Elinvoimainen kaupunkiseutu. Selvitysmies Rauno Saari
|
|
- Marja Mäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elinvoimainen kaupunkiseutu Selvitysmies Rauno Saari
2 Enemmän kuin kuntajakoselvitys Strateginen yhdentyminen
3 Taloudesta Veropohja ei kestä Menoleikkauksia ja veronkorotuksia Rakenneuudistuspaketti tulossa Kuntatalous tärkeänä osana
4 Selvitystyön eteneminen Tammitoukokuu Kuntakierros I Kuntakierros II Aineiston keräys ja työstäminen Seutufoorumi Vaihtoehtoiset organisointimallit Kesäkuu Ohjausryhmä Elokuu Väliraportti Selvityksen luvut I IV kirjoitettu ja käsitelty ohjausryhmässä Syysmarraskuu Kuntakierros III Kuntalais- ja henkilöstökysely Seutufoorumi Luku V: Uusi toimija Joulutammikuu Raportin valmistuminen tammikuussa 2014
5 Vaihtoehtoiset organisointimallit 1.Tiivistynyt yhteistyö 2.Yhdentyvä kaupunkiseutu 3.Metropolihallinto 4.Eurooppalainen kaupunki 5.Yksi kunta
6 Kuntalaisille suunnattu paneelitutkimus Vastaajat kokivat kunnan tärkeäksi palveluiden järjestämisen, osallistumisen ja vaikuttamisen kannalta. Merkittävä osa kokee merkitykselliseksi oman asuinalueen Kaupunkiseudun paras kehittämissuunta jakaa mielipiteet. Kolmannes näkee nykytilanteen eli itsenäisten kuntien tekemän yhteistyön parhaana ja kaksi kolmesta kannattaa muutosta. Joka neljäs siirtäisi päätösvaltaa kuntien välisille yhteistyöelimimille, hieman alle neljäsosa vahvistaisi kunnan omaa roolia ja 16 prosenttia tekisi mieluiten kuntaliitoksia Kaupunkiseudun kehittämiseen kaivattaisiin muutosta Näkemykset yhdestä selvästä kokonaisratkaisusta jakautuvat
7 Tampereen kauppakamarin ja Pirkanmaan yrittäjien jäsenkysely Kauppakamari toteutti kyselyn yrityksille yhteistyössä Pirkanmaan yrittäjien kanssa. Vastauksia tuli yhteensä 656. Yritykset toivovat, että suurissa yritysten toimintaympäristöön ja kilpailukykyyn liittyvissä asioissa kaupunkiseutua suunniteltaisiin isompana kokonaisuutena. Vastaajien enemmistö ei koe nykytilannetta parhaana mahdollisena tilana. Silti aineistosta ei löydy myöskään selkeää tukea suorille kuntaliitoksille. Aineisto polarisoituu Tampereen yrityksiin ja ympäryskuntien yrityksiin, pieniin yrityksiin ja suuriin yrityksiin.
8 Suomen kaksi metropolia vuonna Helsingin metropoli 2. Pohjoinen kumppanuusvarkosto - Helsingin metropolia rakennetaan ja se on jo mukana myös Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa. - Pohjois-Suomeen tarvitaan oma, pohjoinen kumppanuusverkosto. 7. Suomen keskittymistä hillitsevä 1. Pohjoisen luontaisia vahvuuksia käyttävä 2. Pohjoisen verkottumist a vahvistava 6. Helsingin metropolia täydentävä Pohjoisen kumppanuusverkoston lähtökohdat 3. Pohjoisen kansainvälistymistä lisäävä 5. Pohjoisen innovaatioympäristöjä kehittävä 4. Pohjoisen yliopistoja ja korkeakouluja tehostava
9 III Kuntakierros Hallitustason poliittinen keskustelu
10 Malli tiivistynyt yhteistyö Tuloksia saatu yhteistyöllä Ei tuo enää uutta voimaa kaupunkiseudun kehittämiseen Päätösjärjestelmä tehoton ja kankea Kuntayhtymämalli ongelma Nokia!
11 Malli yhdentyvä kaupunkiseutu Tuo vaikuttavuutta maankäyttöön, jos yleiskaava yhtymän tehtäväksi Ei muuta ratkaisevaa uutta Vie päätösvaltaa, ei anna dynamiikkaa Ei pura rakenteita Ei tuo säästöjä Seutuvaltuusto voi olla uusi ongelma
12 Malli metropolihallinto Tuo selkeää työnjakoa metropolivaltuuston ja kunnan välille Virtaviivainen hallinto Demokraattinen metrovaltuusto koko seudun asioista Kuntahallintoa voidaan purkaa vastaavasti Verotuksen aukiolo arvelutti Hallintolain valmisteluaikataulu ongelmallinen Valtiovallan epämääräinen asennoituminen myös Sai kannatusta. MAL-asioiden ja seudun kuntatehtävien lisäksi sote-asiat? Tehtävistä eri mieltä! Tampere varauksellinen
13 Malli eurooppalainen kaupunki Mallia pidettiin todellisena vaihtoehtona nykyhallinnolle Mahdollistaa seudun dynaamisen kehittämisen, kilpailukyvyn turvaamisen ja turvaa lähipalvelut ja niihin vaikuttamisen kuntalaisille Vaihtoehto lähidemokratiavaatimuksilla Paikallistuntemus asioihin säilyy Hyvää, että Tampere jakaantuu useaan osaan Osa keskustelijoista epäili, että malli vähentää kuntien itsenäisyyttä, vie liikaa kuntien keskeisiä tehtäviä pois kunnilta Kunnalla pitää olla verotusoikeus Vaalimenettelyssä monia kysymyksiä, ettei Tampere jyrää meitä
14 Malli yksi kunta Ei toteuttamisedellytyksiä ainakaan tällä hetkellä Pelättiin kasvavaa suuruutta ja byrokratiaa Iso kaupunki on kasvoton, sitä ei osata hahmottaa Ei tuo nykyistä parempia palveluita Paikallistuntemus hämärtyy Miten lähidemokratia voi rakentua?
15 Muuta Jo nyt tehdään paljon yhteistyötä. Siihen vedotaan, mutta sitä ei tiedosteta? Uusia ratkaisuja halutaan yhteistyöhön? Lisää konkreettisia ehdotuksia toivotaan!? Yleiskaavoitus ja verotus kipupisteitä Pormestarimalli on vahvuus Tilaaja-tuottaja mallia pidetään löysänä ja vain osaan kuntahallinnosta istuvana
16 III Kuntakierros Avoimet yleisötilaisuudet
17 Keskeiset keskustelukysymykset Palveluiden järjestäminen ja niiden saatavuus Tärkein palvelu: terveyspalvelut Taajamien ulkopuolisten reuna-alueiden huomioiminen, rakennusluvat ja -kaavoitus? Vallan keskittyminen keskusalueelle? Huoli koko Pirkanmaan maakunnasta Oman kunnan taloudesta hyvä käsitys! Jatkossakin pärjätään Hallinnon päällekkäisyyksiä ja byrokratiaa pitää kyllä purkaa Kysymyksiä; mikä malli tuo säästöjä, mistä aiotaan säästää, kuka kerää veroja, miten tulot jaetaan?
18 Metropolihallintomalli VM asetti ( ) työryhmän valmistelemaan lainsäädäntöä metropolihallinnosta (Pj Laajala) Väliraportti 3/2014 Ehdotus mm. metropolihallinnon rahoituksen ja päätöksenteon järjestämisestä, metropolihallinnon tehtävistä sekä kuntien, valtion, muiden toimijoiden ja metropolihallinnon välisestä toimivallasta ja työnjaosta. Lisäksi ehdotus metropolihallinnon aluerajauksista.
19 Keskivahva metropolihallinto Metropolikaava ohjaa kuntien asemakaavoitusta Seudulliset ja infra-investoinnit Vuokra-asuntojen rakentaminen Julkisen liikenteen hoito Ammatillinen koulutus Maahanmuuttoasiat Mahdollisesti sote-asiat Rahoitus. Itsenäiset verotulot ja liiketoimintamaksut Helsingin seudulle (nyk. 14 kuntaa) jäisi 4-5 kuntaa
20 Yksi kunta Tampere 2017 Täyttää kuntarakennelain vaatimukset Valmisteltu lähes valmiiksi Nykyisen kuntalain mukainen kuntien yhdistyminen yhden kaupunginvaltuuston alaiseksi kunnaksi
21 Näkökulma/toimiala Hallinto + + Yksi kunta Tampere 2017 Sosiaali-ja terveyspalvelut + Sivistyspalvelut (+) edullinen vaikutus (-) haitallinen vaikutus Nykyisen kuntalain mukainen selkeä malli Mahdollistaa toiminnan tehostamisen, mikäli rakennetaan puhtaalta pöydältä ja panostetaan johtamiseen Isossa organisaatiossa ketteryys ja innovatiivisuus saattaa vähentyä Mikäli lähidemokratiamalleihin ei kiinnitetä huomiota, saattaa etäännyttää kuntalaisia Mallilla turvataan palvelujen saatavuus ja mahdollistetaan palveluverkon yhteinen suunnittelu koko suuren kunnan alueella Yhteinen strateginen näkemys, toimintakäytäntöjen ja hoitopolkujen yhdenmukaistaminen Kustannustaso voi nousta mm. palkkojen harmonisoinnin myötä Alueellinen epätasa-arvoisuus voi säilyä suurkunnan sisällä, koska talouden ja toiminnan tavoitteet asetetaan yhtenäisinä ja yhteisinä Arkiasiointipalvelujen saavutettavuus turvataan ja mahdollistetaan keskitettyjen ja erityispalvelujen kehittäminen yhteisen palveluverkkosuunnittelun myötä Kasvatuksen- ja opetuksen palvelualueet; oppilaan lähikoulu osoitetaan alueen sisällä Hierarkia ja päätöksenteon moniportaisuus suuressa organisaatiossa Palkkojen nousu harmonisoinnin myötä
22 Näkökulma/toimiala Yhdyskuntarakenteen suunnittelu + Infrastruktuuripalvelut + Elinkeinopalvelut (+) edullinen vaikutus (-) haitallinen vaikutus Väestön kasvu voidaan ohjata tarkoituksenmukaisesti ja yhdyskuntataloudellisesti kestävimmille alueille Asiakaspalvelu yhdeltä luukulta mahdollistuu, ja tonttien ja toimitilojen kokonaistarjonta selkiytyy Hallinnon sektorit vahvistuvat, minkä seurauksena prosessien läpäisykyky saattaa heikentyä ja asiakastyytyväisyys laskea Paikallisasiantuntemus voi heikentyä ja kuntalaisten kiinnostus kaavaprosesseihin vähenee Rakennetun omaisuuden hallinta on keskitettyä, ja uusi palveluinfra voidaan toteuttaa kokonaistaloudellisesti Tulopohja mahdollistaa isotkin infrahankkeet sekä uusien rahoitus- ja kumppanuusmallien hyödyntämisen Kansalaispalautteen vaikuttavuus saattaa vähentyä, kun huomio kohdistuu volyymietuihin Suuren organisaation esimiestasojen määrä voi vähentää henkilöstön itseohjautuvuutta Isompi kuntakoko vetää puoleensa investointeja Yhtenäinen elinkeinopolitiikka ja yhtenäiset voimavarat Ison organisaation mahdollinen kankeus ja ketteryyden katoaminen Asiakasrajapinnan etääntyminen
23 Vaihtoehtoinen malli (1/2) Haetaan eurooppalaisen kaupungin edelleen kehittelystä Kaksitasoinen hallintojärjestelmä Ylätaso seutukaupunki Paikallistaso palvelukunta, itsellinen juridinen yksikkö, 8-13 kpl Seutukaupungin alaisuudessa esim. Yleiskaavoitus Elinkeinopolitiikka Toisen asteen koulutus Joukkoliikenne Kansainväliset yhteydet Sosiaali- ja terveys? Maahanmuutto Segregaatiokysymykset
24 Vaihtoehtoinen malli (2/2) Palvelukunnan alaisuudessa esim. kuntalaisia lähellä olevat Paikalliset palvelut ja lupa-asiat Paikallistuntemusta vaativat asiat Kolmannen sektorin kysymykset Mahdollisia tehtäviä Asema- ja rakennuskaavoitus Esi- ja perusopetus Varhaiskasvatus Elinkeinoasiat, tontit Nuoriso- ja kulttuuripalvelut Vapaa-aikapalvelut Yms. Mietinnässä: verotus, valtionosuudet, taksapolitiikka
25 Kiitos!
Elinvoimainen kaupunkiseutu. Selvitysmies Rauno Saari 18.12.2013
Elinvoimainen kaupunkiseutu Selvitysmies Rauno Saari 18.12.2013 Enemmän kuin kuntajakoselvitys Strateginen yhdentyminen - Vahvistaa seudun taloudellista vaikuttavuutta ja kilpailukykyä kansallisella ja
LisätiedotElinvoimainen kaupunkiseutu
Elinvoimainen kaupunkiseutu Selvitysmies Rauno Saari 28.1.2014 Elinvoimaselvityksen lähtökohta Sovitut tavoitteet Arvioida erilaisia organisaatiovaihtoehtoja Tampereen kaupunkiseudun hyvinvointiin ja kilpailukykyyn
LisätiedotHelsingin seudun metropolihallinnon valmistelu
Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu MAL-verkoston jouluseminaari, Tampere 18.12.2013 Olli Maijala Ympäristöministeriö Metropolihallinto (Vrt. rakennepoliittisen ohjelman (29.8.2013) toimenpide
LisätiedotPerussuomalainen vaihtoehto. Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu
Perussuomalainen vaihtoehto Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu 12.05.2013 KATAISEN HALLITUKSEN KOLME VAIHTOEHTOA METROPOLIHALLINNOKSI 1) Kaksi suurkuntaa ja sopimusyhteistyö 2) Metropolihallinto
LisätiedotYhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka
Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja
LisätiedotKaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.2011 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi
LisätiedotVäliraportissa työryhmä esittää kahta eri mallia (sivu 51):
VM093:00/2013 5.6.2014 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto Vasemmistoliiton lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista Valtiovarainministeriön asettaman työryhmän
LisätiedotAsia: lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista
LAUSUNTO Helsinki 10.6.2014 Viite: Lausuntopyyntö VM093:00/2013 (16.4.2014) Asia: lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten
LisätiedotMaankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään?
Maankäyttö haltuun kaupunkiseuduilla missä mennään? Ilmastonmuutos, hyvinvointi ja kuntatalous Kuntaliitto 7.12.2011 Matti Vatilo, YM PARAS kaupunkiseuduilla mitä opittiin? Ydinkysymys on, onko seudun
LisätiedotMetropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki
Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden
LisätiedotSeutufoorumi
Seutufoorumi 5.3.2014 Hattula, Janakkala, Hämeenlinna Anitta Leinonen, Matti Valtonen, Jukka Lindberg, Markku Nurmikari, Leena Harjula, Tuulikki Forssen, Sirpa Ylikerälä, Liisa Lepola, Jari Pekuri, Antti
LisätiedotJulkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi
Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Rovaniemi 29.11.2012 Johanna Nurmi Miksi asiakkuusstrategia? Asiakkuusstrategian lähtökohtina ovat hallitusohjelmassa esitetyt linjaukset sekä Hallintopolitiikan suuntaviivat
LisätiedotYhteenveto kuntakohtaisista yhdistymisselvityksen kipupisteistä
Yhteenveto kuntakohtaisista yhdistymisselvityksen kipupisteistä 23.1.2015 KU-ohjausryhmä 23.10.2014 Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen ohjausryhmä päätti kokouksessaan 23.10.2014 muun muassa
LisätiedotOulun seudun kuntajakoselvitys 4.4.2013 seututilaisuus. Selvityshenkilöt Janne Antikainen, Claes Krüger ja Markku Mölläri
Oulun seudun kuntajakoselvitys 4.4.2013 seututilaisuus Selvityshenkilöt Janne Antikainen, Claes Krüger ja Markku Mölläri OULUN KAUPUNKISEUDUN KUNTAJAKOSELVITYS Selvityksen lähtökohdat Suunniteltu selvitysprosessi,
LisätiedotMetropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo
Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös
LisätiedotSitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi
Keskustan vaihtoehto hallituksen kuntauudistukselle: Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Seinäjoki 1.2.2012 Keskustan kuntasanoma KYLLÄ Ihminen ja palvelut etusijalle Luotamme
LisätiedotIisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista
Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - Tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2.
LisätiedotSeutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen
Seutuselvitykset Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintoselvitys Yhdessä Helsingin seudun kuntien ja Uudenmaan liiton kanssa selvittää kaksiportaisen seutuhallintomallin
LisätiedotViisi kiinnostavinta löytöä Johanna Viita
Viisi kiinnostavinta löytöä Johanna Viita 11.12.2014 Sisällysluettelo 1. Vapaaehtoinen kuntayhteistyö kehitystiensä päässä 2. Valtion paine kuntaliitoksiin tarpeen, jos liitoksia halutaan saada aikaan
LisätiedotTilannekatsaus seudullisiin selvityksiin. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen
Tilannekatsaus seudullisiin selvityksiin Helsingin seudun yhteistyökokous 22.4.2010 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Meneillään olevat selvitykset Seutuhallintomallien etujen ja haittojen selvitys Helsingin
LisätiedotSeutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén
Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Kuntarakenneselvityksessä on huomioitava riittävästi alueelliset erityispiirteet, kuten raja-alue ja toimintaympäristön muutos. Valtionosuusuudistuksella
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Orivesi Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Orivesi Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotSairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo
Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat
LisätiedotYhdistymisselvityksen tavoitteet
Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Kangasala Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Kangasala Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotKaupunginhallitus
Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja
LisätiedotTutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä:
Tutkimusosio Kuntajohtajat: Kuntien tehtävien oikeudenmukainen rahoittaminen ja valtionosuuksien leikkauksen päättyminen hallitusohjelman tärkeimmät tavoitteet 1 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö tiedusteli
LisätiedotSuunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Vesilahti Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Vesilahti Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotHollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013
Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Salpausselän kuntajakoselvitys Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti, Nastola Pinta-ala 2191 km2
LisätiedotMetropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot
Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Kuulemisraportti Espoon kaupunginvaltuusto 28.1.2013 Selvityshenkilöt Jarmo Asikainen,
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 231. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 26.08.2013 Sivu 1 / 1 3706/00.01.00/2013 231 Kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen käynnistäminen Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi
LisätiedotMAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto
MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto 24.4.2014 Taustaa Paras-selonteon linjaukset lähtökohtana Valtio-osapuolen valmisteluryhmän (LVM, TEM, VM, YM, ARA, LiVi) tehtävänä
LisätiedotTampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010. Aika 15.1.2010
Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010 Aika 15.1.2010 Paikka: Tampere-talo 1 2 Tehdä selvitys keskuskaupunkien ja kehyskuntien taloudellisista vuorovaikutus- ja kehitystekijöistä ja selvitykseen perustuvat
LisätiedotKuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon
LisätiedotKaKe-pohdintaa 6.3.2013
KaKe-pohdintaa 6.3.2013 Helsingin yleiskaavan lukemista: - Kasvu (-> 2050) - Maahanmuutto, vieraskielisten määrä, ennuste 2030 - Kaavoitettu maa loppuu n. 2020 - Mistä maata? -> luonto, moottoritiet, ylöspäin,
LisätiedotSopimuksellisen kaupunkipolitiikan vahvistaminen
Sopimuksellisen kaupunkipolitiikan vahvistaminen - esiselvityksen tuloksia Kuntamarkkinat 13.9.2017 Kauko Aronen kaupunkitutkimuspäällikkö, Kuntaliitto Lähtökohtia, arvioita sopimuksellisen kaupunki(seutu)politiikan
LisätiedotPORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS
Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014
LisätiedotKunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa
Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien
LisätiedotHallinto uudistuu uudistuuko johtaminen
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit
LisätiedotVahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi
Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (6) 358 Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä Päätös katsoi valtuutettu Pilvi Torstin aloitteen loppuun
LisätiedotLausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista
Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa
LisätiedotYHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen
YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja
LisätiedotKuntien rooli kaavoituksessa maakuntauudistuksen pyörteissä
Kuntien rooli kaavoituksessa maakuntauudistuksen pyörteissä Keskustelutilaisuus kaupunkiseutujen tulevasta roolista pe 4.11.2016 Kauko Aronen, Kuntaliiton kaupunkipoliittisen työryhmän sihteeri Kaavoitus
LisätiedotOnnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9.
Ajankohtaiskatsaus Johtaja Terhi Päivärinta Kuntamarkkinat 12.9.2018 Hallituskausi päättymässä Mitä jäi käteen? Kärkihankkeet? Rahoitus? 2 6.9.2018 Uuden vaalikauden isoja kysymyksiä Miten vahvistetaan
LisätiedotJyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan
Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Tampere Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Tampere Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotLausunto metropolihallintoa koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta
Maakuntahallitus 14 02.02.2015 Lausunto metropolihallintoa koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta 328/04.00.00/2013 MHS 02.02.2015 14 Valtiovarainministeriö on pyytänyt Uudenmaan liitolta lausuntoa
LisätiedotTyövaliokunta Toimeksianto 2
Työvaliokunta 14.3. Toimeksianto 2 17.3.2014 Page 1 Tarkastelkaa toimeksiannon 1 perusteella mitä seikkoja tulisi sisältyä Karhusopimukseen Toimenpiteet ja tavoitteet Kilpailukyvyn edistämiseksi Palveluiden
LisätiedotNäin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen. SuPer
Näin turvataan sote- ja maakuntauudistuksen toteutuminen SuPer 27.2.2016 Perustuslakivaliokunnan antamat vaihtoehdot soten etenemiseen 1/3 JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTAA SUUREMMILLE ALUEILLE Maakuntamallissa
LisätiedotIisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
LisätiedotEsittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Kaupunginhallitus 150 22.04.2013 Kaupunginvaltuusto 61 29.04.2013 Lausunto metropoliselvityksestä 100/00.01.00/2013 KHAL 150 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja:
LisätiedotSote-uudistus ja itsehallintoalueet
Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,
LisätiedotYhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys
Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,
LisätiedotMonialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi
LisätiedotPentti Meklin emeritusprofessori
Pentti Meklin emeritusprofessori ARTTU-hankkeen eri modulit tuottavat raportin lähtötilanteesta 2006-2008 Paras-hanke on yllättävän jäsentymätön Tarve viitekehyksen rakentamiseen > jäsennys uudistuksesta
LisätiedotKuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu. Selvitysryhmä Luhanka
Kuntakäyntien yhteenveto ja jatkoaikataulu Selvitysryhmä 10.6.2014 Luhanka Kilpailukyky ja elinvoima Elinvoimaisuuden riippuvaisuus seudun yhteisistä resursseista Jykes uudistaminen Arviointi, uudistamisen
LisätiedotMetropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa
Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa Maaliskuu 18.3. valtuustossa kaupunginjohtajan info (19.3. SOTE uudistuksen selvityshenkilöiden määräaika päättyy) (21.3. hallituksen budjettiriihi) Huhtikuu
LisätiedotPerusopetuksen laatukriteerityö maakunnallisena yhteistyönä. Helsinki 8.2.2011 Anjariitta Carlson, Pirjo Hepo-oja
Helsinki 8.2.2011 Anjariitta Carlson, Pirjo Hepo-oja Mistä kaikki alkoi? Yhteistyöhön ja luottamukseen pienin askelein, suunnittelua, työnjakoa ja vertaistukea Konkreettisia asioita konkreettisiin tarpeisiin
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2018 1 (5) 550 V 26.9.2019, Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä HEL 2018-003221 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle
LisätiedotJyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous
Jyväskylän kaupunkiseudun selvitysryhmän 5. kokous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi
LisätiedotAjankohtaista kunta-asiaa
Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän
LisätiedotLausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
LisätiedotJyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys
Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Korpilahden kuntalaistilaisuus 16.1.2008 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 UUSI JYVÄSKYLÄ 0 5 10 Km Jyväskylän kaupungin
LisätiedotPoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista
PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,
LisätiedotElinvoimaselvitys etenee
Elinvoimaselvitys etenee Selvitysmies Rauno Saari 29.5.2013 Selvityksen tavoitteet Käynnistetty vapaaehtoinen selvitystyö selvityshenkilön vedolla ja koordinaatiolla Tavoitteina: 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen
LisätiedotAsukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen
Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain
LisätiedotKuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys
Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Kuntien uudistumisen kokonaisuus Rakennelaki Ohjaa uudistuksen eteneminen ja toteuttamistapa
LisätiedotTyövaliokunnan kokous
Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012
LisätiedotOhjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015
Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmä Laatija: Aleksi Saukkoriipi Prosessi Selvitys aloitettu lokakuussa Päättynyt maaliskuussa Seuraavaksi alkaa huomautusaika kuntalaisille 30 päivää (huhtikuussa)
LisätiedotLausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
LisätiedotKuntarakenneselvityksistä
Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia
LisätiedotClick to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset
6/16/2017 Click to edit Master title Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 1.6.2017 KYSYMYS 1: Edustamani taho? Vastauksia kaikkiaan 46, joista yrittäjiä 20 Huomattavan paljon
LisätiedotElämää elinvoimaisella alueella
Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT
LisätiedotSivistyspalvelujen kehitysnäkymät Keljonkangas-Säynätsalo alueella. Eino Leisimo Toimialajohtaja
Sivistyspalvelujen kehitysnäkymät Keljonkangas-Säynätsalo alueella Eino Leisimo Toimialajohtaja 8.12.2016 8.12.2016 Lähtökohdat (1) Palveluverkkoja kehitettävä aina niin alueiden kuin koko kaupungin näkökulmasta
LisätiedotUuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007
Uuden Jyväskylän tavoitteet vuonna 2012 Versio 6 Strategian valmistelu työvaliokunta 12.11.2007 Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 Strategiset tavoitteet Kilpailukyvyn
LisätiedotViisi kiinnostavinta löytöä metropolialueen kuntajakoselvityksessä Kuntaliitosverkosto
Viisi kiinnostavinta löytöä metropolialueen kuntajakoselvityksessä Kuntaliitosverkosto 11.12.2014 Mikko Pukkinen Kuntajakoselvittäjä Kuvaus selvitysprosessista Keskeiset johtopäätökset nykytila-analyysistä
LisätiedotLAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA
Lausuntopyynnön kysymykset Webropolissa LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE -TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää tällä lausuntomenettelyllä
LisätiedotSalon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu
Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Nokia 21.10.2013. Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Nokia Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotLAUSUNTO METROPOLIHALLINTOLAISTA SEKÄ SIIHEN LIITTYVISTÄ ERITYISLAISTA
VIITE: VM093:00/2013 / 10.12.2014 KUUMA-kuntien metropolihallintolakilausuntoa valmisteleva työryhmä 5.12.2014 KUUMA-komissio 10.12.2014 ja 18.12.2014 KU-jory 12.12.2014 KUUMA-johtokunta 7.1.2015 LAUSUNTO
LisätiedotSonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta
Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen
LisätiedotKuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus
Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus Vaajakosken kuntalaiskuuleminen 12.11.2007 Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Pirkkala Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Pirkkala Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotNäkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri
Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri 6.6.2019 Esityksen sisältö Tausta näkemyksilleni Tiedolla johtamisen ja raportoinnin kehittäminen maakunnan valmistelutyö
LisätiedotSivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri
Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kansallinen koulutuspolitiikka luo vision ja suunnan tasaarvolle.
LisätiedotKysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Lempäälä Mikko Kesä Ari Kurlin
Kysely Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön tulevaisuuden vaihtoehdoista Lempäälä Mikko Kesä Ari Kurlin 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen
LisätiedotLausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon maakuntaliitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mervi Simoska 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
LisätiedotMikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja
LisätiedotOhjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ. Tehtävä 1
Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ Tehtävä 1 Vision mukaisesti valmistellaan ensimmäinen aitoon kunnanosahallintoon perustuva päätöksentekomalli Suomessa. 1.
LisätiedotKUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012
KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 UUSI JYVÄSKYLÄ 2009 ASUKKAITA 130 000 MAAPINTA-ALA 106 km2 1172 km2 UURAINEN LAUKAA HANKASALMI
LisätiedotTytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
LisätiedotItsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015
Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015 Hallitusohjelman tavoitteet uudistukselle Hallitus on asettanut uudistukselle tavoitteeksi kustannusten hallinnan ja hyvinvointi-
LisätiedotSeutukaupunkiohjelma. Luovutus- ja tiedotustilaisuus
Seutukaupunkiohjelma Luovutus- ja tiedotustilaisuus 19.6.2018 Seutukaupunkiohjelma Toimeksianto Sparrausryhmä Kansanedustaja Seppo Kääriäinen, pj Kansanedustaja Arto Satonen Kansanedustaja Ari Jalonen
LisätiedotPalvelutyöryhmien työn sisältö
Palvelutyöryhmien työn sisältö 1. Nykytilakuvaus 2. Palvelujen tavoitteet ja organisointi uudessa kunnassa 3. Arvio uuden kunnan perustamisen vaikutuksista 4. Erityiskysymykset 5. Kunta- ja palveluyhteistyömahdollisuudet
LisätiedotNimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti
Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
LisätiedotVammaispalvelut maakuntarakenteessa
Vammaispalvelut maakuntarakenteessa Pirkko Valtanen Tulosaluejohtaja, vammaispalvelut PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihtoa 5 toimialaa 2 liikelaitosta
LisätiedotNimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti
Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Lisätiedot