Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät Seinäjoki
|
|
- Ella Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät Seinäjoki
2 Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden kaupunki. Tällaisia kaupunkeja ovat esim. Lontoo, Moskova, New York, Pariisi ja Tokio. 2 Dataesitys
3 Metropolialue eli suurkaupunkialue tarkoittaa keskuskaupungin hallinnollisen alueen ohella sitä ympäröivää suurkaupunkialuetta. Metropolin määrityksiä (muun muassa eri kielissä) ja aluerajauksia on monenlaisia. Yleinen tapa on rajata niin sanottu toiminnallinen kaupunkiseutu/metropolialue esimerkiksi työmatkasukkuloinnin perusteella (asunto- ja työmarkkina-alue). Esimerkiksi suurkaupunkien todellisia asukaslukuja on vaikea verrata ottamatta huomioon niiden metropolialueita. Helsingin asukaslukua voi kuvat monin tavoin: Helsingissä asuu noin ihmistä, pääkaupunkiseudulla ( 4 kaupunkia) yli miljoona asukasta, tilastollisella Helsingin seudulla ( 12 kuntaa) noin 1,3 miljoonaa asukasta. Helsingin metropolialueen voi määrittää (esimerkiksi työmatkasukkuloinnin pohjalta) joko tiukemmin rajattuna (40 kuntaa) noin 1,5 miljoonan asukkaan alueena tai väljemmin rajattuna ( 70 kuntaa) liki kahden miljoonan asukkaan alueena. 3 Dataesitys
4 Helsingin seudun työmatkaliikennevirrat
5 Helsingin seudun kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys työryhmää ja toimintaympäristöselvitys (taustaselvitys) Metropolialueen kansainvälinen kilpailukykytutkimus Espoon kaupungin tilaama tutkimus 10/2010 prof. Antti Hautamäki Seutuhallintomallit: kuntalaisten seutuhallinto suorat vaalit ja valtuusto kuntien seutuhallinto välillinen kuntien valitsemat edustajat seudulliseen toimielimeen aluekuntamalli maakuntapohjalta kuntien edustajat toimielimeen ja maakuntaliittoon Helsingin seudun asioita käsittelevä jaosto 5 Dataesitys
6 Demokratiaryhmä arvioi mallien edut ja haitat Kaksiportainen seutuhallintomalli ei saanut kannatusta Kuntien seudullinen yhteistyö parempi kuin uusien hallintotasojen perustaminen Sosiaali ja terveyspalvelut pääosin lähipalveluita uusi seudullinen hallintomalli ei ratkaisu muutospaineisiin eikä palvelujen kehittämiseen; HUS rakenteisiin ei otettu kantaa; yhteistyötä lisättävä Varhaiskasvatus, kulttuuri- liikunta- ja vapaa-ajan palvelut Ei tarvetta seutuhallinnolle, mutta seutuyhteistyötä lisää Seudulliset tukipalvelut ei edellytä seutuorganisaatiota, seudulliset tukipalvelut voidaan tuottaa tehokkaasti yhteistyömalleilla 6 Dataesitys
7 Seutuhallinnon rahoituksesta Kunnilta kokoon suhteutetuilla maksuosuuksilla Osa kuntien verotusoikeudesta ja /tai valtionosuuksista Kunnilta suoriteperusteisilla maksuosuuksilla Kunnat maksavat vuosittain suuren osan toiminnoistaan seudullisille toimijoille Seudullisten toimintojen rahoitukseen ei ole nykyisin verotai valtionosuuslainsäädäntöä 7 Dataesitys
8 Maankäytön, asumisen ja liikenteen nykyinen järjestelmä ei ole selkeä ja läpinäkyvä Tarvitaan metropolikaava ja siihen sisältyvä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta seutuhallinto ei paranna toimintaedellytyksiä Elinkeinopalveluiden ja erilaisten neuvontapalveluiden seudullista yhteistyötä tulee tehostaa Tarvitaan uusi seudullinen toimija, jonka vastuulle MALY asiat HSY:n HSL:n ja ELT:n tehtävät ja nykyiset maakuntaliiton tehtävät 8 Dataesitys
9 Kaksiportainen seutuhallinto -kaavio 9
10 Metropolialueen hallintomallit taloustutkimuksen näkökulmasta VATT Antti Moisio Suomen kuntien itsemääräämisoikeus, tehtävien laajuus ja itsenäinen verotusoikeus kansainvälisesti verrattuna poikkeus Seutuhallintomalli edellyttäisi kuntien välille tasausjärjestelmää, sillä kaavoituksen kokonaisvastuun siirtäminen seudulle muuttaisi kuntien verotulojen kertymää Äänestäjät eivät ole kiinnostuneita enää uusista vaaleista MAL asiat eivät ole niin merkittäviä, että tarvittaisiin seutuvaltuustoa saati sitten verotusoikeutta Kuntaliitoksetkin haasteellinen tehtävä Jos tarvitaan liitoksia niin kolme suurta ja Kauniainen yhteen Jos ei seutuhallintoa tai kuntaliitoksia niin lisä kuntien yhteistyötä ja MAL asiat yhteistyöelimen päätettäväksi Kaksiportaisen hallinnon so. Seutuvaltuuston rakentamisen ongelmat ovat hallinnon päällekkäisyydet 10 Dataesitys ja rahoitus
11 Johtopäätökset Metropolihallinnon kehittämisestä Rakenteita uudistettava ja yksinkertaistettava; hallitusohjelmasta ei ilmene suoraa tukea metropolihallinnon kehittämiselle Jatketaan ja lujitetaan metropolipolitiikkaa tavoitteena vahvistaa...lievittämiseksi. Aiesopimuskäytäntöä vahvistetaan ja sitovuutta parannetaan. Erityistä...työllistämisen edistämiseksi. Selvitetään tarve metropolialuetta koskevalle erilliselle laille. Metropolivaltuustoa ei tarvita aluehallintoa tehostettava sovittamalla Uudenmaan liiton, HSL:n, HSY:n ja ELY keskuksen toimintoja yhteen Valtionosuusjärjestelmään kannustimia seutuyhteistyölle ja metropolipolitiikalle sekä valtion sitoutumista alueen erityisongelmien ja metropolipolitiikan tukemiselle Yhteistyön kohteissa painopiste jo nyt olemassa olevalle MAL yhteistyölle, ympäristöasioille, sosiaaliselle asuntotuotannolle sekä innovaatiojärjestelmä uuden yritystoiminnan ja kasvuyritysten vahvistamiseksi 11 Dataesitys
12 Johtopäätökset Metropolialueen yhteistyölle Metropolialueen yhteinen strategia ja suhde maakuntaliiton linjauspapereihin; maakuntasuunnitelma, - ohjelma ja toteuttamissuunnitelma Metropolikaava tai muu yleispiirteinen maankäytön suunnitelma ja suhde maakuntakaavoihin ja muihin seudullisiin maankäytön suunnitelmiin MALY aiesopimuskäytännön kehittäminen ja valtion aito sitoutuminen mm. liikenneinvestointien rahoittamiseen Sosiaalisen asuntotuotannon ohjelma Liikennejärjestelmäsuunnitelman laadinta ja toteutus Ympäristö ja ilmastotehtävät Linjaukset siitä miten yritystoiminnan edellytyksiä parannetaan koko alueella Valtiolta riittävät resurssit metropolipolitiikan valmisteluun, toteutukseen ja seurantaan 12 Dataesitys
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Ohjausryhmän puheenjohtaja Vantaan Energia Areena 10.1.2011 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti
Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti Kuntatalous ja tukipalvelut työryhmän kokoonpano Kuntatalouden nykytilanne Vuosina 2000 2009 seudun viiden kunnan vuosikate on ollut jonain vuonna
Seutuselvitykset. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen
Seutuselvitykset Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintoselvitys Yhdessä Helsingin seudun kuntien ja Uudenmaan liiton kanssa selvittää kaksiportaisen seutuhallintomallin
Tilannekatsaus seudullisiin selvityksiin. Helsingin seudun yhteistyökokous Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen
Tilannekatsaus seudullisiin selvityksiin Helsingin seudun yhteistyökokous 22.4.2010 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Meneillään olevat selvitykset Seutuhallintomallien etujen ja haittojen selvitys Helsingin
Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia
Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Maankäyttö, asuminen, liikenne, (ympäristö)
Työryhmä 5: Maankäyttö, asuminen, liikenne, (ympäristö) TYÖRYHMÄN KOKOONPANO pj: Kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin (Kerava) vpj: Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (Helsinki) muut jäsenet: Helsinki Espoo
Kuntarakenteen uudistus
Kuntarakenteen uudistus Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja taloustutkimuksen näkökulmasta Antti
Sosiaali ja terveyspalvelut yp TR 2 Loppuraportti
Sosiaali ja terveyspalvelut yp Loppuraportti StjPaula Kokkonen Akj Jukka T Salminen Kaupunginvaltuustojen informaatiotilaisuus 10.1.20111 Työryhmän kokoonpano: Apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen (Hki),
Metropolipolitiikan ajankohtaiskatsaus. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
Metropolipolitiikan ajankohtaiskatsaus Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta 9.11.2010 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Pääkaupunkiseudun hallitusohjelmatavoitteet 2007 Hallitusohjelmatavoitteet 12.3.2007: Pääkaupunkiseudun
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Elisa Molin 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 1: Demokratia Jukka Peltomäki työryhmän puheenjohtaja apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa 10.1.
Työryhmä 1: Demokratia Jukka Peltomäki työryhmän puheenjohtaja apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa 10.1.2011 Työryhmän kokoonpano Jukka Peltomäki, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa, puheenjohtaja Pekka Sauri,
Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu
Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu MAL-verkoston jouluseminaari, Tampere 18.12.2013 Olli Maijala Ympäristöministeriö Metropolihallinto (Vrt. rakennepoliittisen ohjelman (29.8.2013) toimenpide
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2010
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2010 Aika Keskiviikko 24.11.2010, klo 18.00 Paikka Hyria koulutus Oy, Auditorio Torikatu 18, Hyvinkää SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN
Sote-uudistus ja itsehallintoalueet
Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,
Perussuomalainen vaihtoehto. Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu
Perussuomalainen vaihtoehto Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu 12.05.2013 KATAISEN HALLITUKSEN KOLME VAIHTOEHTOA METROPOLIHALLINNOKSI 1) Kaksi suurkuntaa ja sopimusyhteistyö 2) Metropolihallinto
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Pöytäkirja 2/2010
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Pöytäkirja 2/2010 Aika Keskiviikko 24.11.2010, klo 18.00 Paikka Hyria koulutus Oy, Auditorio Torikatu 18, Hyvinkää SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011 22.4.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Liikennejärjestelmäsuunnitelmat Neljä Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (PLJ
KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVITYKSEN TYÖ- SUUNNITELMA
Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys SEURANTARYHMÄ 1 (7) TYÖSUUNNITELMA 11.12.2009 KAKSIPORTAISEN SEUTUHALLINNON SELVITYKSEN TYÖ- SUUNNITELMA Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Järvenpää Kerava Mäntsälä
Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus
Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön liittyvät esitykset tilannekatsaus Henkilöstöseurantaryhmä 23.4.2009 Kehittämisjohtaja Tarja Lumijärvi Valtuustojen hyväksymä uusi yhteistyösopimus 2009-2012 -korvaa yhteistyösopimuksen
Talousarvio ja suunnitelma 2013. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012
Talousarvio ja suunnitelma 2013 Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012 Espoo on kasvukaupunki Syntyvyyden enemmyys ja maahanmuutto kasvattavat Espoon väestöä yli 4000 asukkaalla vuodessa. Myös
Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä
Uuden kaupungin arvosana kyseisen palvelun tai teeman osalta. Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä DEMOKRATIA KRITEERI NYKYTILAN EDUT ERILLISET KUNNAT:
Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus. Pekka Sauri Kuntajohtajapäivät
Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus Pekka Sauri Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Kuntauudistuksen perusongelma Sekoitetaan keskenään palvelutuotanto ja ihmisten elinympäristö 100 kuntaa saattaa ratkaista
Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet
Metropolin asunto- ja kaavoituspolitiikan kehittämisen painopisteet Asuntoministeri Jan Vapaavuori Dipoli 1 METROPOLIPOLITIIKKA HALLITUSOHJELMASSA Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten käynnistetään
Mistä mallia metropolialueen hallintaan?
Mistä mallia metropolialueen hallintaan? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki 11.8.2011 Arto Haveri Metropolihallinta Uudelleen agendalla useimmissa länsimaissa 1990 - luvulta lähtien Metropolihallinnan uuden
KaKe-pohdintaa 6.3.2013
KaKe-pohdintaa 6.3.2013 Helsingin yleiskaavan lukemista: - Kasvu (-> 2050) - Maahanmuutto, vieraskielisten määrä, ennuste 2030 - Kaavoitettu maa loppuu n. 2020 - Mistä maata? -> luonto, moottoritiet, ylöspäin,
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen
Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen 9.11.2010 PKS-neuvottelukunta Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Vantaan kaupunginvaltuusto 6.4.2009 (25 ): Kaupunginvaltuusto päätti a) todeta, että pääkaupunkiseudun
Väliraportissa työryhmä esittää kahta eri mallia (sivu 51):
VM093:00/2013 5.6.2014 Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto Vasemmistoliiton lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista Valtiovarainministeriön asettaman työryhmän
Lausunto metropolihallintoa koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta
Maakuntahallitus 14 02.02.2015 Lausunto metropolihallintoa koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta 328/04.00.00/2013 MHS 02.02.2015 14 Valtiovarainministeriö on pyytänyt Uudenmaan liitolta lausuntoa
Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo
Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös
Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot
Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Asukasilta 28.9.2010. Juhani Paajanen kaupunginjohtaja
Asukasilta Juhani Paajanen kaupunginjohtaja Vantaan aluemuutoksia Pitäjän rajat vuonna 1578 Vantaa Vantaan kaupungin rajat vuonna 2008 Helsinki Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 Vuoden 2009 alusta Vantaan
Uudenmaan Maakuntaparlamentti
Uudenmaan Maakuntaparlamentti Työministeri Lauri Ihalainen 20.11.2014 Finlandia-talo Uudenmaan Maakuntaparlamentti 1. Yleinen talouden kuva 2. Elinvoimaa älykkäästä erikoistumisesta 3. Työllisyys- ja työttömyystilanne
Näin sen näen Paikallinen näkökulma mediaan. Kuntakoulutus Helsinki
Näin sen näen Paikallinen näkökulma mediaan Kuntakoulutus 12.9.2012 Helsinki Väestönmuutos 250 x 250 m ruuduittain v. 2000 2009 V. 2000-2009 väestönkasvu hajautui koko seudulle, pääkaupunkiseudun vanhat
Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa
Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa Maaliskuu 18.3. valtuustossa kaupunginjohtajan info (19.3. SOTE uudistuksen selvityshenkilöiden määräaika päättyy) (21.3. hallituksen budjettiriihi) Huhtikuu
Kaupungistuminen ja kannustimet
Kaupungistuminen ja kannustimet Kuntien välisen tasauksen ja valtionosuuksien uudistuspaineet Sanna Lehtonen @lehtonenkl 16.5.2019 1 Valtionosuusjärjestelmä on tasausjärjestelmä. 58% Ranua Valtionosuuksien
HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS
1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn
16.4.2014. Lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista
Lausuntopyyntö VM093:00/2013 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto 16.4.2014 Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista Hallitus linjasi rakennepoliittisessa
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön
Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot
Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Kuulemisraportti Espoon kaupunginvaltuusto 28.1.2013 Selvityshenkilöt Jarmo Asikainen,
Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014
Metropolialueen kuntajakoselvitys Metropolområdets kommununtredning Kuntalaisten kuulemistilaisuus Kommuninvånarna åhörs Kirkkonummi/Kyrkslätt 2.9.2014 Mikko Pukkinen, Cay Sevón, Matti Vatilo Kuntajakoselvittäjät
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015
Ajankohtaista kuntauudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012
Ajankohtaista kuntauudistuksesta Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Vantaan Yrittäjät 20.11.2012 Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Hallitusohjelma asettaa vahvoille peruskunnille
Kotkan Haminan seutusopimus
Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seudun seutuvaltuusto 19.8.2013 Kotkan kaupunginvaltuusto 12.11.2013 Haminan kaupunginvaltuusto 15.10.2013 Miehikkälän kunnanvaltuusto 30.9.2013 Pyhtään kunnanvaltuusto
Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Kaupunginhallitus 150 22.04.2013 Kaupunginvaltuusto 61 29.04.2013 Lausunto metropoliselvityksestä 100/00.01.00/2013 KHAL 150 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja:
Asia: lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista
LAUSUNTO Helsinki 10.6.2014 Viite: Lausuntopyyntö VM093:00/2013 (16.4.2014) Asia: lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten
LAUSUNTO METROPOLIHALLINTOLAISTA SEKÄ SIIHEN LIITTYVISTÄ ERITYISLAISTA
VIITE: VM093:00/2013 / 10.12.2014 KUUMA-kuntien metropolihallintolakilausuntoa valmisteleva työryhmä 5.12.2014 KUUMA-komissio 10.12.2014 ja 18.12.2014 KU-jory 12.12.2014 KUUMA-johtokunta 7.1.2015 LAUSUNTO
KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019
KUUMA-johtokunta 28.11.2018 / 54 LIITE 54b KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 14.11.2018 Antti Kuusela Metropolipolitiikka o Vuonna 2015 nimetyn metropolipolitiikan neuvottelukunnan
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema
Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut?
Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.3.2016 Hannu Valtanen 16.3.2016 H.Valtanen 1 Kunnanvaltuusto 31.8.2015 Hyväksyi kunnan kaavoitusohjelman vuosiksi
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.
SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,
Keskuskaupungin ja kehyskunnan jännitteiset kytkennät
Keskuskaupungin ja kehyskunnan jännitteiset kytkennät Paras-Arttu tutkimusohjelman yhdyskuntarakenteen toimivuus-moduli Alustavia tuloksia tutkimuksesta Raine Mäntysalo Professori, johtaja Aalto-yliopisto
Seutuselvitykset, tilannekatsaus
Seutuselvitykset, tilannekatsaus PKS-neuvottelukunta 24.11.2009 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Seutuhallintomallien etujen ja haittojen selvitys Seutuhallintoselvityksen työohjelma talvi 2009-2010 Valmistelu
Ajankohtaista kunta-asiaa
Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon maakuntaliitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mervi Simoska 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
MASU , ASTRA ja HLJ jälkiarviointi
MASU 2050 -, ASTRA 2025 - ja HLJ 2015 - jälkiarviointi Henrik Helenius, liikennesuunnittelija / KUUMA-seutu KUUMA-johtokunta 9.3.2016 Jälkiarvioinnin toteutus MASU 2050 -, ASTRA 2025 - ja HLJ 2015 -yhteisvalmistelua
Puitelain 7 :n mukainen kaupunkiseutusuunnitelma Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
Puitelain 7 :n mukainen kaupunkiseutusuunnitelma 15.5.2007 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Kaupunkiseutusuunnitelma (7 ) Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien (pääkaupunkiseutu) tulee laatia
METROPOLIALUEEN RUOTSINKIELISTEN PALVELUJEN HALLINTOMALLI
METROPOLIALUEEN RUOTSINKIELISTEN PALVELUJEN HALLINTOMALLI SUOMEN KUNTALIITTO 2014 HANKE JA TOIMEKSIANTO Kuntaliiton hanke, 9/2013 1/2014 Toimeksianto: Metropolialueen ruotsinkielisten kunnallisten palvelujen
Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY
Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Helsingin seudun MAL-aiesopimus Valtion ja Helsingin seudun
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 12.01.2015 Sivu 1 / 1 298/00.04.00/2014 3 Espoon kaupungin lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen,
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Laura Leppänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
Kaupunginhallitus
Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja
Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne
Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennetutkimus LITU 2008 Tutkimusalue ja haastattelumäärät Matkaluku asuinalueittain koko tutkimusalueella Matkaa/ hlö/ vrk 3,60 3,00 2,40 1,80 1,20 0,60
Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot
Metropolialueen esiselvitys alustavat ehdotukset vaihtoehdoista - kuntajakoselvitysalueet ja metropolihallintovaihtoehdot Kuulemisraportti 11.1.2013 Selvityshenkilöt Jarmo Asikainen, Rolf Paqvalin, Kirsi
Kaupunginvaltuusto 40 29.04.2013 Kaupunginhallitus 139 07.05.2013 Kaupunginvaltuusto 44 13.05.2013. Lausunto metropolialueen esiselvityksestä
Kaupunginvaltuusto 40 29.04.2013 Kaupunginhallitus 139 07.05.2013 Kaupunginvaltuusto 44 13.05.2013 Lausunto metropolialueen esiselvityksestä 454/114/2007 KV 40 Hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa
SEURANTARYHMÄ LIITE 2. Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys LUONNOS LOPPURAPORTTI
Kaksiportaisen seutuhallinnon SEURANTARYHMÄ LIITE 2 selvitys 10.12.2010 LUONNOS LOPPURAPORTTI Sisällys: Tiivistelmä 1. Johdanto... 3 2. Metropoliseutujen kansainväliset hallintomallit... 4 3. Helsingin
KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA
KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA 13.01.2016 VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO @timoaro Sisältö 1.Tilannekuva kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallisesta merkityksestä
JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014
Liite Seutuhallinto JOENSUUN SEUDUN SEUTUHALLINNON TALOUSARVIO 2014 Sisältö Seutuyhteistyön 2014 talousarvio Joensuun kaupungin talousarviossa Talousarvion käyttösuunnitelma Laskelma kuntien maksuosuuksista
Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014
Case Metropolialue MAL-verkosto 2.10.2014 Mari Randell, Helsingin kaupunki, asunto-ohjelmapäällikkö 3.10.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelma, MASU 2050 Helsingin seudun asuntostrategia 2025 Helsingin
projektipäällikkö Tero Piippo
SEUDULLISEN ASUNTOPOLITIIKAN MAHDOLLISUUDET? Asuntopoliittinen seminaari kunnille, kaupunkiseuduille ja valtiolle ke 21.10.2015 Ympäristöministeriö, Pankkisali, Aleksanterinkatu 7, Helsinki projektipäällikkö
24.10.2014 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAN, ASUNTOSTRATEGIAN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ 2015) -LUONNOKSISTA
LAUSUNTOPYYNTÖ Dnro 479/07/70/700/2014 24.10.2014 LAUSUNTOPYYNTÖ HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAN, ASUNTOSTRATEGIAN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ 2015) -LUONNOKSISTA Luonnokset Helsingin
Kuntien rooli kaavoituksessa maakuntauudistuksen pyörteissä
Kuntien rooli kaavoituksessa maakuntauudistuksen pyörteissä Keskustelutilaisuus kaupunkiseutujen tulevasta roolista pe 4.11.2016 Kauko Aronen, Kuntaliiton kaupunkipoliittisen työryhmän sihteeri Kaavoitus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 154. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 3456/00.04.01/2012 154 Lausunnon antaminen metropolialueen esiselvityksestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. (09) 816 22252 Markku Takala,
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto
Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen
Pääkaupunkiseudun yhteistyö
Pääkaupunkiseudun yhteistyö PKS yhteistyö eri valtuustokausina 2004 2005 2008 2009 2012 2013 2017 Visio Toimialojen ohjelmat ja hankkeet PKS erikoissairaanhoito (HUS/HYKS 2006) Kv. kilpailukykystrategia
Helsingin seudun joukkoliikenneorganisaatio Helsingin Seudun Liikenne (HSL)
Helsingin seudun joukkoliikenneorganisaatio Helsingin Seudun Liikenne (HSL) Helsingin seudun yhteistyökokous 19.3.2009 Pekka Sauri Seutu laajenee: Pääkaupunkiseudusta Helsingin seutuun Seutu nähdään tänään
Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta
Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Säätytalo Ylijohtaja Päivi Laajala Saadut lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntoaika päättyi
Kommenttipuheenvuoro ministeri Rehulan vierailu Jyväskylässä. Kunnanjohtaja Matti Mäkinen
Kommenttipuheenvuoro ministeri Rehulan vierailu 2.11.2015 Jyväskylässä Kunnanjohtaja Matti Mäkinen Sote-uudistus - yleinen näkymä Ihan yleisesti ottaen voi todeta, että: uudistukselle kaavailtu aikataulu
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat
Mikä asuntostrategia?
Asuntostrategialuonnos Mari Randell Mikä asuntostrategia? Seudun yhteinen maankäyttösuunnitelma, asuntostrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelma on valmisteltu samaan aikaan ja tiiviissä yhteistyössä
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat
seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 3/2009 Aika Tiistai 10.11.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali, Hallintokatu 4, Järvenpää Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena
Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru
Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru KESKUSTELUTILAISUUS METROPOLIALUEEN KUNTA- JA PALVELURAKENNERATKAISUISTA 17.4.2013 Helsingin seudun väestö- ja työpaikkakehitys Helsingin seudun 14
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA
Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.
OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: korkeakoulukampusten välisen liikenteen asiantuntijatapaaminen
Tervetuloa! OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: korkeakoulukampusten välisen liikenteen asiantuntijatapaaminen keskiviikkona 10. maaliskuuta 2010 Helsingin kaupungintalolla 8.45 aamukahvi AAMUPÄIVÄN OHJELMA 9.15
- päätösotteet toimitettu kuntiin välittömästi ja tuettu näin asioiden käsittelyä samoin aineistoin joka KUUMA-kunnassa
KUUMA OSAVUOSITOIMINTAKATSAUS sekä katsaus vuosien 2014-2017 painopisteisiin Johtokunta 4.6.2014 / 28, liite 18 3 KUUMA-SEUDUN PERUSTOIMINTA Valmis Toteutuu ennustetusti, kesken Toteutuu ennustetusti,
Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä
Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaava Valtuustoon 20.3, sitten vahvistettavaksi TEEMAT 1. Metropolialueen
Vantaan kaupungin lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi
1/9 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite Lausuntopyyntö VM093:00/2013 Vantaan kaupungin lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi 1) Lausunnonantajaa
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1
LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus
Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund
1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto
Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen
Työryhmä 3 Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa- ajanpalvelut. l Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 10.1.
Työryhmä 3 Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, l t kulttuuri-, liikunta- ja vapaa- ajanpalvelut l Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä Työn organisointi Työryhmän kokoonpano Sivistystoimenjohtaja j Aulis
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Vestala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva
Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia