Bensiinikauppiaitten Eläkekassa BEK. Vuosikertomus 2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bensiinikauppiaitten Eläkekassa BEK. Vuosikertomus 2004"

Transkriptio

1 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa BEK Vuosikertomus 2004

2 Sisällys Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa jatkaa uudella nimellä 5 Eläkekassan hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 15 Tase 16 Tilinpäätöksen liitetiedot 17 Tuloslaskelman ja taseen liitetiedot Tilintarkastuskertomus 25 Yhteystiedot 26

3 Vuosikertomus toimintavuosi

4 Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä heidän työntekijöilleen yrittäjien eläkelaissa ja työntekijäin eläkelaissa säädetyn peruseläketurvan. Eläkekassan jäseninä voivat olla myös huoltamoalaan läheisesti liittyvien alojen yrittäjät. Bensiinikauppiaitten Eläkekassa osallistuu tarvittaessa yritysten rahoittamiseen myöntämällä sijoituslainoja. 3

5 Toimitusjohtajan katsaus Vuonna 2004 maailman talouskasvu jatkui voimakkaana. Suhdannehuipun arvioidaan kuitenkin olevan jo takana. Öljyn hinta jatkoi nousua ja USA:n dollari heikkenemistään suhteessa muihin valuuttoihin. Vastoin ennakko-odotuksia korot pysyttelivät alhaisina. EMU-alueen valtion koroille ja etenkin yrityslainoille saatiin varsin hyviä tuottolukuja. Osakkeet kallistuivat Euroopassa ja erityisesti kehittyvillä markkinoilla. Myös Bensiinikauppiaitten Eläkekassalla oli positiivinen sijoitusvuosi. Eläkekassan sijoitusallokaatio on jonkin verran eläkevakuutusalan keskimääräistä sijoitusallokaatiota konservatiivisempi. Sijoituksille saatiin selkeästi laskuperustekoron tuottovaatimusta korkeampi tuotto. Vuosi 2004 jäi eläkekassan historiaan viimeisenä vuotena Bensiinikauppiaitten Eläkekassan nimellä. Pitkään suunniteltu nimenmuutos toteutettiin. Edellisessä kassankokouksessa hyväksytty uusi nimi Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek otettiin käyttöön vuoden 2005 alussa viranomaisten hyväksymisen jälkeen. Työeläkeuudistus astui voimaan vuoden 2005 alussa. Merkittävistä muutoksista näkyvin on tietenkin vanhuuseläkeiän muuttuminen joustavaksi. Eläkkeen karttumiseen liittyvien lukuisien muutosten tarkoitus on parantaa eläketurvan tasoa ja tehdä työelämässä jatkaminen houkuttelevammaksi. Uudistukset ovat merkinneet myös huomattavia työmääriä järjestelmän parissa toimiville henkilöille ja mittavaa koulutusmäärää. Yrittäjien eläketurvaan saatiin myös erityinen parannus, kun YEL-eläketulosta tehtiin joustava ilman, että vahvistettua työtuloa tarvitsee muuttaa. Eläkelaitosten tehtävänä on turvata eläkevarat tuleville eläkkeen saajille. Varojen hoito ja vakavaraisuus ovat keskeisiä elementtejä, jotka mittaavat myös eläkelaitoksen kilpailullista asemaa. Näihin asioihin on Eläkekassa Viabek sijoitussuunnitelmassaan kiinnittänyt erityistä huomiota. Huoltamoala on ollut viime vuodet voimakkaan kehityksen alaisena. Palveluasemien määrä vähenee ja automaatit lisääntyvät. Eläkekassa Viabekin toiminnassa kehitys näkyy siinä, että asiakkaitten lukumäärä vähenee ja asiakkaitten keskikoko kasvaa. Eläkekassan kannattavuuteen muutoksilla ei ole mitään merkitystä. Olemme tyytyväisinä voineet havaita, että eläkekassa on saanut aikaan positiivista asiakasvirtaa. Luottamus eläkekassan toimintaan kannattavana, hyvänä eläkevakuutusvaihtoehtona näyttää olevan vahva. Haluan kiittää tästä kaikkia asiakkaitamme. Toivotan kaikille asiakkaillemme hyvää vuoden jatkoa. Kari Puustinen 4

6 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa jatkaa toimintaansa uudella nimellä. Vuonna 1969 perustettiin Bensiinikauppiaitten Eläkekassa huoltoasemayrittäjien eläkelaitokseksi. Kassankokous päätti vuoden 2004 keväällä muuttaa Eläkekassan nimeksi Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek. Viranomaiset hyväksyivät uuden nimen käyttöön otettavaksi tammikuussa Eläkekassa Viabek hoitaa entiseen tapaan asiakkaittensa TEL-ja YEL vakuutuspalvelut sekä huolehtii osaltaan eläkkeisiin varattujen rahastojen hoidosta. Eläkekassa Viabek hoitaa lähes eläkeläisen vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys-, osa-aika- ja perhe-eläkeet, niiden maksatuksen ja niihin liittyvät palvelut. Eläkekassa Viabek on perustettu pienyrittäjän tarpeita ajatellen. Työntekijät tuntevat yrittämisen arjen. Myös eläkekassan hallitus koostuu yrittäjistä eli eläkekassaa johdetaan asiakkaiden intressien mukaisesti. Tilinpäätös 2004 Tässä julkaisussa olemme esittäneet kertomuksen eläkekassan toiminnasta vuodelta 2004, tuloslaskelman, taseen ja liitetietoja. Virallinen tilinpäätös on nähtävissä toimistossamme, Mannerheimintie 40 D 81, Helsinki. 5

7 Sijoitustoiminta Sijoitustoimintaa on hoidettu hallituksen laatiman sijoitussuunnitelman mukaisesti. Rahastoiduilla eläkevaroilla pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tuotto. Sijoituksia tehtäessä riskin arvioiminen on keskeinen tehtävä. Eläkekassan tavoitteena on tämän takia vakavaraisuuden kasvattaminen siten, että talouden vaihtelut eivät estä pitkäjänteisen sijoituspolitiikan toteuttamista. Eläkekassan sijoituksista käyvin arvoin laskettuna on kiinteistösijoituksia noin 28 prosenttia, rahasto- ja osakesijoituksia 42 prosenttia ja korkosijoituksia 29 prosenttia. Markkinariskin hallitsemiseksi sijoitusallokaation suunnittelu ja seuranta ovat keskeisiä toimenpiteitä. Rahastosijoitusten hajautus ja pyrkimys valita keskenään mahdollisimman vähän korreloivia sijoituksia pienentävät parhaiten markkinariskiä. Eläkekassan hallitus seuraa sijoitustoiminnan toteutumista säännöllisesti ja tekee tarvittaessa muutoksia toteutettavaan sijoituspolitiikkaan. Pyrkimyksenä on kuitenkin toimia pitkällä tähtäimellä eikä perusteettomia muutoksia toimintatapaan vuoden aikana tehdä. Vakuutus- ja sijoitusriskien hallinta Eläkelaitoksella on kahden tyyppisiä riskejä: vakuutusriskit ja sijoitusriskit. Vakuutusriskejä eli käytännössä eläketapahtumia varten on eläkekassalla taseessa ns. tasoitusvastuu sellaisia tilivuosia varten, joiden riskitaso ylittää keskimääräisen riskin laskettuna yli vuosien. Sijoitusriskiä säädellään toimintapääoman avulla. Toimintapääoma määrittelee sen puskurin, joka eläkelaitoksella on käytettävissään sijoitusheilahteluja varten. Toimintapääoma kuvaa eläkelaitoksen vakavaraisuutta. Eläkevastuita varten tehdyt sijoitukset jaetaan ryhmiin historiatilastojen perusteella laskettujen riskitasojen mukaan. Nämä riskitasot määrittelevät vakavaraisuudelle asetettavat vaatimukset. Mitä korkeampaa riskiprofiilia eläkelaitos haluaa ylläpitää, sitä korkeammat vakavaraisuusvaatimukset ovat. Lisäämällä esimerkiksi osakkeitten määrää laitoksen vakavaraisuusvaatimukset kasvavat ja lisäämällä korkosijoitusten määrää vaatimukset alenevat. Vastuuvelka ja kate Vakuutustekninen vastuuvelka koostuu vakuutusmaksuvastuusta ja korvausvastuusta. TEL:n mukaisella vakuutusmaksuvastuulla tarkoitetaan tulevaisuudessa odotettavissa olevia eläketapahtumia varten kerättyjen rahasto-osuuksien pääomaarvoa. Tältä osin vakuutusmaksuvastuuta kutsutaan myös vastaisten vanhuuseläkkeitten eläkevastuuksi. Vakuutusmaksuvastuuseen kuuluu lisäksi vakavaraisuutta varten kerätty lisävakuutusvastuu. YEL:n vakuutusmaksuvastuu on vuoden vaihteessa maksamattomien, ulosottokelpoisten vakuutusmaksujen arvo. Korvausvastuulla (TEL) tarkoitetaan jo sattuneiden eläketapahtumien rahastojen pääoma-arvoa. Eläkekassan on katettava TEL-eläketurvasta aiheutuva eläkevastuu sekä työntekijäin eläkeasetuksen 16 :n mukainen velka vastuunjakoon. Katteena voi olla ainoastaan katekelpoisia varoja. 6

8 Bensiinikauppiaitten Eläkekassan hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Kassankokous Eläkekassan varsinainen kassankokous pidettiin Helsingissä Scandic Hotel Intercontinentalissa huhtikuun 27. päivänä Kokouksessa käsiteltiin eläkekassan sääntöjen 22 :n mukaiset asiat sekä hyväksyttiin eläkekassan sääntöjen muuttaminen. Kokoukseen osallistui 49 henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi liikkeenharjoittaja Veijo Ohtonen. Sääntömuutos Kassankokous hyväksyi eläkekassan nimen muutoksen, jonka Vakuutusvalvontavirasto on vahvistanut Uusi nimi on Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek. Lisäksi hyväksyttiin työeläkelakien ja vakuutuskassalain muutosten johdosta tehdyt korjaukset sääntöihin. Eläkekassan toimintapiirin laajentamista vuoden 2003 kassankokouksen päätösten mukaisesti ei ole vielä toteutettu. Huoltamoalan yrittäjien ikäjakautuma Lukumäärä Miesten keski-ikä 49,8 v. Naisten keski-ikä 51,5 v. Miehet Naiset Jatkuvat työsuhteet ikäryhmittäin Lukumäärä Miehet Miesten keski-ikä 36,3 v. Naisten keski-ikä 34,6 v. Naiset Toimintapiiri Eläkekassassa on kaksi osastoa: YEL-osasto ja TELosasto. YEL-osasto YEL-osastoon kuuluvat huoltamoalalla tai siihen läheisesti liittyvillä aloilla toimivat yrittäjät sekä sellaiset heidän omaisensa, jotka toimivat avustavina perheenjäseninä yllä mainituilla aloilla. YELosastossa vakuutettu yrittäjä on yrittäjäjäsen. Toimintavuoden aikana YELosastoon liittyi 6 yrittäjää ja vastaavana aikana päättyi 44 YEL-vakuutusta. Voimassaolevia YEL-vakuutuksia oli toimintavuoden päättyessä 456. TEL-osasto TEL-osaston toimintapiirin muodostavat eläkekassan YEL-osastoon kuuluvien työnantajien ja huoltamoalalla tai siihen läheisesti liittyvillä aloilla toimivien yritysten, järjestöjen ja muiden yhteisöjen työsuhteessa olevat työntekijät, joille työnantaja on työntekijäin eläkelain perusteella velvollinen järjestämään eläketurvan. Kassaan liittynyttä työnantajaa sanotaan myös osakkaaksi ja työntekijää jäseneksi. TEL-osastoon liittyi toimintavuoden aikana 12 uutta työnantajaa ja 32 työnantajan TEL-vakuutus päättyi. Toimintavuoden päättyessä oli 473 työnantajalla TEL-vakuutus eläkekassassa. Heidän palveluksessaan oli noin työntekijää. 7

9 Vakuutusmaksutulo Kuluneena vuonna oli YEL:n mukainen vakuutusmaksutulo 2,1 miljoonaa euroa, mikä on 16,2 prosenttia edellisvuotta pienempi. Yrittäjien keskimäääinen tavoite-eläke on 946 euroa kuukaudessa (edellisenä vuonna 899). Työtulon keskiarvo on euroa vuodessa (edellisenä vuonna ). TEL:n mukainen vakuutusmaksutulo oli 10,5 (13,6) miljoonaa euroa, josta työntekijäin osuus on 2,2 (2,9) miljoonaa euroa. Maksutulon perusteena oleva työntekijöiden palkkasumma pieneni 23,1 prosenttia vuoden 2003 lopullisesta palkkasummasta. Yhteenlaskettu vakuutusmaksutulo oli 12,6 (16,2) miljoonaa euroa, missä on Eläkkeet Toimintavuoden aikana myönnettiin yhteensä 99 (168) uutta eläkettä jakautuen seuraavasti: YEL huomioitu luottotappioita yhteensä 0,18 (0,15) miljoonaa euroa. Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista kasvoivat 19,5 prosenttia. Luottotappiot YEL-vakuutusmaksuista olivat (70 000) euroa. YEL-maksutappioita ei Bensiinikauppiaitten Eläkekassalle kuitenkaan synny, koska YEL-järjestelmässä valtion osuus korvaa vakuutuksenottajilta saamatta jäävän vakuutusmaksun. Konkurssivalvontoja oli 4 (5) kappaletta. Vuoden 2002 TEL-tarkistusmaksuista oli avoinna 1,2 miljoonaa euroa. Näistä saamisista on tehty 4 vuoden korolliset maksusopimukset, joiden korko on 3 % vuodessa. TEL YHTEENSÄ Vanhuuseläkkeitä Työkyvyttömyyseläkkeitä Työttömyyseläkkeitä Osa-aikaeläkkeitä Perhe-eläkkeitä Yhteensä Yrittäjien keskimääräinen tavoite-eläke /kk Miehet Yrittäjien työtulon keskiarvo 1000 /vuosi Miehet Vakuutusmaksutulojen kehitys milj TEL Myönnetyt eläkkeet Kpl Naiset Naiset YEL Määräaikaisina myönnettyihin kuntoutustukiin annettiin YEL-osastosta 7 ja TELosastosta 53 jatkopäätöstä. YEL-osastosta annettiin hylkäyspäätökset kahteen työkyvyttömyyseläkehakemukseen. TEL-osastosta hylättiin 23 työkyvyttömyyseläkehakemusta. Toimintavuoden aikana käsiteltiin 8 kuntoutushakemusta TEL YEL 8

10 Eläkkeensaajien lukumäärä oli vuoden päättyessä (2 402) ja eläkkeet jakautuivat seuraavasti: YEL TEL Yhteensä Eläkkeensaajat eläkelajeittain Kpl Vanhuuseläkkeet Varhennetut vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Yksilölliset varhaiseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osa-aikaeläkkeet Perhe-eläkkeet Yhteensä Eläkkeiden lukumäärä lisääntyi 20:lla. Toimintavuoden päättyessä neljä henkilöä sai kuntoutusrahaa. Vanhuus Työkyvyttömyys Miehet Naiset Toimintavuoden aikana maksettiin eläkkeitä 17,6 (17,0) miljoonaa euroa. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna 3,8 prosenttia. Maksetut eläkkeet jakautuivat eläkelajeittain seuraavasti: (Milj.euroa) YEL-osasto TEL-osasto Yhteensä Vanhuuseläkkeet 3,98 5,59 9,57 Työkyvyttömyys- ja varhaiseläkkeet 1,70 2,86 4,56 Työttömyyseläkkeet 0,22 1,21 1,43 Osa-aikaeläkkeet 0,43 0,12 0,54 Perhe-eläkkeet 0,87 0,68 1,55 Yhteensä 7,20 10,45 17,64 Työeläkkeiden korotukset % Lisäksi on maksettu TELosastosta kuntoutusrahaa euroa ja kuntoutusavustuksia euroa. alle 65-v yli 65-v alle 65-v yli 65-v alle 65-v yli 65-v alle 65-v yli 65-v alle 65-v yli 65-v 2004 Eläkkeiden korotus Vuoden 2004 alusta tehtiin alle 65-vuotiaiden eläkkeisiin 2,28 (2,38) prosentin ja yli 65-vuotiaiden eläkkeisiin 1,29 (1,72) prosentin indeksikorotus. 9

11 Sijoitustoiminta Sijoitustoiminnan tuotot Sijoitustoiminnan kokonaistuotto vuonna 2004 oli 7,4 (7,6) miljoonaa euroa. Kokonaistuotot vähenivät 0,2 miljoonaa euroa. Sijoitusomaisuuden myyntivoittoja kirjattiin 3,1 miljoonaa euroa ja myyntitappioita 0,3 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan kulut vähenivät 0,7 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotoksi muodostui vuonna 2004 yhteensä 6,0 (5,5) miljoonaa euroa. Nettotuotto sisältää arvonalennuksia euroa. Laskuperustekorko Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut laskuperustekoroksi 4,5 prosenttia ajalle ja 5,0 prosenttia ajalle Vuoden 2005 tammikuun alusta lähtien korko on 4,75 prosenttia. Laskuperustekorko määrittelee eläkevastuille vaadittavan vähimmäistuottovaatimuksen ja taso tarkistetaan pääsääntöisesti puolivuosittain. Kiinteistöt Kiinteistösijoitusten kirjanpitoarvo oli 29,8 miljoonaa euroa vuoden 2004 lopussa. Vähennystä edelliseen vuoteen on noin 3,9 miljoonaa euroa. Eläkekassa on myynyt kuluneen vuoden aikana neljä kiinteistösijoituskohdetta, joista merkittävimmät ovat Kiinteistö Oy Nastolan Majakka ja Kiinteistö Oy Tammisilta. Tammikuussa 2004 valmistui Jyväskylään uusi asuintalo Asunto Oy Jyväskylän Diisseli. Kauhajoen liikekiinteistöön tehtiin laaja perusparannus. Kiinteistösijoitusten kirjanpitoarvo koko sijoitusomaisuudesta on vuoden vaihteessa 27,7 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 33,7 prosenttia. Kiinteistösijoitusten tuotot vähenivät 1,9 prosenttia ja kulut kasvoivat 7,9 prosenttia. Tuottojen vähenemiseen vaikutti korkotukilainoissa tapahtuneet muutokset. Kuluja kasvattivat erityisesti saneerauksesta aiheutuneet kustannukset. Kiinteistöjen vuokrausaste on hyvä. Osakkeet ja osuudet Eläkekassalla oli pörssiosakkeita noin euroa. Vuoden aikana kirjattiin myyntivoittoja noin euroa ja myyntitappioita euroa. Sijoitusrahastojen kirjanpitoarvo oli vuodenvaihteessa 43,3 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava arvo oli 29,1 miljoonaa euroa. Kasvuun on osaksi vaikuttanut siirtyminen suorista rahamarkkinasijoituksista lyhyen koron rahastoihin. Rahastomyyntien nettotuotto oli 2,4 miljoonaa euroa. Pääomasijoitusrahastoja eläkekassalla oli 2,4 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vastaava arvo oli 2,5 miljoonaa euroa. Rahoitusmarkkinavälineet Toimintavuoden päättyessä oli eläkekassalla rahamarkkinasijoituksia yhteensä 2,7 miljoonaa euroa, sijoitustodistuksina ja yritystodistuksina. Edellisenä vuonna rahamarkkinasijoituksia oli 6,6 miljoonaa euroa. Obligaatioiden ja muiden rahoitusmarkkinavälineiden määrä kasvoi vuoden aikana 3,6 miljoonalla eurolla ja oli vuoden vaihteessa yhteensä 27,9 miljoonaa euroa. Valtion ja kuntien lainojen osuus oli 5,4 miljoonaa euroa. Yritysten liikkeelle laskemia joukkovelkakirjoja oli 9,5 miljoonaa euroa ja pääomaturvattuja lainoja 13,0 miljoonaa euroa. Myyntivoittoja kirjattiin tilinpäätöksessä noin euroa ja myyntitappioita euroa. Lainat Lainakanta oli vuoden päättyessä 8 kappaletta yhteismäärältään noin euroa. Koko lainakanta on osakkaina oleville työnantajille. Uusia lainoja ei nostettu ja luottotappioita ei ollut. Tilikauden päättyessä korkotukilainojen määrä oli 3,7 miljoonaa euroa. Valtio maksaa lainoille vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain mukaista korkotukea. Sijoitusomaisuuden jakauma Korkosijoitukset 29 % Osakkeet ja osuudet 42,3 % Kiinteistösijoitukset 28,3 % Muut 0,4 % Sijoituskiinteistöt Liikekiinteistöt 57,8 % Asuinkiinteistöt 42,2 % 10

12 Hoitokulut Eläkekassan hoitokulut olivat vuonna ,1 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 8,2 prosenttia. Vastuuvelka Vakuutustekninen vastuuvelka ja kate Tulevat eläkkeet 68,2 % Alkaneet eläkkeet 28 % Muut 3,8 % TEL:n mukainen vakuutustekninen vastuuvelka lisääntyi 4,8 miljoonaa euroa. Vastuuvelan kokonaismäärä oli vuoden päättyessä 112,1 miljoonaa euroa. 31,4 miljoonaa euroa sekä lisävakuutusvastuuta 4,3 miljoonaa euroa. Eläkevastuu on kokonaisuudessaan katettu. Vakuutustekniseen vastuuvelkaan sisältyy korvausvastuuta yhteensä Vakavaraisuus Eläkekassan toimintapääoma oli vuoden 2004 lopussa 16,9 miljoonaa euroa. Vakuutusvalvontaviraston suostumuksella on toimintapääomaan saatu lukea sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen n:o 1324/1997 mukainen palkkasummaerä 2,6 miljoonaa euroa. Toimintapääomaan sisältyy 5 miljoonan euron suuruinen takaus. sekä omaisuusjakauman perusteella. Toimintapääoman vähimmäismäärä on 2,8 miljoonaa euroa ja tavoitevyöhykkeen alaraja on 16,6 miljoonaa euroa. Eläkekassan toimintapääoma on vakavaraisuusrajan mukaan määriteltynä tavoitevyöhykkeellä. Vakavaraisuusraja oli 8,3 miljoonaa euroa. Vakavaraisuusraja määräytyy sijoitusomaisuuden käypien arvojen 11

13 Eläkekassan hallinto Hallitus Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Puheenjohtaja Lauri Lepistö Heikki Löfgren Varapuheenjohtaja Seppo Rautalin Seppo Hämäläinen Raimo Mähönen Tiina Pousar Juha Rasila Tapio Meriläinen Mikael Selin Hannu Hämäläinen Esko-Pekka Jalkanen Jukka Törmälä Toimintavuoden aikana on pidetty yksi varsinainen kassankokous ja kolmetoista hallituksen kokousta. Toimihenkilöt Kari Puustinen Varpu Hyvönen Satu Enroth-Tolonen Tuija Miettinen Seija Koskinen Seija Ekström Asta Syrjälä Harri Tirkkonen Jukka Pirilä toimitusjohtaja talouspäällikkö: kirjanpito, sijoitusasiat, lainat toimistosihteeri: kirjanpito ja markkinointi toimistosihteeri: lainat ja maksuliikenne eläkepäällikkö: eläkkeet ja vakuutukset vakuutusmaksujen laskutus ja perintä kiinteistöpäällikkö: vuokraustoiminta sekä TEL-vakuutukset ja työsuhderekisteri yhteyspäällikkö vakuutusneuvottelija alkaen Tilintarkastajat Asiantuntijat Valvonta Eläkekassan tilintarkastajina ovat toimineet tilintarkastusyhteisö Pricewaterhouse- Coopers Oy ja liikkeenharjoittaja Kari Nahkuri, HTM, sekä varalla ekonomi Mauri Savinainen, KHT. PricewaterhouseCoopers Oy on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi Markku Marjomaan, KHT. Eläkekassan vakuutusteknisenä asiantuntijana ja matemaatikkona on toiminut filosofian kandidaatti Yrjö Turtiainen, SHV, Oy Porasto Ab:sta. Lääketieteellisinä asiantuntijoina ovat toimineet LL Otso Ervasti ja LKT Jukka Kivekäs. Vakuutusvalvontavirastosta ylitarkastaja Maija-Liisa Kotiranta oli läsnä eläkekassan tilintarkastuksessa Eläketurvakeskuksen eläkelaitostarkastajat Harri Grönlund ja Arja Sankari tarkastivat eläkekassan Tarkastuksen kohteina olivat mm. annetut eläkepäätökset sekä työsuhdeselvittelyt. Käynnistä on annettu tarkastuskertomus. 12

14 Työeläkeuudistus Vuoden 2004 aikana vahvistettiin viimeiset vuoden 2005 alusta voimaan tulevaa työeläkeuudistusta koskevat lait. Työeläkeuudistus perustuu työmarkkinajärjestöjen vuosina 2001 ja 2002 tekemiin sopimuksiin. Vanhuuseläkeiästä tulee joustava. Eläkkeelle voi jäädä 63 ja 68 ikävuoden välillä ja eläkkeen määrä on eläkkeelle siirtymiseen mennessä karttunut eläke. 62- vuotiaana voi hakea eläkkeen varhennettuna, jolloin siihen tehdään varhennusvähennys 0,6 % varhennettua kuukautta kohden. Eläkkeen karttuminen alkaa 18. ikävuodesta lukien entisen 23 vuoden sijasta ja sitä karttuu 53-vuotiaaksi asti 1,5 %, ikävuoden välillä 1,9 % ja ikävuoden välillä 4,5 %. Työntekijän eläkemaksu ja yrittäjän YEL-vakuutusmaksu nousevat 53 ikävuodesta alkaen. Eläke lasketaan koko työuran ansioiden ja työtulojen perusteella. Kaikista jatkuvista työsuhteista ja yrittäjätoimista on laskettu niistä siihen mennessä ansaitun eläkkeen määrä. TEL-indeksi korvataan palkkakertoimella ja myönnetyt eläkkeet korotetaan työeläkeindeksillä. Eläkkeiden yhteensovitus poistuu, työeläke yhteensovitetaan ainoastaan liikenneja tapaturmavakuutuskorvausten kanssa. Eläkettä karttuu vuoden 2005 alusta lukien myös tietyistä palkattomista ajoista ja sosiaalietuuksista. Työttömyyseläke lakkaa vuonna 1950 ja myöhemmin syntyneiltä. Työkyvyttömyyseläke muuttuu siten, että siihen lasketaan aina mukaan ns. tuleva aika sairastumisesta 63 vuoden ikään saakka. Tulevan ajan saamisen edellytyksenä on kuitenkin tietty ansiotaso viimeisen 10 vuoden aikana. Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneiden osa-aikaeläke muuttuu siten, että eläkkeellä oloajasta karttuma pienenee 1,5 %:sta 0,75 %:iin. Osa-aikatyöstä karttuu eläkettä kuten muustakin työstä. Vanhempien ikäluokkien kohdalla osaaikaeläke säilyy entisenä. Vuoden 2005 alusta lukien yrittäjillä on tietyin edellytyksin mahdollisuus maksaa YEL-vakuutusmaksua enemmän kuin vahvistettu työtulo edellyttää, myös maksun vähentäminen on mahdollista. Jousto koskee kerrallaan vain yhtä kalenterivuotta eikä se vaikuta vahvistetun työtulon määrään. Sen sijaan jousto vaikuttaa eläkkeen perusteena olevan työtulon määrään. 13

15 Jäsenyydet Eläkekassa on Työeläkevakuuttajat TELA:n, Eläkesäätiöyhdistys ESY ry:n, Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen, Suomen Yrittäjien sekä Helsingin kauppakamarin jäsen. Tulevaisuuden näkymät Huoltamoala on ollut viime vuodet voimakkaan kehityksen alaisena. Palveluasemien määrä vähenee ja automaatit lisääntyvät. Yksityisten yrittäjien omistamat ja hallinnoimat polttoainejakelupisteet ovat vähentyneet polttoaineen jakelun siirtyessä yhä enenevässä määrin markettien oheistoiminnoiksi. Huoltamoala tulee toisaalta aina tukeutumaan vankasti pienyritystoimintaan. Eläkekassa Viabekin toiminnassa huoltamoalan kehitys näkyy TEL-palkkasumman pienenemisenä. Toiminnan kannattavuuteen kehityksellä ei ole vaikutusta. Asiakkaiden määrä sen sijaan väistämättä pienenee. Jäljelle jäävien kohteiden keskikoko kasvaa. Toisaalta huoltamotoiminta tulee myös tulevaisuudessa säilymään yhtenä taloudellisen kehityksen peruspilareista. Eläkekassa Viabek myöntää toistaiseksi entisen, säännöissä määritellyn toimintapiirin mukaisia TELja YEL-vakuutuksia. Kassankokouksessa 2003 hyväksyttiin toimintapiirin laajennus. Tämä on sääntömuutosasia, jolle on aina haettava viranomaisten vahvistus. Eläkekassa on saanut tiedoksi Vakuutusvalvontaviraston tekemän päätöksen asiassa, jonka mukaan laajenemisen ehdot eivät ole täyttyneet. Eläkekassa tulee valittamaan asiasta. 14

16 Tuloslaskelma (1000 ) VAKUUTUSTEKNINEN LASKELMA Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Sijoitustoiminnan tuotot Korvauskulut Lakisääteisten eläkkeiden maksetut korvaukset Lakisääteisten eläkkeiden korvausvastuun muutos Vakuutusmaksuvastuun muutos Lakisääteiset eläkkeet Lakisääteiset maksut Hoitokulut Sijoitustoiminnan kulut Vakuutustekninen tulos -2 2 MUU KUIN VAKUUTUSTEKNINEN LASKELMA Muut tuotot 0 4 Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta -2 6 Tuloverot Tilikausien ja aikaisempien tilikausien verot 2-6 Tilikauden ylijäämä (alijäämä)

17 Tase (1000 ) VASTAAVAA Aineettomat hyödykkeet Sijoitukset Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyrityksiltä Sijoitukset osakkaina oleviin työnantajayrityksiin Velkakirjasaamiset osakkaina olevilta työnantajayrityksiltä Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Kiinnelainasaamiset 0 25 Talletukset Saamiset Muut saamiset Muu omaisuus Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Rahat ja pankkisaamiset Siirtosaamiset VASTAAVAA YHTEENS Ä VASTATTAVAA Oma pääoma Takuupääoma 5 5 Vararahasto Vakuutustekninen vastuuvelka Lakisääteiset eläkkeet Vakuutusmaksuvastuu Korvausvastuu Lisävakuutusvastuu Pakolliset varaukset Velat Muut velat Siirtovelat 53 0 Vastattavaa yhteensä

18 Tilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Eläkekassan tilinpäätöstä laadittaessa noudatetaan: - vakuutuskassalain säännöksiä - kirjanpitolain säännöksiä siten kuin vakuutuskassalaissa säädetään - kirjanpitoasetuksen säännöksiä siten kuin sosiaalija terveysministeriön asetuksessa säädetään - Sosiaali- ja terveysministeriön antamaa eläkekassan tilinpäätöstä koskevaa STM:n asetusta - Vakuutusvalvontaviraston antamia eläkekassan kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevia määräyksiä ja ohjeita - Soveltuvin osin kirjanpitolain säännösten nojalla annettuja kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksiä ja kirjanpitolautakunnan (KILA) yleisohjeita. Bensiinikauppiaitten Eläkekassa ei ole velvollinen laatimaan konsernitilinpäätöstä (vakuutuskassalaki 71 ). Bensiinikauppiaitten Eläkekassa omistaa kokonaan kaksi kiinteistöosakeyhtiötä ja kuusi asunto-osakeyhtiötä. Sijoitusten kirjanpitoarvo Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet sekä kiinteistöyhtiöiden lainasaamiset esitetään taseessa hankintamenon määräisinä tai hankintamenoa alempaan käypään arvoon. Kiinteistöosakkeiden arvoihin tehdään arvonkorotus, jos niiden arvo on tilikauden päättyessä ollut pysyvästi alkuperäistä hankintamenoa olennaisesti suurempi. Arvonkorotuksen vastaerä tuloutetaan tuloslaskelmassa. Lainasaamiset ja talletukset on arvostettu nimellisarvoon tai sitä alempaan todennäköiseen arvoon. Osakkeet, sijoitusrahastoosuudet ja pääomarahastoosuudet esitetään taseessa hankintamenon määräisinä tai hankintamenoa alempaan käypään arvoon. Rahoitusmarkkinavälineet esitetään hankintamenon tai tätä alemman todennäköisen arvon määräisenä. Korkotason vaihtelusta aiheutuvia arvonmuutoksia ei kuitenkaan kirjata. Rahoitusmarkkinavälineiden nimellisarvon ja hankintamenon erotus jaksotetaan korkotuotoksi tai korkokuluksi rahoitusmarkkinavälineen juoksuaikana. Vastaerä merkitään hankintamenon lisäykseksi tai vähennykseksi. Poikkeuksen tästä tekevät omaisuudenhoitajien salkuissa olevat rahoitusmarkkinavälineet, joiden kokonaisosuus on vähäinen. Sijoituksista aikaisemmin tehdyt arvonalennukset palautetaan tulosvaikutteisesti hankintamenoon käyvän arvon nousua vastaavalta osuudelta. Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset hyödykkeet esitetään taseessa suunnitelmapoistoilla vähennetyn hankintamenon määräisenä. Poistona on käytetty 25 %:n menojäännöspoistoa. Muut pitkävaikutteiset menot on jaksotettu 5 vuodelle. Sijoitusten käypä arvo ja arvostuserot Tilinpäätöksen liitetiedoissa kerrotaan tase-eräkohtaisesti sijoitusten jäljellä oleva hankintameno, kirjanpitoarvo ja käypä arvo. Kahden ensiksi mainitun arvon erotus muodostuu arvonkorotuksista. Kahden viimeksi mainitun arvon erotus osoittaa taseeseen kirjaamattomat arvostuserot. Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeiden käyvät arvot on määritelty Vakuutusvalvontaviraston ohjeiden ja määräysten mukaisesti ottaen huomioon rakennusten käyttötarkoitus, ikä, kunto ja erityisominaisuudet sekä vuokrataso. Kiinteistösijoitusten käypä arvo arvioidaan vuosittain tai kun oleellisia muutoksia on tapahtunut yleisessä markkinatilanteessa. Noteerattujen arvopapereiden sekä sellaisten arvopapereiden, joille on olemassa markkinat käypänä arvona käytetään vuoden viimeisintä kaupantekokurssia tai ostokurssia. Muiden arvopapereiden käypänä arvona pidetään todennäköistä luovutushintaa. Laskuperustekorko Laskuperustekorko määrittelee eläkevastuille vaadittavan vähimmäistuottovaatimuksen. Laskuperustekoron ja rahastokoron erotusta vastaava tuotto käytetään rahastoitujen vanhuuseläkkeitten korotuksiin vuoden lopussa. Laskuperustekoron ja eläkelaitoksen tuloksen yhteys riippuu eläkelaitostyypistä: eläkeyhtiöillä laskuperustekoron ja tuloksen yhteys on katkaistu, kun taas eläkekassoilla ja -säätiöillä se on edelleen olemassa. Työntekijäin eläkelain (TEL) 12a :n 5 momentin mukaan laskuperustekorko on määriteltävä ottaen huomioon eläkkeitten turvaamisesta johtuvat vaatimukset ja toisaalta vastuuvelan katteena oleville varoille saatavissa oleva tuotto. Laskennalliset verovelat ja -saamiset Tuloslaskelmaan merkitään tilikauden ja aikaisempien tilikausien suoriteperusteiset verot. Bensiinikauppiaitten Eläkekassa ei merkitse laskennallisia verovelkoja ja -saamisia taseeseen. Henkilökunnan ja hallituksen eläkejärjestelyt Henkilökunnan lakisääteinen eläketurva on järjestetty Bensiinikauppiaitten Eläkekassassa. Toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille ei ole annettu eläkesitoumuksia. 17

19 Taloudellista kehitystä ja vakuutustoimintaa kuvaavat tunnusluvut ja analyysit. Käytetyt laskentakaavat ja tunnuslukujen sisältö. Maksetut eläkkeet Sijoitusjakauma käyvin arvoin Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset Sijoitukset ryhmiteltyinä pääluokittain. Sisältää myös omassa käytössä olevat kiinteistöt. Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin suhteessa sitoutuneeseen pääomaan lasketaan sijoituslajeittain ja sijoitusten yhteismäärälle ottaen huomioon kuukausittain aikapainotetut kassavirrat. Laskenta suoritetaan mukautetulla Dietz:in kaavalla. Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin = Liikevaihto = Kokonaishoitokulut = Kokonaistulos = Vastuuvelka = Eläkevarat = TEL-palkkasumma ja YEL-työtulosumma + sijoitustoiminan nettotuotto käyvin arvoin + muut korkoerät - vastuuvelan tuottovaatimus + vakuutusmaksutulo + [tuloslaskelman mukaiset sijoitustoiminnan tuotot + arvonkorotukset - arvonkorotusten oikaisut] + muut tuotot + tuloslaskelman erä Hoitokulut + sijoitustoiminan hoitokulut + vakavaraisuuden kartuttaminen kannatusmaksuilla + sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin Taseen vastuuvelka + taseen vastuuvelka + varojen arvostuserot Tilinpäätöksen palkkasumma-arvio ja työtulosumma-arvio koko vuodelta 18

20 Tuloslaskelman liitetiedot (1000 ) LAKISÄÄTEISTEN ELÄKKEIDEN VAKUUTUSMAKSUTULO TEL:n mukainen Työnantajain osuus Työntekijäin osuus YEL:n mukainen Yhteensä Vakuutusmaksutulosta vähennetyt erät Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista TEL YEL VAKUUTUSMAKSUVASTUUN MUUTOS Lakisääteiset eläkkeet: TEL YEL Yhteensä KORVAUSKULUT Lakisääteiset eläkkeet: Maksetut eläkkeet TEL YEL Vastuunjakokorvaukset TEL YEL Muut korvaukset Yhteensä LAKISÄÄTEISET MAKSUT Osuus Eläketurvakeskuksen (ETK) kustannuksista Osuus ETK:n luottovakuutustoiminnan kuluista/palautuksesta 10 8 Osuus Eläke-Kansan konkurssiyhteisvastuun kuluista 1 2 Yhteensä HOITOKULUT Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Muut hoitokulut 1) Yhteensä ) Muut hoitokulut sisältävät atk- ja ohjelmistokuluja

21 SIJOITUSTOIMINNAN NETTOTUOTON ERITTELY Sijoitustoiminnan tuotot: Tuotot sijoituksista osakkaana oleviin työnantajayrityksiin Korkotuotot 28 Tuotot kiinteistösijoituksista Korkotuotot 322 Muut tuotot Tuotot muista sijoituksista Osinkotuotot 58 Korkotuotot Muut tuotot Yhteensä Arvonalentumisten palautukset 226 Myyntivoitot Yhteensä Sijoitustoiminnan kulut: Kulut kiinteistösijoituksista -941 Kulut muista sijoituksista -147 Korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut -2 Yhteensä Arvonalentumiset ja poistot Arvonalentumiset -62 Myyntitappiot -279 Yhteensä Sijoitustoiminnan nettotuotto tuloslaskelmassa Sijoitustoiminnan kuluihin sisältyy hoitokuluja

22 Taseen liitetiedot (1000 ) KIINTEISTÖSIJOITUSTEN MUUTOKSET Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyrityksiltä Lainasaamiset omilta kiinteistöyrityksiltä Hankintameno Lisäykset Vähennykset Tilikauden poistot Hankintameno Arvonalentumiset Tilikauden arvonalentumiset 0 Arvonalentumisten palautukset 0 Arvonalentumiset Arvonkorotukset Lisäykset 0 Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo OMASSA KÄYTÖSSÄ OLEVAT KIINTEISTÖT JA KIINTEISTÖOSAKKEET Jäljellä oleva hankintameno Kirjanpitoarvo Käypä arvo SIJOITUSTEN KÄYPÄ ARVO JA ARVOSTUSERO Jäljell ä oleva hankintameno Käypä arvo Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt Kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyrityksiltä Sijoitukset osakkaana olevaan työnantajayritykseen Velkakirjasaamiset työnantajayrityksiltä Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Kiinnelainasaamiset Talletukset Jäljellä oleva hankintameno Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvso Käypä arvo SIJOITUKSET YHTEENSÄ ARVOSTUSEROT YHTEENSÄ Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi jaksotettua nimellisarvon ja hankintamenon erotusta (+/-)

23 LAINASAAMISET Lainasaamiset osakkaina olevilta työnantajayrityksiltä Lainojen yhteismäärä 459 Erittely vakuuslajeittain: Pankkitakaus 355 Takausvakuutus 13 Kiinnitykset 91 Yhteensä SAAMINEN VASTUUNJAOSTA Siirtosaamisiin sisältyy saaminen vastuunjaosta seuraavasti: TEL-vastuunjakosaatava YEL-vastuunjakosaatava VELKA VASTUUNJAKOON Siirtovelkoihin sisältyy velka vastuunjakoon seuraavasti: YEL-vastuunjakovelka KORVAUSVASTUUN ERITTELY Alkaneet eläkkeet Tasoitusvastuu PAKOLLISET VARAUKSET Muu eläkevastuu

24 Vakavaraisuutta koskevat liitetiedot (1000 ) 2004 Toimintapääoma Oma pääoma 11 Lisävakuutusvastuu Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero Takaukset ja vakuudet Muut erät Toimintapääoma yhteensä Täysi määrä Toimintapääoman vähimmäismäärä -% 2,7 Vakavaraisuusaste -% 16,2 Vakavaraisuusraja -% 8,0 Tavoitevyöhykkeen alaraja -% 15,9 (2 x vakavaraisuusraja) Tavoitevyöhykkeen yläraja -% 31,8 (4 x vakavaraisuusraja) Siirtymäsäännösten mukainen raja 2,3 7, Täysi määrä 2,7 17,3 8,2 16,4 32,9 Siirtymäsäännösten mukainen raja 2,1 6,2 Toimintapääoma ja rajat milj Toimintapääoma Tavoitevyöhykkeen alaraja Vakavaraisuusraja Toimintapääoman vähimmäismäärä 1% eläkevastuuta (TPOmin vähimmäismäärä) 23

25 Tunnuslukuja Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet, ) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, tuotto sitoutuneelle pääomalle, % 6,10 Liikevaihto, Kokonaishoitokulut, % liikevaihdosta 6, , ,80 Kokonaishoitokulut ilman sijoitustoiminnan ja työkyvyn ylläpitotoiminnan hoitokuluja, % TEL-palkka- ja YEL-työtulosummasta 1,78 1,31 Kokonaistulos, Vastuuvelka, Toimintapääoma, % vastuuvelasta 2) 16,22 17,32 suhteessa vakavaraisuusrajaan 2,04 2,11 Tasoitusvastuu, Eläkevarat, ) Tuloksen käyttö kannatusmaksujen alentamiseen (%) TEL-palkkasummasta 2,37 2,26 TEL-palkkasumma, YEL-työtulosumma, TEL-vakuutuksia 473 TEL-vakuutettuja YEL-vakuutuksia 456 Eläkkeensaajia ) Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset 2) Suhdeluku laskettu prosentteina vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta 3) Vastuuvelka + arvostuserot Helsingissä 22. päivänä maaliskuuta 2005 Lauri Lepistö Seppo Rautalin E-P Jalkanen puheenjohtaja Juha Rasila Raimo Mähönen Mikael Selin Kari Puustinen toimitusjohtaja 24

26 Tilintarkastuskertomus Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekin kassankokoukselle. Olemme tarkastaneet Bensiinikauppiaitten Eläkekassan ( alkaen Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek) kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta Hallituksen ja toimitusjohtajan laatima tilinpäätös sisältää toimintakertomuksen, tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Suorittamamme tarkastuksen perusteella annamme lausunnon tilinpäätöksestä ja hallinnosta. Tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan toiminnan lainmukaisuutta vakuutuskassalain säännösten perusteella. Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain sekä tilinpäätöksen laatimista koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot eläkekassan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tarkastamaltamme tilikaudelta. Helsingissä 6. päivänä huhtikuuta 2005 PricewaterhouseCoopers Oy KHT-yhteisö Markku Marjomaa KHT Kari Nahkuri HTM 25

27 Teitä palvelemassa Kari Puustinen Toimitusjohtaja (09) Eläkevakuutukset Seija Koskinen Eläkepäällikkö Eläkkeet, YEL-vakuutukset (09) Seija Ekström Toimistosihteeri Vakuutusmaksujen laskutus ja perintä (09) Taloushallinto Varpu Hyvönen Talouspäällikkö Kirjanpito, sijoitusasiat ja lainat (09) Tuija Miettinen Toimistosihteeri Lainat ja maksuliikenne (09) Satu Enroth-Tolonen Toimistosihteeri Kirjanpito ja markkinointi (09) Kiinteistöt Asta Syrjälä Kiinteistöpäällikkö TEL-vakuutukset ja työsuhderekisteri, toimitilojen ja asuntojen vuokraus (09) Myynti ja markkinointi Harri Tirkkonen Yhteyspäällikkö Markkinointi ja myynti (09) Jukka Pirilä Vakuutusneuvottelija Myynti ja asiakasyhteydet (09) Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek Mannerheimintie 40 D Helsinki puh. (09) faksi (09) etunimi.sukunimi@viabek.fi 26

28 Mannerheimintie 40 D Helsinki puh. (09) faksi (09) kedm.fi / Painorauma Oy 04/05

BENSIINIKAUPPIAITTEN ELÄKEKASSA

BENSIINIKAUPPIAITTEN ELÄKEKASSA BENSIINIKAUPPIAITTEN ELÄKEKASSA VUOSIKERTOMUS 2001 VUOSIKERTOMUS 2001 32. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI. Toiminta-ajatus

VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI. Toiminta-ajatus VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä heidän työntekijöilleen yrittäjien eläkelaissa ja

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

Bensiinikauppiaitten Eläkekassa. Vuosikertomus 2003

Bensiinikauppiaitten Eläkekassa. Vuosikertomus 2003 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa Vuosikertomus 2003 Vuosikertomus 2003 34. toimintavuosi Sisältö Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa eläkevakuuttajana 5 Eläkekassan

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

b e Bensiinikauppiaitten Eläkekassa

b e Bensiinikauppiaitten Eläkekassa b e k VUOSIKERTOMUS 2002 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa VUOSIKERTOMUS 2002 33. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Bensiinikauppiaitten Eläkekassa

Bensiinikauppiaitten Eläkekassa Vuosikertomus 2005 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa Vuosikertomus 2005 36. toimintavuosi Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Sisällys. Toiminta-ajatus 3. Toimitusjohtajan katsaus 4. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5. Eläkekassan vuosikertomus 6

Sisällys. Toiminta-ajatus 3. Toimitusjohtajan katsaus 4. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5. Eläkekassan vuosikertomus 6 Sisällys Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 15 Tase 16 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Eteran tilinpäätös

Eteran tilinpäätös Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ)

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) 1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) Tunnusluvut: Pienituotanto Oy harjoittaa pienimuotoista valmistustoimintaa. Laske ja esitä Pienituotanto Oy:n seuraavat tunnusluvut tilikauden 1.1.-31.12.20X5

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010 1 1

Vuosikertomus 2010 1 1 Vuosikertomus 21 1 1 Sisällys Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 16 Tase 17

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 203. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. N:o 203

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 203. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. N:o 203 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2001 N:o 203 SISÄLLYS N:o Sivu 203 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutuskassan tilinpäätöksestä... 617 N:o 203 Sosiaali-

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

7 s 200 u tom Vuosiker 1

7 s 200 u tom Vuosiker 1 Vuosikertomus 2007 1 2 Sisällys Toiminta-ajatus 4 Toimitusjohtajan katsaus 5 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 6 Eläkekassan vuosikertomus 7 Hallituksen toimintakertomus 8 Tuloslaskelma 16 Tase 17

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 2011

Eteran osavuosiraportti 2011 Eteran osavuosiraportti 2011 Tiivistelmä tunnusluvuista 1.1. 30.6.2011 1.1. 30.6.2010 1.1. 31.12.2010 Vakuutusmaksutulot, milj. 276 249 570 Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-tunnus 0117086-1 OSAVUOSIRAPORTTI 30.06.2010 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-TUNNUS 0117086-1 Sivu Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Vuosikertomus 2008 1

Vuosikertomus 2008 1 Vuosikertomus 2008 1 Sisällys 2008 Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 16 Tase

Lisätiedot

40 vuotta liikenteessä

40 vuotta liikenteessä Vuosikertomus 29 1 4 vuotta liikenteessä SISÄLLYS Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. vakuutuskassan ja eläkesäätiön tilinpäätöksestä

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. vakuutuskassan ja eläkesäätiön tilinpäätöksestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2002 N:o 1336 1337 SISÄLLYS N:o Sivu 1336 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutuskassan ja eläkesäätiön tilinpäätöksestä...

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

Tilinpäätöskalvot 2012

Tilinpäätöskalvot 2012 Tilinpäätöskalvot 2012 Tuloslaskelma milj. euroa 2012 2011 Maksutulo 4 825 4 545 Eläkemeno -3 827-3 524 RAHOITUSKATE 999 1 021 Sijoitusten nettotuotto 3 897-466 Lakisääteiset maksut, nettotoimintakulut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4314 N:o 1046 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot