Budjetointiohje vuoden 2017 kunta-alan eläkemaksuihin ja arvioita vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Budjetointiohje vuoden 2017 kunta-alan eläkemaksuihin ja arvioita vuosille"

Transkriptio

1 BUDJETOINTIOHJE 1 (9) Budjetointiohje vuoden 2017 kunta-alan eläkemaksuihin ja arvioita vuosille Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä toisin kuin jäsenyhteisöille lähetetyissä yleiskirjeissä, joissa on kerrottu vain ko. jäsenyhteisön maksuluokkaa koskevat asiat. Tämän ohjeen laatimishetkellä ei ole vielä varmistunut toteutuuko kilpailukykysopimus työmarkkinoiden keskusjärjestöjen sopiman neuvottelutuloksen mukaisena. Kilpailukykysopimuksessa on sovittu, että työntekijän työeläkevakuutusmaksua korotettaisiin asteittain 1,2 prosenttiyksiköllä vuoden 2017 eläkesopimuksessa sovitusta tasosta ja että työnantajan työeläkevakuutusmaksua alennettaisiin vastaavasti. Kilpailukykysopimus vaikuttaisi myös kunta-alan palkkaperusteisiin maksuihin. Tämä ohje on selkeyden vuoksi kirjoitettu lähtien oletuksesta, että kilpailukykysopimuksen eläkemaksuja koskevat osat toteutuvat. Edellä mainituista yleiskirjeistä löytyvät luvut myös sitä tilannetta varten, että myöhemmin käy ilmi, etteivät kilpailukykysopimuksen eläkemaksuja koskevat osat toteudu. Tällöin Keva tulee päivittämään myös tämän ohjeen. Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva julkisten alojen eläkelaki (JuEL, 81/2016) ei muuta kunta-alan eläkemaksun määräytymistä. Uuden lain myötä palkansaajan eläkemaksua kutsutaan jatkossa työntekijän eläkemaksuksi. Palkkasummalla tarkoitetaan jäsenyhteisön kunnallisen eläkejärjestelmän piirissä olevien työntekijöiden JuEL-palkkasummaa. Vuodelle 2019 kaavailtu sote-uudistus muuttanee myös merkittävällä tavalla kunta-alan eläkemaksujen määräytymistä. Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Heli Backmanin vetämä sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön virkamiehistä koostuva virkamiesryhmä on arvioinut ja tehnyt ehdotuksen sote-uudistuksen ja maakuntien perustamisen henkilöstösiirtoihin liittyvistä kunnallisen eläkejärjestelmän muutostarpeista. Ryhmän raportti on saatavilla osoitteesta: Keskeinen eläkemaksuja koskeva muutosesitys olisi eläkemenoperusteisen maksun korvaaminen tasausmaksulla, joka määrättäisiin vain kunnille ja maakunnille. Muutoksen toteutuminen on vielä epävarmaa ja maksuun liittyvät yksityiskohdat ovat täsmentymättä, joten eläkemenoperusteisesta tai sen korvaavasta tasausmaksusta maksusta tai sen jakautumisesta ei tässä vaiheessa voida esittää työnantajakohtaista arviota eikä budjetointiohjetta vuodelle Tämän hetken arvion mukaan tasausmaksun kokonaismäärä olisi noin 73 % vuoden 2018 arvioidusta eläkemenoperusteisen maksun kokonaismäärästä..

2 BUDJETOINTIOHJE 2 (9) Tavoitteenamme on pitää kuntatyön sivukuluksi luettavat eläkemaksut eli palkkaperusteinen ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu (varhe-maksu) yksityisen sektorin eläkemaksun (TyEL-maksu) vastaavien komponenttien suuruisina. Vuonna 2017 työnantajalta perittävän palkkaperusteisen maksun arvioidaan laskevan 0,05 prosenttiyksikköä vuoden 2016 tasosta 17,05 prosenttiin. Varhe-maksun arvioidaan pysyvän keskimäärin 0,90 prosentissa palkkasummasta. Varhe-maksun määrä kuitenkin vaihtelee jäsenyhteisöittäin maksun piirin kuuluvien eläkkeiden alkavuuden mukaan. Eläkemenoperusteisella maksulla katetaan se osa kunnallisen eläkejärjestelmän rahoitustarpeesta, joka ylittää palkkaperusteisen ja varhe-maksun tuoton. Se on riippumaton talousarviovuoden palkoista ja perustuu niihin maksussa oleviin eläkkeisiin, jotka ovat karttuneet ennen vuotta Vuoden 2017 eläkemenoperusteisen maksun ennakoidaan laskevan edellisestä vuodesta sekä euromääräisesti että suhteessa palkkasummaan. Nykyisten rahoituslaskelmien valossa työnantajan palkkasummaan suhteutettujen eläkemaksujen arvioidaan laskevan keskimäärin 1,26 prosenttiyksikköä, kun huomioidaan kilpailukykysopimuksen eläkemaksuja koskevat osat. Ilman näitä eläkemaksuihin vaikuttavia kilpailukykysopimuksen osia työnantajan eläkemaksu laskisi 1,06 prosenttiyksikköä. Maksun tulevaan kehitykseen vaikuttaa suuresti kunnallisen palkkasumman kehitys, jonka arvioiminen palvelurakenteiden muuttuessa ja ostopalvelujen yleistyessä erityisesti sote-uudistuksen myötä on haasteellista. Kunkin jäsenyhteisön maksut suhteessa palkkasummaan voivat muuttua eri maksukomponenttien erilaisen kehityksen vuoksi. Maksun ennakoidussa jakautumisessa eri komponenttien kesken olemme käyttäneet Eläketurvakeskuksen päivättyä lyhyen aikavälin maksuennusteen arvioita työntekijän eläkemaksusta. Lisäksi olemme erikseen huomioineet kilpailukykysopimuksen eläkemaksuja koskevat osat. Vuoden 2017 kunta-alan maksujen budjetointi Olemme koonneet tähän osioon palkkaperusteisen, eläkemenoperusteisen ja varhe-maksun budjetointiohjeet.

3 BUDJETOINTIOHJE 3 (9) Palkkaperusteiset maksut 2017 Arvioitu maksuprosentti palkoista Työnantajan palkkaperusteinen maksu 17,05 Työntekijän eläkemaksu alle 53-vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä Työntekijän eläkemaksu vuotiailla Pientyönantajan (palkkasumma alle 2,08M ) varhaiseläkemenoperusteinen maksu 6,15 7,65 0,90 Muulla perusteella määräytyvät maksut 2017 Arviointikerroin vuodelle 2017 Eläkemenoperusteinen maksu 0,76 Varhaiseläkemenoperusteinen maksu suuret työnantajat (palkkasumma yli 33,3 milj. euroa) ja keskisuuret työnantajat (palkkasumma 2,08-33,3 milj. euroa) Palkkaperusteinen maksu Varhe-maksu Palkkaperusteinen ennakkomaksu jakautuu kahteen osaan: työnantajan maksuun ja työntekijän eläkemaksuun. Työnantajan maksuprosentti on kaikille jäsenyhteisöille sama, ja sen ennakoidaan laskevan 0,05 prosenttiyksiköllä vuoden 2016 tasosta 17,05 prosenttiin. Tämä merkitsee sitä, että vuonna 2017 palkkasumman perusteella perittävä maksuprosentti yhdessä keskimääräisen palkkasummaan suhteutetun varhe-maksun kanssa on keskimäärin saman suuruinen kuin yksityisen sektorin arvioitu keskimääräinen työeläkemaksuprosentti. Koska työntekijän eläkemaksun suuruus selviää vasta loppuvuodesta 2016, arvioissa on käytetty Eläketurvakeskuksen lyhyen aikavälin maksutasoennusteen lukuja, joihin Keva on lisännyt kilpailukykysopimuksen eläkemaksuja koskevat osat. Tämän hetken tiedon mukaan työntekijän eläkemaksun arvioidaan nousevan 0,45 prosenttiyksiköllä. Mikäli työntekijän eläkemaksu poikkeaa ennusteesta, työnantajan maksuja muutetaan ottaen huomioon edellä kuvattu pyrkimys yhdenmukaisuuteen yksityisen sektorin eläkemaksujen kanssa. Vuoden 2017 varhaiseläkemenoperusteinen maksu (varhe-maksu) perustuu eläkemenoihin, jotka aiheutuvat alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä ja kuntoutustuista. 0,99

4 BUDJETOINTIOHJE 4 (9) Maksussa on kolme maksuluokkaa, jotka määräytyvät jäsenyhteisön palkkasumman suuruuden perusteella. Palkkasummarajat ovat vielä arvioita ja ne täsmentyvät, kun STM vahvistaa vuoden 2017 palkkakertoimen (kerroin, jolla ansiot korotetaan tuon vuoden arvoonsa eläkelaskennassa). Maksuluokka palkkasumma pientyönantaja alle 2,08 milj. keskisuuri työnantaja 2,08 33,3 milj. suurtyönantaja yli 33,3 milj. Varhe-maksun kokonaismäärä on vuonna 2017 arviolta 0,90 % palkkasummasta. Budjetointia varten eläkemenoon perustuvan maksun euromäärän saa kertomalla vuoden 2016 ennakkomaksun määrän taulukon kertoimella. Ilmoitamme varhe-maksujen ennakkomaksun tarkan määrän tammikuussa 2017 samalla, kun lähetämme varhe-maksun euromääräiset laskut. Pientyönantajien varhe-maksu on keskimääräisen maksun suuruinen eli 0,90 % palkkasummasta. Keskisuurten työnantajien varhe-maksuun hyvän budjetointiohjeen antaminen on kaikkein vaikeinta. Keskisuurten varhe-maksussa on palkkasummaperusteinen osa ja eläkemenoon perustuva osa. Keskisuurten työnantajien palkkasummaperusteinen varhemaksuprosentti on 0,90. Keskisuurilla palkkasummaperusteinen varhe-maksuprosentti kerrotaan palkkasummaan perustuvalla suhteutuskertoimella. Oman palkkasummaperusteisen varhe-maksuprosenttinsa kukin työnantaja voi laskea kaavalla 33,3 milj. oma palkkasumma ,3 milj. 2,08 milj. x 0,90 % = varhe-prosentti Suhteutetun palkkasummaperusteisen varhe-maksuprosentin voi myös arvioida alla olevan taulukon avulla. Kun palkkasumma on lähellä yllä olevassa taulukossa kerrottua alarajaa, maksu olisi lähellä keskimääräistä maksua 0,90 % palkkasummasta.

5 BUDJETOINTIOHJE 5 (9) Keskisuuren työnantajan varhe-maksun palkkasummaperusteisen osan arviointi vuosi keskisuuren työnantajan alaraja, milj. euroa 2,08 2,10 2,13 keskisuuren työnantajan yläraja, milj. euroa 33,3 33,6 34,0 palkkasumma, milj. euroa suhteutettu palkkasummaperusteinen varhe-% 2 0,90 % 1,10 % 1,10 % 3 0,87 % 1,07 % 1,07 % 4 0,84 % 1,03 % 1,04 % 5 0,82 % 1,00 % 1,00 % 6 0,79 % 0,96 % 0,97 % 7 0,76 % 0,93 % 0,93 % 8 0,73 % 0,89 % 0,90 % 9 0,70 % 0,86 % 0,86 % 10 0,67 % 0,82 % 0,83 % 11 0,64 % 0,79 % 0,79 % 12 0,61 % 0,75 % 0,76 % 13 0,59 % 0,72 % 0,72 % 14 0,56 % 0,68 % 0,69 % 15 0,53 % 0,65 % 0,66 % 16 0,50 % 0,61 % 0,62 % 17 0,47 % 0,58 % 0,59 % 18 0,44 % 0,54 % 0,55 % 19 0,41 % 0,51 % 0,52 % 20 0,38 % 0,47 % 0,48 % 21 0,35 % 0,44 % 0,45 % 22 0,33 % 0,41 % 0,41 % 23 0,30 % 0,37 % 0,38 % 24 0,27 % 0,34 % 0,35 % 25 0,24 % 0,30 % 0,31 % 26 0,21 % 0,27 % 0,28 % 27 0,18 % 0,23 % 0,24 % 28 0,15 % 0,20 % 0,21 % 29 0,12 % 0,16 % 0,17 % 30 0,10 % 0,13 % 0,14 % 31 0,07 % 0,09 % 0,10 % 32 0,04 % 0,06 % 0,07 % 33 0,01 % 0,02 % 0,03 % 34 0,00 % 0,00 % 0,00 % Varhaiseläkemenoperusteisen eläkemaksun eläkemenoon perustuvan osan euromäärän voi budjetointia varten arvioida kertomalla vuoden 2016 eläkemenoon perustuvan ennakkomaksun määrän kertoimella 0,99. Mikäli palkkasumma on lähellä sitä ylärajaa, josta työnantaja siirtyy suurtyönantajien maksuluokkaan, varhaiseläkemenoperusteinen maksu

6 BUDJETOINTIOHJE 6 (9) määräytyy lähinnä työnantajan omien eläketapausten perusteella. Eläketapausten määrän mahdolliset muutokset vaikuttavat lähellä ylärajaa olevien työnantajien maksuun selvästi, ja ne olisi hyvä pyrkiä huomioimaan budjetoinnissa. Suurtyönantajien varhe-maksu voidaan parhaiten arvioida aikaisemman toteuman perusteella. Mitä suuremmasta jäsenyhteisöstä on kysymys, sitä paremmin maksu voidaan arvioida kertomalla vuoden 2016 ennakkomaksu luvulla 0,99. Mikäli vuoden 2017 palkkasumma poikkeaa pienellä tai keskisuurella työnantajalla merkittävästi vuoden 2016 palkkasummasta, ilmoittakaa meille vuoden 2017 palkkasummanne osoitteeseen elakevakuutusmaksut@keva.fi. Maatalouslomittajien eläkkeiden perusteella syntyvä varhe-maksu esitetään laskulla aina erikseen myös pienillä ja keskisuurilla jäsenyhteisöillä. Maatalouslomittajien palkkasumma ei enää vuoden 2014 lopullisesta maksusta alkaen sisälly palkkasummaan, josta palkkasummaperusteisen varhe-maksun laskemme ja jonka perusteella päättelemme varhe-maksun maksuluokan. Edellytyksenä on, että olette ilmoitusliikenteen ohjeiden mukaisesti käyttäneet maatalouslomittajilla ilmoittajatunnusta 888. Maatalouslomituksesta aiheutuu näin kaikilla työnantajilla vain eläkemenoon perustuvaa varhe-maksua ja koko kustannus on perittävissä Melalta. Julkaisemme syyskuussa työnantajille tarkoitetussa Asta-palvelussa edellä kerrottua menettelyä tarkemmin budjetointiin soveltuvan ennusteen varhe-maksusta seuraavalle vuodelle ja seurantatiedot kuluvan vuoden maksusta. Varhe-maksu on käsityksemme mukaan yleensä tarkoituksenmukaisinta budjetoida jäsenyhteisöille lähettämämme toimintayksikkökohtaisen erittelymme mukaan toiminnoittain. Eläkemenoperusteinen maksu Eläkemenoperusteisen maksun euromäärä ennakoidaan laskevan noin 213 milj. euroa. Eläkemenoperusteinen maksuosuus voidaan alustavasti budjetoida kertomalla vuodelta 2016 perittävien eläkemenoperusteisten ennakkolaskujen yhteismäärä luvulla 0,76. Yksittäisen jäsenyhteisön eläkemenoperusteisen maksun määrään voivat vaikuttaa esimerkiksi kuntayhtymän purkautuminen tai kuntayhtymästä eroaminen. Eläkemenoperusteista maksua budjetoitaessa on hyvä muistaa, että maksun määräytymiseen vaikuttaa vain ennen vuotta 2005 karttunut maksussa oleva eläkemeno. Maksun suuruuteen eivät vaikuta lainkaan vuoden 2017 palkkamenot, eikä maksun määrään voi vaikuttaa vuonna 2017 tehtävillä henkilöstöratkaisuilla. Tämän vuoksi suosittelemme, että maksuun varaudutaan euromääräisellä summalla, joka ei ole yhteydessä vuoden 2017 palkkoihin.

7 BUDJETOINTIOHJE 7 (9) Julkaisemme syyskuussa työnantajille tarkoitetussa Asta-palvelussa ennusteen eläkemenoperusteisesta maksusta seuraavalle vuodelle ja seurantatiedot kuluvan vuoden maksusta. Jäsenyhteisöjen maksuosuudet vuosina Maksun ennakointi nykyisessä poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa ja sote-uudistuksen valmistelun keskellä on vaikeaa. Vuosien maksutaso riippuu keskeisesti sijoitustoiminnan tuloksista, sijoitusnäkymistä, eläkeuudistuksen vaikutuksista sekä kunnallisen palkkasumman kehityksestä. Kuntien rakenteita, tehtäviä ja palvelutuotantoa koskevilla uudistuksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia kunnallisen eläkejärjestelmän palkkasumman kehitykseen. Edellä mainittujen arvioiden muuttuminen vaikuttaisi myös arvioituun maksuun. Vuonna 2017 voimaantulevan eläkeuudistuksen on arvioitu alentavan tarvittavaa maksutasoa 0,85 prosenttiyksiköllä. Eläkeuudistuksen maksutasoa alentava vaikutus on otettu huomioon täysimääräisenä vuoden 2017 lähtien. Eläkeuudistuksen vaikutus maksutasoon tarkentuu syksyllä, kun kunnallisen eläkejärjestelmän kestävän maksutason laskentaoletuksia yhdenmukaistetaan soveltuvin osin yksityisalojen eläkejärjestelmän laskentaoletusten kanssa. Samalla vielä valmisteltavana olevan sote-uudistuksen keskeisten tekijöiden oletetaan olevan tiedossa. Maksun kokonaistasoa koskevissa, vuosien arvioissa sote-muutoksia on jo mahdollisuuksien mukaan pyritty ennakoimaan. Yksityisen sektorin eläkemaksuilla on heijastusvaikutus kunta-alan eläkemaksun jakautumiseen maksukomponenttien kesken. Tämän lisäksi yksityisellä sektorilla vahvistettavat työntekijän eläkemaksuprosentit vaikuttavat kunta-alan eläkemaksun jakautumiseen työnantajien ja työntekijöiden kesken. Maksun ennakoidussa jakautumisessa eri komponenttien kesken olemme käyttäneet Eläketurvakeskuksen päivätyn lyhyen aikavälin maksuennusteen arvioita yksityisen sektorin eläkemaksusta ja sen eri tekijöistä. Lisäksi olemme erikseen huomioineet kilpailukykysopimuksen eläkemaksuja koskevat osat. Työmarkkinaosapuolet sopivat yksityisen sektorin eläkemaksun tasosta ja yksityiskohdista, joten vahvistettavat maksut voivat poiketa tässä käytetyistä arvioista. Tämän ohjeen alussa on kerrottu, että sote-uudistuksen yhteydessä eläkemenoperusteinen maksu mahdollisesti korvautuu tasausmaksulla vuonna Tasausmaksuun ja erityisesti sen jakautumiseen liittyvien yksityiskohtien keskeneräisyyden vuoksi budjetointiohjetta ei voida antaa, eikä työnantajakohtaisen tasausmaksun suuruutta ole mahdollista arvioida eläkemenoperusteisen maksun perusteella. Tämän hetken arvion mukaan tasausmaksun kokonaismäärä olisi noin 73 % vuoden 2018 arvioidusta eläkemenoperusteisen maksun kokonaismäärästä ja tämä jakautuisi kuntien ja maakuntien kesken. Nykyisistä

8 BUDJETOINTIOHJE 8 (9) jäsenyhteisöistä tasausmaksu kohdistuisi vain kunnille. Kuntayhtymät, osakeyhtiöt, säätiöt ja yhdistykset eivät maksaisi tasausmaksua. Sote-uudistus ei vaikuta varhaiseläkemenoperusteisen maksun määräytymistapaan tai tasoon. Kunnallisen eläkejärjestelmän vuoden 2017 eläkemaksutasoa tarkastellaan syksyllä ja nyt antamamme arviot voivat vielä muuttua. Kevan valtuuskunta päättää vuoden 2017 työnantajien maksuosuuksista Alla olevien taulukoiden lukuja voidaan käyttää, kun maksujen määriä alustavasti arvioidaan vuosiksi Maksun komponenttijakoa tehtäessä on oletettu, että maksun määräytymisperiaatteet säilyvät ennallaan lukuun ottamatta eläkemenoperusteisen maksun mahdollista poistumista ja korvautumista tasausmaksulla vuonna Maksuennuste Palkkaperusteiset maksuprosentit Vuosi 2018 Vuosi 2019 Työnantajan palkkaperusteinen maksu 16,65 16,25 Työntekijän eläkemaksu alle 53-vuotiailla ja 63 vuotta täyttäneillä Työntekijän eläkemaksu vuotiailla Pientyönantajan varhaiseläkemenoperusteinen maksu Muulla perusteella määräytyvät maksut 6,35 6,75 7,85 8,25 1,10 1,10 Arviointikerroin edelliseen vuoteen verrattuna Vuosi 2018 Vuosi 2019 Eläkemenoperusteinen maksu 1,00 Varhaiseläkemenoperusteinen maksu, keskisuuret ja suuret työnantajat 1,23 1,02 Taloudellisen tuen maksuosuus (työnantajilla, jotka ovat järjestäneet etuuden Kevasta) Taloudellinen tuki on ryhmähenkivakuutusta vastaava etuus. Taloudellisen tuen kustannusten arvioidaan jäävän vuonna 2017 noin 0,041 %:iin taloudellisen tuen alaisista palkoista eli selvästi alle ryhmähenkivakuutuksen maksun. Taloudellisen tuen kustannuksien oletetaan pysyvän suurin piirtein samalla tasolla myös

9 BUDJETOINTIOHJE 9 (9) Lisätietoja Roman Goebel Katri Tolonen Allan Paldanius sähköposti etunimi.sukunimi@keva.fi

Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018

Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018 BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä

Lisätiedot

Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017

Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017 BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä

Lisätiedot

Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016

Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016 BUDJETOINTIOHJE 1 (6) Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä

Lisätiedot

Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019

Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019 BUDJETOINTIOHJE 1 (5) Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa esitetään arvio vuoden 2018

Lisätiedot

Budjetointiohje vuosien Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020

Budjetointiohje vuosien Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020 BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuosien 2018-2019 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020 Yleistä Yhteenveto maksurakenteen muutoksista Keva julkaisi

Lisätiedot

Budjetointiohje vuosien Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020

Budjetointiohje vuosien Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020 Budjetointiohje vuosien 2019-2021 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuosina 2019 ja 2020 Muutoksia aikaisempiin suunnitelmiin Yleistä arvioinnin taustaa Keva antoi

Lisätiedot

Vuoden 2017 kunta-alan eläkemaksut ja ennakkotietoja vuosien 2018-2019 maksuista

Vuoden 2017 kunta-alan eläkemaksut ja ennakkotietoja vuosien 2018-2019 maksuista YLEISKIRJE 1/2016 1 (7) vastaanottajan postiosoite Vuoden 2017 kunta-alan eläket ja ennakkotietoja vuosien 2018-2019 ista Tässä kirjeessä on budjetointianne varten laatimamme arviot vuoden 2017 kunta-alan

Lisätiedot

Mitä kautta työkyvyttömyys

Mitä kautta työkyvyttömyys Mitä työkyvyttömyys maksaa? Allan Paldanius / Kuntien eläkevakuutus k Mitä kautta työkyvyttömyys maksaa? Työkyvyttömyyden eri vaiheet työkyvyn menetys alkaa näkyä satunnaiset sairaslomat, sijaisten palkat,

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

Työeläkevakuutusten tulevaisuus kuntakonserniyhtiöissä

Työeläkevakuutusten tulevaisuus kuntakonserniyhtiöissä Työeläkevakuutusten tulevaisuus kuntakonserniyhtiöissä Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi Allan Paldanius 23.3.2017 Keva-laki: Kevan jäsenyhteisöt Lakisääteisesti: kunnat ja kuntayhtymät Keva

Lisätiedot

Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita

Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita Kuntajohtajapäivät Lappeenrannassa 26.-27.8.2015 Varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander Keskeisiä kysymyksiä Kuntasektorin kehitys ja rakennemuutokset Eläkemenoperusteisen

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2011 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2011 2014 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä

Lisätiedot

Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen

Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen 19.12.2018 2 (7) Sisällysluettelo 1 Perusteiden soveltaminen... 3 1.1 Soveltamisala... 3 1.2 Työnantaja... 3 1.3 Työnantajien aloittaminen, yhdistyminen,

Lisätiedot

Vastuullinen työeläkevakuuttaminen

Vastuullinen työeläkevakuuttaminen Vastuullinen työeläkevakuuttaminen Pohjois-Savon kuntatalouspäivä Kimmo Mikander 16.5.2018 Kuopio Sote- ja maakuntauudistus - suunniteltu voimaantulo 1.1.2020 Työryhmän esitys siirtymämaksuksi Perustuslakivaliokunta:

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Väkiluku ja väestöennuste

Väkiluku ja väestöennuste Ohje 1 (6) Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1. Yleistä Talousarvion ja suunnitelman asiakirjapohjana on vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma. Tarkastuslautakunta on jälleen kiinnittänyt huomiota

Lisätiedot

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää?

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? 10.1.2019 Henrik Rainio, kuntatalouspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntasektorin vuosikate sekä tilikauden tulos vuosina 1997-2022, mrd. 5,0 4,5 4,0 3,5

Lisätiedot

Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa

Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa Kimmo Mikander 1 Eläkeasioiden selvittäminen kannattaa! Säilyvätkö työntekijöiden eläke-edut yhtiöittämistilanteessa? Entä liikkeenluovutuksessa (TSL 1:10)?

Lisätiedot

Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille?

Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 1 Kunnat ulkoistavat palvelujaan Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 2 Mitä palveluita uudelleen järjestettäessä on hyvä muistaa? Yksittäinen kuntatyönantaja ei vapaudu kokonaan kunnallisista eläkemaksuista,

Lisätiedot

TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT

TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT 1. Vuoden 2015 vakuutusmaksu 1.1. Vuoden 2015 vakuutusmaksun rakenne Vuoden 2015 maksutasoa määrättäessä on käytetty seuraavia taloudellisia

Lisätiedot

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien Jäsenkirje Talo/22/2017 1 (6) Anne Hirsiniemi / ABa 20.12.2017 Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2018 lukien 1. Vuosiloma-ajan

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Keva

Kuntauudistus ja Keva Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio 30. 31.8.2012 Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva

Lisätiedot

Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista

Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista Muistio Punakallio Minna 24.4.2019 Eläkejärjestelmien erillisyys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:15. Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien kehityshanke

Eläkejärjestelmien kehityshanke Eläkejärjestelmien kehityshanke 25.10.2018 Minna Punakallio Eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittävä työryhmä 12.6.2017-31.10.2018 asti Lisätietoja 2 Työryhmän tehtäväksianto: tuottaa esimerkkilaskelmia

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta 2.5.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteet päivittyneet Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien

Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset lukien Anne Hirsiniemi / ABa 18.12.2018 Jäsenkirje Talo/42/2018 1 (6) Työmarkkinat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksille Rakennusalan toimihenkilöiden sosiaalikulut ja niiden muutokset 1.1.2019 lukien

Lisätiedot

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen JHL Kaakkois-Suomen aluetoimisto Ritva Miettinen 1 Vuorotteluvapaan vaikutus eläkkeeseen Jos suunnittelet vuorotteluvapaan pitämistä,

Lisätiedot

Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin

Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat

Lisätiedot

HE 130/2016 vp. Samalla esityksessä ehdotetaan tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin.

HE 130/2016 vp. Samalla esityksessä ehdotetaan tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työntekijän eläkelain, julkisten alojen eläkelain, työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

TELA/Laskuperustejaos TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT

TELA/Laskuperustejaos TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT TELA/Laskuperustejaos 17.8.2017 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT 1. Eläkevastuiden täydennyskerroin Eläkevastuiden täydennyskertoimen arvoksi haetaan 1.10.2017 lukien

Lisätiedot

Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2017

Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2017 Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2017 2 (22) Sisällysluettelo 1 Selvityksen tarkoitus ja tausta... 3 2 Eläkemaksun tasoa ja rakennetta ohjaavat tekijät... 4 2.1 Kevan strategiassa

Lisätiedot

Perustietoa Kevasta 2014

Perustietoa Kevasta 2014 Perustietoa Kevasta 2014 Keva Hoitaa koko julkisen sektorin henkilöstön eläkeasioita Vastaa kunta-alan eläketurvan rahoituksesta Kehittää eläketurvaa ja työelämää Tehokas eläkeasioiden käsittelijä ja tuottava

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus. Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius

Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus. Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius Yleistä kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituksesta / 1 Puhdas jakojärjestelmä vuosina 1964 1987 Rahastointi

Lisätiedot

Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta

Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Kunnanvaltuutettu päättää myös eläkeasioista Valtuutettu on mukana tekemässä eläkeasioihin vaikuttavia strategisia päätöksiä miten suuria kunnan

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja näkymät

Kuntatalouden tila ja näkymät Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos

Lisätiedot

Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin

Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Muistio 1 (10) Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Eläkekatto mielletään yleensä euromääräiseksi rajaksi, joka rajaa tietyn osan kertyneestä eläkkeestä pois. Eläkepalkkakatto taas

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta Taloustorstai 14.12.2017 Sanna Lehtonen Taloustorstai 14.12.2017 klo 14:00 Ajankohtaista kuntataloudesta / Sanna Lehtonen klo 14:10 Sote-muutosrajoitin / Sanna Lehtonen klo

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 12.9.2018 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki

SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset. Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki SOTE, henkilöstötyöryhmän terveiset Laura Saurama, VTT Henkilöstöpäällikkö Naantalin kaupunki Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Harmonisoidaanko palkkoja? Säilyvätkö henkilöstöetuudet?

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 173 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kunnallisten viranhaltijain

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 13.9.2017 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö

Lisätiedot

Työnantajan verkkopalvelu. Päivitetty

Työnantajan verkkopalvelu. Päivitetty Työnantajan verkkopalvelu Päivitetty 10.9.2018 Kevan työnantajan verkkopalvelu Kevan työnantajan asiointipalveluja kutsutaan työnantajan verkkopalveluksi Työnantajan verkkopalvelu löytyy Kevan kotisivulla

Lisätiedot

Kunnallisen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2015

Kunnallisen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2015 5.11.2015 Sisällysluettelo 1 Selvityksen tarkoitus ja tausta... 3 2 Eläkemaksutason määräämisen periaatteet strategiassa... 4 3 Palkkasumman kehitys vuodesta 1988 lähtien... 5 4 Rakenteellisten tekijöiden

Lisätiedot

HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.

HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

Työkyvyttömyys maksaa

Työkyvyttömyys maksaa Työkyvyttömyys maksaa - Eläköityminen tilastojen valossa - Työkyvyttömyyden kustannukset esiin Kevan Kaari-laskuripalvelulla - Tiedolla johtaminen kustannuksista säästöihin ja parempaan työhyvinvointiin

Lisätiedot

Tulesairaudet ja työkyvyttömyyden kustannukset

Tulesairaudet ja työkyvyttömyyden kustannukset Tulesairaudet ja työkyvyttömyyden kustannukset Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia ja terveellinen työ seminaari Rovaniemi 5.-6.6.2014 Marja-Leena Suhonen Keva Työ- ja virkasuhteisia KuEL:n piirissä

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 01

SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 01 VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 01 Alla kerrotaan maksun eri osista ja siitä, mihin varoja käytetään. Vanhuuseläkeosalla kustannetaan se osa vanhuuseläkkeestä, joka rahastoidaan eli sijoitetaan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 554/2012 Laki. kunnallisen eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 554/2012 Laki. kunnallisen eläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2012 554/2012 Laki kunnallisen eläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallintopäivä

Talous- ja palkkahallintopäivä Talous- ja palkkahallintopäivä 2016 TyEL-ajankohtaista TyEL-tunnusluvut vuodelle 2017 Tilapäinen työnantaja 25,1 % Sopimustyönantaja 25,1 % Palkkasumma alle tai ei vakinaisia työntekijöitä 8 334 / 6 kk

Lisätiedot

Kirkon eläkerahasto (KER) Talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Kirkon eläkerahasto (KER) Talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Kirkon eläkerahasto (KER) Talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019 Kirkkohallituksen esitys 6/2016 kirkolliskokoukselle Asianumero DKIR/711/02.00.01/2016 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Näin ollen voitaisiin ajatella, että valinnanvapauden myötä kilpailutilanteessa kuntatyön kalleus olisi maakunnille kilpailuhaitta.

Näin ollen voitaisiin ajatella, että valinnanvapauden myötä kilpailutilanteessa kuntatyön kalleus olisi maakunnille kilpailuhaitta. Ilkka Haavisto Elinkenoelämän valtuuskunta EVA Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / johtava ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / johtava ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 18.9.2018 johtava ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata

Lisätiedot

Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistaminen

Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistaminen Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistaminen Riskinkantokyvyn vahvistaminen Heli Backman 29.2.2012 Eläkemaksujen nousupainetta hillitään sijoitustuottojen avulla HE eläkelaitosten vakavaraisuussäännösten

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 15.5.2018 ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata taloudellista

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma

Julkisen talouden suunnitelma Julkisen talouden suunnitelma 2019-2022 Kehyspäätös erityisesti kuntatalouden näkökulmasta Taloustorstai 3.5.2018 Minna Punakallio Talouden tilannekuva: Korkeasuhdanne päällä, mutta kasvuvauhti hiipuu

Lisätiedot

Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten

Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten 1(5) Valtiovarainministeriö 4.10.2017 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sote-siirron muutosrajoitin - kuntien tehtävien järjestämisvastuun siirrosta aiheutuvien taloudellisten vaikutusten rajaaminen Tehtävien

Lisätiedot

Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma

Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Muistio 1 (9) Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Väestö Tilastokeskus julkaisi 30.9.2019 väestöennusteen 1, jonka merkittävin ero aiempaan, 16.11.2018 julkaistuun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 149/2002 vp Hallituksen esitys laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työntekijäin

Lisätiedot

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 11/

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 11/ Kirkkohallituksen yleiskirje nro 11/2015 18.05.2015 VALTIONKORVAUKSEN JAKAMINEN SEURAKUNNILLE JA SEURAKUNTAYHTYMILLE SEKÄ SEURAKUNTIEN JA SEURAKUNTAYHTYMIEN MAKSUT KIRKON KESKUSRAHASTOLLE VUODESTA 2016

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien erillisyysraportti

Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Kuntaliiton lausunto 25.4.2019, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä valtiovarainministeriölle Minna Punakallio @MinnaPunakallio 24.4.2019 1 Raportin työsti eläkejärjestelmien

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION KEHYS

VUODEN 2019 TALOUSARVION KEHYS 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION KEHYS Alavieskan kunta 2 Sisällys Talouden suhdannenäkymät... 2 Raami vuodelle 2019... 2 Verotuloennuste... 2 Valtionosuudet... 4 Henkilöstökustannukset... 4 Henkilösivukuluprosentit...

Lisätiedot

HE 101/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion eläketurvan rahoituksesta annetun lain 2 :n muuttamisesta

HE 101/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion eläketurvan rahoituksesta annetun lain 2 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion eläketurvan rahoituksesta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläketurvan rahoituksesta

Lisätiedot

Maksut ja todistukset

Maksut ja todistukset Maksut ja todistukset Helena Alkula-Stening Katja Kajander Mari Laine Riikka Nivus Varman työeläkepäivät 2011 Ennakoi Työeläkemaksut merkittävä menoerä yrityksen toiminnassa Ovatko vakuutusmaksusi oikealla

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2019 1 (6) 244 Helsingin kaupungin lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtionvarainministeriölle eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittäneen työryhmän raportista

Lisätiedot

Tervetuloa asioimaan Kevassa

Tervetuloa asioimaan Kevassa Tervetuloa asioimaan Kevassa Keva hoitaa valtiotyönantajien työeläkeasiat vuoden 2013 alusta Työeläkeasioissa sinua palvelee Keva Vuoden 2013 alusta lähtien valtiotyönantajien eläkkeisiin liittyvissä asioissa

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Talousarvion laadintaohjeet 2018

Talousarvion laadintaohjeet 2018 Talousarvion laadintaohjeet 2018 Kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös

Lisätiedot

SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset. Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri SOTE, henkilöstötyöryhmien terveiset Katariina Similä, henkilöstöjohtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Miten henkilöstöä kuullaan? Koska asioita selviää? Säilyvätkö henkilöstöetuudet? Harmonisoidaanko

Lisätiedot

Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2018

Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2018 Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutasoselvitys 2018 2 (23) Sisällysluettelo 1 Selvityksen tarkoitus ja tausta... 3 2 Eläkemaksun tasoa ja rakennetta ohjaavat tekijät... 4 2.1 Kevan strategiassa

Lisätiedot

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Sisältö Sivu Johdanto 3 Palvelusetelin hinnoittelun elementit 5 Palvelun hinta: hintakatto tai markkinahinta

Lisätiedot

Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi

Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi Eläkeasiat muutostilanteessa jorma.rautakoski@keva.fi Henkilöstön siirtyminen Muutoksella ei ole vaikutusta siirtyvän henkilöstön eläketurvaan, jos toimintoa hoitavat henkilöt siirretään kunnasta välittömästi

Lisätiedot

Talousarvio- ja tilauskehykset

Talousarvio- ja tilauskehykset VUODEN 2014 TALOUSARVION TEKNISET LAADINTAOHJEET TALOUSARVION VALMISTELUN AIKATAULU Vuoden 2014 talousarvion valmistelu on käynnistynyt hallintokuntien kanssa 14.-30.5. käytävillä tilaaja-tuottaja -neuvotteluilla.

Lisätiedot

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa

Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa Mauri Kotamäki, VM Versio 7.1.2016 klo 14:15 Risto Vaittinen, ETK Reijo Vanne, Tela Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa Työeläkelaitokset sisältyvät kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin, joiden

Lisätiedot

KT:n ajankohtaiskatsaus

KT:n ajankohtaiskatsaus KT:n ajankohtaiskatsaus Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 27.8.2015 Yhteiskuntasopimus Perustuu Sipilän hallituksen ohjelmaan työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Lisätiedot

Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta

Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Kunnanvaltuutettuna päätät myös eläkeasioista Valtuutettuna olet mukana tekemässä strategisia päätöksiä, jotka vaikuttavat eläkeasioihin, siihen

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta

Lisätiedot

1992 vp- HE Nykyinen tilanne

1992 vp- HE Nykyinen tilanne 1992 vp- HE 166 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kunnallisten luottamushenkilöiden eläkelain kumoamisesta sekä kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla

Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot