten tiivistää, hioa ja kehittää tekstiä lisää hiukan myöhemmin. Älä tee sitä virhettä, että lykkäät tämän alustavan työn tekemistä! Luentopäiväkirjan sisältö ja käytetyt materiaalit Luennot. Luentopäiväkirjan tavoitteena on siis dokumentoida omia pohdintoja ja analysoida niitä suhteessa kunkin luennon sisältöön (Nina Granqvistin luennot ja vierailijoiden puheenvuorot) ja muuhun materiaaliin. Jokaiselle luentokerralle on annettu kaksi eri tenttimateriaalia MyCoursesissa, joita voi halutessaan käyttää päiväkirjassa se on siis myös työkalu kurssin tenttimateriaaleihin tutustumiseen. Luentoihin voi liittyä myös muuta MyCoursesin kautta jaettua materiaalia (lehtijuttu, raportti tms.). Opiskelijalla on tietysti muuta lukeneisuutta (pääsykoekirjat, jo pidetyt muut peruskurssit jne.), ja hän mahdollisesti seuraa ajankohtaista talousviestintää. Oma aikaisempi työ-, harrastus- tai järjestökokemus voi myös toimia taustana ajatuksille. Hyvä luentopäiväkirja hyödyntää erilaisia aineksia tasapainoisessa suhteessa. Ryhmätyöskentelyn analysointi. Luentopäiväkirjaan liittyy osio, jossa pohditaan omaa kokemusta kurssin aikana tapahtuneesta ryhmätyöskentelystä. Halutessaan opiskelija voi lisäksi pohtia aikaisempia kokemuksiaan työskentelystä erilaisissa ryhmissä ja tiimeissä. Kurssin verkkosivuilta löytyy dokumentti Teamwork Rubric, joka tukee omaa analyysiä. Tätä osiota arvioidaan analyysin syvyyden suhteen, ei omassa tekstissä esitettyjen ryhmätyötaitojen tai esitetyn ryhmädynamiikan mukaan. Osion arviointi tapahtuu suhteessa raportin yleiseen tasoon analyysi voi nostaa tai laskea luentopäiväkirjan arvosanaa yhdellä numerolla, tai olla vaikuttamatta arvosanaan, jos osion laatu on samaa tasoa muun tekstin kanssa.

2 Pohdi osiossa kriittisesti ryhmän työnjakoa, organisointia ja sisäistä dynamiikkaa mm. seuraavien kysymysten kautta: - Millaisissa tiimityön taidoissa olet parhaimmillasi? Entä muut? Kuinka tämä vaikutti projektiinne? - Ovatko taitosi kehittyneet projektin aikana? Miten ja millaisten kokemusten kautta? - Mitä tiimityön taitoja voisit vielä kehittää, ja kuinka? Päiväkirjan pituus ja muoto Päiväkirjan pituus kutakin viittä luentokertaa kohti on noin sanaa. Ryhmätyöskentelyn analyysin pituus on myös sanaa. Tällöin päiväkirjan kokonaispituudeksi muodostuu sanaa. Raportissa on erillinen kansilehti, jossa lukee kurssin nimi, tekijän nimi, opintonumero ja päiväkirjan nimi, joka viittaa opiskelijan johonkin pääoivallukseen. Kansilehdellä näkyy myös päiväkirjan ydintekstin sanamäärä, pois lukien lähdeluettelo. Mahdollinen lähdeluettelo on päiväkirjan lopussa erillisellä sivulla. Esimerkki lähdeluettelosta löytyy tämän ohjeen lopusta. Päiväkirjan palautus Viimeinen palautuspäivä on perjantai klo Tämän jälkeen toimitetut raportit hylätään. Palautus tapahtuu kurssin MyCourses sivulla olevaan palautuskansioon. LUENTOPÄIVÄKIRJAN ARVIOINTIKRITEERIT Luentopäiväkirjassa on tärkeää tunnistaa ja analysoida olennaisimpia tai kiinnostavimpia aiheita kultakin luentokerralta. Koska aiheiden analyysi tuo tekstille pituutta, suosittelemme keskittymistä pariin aiheeseen per luentokerta. Muutaman aiheen syvällinen tarkastelu on parempi kuin monien eri aiheiden pintaraapaisu. Luentopäiväkirjan tekemisessä opettelemme alustavasti myös viittaustapaa, joka tulee teille vastaan myös muilla kursseilla, ja tulee hyvin hallita kandintyössä. Lähdeviitteiden tavoitteena on määrittää, mitkä ovat kirjoittajan omia ajatuksia ja mitkä tulevat suoraan jostakin muusta lähteestä. Luentokalvoja ei tarvitse kirjoittaa lähdeluetteloon, mutta niihin tulee selkeästi viitata itse tekstissä. Arvioitsijan tulee nähdä tekstistä, mistä ideat ovat peräisin. Alta löytyy muutamia esimerkkejä viittaustavasta ja lopussa on esimerkki lähdeluettelon tekemisestä. Alla olevat kuvaukset ja esimerkkitekstit auttavat hahmottamaan kullekin arvosanalle asetettuja kriteerejä. Hylätty (0) Päiväkirja on muodoltaan ylimalkaista tajunnanvirtaa eikä muodoltaan analyyttinen. Päiväkirja ei täytä muodollisia kriteereitä. Päiväkirja ei käsittele lainkaan luentojen teemoja. Päiväkirja vain summeeraa luentojen sisällöt luettelomaisesti. Tekstiesimerkki: Luentokalvoissa ensin oli määritelmiä toimialasta. Sitten puhuttiin S-käyristä ja siirtymistä toisille S-käyrille. Sitten puhuttiin myös PESTEListä ja oli joitakin esimerkkejä toimialoista. Sen jälkeen keskusteltiin ryhmässä erilaisista toimialoista. Sitten yritysvierailija puhui toimialamurroksista. Innovaatio johtaa siihen, että yritykset innovoivat. Ilman innovointia ei voi olla vaikka tuotekehitystä. Innovaatio voi johtaa sekä hyvään että huonoon lopputulokseen.

3 Esimerkiksi yritykset eivät tule toimeen ilman innovaatioita. Yritysvieraan mielestä innovaatio on tärkeää, koska siten yritys uudistuu. Arvosana 1 Päiväkirja kertoo luennon pääsisällöt, mutta juurikaan syvenny analysoimaan luennon sisältöä. Päiväkirja täyttää kaikki muodolliset kriteerit. Tekstiesimerkki: Päivän teemana oli innovaatio. Ajattelen, että innovaatio on tosi tärkeää monin tavoin. Innovaatio johtaa siihen, että yritysten täytyy muuttaa toimintaansa. Yritykset eivät tule toimeen ilman innovaatioita, koska niiden toimialat muuttuvat. Toimiala määritellään seuraavasti [kertoo määritelmän mutta ei keskustele siitä tai liitä määritelmää muuhun tekstiin]. Luennolla puhuttiin PESTEL-mallista. PESTEL tulee sanoista [summeeraa mallin mutta ei keskustele siitä erityisemmin]. Yritysvieraan mielestä innovaatio on tärkeää, koska sitten yritys uudistuu. Hän kertoi jotain esimerkkejä [mutta tekstissä ei erityisemmin pohdita niitä]. Innovaatio voi johtaa yrityksen kannalta sekä hyvään että huonoon lopputulokseen [kertoo mitä, mutta ei avata miksi, miten]. Arvosana 2 Päiväkirja tuottaa joitakin analyysejä opiskelijan omista pohdinnoista, ja luo alustavia linkkejä vierailijoihin ja luentomateriaaleihin. Päiväkirja täyttää kaikki muodolliset kriteerit. Tekstiesimerkki: Päivän teemana oli innovaatio. Ajattelen, että innovaatio on tosi tärkeää monin tavoin. Yritykset eivät tule toimeen ilman innovaatioita. Innovaatioiden kautta yritykset voivat uudistaa omaa toimintaansa, mutta myös toimialaansa. Innovaatiot liittyvät toimialoihin [kertoo miten]. Toimiala määritellään seuraavasti [kertoo määritelmä ja keskustelee siitä ja liittää määritelmän muuhun tekstiin]. Luennolla puhuttiin jo pääsykoekirjasta tutusta PESTEL-mallista. PESTEL tulee sanoista [summeeraa mallin ja linkittää sen muuhun pohdintaan]. Yritysvieraan mielestä innovaatio on tärkeää, koska sitten yritys uudistuu. Hän kertoi jotain esimerkkejä [pohditaan melko pinnallisesti]. Innovaatio voi johtaa yrityksen kannalta sekä hyvään että huonoon lopputulokseen [kerrotaan mitä, ja hiukan analysoidaan miksi ja miten]. Arvosana 3 Päiväkirja pyrkii tuottamaan synteesejä, eli analyyttisiä yhteenvetoja omista ajatuksista, käydyistä keskusteluista sekä eri materiaaleista. Päiväkirja luo linkkejä vierailijoihin, luentomateriaaleihin, ja joihinkin lukumateriaaleihin sekä käyttää hyödyksi erilaisia esimerkkejä. Opiskelija on tunnistanut muutaman keskeisen asian kutakin luentoa kohden. Päiväkirja täyttää kaikki muodolliset kriteerit. Päiväkirjassa on lähdeluettelo. Tekstiesimerkki: Päivän teemana oli innovaatio. Pohdimme luennolla erilaisia lähestymistapoja innovaatioon. Ymmärsin, että innovaatio on merkittävää yritysten uudistumisen näkökulmasta. Esimerkkinä tästä voisi olla, että tuotekehityksen kautta yritys voi siirtyä taantuvalta toimialalta uudelle toimialalle. Tämä liittyy luennoilla keskusteltuihin S-käyriin, ja siirtymiin yhdeltä käyrältä toiselle. Pohdin myös, että innovaatiot ovat haasteellisia, koska monet tulevat markkinoille liian aikaisin, mikä voi johtaa siihen, että innovaatio ei menesty. Luennollakin puhuttiin oikea-aikaisesta ajoituksesta ja että se voi ratkaista monen tuotteen menestyksen. Puhuimme autoteollisuudesta esimerkkinä: sähköauto tuli markkinoille jo kauan sitten, mutta se ei menestynyt. Tämän analysoinnissa voimme käyttää luennolla esiteltyä ja jo pääsykoekirjassa ollutta PESTEL-mallia.

4 [Analysoi sähköautomarkkinaa PESTELin näkökulmasta lyhyesti.] Yritysvieras kertoi, kuinka keksintö Z kaupallistettiin. Tämä oli hankala prosessi, koska yrityksen päämarkkina-alue oli toinen, kypsä markkina, jossa yritys on markkinajohtaja. Tällöin johdon oli hankala sisäistää uuden markkinan vaatimuksia. On olemassa erilaisia näkemyksiä, mutta yhdestä asiasta voidaan olla yhtä mieltä: innovointi johtaa toimialojen uudistumiseen. Schumpeter (1949) puhuu toimialojen uudistumisesta luovan tuhon kautta. Luova tuho tarkoittaa sitä, että kun jokin toimiala tuhoutuu, sieltä vapautuu resursseja muiden, myös kehittyvien toimialojen käyttöön. Toimialan muutos liittyy innovaatioon, koska innovoimalla yritykset voivat tuottaa uusia toimialoja (Helleberg, 2013). Arvosana 4 Päiväkirja tuottaa synteesejä, eli analyyttisiä yhteenvetoja keskusteluista suhteessa erilaisiin materiaaleihin. Päiväkirja luo erinomaisia linkkejä vierailijoihin, luentomateriaaleihin ja erilaisiin lukumateriaaleihin ja käyttää hyödyksi erilaisia esimerkkejä. Teksti muodostaa yhtenäisen analyyttisen kokonaisuuden, ja menee syvälle muutamassa keskeisimmässä aihealueessa. Päiväkirja täyttää kaikki muodolliset kriteerit ja se on luettavuudeltaan ja rakenteeltaan erinomainen. Päiväkirjassa on lähdeluettelo. Tekstiesimerkki: Päivän teemana oli innovaatio. Pohdimme luennon aikana erilaisia lähestymistapoja innovaatioon. Innovaatio on merkittävää yritysten uudistumisen näkökulmasta. Myös luennolla keskusteltiin toimialojen kehityksen S-kuvaajista, jolloin yritys voisi uusien tuotteiden avulla siirtyä taantuvalta toimialalta uudelle toimialalle (Aberbach, 1996). Esimerkiksi jos yritys on tuottanut ennen kannettavia laskimia, se voi hypätä uudelle toimialalle tuottamalla laskin-applikaation ja tuomalla sen vaikkapa Applen istoreen. Vaikka kyseessä on täysin eri teknologia, yrityksen brändi voi kuitenkin auttaa applikaation leviämisessä. Innovaatiot ovat kuitenkin haasteellisia, koska monet tulevat markkinoille liian aikaisin. Tämä voi johtaa siihen, että innovaatio ei menesty koska kysyntää ei vielä ole. Tämän analysoinnissa voimme käyttää luennolla esiteltyä ja jo pääsykoekirjassa ollutta PESTEL-mallia. [Analysoi taitavasti uutta markkinaa PESTELin näkökulmasta.] Samoin vierailija Maria Metsola totesi, että monet Firman hyvätkin keksinnöt ovat epäonnistuneet, koska liikkeellä oltiin liian aikaisin. Toisaalta menestyksen taustalla on ollut aina ripaus tuuria. [Esimerkki tuurista.] Tunnistan myös useita muita syitä heidän tuotteensa kaupallistamisen ongelmiin [avaa näitä]. Luennolla ryhmäkeskustelussa Z esitti hyvän esimerkin autoteollisuudesta. Sähköauto koitti tehdä läpimurtoa jo kauan sitten, mutta se ei menestynyt. Keskustelimme syistä, ja tulimme tulokseen, että toimialojen suuret yritykset voivat pyrkiä estämään uusien alalle tulijoiden menestystä. Lainsäädäntö ja sääntely saattavat myös suosia toimialalla jo toimivia yrityksiä. Myöskään kuluttajat eivät tunne uutta tuotetta ja uutta markkinaa pitää tällä tavalla rakentaa, ja kuluttajia kouluttaa. Luentokerran [tai muut] lukumateriaalit valottavat uusien innovaatioiden ja yritysten alalle tulon vaikeuksia. Miettinen (2004) väittää [avaa tätä]. Lisäksi Överberg (2013) tunnisti seuraavia syitä [avaa tätä]. Lehdissä on ollut viime aikoina juttuja suomalaisten yritysten vaikeuksista uudistua [avaa lehtijuttuja]. Asiaan voi löytää erilaisia näkemyksiä, mutta yhdestä asiasta voidaan olla yhtä mieltä: Innovaatio johtaa toimialojen uudistumiseen. [Avaa miksi näin.] Arvosana 5 Päiväkirja tuottaa erinomaisia synteesejä, eli analyyttisiä yhteenvetoja omista pohdinnoista, luennoilla käydyistä keskusteluista ja eri materiaaleista. Päiväkirja luo erinomaisia linkkejä vierailijoihin, luentomateriaaleihin, lukumateriaaleihin ja muihin materiaaleihin. Päiväkirja käyttää hyödyksi erilaisia esimerkkejä. Teksti muodostaa yhtenäisen analyyttisen kokonaisuuden, ja menee syvälle muutamassa keskeisimmässä aihealueessa. Päiväkirja analysoi annettua ongelmaa

5 syvällisesti ja useista, jopa vastakkaisista näkökulmista. Päiväkirja pyrkii rakentamaan siltoja luentosarjan eri teemojen välille, ja tuo luovasti mukaan erilaisia selitysmalleja. Päiväkirja täyttää kaikki muodolliset kriteerit ja on luettavuudeltaan ja rakenteeltaan erinomainen. Päiväkirjassa on lähdeluettelo. Tekstiesimerkki: Päivän teemana oli innovaatio. Innovaatio on merkittävää yritysten uudistumisen näkökulmasta. Innovaatioon on erilaisia lähestymistapoja. [Esittelee muutamia lähestymistapoja ja keskustelee niiden samankaltaisuuksista tai eroista.] Luennolla ja materiaaleissa keskusteltiin toimialojen kehityksen S-kuvaajista, jolloin yritys voisi uusien tuotteiden avulla siirtyä taantuvalta toimialalta uudelle toimialalle (Aberbach, 1996). Esimerkiksi jos yritys on tuottanut ennen kannettavia laskimia, se voi hypätä uudelle toimialalle tuottamalla laskin-applikaation ja tuomalla sen vaikkapa Applen istoreen. Vaikka kyseessä on täysin eri teknologia, tunnetun yrityksen brändi voi auttaa applikaation leviämisessä. Yksi tulokulma on oikea ajoitus. Monet innovaatiot tai keksinnöt tulevat markkinoille liian aikaisin, mikä voi johtaa siihen, että innovaatio ei menesty. Luennoillakin puhuttiin oikea-aikaisesta ajoituksesta ja että se voi ratkaista monen tuotteen menestyksen. Samoin vierailija Maria Metsola totesi, että monet Firman hyvätkin keksinnöt ovat epäonnistuneet, koska liikkeellä oltiin liian aikaisin. Toisaalta häneen mukaansa menestyksessä on ollut aina ripaus tuuria matkassa. Keskustelimme autoteollisuudesta esimerkkinä. Sähköauto koitti tehdä läpimurtoa jo kauan sitten, mutta se ei menestynyt. Sähköauto herättää minussa monia ajatuksia muista uusien tuotteiden menestyksen esteistä, ja tunnistan useita esteitä. Yhtäältä toimialalla toimivat suuret yritykset voivat pyrkiä estämään uusien alalle tulijoiden menestystä, ja itse myös kehittämään vastaavia tuotteita ja hyödyntämään markkinavoimaansa. Kuten Miettinen (2004: 13) asian ilmaisee, suuryrityksillä on monia syitä estää kilpailevien tuotteiden alalletulo, ja keinovalikoima on hyvin laaja: epäsuora estäminen, markkinavoiman hyödyntäminen ja jopa lainsäädäntöön vaikuttaminen. Lainsäädäntö ja sääntely saattavat myös suosia toimialalla jo toimivia yrityksiä. Lisäksi kuluttajat eivät vielä tunne uutta tuotetta, ja heillä ei ole vielä käyttäjäkokemusta. Uutta markkinaa pitää tällä tavalla rakentaa, ja kuluttajia kouluttaa (Överberg, 2013). Tunnistin tässä useita linkkejä aikaisempiin luentoihin, joilla keskusteltiin mm. yritysten poliittisesta vaikuttamisesta. Löysin lisäksi kiinnostavia lukumateriaaleja, jotka valottavat uusien innovaatioiden ja yritysten alalle tulon vaikeuksia. Ne sanoivat mm. seuraavaa [tässä synteesi] (Miettinen, 2004; Schumpeter, 1949; Överberg, 2013). Keskustelun, luennon ja lukemisen tuloksena päädyin näkemykseen, että innovaation ja uusien toimialojen synnyn välinen yhteys on hyvin monimutkainen. Tunnistan kuitenkin useita elementtejä, jotka ovat yhteisiä monissa esimerkkitapauksissa sekä onnistuneista että epäonnistuneista innovaatioista [avaa ja analysoi näitä elementtejä]. ESIMERKKI LÄHDELUETTELOSTA (kaikissa töissä, joiden arvosana on 3 tai yli tulee olla lähdeluettelo) Global Reporting Initiative (GRI), Final Report ( Halme, M. & Lovio, R. (2004). Yrityksen sosiaalinen vastuu globalisoituvassa taloudessa. Teoksessa Heiskanen, Eva (toim.). Ympäristö ja liiketoiminta. Gaudeamus Helsingin Sanomat : Sähköauto haastaa perinteisen autoteollisuuden. Hilliaho, L. & Puolitaival, J. (2015). Ilmiön kaava. Talentum. Porter, M. & van der Linde, C. (1995). Toward a new conception of the environmentcompetitiveness relationship. Journal of Economic Perspectives 9: 4,

OHJEET LUENTOPÄIVÄKIRJAN KIRJOITTAMISEEN

OHJEET LUENTOPÄIVÄKIRJAN KIRJOITTAMISEEN OHJEET LUENTOPÄIVÄKIRJAN KIRJOITTAMISEEN Taito tunnistaa olennaisia asioita, yhdistellä niitä, ja tuottaa vakuuttavia ja monipuolisia analyysejä on työelämässä tyypillinen ja keskeinen vaikuttamisen muoto.

Lisätiedot

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op)

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) SYLLABUS Versio 19.2.2017 Opettajan yhteystiedot Nimi: Prof. Nina Granqvist S-posti: nina.granqvist@aalto.fi Huone: 3.33 (Arkadia, Töölö) Vastaanottoaika: Luentojen

Lisätiedot

Ryhmätyön lisäksi kukin ryhmäläinen pohtii omia kokemuksiaan ryhmätyöskentelystä kurssipäiväkirjassa (ks. Ohjeet kurssipäiväkirjan tekemiseen).

Ryhmätyön lisäksi kukin ryhmäläinen pohtii omia kokemuksiaan ryhmätyöskentelystä kurssipäiväkirjassa (ks. Ohjeet kurssipäiväkirjan tekemiseen). OHJEET RYHMÄTYÖN TEKEMISELLE Ryhmätyön tarkoituksena on päästä omakohtaisesti tarkemmin pohtimaan jotakin kurssilla esillä olevaa asiaa. Ryhmätyön kautta myös pohditaan ja kehitetään tiimityöskentelyn

Lisätiedot

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 5.1. 2017 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta aiemmilta kursseilta Oman olemisen ja tietoisten valintojen

Lisätiedot

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille!

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tervetuloa kurssille! Kurssin avaus 7.1. 2016 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Opiskelijapalautetta vuoden 2015 kurssista Kurssi poikkesi todella paljon verrattuna

Lisätiedot

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op)

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) SYLLABUS Versio 19.2.2016 Opettajan yhteystiedot Nimi: Nina Granqvist S-posti: nina.granqvist@aalto.fi Huone: 3.33 (Arkadia) Vastaanottoaika: Luentojen jälkeen ja

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Suoritusraportointi: Loppuraportti

Suoritusraportointi: Loppuraportti 1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

Muotoilija ammatissa MUO-C0003 Muotoilija ammatissa, 2 op

Muotoilija ammatissa MUO-C0003 Muotoilija ammatissa, 2 op Muotoilija ammatissa MUO-C0003 Muotoilija ammatissa, 2 op Aalto ARTS, Muotoilun laitos, taiteen kandidaatin tutkinto Antti Pirinen, TaT, yliopistonlehtori, 4.11.2016 Kurssin kuvaus ja teemat Muotoilija

Lisätiedot

Verkkojen virittämisellä Pietarin kalansaalis

Verkkojen virittämisellä Pietarin kalansaalis Kuopion yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitoksen verkko-opetuksen kehitysprosessin kuvaus Verkkojen virittämisellä Pietarin kalansaalis Tampere 9.5.2007 Tiina Rissanen ja

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

Kurssin suorittaminen. Merkkituotteet strategisessa markkinoinnissa KTT Eiren Tuusjärvi

Kurssin suorittaminen. Merkkituotteet strategisessa markkinoinnissa KTT Eiren Tuusjärvi Kurssin suorittaminen Merkkituotteet strategisessa markkinoinnissa KTT Eiren Tuusjärvi Kurssin tavoitteena: Kehittää syvällinen ymmärrys ja analyyttisiä kehikkoja brändien strategisesta roolista liiketoiminnassa

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op)

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) SYLLABUS Versio 20.3.2018 Opettajan yhteystiedot Nimi: Prof. Nina Granqvist S-posti: nina.granqvist@aalto.fi Huone: 3.33 (Arkadia, Töölö) Vastaanottoaika: Luentojen

Lisätiedot

YRITYSVASTUU JA -ETIIKKA: KNOWING, DOING, BEING

YRITYSVASTUU JA -ETIIKKA: KNOWING, DOING, BEING A0040 YRITYSVASTUU JA -ETIIKKA (3 op) Kurssiohje (Päivitetty 0.3.08) Opettajan yhteystiedot Nimi: Leena Lankoski S-posti: leena.lankoski@aalto.fi Vastaanottoaika: Tavattavissa kontaktiopetuksen yhteydessä

Lisätiedot

CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018

CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018 CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018 T.Laukkanen@aalto.fi (huom. ei Timo.Laukkanen@...) Osaamistavoitteet Osallistuttuaan kurssille opiskelija - hahmottaa ympäristöasioiden monialaisen

Lisätiedot

Aiheenvalinta ilmoitetaan MyCoursesin keskustelualueella (ei saman yrityksen tarkastelua lähes samasta näkökulmasta) viimeistään tiistaina 27.2.

Aiheenvalinta ilmoitetaan MyCoursesin keskustelualueella (ei saman yrityksen tarkastelua lähes samasta näkökulmasta) viimeistään tiistaina 27.2. 1 (5) Lopputyö Aiheenvalinta viimeistään ti 27.2. MyCoursesin kyseisellä keskustelualueella Suunnitelma 10 %, palautus viimeistään ma 5.3. Tiimiesitys 15 %, tiistaina 27.3. tai torstaina 29.3. Raportti

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Tutkielman kirjoittaminen Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Jaana Ristimäki YH7 Global Citizenship Espoon yhteislyseon lukio 2014 Sisällysluettelo 1 Tutkielman aloittaminen ja disposition laatiminen

Lisätiedot

Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat

Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat Markkinoitten mallintaminen ja Internet-markkinat Kurssiohjeita: Lue ainakin kertaalleen huolella! Harjoitustyö ja harjoitukset Harjoitustyö palautetaan kahdessa osassa Moodleen. Ensimmäisen osan palautuspäivä

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti. B-kori

ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti. B-kori ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti B-kori 11.4.2017 Innovatiivinen kuljetin B-korissa pyritään löytämään: uusi tai paranneltu tuotekonsepti kappaletavaroiden tai materiaalien käsittelyyn, siirtelyyn tai kuljetukseen.

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta Yrittäjyys YY00B75 Katta.siltavirta@oamk.fi 2 Opintojaksokuvaus Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnallisesti Keskeiset käsitteet ja sisällöt Yrittäjyysprosessin pääsisällöt: ideasta uuteen liiketoimintaan

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa?

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa? 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa? Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta)

Lisätiedot

10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ

10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ 10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ Ideoi, inspiroidu, innovoi pienessä tai suuressa ryhmässä AE Partners Oy MIKÄ ON IDEA WALL? Idea Wall on verkkopalvelu, jossa osallistujat jakavat avoimesti ja anonyymisti ideoita

Lisätiedot

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Finnish ONL attainment descriptors

Finnish ONL attainment descriptors Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING

Lisätiedot

Taloudelliset termit tutuiksi (TTT) ja Taloustieteen sovellutuksia (TTS) Kurssin kotisivu: iset-termit-tutuiksi/

Taloudelliset termit tutuiksi (TTT) ja Taloustieteen sovellutuksia (TTS) Kurssin kotisivu:  iset-termit-tutuiksi/ Taloudelliset termit tutuiksi (TTT) ja Taloustieteen sovellutuksia (TTS) Kurssin kotisivu: http://blogs.helsinki.fi/taloudell iset-termit-tutuiksi/ Juha Tervala / TTT-ja TTS-intro 28.1.2016 1 TTT ja TTS

Lisätiedot

Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin)

Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin) Kuvaukset 1 (5) Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) Tavoite tunnistaa elintapojen vaikutukset omaan sä oman vastuunsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa omaan sä hyvinvoinnista huolehtimisen osana ammattitaitoa

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus 3.5.2017 Mihin tarkoitukseen uraseuranta? Korkeakoulujen

Lisätiedot

PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake

PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Kuvastin PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Peilisalin itsearviointiteemojen avulla työntekijä voi reflektoida tekemäänsä työtä ja asiakkaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisen

Lisätiedot

ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014

ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014 Kurssipalaute Kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa + uusi toteutusmuoto à Tärkeää saada palaute6a jo kurssin aikana, jo6a voimme puu6ua ongelmakoh;in

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

Suoritustavat: Laboratoriotöitä 2.-3.periodi. Luennot 2h, Laboratorityöt 4h, itsenäinen työskentely 124 h. Yhteensä 130 h.

Suoritustavat: Laboratoriotöitä 2.-3.periodi. Luennot 2h, Laboratorityöt 4h, itsenäinen työskentely 124 h. Yhteensä 130 h. Janne Parkkila Tavoitteet: Opintojakson aikana opiskelijoiden tulee: - Yhdistellä eri lähteistä löytämiään tietoja. - Kirjoittaa kriteerit täyttäviä alku- ja loppuraportteja. - Ratkaista laboratoriotöissä

Lisätiedot

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa

Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt LessonApp - nopea kokeilu Tampereen ammattikorkeakoulussa Kokeilun kuvaus Kokeilu alkoi TAMKissa 4.4.2019 pidetyllä työpajalla. Osallistujia oli TAMKissa 11 ja

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Opinnot ja tiedonhankinta. 1op

Opinnot ja tiedonhankinta. 1op 1op Opintojaksosuunnitelma Oppimistavoite Opiskelija sitoutuu opintoihinsa, ottaa vastuun oppimisestaan ja osaa suunnitella opintojaan työelämään suuntautuen. Opiskelija perehtyy ammattikorkeakoulun oppimisympäristöön

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄKOKEMUKSEN PERUSTEET, TIE-04100, SYKSY 2014. Käyttäjätutkimus ja käsitteellinen suunnittelu. Järjestelmän nimi. versio 1.0

KÄYTTÄJÄKOKEMUKSEN PERUSTEET, TIE-04100, SYKSY 2014. Käyttäjätutkimus ja käsitteellinen suunnittelu. Järjestelmän nimi. versio 1.0 KÄYTTÄJÄKOKEMUKSEN PERUSTEET, TIE-04100, SYKSY 2014 Käyttäjätutkimus ja käsitteellinen suunnittelu Järjestelmän nimi versio 1.0 Jakelu: Tulostettu: 201543 Samuli Hirvonen samuli.hirvonen@student.tut.fi

Lisätiedot

Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä

Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Harjoituskerta 5 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Agenda 1. Tiimitehtävät 2. Artikkelit 3. Ohjeistusta lopputyöhön 4. Ensi viikon luento Falkheimer & Heide (2015) Kolme keskeistä käsitettä

Lisätiedot

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Yleistä tarinointia gradusta

Yleistä tarinointia gradusta Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

PED Assistentti oppimisen ohjaajana

PED Assistentti oppimisen ohjaajana PED-131.9000 Assistentti oppimisen ohjaajana Lähipäivä 1:, K1, h. 201 Maire Syrjäkari, KT, yliopistopedagoginen asiantuntija ja Jukka Välimäki, TM, suunnittelija, digitaalinen opetus Aikataulu 14:15-14:30

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,

Lisätiedot

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum Luennot, joille osallistuin vaikuttivat mielenkiintoisemmilta. Jos jätin osallistumisen väliin, koin että en todennäköisesti opi enempää olemalla läsnä. Opiskelija kurssipalautteessaan Luennot vuorovaikutuskeinona

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO Aiemmin hankitun osaamisen hyväksymiseksi osaksi opintoja Opiskelijan nimi Vuosikurssi ja suuntautumisvaihtoehto/ Yamk

Lisätiedot

Markkinoinnin työelämävalmiuksien kehittäminen simulaatiopelin avulla. Päivi Borisov & Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto

Markkinoinnin työelämävalmiuksien kehittäminen simulaatiopelin avulla. Päivi Borisov & Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto Markkinoinnin työelämävalmiuksien kehittäminen simulaatiopelin avulla Päivi Borisov & Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto Miksi simulaatiota? Teorian soveltaminen Työelämän tilanteiden simulointi (päätöksenteko,

Lisätiedot

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op)

JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) JOHTAMISEN PERUSTEET (21A00110, 6 op) SYLLABUS Versio 22.2.2019 Opettajan yhteystiedot Nimi: Prof. Nina Granqvist; Prof. Olli-Pekka Kauppila S-posti: nina.granqvist@aalto.fi; ollipekka.kauppila@aalto.fi

Lisätiedot

Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena

Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Miikka Salavuo OPS Kick Off 2013 Kuka olen? Miikka Tabletkoulu.fi Yrittäjä v:sta 2010 Filosofian tohtori 2005

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Tieto- ja palvelutalouden laitos / logistiikka 35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Kurssin tavoitteet Kurssin suorittaminen Työmäärä ja tyytyväisyys Tiedotus ja yhteystiedot Kurssin tavoitteet

Lisätiedot

JOHDANTO. Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen

JOHDANTO. Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Rak Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Rak-63.3246 Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen JOHDANTO 25.2.2016 Rak-63.3246 Rakennusalan yritysten strateginen johtaminen Kurssin vastaava opettaja: Assistant Professor Antti Peltokorpi antti.peltokorpi@aalto.fi

Lisätiedot

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen Akateemiset taidot 2. tapaaminen kurssin vastuuopettaja on Lauri Ylinen sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi huone C435 seuratkaa kurssin verkkosivua (courses.helsinki.fi/fi/mat20005/125180298)

Lisätiedot

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää 1 OSAAMISEN OSOITTAMINEN, AHOT menettely A OPISKELIJAN TIEDOT Opiskelija täyttää. Lomake palautetaan yhdessä osaamisportfolion (liitteineen) kanssa AHOT menettelyä koskevan opintokokonaisuuden / opintojakson

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja sosiaalinen media

Yhteisöllinen oppiminen ja sosiaalinen media Yhteisöllinen oppiminen ja sosiaalinen media Miikka Salavuo Turku 26.4.2013 Kuka olen? Miikka Tabletkoulu.fi Yrittäjä v:sta 2010 Filosofian tohtori 2005 Tutkimus-, kehittämis- & koulutustehtävissä (JY

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2014

Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Peter Hästö 12. maaliskuuta 2014 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS. Opettaja. Jari Melgin Huone H 3.35/Töölö Puhelin

22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS. Opettaja. Jari Melgin Huone H 3.35/Töölö Puhelin 22A00110 Laskentatoimen perusteet (6 op) SYLLABUS Kurssin asema ja ajankohta; luentojen aika ja paikka Opettaja Liiketoimintaosaamisen perusteet Syksy 2016, II-periodi Ma 13.15 15 Ke 13.15 15 To 13.15

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, Biokemian menetelmät I 740151P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, juha.keratar@oulu.fi) Yleistä kurssista Kurssin sivut Noppa-portaalissa: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/740151

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

IDEASTA ETEENPÄIN. Tästä kyse. Miten muut ovat pulman ratkaisseet? Mitä muuta saat?

IDEASTA ETEENPÄIN. Tästä kyse. Miten muut ovat pulman ratkaisseet? Mitä muuta saat? IDEASTA ETEENPÄIN Tästä kyse Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 6. ja 22.11.2012 Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto/Snellman-instituutti Itä-Suomen

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2015

Sarjat ja integraalit, kevät 2015 Sarjat ja integraalit, kevät 2015 Peter Hästö 11. maaliskuuta 2015 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Koulutusteknologia muuttuvassa yhteiskunnassa

Koulutusteknologia muuttuvassa yhteiskunnassa http://collab0708.wordpress.com Koulutusteknologia muuttuvassa yhteiskunnassa Pedagogisen toimintamallin esittelyä 4.9.2007 Essi Vuopala Paulina Melakari-Mustonen Web-weaving - Web weaving on työskentelytapa,

Lisätiedot

Korkealämpötilakemia

Korkealämpötilakemia Korkealämpötilakemia Johdanto kurssiin Ma 29.10.2018 klo 10-12 PR101 Vastuuopettaja kurssilla Eetu-Pekka Heikkinen Huone: TF214 - Prosessin kiltahuoneen portaikosta 2. kerrokseen ja käytävää etelää kohti

Lisätiedot

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten?

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että virheistä opitaan ja kantapää on hyvä opettaja. Tekevälle tapahtuu virheitä ja niiden salliminen on välttämätöntä,

Lisätiedot

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi

Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tervetuloa! Matematiikka tutuksi Tavoitteet Yritetään vastata seuraaviin kysymyksiin: Mitä matematiikassa tutkitaan ja mihin sitä tarvitaan? Mitä tarkoitetaan todistuksella ja mitä hyötyä on käsitteiden

Lisätiedot

lineitä oppimisen tueksi

lineitä oppimisen tueksi Moodlen välineitv lineitä oppimisen tueksi Ennakkotehtävä Sinulle: 1. Mieti valmiiksi aihe, josta alat laatia verkkokurssia tai kurssin osaa. Verkko tutuksi -kurssilla on tavoitteena suunnitella joko kokonainen

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

A35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely

A35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Tieto- ja palvelutalouden laitos / logistiikka A35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Kurssin tavoitteet Kurssin suorittaminen Kurssin tavoitteet Kurssin tavoitteet Tutustuttaa hankintatoimen

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Seija Leppänen

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Seija Leppänen Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu 28.9.2017 Seija Leppänen uraohjaus@aalto.fi Mitä reflektointi on? Miten reflektointia voi tehdä? Reflektointiprosessi aloittaa oppimisen

Lisätiedot

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen Tinkauspaja 1 Sali LS 2 Ketterä oppiminen Tinkauspajan sisältö Johdanto: Ketterä oppiminen kokemuksia Ketterän oppimisen edellytyksiä, ryhmätyöt Millaisia taitoja ihmiset tarvitsevat kyetäkseen oppimaan

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä Perjantai 30.10.2015 Projektityön tarkoitus Oppia termodynamiikkaa: esim. lämpövarastot, lämmönsiirto, erilaiset syklit,

Lisätiedot