Vuosikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus 2010 1 1"

Transkriptio

1 Vuosikertomus

2 Sisällys Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 16 Tase 17 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet 18 Tuloslaskelman ja taseen liitetiedot 2 Vakavaraisuutta koskevat liitetiedot 23 Selvitys eläkekassan olennaisista riskeistä ja niiden hallinnasta 24 Tunnuslukuja 25 Tilintarkastuskertomus 26 Yhteystiedot

3 Toimintaajatus Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek on liikennepalvelualoilla toimivien yritysten ja yrittäjien omistama työeläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä heidän työntekijöilleen yrittäjän eläkelaissa ja työntekijän eläkelaissa säädetyn peruseläketurvan. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek osallistuu tarvittaessa yritysten rahoittamiseen myöntämällä sijoituslainoja. 3 33

4 Toimitusjohtajan katsaus Vuonna 21 talouden suhdanteet kääntyivät nousuun, mutta etenkin Euroopassa on jouduttu yhä pahenevien eri valtioiden velkaongelmien kehään. Euroalue on ehkä olemassaolonsa haastavimmassa tilanteessa euron vakauden säilyttämiseksi ja yhteisvaluutan tulevaisuuden varmistamiseksi. Myös suomalaiset eläkelaitokset ovat tämän finanssikriisin jälkipyykin osana. Onhan eläkesijoittaminen kansainvälistynyt ja talouden heilahtelut vaikuttavat suoraan eläkelaitosten saatavissa oleviin tuottoihin. Suomalaisen eläkekassa- ja eläkesäätiöjärjestelmän säilyminen itsenäisenä vaihtoehtona eläkevakuutukselle on viime vuosina ollut vaakalaudalla, kun isot eläkeyhtiöt kilvan ovat purkaneet säätiöitä ja kassoja alimitoitetun siirtyvän toimintapääoman aiheuttaman houkutuksen vuoksi. Ei ole oikein, että kannattava eläkesäätiö lakkautetaan ja vakuutukset siirtyvät eläkeyhtiöön lyhytnäköisesti ainoastaan kertaluonteisen pääomasiirron takia. Onneksi tämä porsaanreikä on paikattu. Siirtyvän toimintapääoman määrä on alkaen nostettu 18,2 %:iin. Aikaisemmin se oli 16, %. YEL-järjestelmän perustamisesta tuli vuonna 21 kuluneeksi 4 vuotta. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekin edeltäjä Bensiinikauppiaitten Eläkekassa aloitti toimintansa YEL-järjestelmän myötä myös vuonna 197. Eläkekassan toiminta yrittäjien eläke-etujen puolesta puhujana ja alan toimijana on jatkunut vuosikymmeniä huolimatta toimialan suurista rakenteellisista muutoksista. YEL:n lakimuutos siirtää vuonna 211 yrittäjiä TyEL:stä YELjärjestelmän piiriin. Viabek on tässä asiassa auttamassa yrittäjiä muutoksen suunnittelussa ja valmistelussa. Vuoden 29 alkupuolella perustettiin sosiaali- ja terveysministeriön johdolla työryhmät pohtimaan työurien pidentämistä. Tähän liittyvää tunteita herättävää keskustelua käydään edelleen ilman, että lainsäädännöllisesti olisi päästy asiassa yhtään eteenpäin. Eduskuntavaalien jälkeen asiaan saataneen enemmän selvyyttä. On kuitenkin selvää, että työuria on jossakin määrin ja jollakin aikavälillä pidennettävä mielellään alkupäästä, keskivaiheilta ja myös valitettavasti loppupäästä. Vuonna 29 alettiin selvittää myös vakavaraisuussääntelyn uudistamistarpeita. Nykyinen globaali talousjärjestelmämme luo yhä tihenevään tahtiin paineita kasvattaa myös eläkelaitosten puskureita. Vakavaraisuusjärjestelmää parannetaan vaiheittain. Maaliskuun lopusta alkaen vuonna 211 sijoitukset luokitellaan entistä tarkemmin todellisen riskin mukaisesti. Uudistus auttaa suomalaista eläkejärjestelmää kestämään entistä paremmin odotettavissa olevat taloudelliset haasteet. Kiitän kaikkia asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille oikein hyvää vuoden jatkoa. Kari Puustinen 4 4

5 21 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek on vuonna 1969 huoltamoyrittäjien eläkelaitokseksi perustettu eläkekassa. Eläkekassan toimintapiiriä laajennettiin vuonna 26. Eläkekassa hoitaa asiakkaidensa TyEL- ja YEL-vakuutukset, myöntää ja maksaa lainmukaiset eläkkeet, sekä huolehtii osaltaan eläkkeisiin varattujen rahastojen hoidosta. Eläkekassa Viabek hoitaa yli 26 eläkeläisen vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys-, osa-aika- ja perhe-eläkkeet, niiden maksatuksen ja niihin liittyvät palvelut. Eläkekassa Viabek on perustettu pienyrittäjän tarpeita ajatellen. Työntekijät tuntevat yrittämisen arjen. Myös eläkekassan hallitus koostuu yrittäjistä eli eläkekassaa johdetaan asiakkaiden intressien mukaisesti. Tilinpäätös 21 Tässä julkaisussa olemme esittäneet kertomuksen eläkekassan toiminnasta vuodelta 21, tuloslaskelman, taseen ja liitetietoja. Virallinen tilinpäätös on nähtävissä toimistossamme, Mannerheimintie 4 D 81, Helsinki

6 Eläkekassan vuosikertomus 21 Sijoitustoiminta Sijoitustoiminta on hoidettu hallituksen laatiman sijoitussuunnitelman mukaisesti. Rahastoiduilla eläkevaroilla pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tuotto. Sijoituksia tehtäessä riskin arvioiminen on keskeinen tehtävä. Eläkekassan tavoitteena on tämän takia vakavaraisuuden kasvattaminen siten, että talouden vaihtelut eivät estä pitkäjänteisen sijoituspolitiikan toteuttamista. Eläkekassan sijoituksista käyvin arvoin laskettuna oli kiinteistösijoituksia 36, prosenttia, osakesijoituksia 15,4 prosenttia ja korkosijoituksia (ml. rahamarkkinasijoitukset) 48,6 prosenttia. Private Equity sijoitusten osuus eläkekassalla oli 18,1 prosenttia. Markkinariskin hallitsemiseksi sijoitusallokaation suunnittelu ja seuranta ovat keskeisiä toimenpiteitä. Rahastosijoitusten hajautus ja pyrkimys valita keskenään mahdollisimman vähän korreloivia sijoituksia pienentävät parhaiten markkinariskiä. Eläkekassan hallitus seuraa sijoitustoiminnan toteutumista säännöllisesti ja tekee tarvittaessa muutoksia toteutettavaan sijoituspolitiikkaan. Pyrkimyksenä on kuitenkin toimia pitkällä tähtäimellä eikä perusteettomia muutoksia toimintatapaan vuoden aikana tehdä. Vakuutus- ja sijoitusriskien hallinta Eläkelaitoksella on kolmen tyyppisiä riskejä: vakuutusriskit, sijoitusriskit ja operatiiviset riskit. Vakuutusriskejä eli käytännössä eläketapahtumia varten on eläkekassalla taseessa ns. tasoitusvastuu sellaisia tilivuosia varten, joiden riskitaso ylittää keskimääräisen riskin laskettuna yli vuosien. Sijoitusriskiä säädellään toimintapääoman avulla. Toimintapääoma määrittelee sen puskurin, joka eläkelaitoksella on käytettävissään sijoitusheilahteluja varten. Toimintapääoma kuvaa eläkelaitoksen vakavaraisuutta. Eläkevastuita varten tehdyt sijoitukset jaetaan ryhmiin historiatilastojen perusteella laskettujen riskitasojen mukaan. Nämä riskitasot määrittelevät vakavaraisuudelle asetettavat vaatimukset. Mitä korkeampaa riskiprofiilia eläkelaitos haluaa ylläpitää, sitä korkeammat vakavaraisuusvaatimukset ovat. Lisäämällä esimerkiksi osakkeiden määrää laitoksen vakavaraisuusvaatimukset kasvavat ja lisäämällä korkosijoitusten määrää vaatimukset alenevat. Operatiivisia riskejä ovat mm. sisäisistä prosesseista, henkilöstöstä, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä johtuvat virheet ja häiriöt. Tarkempi selvitys riskeistä ja niiden hallinnasta on tilinpäätöksen liitetietona. Vastuuvelka ja kate Vakuutustekninen vastuuvelka koostuu vakuutusmaksuvastuusta ja korvausvastuusta. TyEL:n mukaisella vakuutusmaksuvastuulla tarkoitetaan tulevaisuudessa odotettavissa olevia eläketapahtumia varten kerättyjen rahasto-osuuksien pääoma-arvoa. Tältä osin vakuutusmaksuvastuuta kutsutaan myös vastaisten vanhuuseläkkeiden eläkevastuuksi. Vakuutusmaksuvastuuseen kuuluu lisäksi vakavaraisuutta varten kerätty lisävakuutusvastuu. YEL:n vakuutusmaksuvastuu on vuoden vaihteessa maksamattomien, ulosottokelpoisten vakuutusmaksujen arvo. Korvausvastuulla (TyEL) tarkoitetaan jo sattuneiden eläketapahtumien rahastojen pääoma-arvoa. Eläkekassan on katettava TyEL-eläketurvasta aiheutuva eläkevastuu sekä velka vastuunjakoon. Katteena voi olla ainoastaan katekelpoisia varoja. Eläkevastuu on kokonaisuudessaan katettu. 6 6

7 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekin hallituksen toimintakertomus 21 Kassankokous Eläkekassan varsinainen kassankokous pidettiin huhtikuun 28. päivänä 21. Kokouspaikkana oli Hotelli Scandic Continental Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin eläkekassan sääntöjen 22 :n mukaiset asiat. Kokoukseen osallistui 25 äänioikeutettua henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Iiro Myllyvirta. Toimintapiiri Eläkekassassa on kaksi osastoa: YEL-osasto ja TyEL-osasto. YEL-osasto YEL-osastoon kuuluvat huoltamoalalla ja siihen läheisesti liittyvillä rajatuilla maantieliikennettä palvelevilla aloilla toimivat yrittäjät sekä heidän omaisensa, jotka toimivat avustavina perheenjäseninä kyseisillä aloilla. YEL-osastossa vakuutettu yrittäjä on yrittäjäjäsen. Toimintavuoden aikana YEL-osastoon liittyi 29 yrittäjää ja vastaavana aikana päättyi 67 YEL-vakuutusta. Voimassaolevia YEL-vakuutuksia oli toimintavuoden päättyessä 269. TyEL-osasto TyEL-osaston toimintapiirin muodostavat eläkekassan YELosastoon kuuluvien työnantajien työsuhteessa olevat työntekijät, joille työnantaja on työntekijän eläkelain perusteella velvollinen järjestämään eläketurvan. Kassaan liittynyttä työnantajaa sanotaan myös osakkaaksi ja työntekijää jäseneksi. TyEL-osastoon liittyi toimintavuoden aikana 4 uutta työnantajaa ja 98 työnantajan TyEL-vakuutus päättyi. Toimintavuoden päättyessä oli 379 työnantajalla TyEL-vakuutus eläkekassassa. Heidän palveluksessaan oli 2 26 työntekijää Maantieliikennettä läheisesti palvelevia toimialoja ovat esimerkiksi moottoriajoneuvojen korjaamot ja maalaamot autonpesuyritykset autovuokraamot kaupunkitaajamien ulkopuolella sijaitsevat kahvila-ravintolat eräät pikaruokayritykset ja ruokashopit 7 7

8 YEL-vakuutukset ikäryhmittäin Miehet 212 kpl Naiset 57 kpl yhteensä 269 kpl Jatkuvat työsuhteet ikäryhmittäin (TyEL) Miehet 93 kpl Naiset 1123 kpl yhteensä 226 kpl Maksetut TyEL-eläkkeet (v ,3 milj. euroa) Vanhuuseläke ja varhennettu vanhuuseläke Työttömyyseläke Perhe-eläke Muut eläkkeet ja etuudet Maksetut YEL-eläkkeet (v. 21 9,5 milj. euroa) Vanhuuseläke ja varhennettu vanhuuseläke Työkyvyttömyyseläke Työkyvyttömyyseläke Työttömyyseläke Perhe-eläke Muut eläkkeet ja etuudet Vakuutusmaksutulo Kuluneena vuonna oli YEL:n mukainen vakuutusmaksutulo 1,6 miljoonaa euroa, mikä on 14,9 prosenttia edellisvuotta pienempi. Työtulon keskiarvo oli noin 26 8 euroa vuodessa (edellisenä vuonna myös 26 8 euroa). TyEL:n mukainen vakuutusmaksutulo oli 11, (14,8) miljoonaa euroa, josta työntekijöiden osuus on 2,4 (2,7) miljoonaa euroa. Yhteenlaskettu vakuutusmaksutulo oli 12,6 (16,6) miljoonaa euroa, missä on huomioitu luottotappioita yhteensä ( ) euroa. Luottotappiot YEL-vakuutusmaksuista olivat (35 635) euroa. YEL-maksutappioita ei Eläkekassa Viabekille kuitenkaan synny, koska YEL-järjestelmässä valtion osuus korvaa vakuutuksen ottajilta saamatta jäävän vakuutusmaksun. Eläkkeet Toimintavuoden aikana myönnettiin yhteensä 146 (168) uutta eläkettä jakautuen seuraavasti: YEL TyEL Yhteensä Vanhuuseläkkeet Varhennetut vanhuuseläkkeet 3 3 Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osa-aikaeläkkeet Perhe-eläkkeet Kuntoutuspäätökset Yhteensä Määräaikaisina myönnettyihin kuntoutustukiin annettiin YEL-osastosta 5 ja TyEL-osastosta 59 jatkopäätöstä. YEL-osastosta annettiin työkyvyttömyyseläkehakemuksiin 2 hylkäyspäätöstä. TyEL-osastosta hylättiin 22 työkyvyttömyyseläkehakemusta. Toimintavuoden aikana käsiteltiin 18 kuntoutushakemusta, joista 11 sai myönteisen kuntoutuspäätöksen ja 7 hakemuksista hylättiin. Yksi perhe-eläkehakemus sekä vanhuuseläkehakemus hylättiin. 8 8

9 Eläkkeensaajien lukumäärä oli vuoden päättyessä ja eläkkeet jakautuivat seuraavasti: YEL TyEL Yhteensä Vanhuuseläkkeet Varhennetut vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osa-aikaeläkkeet Perhe-eläkkeet Kuntoutuspäätökset Yhteensä Eläkkeiden lukumäärä lisääntyi 21 eläkkeellä. Toimintavuoden aikana maksettiin eläkkeitä 23,8 (22,9) miljoonaa euroa. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna 3,8 prosenttia. Maksetut eläkkeet jakautuivat eläkelajeittain seuraavasti: (Milj. euroa) YEL-osasto TyEL-osasto Yhteensä Vanhuuseläkkeet 6,26 9,27 15,53 Varhennetut vanh.eläkkeet,92,44 1,36 Työkyvyttömyyseläkkeet 1,6 2,91 3,98 Työttömyyseläkkeet,6,59,66 Osa-aikaeläkkeet,9,9,18 Perhe-eläkkeet 1,12,96 2,8 Yhteensä 9,51 14,27 23,78 Lisäksi on maksettu kuntoutuksesta aiheutuvia etuuksia ja kulukorvauksia yhteensä euroa. Eläkkeiden korotus Yrittäjien työtulon keskiarvo v (Työtulo 1 euroa/vuosi) 23,6 22,8 23,4 24,5 23,2 24,2 25,2 24,2 25, 26,6 27,3 26,8 26,8 26,7 26, Eläkkeensaajat eläkelajeittain (TyEL+YEL) Varhennettuja vanhuuseläkkeitä Työttömyyseläkkeitä ja osa-aikaeläkkeitä Miehet Naiset Keskiarvo Miehet 167 kpl Naiset 1572 kpl yhteensä 2639 kpl Vuoden 21 alusta tehtiin eläkkeisiin,26 prosentin indeksikorotus. vanhuuseläkkeitä Työkyvyttömyyseläkkeitä Perheeläkkeitä 9 9

10 Sijoitustoiminta Sijoitustoiminnan tuotot ja kulut Sijoitustoiminnan kirjanpidollinen kokonaistuotto vuonna 21 oli 11,4 (1,8) miljoonaa euroa. Kokonaistuotot kasvoivat 6, prosenttia. Sijoitusomaisuuden myyntivoittoja kirjattiin 6,1 miljoonaa euroa ja myyntitappioita,1 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan kulut pienenivät 1,8 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotoksi muodostui vuonna 21 yhteensä 8,9 (1,4) miljoonaa euroa. Nettotuotto sisältää arvonalennuksia 1,4 miljoonaa euroa, sekä arvonkorotuksia ja arvonalennuksen palautuksia yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Rahastosiirtovelvoite Eläkelaitosten vastuuvelan tuottotavoite määritellään 3 prosentin rahastokoron, eläkevastuiden täydennyskertoimen ja työeläkejärjestelmän keskimääräisten osaketuottojen perusteella jälkikäteen. Täydennyskerroin oli alkaen,24 prosenttia ja alkaen,98 prosenttia. Keskimääräinen osaketuottokerroin lasketaan koko eläkevakuutusalan osakesijoitusten (vakavaraisuusryhmä IV, alaryhmä 1) neljännesvuositoteumien avulla. Vuonna 21 vuosineljänneksittäin toteutuneet tuotot olivat prosentteina +42,7; -25,2; +41,2 ja +3,4. Vaikka osaketuotto-osuus koko rahastosiirtovelvoitetta laskettaessa otetaan huomioon ainoastaan 1 prosentin painolla, sen kokonaisvaikutus rahastosiirtovelvoitteeseen on merkittävä. Eläkekassa Viabekin sijoitusten tuottovaatimus vuonna 21 oli 7,3 miljoonaa euroa. Kiinteistöomistukset Kiinteistösijoituksista suorien asuin- ja liikekiinteistöjen osuus oli 72 prosenttia, loput olivat kiinteistörahastoja. Asuinkiinteistöjen osuus kaikista kiinteistösijoituksista oli vajaa 38 prosenttia. Suorien kiinteistösijoitusten kirjanpitoarvo oli 31,4 miljoonaa euroa vuoden 21 lopussa. Lisäystä edelliseen vuoteen on,4 miljoonaa euroa. Suorien kiinteistösijoitusten kirjanpitoarvo koko sijoitusomaisuudesta oli vuodenvaihteessa 23,4 prosenttia koko sijoitusomaisuudesta, kun se vuotta aikaisemmin oli 27,8 prosenttia. Suorien kiinteistösijoitusten tuotot pienenivät 2 prosenttia ja kulut pienenivät 4,1 prosenttia. Suorille kiinteistösijoituksille ei tehty arvonkorotuksia, eikä arvonalennuksia. Epäsuorien kiinteistösijoitusten kirjanpitoarvo vuoden lopussa oli yhteensä 15,3 (13,2) miljoonaa euroa. Osakkeet ja osuudet Eläkekassalla oli pörssiosakkeita ja muita osakkeita kirjanpitoarvoltaan yhteensä,5 miljoonaa euroa. Sijoitusrahastojen kirjanpitoarvo oli vuodenvaihteessa 48,9 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna vastaava arvo oli 26,2 miljoonaa euroa. Rahastomyyntien nettotuotto oli 6, miljoonaa euroa. Pääomarahastoihin eläkekassalla oli sijoitettuna vuodenvaihteessa kirjanpitoarvoltaan 23,5 miljoonaa euroa (sisältäen epäsuoria kiinteistösijoituksia 13,9 miljoonaa euroa ja mezzaninelainoja 3, miljoonaa euroa). Edellisen vuoden vastaava arvo oli 18,9 miljoonaa euroa. 1 1

11 Suorat kiinteistösijoitukset (käyvin arvoin) Rahoitusmarkkinavälineet Liikekiinteistöt 47,2 % Asuinkiinteistöt 52,8 % Toimintavuoden päättyessä eläkekassalla ei ollut rahamarkkinasijoituksia. Obligaatioiden ja muiden rahoitusmarkkinavälineiden määrä väheni vuoden aikana 4,6 miljoonalla eurolla ja oli vuodenvaihteessa kirjanpitoarvoltaan yhteensä 34,6 miljoonaa euroa. Myyntivoittoja ei kirjattu tällä tilikaudella, ja myyntitappioitakin kirjattiin alle,1 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna myyntivoittoja ei kirjattu ja myyntitappioita kirjattiin,2 miljoonaa euroa. Lainat Osakkaana oleville työnantajille oli lainoja vuoden päättyessä yhteismäärältään euroa. Luottotappioita ei ollut. Hoitokulut Sijoitusomaisuuden jakauma (käyvin arvoin) Osakkeet 15,4 % Pitkän koron sijoitukset 27,3 % Lyhyen koron sijoitukset 21,3 % Kiinteistösijoitukset 36, % Eläkekassan hoitokulut olivat vuonna 21 1,5 miljoonaa euroa. Hoitokulut pienenivät edellisestä vuodesta,9 prosenttia. Vakuutustekninen vastuuvelka ja kate TyEL:n mukainen vakuutusmaksuvastuu kasvoi 1,8 miljoonaa euroa. Vastuuvelan kokonaismäärä oli vuoden päättyessä 143,9 miljoonaa euroa. Vakuutustekniseen vastuuvelkaan sisältyy korvausvastuuta yhteensä 48,8 miljoonaa euroa sekä lisävakuutusvastuuta 3,3 miljoonaa euroa. Eläkevastuu on kokonaisuudessaan katettu. Tilinpäätöksen mukainen TyEL-vastuuvelka milj.euroa Vakuutusmaksuvastuu 66, % Varsinainen korvausvastuu 25,7 % Tasausvastuu ja tasoitusvastuu 8,3 % Vakavaraisuus Eläkekassan toimintapääoma oli vuoden 21 lopussa 21,4 miljoonaa euroa. Toimintapääomaan sisältyy 5 miljoonan euron suuruinen takaus. Tasausvastuusta toimintapääomaan tilapäisesti rinnastettava määrä oli 5,6 miljoonaa euroa. Vakavaraisuusraja oli 8,3 miljoonaa euroa. Vakavaraisuusraja määräytyy sijoitusomaisuuden käypien arvojen sekä omaisuusjakauman perusteella

12 Eläkekassan hallinto Hallitus Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Puheenjohtaja Seppo Rautalin Seppo Hämäläinen Varapuheenjohtaja Mikael Selin Hannu Hämäläinen Harri Jurvanen Heli Porkka Heikki Löfgren Matti Varelius Juha Rasila Tapio Meriläinen Hallitus Kari Vepsäläinen Pentti Ahonen Toimintavuoden aikana on pidetty yksi varsinainen kassankokous ja kaksitoista hallituksen kokousta. Viabekin hallitus Harri Jurvanen, Mikael Selin, Seppo Rautalin, Heikki Löfgren, Juha Rasila ja Kari Vepsäläinen 12 12

13 Toimihenkilöt Kari Puustinen Senja Koskinen Tuija Miettinen Mika Kivinen Seija Ekström Asta Syrjälä Pekka Huovila toimitusjohtaja talouspäällikkö; kirjanpito, sijoitusasiat, lainat toimistosihteeri; kirjanpito, maksuliikenne, lainat eläkepäällikkö; eläkkeet ja vakuutukset toimistosihteeri; vakuutusmaksujen laskutus ja perintä kiinteistöpäällikkö; vuokraustoiminta sekä TyEL-vakuutukset ja työsuhderekisteri vakuutusneuvottelija Viabekin henkilöstö Asta Syrjälä, Kari Puustinen, Seija Ekström, Pekka Huovila, Senja Koskinen, Tuija Miettinen ja Mika Kivinen. Tilintarkastajat Eläkekassan tilintarkastajina ovat toimineet tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy ja Veli Vanhanen, KHT. Veli Vanhasen varalla on toiminut tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. PricewaterhouseCoopers Oy on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi Markku Marjomaan, KHT. Asiantuntijat Eläkekassan vakuutusteknisenä asiantuntijana ja matemaatikkona on toiminut saakka Yrjö Turtiainen, SHV. Eläkekassa allekirjoittavana vakuutusmatemaatikkona ja vakuutusteknisenä asiantuntijana toimii alkaen Porasto Oy:n päämatemaatikko Tuula Lempiäinen. Lääketieteellisinä asiantuntijoina ovat toimineet LL Otso Ervasti, sekä vakuutuslääketieteen dosentti, LKT Timo Aro. Jäsenyydet Eläkesäätiöyhdistys ESY ry Finanssityönantajat ry Suomen Yrittäjät Helsingin Kauppakamari 13 13

14 Ajankohtaista Eläkekassa Viabek on vuonna 21 avannut asiakkailleen ekstranet-sivuston. Tavoitteena on avoimuus sekä informaation nopeuttaminen ja lisääminen asiakkaille mm sijoituksiin ja eläkkeisiin liittyvissä asioissa. Sivustoihin liittyen asiakkaat saavat halutessaan tiedotteet sähköpostilla. Uusimme myös Viabekin tietojärjestelmiä. Uudet työasemat ja uudet ohjelmistot tekevät työskentelyn entistä tehokkaammaksi. Henkilökunnan koulutukseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Kustannusten karsimiseksi kiinnitimme erityistä huomiota toiminnan tehostamiseen, minkä isolta osalta mahdollisti jatkuva tietojärjestelmien kehitys. Eläkekassan henkilömäärä väheni ensimmäistä kertaa. Nykyisen seitsemän henkilön määrän arvioidaan riittävän eläkekassan toiminnalle useammaksi vuodeksi

15 Tulevaisuuden näkymät Työeläkelaitosten vakavaraisuutta vahvistavan poikkeuslainsäädännön voimassaoloa on pidennetty kahdella vuodella. Pidennyksellä pyritään vahvistamaan yksityisalojen työeläkelaitosten vakavaraisuutta siten, että eläkelaitokset voisivat harjoittaa tehokasta ja pitkän aikavälin tavoitteita toteuttavaa finanssitoimintaa riippumatta suhdannevaihteluista, jotka ovat 2-luvulla voimistuneet aikaisempaan verrattuna. Vakavaraisuutta koskevaa lainsäädäntöä on myös uudistettu. Väliaikaisratkaisuna on pidennetty takauksen sisällyttämistä osaksi toimintapääomaa. Takaus mahdollistaa vakavaraisuuden kasvattamisen matalammalla toimintapääomalla ilman, että tarvitsisi poiketa liikaa TyEL-vakuuttajien keskimääräisestä riskitasosta, joka käytännössä määrittelee alan tuottovaatimuksen seuraavalle vuodelle. Eläkekassa Viabekin 41. toimintavuosi on käynnistynyt taloussuhdannekäänteessä. Talouden nousulta odotetaan piristystä työllisyyteen, kaupankäyntiin ja yritysten tulosten elpymistä. Tummia pilviä on kuitenkin eurooppalaisella finanssisektorilla useiden eurooppalaisten valtioiden painiskellessa suurten velkaongelmien parissa. Nämä talouden epävarmuustekijät heijastuvat myös eläkevakuutusalalle epävarmoina korko- ja osakemarkkinoina. Eläkekassa Viabek on varautunut talouden sykleihin muuttamalla voimakkaasti sijoituspolitiikkaansa. Viabekilla on perinteisesti ollut kiinteistösijoituksia selvästi enemmän kuin alalla keskimäärin. Osa eläkekassan kiinteistösijoituksista on nyt annettu välitystoimistoille myytäväksi. Vapautuvat varat on tarkoitus siirtää aktiiviseen sijoitussalkkuun, missä talouden käänteet voidaan entistä nopeammin ottaa huomioon

16 TULOSLASKELMA (1 euroa) Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Sijoitustoiminnan tuotot Sijoitusten arvonkorotus Korvauskulut Lakisääteisten eläkkeiden maksetut korvaukset Lakisääteisten eläkkeiden korvausvastuun muutos Vakuutusmaksuvastuun muutos Lakisääteiset eläkkeet Hoitokulut Sijoitustoiminnan kulut Vakuutustekninen tulos Muu kuin vakuutustekninen laskelma Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot Tilikauden ylijäämä (alijäämä)

17 TASE (1 euroa) VASTAAVAA Aineettomat hyödykkeet Sijoitukset Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyhteisöiltä Sijoitukset osakkaana olevaan työnantajayritykseen Velkakirjasaamiset osakkaina olevalta työnantajayritykseltä Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Saamiset Muut saamiset Muu omaisuus Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Rahat ja pankkisaamiset Siirtosaamiset Vastaavaa yhteensä VASTATTAVAA Oma pääoma Takuupääoma Vararahasto Vakuutustekninen vastuuvelka Lakisääteiset eläkkeet Vakuutusmaksuvastuu Korvausvastuu Lisävakuutusvastuu Pakolliset varaukset Velat Muut velat Siirtovelat Vastattavaa yhteensä

18 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Eläkekassan tilinpäätöstä laadittaessa noudatetaan: vakuutuskassalain säännöksiä kirjanpitolain säännöksiä siten kuin vakuutuskassalaissa säädetään kirjanpitoasetuksen säännöksiä siten kuin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa säädetään sosiaali- ja terveysministeriön antamaa eläkekassan tilinpäätöstä koskevaa STM:n asetusta sosiaali- ja terveysministeriön antamaa asetusta rahoitusvälineiden, sijoituskiinteistöjen, biologisten hyödykkeiden ja eräiden muiden sijoitusten merkitsemisestä vakuutuskassan tilinpäätökseen Finanssivalvonnan antamia eläkekassan kirjanpitoa ja tilinpäätöstä koskevia määräyksiä ja ohjeita soveltuvin osin kirjanpitolain säännösten nojalla annettuja kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksiä ja kirjanpitolautakunnan (KILA) yleisohjeita Poikkeuksellisesti vuosille on voimassa laki lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten vanhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskevien säännösten väliaikaisesta muuttamisesta (853/28). Samalle ajankohdalle on myös Finanssivalvonta muuttanut määräys- ja ohjauskokoelmaa juuri lain väliaikaisen muuttamisen johdosta. Poikkeuslakia jatketaan kahdella vuodella. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek ei ole velvollinen laatimaan konsernitilinpäätöstä (vakuutuskassalaki 71 ). Vuoden 29 ja sitä aikaisemmat vertailutiedot on muutettu vastaamaan vuoden 21 esitystapaa, mikäli se on ollut mahdollista. Sijoitusten kirjanpitoarvo Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet sekä kiinteistöyhtiöiden lainasaamiset esitetään taseessa hankintamenon määräisinä tai hankintamenoa alempaan käypään arvoon. Kiinteistöosakkeiden arvoihin tehdään arvonkorotus, jos niiden arvo on tilikauden päättyessä ollut pysyvästi alkuperäistä hankintamenoa olennaisesti suurempi. Arvonkorotuksen vastaerä tuloutetaan tuloslaskelmassa. Lainasaamiset ja talletukset on arvostettu nimellisarvoon tai sitä alempaan todennäköiseen arvoon. Osakkeet, sijoitusrahasto-osuudet ja pääomarahasto-osuudet esitetään taseessa hankintamenon määräisinä tai hankintamenoa alempaan käypään arvoon. Rahoitusmarkkinavälineet esitetään hankintamenon tai tätä alemman todennäköisen arvon määräisenä. Korkotason vaihtelusta aiheutuvia arvonmuutoksia ei kuitenkaan kirjata. Rahoitusmarkkinavälineiden nimellisarvon ja hankintamenon erotus jaksotetaan korkotuotoksi tai korkokuluksi rahoitusmarkkinavälineen juoksuaikana. Vastaerä merkitään hankintamenon lisäykseksi tai vähennykseksi. Pääomaturvatut rahoitusmarkkinavälineet arvostetaan vuonna 21 hankintamenoa alempaan markkina-arvoonsa. Sijoituksista aikaisemmin tehdyt arvonalennukset palautetaan tulosvaikutteisesti enintään alkuperäiseen hankintamenoon käyvän arvon nousua vastaavalta osuudelta. Aineettomat hyödykkeet ja aineelliset hyödykkeet esitetään taseessa suunnitelmapoistoilla vähennetyn hankintamenon määräisenä. Poistona on käytetty 25 prosentin menojäännöspoistoa. Muut pitkävaikutteiset menot on jaksotettu 5 vuodelle. Sijoitusten käypä arvo ja arvostuserot Tilinpäätöksen liitetiedoissa kerrotaan tase-eräkohtaisesti sijoitusten jäljellä oleva hankintameno, kirjanpitoarvo ja käypä arvo. Kahden ensiksi mainitun arvon erotus muodostuu arvonkorotuksista. Kahden viimeksi mainitun arvon erotus osoittaa taseeseen kirjaamattomat arvostuserot. Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeiden käyvät arvot on määritelty Finanssivalvonnan ohjeiden ja määräysten mukaisesti ottaen huomioon rakennusten käyttötarkoitus, ikä, kunto ja erityisominaisuudet sekä vuokrataso. Kiinteistösijoitusten käypä arvo arvioidaan vuosittain tai kun oleellisia muutoksia on tapahtunut yleisessä markkinatilanteessa. Noteerattujen arvopapereiden sekä sellaisten arvopapereiden, joille on olemassa markkinat, käypänä arvona käytetään vuoden viimeisintä kaupantekokurssia tai ostokurssia. Muiden arvopapereiden käypänä arvona pidetään todennäköistä luovutushintaa. Rahastosiirtovelvoite Eläkelaitosten vastuuvelan tuottotavoite määritellään 3 prosentin rahastokoron, eläkevastuiden täydennyskertoimen ja työeläkejärjestelmän keskimääräisten osaketuottojen perusteella jälkikäteen. Täydennyskerroin oli alkaen,24 prosenttia ja alkaen,98 prosenttia. Osaketuottosidonnainen osa tuottovaatimuksesta laskettiin vuonna 21 vuosineljänneksittäin toteutuneiden tuottojen +42,7; -25,2; +41,2 ja +3,4 perusteella. Laskennalliset verovelat ja saamiset Tuloslaskelmaan merkitään tilikauden ja aikaisempien tilikausien suoriteperusteiset verot. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek ei merkitse laskennallisia verovelkoja ja saamisia taseeseen, koska laskelmien mukaan niitä ei ole. Henkilökunnan ja hallituksen eläkejärjestelyt Henkilökunnan lakisääteinen eläketurva on järjestetty Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekissa. Toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille ei ole annettu eläkesitoumuksia

19 Taloudellista kehitystä ja vakuutustoimintaa kuvaavat tunnusluvut ja analyysit Käytetyt laskentakaavat ja tunnuslukujen sisältö Maksetut eläkkeet Sijoitusjakauma käyvin arvoin Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin= Liikevaihto= Kokonaishoitokulut= Kokonaistulos= Vastuuvelka Eläkevarat TyEL-palkkasumma ja YEL-työtulosumma Tuloslaskelman mukaiset maksetut eläkkeet ja korvaukset (brutto). Sijoitukset ryhmiteltynä pääluokittain. Joukkovelkakirjalainoihin sisältyy pitkän koron rahastot ja rahamarkkinasijoituksiin sisältyy lyhyen koron rahastot. Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin suhteessa sitoutunee seen pääomaan lasketaan sijoituslajeittain ja sijoitusten yhteismää rälle ottaen huomioon kuukausittain aikapainotetut kassavirrat. Laskenta suoritetaan mukautetulla Dietz:n kaavalla. + sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin + muut korkoerät - vastuuvelan tuottovaatimus (v. 21 täydennyskerrointa vastaavaa korkotuottovaatimusta ei lueta vastuuvelan tuottovaatimukseen) + vakuutusmaksutulo + sijoitustoiminnan nettotuotto kirjanpidossa + muut tuotot + tuloslaskelman erä hoitokulut + sijoitustoiminnan hoitokulut + vakavaraisuuden kartuttaminen kannatusmaksuilla + sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin Taseen vastuuvelka + taseen vastuuvelka + varojen arvostuserot Tilinpäätöksen palkkasumma-arvio ja työtulosumma-arvio koko vuodelta

20 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT (1 euroa) Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksutulo: TyEL:n mukainen Työnantajan osuus Työntekijän osuus YEL:n mukainen Yhteensä Vakuutusmaksutulosta vähennetyt erät Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista TyEL YEL Vakuutusmaksuvastuun muutos Lakisääteiset eläkkeet: TyEL Vakuutusmaksuvastuu ja korvausvastuu Lisävakuutusvastuu Osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu YEL Yhteensä Korvauskulut Lakisääteiset eläkkeet: Maksetut eläkkeet TyEL YEL Vastuunjakokorvaukset TyEL YEL Osuus työttömyysvakuutusrahaston vakuutusmaksusta YEL:n valtion osuus Palkattomien aikojen erät Muut korvaukset Yhteensä Hoitokulut Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Lakisääteiset maksut 1) Muut hoitokulut 2) Poistot Yhteensä Tilintarkastajien palkkiot (sis. hoitokuluihin) 1) Lakisääteiset maksut Osuus Eläketurvakeskuksen (ETK) kustannuksista Valvontamaksu Finanssivalvonta Muut erät Eläkelautakunnan oikeushallintomaksu (sis.tilint.ulkop. palv. 6t ) ) Muut hoitokulut sisältävät ATK- ja ohjelmistokuluja

21 Sijoitustoiminnan nettotuoton erittely Sijoitustoiminnan tuotot: Tuotot sijoituksista osakkaana oleviin työnantajayrityksiin Korkotuotot Tuotot kiinteistösijoituksista Korkotuotot Muut tuotot Tuotot muista sijoituksista Osinkotuotot Korkotuotot Muut tuotot Yhteensä Arvonalentumisten palautukset Myyntivoitot Yhteensä Sijoitustoiminnan kulut: Kulut kiinteistösijoituksista Kulut muista sijoituksista Korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut Yhteensä Arvonalentumiset ja poistot Arvonalentumiset Sijoitusomaisuuden poistot Myyntitappiot Yhteensä Sijoitustoiminnan nettotuotto ennen arvonkorotuksia ja niiden oikaisua Sijoitusten arvonkorotus Sijoitustoiminnan nettotuotto tuloslaskelmassa Sijoitustoiminnan kuluihin sisältyy hoitokuluja TASEEN LIITETIEDOT (1 euroa) Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt Kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyhteisöiltä Sijoitukset osakkaana olevaan työnantajayritykseen Velkakirjasaamiset työnantajayritykseltä Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Jäljellä oleva hankintameno Käypä arvo Jäljellä oleva hankintameno Kirjanpitoarvo Kirjanpitoarvo Käypä arvo SIJOITUKSET YHTEENSÄ ARVOSTUSEROT YHTEENSÄ Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi jaksotettua nimellisarvon ja hankintamenon erotusta (+/-) Kirjanpitoarvo sisältää arvonkorotuksia: Sijoitusomaisuuden arvonkorotukset Käyttöomaisuuden arvonkorotukset

22 KIINTEISTÖSIJOITUSTEN MUUTOKSET Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyrityksiltä Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset omilta kiinteistöyrityksiltä Hankintameno 1.1. Lisäykset Vähennykset Tilikauden poistot Hankintameno Arvonalentumiset 1.1. Tilikauden arvonalentumiset Arvonalentumisten palautukset Arvonalentumiset Arvonkorotukset 1.1. Lisäykset Arvonkor.palautukset/myyntitil. Arvonkorotukset Kirjanpitoarvo OMASSA KÄYTÖSSÄ OLEVAT KIINTEISTÖT JA KIINTEISTÖOSAKKEET Jäljellä oleva hankintameno Kirjanpitoarvo Käypä arvo KIINTEISTÖJEN ALV-TARKISTUSVASTUU PER Jäljellä olevien alv-tarkistusvastuiden mahdollisen palautuksen määrä: 45 LAINASAAMISET Lainasaamiset osakkaina olevilta työnantajayrityksiltä Lainojen yhteismäärä Erittely vakuuslajeittain: Haltijavelkakirjatakaus Pankkitakaus Yhteensä SAAMINEN VASTUUNJAOSTA Siirtosaamisiin sisältyy saaminen vastuunjaosta seuraavasti: TyEL-vastuunjakosaatava VELKA VASTUUNJAKoon Siirtovelkoihin sisältyy velka vastuunjakoon seuraavasti: TyEL-vastuunjakovelka YEL-vastuunjakovelka Yhteensä KORVAUSVASTUUN ERITTELY Alkaneet eläkkeet Tasoitusvastuu Yhteensä PAKOLLISET VARAUKSET Muu eläkevastuu tyött.vak.rah.saatava

23 VAKAVARAISUUTTA KOSKEVAT LIITETIEDOT (1 euroa) Toimintapääoma Oma pääoma Lisävakuutusvastuu Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero Takaukset ja vakuudet Tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettava osa Toimintapääoma yhteensä Toimintapääoman vähimmäismäärä -% 1) Vakavaraisuusaste -% Vakavaraisuusraja -% Vakuutuskassalain 83 b:n mukainen toimintapääoma esitettynä siten, että siihen ei sisälly tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavaa osaa Toimintapääoman vähimmäismäärä esitettynä ilman lain 853/28 mukaisia väliaikaisia huojennuksia vuosille ) Vakavaraisuusaste-% 3) 1) Laskettuna lain 853/28 6 :n mukaisesti. 2) 1/3-osaa vakavaraisuusrajasta, missä vakavaraisuusrajan laskennassa käytettävä vastuuvelka lasketaan ennen lain 853/28 3 :n mukaista tasausvastuusta rinnastettavan osan vähentämistä. 3) Toimintapääoma on vakutuuskassalain 83 b:n mukainen toimintapääoma siten, että siihen ei sisälly tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavaa osaa. 1, 15,87 6, ,24 1, 14,59 5, , TOIMINTAPÄÄOMA JA RAJAT 25 miljoonaa euroa 2 15 Toimintapääoma Vakavaraisuusraja Toimintapääoman vähimmäismäärä

24 Selvitys eläkekassan olennaisista riskeistä ja niiden hallinnasta Riskienhallinnan yleiset periaatteet Eläkekassan riskienhallinnan tavoitteena on poistaa ja pienentää riskejä, jotka vaarantavat eläkekassan lakisääteisten tehtävien hoidon jatkuvuuden ja kannattavuuden. Eläkekassaa uhkaavat huomattavat riskit pyritään tunnistamaan, arvioimaan ja rajaamaan ja niitä seurataan. Eläkekassan normaaliin toimintaan sisältyy vakuutustoimintaan ja sijoitustoimintaan liittyvä hallittu riskinotto. Riskienhallinta on oleellinen osa yrityksen corporate governance (hyvä hallintotapa) periaatetta. Eläkekassa kiinnittää erityistä huomiota palvelun luotettavuuteen ja ennustettavuuteen, jota riskien oikean tyyppinen ja riittävä hallinta selkeästi edistää. Riskienhallinnan vastuu ja valvonta Hallitus hyväksyy vuosittain riskienhallinnan periaatteet ja valvoo niiden noudattamista. Riskienhallinnan organisointi Hallitus huolehtii eläkekassan hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä riskienhallinnan organisoinnista. Riskienhallinnan välineitä ovat hallituksen hyväksymät ohjeet ja suunnitelmat sekä toimitusjohtajan, eläkekassan vakuutusmatemaatikon, kirjanpidon ja omaisuudenhoidon raportit ja tilastot. Toimitusjohtaja hoitaa eläkekassan juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Vakuutustoiminnan riskit Työeläkkeiden rahoitus perustuu vain osittain ennalta rahastointiin. Suurin osa työeläkemenosta rahoitetaan vuosittaisilla vakuutusmaksuilla. Vuosittain maksettavista eläkkeistä noin viidennes on rahastoituna. Vakuutusmaksuihin liittyy työnantajariski. Yksittäinen työnantaja voi mennä konkurssiin, jolloin syntyy luottotappioita. Toisaalta luottotappiot sisällytetään tilinpäätökseen. Työnantajariski eläkekassan koko toiminnan kannalta realisoituu ainoastaan, jos osakkaana olevat työnantajat eivät suoriudu tilinpäätöksen mukaisista vakuutusmaksuista. Viabekin asiakaskunta koostuu laajasta joukosta lähinnä pienyrityksiä. Asiakkaiden lukumäärä pienentää työnantajariskiä. Eläkkeiden rahoitus tapahtuu siis pääosin muuten kuin rahastoinnin avulla: Rahastoimaton osa on kaikkien eläkelaitosten yhteisesti kustannettavaa ns. tasausosaa, joka jaetaan laitosten kesken palkkasummien suhteessa. Näin ollen eläkelaitoksen koko ei sinänsä lisää eikä vähennä eläkkeisiin liittyvää riskiä. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa vuosittain eläkelaitoksille yhteiset vakuutusmaksun ja eläkevastuun laskentaa koskevat laskuperusteet näiden hakemuksesta. Näin ollen vakuutustoimintaan liittyvät riskit eivät laitoksittain poikkea toisistaan. Vakuutusteknisten riskien määrittely Eläkekassan vakuutustekniset riskit ilmenevät lähinnä eläkevastuun riittävyydessä. Eläkevastuuta korotetaan vuosittain kolmen prosentin suuruisella diskonttokorolla. Vanhuuseläkerahastoja täydennetään lisäksi ns. täydennyskertoimen ja kolmen prosentin suuruisen diskonttokoron (perustekorko) erotuksella. Vanhuuseläkkeiden täydentäminen ohjataan yli 54-vuotiaille. Tilinpäätöksen suureet lasketaan toteutuneen palkkasumman perusteella, jolloin eläkevastuu saadaan laskettua mahdollisimman tarkasti. Eläkekassan tasoitusvastuu toimii puskurina yllättäviä korvaustapahtumia vastaan. Vakuutusteknisten riskien riskienhallintaprosessit ja strategiat Eläkekassoille vahvistetaan yhteisesti eläkevastuun laskentaperusteet ja perusteet vastuunjakoa varten. Porasto Oy:ssä tehdään Eläkekassa Viabekille vuoden 211 aikana uusi 1 vuoden ennuste eläkemenon kehityksestä. Pitkän tähtäimen ennustetta käytetään arvioimaan eläkekassan vakuutusmaksutason riittävyyttä. Arviot tehdään yhdessä matemaatikon ja sijoitustoimintaa hoitavien varainhoitajien kanssa. Sijoitustoiminnan riskit Eläkekassan on sijoitettava varansa turvaavasti ja tuloa tuottavasti sekä eläkekassan maksuvalmiutta silmällä pitäen. Sijoitustoiminnan turvaavuutta ja riskinottoa säädellään kate- ja toimintapääomamääräyksillä. Vuosittain tehtävässä sijoitussuunnitelmassa on laajemmin omana osanaan käsitelty riskienhallintasuunnitelma. Siinä hallitus on käynyt läpi kaikkiin sijoitusvaihtoehtoihin liittyvät riskit sekä markkinariskin, inflaatioriskin ja vastapuoliriskin. Myös likviditeettiriski ja riskienhallintaprosessit on kuvattu sijoitussuunnitelmassa. Sijoitusten osalta riskejä minimoi säännöllinen tulosten ja riskien mittaaminen sekä seuranta hallituksen, toimitusjohtajan ja talouspäällikön toimesta. Raportointia on tehostettu antamalla se ulkopuoliselle riippumattomalle ja luotettavalle rahoitusalan toimijalle. Raportoinnissa on mukana koko sijoitusomaisuus. Käytännössä sijoitusriski toteutuu, mikäli eläkekassa ei saavuta sijoituksilta vaadittavaa vähimmäistuottotasoa, joka määritellään rahastokoron (3%), vanhuuseläkkeiden täydennyskoron ja uuden ns. osakesidonnaisen osuuden perusteella. Viimeksi mainittu lasketaan eläkelaitosten osakkeiden keskimääräisen markkina-arvon perusteella vuosineljänneksittäin. Poikkeuslain perusteella täydennyskerroin oli vuonna 29 nolla, mutta on vuonna 211 saanut jälleen positiivisia arvoja ( ja uusi vahvistettu arvo )

25 Sijoitussuunnitelman mukaisesti Eläkekassa Viabek tavoittelee vähimmäistuottotasoa suurempaa tuottotasoa. Sijoitustoiminta on kuitenkin mitoitettava riskit ja eläkekassan vakavaraisuus huomioon ottaen. Aktiivinen sijoitustoiminnan seuraaminen, sopivan sijoitusallokaation valinta, varainhoitajien kanssa toimiva yhteistyö ja nopeat, pienelle eläkelaitokselle mahdolliset päätökset muodostavat rungon eläkekassan sijoitustoiminnalle. Sijoitustoiminnan ylituotto käytetään toimintapääoman kasvattamiseen eli vakavaraisuusasteen nostamiseen ja mahdollisiin asiakashyvityksiin. Alituottotilanteessa toimintapääomaa puretaan tarvittava määrä. Toimintapääoman painuminen vakavaraisuusrajan alapuolelle on eläkelaitoksille riski. Tämän riskin pienentämiseksi Eläkekassa Viabekilla oli vuonna 21 Pohjola Pankilta 5 miljoonan euron määräinen takaus. Takaus on uusittu saman määräisenä vuodelle 211, mutta se on otettu Garantiasta. Takaus ei kuitenkaan poista vakuutuskassalaissa määriteltyä eläkekassan osakkaiden maksuvelvollisuutta. Eläkekassa Viabekin vakavaraisuus (toimintapääoma) on tilanteessa 21,4 miljoonaa euroa eli 2,57 kertaa vakavaraisuusrajan määrä. Sijoitustoiminnan ylituoton määrä on tilanteessa 1,6 miljoonaa euroa. Ylituotto on kokonaisuudessaan siirretty lisävakuutusvastuuseen. Lisävakuutusvastuusta on purettu 1,9 miljoonaa euroa vakuutusmaksun alentamiseen. Tasausvastuusta on rinnastettu toimintapääomaan tilapäisesti 5,6 miljoonan euron suuruinen erä. Operatiiviset riskit Operatiivisilla riskeillä tarkoitetaan tappion vaaraa, joka aiheutuu riittämättömistä tai epäonnistuneista sisäisistä prosesseista, henkilöstöstä, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä. Operatiivisia riskejä ovat mm. virheet ja häiriöt, jotka estäisivät eläkkeiden oikean laskemisen tai oikea-aikaisen maksamisen. Tyypillisiä operatiivisia riskejä ovat tietoturvan ja tietojärjestelmien häiriöt. Laitteet voivat rikkoutua, tietoa voi hävitä tai sitä voidaan käyttää väärin. Työasemat voivat saada virusohjelmia tai joku voi tunkeutua järjestelmiin. Riskejä vähennetään varalaitteilla ja varmuuskopioinnilla, sekä käyttäjien käyttöoikeuksilla ja salasanoilla. Ajantasaiset palomuurit ja virustorjuntaohjelmat estävät tunkeutumisen järjestelmiin. Osa eläkekassalle kuuluvista tehtävistä on ulkoistettu Porasto Oy:lle. Porasto Oy vastaa riittävistä ja asiantuntevista resursseista hoitaa sille annetut tehtävät. Lisäksi Porasto Oy vastaa voimassa olevista huolto- ja ylläpitosopimuksista laite-, ohjelmisto- ja tietoliikennetoimittajien kanssa, sekä ajan tasalla olevista ja toimivista varmistuskäytännöistä, toipumissuunnitelmasta ja valmiussuunnitelmasta. Eläkekassan hallitukselle ja toimitusjohtajalle on otettu vastuuvakuutus. Korvauksen enimmäismäärä varallisuusvahingossa on,2 miljoonaa euroa. Muiden merkittävien operatiivisten riskien hallinnasta on huolehdittu henkilöstön ammattitaidon ylläpitämisellä, ulkoistettujen palveluiden sopimuksilla ja valmiussuunnitelmalla. Tunnuslukuja (1 euroa) Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 12,6 16,6 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. euroa 1) 14,2 14,8 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 11,5 11, tuotto sitoutuneelle pääomalle, % 8,8 9,3 Liikevaihto, milj. euroa 21,5 27, Kokonaishoitokulut, milj. euroa 1,7 1,7 % liikevaihdosta 8,1 6,4 Hoitokulut ilman työkyvyn ylläpitotoiminnan hoitokuluja ja lakisääteisiä maksuja % TyEL-palkkasummasta ja YEL-työtulosummasta 2,8 2,4 Kokonaistulos, milj. euroa 4,3 2,9 Vastuuvelka, milj. euroa 143,9 138,3 Toimintapääoma, milj. euroa 21,4 18,8 % vastuuvelasta 2) 15,9 14,6 suhteessa vakavaraisuusrajaan 2,57 2,45 Tasoitusvastuu, milj. euroa 2,9 1,9 Eläkevarat, milj. euroa 3) 151,4 143,2 Eläkkeensaajia, hlöä TyEL palkkasumma, milj. euroa 51,6 6, vakuutuksia, kpl vakuutettuja, hlöä YEL työtulosumma, milj. euroa 7,2 8,6 vakuutuksia, kpl ) Vastaa tuloslaskelman erää maksetut korvaukset 2) Suhdeluku laskettu %:na vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta 3) Vastuuvelka + arvostuserot 25 25

26 Tilintarkastuskertomus Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekin kassankokoukselle Olemme tilintarkastaneet Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabekin kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Hallituksen on huolehdittava, että eläkekassalla on kassan toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävä sisäinen valvonta ja riittävät riskienhallintajärjestelmät. Tilintarkastajan velvollisuudet Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen edellyttämistä seikoista. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus eläkekassaa kohtaan, taikka rikkoneet vakuutuskassalakia tai eläkekassan sääntöjä. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on eläkekassassa merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon eläkekassan sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot eläkekassan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Helsingissä 19. päivänä huhtikuuta 211 PricewaterhouseCoopers Oy KHT-yhteisö Markku Marjomaa KHT Veli Vanhanen KHT PricewaterhouseCoopers Oy Reivel Oy PL 115 (Itämerentori 2) Fredrikinkatu 63 A 9 11 Helsinki 1 Helsinki Y-tunnus , kotipaikka Helsinki Y-tunnus , kotipaikka Helsinki 26 26

27 Organisaatio ja yhteystiedot Kari Puustinen Toimitusjohtaja Eläkevakuutukset Kiinteistöt Mika Kivinen Eläkepäällikkö Eläkkeet, YEL-vakuutukset Seija Ekström Toimistosihteeri Vakuutusmaksujen laskutus ja perintä Asta Syrjälä Kiinteistöpäällikkö TyEL-vakuutukset ja työsuhderekisteri, toimitilojen ja asuntojen vuokraus Taloushallinto Senja Koskinen Talouspäällikkö Kirjanpito, sijoitusasiat, lainat Tuija Miettinen Toimistosihteeri Kirjanpito, maksuliikenne, lainat Myynti ja markkinointi Pekka Huovila Vakuutusneuvottelija Myynti ja asiakasyhteydet Mannerheimintie 4 D 81, 1 Helsinki Puhelin: Telefax: Sähköposti: viabek@viabek.fi Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@viabek.fi Internet:

Vuosikertomus 2008 1

Vuosikertomus 2008 1 Vuosikertomus 2008 1 Sisällys 2008 Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 16 Tase

Lisätiedot

Bensiinikauppiaitten Eläkekassa

Bensiinikauppiaitten Eläkekassa Vuosikertomus 2005 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa Vuosikertomus 2005 36. toimintavuosi Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus

Lisätiedot

Sisällys. Toiminta-ajatus 3. Toimitusjohtajan katsaus 4. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5. Eläkekassan vuosikertomus 6

Sisällys. Toiminta-ajatus 3. Toimitusjohtajan katsaus 4. Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5. Eläkekassan vuosikertomus 6 Sisällys Toiminta-ajatus 3 Toimitusjohtajan katsaus 4 Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek 5 Eläkekassan vuosikertomus 6 Hallituksen toimintakertomus 7 Tuloslaskelma 15 Tase 16 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

BENSIINIKAUPPIAITTEN ELÄKEKASSA

BENSIINIKAUPPIAITTEN ELÄKEKASSA BENSIINIKAUPPIAITTEN ELÄKEKASSA VUOSIKERTOMUS 2001 VUOSIKERTOMUS 2001 32. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI. Toiminta-ajatus

VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI. Toiminta-ajatus VUOSIKERTOMUS 2000 31. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille sekä heidän työntekijöilleen yrittäjien eläkelaissa ja

Lisätiedot

b e Bensiinikauppiaitten Eläkekassa

b e Bensiinikauppiaitten Eläkekassa b e k VUOSIKERTOMUS 2002 Bensiinikauppiaitten Eläkekassa VUOSIKERTOMUS 2002 33. TOIMINTAVUOSI Toiminta-ajatus Bensiinikauppiaitten Eläkekassa on huoltamoalan oma eläkelaitos, joka tarjoaa alan yrittäjille

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-tunnus 0117086-1 OSAVUOSIRAPORTTI 30.06.2010 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-TUNNUS 0117086-1 Sivu Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ VUOSIKERTOMUKSESTA

TIIVISTELMÄ VUOSIKERTOMUKSESTA 95. toimintavuosi TIIVISTELMÄ VUOSIKERTOMUKSESTA VUODELTA 215 2 AVAINLUKUJA Vuosi 215 214 213 212 211 VEK, A-osasto, lisäeläkevakuutus Työnantajia 11 12 11 12 12 Jäseniä 257 294 325 348 378 Jäsenten palkat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät.

Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät. Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät. Viabek tuntee liikennepalvelualojen eläkevakuuttamisen Eläkekassa Viabek voi palvella mm. seuraavien toimialojen

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 50 A 6 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tdmd tasekirja on siiilytettiivti

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Kiinteistösijoittamisen vuosi

Kiinteistösijoittamisen vuosi 2015 Kiinteistösijoittamisen vuosi Eläkekassa Verson toimintavuosi 2015 oli tapahtumarikas. Normaalin toiminnan lomassa hallituksen työjärjestystä muutettiin ja toimintatapoja justeerattiin. Sijoitussuunnitelma

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ)

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) 1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) Tunnusluvut: Pienituotanto Oy harjoittaa pienimuotoista valmistustoimintaa. Laske ja esitä Pienituotanto Oy:n seuraavat tunnusluvut tilikauden 1.1.-31.12.20X5

Lisätiedot

Muuttaa/lisää: Määräys- ja ohjekokoelma eläkekassoille Dnro 13/002/2001 siihen tehtyine muutoksineen

Muuttaa/lisää: Määräys- ja ohjekokoelma eläkekassoille Dnro 13/002/2001 siihen tehtyine muutoksineen MÄÄRÄYS/OHJE 19.02.2009 Dnro 3/101/2009 Eläkekassoille Valtuutussäännökset: Vakuutuskassalaki (1164/1992) 77 Voimassaoloaika: 22.12.2008 31.12.2010 Muuttaa/lisää: Määräys- ja ohjekokoelma eläkekassoille

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tilintarkastamaton 15.2.2012 Eläke-Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Kokonaistulos oli - 521,2

Lisätiedot

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus:

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus: Arkistoviite: 2015-001 Kotipaikka: Joensuu Tämä tasekirja on säilytettävä 31,12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Pohjois-Karjalan Teafteriyhdistys ry 1.1.2015-31.12.2015 TASEKIRJA Y-tunnus: 1033663-2

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4314 N:o 1046 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Sisällys sijoitustoimintaympäristö... 3 sijoitukset 31.12.2008 (käyvin arvoin)... 4 uudet sijoitukset 2008... 6 Sijoitustoiminnan tuottojen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

HERMO PHARMA OY TILINPÄÄTÖS 2012

HERMO PHARMA OY TILINPÄÄTÖS 2012 HERMO PHARMA OY TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma Rahayksikkö EURO 1.1. 31.12.2012 1.1. 31.12.2011 LIIKEVAIHTO 0,00 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot 43 907,00 36 630,90 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -69

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2012 1-6/2011 1-12/2011 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 780,2 758,5 1 490,5 Maksutulon muutos

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. 1W KPMG Oy Ab Keskustori 1 A 2 krs 60100 SEINÄJOKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3070 www.kpmg.f1 TILINTARKASTUSKERTOMUS Elite Yhteisöpalvelut Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tilintarkastaneet Elite

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry Rantakatu 20 80100 JOENSUU. Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU Kotipaikka Joensuu Y-tunnus 1033663-2 TASEKIRJA 31.12.2013 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2013-31.12.2013 Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry 80100 JOENSUU

Lisätiedot

Liitteet MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja netin avustushakemukseen 2014 ja esitys avustuksen varauksesta vuoden 2015 talousarvioon

Liitteet MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja netin avustushakemukseen 2014 ja esitys avustuksen varauksesta vuoden 2015 talousarvioon Lappeenrannan kaupunki Sosiaali - ja terveyslautakunta 25.4.2014 Liitteet MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen ja netin avustushakemukseen 2014 ja esitys avustuksen varauksesta vuoden 2015 talousarvioon o.

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot