MUHOKSEN KUNNAN SUUNNITELMA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI TOTEUTETTAVISTA TOIMENPITEISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUHOKSEN KUNNAN SUUNNITELMA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI TOTEUTETTAVISTA TOIMENPITEISTÄ"

Transkriptio

1 Asematie 14 PL Muhos MUHOKSEN KUNNAN SUUNNITELMA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI TOTEUTETTAVISTA TOIMENPITEISTÄ Suunnitelma talouden tasapainottamisek on edellisen kerran hyväksytty valtuustossa / 4. Kunnanhallitus on kokouksessaan / 59 nimennyt talous- ja omistajaohjaustyöryhmän. Kunnanhallitus asetti mm. seuraavat tavoitteet talous- ja omistajaohjaustyöryhmälle: Tehtävänä on talouden ja omistajaohjauksen koordinointi ja tarvittavien etysten tekeminen kunnanhallitukselle/kunnanvaltuustolle. Työryhmän keskeisenä tavoitteena on kartoittaa kuntatalouden keskeisten elementtien menojen ja tulojen tasapainoon liittyvien tekijöiden vaikutus lähivuona Muhoksen kuntakonsernissa. Lakisääteistä velvoitetta suunnitelman päivittämiselle ei ole, koska tällä hetkellä taseen edellisten vuoen ali-/ylijäämä on potiivinen. Suunnitelmaa on kuitenkin syytä päivittää kuntien kiristyvän taloustilanteen vuok. STRATEGINEN JOHTO / KOKO KUNTAA KOSKEVAT Kohde Vastuu(aikat.) Vaikutus 1 Veroprosentin korotus Hall ,5 vero-%=0,6 m 2 Kiinteistöveroprosentit Hall 1-5 t 3 Projektien kriittinen tarkastelu Hall max. 30 t 4 Yrityspalveluiden kehittäminen Hall ei -vaik. 5 Analyy palveluiden järjestämisestä / Hall 1 0,2 m palvelustrategia 6 Sairauspoissaolojen ja työtapaturmien Hall t vähentäminen 7 Strategiaprosesn Hall n. 50 t kehittäminen/täydentäminen 10 Hankinta osaamisen vahvistaminen Hall n. 100 t 1. Veroprosentin korotus: Talousarvion teon yhteydessä on kriittisesti arvioitava onko verotusta tarkistettava. 0,5 veroprosentin korotus tuo verotuloja n Kiinteistöveroprosenttien tarkastus: korotus vaikuttaa

2 3. Uuen projektien / hankkeiden käynnistämisen yhteydessä tuli projekteja arvioida kriittisesti. Toteutuksen valvontaa myös tehostettava, jotta varmistetaan hankkeen ulkopuolinen rahoitus. 4. Yrityspalveluiden kehittäminen. Kunnan elinvoiman kehittäminen kustannustehokkaasti sote-uudistuksen myötä. Humanpolis Oy:n roolin selkeyttäminen vuoden 2016 aikana. 5. Palvelutarpeiden analysointi koskee kaikkia kunnan palveluita. Laaditaan kattava analyy palveluiden tarpeesta ja kustannuksta. 6. Sairauspoissaolot ja työtapaturmien määrä on lisääntynyt. Raportointia tulee kehittää päätöksenteon tuek. Säännöllinen seuranta ja reagointi päävastuualueittain 7. Strategiaprosesa kehitetään ja keskitetään yhdistämällä strategiaprosesa ja hyvinvointikertomuksen mittaristoa. 8. Hankinta-osaamisen vahvistaminen. Tehostetaan KL-kuntahankintojen käyttöä hankinta-aoissa. MUU HALLINTOPALVELU Kohde Vastuu Aikataulu 1 Talousseurantaan myös kuukauttainen Hall 2017-> hallintokuntakohtainen ennustaminen 2 Laskutusprosesn sähköistäminen, e-laskut / Hall 2016-> suoramaksut 3 Palkanlaskennan sähköistäminen Hall toteutettu 4 Kunnan yhteispalvelupiste Hall toteutettu 5 Sisäisen viestinnän tehostaminen / Intranetti Hall 3/2016, valmis 6 Perinnän kehittäminen, sähköistäminen Hall 6/ Henkilöstön tulospalkkaus Hall 2016-> 8 Sähköisen hankinnan kehittäminen Hall 2017-> 9 Henkilöstöhallintoon panostaminen Hall 6/2016-> jatkuva proses 10 Sairauspoissaolojen ja työtapaturmien vähentäminen Hall. jatkuva proses 11 Työllistämistoimenpiteet, nuorten työpajatoiminnan Hall toiminnassa 2

3 (Nuorten ystävät) yhdistäminen kunnan toimintoihin. Toimintojen uudelleenjärjestelyt v.2016 loppuun saakka 12 Lomitushallinnon uudelleenjärjestelyt ->2017 loppuun mennessä 13 Keskitettyjen toimistopalveluiden ja yhteispalvelupisteen henkilöstön työtehtävien uudelleen tarkastelu 14 Selvitetään onko toiminnan kannalta tarpeen yhdistää soaali- ja terveyspalveluiden ja opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimistohenkilöstön keskitettyihin toimistopalveluihin 8/2016 mennessä 12/2016 mennessä 1. Talousseurantaa kehitetään ten, että ennustamisen kautta reagoitaiin nopeammin talouden vaihteluihin olemassa prosesna, vaatii säisen laskennan käyttöön oton, ulkoisen laskennan rinnalle 2. Myyntilaskutusprosesn sähköistäminen (e-laskut) ja Sepa-suoramaksu huomioiminen. irrytään kokoajan toimittajien kanssa e-laskujen käyttöön samoin kuin Sepa-laskutuksessa. 3. Palkanlaskennan eri osa-alueiden sähköistäminen (työsopimukset ja viranhoitomääräykset sekä keskeytykset) toteutettu 2016 tammikuussa. 4. Kunnan yhteispalvelupiste johon enjaisesti keskitetään kunnan infopiste. Yhteispalvelupisteeseen toimintoja kehitetään edelleen. liittyy osalta keskitettyjen toimistopalvelujen kehittämiseen 5. Kuntaorganisaation säistä viestintää tehostetaan. Intranetti otetaan käyttöön. intra valmistuu maaliskuun loppuun 2016 mennessä. 6. Perinnän kehittäminen ja sähköistäminen perintäpalvelut järjestetään uudelleen kesäkuuhun 2016 mennessä 7. Henkilöstölle laaditaan kannustava tulospalkkaus. Tulospalkkauksella motivoidaan tiukkaan taloudenpitoon sekä tiettyyn palvelutasoon. sältyy henkilöstön koulutussuunnitelmaan, joka otettu käyttöön vuoden 2015 aikana. vaatii eri henkilöstöryhmien kanssa keskustelut, samoin kuin YTY-ryhmässä kunnanhallitus päättää linjaukset. 8. Kunnan sähköistä hankintaprosesa kehittään. 3

4 sältyy hankintalain uudistukseen. Kokonaisvaltainen uudistus, jossa hankinnat suoritetaan jatkossa sähköisesti. 9. Henkilöstöhallintoon panostaminen: Tehostetaan työnantajan roolia henkilöstöhallinnossa. 10. Sairauspoissaolojen vähentäminen em. henkilöstön tyky-toiminnan laajentaminen. jatkuva proses, josta johdetaan päävastuualueiden kautta. Kätellään kuukauttain joryssa 11. Työllistämistoimenpiteiden kehittäminen kunnassa (nuorten työpaja, nuorten etvän työn hanke ja muut aktivointitoimenpiteet) Yhteistoimintasopimus on voimassa Nuorten Ystävien kanssa vuoden 2016 loppuun saakka. mikäli toiminta jatketaan vuoden 2017 aikana, vaatii kilpailutuksen syksyllä Lomitushallinnon uudelleenjärjestelyt. Hallinnon sopeuttaminen Melan maksamaan hallintorahaan. Uu lomituspalvelulaki voimaan 2016 alusta. Organisointi jatkuu ja liittyy oleellisesti tulevaan Maakunta-alueeseen, jossa valtio katsoo, mitkä vastuualueet ovat Maakuntahallinnossa ja mitkä jäävät kunnan vastuulle. Päätök vuoden 2017 aikana. 13. Hallintopalveluiden toimistohenkilöstön tehtävien jaot/rekrytoinnit eläköitymien myötä. huomioitu henkilöstösuunnittelussa 14. Selvitetään soaali- ja terveyspalveluiden ja opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimistohenkilöstön yhdistäminen keskitettyihin toimistopalveluihin aa tulee ratkaista vuoden 2016 aikana. OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Kohde Vastuu Aikataulu Seuranta 1 Logistiikan sopeuttamisohjelma rehtorit 2 Palveluverkon kehittäminen hallinto ja luottamushenkilöt 3 Perusopetuksen henkilöstörakenteen ja hallinto, rehtori ja tuntikehyksen selvittäminen ja mahdollinen sopeuttaminen luottamushenkilöt 4 Lukion kustannusrakenteen selvittäminen opetuspalvelujohtaja ja mahdollinen sopeuttaminen ja luottamushenkilöt 5 Hallintorakenteen selkeyttäminen ja luottamushenkilöt, sopeuttaminen pva-johtaja 6 Aakasmaksujen päivittäminen hallinto 4

5 7 Muiden oppilashuollon kustannusten hallinto selvittäminen 8 Työssä jaksamiseen panostaminen kaikki 9 Yhteistyön tehostaminen hallintokunnan kaikki sällä 10 Kestävän kehityksen huomioiminen arjen toiminnoissa kaikki 1. Logistiikan sopeuttamisohjelma kuljetusreittien suunnittelun tehostaminen aakkaan näkökulmasta koulujen alkamis- ja loppumisaikojen ja linjavuorojen aikataulujen yhteensovittaminen kuljetusoppilaiden joittaminen samalle luokalle koulukuljetusperiaatteiden päivittämisessä huomioidaan myös taloudelliset resurst 2. Palveluverkon kehittäminen joustava oppilaakottoalueiden tarkastelu opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden kehittämissuunnitelman laatiminen koulu- ja päivähoitoverkon säännöllinen tarkastelu 3. Perusopetuksen henkilöstörakenteen ja tuntikehyksen selvittäminen ja mahdollinen sopeuttaminen jakotuntien myöntämisperusteiden yhtenäistäminen tuntikehyksen ja ryhmäkokojen sopeuttaminen 4. Lukion kustannusrakenteen selvittäminen ja mahdollinen sopeuttaminen lukion tuntikehyksen sopeuttaminen vastaamaan oppilasmäärää yhteistyön syventäminen muiden lukioiden kanssa 5. Hallintorakenteen selkeyttäminen ja sopeuttaminen joustava hallintorakenteen sopeuttaminen kaikilla tasoilla hallinnon toimitilojen keskittäminen yhteen paikkaan 6. Aakasmaksujen säännöllinen päivittäminen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen säännöllinen tarkistaminen päivähoidon maksuperusteiden säännöllinen tarkistaminen tilojen käyttökorvausten yhtenäistäminen ja säännöllinen tarkistaminen 7. Muiden oppilashuollon kustannusten selvittäminen ja vaikuttavuuden arviointi oppilashuollon kustannusten jatkuva tarkastelu ja kustannuka alentavat toimenpiteet avustajaresursn joustava tarkastelu opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden sällä avustajatarpeen määrittelyprosesn ottaminen käyttöön varhaiskasvatuksessa Lapset puheek -menetelmää tarjotaan huoltajille 5

6 8. Työssä jaksamiseen panostaminen selvitetään millä keinoilla pystyttäiin parantamaan työssä jaksamista. sairauspoissaolojen ja jaiskustannusten vähentäminen TYKY-toiminnan kehittäminen 9. Yhteistyön tehostaminen hallintokunnan sällä koko hallintokunnan yhteiset koulutukset ja emieskoulutukset toimintatapojen ja -valtuuken yhtenäistäminen johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen 10. Kestävän kehityksen huomioiminen arjen toiminnoissa kierrätyksen lisääminen energiaa ja vettä säästävät toimenpiteet ykköissä kestävän kehityksen tehostettu huomioiminen kasvatustoiminnassa VAPAA-AIKAPALVELUT Toimenpiteet ja tilanne : 1. Kirjaston kiinnipito kesäin kolme viikkoa Koivu- ja Tähti -kulttuurikeskuksen toiminnan kehittäminen Aakasmaksujen tarkistaminen Oulujoki-Opiston kurshintoihin 5 %:n korotus tammikuussa Liikuntapaikkamaksuihin 5 %:n korotus Alle 18-vuotiaden liikuntapaikkojen ilmaisvuorot tarkasteluun Kysyntää vastaavat palvelut nopea reagointi kysyntään 6. Kirjastoaineiston kuljetus- ja hankintakustannusten pieneneminen OUTI- yhteistyön myötä. 7. Kirjastoautopalvelujen tarjoaminen/myyminen naapurikunnille Monipalveluauton palvelukokonaisuuden selkeyttäminen 8. Sijaisten palkkaaminen vain välttämättömään tarpeeseen tarve tarkastellaan tapauskohtaisesti SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 6

7 Kohde Vastuu Aikataulu säästö / tuotto euroina 1. Ennaltaehkäisevän työn ja ennakoivien palvelumuotojen vahvistaminen Kaikki vastuualueet Palvelurakenteiden uudistaminen Kaikki vastuualueet Ostopalvelujen vs. oman toiminnan arvioiminen Kaikki vastuualueet Henkilöstöaat Kaikki vastuualueet Aakasmaksut Kaikki vastuualueet Erityiskysymykset: Sairaanhoidollisten tukipalvelujen järjestäminen Laajaa väestöpohjaa edellyttävät erityispalvelut Ennaltaehkäisevän työn ja ennakoivien palvelumuotojen vahvistaminen Painopiste soaalihuoltolain mukaiseen palvelutarpeen arviointiin ja palvelujen järjestämiseen Poikkihallinnollinen ennaltaehkäisevä työ: Lapset puheek menetelmän laaja-alainen käyttöönotto ja juuruttaminen Soaalinen työllistämisen ja pajatoiminnan kehittäminen yhteistoiminnassa Eläkeselvitysten prosesn parantaminen Poikkihallinnollinen ennaltaehkäisevä työ: Liikuntaneuvonnan käynnistäminen Kustannusvaikutus: lastensuojelun perhehoito ,-/vuo, vahvasti tuettu perhehoito ,-/vuo, perhekotihoito ,-/vuo, laistoshoito ,-/vrk Kustannusvaikutus: pitkäaikainen tuloton toimeentuloaakas ,-/vuo Kustannusvaikutus: lonkan primaari tekonivelleikkaus 7.300,- 7

8 2. Palvelurakenteiden uudistaminen avohuollon ja hoidon vahvistaminen palveluohjauksen vahvistaminen vanhusten pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen akuutin vuodeosastotoiminnan tehostaminen Kustannuvaikutus: tehostettu laitoshoito ,-/paikka/vuo, peruslaitoshoito ,-/paikka/vuo tai ss/vuo, tehostettu palveluasuminen ,-/paikka/v, kotihoito 32,-/tunti. 3. Ostopalvelujen vs. oman toiminnan arvioiminen aakaskohtainen palvelujen järjestämisen arviointi palvelurakenteeseen liittyvä arviointi palveluohjauksen vahvistaminen Kustannusvaikutus: palvelukohtainen kustannuslaskenta 4. Henkilöstöaat sairauspoissaolojen seuraaminen ja varhaisen puuttumisen mallin vahvistaminen yhteistoiminnassa työterveyshuollon kanssa osatyökykyisten työntekijöiden kolmikantaneuvottelut yhteistoiminnassa työterveyshuollon kanssa vakinaisen henkilöstön osaamisen vahvistaminen ja mitoitusten mukainen allokointi Kustannuvaikutus: jaisten käyttö% 5. Aakasmaksut säännönmukainen tarkistaminen aakasmaksulainsäädännön mukaisesti kustannusvaikutus: aakasmaksukertymä yhteensä ,-/vuo 6. Erityiskysymykset sairaanhoidollisten tukipalvelujen järjestäminen (laboratorio- ja kuvantamistoiminta, lääkehuolto) laajaa väestöpohjaa edellyttävät erityispalvelut (työterveyshuolto, päihdepalvelut, eshostot) TEKNISET PALVELUT Kohde Vastuu Aikatau lu 1. Palvelutuotannon kannalta tarpeettomien rakennuken myynti /vuokraus - Muhostien pvk, ulkoiset kulut 9000 euroa /vuo, huom. bänditilana, tulot 3000 Tekn./ Hall säästö/tu otto euroa säästö yhteensä seuran ta 8

9 - Veturitien päiväkoti ulkoiset kulut euroa /vuo - Mäntyrannan liikuntasali, HUOM! palvelutuotannon käytössä - Mäntyrannan vanha koulu, - 2. Elinkaaren lopussa olevien rakennuken purku/myynti - Nuoriso- /voimailutalo ulkoiset kulut Ponkilan kioski, 600 euroa /vuo - Ainolan kiinteistö, Wanha apteekki, Ukkolan navetta, 600 euroa /vuo - Kylmälänkylän koulun opettajien asuntola, - - Apulan rakennukset, 4000 euroa /vuo johtaja/m aanraken nusmesta ri /asunto hteeri säästö yhteensä Kiinteistöjen energiakustannusten alentaminen. - Huovilan koulun maalämpö, investointikustannus euroa - Jäähallin energiatehokkuuden parantaminen johtaja / Asennus mestari säästö Yläkoulun aurinkopaneelijärjestelmän mahdollinen toteutus 4. Palvelutuotannon mitoitus ja toimintamallien kehittäminen - Varikon toimipisteen irto Nuorisotielle, varikon myyntituloarvio euroa, muutostyöt investointikustannusarvio euroa johtaja, rakennus mestari säästö säästö Konekeskuksen kaluston täydentäminen - yhden huoltoauton hankinta investointikustannus euroa 7. Henkilöstön sairauspoissaolojen vähentäminen ja työtyytyväisyyden parantaminen johtaja/m aanraken nusmesta ri johtaja, emiehet 8. Pienten metsäkiinteistöjen ja määräalojen myynti Maanmitt austeknik ko euroa /vuo

Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2014-2015

Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2014-2015 Perusturvalautakunta 24 20.02.2014 Lumijoen kunnan talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2014-2015 Ptltk 24 Talouspäällikkö Anna-Liisa Vesa on laatinut seuraavansisältöisen Lumijoen kunnan talouden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVASTUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUSLAUTAKUNTA. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUSLAUTAKUNTA. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2011 / OPETUSLAUTAKUNTA Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Talousarvion toteutuminen Laskennallisella tasaisen kulutuksen vauhdilla tammi-elokuun

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUSLAUTAKUNTA. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUSLAUTAKUNTA. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2011 / OPETUSLAUTAKUNTA Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Talousarvion toteutuminen Laskennallisella tasaisen kulutuksen vauhdilla tammi-elokuun

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2016 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS-PALVELUT 1 2 3 4 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun toteuma olisi 66,67 %. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS- PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS- PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 / OPETUS- JA VARHAISKASVATUS- PALVELUT 1 OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT YHTEENSÄ 2 3 Päävastuualueen johtajan katsaus Laskennallisella tasaisella kertymällä tammi-huhtikuun

Lisätiedot

OPETUSPALVELUJEN TOIMINTAKERTOMUS 2010

OPETUSPALVELUJEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 OPETUSPALVELUJEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 Päävastuualueen johtajan katsaus Opetuslautakunnan vuoden 2010 toteuma oli ylijäämäinen n. 263.000. Toimintamenot toteutuivat 97,73 %:lla budjetoidusta eli alitusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TOIMINTAKERTOMUS 2016 OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT TOIMINTAKERTOMUS 2016 OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Päävastuualueen johtajan katsaus Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden vuoden 2016 talousarvion toteuma oli (98,41%) ja se jäi plussalle 273.776.50.

Lisätiedot

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari Hallintopalveluiden talousarvio 2017 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari 3.10.2016 Hallinnon tukipalveluiden sitovat tavoitteet Strateginen tavoite ja kriittinen menestystekijä Tavoite

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2016 / SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT HAMMASHOITO Päävastuualueen johtajan katsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen vuoden 2016 neljän ensimmäisen kuukauden toimintakatteen käyttöprosentti

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 /TEKNISET PALVELUT TEKNISET PALVELUT / YHTEENSÄ Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-30.04.2016 Tarkastelujakso kattaa vuoden ensimmäisen kolmanneksen,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET 21.4. 2015 Peruspalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluihin ohjautuminen Erityishuolto-ohjelman piirissä olevan lapsen

Lisätiedot

Tasapainotuslaskurin tulokset. Ajalta

Tasapainotuslaskurin tulokset. Ajalta Tasapainotuslaskurin tulokset Ajalta 2.2.-1.6.2015 Tasapainotuslaskurin tulokset Sivulla/laskurissa käyntejä 735 kpl Lähetettyjä vastauksia 198 kpl Tehtyjä valintoja 2 997 kpl Valintojen jakautuminen aihealueittain;

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen

Lisätiedot

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE

TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE TEUVAN KUNTASTRATEGIA VALTUUSTOKAUDELLE 2018-2021 2 Strategiset painopisteet Kunnan talouden tasapainottaminen ja keskeisten palveluiden turvaaminen Kunnan vetovoiman ja elinkeinoelämän edistäminen Lasten

Lisätiedot

ARVIO YHTEISTOIMINTA -ALUEEN VAIHTAMISESTA

ARVIO YHTEISTOIMINTA -ALUEEN VAIHTAMISESTA ARVIO YHTEISTOIMINTA -ALUEEN VAIHTAMISESTA TIIVISTELMÄ YHTEISTOIMINTA-ALUEEN VAIHTAMISEN PÄÄTAVOITTEISTA Toteuttaa Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen kanssa luottamukseen perustuvaa sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki

Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015 näköalojen kaupunki Pormestari Anna-Kaisa Ikosen esitys vuoden 2015 talousarvioksi Tampereen kaupunkistrategia 2025 27.10.2014 Tampere 2015 talousarvion lähtökohdat

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö

Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö Raportti 5.6.2014 2.6.2014 Page 1 Perusturvakuntayhtymä Akselin selvitystyön kokonaisuudet Palvelurakenteen ja hallintomallin analyysi nykyinen

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4.

uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4. Hallintopalvelukeskuksen toiminnallisten tavoitteiden toteuma 1.1. 31.7.2015 Hallintolautakunta (=valtuustoon nähden sitovia) Sitovat tavoitteet Mittarit/Tunnusl uvut Mittarin tulos/ 7/2015 Henkilöstön

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot

SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen

SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen SOTE VALMISTELU TOUKOKUU 2017 Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen 12.5.2017 Kymenlaakson Sote-uudistuksen esivalmisteluvaiheen organisointi SOTE projektijohtaja Annikki Niiranen SOTE projektiryhmä

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS

VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS VAPAA-AIKAPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2015 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto,

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Salpausselän kuntajakoselvitys Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti, Nastola Pinta-ala 2191 km2

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä

Kriittinen menestystekijä Kriittinen menestystekijä Hanke, tavoite OSAAVA JOHTO JA MOTIVOITUNUT HENKILOSTÖ Valmentava ja kannustava johtaminen Toimiva sisäinen viestintä Toimiva työyhteisö ja motivoitunut osaava henkilöstö Henkilöstöohjelman

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja

LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA. Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja LIIKETOIMINNAN JOHTOKUNTA Vastuuhenkilö: Teknisen keskuksen johtaja Teknisen keskuksen tavoitteena on tuottaa kaupungin sisäiset tuki- ja muut palvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet 2014 Talouden tasapainottamisohjelma hyväksytty valtuustossa 4.11.2013 71 Alla olevassa taulukossa: TA = talousarvioon sisältyvät toimenpiteet TOT = merkitään

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt

Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt 1 LOIMAAN KAUPUNKI 25.4.2013 Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt Yhteiset säästökohteet, konsernia koskevat kohteet Vuokra-asuntojen määrän hallittu alasajo. /määrän vähentäminen

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016 Kaupunginhallitus 5.10.2016 Kuopion kaupungin talousarvio 2016 sekä vuosien 2016-2019 toimintaja taloussuunnitelma Sivu 87: sivun loppuun lisätään kasvun ja oppimisen palvelualueen toiminnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa linjatun

Lisätiedot

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu kriittinen tavoitteet ja hankkeet Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Monikulttuurisuuden edistäminen ja hyödyntäminen Monikulttuurisuusohjelman

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta Strategian aikajänne on valtuustokausi + vuosi Keminmaan kunta 2018 Strategian osa-alueet: 1. Talouden oikaisuliike 2. Kuntarakenne ja sote uudistus 3. Kunnan

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2 SIVISTYSTOIMEN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT vv. 2016- Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT

OSAVUOSIKATSAUS /TEKNISET PALVELUT OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2016 /TEKNISET PALVELUT TEKNISET PALVELUT / YHTEENSÄ Tekniset palvelut, päävastuualueen johtajan katsaus 1.1.-31.08.2016 Tarkastelujakso kattaa vuoden ensimmäisen kolmanneksen,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin organisaatio

Hämeenlinnan kaupungin organisaatio Uusi kunta 2017 Hämeenlinnan kaupungin organisaatio 1.6.2017 lautakunta Kaupunkirakennelautakunta hyvinvointitoimiala Kaupunkirakennetoimiala terveystoimiala Hämeenlinnan kaupungin poliittinen organisaatio

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa. Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014

TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa. Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014 TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014 PALIN tarkoituksena on osallistua Espoon TATU-ohjelmaan valmistelemalla siihen seuraavia asioita: 1.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Yleistä Maisema-mallista

Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa liite 1 Raision mallista Maisema-malliin 2000-luvun alkuvuodet Miten saada menojen kasvu kuriin? Miten reagoida kysynnän muutoksiin? Miten

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011 Sosiaalipalvelujen organisaatio 1.5.2011 SOSIAALIPALVELUT Kehitysvammahuolto Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Palvelukodit ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 1 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 1 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT... 2 HALLINTOPALVELUT... 2 TYÖSUOJELUTOIMINTA... 2 VIESTINTÄ... 2 KEHITTÄMISRYHMÄ...

Lisätiedot

Kuntaliiton säästökysely 2018 hallitusohjelman ja kehysriihen vaikutuksista kuntien talouteen

Kuntaliiton säästökysely 2018 hallitusohjelman ja kehysriihen vaikutuksista kuntien talouteen Kuntaliiton säästökysely 2018 hallitusohjelman ja kehysriihen vaikutuksista kuntien talouteen Tulokset Mikko Mehtonen Vastausmäärät Kysely oli liikkeellä 8.6.2018-17.8.2018 100 vastaajaa, josta:» Kuntia

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4. Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.2017 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Maakunnan esivalmistelun ohjausryhmä

Maakunnan esivalmistelun ohjausryhmä Maakunnan esivalmistelun ohjausryhmä 1 Kunnat Sote-uudistus kuntien ohjauksessa TL Lapin Soten poliittinen ohry Kuntien edustajat. Uudistuksen arvot ja periaatteet, tavoitteiden asettaminen. Linjaukset

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti.

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti. Perusturvalautakunta 60 28.08.2014 Perusturvatoimen vuoden 2015 talousarvio (ohm 13 ja 14) Ptltk 60 Tase 28.4.2014 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12.2013 aikataulun, jonka mukaan menoraamia

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018

LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 Palvelutuotantolautakunta 30.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2018 TAVOITTEET...1 1.1 Toiminnan sisältö

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LNPO)

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LNPO) Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LNPO) Taloustiedon keräämisen toimintamalli Vaihe 3 Kustannusten keräystaulukon täyttöohjeet vuodelta 2012 Ohjelman tavoitteet Tavoitteena on rakentaa

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto 1 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto Valmistelutyöryhmät ja ryhmien puheenjohtajat KANSALAISVAIKUTTAMINEN JA DEMOKRATIA TOIMINTAKYKY JA SOSIAALINEN TURVALLISUUS VARHAISKASVATUS,

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Saneerausohjelma v. 2015-2018. Jorma Rasinmäki / 8.9.2014

Saneerausohjelma v. 2015-2018. Jorma Rasinmäki / 8.9.2014 Saneerausohjelma v. 2015-2018 Jorma Rasinmäki / 8.9.2014 Kanslia Asuntojen myyntivoitto 500 Myydään tehostetusti erillisosakkeet (10 KPL) Kulttuurilaitosten avustukset 150 Teatteri, orkesteri, musiikkiopisto

Lisätiedot

Palveluverkkotyö. Tilannekatsaus 4.6.2009

Palveluverkkotyö. Tilannekatsaus 4.6.2009 Palveluverkkotyö Tilannekatsaus 4.6.2009 koulutus alakoulut 1.-6.lk yläkoulut 7.-9.lk lukio varhaiskasvatus päivähoito esikoulu iltapäivätoiminta nuorisopalvelu kirjasto ja tietopalvelut museopalvelut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä

Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Seminaari 27.8.2014 Johdanto Terveyskeskussairaaloiden rooli on muuttunut koko maassa. Tavoitteena

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021 Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016

Henkilöstösuunnitelma 2016 Henkilöstösuunnitelma 2016 Yt-toimikunta 16.11.2015 Kunnahallitus 16.11.2015 Kunnanvaltuusto 30.11.2015 1 SISÄLLYS 1. Henkilöstösuunnitelman tavoite... 3 2. Henkilöstöpoliittiset linjaukset... 3 3. Työvoimatarpeen

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN

HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN HYVVÄÄ MET PRUUVAAMA TEHÄ, MUTTA RIIMAA PUKKAA TULEHMAAN Kriittinen menestystekijä: Suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka Arviointikriteeri; henkilöstöstrategia ohjaa kunnan työnantajatoimintaa Tavoitteet

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot