Uudistettu TOT-tutkintamenetelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudistettu TOT-tutkintamenetelmä"

Transkriptio

1 Uudistettu TOT-tutkintamenetelmä 1. Tutkinnan lähtökohdat ja perusteet 2. Riskienhallinnan teoriaan perustuva työpaikkaonnettomuuksien tutkintamenetelmä Riskien arvioinnista vahinkojen analysointiin

2 Otetaan opiksi aiemmin toteutuneista riskeistä Onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnalla saadaan tärkeää tietoa riskienarviointiin Tietämys onnettomuuksiin johtaneista syy-yhteyksistä on hyödyllistä raaka-ainetta arvioitaessa samankaltaisiin tilanteisiin liittyviä riskejä Onnettomuudet ja vaaratilanteet tulisi nähdä mahdollisuuksina kehittää olemassa olevia järjestelmiä eikä tilaisuuksina etsiä syyllisiä! Onnettomuuteen johtaneiden syytekijöiden analyysi on myös samalla koko organisaation oppimisprosessi! 2

3 Viisas oppii toisten virheistä, tyhmä ei edes omistaan! -Otto von Bismarck

4 Tapaturmien kausaalimalli 4

5 Terminologiaa Vaara (hazard) Vahingon (vamman tai sairauden) lähde Vaaratilanne (hazardous situation) Tilanne, jossa henkilö altistuu vahingon aiheuttaneelle vaaralle. Tilanne voi johtaa vahinkoon välittömästi tai viiveellä (vrt. tapaturma-ammattitauti). Vaarallinen tapahtuma (hazardous event) Vahingon aiheuttanut tapahtuma Vahinko (harm) = työvahinko Työtapaturman tai ammattitaudin määritelmän täyttävä vamma tai sairaus. Riski = vaaran mahdollisesti aiheuttaman vahingon VAKAVUUDEN ja kyseisen vahingon ESIINTYMISTODENNÄKÖISYYDEN funktio 5

6 Onnettomuuteen johtava tapahtumien sarja Onnettomuussekvenssin vaiheet muodostavat rungon onnettomuustutkinnalle. 6

7 Riskin elementit ja luokittelu 7

8 Tapaturmatutkinnan suhde riskien arviointiin ja - hallintaan Toteutunut vahinko ja siitä aiheutuneet seuraukset muodostavat yhdessä realisoituneen riskin Onnettomuuksien tutkinnassa tämä realisoitunut riski pitää jakaa komponentteihin, jotta tutkinnasta saataisiin täysimääräinen hyöty riskienhallinnan kehittämiseksi. Tapaturma on seurausta riskienhallintaprosessin epäonnistumisesta (ts. sen ilmentymä) Riskien arvioinnin ja hallinnan virheet konkretisoituvat turvallisuuspuutteina ja piilevinä vaaratekijöinä, jotka suoraan tai välillisesti johtavat vahinkoon ja siitä aiheutuneisiin seurauksiin. Tapaturmaa tutkittaessa on selvitettävä, mitkä tekijät johtivat vahingon toteutumiseen ja siitä aiheutuneisiin seurauksiin. Tarkoituksena on siis saada tietoa vahingon esiintymistodennäköisyyteen ja vakavuuteen vaikuttaneista tekijöistä. 8

9 Uuden TOT-tutkintamenetelmän elementit A. Taustatiedot ja lähtötilanne Työympäristö, työ ja työtilanne Vaara, vaaratilanne, vaarallinen tapahtuma, vahinko, vakavuus B. Välittömät turvallisuuspoikkeamat Vaaran olemassaolo ja vaaralle altistuminen Vaarallisen tapahtuman toteutuminen Mahdollisuudet välttää tai rajoittaa vahinkoa C. Turvallisuusjohtamiseen liittyvät riskitekijät Välittömien turvallisuuspoikkeamien taustalla vaikuttaneiden johtamisjärjestelmän ominaisuuksien tarkastelu D. Suositukset työturvallisuuden edistämiseksi Välittömien turvallisuuspoikkeamien torjunta Turvallisuusjohtamisen kehittäminen 9

10 Organisaation ulkopuolisten tahojen toiminta Tilaaja toimittaja yritykset, koneiden valmistajat, viranomaiset, muut mahdolliset tahot Taustat ja toimijat Ajankohta, organisaatiot, vahingoittuneet, tapahtumaympäristö, ESAW luokittelumuuttujat Tapahtumaketju Ihmisten toiminta Koneiden toiminta Sääilmiöt Muut poikkeamat Välittömät tapaturmatekijät Työolosuhteet ja tilanne (fysikaaliset, kemialliset, biologiset ja psyko sosiaaliset olosuhteet, tekninen turvallisuus) Töiden ja prosessien (operatiivinen) suunnittelu ja organisointi (prosessit, työvaiheet, aikataulut, resurssit) Koulutus ja perehdytys (perehdytys, ammatillinen perus ja ylläpitävä koulutus, turvallisuuskoulutus) Viestintä ja ohjeistus (verbaalinen, kirjallinen, sähköinen, yhteydet ja tiedonkulku alihankintaketjuissa) Välitön valvonta ja ohjaus (valvonta, epäkohtiin puuttuminen, supervising ) Piilevät/turvallisuusjohtamiseen liittyvät tekijät Turvallisuustoiminnan periaatteet ja lähtökohdat Viestintä ja yhteistoiminta Riskienhallinnan toteuttaminen Osaamisen, pätevyyksien ja soveltuvuuksien hallinta Seuranta ja kehittäminen

11 A. Taustatiedot ja lähtötilanne 1. Työympäristö, työ ja työtilanne Missä ympäristössä (ml. töiden organisointi) onnettomuus tapahtui? Missä tehtävissä (ammatti ja työnkuva) vahingoittunut toimi? Mihin aikaan ja missä työvuoron vaiheessa onnettomuuteen johtanut tapahtumaketju tapahtui? Mitä työvaihetta vahingoittunut oli toteuttamassa ja mitä työsuoritusta hän konkreettisesti oli tekemässä? 2. Vaara, vaaratilanne, vaarallinen tapahtuma, vahinko, vakavuus Määritä vahingoittumistapahtuma (vahinko) ja sen seuraukset (vakavuus) Tutkinta on helpointa aloittaa vammasta, sillä se on tapaturman näkyvä päätepiste Määritä työtilanteessa vallinnut olosuhde tai tekijä, joka realisoitui onnettomuustilanteessa vahingoksi = vaara Määritä hetki, jolloin henkilö joutui vaaran vaikutuspiiriin eli altistui vaaralle = vaaratilanne Määritä vahingoittumisen aiheuttanut viimeisin tapahtuma = vaarallinen tapahtuma 11

12 Yleistiedot Tutkinnan yhteydessä selvitetään joukko muitakin tapausta luokittelevia tietoja. TOT-raportin lopussa esitetään tapausta koskevat yleistiedot taulukkomuodossa. Tapauksen luokittelutiedot täydentävät aloituskappaleessa mainittuja taustatietoja. Esimerkki: TOT 3/13-tapauksen julkisesti raportoitavat yleistiedot. 12

13 B. Välittömät turvallisuuspoikkeamat; tarkastelun vaiheet 1. Vaaran olemassaolo ja vaaralle altistuminen Miten ja miksi vaaratekijä kehittyi ja oli olemassa? Miten ja miksi vahingoittunut (NN) altistui vaaratekijän vaikutukselle? 2. Vaarallisen tapahtuman toteutuminen Miten tilanne eteni potentiaalisesta vaaratilanteesta vaaralliseen tapahtumaan? Mitkä tekijät johtivat vaarallisen tapahtuman toteutumiseen? 3. Mahdollisuudet välttää tai rajoittaa vahinkoa Olisiko tapahtumaketju voitu pysäyttää ennen vahingoittumistapahtumaa? Mitkä tekijät vaikuttivat toteutuneen vahingon vakavuuteen (positiiviset ja negatiiviset)? 13

14 B. Välittömät turvallisuuspoikkeamat; tarkasteltavat muuttujat 1. Ihmisten toiminta ja työympäristön poikkeamat Tapahtumiin välittömästi vaikuttavien ihmisten vaarallinen toiminta Tapahtumien kulkuun vaikuttavat muut poikkeamat 2. Myötävaikuttavat riskitekijät Työolosuhteet ja -tilanne Töiden ja prosessien (operatiivinen) suunnittelu ja organisointi Koulutus ja perehdytys (ammatillinen, työsuojelu-/työturvallisuuskoulutus) Viestintä ja ohjeistus Välitön valvonta ja ohjaus (supervising) 3. Muiden yritysten, viranomaisten ja muiden ulkopuolisten tahojen toiminta Töiden ja olosuhteiden organisointiin ja valvontaan liittyvät puutteet ja poikkeamat, jotka vähintään myötävaikuttivat tapahtumien kulkuun 14

15 Ihmisten toiminta ja työympäristön poikkeamat Ihmisten vaarallinen toiminta 1. Lipsahdus (tarkkaavaisuusvirhe) (slip / lapse of attention) Aikomus on oikea, mutta toteutus väärä 2. Osaamattomuusvirhe (erehdys) (mistake) Puutteellisen kompetenssin tai ohjeistuksen aiheuttama väärä toiminto 3. Kykenemättömyysvirhe (mismatch) Mentaalinen tai fyysinen kykenemättömyys suoriutua tehtävästä oikein/turvallisesti 4. Työohjeiden vastainen toiminta (sääntörikkomukset) (violations / non-compliance) Tietoinen päätös toimia työohjeiden vastaisesti 5. Väkivalta ja muu rikollinen toiminta (violence / criminal activity) Tietoinen väkivallan käyttö tai tarkoituksellinen vahingonteko Työympäristön poikkeamat 1. Koneiden ja laitteiden toiminta 2. Sää- ja luonnonilmiöt, muut ulkoiset tapahtumat (ml. eläinten toiminta) 3. Tekniseen/rakennettuun työympäristöön liittyvät poikkeamat 4. Muut tapahtumat 15

16 Myötävaikuttavat riskitekijät 1. Työolosuhteet ja -tilanne Fysikaaliset tekijät (9)* Psyko-sosiaaliset tekijät (6)* Koneiden, laitteiden ja työvälineiden ergonomia ja tekninen turvallisuus (4)* Työpisteen rakennetun ympäristön turvallisuus Muut tai luokittelemattomat olosuhdetekijät 2. Töiden ja prosessien (operatiivinen) suunnittelu ja organisointi Työvaiheiden suunnittelu ja aikataulutus Töiden ja työprosessien resursointi ja organisointi Työprosessien ja -menetelmien suunnittelu 3. Koulutus ja perehdytys (ammatillinen, työsuojelu-/työturvallisuuskoulutus) Perus-, ylläpitävä ja täydennyskoulutus Töihin perehdyttäminen Koulutus ja perehdytys alihankintaketjuissa Esimiesten ja asiantuntijoiden koulutus ja osaaminen 4. Viestintä ja ohjeistus Töiden ohjeistaminen työtilanteessa Pysyväluonteiset työohjeet Yhteydet ja tiedon kulun varmistaminen alihankintaketjuissa 5. Välitön valvonta ja ohjaus Töiden valvonnan toteuttaminen Havaittuihin epäkohtiin puuttuminen 16

17 *Esimerkkejä tarkemmista luokitteluista 1. Fysikaaliset tekijät Lämpötila Valaistus Äänet ja melu Tärinä Epäsiisteys ja -järjestys Tilajärjestelyt Muu fysikaalinen tekijä Biologiset tekijät Kemialliset tekijät 2. Psyko-sosiaaliset tekijät Työyhteisön turvallisuusasenteet Vakiintunut, väärä toimintatapa Epäasiallinen kohtelu ja ryhmän painostus Poikkeus- ja muutostilanteet työpaikalla Työn ulkopuoliset ongelmat Muu psyko-sosiaalinen tekijä 3. Koneiden, laitteiden ja työvälineiden ergonomia ja tekninen turvallisuus Käytettävyys ja ergonomiaominaisuudet Turvallisuustekniset ominaisuudet Toimintakunto Muu työvälineen tekniseen turvallisuuteen liittyvä tekijä 17

18 C. Turvallisuusjohtamiseen liittyvät riskitekijät 1. Turvallisuustoiminnan periaatteet ja lähtökohdat Turvallisuuden johtamisen strategia ja periaatteet Lakisääteisten ja muiden velvoitteiden hoitaminen Turvallisuusvastuiden määrittäminen ja jakaminen Turvallisuusvastuisiin liittyvät resurssit ja fasiliteetit 2. Viestintä ja yhteistoiminta Yhteistoiminnan varmistavat järjestelyt Viestinnän suunnittelu ja toteuttaminen Dokumentaatio 3. Riskienhallinnan toteuttaminen Riskien arvioinnin ja hallinnan periaatteet Riskienhallinnan yksityiskohdat ja erityisten riskilajien hallinta Poikkeustilanteiden hallinta 4. Osaamisen, soveltuvuuden ja pätevyyksien hallinta Osaamistarpeiden ja pätevyysvaatimusten määrittäminen sekä tehtävien allokointi Töihin perehdyttäminen ja koulutus 5. Seuranta ja kehittäminen Turvallisuustoiminnan tason mittaukset ja tavoitteiden seuranta Työympäristön turvallisuuden ja henkilöstön terveyden monitorointi Turvallisuuden hallinnan toimintatapojen katselmointi ja kehittäminen 18

19 Muuttujien välisten syy-yhteyksien määrittäminen 1. Lähtökohta: tutkinnan syventäminen TOT-tutkinnassa pitäisi tarkastella tapahtumien taustalla vaikuttaneita yksittäisten organisaatioiden ja ihmisten toimintaan liittyviä ns. juurisyitä. Tutkinnoissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota onnettomuuteen johtaneeseen työmenetelmään ja arvioida siihen johtaneita tekijöitä nykyistä syvällisemmin Raportoinnissa pitäisi aina esittää onnettomuuteen johtaneiden tapahtumien ja niiden taustalla vaikuttaneiden tapaturmatekijöiden syy-yhteydet mahdollisimman yksiselitteisellä ja ymmärrettävällä tavalla. On tärkeää, että tutkinnassa esitettään ainoastaan kiistattomat faktat ottamatta kantaa syyllisyyskysymyksiin. 2. Toteutus: järjestelmällinen kausaaliajattelu Jokaisen välittömän turvallisuuspoikkeaman osalta määritetään systemaattisesti sen suhteet muihin poikkeamiin ja onnettomuuden komponentteihin. TOTTI-järjestelmän toiminnallisuuksia kehitetään uudistuksen myötä ryhmän työtä tukevaksi ja ohjaavaksi: järjestelmä ohjaa ja edellyttää syy-yhteyksien määrittämistä. Laadukkaan toiminnan ehdoton perusedellytys on ryhmän johtajan perusteellinen mallin hallinta ja tinkimätön asenne sekä ryhmän jäsenten hyvä ymmärrys uuden toimintamallin perusteista. 19

20 Onnettomuuden esittäminen kaaviomuodossa 20

21 D. Suositukset työturvallisuuden edistämiseksi 1. Välittömien turvallisuuspoikkeamien torjunta Millä konkreettisilla toimenpiteillä olisi voitu poistaa välittömistä turvallisuuspoikkeamista aiheutuneet tapahtumapolut tai vähentää niiden riskivaikutuksia? Ihmisten toiminta ja työympäristön poikkeamat Myötävaikuttavat riskitekijät Muiden yritysten, viranomaisten ja muiden ulkopuolisten tahojen toiminta 2. Turvallisuusjohtamisen kehittäminen Miten turvallisuusjohtamisen käytäntöjä voitaisiin kehittää vastamaan paremmin työturvallisuusriskien hallintaan liittyviä vaatimuksia? Turvallisuustoiminnan periaatteet ja lähtökohdat Viestintä ja yhteistoiminta Riskienhallinnan toteuttaminen Osaamisen, soveltuvuuden ja pätevyyksien hallinta Seuranta ja kehittäminen 21

22 Uusimuotoisen tutkintaraportin rakenne A. TAUSTATIEDOT JA LÄHTÖTILANNE 1. TYÖYMPÄRISTÖ, TYÖ, TYÖTEHTÄVÄ, TYÖSUORITUS 2. VAARA, VAARATILANNE, VAARALLINEN TAPAHTUMA, VAHINKO, VAKAVUUS B. VÄLITTÖMIEN TURVALLISUUSPOIKKEAMIEN TARKASTELU 1. VAARAN OLEMASSAOLO JA VAARALLE ALTISTUMINEN 1.1 IHMISTEN TOIMINTA JA TYÖYMPÄRISTÖN POIKKEAMAT 1.2 MYÖTÄVAIKUTTAVAT RISKITEKIJÄT 2. VAARALLISEN TAPAHTUMAN TOTEUTUMINEN 1.1 IHMISTEN TOIMINTA JA TYÖYMPÄRISTÖN POIKKEAMAT 1.2 MYÖTÄVAIKUTTAVAT RISKITEKIJÄT 3. MAHDOLLISUUDET VÄLTTÄÄ TAI RAJOITTAA VAHINKOA 1.1 IHMISTEN TOIMINTA JA TYÖYMPÄRISTÖN POIKKEAMAT 1.2 MYÖTÄVAIKUTTAVAT RISKITEKIJÄT C. TURVALLISUUSJOHTAMISEEN LIITTYVÄT RISKITEKIJÄT D. SUOSITUKSET TYÖTURVALLISUUDEN EDISTÄMISEKSI D1. VÄLITTÖMIEN TURVALLISUUSPOIKKEAMIEN TORJUNTA D2. TURVALLISUUSJOHTAMISEN KEHITTÄMINEN 22

23 Summa summarum; uudistuksen konkreettisimmat muutokset 1. Vahva teoreettinen malli Toimintaa ohjaa selkeästi riskienhallinnan lähtökohdista kehitetty teoreettinen malli, joka yhdistää onnettomuustutkinnan ja riskienarvioinnin näkökulmat. Malli luo tutkinnalle pitävän rungon ja rytmittää tutkintaprosessia. 2. Tutkinnan järjestelmällisyys Vahva teoria luo perusedellytykset toiminnan järjestelmällisyydelle. Ryhmien toiminnan yhdenmukaisuus ja laatu kehittyy. Mallin myötä on kehitetty myös syytekijöiden looginen ja joustava luokittelu. 3. Tutkinnan syventäminen Loogisesti ja järjestelmällisesti vaiheittain etenevä tutkinta mahdollistaa ja pakottaa etenemään syvemmälle syytekijöiden keskinäisissä syy-yhteyksissä ja tunnistamaan onnettomuuksien taustalla vaikuttaneita juurisyitä. 4. Uusimuotoinen tutkintaraportti ja TOTTI-järjestelmän kehittäminen Tutkintaraportin runko uudistuu, mikä osaltaan yhdenmukaistaa toimintaa ja tasalaatuisuutta. Struktuurin kehittäminen tukee raporttien loogisuutta. TOTTI-järjestelmästä kehitetään aidosti tutkintaryhmien työtä tukeva järjestelmä. TOTTI-järjestelmän kautta on jatkossa mahdollista hakea tapauksia myös syytekijöiden perusteella. 23

24 TOT-tietojärjestelmä (TOTTI): totti.tvl.fi Sisältää yksityiskohtaiset TOT-tapauksia koskevat luokittelutiedot toimiala- ja ammattiluokkatietojen lisäksi tapaukset luokiteltu ESAW-muuttujien suhteen lisäksi työsuhteiden ja yritysten rooleihin liittyviä tietoja jatkossa myös tiedot tapaturma- ja torjuntatekijöistä Tietoja voidaan hakea kattavasti eri muuttujien suhteen tutkintaan otettujen tapausten haku ja yhteenvetojen tekeminen mahdollista www sivuston kautta kaikille kiinnostuneille (ei käyttäjätunnuksia eikä salasanoja) tulevissa kehitysversioissa mahdollista myös hakuehtojen mukaisten tapausten ristiintaulukointi 24

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

TOT-TUTKINNAN KÄSIKIRJA

TOT-TUTKINNAN KÄSIKIRJA TOT-TUTKINNAN KÄSIKIRJA SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT 3 1. LYHYT KATSAUS TOT-TOIMINNAN HISTORIAAN 4 1.1. TAPAUSLUONTEISESTA TUTKINNASTA TOT-SOPIMUKSEEN 1.2. TOT-TOIMINNAN KEHITTYMINEN 2. TOIMIELIMET JA TUTKINTAPROSESSI

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 2. TOT -raporttien analyysitutkimus TUTKIMUSONGELMAT 1 Millaisia yhteisillä työpaikoilla tapahtuneisiin

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden työntekijä jäi kahden tuotenipun väliin

Puutuoteteollisuuden työntekijä jäi kahden tuotenipun väliin Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 04/13 Puutuoteteollisuuden työntekijä jäi kahden tuotenipun väliin Sorvaavassa puutuoteteollisuudessa työskennellyt työntekijä NN (46-v.) siirsi 3,2 tn painavia tuotepaketteja

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma

Työsuojelun toimintaohjelma Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Työsuojelun toimintaohjelma Luentopäivä 17.3.2010 Yrityspuisto Futuria Sirkka Malkki Työsuojelun toimintaohjelma Perustuu

Lisätiedot

Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu Miia Puukka

Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu Miia Puukka Haipro - WPro Riskien arvioinnin työkalu 26.9.2016 Miia Puukka Ohjelma (kesto n. 1,5h) Riskien arvioinnista lyhyesti Riskien arviointityökalu step-by-step Riskin arvioinnista lyhyesti Miia Puukka Yleistä

Lisätiedot

Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä

Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Omavalvonta on riskienhallintaa -seminaari 22.11.2017 Jaana Keränen, VTT

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 1. TOT -tutkinta ja sen kehittäminen TOT -tutkintakäytännön ja - raporttien kehittämisehdotuksia

Lisätiedot

Riskin arviointi. Peruskäsitteet- ja periaatteet. Standardissa IEC esitetyt menetelmät

Riskin arviointi. Peruskäsitteet- ja periaatteet. Standardissa IEC esitetyt menetelmät Ylitarkastaja Matti Sundquist Uudenmaan työsuojelupiiri Riskin arviointi Peruskäsitteet- ja periaatteet Standardissa IEC 61508-5 esitetyt menetelmät matti.sundquist@stm.vn.fi 2.9.2004 1 Toiminnallinen

Lisätiedot

Meillä tapaturmat ja poikkeamat tutkitaan, opit jaetaan

Meillä tapaturmat ja poikkeamat tutkitaan, opit jaetaan 1 Saatteeksi Nolla tapaturmaa ajattelun lähtökohta on, että tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumia. Yhtäkään tapaturmaa ei pidä hyväksyä ja kaikki tapaturmat voidaan estää (jos ei heti, niin ajan

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus.

Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöjen turvallisuusopas. Oppaat ja käsikirjat 2014:1. Opetushallitus. Tredu Hyvinvointi 8.8.2014 Raili Hakala LaatuPeda-projekti Oppaan tarkoitus ja sisältö Turvallisen

Lisätiedot

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute

Lisätiedot

Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/ /2016

Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/ /2016 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/00.05.12/2016 Onnettomuus Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivoksella 15.12.2016 Tutkintaraportin yhteenveto 1 Tapahtumien

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksien ehkäisy 2012, Espoo 7.2.2012 Johtaja, dosentti Direktör, docent Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Olycksutredningscentralen Uutisointia:

Lisätiedot

Parempaa työtä yhdessä toimimalla

Parempaa työtä yhdessä toimimalla Työturvallisuuskeskus TTK Parempi työ Työ sujuu, voidaan hyvin Parempaa työtä yhdessä toimimalla Work goes happy, Helsinki, Wanha Satama 9.3.2017 Rauno Hanhela Toimitusjohtaja, FT Työturvallisuuskeskus

Lisätiedot

III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere

III Valtakunnalliset käsityönopetuksen. koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere III Valtakunnalliset käsityönopetuksen työturvallisuus- koulutuspäivät 19.11.2010 Tampere Antti Posio STM Ajankohtainen työsuojelulainsäädäntö Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa

Lisätiedot

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio

Lisätiedot

9.11.2014. Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry

9.11.2014. Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry Potilasturvallisuus periaatteet ja toiminnot, joiden tarkoituksena on varmistaa hoidon turvallisuus sekä suojata potilasta vahingoittumasta. Potilas- ja lääkehoidon

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen

Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskus www.turvallisuustutkinta.fi Tutkitaan Suuronnettomuudet Ilmailu, raideliikenne ja vesiliikenne

Lisätiedot

Turvallisuusilmapiiri

Turvallisuusilmapiiri Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Autoalan kysely 2014

Autoalan kysely 2014 Autoalan kysely 2014 Autoalan työsuojelun yhteistoiminnan ja työympäristön riskien vaikuttavuuskysely 2014 1 Toimipaikkanne henkilöstön lukumäärä 100% 80% 60% 51% 40% 32% 20% 17% 0% 1% 1-9 10-20 21-40

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (5) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN... 3 2.1 Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 3 POIKKEAMAN JÄLKEINEN TOIMINTA... 5 4 LIITTEET...

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Vantaa 26.4.2019 1 ESAVIn työsuojelun vastuualue Valvoo, että työ on turvallista, terveellistä ja reilua Toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena

Lisätiedot

Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet

Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi 1 Turvallisuusjohtamisen perusmalli EU:ssa Vaarojen ja haittojen

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma

Lisätiedot

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo

Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Vanhustyön vastuunkantajat kongressi 15-16.5.2014 Finlandia-talo Henkilökunnan työturvallisuus Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojeluvastuualue, Paula Moilanen 1 Lainsäädännön tavoite Työturvallisuuslain(

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 3. Yhteisten työpaikkojen tapausten ominaisuuksia TOT -tapauksiin 1999-2004 (n=171) (tapaus=menehtynyt)

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Kokkola 26.4.2019 1 Työsuojeluviranomaiset Työntekoon liittyvien säädösten neuvonta, ohjaus ja valvonta Työpaikkojen työskentelyolosuhteet

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset 1 VAAROJA JA RISKEJÄ VÄHENTÄVIÄ TEKIJÖITÄ vaarat ja riskit Tekniikan tuoma muutos Koulutus, yrityskulttuurin muutos Henkilökohtaisen ajatustavan muutos ja sitoutuminen turvallisiin työ- ja toimintatapoihin

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Yritysturvallisuuden, T-110.5690 Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Kirjan tiedot Turvallisuusjohtaminen Pertti Kerko ISBN 952-451-0413 PS-kustannus Aavaranta-sarja no. 49, v.2001 Sivuja 368 Hinta ~50 eur

Lisätiedot

SISÄLTÖ. 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi...

SISÄLTÖ. 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi... RHK Ohje riskienhallinnasta 2 SISÄLTÖ 1 RISKIENHALLINTA... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Riskienhallinta... 3 1.3 Riskienhallinnan tehtävät ja vastuut... 4 1.4 Riskienarviointi... 5 RH Ohje riskienhallinnasta

Lisätiedot

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus

Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden edistäjänä Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Ilmailuonnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta turvallisuuden

Lisätiedot

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset

Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset www.turvallisuustutkinta.fi SPPL, Kouvola 30.10.2014 Turvallisuustutkinnan havainnot ja suositukset Onnettomuuksien tutkinnan tarkoitus Tutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien

Lisätiedot

Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5)

Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5) 1 VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpaikka: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) Melu Jatkuva melu Iskumelu Häiritsevä ääniympäristö Lämpötila ja ilmanvaihto Työpaikan lämpötila Yleisilmanvaihto

Lisätiedot

MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi

MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi PERUSTASO TAVOITETASO Perusasiat ja lainsäädäntö kunnossa Aktiivista ja tavoitteellista toimintaa Systemaattisesti

Lisätiedot

TOT 1/16. Työntekijä jäi maansortuman alle paritalon viemäritöissä

TOT 1/16. Työntekijä jäi maansortuman alle paritalon viemäritöissä Tot-Tutkinta TOT-TUTKINTA TOT 1/16 Työntekijä jäi maansortuman alle paritalon viemäritöissä Kuva 1. Rakennus ulkoapäin kuvattuna, jonka alapohjan alapuolella täyttöhiekan poistoa tehtiin. Kuvasta voidaan

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Miten johdan turvallisesti kasvu- ja oppimisympäristöä? Mitä eroa onko johdettavana päiväkoti vai ammatillinen oppilaitos?

Miten johdan turvallisesti kasvu- ja oppimisympäristöä? Mitä eroa onko johdettavana päiväkoti vai ammatillinen oppilaitos? Miten johdan turvallisesti kasvu- ja oppimisympäristöä? Mitä eroa onko johdettavana päiväkoti vai ammatillinen oppilaitos? Aluehallintovirasto Tiina Ranta ja Soili Martikainen Arjen turvallisuustyön lähtökohdat

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA

TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA TYÖTERVEYSHUOLLON TUKI KUORMITUKSEN HALLINNASSA Minna Pihlajamäki työterveyshuollon erikoislääkäri vastaava työterveyslääkäri Terveystalo Seinäjoki Työterveys Kuormituksen hallinta ja toimintakyvyn ylläpito

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä

Lisätiedot

TOT-TUTKINTA TOT 4/09

TOT-TUTKINTA TOT 4/09 TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 4/09 Laitoshuoltaja kaatui terveysaseman portaikossa Laitoshuoltaja NN (63-v.) meni siivouskohteenaan olleen terveysaseman portaikkoon ilmeisesti

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta

Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta 1 Ala on sitoutunut nolla tapaturmaa tavoitteeseen, joka saavutetaan: Jämäkän turvallisuusjohtamisen, -suunnittelun

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

teema-seminaari

teema-seminaari Kohti nollaa työtapaturmaa kuntaalalla teema-seminaari 6.3.2008 Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Edunvalvontaosasto t Julkisten ja hyvinvointialojen liitto 1.9.2009 Edu/UHy 1 Tärkeä hanke meille Ollut

Lisätiedot

2. Työvälineiden, materiaalien ja menetelmien hallinta

2. Työvälineiden, materiaalien ja menetelmien hallinta Työskentely maatalousalalla 1. Työprosessin hallinta Maatilan tai maaseutuyrityksen työtehtävien tekeminen Tyydyttävä T1 noudattaa työaikoja ja toimii ohjattuna työohjeiden mukaisesti suhtautuu myönteisesti

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot

TOT 03/13. Valimotyöntekijä (kaavaaja) jäi pudonneen kaavauskehän alle

TOT 03/13. Valimotyöntekijä (kaavaaja) jäi pudonneen kaavauskehän alle Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 03/13 Valimotyöntekijä (kaavaaja) jäi pudonneen kaavauskehän alle Valimotyöntekijä (kaavaaja) NN (29-v.) oli varustelemassa valumuottia. Hän oli lähtenyt hakemaan

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen

Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen 1.4.2019 Kuntatyönantajat KT Työsuojelupäälliköiden ajankohtaispäivät Anna-Maria Teperi, FT @AnnaMariaTeperi, linkedin.com/in/annamariateperi Kahden tyttären

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä. Tuija Luoma, VTT

Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä. Tuija Luoma, VTT Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä Tuija Luoma, VTT RÄJÄHDYSVAARALLISEN TYÖYMPÄRISTÖN HENKILÖTURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Tekijät määritetty

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE 1/7 LIIKENNELIIKELAITOS Yhteiset Palvelut / Turvallisuuspalvelut K. Kalmari / Y. Judström 18.9.

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE 1/7 LIIKENNELIIKELAITOS Yhteiset Palvelut / Turvallisuuspalvelut K. Kalmari / Y. Judström 18.9. 1/7 Avainsanat: riskienhallinta, vaarojen tunnistaminen, riskien estimointi, vaararekisteri HKL:n metro ja raitiotieliikenteen riskienhallinnan toimintaohje 1 Riskienhallinta Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksessa.

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Kotihoito valvontahavaintojen valossa

Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito valvontahavaintojen valossa Kotihoito - osasto, joka ei koskaan tule täyteen? Valvontahavainnot sosiaali- ja terveysalalla Etelä-Suomessa seminaari 25.9.2017 Ylitarkastaja Ulla Arvo 1 Kotihoitotyön

Lisätiedot

TYÖTAPATURMATILASTOJA LASIKERAAMINEN TEOLLISUUS

TYÖTAPATURMATILASTOJA LASIKERAAMINEN TEOLLISUUS TYÖTAPATURMATILASTOJA LASIKERAAMINEN TEOLLISUUS Työturvallisuuskeskus TILASTOAINEISTO Tiedot pohjautuvat Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) tilastoaineistoihin. Aineisto sisältää 10.7.2013 päivitetyn

Lisätiedot

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus

Lisätiedot

Onnettomuustutkinta turvallisuuden kehittäjänä

Onnettomuustutkinta turvallisuuden kehittäjänä ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS CENTRALEN FÖR UNDERSÖKNING AV OLYCKOR ACCIDENT INVESTIGATION BOARD FINLAND Sörnäisten rantatie 33 C, 00580 Helsinki, Finland www.onnettomuustutkinta.fi Onnettomuustutkinta turvallisuuden

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5

1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (9) Sisällysluettelo 1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA... 3 2 TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA... 4 3 TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5 4 TURVALLISUUSSELVITYKSEN RAKENNE... 6 5

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jätepuristimella varustettu jäteauto (molemmat vm.

Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Jätepuristimella varustettu jäteauto (molemmat vm. TOT-RAPORTTI Jäteautonkuljettaja puristui auton jätepuristimeen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 7/07 Tapahtumakuvaus Jäteautonkuljettajat NN (61-v.) ja MM lastasivat jätepahvia auton automaattisesti toimivaan

Lisätiedot

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014 Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Puheenvuoron pitäjän työhistoriasta konsulttisopimus työsuojeluhallituksen kanssa

Lisätiedot

Hankkeen lähtökohtia ja tuloksia

Hankkeen lähtökohtia ja tuloksia ELINTARVIKEALOJEN TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISJÄRJESTELMIEN KEHITTÄMISHANKE 2012-2013 Työturvallisuuskeskus Tampere 3.12.2013 Hankkeen lähtökohtia ja tuloksia Juhani Tarkkonen Innosafe 2013 Työhyvinvointi

Lisätiedot

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1 Kohti nollaa Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Teemaseminaari 26.1.2012 26.1.2012 Edu/UHy 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Tavoiteltavat muutokset verrattuna vuoteen 2010 Ammattitautien

Lisätiedot

Työturvallisuuslainsäädäntö

Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Työturvallisuuslainsäädäntö Lain tarkoitus ja sisältö Työturvallisuuslainsäädäntöä työsopimuslaki (2001/55) työturvallisuuslaki (738/2002) laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon Parempi työ

Perusasiat kuntoon Parempi työ Perusasiat kuntoon Parempi työ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 2013 26.4.2013 Lahti Ylitarkastaja Jenny Rintala Työsuojelun vastuualue 1 Uutta psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Työn kuormituksen

Lisätiedot

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet ERGONOMIA (E) Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpiste E 1. Työpisteen siisteys ja järjestelyt E 2. Kulkutiet, uloskäytävät ja pelastustiet E 3. Portaat, tikapuut ja

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon - Parempi työ

Perusasiat kuntoon - Parempi työ Perusasiat kuntoon - Parempi työ Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä 26.4.2013 Joensuu - Sokos Hotel Kimmel Teijo Ylitalo - Safety Manager Lähtökohta Suomen työturvallisuuslaki 10 Työn vaarojen

Lisätiedot

turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala Safety Advisor Oy

turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala Safety Advisor Oy Liikenteenohjausjärjestelmän turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala www.safetyadvisor.fi fi matti.katajala@safetyadvisor.fi +358 44 5301230 Liikenteenohjaus ja onnettomuustutkinta

Lisätiedot

Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä

Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä Tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisy esimiestyönä Kehittämispäällikö Anne Lounamaa, FT Tapaturmien ehkäisyn yksikkö, THL 4.10.2013 RAI- vertailukehittämisen seminaari 3.10.2013, Helsinki, Paasitorni

Lisätiedot

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice

POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN. Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice POTILASTURVALLISUUDEN JOHTAMINEN Tuukka Rantanen Master of Health Care in clinical expertice Mitä potilasturvallisuusjohtaminen on? Turvallisuuspolitiikka Päämäärät Johdon sitoutuminen Henkilöstön merkitys

Lisätiedot

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät?

Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Miten tunnistan psykososiaaliset kuormitustekijät? Työpaikalla hässäkkä päällä? Turku 6.2.2018 Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Ulla Riikonen LSAVI työsuojelun vastuualue, puh: 029 501 8174 6.2.2018

Lisätiedot

Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus

Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS VAKAVIEN ONNETTOMUUKSIEN JA NIIDEN VAARATILANTEIDEN

Lisätiedot

Turvallisuuspoikkeamien keruu

Turvallisuuspoikkeamien keruu 1 Turvallisuuspoikkeamien keruu Kirjaamisohje turvallisuuskoordinaattoreille ja urakoitsijoille 2013 Turvallisuuspoikkeamatietoa kerätään vuonna 2013 kaikilla n väylähankkeilla ja ELY-keskusten liikennevastuualueiden

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo

Tarkastuskertomus 2016/ (3) Työsuojelutarkastus. Tarkastuspäivä ja -aika klo Tarkastuskertomus 2016/23562 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 1.6.2016 klo 9.00-10.40 Työnantaja Raahen kaupunki Osoite PL 62, 92101 Raahe Valvontakohde Onnelan päiväkoti Aurinkoiset Osoite

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 2(2) 2.11.2005 Esko Kaleva. Taustat

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 2(2) 2.11.2005 Esko Kaleva. Taustat Yritysturvallisuuden, T-110.5690 Esitys 2(2) 2.11.2005 Esko Kaleva Taustat Turvallisuusjohtaminen, Pertti Kerko Yritysturvallisuudella tarkoitetaan Yrityksen kaikkien turvallisuusasioiden yhtenäistä tulostavoitteita

Lisätiedot

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle 1 Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa Yleisiä iä huomioita it Vanhempi hallitussihteeri Antti Posio, STM 2 Oppilaalla

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Tunnistatko altistumisriskit?

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Tunnistatko altistumisriskit? Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 27.4.2018 Tunnistatko altistumisriskit? Milja Koponen @miljakoponen Vaarojen tunnistaminen Tyypillisiä vaaratekijöitä työssä Työmenetelmistä tai -olosuhteista aiheutuvia

Lisätiedot

Lääkehoidon riskit

Lääkehoidon riskit Lääkehoidon riskit 11.1.2016 1 Toimintayksikön ja työyksikön lääkehoitosuunnitelmassa keskitytään oman toiminnan kannalta tunnistettuihin kriittisiin ja olennaisiin lääkitysturvallisuuden alueisiin (riskeihin)

Lisätiedot