Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LNPO)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LNPO)"

Transkriptio

1 Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma (LNPO) Taloustiedon keräämisen toimintamalli Vaihe 3 Kustannusten keräystaulukon täyttöohjeet vuodelta 2012

2 Ohjelman tavoitteet Tavoitteena on rakentaa lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteisö-suuntautunut strategia: lasten ja nuorten arjen tärkeimpien kehitysyhteisöjen (perhe, asuinalue, harrastukset) sekä peruspalvelujen vahvistaminen ja kasvatuskumppanuus peruspalvelujen ja niiden tukipalvelujen vahvistaminen niin, että erikoistuneiden palvelujen tarve ja kuormitus vähenevät Tavoitteena on ohjelmatyön painopisteen siirtäminen ongelmien havaitsemisesta, ehkäisystä ja hoidosta hyvinvoinnin edellytysten vahvistamiseen Lapsi- ja nuorisovaikutusten arviointi huomioidaan kaikessa kunnan päätöksenteossa Tuotoksena ohjelma-asiakirja (valmistunut maaliskuussa 2011) sekä liiteraportti (valmistunut huhtikuussa 2011) Liiteraportissa lähtökohdat, tilastot, kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikkaa vuodesta 2005 alkaen kuvaavan tiedon yhteenveto ja analyysi, lasten ja nuorten hyvinvointikehitystä kuvaavaa tietoa

3 Taustaa Seudullinen LNPO (TUKEVA hankkeen tuella) LNPO 2025 ohjelman valmistelu käynnistyi syksyllä 2010 ja seudullinen osuus on valmistunut maaliskuussa 2012 ohjelma vuoteen 2025 saakka yhteiset tavoitteet ja toimintalinjat ovat suosituksia kunnille taloustiedon keruun toimintamallin vaiheet 1 ja 2 toteutettu v ja 2012, joissa kerättiin tiedot vuosilta Kuntien omat LNPO:t kuntatyöryhmät ovat valmistelleet esitykset seudullisesta LNPO:sta tiedoksi valtuustoille syksyn 2011 aikana ohjelman esittely sekä päätösesitys kuntakohtaisen ohjelman työstämisestä on käsitelty valtuustoissa vuoden 2011 lopulla kuntakohtaisten LNP-ohjelmien työstäminen toteutetaan pääsääntöisesti v aikana

4 Taloustietojen kerääminen Tavoitteena on kerätä 0-17-vuotiaita lapsia ja nuoria koskevat kunnalliset palvelukustannukset (myös ostopalvelut). Yksittäisissä tapauksissa (työpajatoiminta, ammattistartti,...) mukaan otetaan myös yli 17-vuotiaat. Tiedot kerätään vuodelta Kustannustietojen keruu toteutetaan juhannukseen mennessä. Keruu toteutetaan pääpiirtein samoin kuin vuoden 2011 tiedot. Kustannustietojen keruussa on kiinnitettävä erityistä huomiota palvelutasojen sisältöjen tarkistamiseen (kustannukset oikein kohdistettu värillisiin ruutuihin sisältökuvausten mukaisesti) ja niihin liittyvien kustannuspaikkojen dokumentointiin kunnan omaa jatkokäyttöä varten, mikäli sitä ei ole aikaisemmin tehty.

5 Palveluiden viisitasomalli Kustannukset kerätään kuvassa olevan viisitasomallin mukaisesti.

6 Taloustietojen keruutaulukko Täyttöohjeita löytyy solujen kommenteissa. Kustannukset merkitään värillisille ruuduille. Lisätietoja, esim. kustannuspaikkatietoja ym. muistiinpanoja kunnan omaan käyttöön voi merkitä taulukon oikealle puolelle. Huomioikaa vuoden 2012 tietoja kerätessänne aikaisemman tiedonkeruun kommentit, jotka löytyvät kuntakohtaisista raporteista. Edellisten vuosien lukuja on mahdollisuus korjata, mikäli havaitsette niissä puutteita. Lasten ja nuorten (pääosin alle 18 v.) käyttömenot (1000 ) vuonna Huom. komment it löyt Palvelutasot Yhteensä Varhaiskasvatus, 0-6-vuotiaat Varhaiskasvatus (kasvun ja oppimisen yleinen tuki) 0 Toimitilakustannukset 0 Kasvun ja oppimisen tehostettu ja erityinen tuki 0 Toimitilakustannukset 0 Esiopetus Esiopetus (yleinen tuki) 0 Toimitilakustannukset 0 Tehostettu ja erityinen tuki 0 Toimitilakustannukset 0

7 Kustannusten kirjaaminen Kustannuksiin luetaan käyttömenot, jotka kohdistuvat välittömästi ko. toimintaan. Kustannukset kirjataan 1000:na euroina, pienet kunnat voivat käyttää yhden desimaalin tarkkuutta esim. toimitiloissa. Kustannukset kirjataan vain kertaalleen, ei useampaan kohtaan ja bruttokäyttömenoina ilman miinusmerkkiä. Tuottoja ei huomioida lainkaan. Mikäli tarkkaa kustannusta ei ole saatavilla suoraan, esitetään arvio. Kommenteissa on hyvä mainita arvion peruste. Järjestöavustukset ja projektit/hankkeet kohdistetaan siihen palveluun, johon se kuuluu.

8 Toimitilat Toimitilakustannukset (poistot tai vuokrat, kalusto ja kaikki ylläpitokustannukset) otetaan erilleen omalle riville (ei eritellä palvelutasoittain). Tässä voidaan käyttää apuna pinta-alaperusteisia arvioita. Ostopalveluiden tilakustannukset voidaan arvioida prosenttien avulla. Niitä toimitetaan kunnille kuntaraporttien yhteydessä. Aamu- ja iltapäivätoiminta: koulun kokonaiskäyttöajan perusteella, ellei muuta perustetta ole helposti saatavilla. Aina on pyrittävä ensisijaisesti todellisten kustannusten selvittämiseen kirjanpidon perusteella!

9 Hallinto Toimialakohtaiset hallintokustannukset otetaan mukaan. Hallinnon tukipalvelut (esim. atk, taloushallinto, ruokapalvelut,...) huomioidaan, jos ne avustavat välittömästi näitä toimintoja. Ostopalvelut Palveluntuottajalta on pyydettävä kustannuserittelyt palvelutasoittain, esim. erikoissairaanhoidon palvelujen osalta kunnat pyytävät tiedot Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä Ritva Jussilalta tai Pia Peteriltä. Kustannukset, joita ei huomioida Korkoja, varauksia ja keskushallinnon kuluja ei oteta mukaan.

10 Lisätietoja: Projektipäällikkö Leena Hassi

Käytännön esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannusseurannasta Oulun seudulla

Käytännön esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannusseurannasta Oulun seudulla Oulun seutu Käytännön esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kustannusseurannasta Oulun seudulla Leena Hassi Kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi Lasten Kaste seminaari 12.-13.2.2013 TUKEVA

Lisätiedot

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:

Lisätiedot

Oulun seutu. Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelmatyö (LNPO) 20.9.2012 Leena Hassi

Oulun seutu. Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelmatyö (LNPO) 20.9.2012 Leena Hassi Oulun seutu Lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelmatyö (LNPO) 20.9.2012 Leena Hassi 1 2 LNPO:ssa mukana paljon toimijoita 184 t YHTEENSÄ N. 6 200 t ~ 163 vko 4 400 t 86 t 90 t 802 t + 350 t 309 t 4. Erikoistuneet

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan talous vuosina 2005 2010

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan talous vuosina 2005 2010 16.2.212 Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan talous vuosina 25 21 Jouko Narkilahti TUKEVA-hanke Oulun seutu 2 Sisältö Esipuhe... 3 Tiivistelmä... 4 1 Johdanto... 5 2 Aineisto... 5 3 Palvelukustannukset

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan talous vuosina 2005 2011 1.11.2012

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan talous vuosina 2005 2011 1.11.2012 LIITE 1 Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikan talous vuosina 2005 2011 1.11.2012 Jouko Narkilahti Leena Hassi Matti Rimpelä TUKEVA-hanke Oulun seutu LIITE 1 2 Sisältö Esipuhe... 3 Tiivistelmä...

Lisätiedot

TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke

TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke TUKEVA 2 Oulun seudun osahanke Irja Lampinen projektipäällikkö 6.5.2011 Rahoittaja STM (75 %) ja Oulun seudun kunnat (25%) Hallinnoija Oulun seutu Osahankealueet: * Oulun seutu * Oulunkaari * Kainuu *

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) 31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,

Lisätiedot

Kokonaiskustannusmalli Päivi Mäntysaari, 4.5.2010. Kokonaiskustannusmallin toteutus Tampereen yliopistossa

Kokonaiskustannusmalli Päivi Mäntysaari, 4.5.2010. Kokonaiskustannusmallin toteutus Tampereen yliopistossa 1 Kokonaiskustannusmallin toteutus Tampereen yliopistossa 2 Tavoitteet Kustannuslaskennan johdonmukainen liittäminen osaksi talousohjausta Kokonaiskustannusmallia ei toteuteta pelkästään yhteisrahoitteisessa

Lisätiedot

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025: 2. ohjelmaluonnos

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025: 2. ohjelmaluonnos 1. Ohjelmaluonnos hyväksytty 21.6.2011Oulun seutuvaltuustossa 2. Ohjelmaluonnos hyväksytty 15.9.2011 Oulun seutuhallituksessa Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025: 2. ohjelmaluonnos

Lisätiedot

Projektitutkijat Anssi Vartiainen ja Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut/ Helsingin kaupungin tietokeskus

Projektitutkijat Anssi Vartiainen ja Hanna Ahlgren-Leinvuo, Kuutosvertailut/ Helsingin kaupungin tietokeskus Palvelusisältöjen ja kustannusten määrittelytyön tärkeys taloudellisuus- ja tuottavuusvertailuissa. Kokemuksia kuutosvertailuista Kuntien tuottavuus- ja tuloksellisuus seminaari, Valtionvarainministeriö

Lisätiedot

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Investointien ja toiminnan muutosten vaikutukset palvelujen kustannuksiin Keskeiset periaatteet Kuntayhtymä vuokraa tilat pääsääntöisesti jäsenkunnilta

Lisätiedot

LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN TOIMENPIDEOHJELMA VUOTEEN 2017

LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN TOIMENPIDEOHJELMA VUOTEEN 2017 LAPSI- JA NUORISOPOLIITTINEN TOIMENPIDEOHJELMA VUOTEEN 2017 Kempeleen kunta Lapsi ja nuorisopoliittisen ohjelman kuntakohtainen työryhmä 2011-2012 Palveluvaliokunta 6.2.2013 Hyvinvoinnin lasten, nuorten

Lisätiedot

4.5.2011/Luonnos/LNPO projektiryhmä. Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025: 1. ohjelmaluonnos

4.5.2011/Luonnos/LNPO projektiryhmä. Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025: 1. ohjelmaluonnos 4.5.2011/Luonnos/LNPO projektiryhmä Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025: 1. ohjelmaluonnos 1 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Ohjelma-asiakirjan rakenne... 4 3. Strategiset vaihtoehdot

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliitiikka 2025: Kehitysnäkymiä ja suuntia

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliitiikka 2025: Kehitysnäkymiä ja suuntia Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliitiikka 2025: Kehitysnäkymiä ja suuntia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiforum Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Oulu 23.4.2012 Matti Rimpelä 25.4.2012 1 Virikkeeksi:

Lisätiedot

Laitoshoidosta omaan kotiin -laskentamalli

Laitoshoidosta omaan kotiin -laskentamalli Laitoshoidosta omaan kotiin -laskentamalli Tuula Pehkonen-Elmi KTM, TtM (Terveystaloustiede) Aija Kettunen VTT Marjo Pulliainen TtM (Terveystaloustiede) 19.3.2014 1 Selvityksen toimijat Tilaaja ARA Toteuttaja

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

Alueellisen toiminnan strategia

Alueellisen toiminnan strategia Alueellisen toiminnan strategia Luonnonvarakeskuksen perustamishankkeen sidosryhmäfoorumi 10.6.2014 Ilkka P. Laurila, kehitysjohtaja 23.6.2014 1 Lähtökohta Toimintaa lähes 40 paikkakunnalla - Laaja verkosto

Lisätiedot

XDW-TIETOVARASTO TALOUSHALLINNON OSA-ALUEEN TOTEUTUS

XDW-TIETOVARASTO TALOUSHALLINNON OSA-ALUEEN TOTEUTUS XDW-TIETOVARASTO TALOUSHALLINNON OSA-ALUEEN TOTEUTUS SISÄLLYS 1 TALOUSHALLINNON OSA-ALUEPROJEKTIN TAVOITE... 1 2 RAPORTOINNIN PERUSTA HAMKISSA... 1 3 TESTIRAPORTTI, OPH KUSTANNUSTIETOJEN RAPORTOINTI...

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

2.2.3 Seudullisesti keskeisten kehittämiskohteiden valinta ja yhteistyötahojen kuuleminen... 16

2.2.3 Seudullisesti keskeisten kehittämiskohteiden valinta ja yhteistyötahojen kuuleminen... 16 Ohjelmatyön käynnistyessä Oulun seudulla oli vuonna 2009 noin 97 000 alle 30- vuotiasta ja 27 500 lapsiperhettä. Lasten ja nuorten tuen ja palveluiden järjestämiseen käytetään 600 800 milj. eroa vuodessa.

Lisätiedot

Oulun seudun nuorten osallistamistoimenpiteet osana Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittista työtä

Oulun seudun nuorten osallistamistoimenpiteet osana Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittista työtä Oulun seudun nuorten osallistamistoimenpiteet osana Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittista työtä 1.1. 30.4.2013 Loppuraportti Sivistys- ja kulttuuripalvelut Asiantuntijapalveluiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikka vuoteen 2025

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikka vuoteen 2025 Ohjelma-asiakirja hyväksytty seutuhallituksessa 18.4.2012 Ohjelma-asiakirja käsitellään seutuvaltuustossa 14.6.2012 Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikka vuoteen 2025 Oulun seutu / TUKEVA -hanke

Lisätiedot

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 8/2008 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 Oppilaitosten

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 0,00 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 0,00

Lisätiedot

Arttu-seminaari 24.5.2011

Arttu-seminaari 24.5.2011 Arttu-seminaari 24.5.2011 Tervetuloa Lappeenrantaan! L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen 1 Lappeenranta 2011 72 000 asukkaan vahva ja monipuolinen maakuntakeskus

Lisätiedot

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti

IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010. Juha Palmunen, johtava konsultti IIN KUNNAN PÄIVÄKOTIYKSIKÖN YKSITYISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUS KUNNALLE RAPORTTI 8.6.2010 Juha Palmunen, johtava konsultti RAPORTIN SISÄLTÖ 1 TAUSTA JA TAVOITTEET 2 TYÖN ETENEMINEN 3 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Kuntaliitto ja kirjastoasiat

Kuntaliitto ja kirjastoasiat Kuntaliitto ja kirjastoasiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 1/2016 Johanna Selkee Johanna.selkee@kuntaliitto.fi Asioita Kansallinen tilastointi vertailtavuus kirjastotilastoinnin kanssa? Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikka vuoteen 2025

Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikka vuoteen 2025 Ohjelma-asiakirja hyväksytty seutuhallituksessa 18.4.2012 Ohjelma-asiakirja hyväksytty seutuvaltuustossa 14.6.2012 Oulun seudun kuntien lapsi- ja nuorisopolitiikka vuoteen 2025 Oulun seutu / TUKEVA -hanke

Lisätiedot

Tutkimuslaitosten HTH-tietojen analysointi ja hyödyntäminen

Tutkimuslaitosten HTH-tietojen analysointi ja hyödyntäminen Tutkimuslaitosten HTH-tietojen analysointi ja hyödyntäminen Tutkimuslaitosseminaari 4.11.2013 1 Perustettu 1991 Henkilöstön omistama Liikevaihto v. 2012: 6,0 M Työntekijöitä: 65 Optimaze.net tarjoaa työkalut

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto

Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto Sosiaali- ja terveystoimi Järjestäjähallinto Seudullisen sosiaali- ja terveystoimen tehtävänä on edistää yhteistoiminta-alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä sekä huolehtia siitä, että yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA

INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Sastamalan kaupunki Pääbudjetti INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Aliprosessi1: 3100 VARHAISKASVATUS, HALLINTO Selite TA+muutokset Viranhalt.esit. LTK KV TULOSLASKELMA Palkat ja palkkiot -306 000-309 500-309

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliitiikka 2025 ohjelmatyö Yhteisestä näkymästä toimenpideohjelmiin Matti Rimpelä 15.4.2011

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliitiikka 2025 ohjelmatyö Yhteisestä näkymästä toimenpideohjelmiin Matti Rimpelä 15.4.2011 Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliitiikka 2025 ohjelmatyö Yhteisestä näkymästä toimenpideohjelmiin Matti Rimpelä 15.4.2011 28.4.2011 1 Miksi menestystarina on päättynyt? Kunnat jääneet 1900-luvulle! 2000

Lisätiedot

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa

PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa PTH-yksikkö - toimija lähellä kuntaa Järjestämissuunnitelma PPSHP - mistä nyt sovittava? Päivi Hirsso 190402012 Perusterveydenhuollon vahvistaminen perusterveydenhuollon yksiköiden perustehtävänä Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja tutkimusrakenne, joka toimii

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2008 Musiikkioppilaitokset ja muun taiteenalan oppilaitokset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 Faksi 00530 HELSINKI 040 348 7766 Taiteenala

Lisätiedot

2. Lehtimäen kunnan talousasema ja palvelurakenne

2. Lehtimäen kunnan talousasema ja palvelurakenne Kunnanhallitus 102 20.06.2005 LEHTIMÄEN KUNNAN PALVELURAKENTEEN TARKASTELU, STRATEGIAT JA NÄIHIN LIITTYVÄT SELVITYKSET 100/01/011/2005 KH 102 1. Yleistä Kunnan strategiatyö on käynnistynyt vuoden 2004

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 5/2007 Suomen ulkomaankoulujen 6.3.2007 ylläpitäjille VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2006 Oppilaitosten ylläpitäjiä pyydetään

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Taulukko 41 Esi- ja perusopetuksen, perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä lukiokoulutuksen kustannustiedot

Taulukko 41 Esi- ja perusopetuksen, perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä lukiokoulutuksen kustannustiedot Kuntatalous 1(36) 2015 Taulukko 41 Esi- ja perusopetuksen, perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä lukiokoulutuksen kustannustiedot TIEDONKERUUN SISÄLTÖ JA OHJEET Kuntatalous 2(36) Johdanto

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011 Tase 31.12.2011 Budjetti vuodeksi 2012 Tuloslaskelmat vuosilta 2007-2011 ja budjetti vuodelle 2012 KOULUTUSTOIMINTA Toteutunut Toteutunut Toteutunut Toteutunut Budjetti Toteutunut

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Tulojen ja menojen täsmäytys, menoja ei voi olla enempää kuin tuloja

Tulojen ja menojen täsmäytys, menoja ei voi olla enempää kuin tuloja HANKKEEN RAHOITUS BUDJETTI TOTEUMA Kansallinen osuus 21 219,19 50,00 % 16 416,93 49,16 % EU-osuus 21 219,19 50,00 % 16 975,36 50,84 % YHTEENSÄ 42 438,38 100,00 % 33 392,29 100,00 % HANKKEEN KUSTANNUKSET

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan

Lisätiedot

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa KT Ulla Soukainen, palvelupäällikkö, Turku, 22.9.2015 Varhaiskasvatuslaki (muutokset vuodelta 1973 olevaan lakiin 8.5.2015/580, voimaan 1.8.2015) 9 b Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa 2009 -> Markku Rimpelä Palvelujen järjestämisen viitekehys Palvelusuunnitelma 2010 2013 2009 Kaikki palvelut paitsi sairaanhoito

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopolitiikka 2025 ohjelmatyö Sivustakatsojan poimintoja

Oulun seudun lapsi- ja nuorisopolitiikka 2025 ohjelmatyö Sivustakatsojan poimintoja Oulun seudun lapsi- ja nuorisopolitiikka 2025 ohjelmatyö Sivustakatsojan poimintoja TUKEVA 3 Oulun seudun kuntien osahankkeen loppuseminaari Oulu 11.9.2013 Matti Rimpelä Dosentti Tampereen yliopisto Johtamisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

JOKO JUURTUMISTA ON NÄKYVISSÄ?

JOKO JUURTUMISTA ON NÄKYVISSÄ? KASTE -ohjelma 3.1.3 Tuetaan lasten ja nuorten kehitystä ja parannetaan palveluja Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen Pohjois-Suomessa TUKEVA 3 juurruttamishanke JOKO JUURTUMISTA ON

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Taitoverstaan toiminta ja tulokset Nuorten työpajatoiminta Joensuun Nuorisoverstas ry edistää nuorten elämänhallintaa, koulutukseen ja työhön hakeutumista. Pääasiallisena toimintamuotona

Lisätiedot

Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli

Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli Ari Tarkiainen YTT Hankeasiantuntija Karelia-amk 14.2.2013 Mikkeli Kokemuksellisen hyvinvointitiedon haaste Tiedontuotannon analyysi Uudet menetelmät ja kanssakehittäminen Hyvinvointikertomus- hyvinvointijohtaminen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus OIVA. 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme

Peruspalvelukeskus OIVA. 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme Peruspalvelukeskus OIVA 2.4.2009 Peruspalvelukeskuksen johtaja Eeva Halme Päijät-Hämeen peruspalveluiden tuottajat 1.1.2007 Läntinen perusturvapiiri Heinola Lahti Kunta kahdeksikko= PHSOTEY:n peruspalvelukeskus

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kustannukset vertailukelpoisiksi. 14.11.2012 Sami Rantanen

Perusterveydenhuollon kustannukset vertailukelpoisiksi. 14.11.2012 Sami Rantanen Perusterveydenhuollon vertailukelpoisiksi 14.11.2012 Sami Rantanen Kustannuskohdistuksen malli Kaikki Käynnin suorat Käynnin suora työaika Vyörytetyt henkilöstökulut Muut kulut Käyntikohtaiset Sami Rantanen

Lisätiedot

Hirvensalmi Mikkeli Pertunmaa Puumala Ristiina. Seudullinen toimintamalli. - uusi näkökulma opetustoimeen

Hirvensalmi Mikkeli Pertunmaa Puumala Ristiina. Seudullinen toimintamalli. - uusi näkökulma opetustoimeen SEOP Hirvensalmi Mikkeli Pertunmaa Puumala Ristiina Seudullinen toimintamalli - uusi näkökulma opetustoimeen Seudullisen opetustoimen (SEOP) keskeiset periaatteet Toimintamalli Toiminta perustuu tilaaja-tuottajamaiseen

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Terveys- ja hoivapalvelut. AVOSAIRAANHOIDON KORVAUSLASKELMA 2016 Kuntalaskutus (TervhL 58 )

Loimaan kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus Terveys- ja hoivapalvelut. AVOSAIRAANHOIDON KORVAUSLASKELMA 2016 Kuntalaskutus (TervhL 58 ) AVOSAIRAANHOIDON KORVAUSLASKELMA 2016 Asiakasmaksut Muut tuotot yhteensä 234 500 60 600 295 100 Henkilöstökulut Palvelujen ostot Sisäiset hallintokustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut

Lisätiedot

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120

Lisätiedot

Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen

Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen Ympäristöterveydenhuolto ja Ympäristönsuojelu Lappeenranta, Joutseno, Taipalsaari, Savitaipale, Suomenniemi, Lemi, Luumäki, Ylämaa Alue Lappeenranta, Joutseno,

Lisätiedot

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010

Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 Omistajapolitiikka VUOSIRAPORTTI 2010 1. OHJELMAN TÄYTÄNTÖÖNPANO Ohjelma on formaatiltaan pikemmin toimenpideohjelma kuin strateginen ohjelma. Tämän vuoksi täytäntöönpano on perustunut niihin yksittäisiin

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Jyväskylä 15.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne

Lisätiedot

Tavoitteena turvallisuus

Tavoitteena turvallisuus Tavoitteena turvallisuus Ehkäisevä perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Päijät-Hämeessä Äitiys- ja lastenneuvolat Peruspalvelukeskus AAVA Susanna Leimio Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelman

Lisätiedot

Joustavat henkilöstöratkaisut varmistavat palvelutuotannon ja kustannustehokkuuden

Joustavat henkilöstöratkaisut varmistavat palvelutuotannon ja kustannustehokkuuden Joustavat henkilöstöratkaisut varmistavat palvelutuotannon ja kustannustehokkuuden Palvelutarjooma Rekrytointipalvelut Hallinnollinen tukipalvelu, haastattelut, sijaisvinkkaus, seurantapalvelu Sijaispalvelu

Lisätiedot

LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009. (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi

LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009. (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi LAPIN PÄIHDEPALVELUIDEN P KEHITTÄMINEN OSANA PÄIHDETYP IHDETYÖN KEHITTÄMISYKSIKK MISYKSIKKÖRAKENNETTA 2008-2009 Tunturi-Lappi (Enontekiö,, Kittilä, Kolari ja Muonio), Kemijärvi ja Rovaniemi Tausta Eduskunta

Lisätiedot

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa? 2.6.2016 Erityisliikunnan symposio Paula Risikko, TtT Nykytila 02.06.2016 Paula Risikko 2 Kansansairaudet ja niiden ehkäisy

Lisätiedot

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010 Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010 OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PL 380 00531 HELSINKI Yhteystiedot Faksi 040 348 7766 Koulutuksen

Lisätiedot

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa Johtajuusfoorumi 19.3.2013 Tampere Arto Lamberg Varhaiskasvatusjohtaja TIIVISTELMÄ Palveluiden järjestäminen Kunnan toiminnassa on keskeistä strategisten

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnanhallitus 144 16.06.2014 Lausuntopyyntö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkunnille kuntayhtymän vuoden 2015 ja talousarvion vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 193/00.04.01/2014

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

LNPO:ssa TEHDYT TYÖTUNNIT ja KUSTANNUKSET Liite 1

LNPO:ssa TEHDYT TYÖTUNNIT ja KUSTANNUKSET Liite 1 LNPO:ssa TEHDYT TYÖTUNNIT ja KUSTANNUKSET Liite 1 1. TYÖTUNNIT 1.1 Työtunnit eriteltynä OSALLISTUJAT Taho vars. vara 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10 yht. Sinikka Salo, pj Oulu x x x x x x x x x x 9 Marjut

Lisätiedot

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016 YPÄJÄN KUNTA Sivu 1 001000 Vaalit 3001 Myyntituotot 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3001 Myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3 800 100,0 4 4 4003 Maksetut palkat ja palkkiot -3 500 100,0-4

Lisätiedot

Kunnanhallituksen tulosalue

Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen

Lisätiedot

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen 10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? HÄMEENLINNA - Suomen vanhin sisämaakaupunki Hämeenlinna Suomen keskipiste (väestöllinen) HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti

Lisätiedot

TB 2014 vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 1/30.1.2014

TB 2014 vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 1/30.1.2014 KÄYTTÖTALOUS 2014 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tulot yhteensä 9 023 000 Perusopetuslinja Menot yhteensä 326 722 000 Perusopetuslinja - Henkilöstön

Lisätiedot

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi.

Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lapset puheeksi- menetelmä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Lapset puheeksi koulutus Oulu 6.5.2014 Muutos nyt. Lapset puheeksi. Lasten ja aikuisten palvelut Koti Varhaiskasvatus Koulu Harrastukset Rakenteellinen

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot