HE 130/2016 vp. Samalla esityksessä ehdotetaan tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin.
|
|
- Lotta Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työntekijän eläkelain, julkisten alojen eläkelain, työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijän eläkelakia, julkisten alojen eläkelakia, työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia, yrittäjän eläkelakia, maatalousyrittäjän eläkelakia ja merimieseläkelakia. Ehdotetut muutokset liittyvät työmarkkinoiden keskusjärjestöjen tekemässä kilpailukykysopimuksessa sovittuun kokonaisuuteen. Työntekijän eläkelakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työntekijän työeläkevakuutusmaksua nostetaan ja vastaavasti työnantajien työeläkevakuutusmaksua lasketaan yhteensä 1,2 prosenttiyksikköä. Työntekijän työeläkevakuutusmaksua nostettaisiin 0,2 prosenttiyksikköä vuosina 2017 ja 2018 sekä 0,4 prosenttiyksikköä vuosina 2019 ja Työntekijän työeläkevakuutusmaksun 1,2 prosenttiyksikön korotusta ei lisättäisi työttömyysvakuutusrahaston maksun perusteena oleviin työ- ja ansiotuloihin. Julkisten alojen eläkelakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ehdotettua työntekijän työeläkevakuutusmaksun korotusta ei vähennettäisi sotilaiden eläkkeen perusteena olevasta työansiosta. Lisäksi työeläkevakuutusyhtiöistä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työeläkevakuutusyhtiön hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenistä kolmannes valittaisiin palkansaajia ja kuudennes työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdotuksesta. Samalla esityksessä ehdotetaan tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
2 PERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Työeläkevakuutusmaksu Pääosa Suomen työeläkejärjestelmän rahoituksesta tulee työnantajien ja työntekijöiden maksamista työeläkevakuutusmaksuista. Myös yrittäjät ja maatalousyrittäjät maksavat työeläkevakuutusmaksuja. Työntekijät ja työnantajat maksavat yhdessä työeläkevakuutusmaksua, joka lasketaan prosentteina työntekijän palkasta. Yrittäjät maksavat työeläkevakuutusmaksua työtulonsa perusteella. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työntekijän eläkelain (395/2006) 153 :n mukaisen työntekijän työeläkevakuutusmaksun vuosittain työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta. Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on kolme prosenttia lisättynä puolella siitä prosenttimäärästä, jolla työntekijän eläkelain mukaisen vakuutuksen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu prosentteina palkasta ylittää luvun 18,2. Vuonna 2016 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen maksu on yhteensä 24,0 prosenttia palkasta, josta työnantajan maksama osuus on keskimäärin 18,00 prosenttia. Työntekijältä perittävä maksuosuus vaihtelee iän mukaan; alle 53-vuotiaiden työntekijöiden maksama maksu on 5,70 prosenttia ja 53 vuotta täyttäneiden 7,20 prosenttia. Keskimäärin työntekijän työeläkevakuutusmaksu vuonna 2016 on noin 6 prosenttia. Julkisten alojen eläkelaissa (81/2016) ja merimieseläkelaissa (1290/2006) on viittaussäännös, jonka perusteella työntekijän työeläkevakuutusmaksu on yhtä suuri kuin työntekijän työeläkelain mukainen työeläkevakuutusmaksu. Yrittäjän eläkelaissa (1272/2006) ja maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006) on säännös, jonka mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaa asetuksella vuosittain työeläkevakuutusmaksuprosentin, jonka voidaan arvioida vastaavan työntekijän eläkelain mukaisen vakuutuksen keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua prosentteina palkasta. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen sopimuksessa vuoden 2017 työeläkeuudistukseksi sovittiin, että perittävä työeläkevakuutusmaksu on 24,4 prosenttia työansioista vuosina Tämän maksutason arvioidaan riittävän 2060-luvun puoliväliin asti. Sopimuksen mukaan työeläkevakuutusmaksuun tehtävät korotukset jakautuisivat puoliksi työnantajan ja työntekijän maksun kesken. 1.2 Työeläkevakuutusyhtiöiden hallinto Työeläkevakuutusyhtiöiden hallinnosta säädetään työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain (354/1997) 4 luvussa. Työeläkevakuutusyhtiön hallintoneuvostossa ja hallituksessa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Näitä on oltava yhtä monta kumpiakin ja heidän lukumääränsä on oltava yhteensä vähintään puolet hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenmäärästä. Työeläkevakuutusyhtiön hallintoneuvoston valitsee yhtiökokous, ja hallituksen valitsee hallintoneuvosto. 2
3 2 Ehdotetut muutokset 2.1 Kilpailukykysopimus Esityksessä ehdotetut muutokset liittyvät kilpailukykysopimuksessa sovittuun kokonaisuuteen. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen solmiman kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja. Työntekijän työeläkevakuutusmaksun nostolla ja työnantajan työeläkevakuutusmaksun alentamisella tavoitellaan yksikkötyökustannusten alennusta, jolloin yritysten kilpailukyky paranee. Valtiovarainministeriö on 1 päivänä maaliskuuta 2016 arvioinut, että työeläkemaksun siirto alentaa yksityisen sektorin yksikkötyökustannuksia noin 1,0 prosenttiyksiköllä. Kilpailukykysopimuksella arvioidaan saavutettavan noin uutta työpaikkaa. 2.2 Työeläkevakuutusmaksu Esityksessä ehdotetaan muutosta työntekijän eläkelain 153 :ään. Esityksellä muutettaisiin työeläkevakuutusmaksun jakosuhdetta työnantajan ja työntekijän kesken. Työntekijän työeläkevakuutusmaksua ehdotetaan korotettavaksi siten, että vuonna 2017 työntekijän työeläkevakuutusmaksua korotettaisiin 0,20 prosenttiyksikköä, vuonna ,20 prosenttiyksikköä, vuonna ,40 prosenttiyksikköä ja vuonna ,40 prosenttiyksikköä. Korotukset tehtäisiin kumulatiivisesti, jolloin vuonna 2020 työntekijän työeläkevakuutusmaksua olisi korotettu yhteensä 1,20 prosenttiyksikköä. Koska ehdotetulla muutoksella ei ole vaikutusta työeläkevakuutusmaksun kokonaistasoon, työnantajan työeläkevakuutusmaksu alentuisi vastaavalla määrällä siten, että vuonna 2020 keskimääräinen työnantajan työeläkevakuutusmaksu olisi 1,20 prosenttiyksikköä alempi kuin vuonna Kuten nykyisinkin, työntekijän työeläkevakuutusmaksu muuttuisi lisäksi keskimääräisen työeläkevakuutusmaksun tason muuttuessa. Työntekijän työeläkevakuutusmaksuosuuden muutos koskisi sekä yksityisen että julkisen sektorin työntekijöitä. Vastaavasti julkisen sektorin työntekijän eläkemaksun muutos otettaisiin huomioon julkisen sektorin työnantajan eläkemaksun määrässä. Työntekijän eläkelain 182 :n mukaan työttömyysvakuutusrahasto maksaa Eläketurvakeskukselle maksun, jolla katetaan työttömyys- ja koulutusajan huomioon ottamisesta aiheutuvaa vastuuta ja kuluja. Työttömyysvakuutusrahaston maksu lasketaan tiettyjen palkattomien aikojen etuuksien perusteena olevien työ- ja ansiotulojen perusteella. Laskennassa kyseisiin ansioihin lisätään työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä. Kilpailukykysopimuksessa on sovittu, että niin sanottu prosenttivähennys ei muutu ja siten pienennä tai kasvata etuuksia. Täten tässä esityksessä ehdotettu työntekijän työeläkevakuutusmaksun laskentatavan muutos ei vaikuttaisi työttömyysvakuutusrahaston kautta rahoitettaviin palkattomalta ajalta karttuviin eläkkeisiin. Jotta työttömyysvakuutusrahaston maksun suhde maksun piiriin kuuluville palkattomien aikojen etuuksien saajille karttuvaan eläkkeeseen säilyisi ennallaan, esityksessä ehdotetaan, että työttömyysvakuutusrahaston maksun laskennassa ehdotettua työntekijän työeläkevakuutusmaksun 1,2 prosenttiyksikön korotusta ei lisättäisi maksun perusteena oleviin työ- ja ansiotuloihin. Lisäksi pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. Julkisten alojen eläkelaissa ja merimieseläkelaissa viitataan työntekijän työeläkevakuutusmaksun suuruuden osalta työntekijän eläkelakiin, jolloin työntekijän eläkelain 153 :ään tehtävät muutokset koskevat automaattisesti myös mainittujen lakien mukaisia työeläkevakuutusmaksuja. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa vuosittain asetuksen, jossa yrittäjien ja maatalousyrittäjien työeläkevakuutusmaksu määräytyy työntekijän eläkelain mukaisen vakuutuksen keski- 3
4 määräistä työeläkevakuutusmaksua vastaavaksi. Koska ehdotetuilla muutoksilla ei ole vaikutusta keskimääräiseen työeläkevakuutusmaksuun, yrittäjän eläkelakiin ja maatalousyrittäjien eläkelakiin ei tarvitse tehdä muutoksia. Sotilaseläkejärjestelmän osalta vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa sovittiin, että työntekijän työeläkevakuutusmaksu vähennetään edelleen kunkin vuoden eläkkeen perusteena olevasta työansiosta. Työntekijän työeläkevakuutusmaksun vähentämisestä luopuminen olisi aiheuttanut sotilaseläkejärjestelmän erilaisesta laskentatavasta johtuen sotilaseläkejärjestelmän piiriin kuuluville perusteetonta etua. Työntekijän työeläkevakuutusmaksun korottaminen 1,2 prosenttiyksiköllä tarkoittaisi sotilaseläkejärjestelmässä, että sotilaiden eläkkeen perusteena olevasta työansiosta vähennettävän työeläkevakuutusmaksun määrä kasvaisi. Työntekijän työeläkevakuutusmaksun korottamisella olisi tällöin sotilaiden eläke-etuuksia alentava vaikutus. Tästä syystä työntekijän työeläkevakuutusmaksuun tässä esityksessä ehdotettavaa 1,2 prosenttiyksikön korotusta ei vähennettäisi sotilaiden eläkkeen perusteena olevasta työnansiosta. Muut työeläkevakuutusmaksuun mahdollisesti tulevat muutokset sen sijaan otettaisiin normaalisti huomioon. Lisäksi pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin. 2.3 Työeläkevakuutusyhtiöiden hallinto Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutosta työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoneuvoston ja hallituksen vakuutuksenottajia ja vakuutettuja edustavien jäsenten määrään. Työeläkevakuutusyhtiöiden hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenistä vähintään kolmasosa valittaisiin palkansaajia ja vähintään kuudesosa työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdotuksesta. Palkansaajien ehdottamien jäsenten osuuden kasvattaminen hallituksen ja hallintoneuvoston kokonaisjäsenmäärästä johtuu siitä, että työntekijän työeläkevakuutusmaksun osuus kokonaistyöeläkevakuutusmaksusta kasvaa esityksen mukaisesti. 2.4 Muut muutokset Esityksessä ehdotetaan myös tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin. Julkisten alojen eläkelain 36 :n 2 momenttiin ehdotetaan korjattavaksi eläkeuudistuksen yhteydessä tehty vakuuttamisvelvollisuuden alaikärajan muutos, jonka johdosta myös 17- vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen työntekijän eläkkeeseen tulisi lisättäväksi kertakorotus 1 momentissa säädetyn ajan kuluessa. Kertakorotuksen alaikäraja olisi tällöin sama kuin muissa työeläkelaeissa. Tästä syystä ehdotetaan julkisten alojen eläkelain 36 :n 2 momentissa olevan kertakorotuksen alaikärajan laskemista 24 vuodesta 23 vuoteen. Lisäksi työntekijän eläkelain 88 :n 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi. Pykälässä säädetään leskeneläkkeen vähentämisestä. Vuoden 2017 eläkeuudistuksen yhteydessä pykälään lisättiin maininta osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä. Pykälän sanamuodon mukaisesti tulkittuna osittaista varhennettua vanhuuseläkettä saavan lesken eläke tulee leskeneläkkeen vähentämisessä laskettavaksi työkyvyttömyyseläkkeenä, vaikka leski olisi jo täyttänyt hänellä mahdollisesti olevan alennetun eläkeiän, mutta ei oman ikäluokkansa mukaista alinta vanhuuseläkeikää. Eläkeuudistuksessa hyväksyttyjen säännösten mukaan tilanne voi käytännössä johtaa osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä olevan leskeneläkkeen pienenemiseen, jos alennetun eläkeiän täyttäneelle leskelle, jonka ikäluokan alimpaan vanhuuseläkeikään on vielä useita vuosia, lasketaan laskennallinen työkyvyttömyyseläke vanhuuseläkkeen sijasta leskeneläkettä vähennettäessä. Pykälästä ehdotetaan poistettavaksi edellytys siitä, että leski ei olisi täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä. Ehdotettu muutos tarkoittaa, että perhe-eläkkeen peruste ja leskeneläkkeen vähentäminen laskettaisiin samalla tavoin tilanteessa, jossa edunjättäjä tai leski on osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä, eikä vielä saa vanhuuseläkettä, mutta on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän. Vastaa- 4
5 va muutos tehtäisiin myös muihin työeläkelakeihin. Lisäksi pykälien sanamuotoa tarkistettaisiin. 3 Esityksen vaikutukset Esityksessä siirrettäisiin keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua työntekijöiden maksettavaksi siten, että keskimääräisen työeläkevakuutusmaksun kokonaismäärä ei muuttuisi. Työntekijöiden maksaman työeläkevakuutusmaksun arvioidaan vuonna 2017 kasvavan noin 160 miljoonaa euroa, vuonna 2018 noin 320 miljoonaa euroa, vuonna 2019 noin 670 miljoonaa euroa ja siirtymäajan loputtua vuonna 2020 noin 1030 miljoonaa euroa. Työnantajien keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu alentuisi vastaavalla määrällä. Yksityisen sektorin eläkejärjestelmien osuus edellä mainituista luvuista on noin 70 % ja julkisen sektorin eläkejärjestelmien noin 30 %. Koska verovelvollisella on oikeus vähentää puhtaasta ansiotulosta työntekijän eläkevakuutusmaksu, esityksellä on vaikutusta myös tuloverotuottoon. Työntekijän eläkevakuutusmaksun noustessa vähennys suurenee ja verotettava tulo pienenee. Yhteensä muutoksen arvioidaan vähentävän tuloverotuottoja 65 miljoonaa euroa vuonna 2017, 132 miljoonaa euroa vuonna 2018, 268 miljoonaa euroa vuonna 2019 ja 407 miljoonaa euroa vuonna Tässä laskelmassa on otettu huomioon esityksen vaikutukset valtion tuloveroon, kunnallisveroon, kirkollisveroon sekä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksuun. Yleisradioveroon ehdotetulla muutoksella ei ole vaikutusta. Toisaalta koska työeläkevakuutusmaksu on verovähennyskelpoinen myös yritysten verotettavasta tulosta, työnantajan työeläkevakuutusmaksun alentamisen on oletettu lisäävän yhteisöveron tuottoa. Yhteensä muutoksen arvioidaan lisäävän yhteisöveron tuottoa 25 miljoonaa euroa vuonna 2017, 50 miljoonaa euroa vuonna 2018, 102 miljoonaa euroa vuonna 2019 ja 157 miljoonaa euroa vuonna 2020, kun vaikutusta arvioidaan nimellisen 20 prosentin yhteisöverokannan avulla. Yrittäjät ja maatalousyrittäjät ovat velvollisia itse suorittamaan työtulon perusteella lasketun työeläkevakuutusmaksun. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa asetuksella vuosittain työeläkevakuutusmaksuprosentin, jonka voidaan arvioida vastaavan työntekijän eläkelain mukaisen vakuutuksen keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua prosentteina palkoista. Koska yrittäjät ja maatalousyrittäjät maksavat itse koko työeläkevakuutusmaksun, ei työntekijän maksuosuuden korottamisella ole vaikutusta yrittäjien ja maatalousyrittäjien työeläkevakuutusmaksun määrään. Esityksen sotilaita koskevalla muutoksella ei ole vaikutusta sotilaiden eläkkeisiin nykytilaan verrattuna. Työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoon ehdotettavilla muutoksilla olisi vaikutusta hallintoneuvoston ja hallituksen kokoonpanon rakenteeseen. Jatkossa palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamia henkilöitä olisi hallintoneuvostossa ja hallituksessa noin kaksinkertainen määrä työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamiin jäseniin verrattuna. 4 Asian valmistelu Työmarkkinoiden keskusjärjestöt tekivät 29 päivänä helmikuuta 2016 sopimuksen työmarkkinoiden kilpailukyvystä. Sopimus allekirjoitettiin 14 päivänä kesäkuuta 2016, kun työmarkkinoiden keskusjärjestöt totesivat, että työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu riittävä kattavuus. Kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten 5
6 kilpailukykyä, lisätä talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja. Sopimus tukee samalla julkisen talouden sopeuttamista. Tämä esitys pohjautuu kilpailukykysopimuksessa ehdotettuihin muutoksiin. Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmisteluun ovat osallistuneet lisäksi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, Akava ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry, KT Kuntatyönantajat, valtiovarainministeriö, Eläketurvakeskus sekä Keva. 5 Voimaantulo Lait ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 6
7 Lakiehdotukset 1. Laki työntekijän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työntekijän eläkelain (395/2006) 88 :n 2 momentti, 153 ja 182 :n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 69/2016, seuraavasti: 88 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 153 Työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on 4,2 prosenttia lisättynä puolella siitä prosenttimäärästä, jolla tämän lain mukaisen vakuutuksen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu prosentteina palkasta ylittää luvun 18,2. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu lasketaan ottaen huomioon 169 :n 3 momentissa tarkoitetut maksun alennukset. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään vuosittain seuraavana kalenterivuonna sovellettava työntekijän työeläkevakuutusmaksuprosentti. 7
8 182 Työttömyysvakuutusrahaston maksu Työttömyysvakuutusrahaston maksun perusteena ovat 1 momentissa luetelluissa eläkelaitoksissa vakuutettuina olleiden etuudensaajien 74 :n 3 momentin 2, 3 ja 6 kohdassa tarkoitettujen etuuksien perusteena olevat työ- ja ansiotulot, joihin lisätään työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä vähennettynä 1,2 prosenttiyksiköllä. Työttömyysvakuutusrahaston maksu määrätään siten, että se arvion mukaan vastaa määrää, joka saataisiin, jos edellä tarkoitetuista työ- ja ansiotuloista suoritettaisiin tämän lain mukaista keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua vastaava maksu. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Määrättäessä 153 :ssä tarkoitetun työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrää käytetään luvun 4,2 prosenttia sijaan vuodelle 2017 lukua 3,2 prosenttia, vuodelle 2018 lukua 3,4 prosenttia sekä vuodelle 2019 lukua 3,8 prosenttia. Määrättäessä 182 :n 2 momentissa tarkoitettuja työttömyysvakuutusrahaston maksun perusteena olevia työ- ja ansiotuloja työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrästä vähennetään 1,2 prosenttiyksikön sijaan 0,2 prosenttiyksikköä vuonna 2017, 0,4 prosenttiyksikköä vuonna 2018 ja 0,8 prosenttiyksikköä vuonna
9 2. Laki julkisten alojen eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisten alojen eläkelain (81/2016) 36 :n 2 momentti, 72 :n 3 momentti ja 103 :n 1 momentti seuraavasti: 36 Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus Kertakorotus lasketaan työntekijän maksussa olevan tämän lain mukaisen eläkkeen määrän perusteella. Korotus määrätään sen mukaan, minkä ikäinen työntekijä on korotusvuoden alussa. Korotusprosentti on 25, jos työntekijä on korotusvuoden alussa vuotias. Korotusprosentti pienenee kutakin ikävuotta kohden 1,0 prosenttiyksiköllä. Kertakorotusta ei lisätä kuntoutuskorotukseen. 72 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä tai sinä päivänä, jona 2 momentissa tarkoitettu lapsi täyttää 18 vuotta (lesken laskennallinen eläke). Jos leski edunjättäjän kuolinpäivänä tai 2 momentissa tarkoitetun lapsen täyttäessä 18 vuotta on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän, hänen työeläkkeenään pidetään sitä eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta tai nuorimman lapsen 18 vuoden iän täyttämistä edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 9
10 103 Eläkkeen perusteena oleva työansio ja loppupalkka Laskettaessa sotilaan eläkkeen perusteena olevaa työansiota otetaan huomioon ainoastaan 104 :n mukaiset ansiot. Eläkkeen perusteena oleva työansio lasketaan ottaen huomioon, mitä 85 ja 94 :ssä säädetään. Eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä kunkin vuoden työansioista vähennetään määrä, joka vastaa kyseiselle vuodelle vahvistettua työntekijän eläkelain 153 :ssä tarkoitettua työntekijän työeläkevakuutusmaksua vähennettynä 1,2 prosenttiyksiköllä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Määrättäessä 103 :ssä säädettyä eläkkeen perusteena olevaa työansiota työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrästä vähennetään 1,2 prosenttiyksikön sijaan 0,2 prosenttiyksikköä vuonna 2017, 0,4 prosenttiyksikköä vuonna 2018 ja 0,8 prosenttiyksikköä vuonna
11 3. Laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 9 b ja 9 e :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain (354/1997) 9 b :n 2 momentti ja 9 e :n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 524/2008, seuraavasti: 9 b Hallintoneuvosto Hallintoneuvostossa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kolmasosa hallintoneuvoston jäsenmäärästä, ja niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kuudesosa hallintoneuvoston jäsenmäärästä. 9 e Hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja Hallituksessa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kolmasosa hallituksen jäsenmäärästä, ja niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kuudesosa hallituksen jäsenmäärästä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Hallintoneuvoston kokoonpanoon ennen vuonna 2019 valittavan hallintoneuvoston valintaa sovelletaan 9 b :n 2 momenttia sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. Hallituksen kokoonpanoon ennen vuonna 2020 valittavan hallituksen valintaa sovelletaan 9 e :n 3 momenttia sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. 11
12 4. Laki yrittäjän eläkelain 81 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 81 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 72/2016, seuraavasti: 81 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
13 5. Laki maatalousyrittäjän eläkelain 82 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 82 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 75/2016, seuraavasti: 82 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
14 6. Laki merimieseläkelain 93 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan merimieseläkelain (1290/2006) 93 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 78/2016, seuraavasti: 93 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 14
15 Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 2016 Pääministeri Juha Sipilä Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 15
16 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki työntekijän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työntekijän eläkelain (395/2006) 88 :n 2 momentti, 153 ja 182 :n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 69/2016, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 88 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ja leski ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, lesken työeläkkeenä pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toi- 88 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön 16
17 Voimassa oleva laki mielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain alaista. Ehdotus palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 153 Työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on kolme prosenttia lisättynä puolella siitä prosenttimäärästä, jolla tämän lain mukaisen vakuutuksen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu prosentteina palkasta ylittää luvun 18,2. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu lasketaan ottaen huomioon 169 :n 3 momentissa tarkoitetut maksun alennukset. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään vuosittain seuraavana kalenterivuonna sovellettava työntekijän työeläkevakuutusmaksuprosentti. 153 Työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on 4,2 prosenttia lisättynä puolella siitä prosenttimäärästä, jolla tämän lain mukaisen vakuutuksen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu prosentteina palkasta ylittää luvun 18,2. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu lasketaan ottaen huomioon 169 :n 3 momentissa tarkoitetut maksun alennukset. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään vuosittain seuraavana kalenterivuonna sovellettava työntekijän työeläkevakuutusmaksuprosentti. 182 Työttömyysvakuutusrahaston maksu Työttömyysvakuutusrahaston maksun perusteena ovat 1 momentissa luetelluissa eläkelaitoksissa vakuutettuina olleiden etuudensaajien 74 :n 3 momentin 2, 3 ja 6 kohdassa tarkoitettujen etuuksien perusteena olevat työ- ja ansiotulot, joihin lisätään työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä. Työttömyysvakuutusrahaston maksu määrätään siten, että se arvion mukaan vastaa määrää, joka saataisiin, jos mainituista työ- ja ansiotuloista suoritettaisiin tämän lain mukaista keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua vastaava maksu. 182 Työttömyysvakuutusrahaston maksu Työttömyysvakuutusrahaston maksun perusteena ovat 1 momentissa luetelluissa eläkelaitoksissa vakuutettuina olleiden etuudensaajien 74 :n 3 momentin 2, 3 ja 6 kohdassa tarkoitettujen etuuksien perusteena olevat työ- ja ansiotulot, joihin lisätään työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä vähennettynä 1,2 prosenttiyksiköllä. Työttömyysvakuutusrahaston maksu määrätään siten, että se arvion mukaan vastaa määrää, joka saataisiin, jos edellä tarkoitetuista työ- ja ansiotuloista suoritettaisiin tämän lain mukaista keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua vastaava maksu. 17 Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Määrättäessä 153 :ssä tarkoitetun työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrää käytetään luvun 4,2 prosenttia sijaan vuodelle
18 Voimassa oleva laki Ehdotus 2017 lukua 3,2 prosenttia, vuodelle 2018 lukua 3,4 prosenttia sekä vuodelle 2019 lukua 3,8 prosenttia. Määrättäessä 182 :n 2 momentissa tarkoitettuja työttömyysvakuutusrahaston maksun perusteena olevia työ- ja ansiotuloja työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrästä vähennetään 1,2 prosenttiyksikön sijaan 0,2 prosenttiyksikköä vuonna 2017, 0,4 prosenttiyksikköä vuonna 2018 ja 0,8 prosenttiyksikköä vuonna
19 2. Laki julkisten alojen eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisten alojen eläkelain (81/2016) 36 :n 2 momentti, 72 :n 3 momentti ja 103 :n 1 momentti seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 36 Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus Kertakorotus lasketaan työntekijän maksussa olevan tämän lain mukaisen eläkkeen määrän perusteella. Korotus määrätään sen mukaan, minkä ikäinen työntekijä on korotusvuoden alussa. Korotusprosentti on 25, jos työntekijä on korotusvuoden alussa vuotias. Korotusprosentti pienenee kutakin ikävuotta kohden 1,0 prosenttiyksiköllä. Kertakorotusta ei lisätä kuntoutuskorotukseen. 36 Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus Kertakorotus lasketaan työntekijän maksussa olevan tämän lain mukaisen eläkkeen määrän perusteella. Korotus määrätään sen mukaan, minkä ikäinen työntekijä on korotusvuoden alussa. Korotusprosentti on 25, jos työntekijä on korotusvuoden alussa vuotias. Korotusprosentti pienenee kutakin ikävuotta kohden 1,0 prosenttiyksiköllä. Kertakorotusta ei lisätä kuntoutuskorotukseen. 72 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ja leski ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, lesken työeläkkeenä pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä tai sinä päivänä, jona 2 momentissa tarkoitettu lapsi täyttää 18 vuotta (lesken laskennallinen eläke). Jos leski edunjättäjän kuolinpäivänä tai 2 mo- 72 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä tai sinä päivänä, jona 2 momentissa tarkoitettu lapsi täyttää 18 vuotta (lesken laskennallinen eläke). Jos leski edunjättäjän kuolinpäivänä tai 2 momentissa tarkoitetun lapsen täyttäessä 19
20 Voimassa oleva laki mentissa tarkoitetun lapsen täyttäessä 18 vuotta on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän, lesken työeläkkeenä pidetään sitä eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta tai nuorimman lapsen 18 vuoden iän täyttämistä edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. Ehdotus 18 vuotta on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän, hänen työeläkkeenään pidetään sitä eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta tai nuorimman lapsen 18 vuoden iän täyttämistä edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 103 Eläkkeen perusteena oleva työansio ja loppupalkka Eläkkeen perusteena olevaa työansiota laskettaessa otetaan sotilaalla huomioon ainoastaan 104 :n mukaiset ansiot. Eläkkeen perusteena oleva työansio lasketaan ottaen huomioon, mitä 85 ja 94 :ssä säädetään. Eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä kunkin vuoden työansioista vähennetään määrä, joka vastaa sanotulle vuodelle vahvistettua työntekijän eläkelain 153 :ssä tarkoitettua työntekijän työeläkevakuutusmaksua. 103 Eläkkeen perusteena oleva työansio ja loppupalkka Laskettaessa sotilaan eläkkeen perusteena olevaa työansiota otetaan huomioon ainoastaan 104 :n mukaiset ansiot. Eläkkeen perusteena oleva työansio lasketaan ottaen huomioon, mitä 85 ja 94 :ssä säädetään. Eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä kunkin vuoden työansioista vähennetään määrä, joka vastaa kyseiselle vuodelle vahvistettua työntekijän eläkelain 153 :ssä tarkoitettua työntekijän työeläkevakuutusmaksua vähennettynä 1,2 prosenttiyksiköllä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Määrättäessä 103 :ssä säädettyä eläkkeen perusteena olevaa työansiota työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrästä vähennetään 1,2 prosenttiyksikön sijaan 0,2 prosenttiyksikköä vuonna 2017, 0,4 prosenttiyksikköä vuonna 2018 ja 0,8 prosenttiyksikköä vuonna
21 3. Laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 9 b ja 9 e :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain (354/1997) 9 b :n 2 momentti ja 9 e :n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 524/2008, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 9 b Hallintoneuvosto Hallintoneuvostossa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Näitä edustajia on oltava yhtä monta kumpiakin ja heidän lukumääränsä on oltava yhteensä vähintään puolet hallintoneuvoston jäsenmäärästä. 9 b Hallintoneuvosto Hallintoneuvostossa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kolmasosa hallintoneuvoston jäsenmäärästä, ja niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kuudesosa hallintoneuvoston jäsenmäärästä. 9 e Hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja Hallituksessa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Näitä edustajia on oltava yhtä monta kumpiakin ja heidän lukumääränsä on oltava yhteensä vähintään puolet hallituksen jäsenmäärästä. 9 e Hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja Hallituksessa on oltava sellaisia vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia, jotka valitaan keskeisten työnantajia ja palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten palkansaajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kolmasosa hallituksen jäsen- 21
22 Voimassa oleva laki Ehdotus määrästä, ja niitä edustajia, jotka on valittu keskeisten työnantajia edustavien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä, on oltava vähintään kuudesosa hallituksen jäsenmäärästä. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Hallintoneuvoston kokoonpanoon ennen vuonna 2019 valittavan hallintoneuvoston valintaa sovelletaan 9 b :n 2 momenttia sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. Hallituksen kokoonpanoon ennen vuonna 2020 valittavan hallituksen valintaa sovelletaan 9 e :n 3 momenttia sellaisena kuin se oli tämän lain voimaan tullessa. 22
23 4. Laki yrittäjän eläkelain 81 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 81 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 72/2016, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 81 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ja leski ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, lesken työeläkkeenä pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain alaista. 81 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 23
24 Voimassa oleva laki Ehdotus Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
25 5. Laki maatalousyrittäjän eläkelain 82 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 82 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 75/2016, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 82 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ja leski ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, lesken työeläkkeenä pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain alaista. 82 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 25
26 Voimassa oleva laki Ehdotus Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
27 6. Laki merimieseläkelain 93 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan merimieseläkelain (1290/2006) 93 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 78/2016, seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 93 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ja leski ei ole täyttänyt alinta vanhuuseläkeikäänsä, lesken työeläkkeenä pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, lesken työeläkkeenä pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka leskelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain alaista. 93 Jos leski ei saa 1 momentissa tarkoitettua eläkettä tai hän saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä, hänen työeläkkeenään pidetään kuitenkin sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hän olisi tullut täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavassa määrin työkyvyttömäksi edunjättäjän kuolinpäivänä. Jos leski on täyttänyt jonkin työeläkelain mukaisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän viimeistään edunjättäjän kuolinpäivänä, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle on karttunut edunjättäjän kuolinvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Jos leski on työskennellyt ulkomailla tai Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palveluksessa, hänen työeläkkeenään pidetään sitä laskennallista eläkettä, joka hänelle olisi myönnetty, jos hänen ulkomailla työskentelynsä taikka Euroopan unionin toimielimen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen perustuvaan vakuutusaikaan luettava työskentelynsä olisi tämän lain mukaista. 27
28 Voimassa oleva laki Ehdotus Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta
Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 84 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 888/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 9 kohta,
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi
EV 26/1998 vp - HE 13/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 13/1998
Päätös. Laki. työntekijän eläkelain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 75/2009 vp Hallituksen esitys viimeisen eläkelaitoksen periaatetta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä viimeisen eläkelaitoksen periaatetta
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien
SISÄLLYS. N:o 626. Laki. alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta. Annettu Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2009
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä elokuuta 2009 N:o 626 640 SISÄLLYS N:o Sivu 626 Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta... 4073 627 Laki työntekijän
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
HE 108/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia. Henkilön
HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen
HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
1988 vp. - HE n:o 230
1988 vp. - HE n:o 230 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 12 :n ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen VALTIONEUVOSTON ASETUS TOIMIVALTAISESTA ELÄKELAITOKSESTA
SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Inka Hassinen 31.10.2016 VALTIONEUVOSTON ASETUS TOIMIVALTAISESTA ELÄKELAITOKSESTA Pääasiallinen sisältö Nykytila Ehdotetaan, että valtioneuvosto
HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014
HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden
HE 214/2016 vp. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain 11 luvun 4 a :n, työtapaturmaja ammattitautilain 62 :n, työttömyysturvalain 6 luvun 4 :n sekä maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 7 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
Lisäeläkesäännön muuttaminen
1 (7) Lisäeläkesäännön muuttaminen Lisäeläkesäännön 1 1 momentti, 3 1 ja 2 momentti sekä uusi 5 momentti, 4, 5 4 momentti, 9 ja 10. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1. Nykytila Esityksessä ehdotetaan
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 48/2011 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 48/2011 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden yksityisten alojen työeläkettä koskevien lakien sekä eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain sekä yrittäjien eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työntekijäin eläkelakiin ja
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
1993 vp - HE 225 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 225 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ortodoksisesta
1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Laki. maatalousyrittäjän eläkelain muuttamisesta
Laki maatalousyrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 22 :n 4 momentti, 67, 69 ja 72, sellaisina kuin niistä ovat 22 :n 4 momentti
HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain
S :n mukaan eläkkeen vähimmäismäärä on 3 7 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT vp. n~o 213
1982 vp. n~o 213 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 5 a :n muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi
HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Laki. merimieseläkelain muuttamisesta
Laki merimieseläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merimieseläkelain (1290/2006) 96 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 885/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 6 kohta, 11
Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)
Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
HE 178/2005 vp. Työeläkejärjestelmän mukaista palkkakerrointa, tarkoitettuja eri vuosien ansiotuloja vahinkovuoden tasoon korvausta määrättäessä.
Hallituksen esitys Eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön, potilasvakuutuslainsäädännön ja ympäristövahinkovakuutuslainsäädännön indeksijärjestelmän muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Liikennevakuutus-,
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut vuodelle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
HE 58/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että
HE 106/2011 vp. olisi vähintään 22 nykyisen 32 jäsenen sijasta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2012 alusta.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annettua lakia
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 191/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kirkkolain 22 luvun 8 :n sekä kirkon keskusrahastosta annetun lain 3 ja 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan verotusta koskevat kirkkolain sekä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 215/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi työntekijän eläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Päätös.
EDUSKUNNAN VASTAUS 215/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi työntekijän eläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työntekijän eläkelain
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp Hallituksen esitys laeiksi kunnallisen eläkelain, valtion eläkelain, kunnallisen eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen, kunnallisen eläkelain voimaanpanolain
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 1998 N:o Laki. N:o 221. työntekijäin eläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 221 231 SISÄLLYS N:o Sivu 221 Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta... 915 222 Laki lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien
1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN
1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992
Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2007 vp Hallituksen esitys laiksi Eläketurvakeskuksesta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi Eläketurvakeskuksesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän välillä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.
1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä
HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen
HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito
HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta
HE 209/2006 vp. olevien metsämaapinta-alojen suhteessa. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verontilityslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että yhteisöveron metsävero-osuuden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190
1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen
Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat
Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet