earkki tehokas väylä potilastiedon arkistoon earkki vaikuttajafoorumi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "earkki tehokas väylä potilastiedon arkistoon earkki vaikuttajafoorumi"

Transkriptio

1 earkki tehokas väylä potilastiedon arkistoon earkki vaikuttajafoorumi

2 earkki Potilastiedon arkiston tukiprojekti yksityiselle terveydenhuollolle Taustaa Vaiheistusasetuksen mukaan yksityisille terveydenhuollon organisaatioille keskitetyn arkiston käyttöönotto on pakollista mennessä, mikäli potilasasiakirjojen pitkäaikaissäilytys toteutetaan sähköisesti Potilastiedon arkiston käyttöönoton kokemukset julkisella sektorilla ovat osoittaneet, että potilastiedon arkiston liittyminen on kertaluokkaa haastavampi kokonaisuus, kuin mitä sähköisen lääkemääräyksen käyttöönotto oli. Potilastiedon arkiston käyttöönottoon liittyy yksityisen sektorin erityispiirteitä, jotka tarvitsevat rakentavaa käsittelyä, yhteisen tulkinnan ja tahtotilan sekä ratkaisujen etsimisen ennen käyttöönottoja Terveyspalvelualan Liitto (hakija, vastuutaho) ja Lääkäripalveluyritykset ry (Kumppani) ovat yhdessä perustaneet tukiprojektin helpottamaan yksityisen sektorin liittymistä sähköiseen potilastiedon arkistoon. Projekti sai valtionavustusta THL:lta. Projektin kesto

3 Miksi yhteistä tekemistä? Yhteistyön kautta mahdollistetaan onnistuneet potilastiedon arkiston käyttöönotot yksityisellä sektorilla huomioiden riittävällä tavalla yksityisen sektorin ominaispiirteet: Yksityisen sektorin heterogeenisuus Volyymit IT-toimittajien lukumäärä Tiukka aikataulu Potilastiedon arkistoon liittyminen on yksittäisille toimijalle merkittävä muutosprojekti (toiminnallisena kehityshaasteena x * ereseptin käyttöönotto). Jokaisen yrityksen ei tarvitse tehdä kaikkea selvitystyötä alusta alkaen itse Monitoimijayhteistyötä (palvelutuottajat, IT-toimittaja, THL, KELA, Valvira, VRK, liitot, asiantuntijat) IT-toimittajat

4 earkin tavoite Projektin tavoitteena on mahdollistaa yksityisen sektorin kattava, aikataulutettu ja suunnitelmallinen potilastiedon arkiston käyttöönotto lakien ja asetusten asettamassa määräajassa. Tavoitteisiin pyritään toteuttamalla käyttöönottoa tukevia tehtäviä, joilla täydennetään jo olemassa olevaa kansallisten toimijoiden ja IT-toimittajien palveluita: potilastiedon arkiston käyttöönottoja edistävä tiedottaminen täydentävän koulutuksen tuottaminen (käyttöönoton projektointi, Kanta ABC ), käyttöönoton toimintamallien realisointi (pilotointi), vaikuttajafoorumit, ITtoimittajayhteistyön aktivointi Yksityisen sektorin potilastiedon arkiston käyttöönoton tukimateriaali / ohjeistus helpdesk-palvelu potilastiedon arkiston käyttöönoton haasteiden ratkaisemisen aktiivinen vaikuttaminen Projekti on avoin kaikille yksityisen sektorin toimijoille ja tavoitteena on mahdollisimman laaja vaikuttavuus

5 earkin hyödyt palveluntuottajalle Säästää reilusti työaikaa kohdennetuilla ohjeilla Saa ajankohtaista tietoa yksityisen sektorin näkökulmasta välttyy turhilta huhuilta ja epävarmuudelta Varmistaa potilastiedon arkiston käyttöönoton aikataulussa ja kustannustehokkaasti tarjottavan koulutuksen ja helpdeskin avulla Saa vertaistukea ja yhteisen foorumin keskustella asioista earkki on myös vaikuttamiskanava

6 Projektin hinta osallistujille Projektiin osallistumisen hinta määräytyy yrityksen terveydenhuollon liikevaihdon mukaan Liittyjän liikevaihto yli 20 milj. /vuodessa milj. /vuodessa milj. /vuodessa alle 1 milj. /vuodessa 500 Projektimaksu* Muut liitot ja järjestöt voivat liittyä mukaan yhteistyökumppaneina Osallistumismaksu IT-toimittajat voivat liittyä mukaan yhteistyökumppaneina Osallistumismaksu 1000 *) Projektin maksut arvonlisäverottomia, koska Terveyspalvelualan Liitto on yleishyödyllinen yhteisö ja projektimaksut eivät ole sen tuloverolaissa tarkoitettua elinkeinotuloa

7 Lisätiedot ja ilmoittautuminen Lisätietoja: Jarno Talvitie puh. (09) Ismo Partanen puh Panu Tast, puh Timo Airaksinen puh Anja Mursu puh Ilmoittautuminen:

8 Lopuksi Käytännön järjestelyistä: Esiintyjät Yleisön puheenvuorot Web-osallistujat Kahvitauko etc. Kiitos! Antoisaa ja aktiivista seminaaria

9 Syksyn koulutukset Alustava aikataulu Projektointi + avoimet kysymykset työpaja jo sähköiseen lääkemääräykseen liittyneille / asiaan perehtyneille klo Kanta-perusteet uusille Kanta-palveluihin tuleville klo Projektointityöpaja klo Kanta-perusteet klo

earkki tehokas väylä potilastiedon arkistoon earkki esittely

earkki tehokas väylä potilastiedon arkistoon earkki esittely earkki tehokas väylä potilastiedon arkistoon earkki esittely 19.8.2014 earkki Potilastiedon arkiston tukiprojekti yksityiselle terveydenhuollolle Taustaa Vaiheistusasetuksen mukaan yksityisille terveydenhuollon

Lisätiedot

Potilastiedon arkiston liittymisen tukiprojekti (earkki) yksityisessä terveydenhuollossa

Potilastiedon arkiston liittymisen tukiprojekti (earkki) yksityisessä terveydenhuollossa Potilastiedon arkiston liittymisen tukiprojekti (earkki) yksityisessä terveydenhuollossa Projektin taustaa KanTa-palvelujen (www.kanta.fi) käyttöönotto etenee vaiheittain terveydenhuollossa. Laki sosiaali-

Lisätiedot

erespa viitoittaa tietä ereseptiin

erespa viitoittaa tietä ereseptiin erespa viitoittaa tietä ereseptiin Miksi yhteistä tekemistä? Useimmille pienille ja keskisuurille yksityisille palveluntuottajille, joilla ei ole omaa tietohallintoa, liittymisen toimenpiteet ja auditointivaatimukset

Lisätiedot

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! Kohti valinnanvapautta Jyväskylässä Anja Mursu 16.8.

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! Kohti valinnanvapautta Jyväskylässä Anja Mursu 16.8. ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! Kohti valinnanvapautta Jyväskylässä Anja Mursu 16.8.2016 10.6.2016 Kanta-liittymisen tukiprojekti Miksi? Auttaa liittymisen

Lisätiedot

ERESPA-VAIKUTTAJAFOORUMI 24.4.2013 KLO 13.-15.30 SCANDIC CONTINENTAL, MANNERHEIMINTIE 46, HELSINKI. erespa viitoittaa tietä ereseptiin

ERESPA-VAIKUTTAJAFOORUMI 24.4.2013 KLO 13.-15.30 SCANDIC CONTINENTAL, MANNERHEIMINTIE 46, HELSINKI. erespa viitoittaa tietä ereseptiin ERESPA-VAIKUTTAJAFOORUMI 24.4.2013 KLO 13.-15.30 SCANDIC CONTINENTAL, MANNERHEIMINTIE 46, HELSINKI erespa viitoittaa tietä ereseptiin Ohjelma Klo 13.00 13.10 erespa esittely (Timo Airaksinen, Salivirta

Lisätiedot

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet!

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! 18.5.2016 Kanta-liittymisen ja -hyödyntämisen tukiprojekti yksityisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa Kanta-palveluiden

Lisätiedot

ERESEPTI TULEE MITÄ PITÄISI TEHDÄ? erespa viitoittaa tietä ereseptiin

ERESEPTI TULEE MITÄ PITÄISI TEHDÄ? erespa viitoittaa tietä ereseptiin ERESEPTI TULEE MITÄ PITÄISI TEHDÄ? erespa viitoittaa tietä ereseptiin ereseptiin on liityttävä 1.4.2014 mennessä ereseptin on oltava käytössä kaikilla lääkärikeskuksissa työsuhteisina ja ammatinharjoittajina

Lisätiedot

ERESEPTI TULEE MITÄ PITÄISI TEHDÄ? Yksityishammaslääkärien talvipäivä Timo Airaksinen, Salivirta & Partners

ERESEPTI TULEE MITÄ PITÄISI TEHDÄ? Yksityishammaslääkärien talvipäivä Timo Airaksinen, Salivirta & Partners ERESEPTI TULEE MITÄ PITÄISI TEHDÄ? Yksityishammaslääkärien talvipäivä 8.2.2013 Timo Airaksinen, Salivirta & Partners ereseptiin on liityttävä 1.4.2014 mennessä ereseptin on oltava käytössä kaikilla lääkärikeskuksissa

Lisätiedot

erespa viitoi+aa,etä eresep,in

erespa viitoi+aa,etä eresep,in erespa viitoi+aa,etä eresep,in Taustaa erespa- projek/lle Suomen Hammaslääkärilii+o ry (SHLL) ja Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) toteu>vat jäsenistönsä KanTa- valmiuksia selvi+äneet esiselvitysprojek,t.

Lisätiedot

Kanta-palveluiden laajentaminen Suun terveydenhuolto

Kanta-palveluiden laajentaminen Suun terveydenhuolto Kanta-palveluiden laajentaminen Suun terveydenhuolto Terveydenhuollon Atk-päivät 13.5.2015 Jari Suhonen 5.5.2015 THL / OPER 1 Miksi tarvittiin SuunTa-hanke? Suun terveydenhuollon toimintayksiköiden (julkinen

Lisätiedot

earkki vaikuttajafoorumi Potilastiedon arkisto Eeva Huotarinen 31.8.2014

earkki vaikuttajafoorumi Potilastiedon arkisto Eeva Huotarinen 31.8.2014 earkki vaikuttajafoorumi Potilastiedon arkisto Eeva Huotarinen 31.8.2014 Esityksen sisältö Potilastiedon arkiston tuotannon tilanne Kelan tarjoamat palvelut Yksityisen terveydenhuollon liittymisen tunnistetut

Lisätiedot

Kanta-palveluiden vaatimukset sote- ja maakuntauudistuksessa

Kanta-palveluiden vaatimukset sote- ja maakuntauudistuksessa Kanta-palveluiden vaatimukset sote- ja maakuntauudistuksessa 1 Kanta-palvelut käytettävissä ja käytössä Palvelut ovat käytettävissä valtakunnallisesti 24/7 ja yhteisiä toimintamalleja on rakennettu Sähköinen

Lisätiedot

Sähköinen lääkemääräys Käyttöönottojen tilanne ja tuki käyttöönottojen jälkeen

Sähköinen lääkemääräys Käyttöönottojen tilanne ja tuki käyttöönottojen jälkeen Sähköinen lääkemääräys Käyttöönottojen tilanne ja tuki käyttöönottojen jälkeen erespa-loppuseminaari 12.3.2014 Kehittämispäällikkö Riitta Konttinen 12.3.2014 Riitta Konttinen 1 Yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Valmistautumistilaisuus liittyjälle Potilastiedon arkisto. Kela, Kanta-palvelut,

Valmistautumistilaisuus liittyjälle Potilastiedon arkisto. Kela, Kanta-palvelut, Valmistautumistilaisuus liittyjälle Potilastiedon arkisto Kela, Kanta-palvelut, 7.9.2016 Käsiteltävät asiat Liittymismallit Potilastiedon arkistoon liittyminen Hakemus-sitoumus Käyttöönottokoe ja tuotantokäytön

Lisätiedot

Liittyminen Kanta-palveluihin Valmistelukokous. Kela, Kanta-palvelut, 10.2.2016

Liittyminen Kanta-palveluihin Valmistelukokous. Kela, Kanta-palvelut, 10.2.2016 Liittyminen Kanta-palveluihin Valmistelukokous Kela, Kanta-palvelut, 10.2.2016 Käsiteltävät asiat Kelan rooli ja Kanta-palvelut Kanta-palveluihin liittymisen päävaiheet Käyttöliittymä rekisterinpitäjän

Lisätiedot

Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen

Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen Kansallisen arkiston ja ereseptin tilannekatsaus Terveydenhuollon atk päivät 25.5.2009 Erkki Aaltonen Esityksen sisältö KanTa ja sen tausta Käyttöönotto ja tilanne nyt Mikä muuttuu eresepti earkisto Omien

Lisätiedot

SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN

SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN Ohje 8/2015 1(5) SÄHKÖISEN LÄÄKEMÄÄRÄYKSEN MUUTOKSIA JA TOIMINTAMALLIN TARKENTAMINEN 01.11.2015 ALKAEN Kohderyhmät Voimassaoloaika Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarjoajat Yksityisen

Lisätiedot

ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Ohje 1/2016 1(5) ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Kohderyhmät Voimassaoloaika Tarkoitus Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen

Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Kanta-palvelut sosiaalihuollossa ja asiakastiedon kirjaamisen kehittäminen Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu-IIhankkeessa -aloitusseminaari Sisältö Kanta-palvelut sosiaalihuollossa Sosiaalihuollon asiakastiedon

Lisätiedot

Valmistautuminen potilastiedon arkiston käyttöönottoon. Käyttöönoton käsikirja ja toiminnallisen muutoksen tukeminen Anna Kärkkäinen 29.11.

Valmistautuminen potilastiedon arkiston käyttöönottoon. Käyttöönoton käsikirja ja toiminnallisen muutoksen tukeminen Anna Kärkkäinen 29.11. Valmistautuminen potilastiedon arkiston käyttöönottoon Käyttöönoton käsikirja ja toiminnallisen muutoksen tukeminen Anna Kärkkäinen 29.11.2012 Kansallinen käyttöönoton tuki liittyjille Käyttöönoton käsikirja

Lisätiedot

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN. Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN. Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin Kanta-liittyjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Käsitteet... 1 3 Kanta-palveluun liittyjät... 2 3.1 Potilastiedon arkistoon liittyjät... 2 3.2 Sähköiseen reseptiin liittyjät...

Lisätiedot

Kanta-palveluiden käyttöönotto. Psykologiliitto 15.4.2014

Kanta-palveluiden käyttöönotto. Psykologiliitto 15.4.2014 Kanta-palveluiden käyttöönotto Psykologiliitto 15.4.2014 Kansallisten tietojärjestelmäpalveluiden kokonaisuus ja hyödyntäminen VRK:n varmennepalvelut Valviran attribuuttipalvelu Valveri-rekisteri Lääketietokanta

Lisätiedot

Potilastiedon arkiston käyttöönotto: yksityisen sektorin haasteet ja niiden ratkaisun tilanne. earkki-projektin Vaikuttajafoorumi 1.9.

Potilastiedon arkiston käyttöönotto: yksityisen sektorin haasteet ja niiden ratkaisun tilanne. earkki-projektin Vaikuttajafoorumi 1.9. Potilastiedon arkiston käyttöönotto: yksityisen sektorin haasteet ja niiden ratkaisun tilanne earkki-projektin Vaikuttajafoorumi 1.9.2014 Esityksen sisältö Potilastiedon arkiston käyttöönotto julkisessa

Lisätiedot

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje

KETKÄ LIITTYVÄT KANTA-PALVELUIHIN Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje Ketkä liittyvät Kanta-palveluihin Kanta-liittyjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen säädöstausta... 1 1.2 Sähköisen lääkemääräyksen säädöstausta... 1 2 Käsitteet...

Lisätiedot

Tietopalvelut-osasto Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö (OPER) ; päivitetty

Tietopalvelut-osasto Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö (OPER) ; päivitetty Ohje 1/2016 1(5) ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Kohderyhmät Voimassaoloaika Tarkoitus Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin

Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin 1 Monitoimijayhteistyöllä uusiin haasteisiin Pisara koordinaatio Oulun kaupunki Projektijohtaja Koordinaattori Minna Angeria Vastuullinen johtaja Keijo Koski 29.4 2010 Hymykin on herkässä kun on kumppani

Lisätiedot

Kysymyksiä jä västäuksiä yksityisen terveydenhuollon liittymisestä potilästiedon ärkistoon

Kysymyksiä jä västäuksiä yksityisen terveydenhuollon liittymisestä potilästiedon ärkistoon Kysymyksiä jä västäuksiä yksityisen terveydenhuollon liittymisestä potilästiedon ärkistoon Sisällys 1. Liittymisvelvoite, aikataulu ja liittymismallit... 2 2. Liittymisvalmistelut... 5 3. Potilastietojärjestelmä...

Lisätiedot

Liittyminen eresepti-palveluun. Yksityisten terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen

Liittyminen eresepti-palveluun. Yksityisten terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen Liittyminen eresepti-palveluun Yksityisten terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen eresepti-palveluun liittyjä eresepti-palveluun liittyjä on terveydenhuollon toimintayksikkö,

Lisätiedot

Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016

Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016 Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan -palvelu 7.3.2016 Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan Toiminnallisuus yleisellä tasolla Palvelun käyttöönotto Tekniset määrittelyt Merkitys terveydenhuollon

Lisätiedot

Kanta-palvelun vaatimukset palveluntuottajalle

Kanta-palvelun vaatimukset palveluntuottajalle Kanta-palvelun vaatimukset palveluntuottajalle 17.1.2019 1 Kanta-palveluiden vaatimukset palveluntuottajille Liittyminen Kanta-palveluihin ja palveluiden käyttöönotto 2 Vaatimuksia palveluntuottajille

Lisätiedot

Potilastiedon arkiston 2. vaihe

Potilastiedon arkiston 2. vaihe Potilastiedon arkiston 2. vaihe THL, Operatiivisen toiminnan yksikkö 24.8.2015 Potilas arkiston 2.vaihe / Paasitorni 26.8.15 1 Potilastiedon arkisto:julkinen terveydenhuolto 15.08.2015 7 Potilastietojärjestelmää

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton valmistelu käynnistyy

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton valmistelu käynnistyy Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönoton valmistelu käynnistyy Pohjois-Suomen Kansa hankkeen KickOff tilaisuus Tellervo Alanärä, erikoissuunnittelija, THL/OPER Ohjelmamme KickOff -tilaisuudessa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari Hotelli Lasaretti, Oulu 26.-27.3.2014 Terveyden ja THL Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon operatiivisen ohjauksen

Lisätiedot

Liittyminen eresepti-palveluun. Yksityisten terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen 13.5.2013

Liittyminen eresepti-palveluun. Yksityisten terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen 13.5.2013 Liittyminen eresepti-palveluun Yksityisten terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen 13.5.2013 eresepti-palveluun liittyjä eresepti-palveluun liittyjä on terveydenhuollon toimintayksikkö

Lisätiedot

SOTE KA Valinnanvapaus. Työseminaari - Kela Jari Porrasmaa. Taustakuva: Yle, noin viikon uutiset

SOTE KA Valinnanvapaus. Työseminaari - Kela Jari Porrasmaa. Taustakuva: Yle, noin viikon uutiset SOTE KA Valinnanvapaus Työseminaari Kela 7.11.2017 / STM 1 Taustakuva: Yle, noin viikon uutiset 7.11.2017 Agendalla tänään Tiedonhallintaa koskevien pykälien täsmentyminen Valinnanvapauden kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

Potilastiedon arkiston tilannekatsaus ja eteneminen

Potilastiedon arkiston tilannekatsaus ja eteneminen Potilastiedon arkiston tilannekatsaus ja eteneminen Terveydenhuollon ATK-päivät Turun kongressikeskus Logomo 28. 29.5.2013 Projektipäällikkö Anna Kärkkäinen Kansallisten tietojärjestelmäpalveluiden kokonaisuus

Lisätiedot

Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT ( ) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset

Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT ( ) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT (5.2.2019) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset Ryhmätyö 1: Siirtymä kokeiluista pilotteihin Tavoite: Siirtymään liittyvän tehtäväkokonaisuuden hahmottaminen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toimeenpano Kanta-palveluissa (Soutu-hanke) Erja Vornanen Kela

Sote-uudistuksen toimeenpano Kanta-palveluissa (Soutu-hanke) Erja Vornanen Kela Soteuudistuksen toimeenpano Kantapalveluissa (Soutuhanke) Erja Vornanen Kela 7.11.2017 Soutu hankkeen sisältö Sote ja maakuntauudistuksen aiheuttamien muutosten toimeenpano Kantapalveluissa Hankkeessa

Lisätiedot

Kysely- ja välityspalvelu

Kysely- ja välityspalvelu Palvelukuvaus 1 (5) Kysely- ja välityspalvelu Kysely- ja välityspalvelu on Kansaneläkelaitoksen (jäljempänä Kela) Kantapalvelujen ylläpitämä ja Kanta-palveluihin kuuluva tietojärjestelmäpalvelu, jonka

Lisätiedot

Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto, Kansa-hanke ja Kansa-koulu-hanke

Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto, Kansa-hanke ja Kansa-koulu-hanke Kanta-palvelut ja sosiaalihuolto, Kansa-hanke ja Kansa-koulu-hanke Mitä, kuka, kenelle ja milloin?? 18.1.2017 18.1.2017 Maarit Rötsö / THL 1 Sisältö Sosiaalihuollon Kanta-palvelut ja Kansa-hanke Miksi

Lisätiedot

Liittyminen Kanta-palveluihin Valmistelukokous. Kela, Kanta-palvelut,

Liittyminen Kanta-palveluihin Valmistelukokous. Kela, Kanta-palvelut, Liittyminen Kanta-palveluihin Valmistelukokous Kela, Kanta-palvelut, 6.9.2016 Käsiteltävät asiat Kelan rooli ja Kanta-palvelut Kanta-palveluihin liittymisen päävaiheet Käyttöliittymä rekisterinpitäjän

Lisätiedot

KanTa. Liittyjät -ohje v. 1.0

KanTa. Liittyjät -ohje v. 1.0 1 (20) KanTa Liittyjät -ohje v. 1.0 2 (20) Sisältö Säädöstausta... 3 1 Liittymään velvoitetut terveydenhuollon organisaatiot ja apteekit... 4 2 Terveydenhuollon toimintayksikkö... 6 1. Kansanterveyslain

Lisätiedot

Kanta-liittymisen tietoliikennearkkitehtuuri: Case Eksote. SosKanta-hanke/Kaisa Pesonen

Kanta-liittymisen tietoliikennearkkitehtuuri: Case Eksote. SosKanta-hanke/Kaisa Pesonen Kanta-liittymisen tietoliikennearkkitehtuuri: Case Eksote SosKanta-hanke/Kaisa Pesonen 13.11.2018 Eksote-Kanta arkkitehtuurikuva Lokienvalvontaohjelma Sama tietoliikennereitti myös PTJ:sta Kanta-palvelujen

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä

Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä Lohja Forum 29.4.2010 Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Osapuolet sitoutuvat noudattamaan e-reseptipalvelun ehtoja ja sen liitteitä.

Osapuolet sitoutuvat noudattamaan e-reseptipalvelun ehtoja ja sen liitteitä. Mallisopimus Sopimus e-reseptipalveluun liittymisestä Tällä sopimuksella yksityinen terveydenhuollon toimintayksikkö ( Lääkäriasema ) ja itsenäinen ammatinharjoittaja ("Ammatinharjoittaja") sopivat e-reseptipalveluun

Lisätiedot

Organisaation muutostilanteet. Kela, Kanta-palvelut

Organisaation muutostilanteet. Kela, Kanta-palvelut Organisaation muutostilanteet Kela, Kanta-palvelut 28.9.2017 Valmistautuminen organisaatiomuutoksiin Kartoita vaikutukset Kanta-palveluiden liittymisiin Tuleeko uusi/uusia liittyjiä? Lopettaako liittyjä

Lisätiedot

Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu

Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu Vaiheistusasetuksen sisältö ja aikataulu Muuta ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnosta ja digitalisaatiosta 26.8.2015 Maritta Korhonen Sisältö Vaiheistusasetus, luonnoksen esittely

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi

Lisätiedot

Liittyminen eresepti-palveluun. Yksityisen terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen

Liittyminen eresepti-palveluun. Yksityisen terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen Liittyminen eresepti-palveluun Yksityisen terveydenhuollon toimijoiden ereseptin käyttöönottoon valmistautuminen Palvelujen käyttöönoton aikataulut Sähköinen resepti käytössä Apteekeissa ja sivuapteekeissa

Lisätiedot

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.

Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2. Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset yksityisessä terveydenhuollossa

Organisaatiomuutokset yksityisessä terveydenhuollossa Organisaatiomuutokset yksityisessä terveydenhuollossa 19.10.2017 1 Johdanto Terveydenhuollon palvelunantaja tai itsenäinen ammatinharjoittaja (IAH) vastaa potilastietojen rekisterinpitäjänä arkistoitujen

Lisätiedot

Asiakastietojen kirjaaminen ja Kanta-palvelujen käyttöönotto yksityisessä sosiaalihuollossa. Jarno Talvitie

Asiakastietojen kirjaaminen ja Kanta-palvelujen käyttöönotto yksityisessä sosiaalihuollossa. Jarno Talvitie Asiakastietojen kirjaaminen ja Kanta-palvelujen käyttöönotto yksityisessä sosiaalihuollossa Jarno Talvitie 8.5.2019 HALI HYVINVOINNIN VAIKUTTAVIN ÄÄNI 1 550 jäsentä Yli 85 000 sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kanta-palvelut Yleisesittely

Kanta-palvelut Yleisesittely Kanta-palvelut Yleisesittely Kansallisten tietojärjestelmäpalvelujen kokonaisuus VRK:n varmennepalvelut Lääketietokanta Terveyskeskus A Apteekki Reseptikeskus THL koodistopalvelu Valviran attribuuttipalvelu

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

Organisaation muutostilanteet. Kela, Kanta-palvelut,

Organisaation muutostilanteet. Kela, Kanta-palvelut, Organisaation muutostilanteet Kela, Kanta-palvelut, 2.12.2016 Valmistautuminen organisaatiomuutoksiin Kartoita vaikutukset Kanta-palveluiden liittymisiin Tuleeko uusi/uusia liittyjiä? Lopettaako liittyjä

Lisätiedot

Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut

Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus 4.10.2018 Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut 1 Kanta-palvelut Kaikille kansalaisille Apteekeille (~810) Julkiselle terveydenhuollolle ( > 1000 palveluyksikköä)

Lisätiedot

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta

MIKÄ ON KANSA? Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Ajankohtaista sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisestä ja arkistosta Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.-12.11.2015 Jyväskylä 12.11.2015 12.11.2015 / Maarit Rötsä 1 MIKÄ ON KANSA?

Lisätiedot

Kanta-palvelun vaatimukset palveluntuottajalle

Kanta-palvelun vaatimukset palveluntuottajalle Kanta-palvelun vaatimukset palveluntuottajalle 5.2.2019 Erja Vornanen 1 Kanta-palveluiden vaatimukset palveluntuottajille Liittyminen Kanta-palveluihin ja palveluiden käyttöönotto 2 Vaatimuksia palveluntuottajille

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Työterveyshuollon organisaatiomuutokset ja Kanta-palvelut

Työterveyshuollon organisaatiomuutokset ja Kanta-palvelut Työterveyshuollon organisaatiomuutokset ja Kanta-palvelut Ohjeita muutoksia suunnitteleville Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kunnallinen työterveyshuolto yhtiöitettävä 1.1.2019 mennessä Työterveyshuollon

Lisätiedot

Organisaation muutostilanteet

Organisaation muutostilanteet Organisaation muutostilanteet 29.11.2018 Kela, Kanta-palvelut Sisältö Valmistautuminen organisaatiomuutoksiin Terveydenhuollon muutostilanteet Muutostilanteista ilmoittaminen Uudet liittymiset Tekniset

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Potilastiedon arkisto 2. vaiheen tietosisällöt ja toiminnallisuus. Projektipäällikkö Anna Kärkkäinen 10.10.2014

Potilastiedon arkisto 2. vaiheen tietosisällöt ja toiminnallisuus. Projektipäällikkö Anna Kärkkäinen 10.10.2014 Potilastiedon arkisto 2. vaiheen tietosisällöt ja toiminnallisuus Projektipäällikkö Anna Kärkkäinen 10.10.2014 Kanta-palveluiden tulevat toiminnallisuudet ja sisällöt Potilastiedon arkiston hyödyntäminen

Lisätiedot

Itä-Suomen aluetulokset

Itä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Itä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

PPSHP:n valtuustoseminaari Timo Kauppinen. Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä

PPSHP:n valtuustoseminaari Timo Kauppinen. Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä PPSHP:n valtuustoseminaari 14.11.2017 Timo Kauppinen Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä REL/102012 POHJOIS-SUOMEN LABORATORIOKESKUS - NORDLAB Kliinisen laboratorioalan pohjoinen

Lisätiedot

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, 3.10.2014 Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Nuorten osallistuminen ja kuuleminen - taustalla lain velvoitteet Lainsäädäntö

Lisätiedot

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta

Lisätiedot

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluetulokset

Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Kuvantamisen kansalliset toiminnalliset määritykset Valtakunnallinen terveydenhuollon kuva-aineistojen arkisto Kvarkki

Kuvantamisen kansalliset toiminnalliset määritykset Valtakunnallinen terveydenhuollon kuva-aineistojen arkisto Kvarkki Kuvantamisen kansalliset toiminnalliset määritykset Valtakunnallinen terveydenhuollon kuva-aineistojen arkisto Kvarkki Terveydenhuollon ATK-päivät, Tampere 13.5.2015 Sinikka Rantala THL OPER Toiminnallinen

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot

Terveydenhuollon yksiköiden valmiudet liittyä KanTa an

Terveydenhuollon yksiköiden valmiudet liittyä KanTa an Terveydenhuollon yksiköiden valmiudet liittyä KanTa an ATK-päivät 27.5.09 Sessio: Sähköinen asiointi Ilkka Winblad*, Päivi Hämäläinen**, Jarmo Reponen* *FinnTelemedicum Oulun yliopisto **Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tuki ja neuvonta tuottajille

Tuki ja neuvonta tuottajille Tuki ja neuvonta tuottajille Kela, VRK, Valvira 1 Pertti Sassali, Kela Tavoite: tunnistaa pisteitä, joissa tarvitaan todennäköisimmin tukea ja neuvontaa Käyttöoikeudet, tunnukset, roolit organisaatiossa

Lisätiedot

Tuottajien organisaatiotiedot

Tuottajien organisaatiotiedot Tuottajien organisaatiotiedot 17.1.2019 1 Nykytila Tällä hetkellä sote-palveluntuottajia koskevia tietoja säilytetään useissa valtakunnallisissa tietovarannoissa Yksityiset palveluntuottajat: Valviran

Lisätiedot

TIETOJEN TARKASTAMINEN SOTE-ORGANISAATIOREKISTERISTÄ JA IAH-KOODISTOSTA

TIETOJEN TARKASTAMINEN SOTE-ORGANISAATIOREKISTERISTÄ JA IAH-KOODISTOSTA TOIMINTAOHJE 1(7) TIETOJEN TARKASTAMINEN SOTE-ORGANISAATIOREKISTERISTÄ JA IAH-KOODISTOSTA 1. Taustaa Kansallisella Koodistopalvelimella olevia THL - ä ja Valvira - Terveydenhuollon itsenäiset ammatinharjoittajat

Lisätiedot

Kanta-sopimusmalli / Yritys-Yritys. Sopimus eresepti-palveluun liittymisestä

Kanta-sopimusmalli / Yritys-Yritys. Sopimus eresepti-palveluun liittymisestä Kanta-sopimusmalli / Yritys-Yritys Sopimus eresepti-palveluun liittymisestä Tällä sopimuksella yksityinen terveydenhuollon toimintayksikkö ( Lääkäriasema ) ja Lääkäriaseman tiloissa toimiva lääkäripalveluyhtiö

Lisätiedot

Miten liitytään Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje

Miten liitytään Kanta-palveluihin. Kanta-liittyjän ohje Miten liitytään Kanta-palveluihin Kanta-liittyjän ohje Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Kanta-palvelut... 1 1.2 Kanta-palveluun liittyjät... 1 1.3 Kanta-liittyjä... 1 2 Liittymisen valtakunnallinen ja alueellinen

Lisätiedot

Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi

Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi Näin teet liittymishakemuksen ja päivität asiakastietojasi Tämä ohje on tarkoitettu niille, jotka tekevät liittymishakemuksen Kanta-palveluihin tai päivittävät asiakastietojaan. Ohjeessa on käsitelty kaikki

Lisätiedot

Alaikäisen puolestaasiointi

Alaikäisen puolestaasiointi Alaikäisen puolestaasiointi 25.9.2019 Alaikäisen puolesta-asiointi terveydenhuollossa Potilaslain mukaan alaikäisellä potilaalla on oikeus päättää hoidostaan sekä hänen terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien

Lisätiedot

Kela, Kanta-palvelut ja tietointegraatio

Kela, Kanta-palvelut ja tietointegraatio Kela, Kanta-palvelut ja tietointegraatio Maritta Korhonen, Kela tietopalvelut Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät Tampere 7.5.2019 Kelan tietopalvelutoiminnan kehittämistä ohjaavat tekijät Sosiaali-

Lisätiedot

Suomi.fi-palvelutietovaranto

Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-palvelutietovaranto Kaikki oleellinen julkishallinnon palveluista yhdessä paikassa PTV:n perusteet ja hyödyt -tiivistetty tietopaketti 29.11.2017 Esimerkkejä Suomi.fi-palvelutietovaranto on yksi

Lisätiedot

Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö. Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala

Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö. Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala 11.12.2018 Kanta-palveluiden tavoite Kanta-palvelut edistävät hoidon jatkuvuutta

Lisätiedot

UUSI KANSALLINEN ENSIHOITOKERTOMUS

UUSI KANSALLINEN ENSIHOITOKERTOMUS UUSI KANSALLINEN ENSIHOITOKERTOMUS Terveydenhuollon ATK-päivät 13.5.2015 Tampere -talo Lasse Ilkka/STM/THL Markku Saarinen/STM Ensihoitokertomus on osa uutta viranomaisten yhteistä kenttäjärjestelmää Turvallisuusviranomaisille

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi.

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi. MÄÄRÄYS 3/2015 1(5) Määräys valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen avulla terveydenhuollon ulkopuolisille toimijoille luovutettavista todistuksista ja lausunnoista (SV6, lääkärintodistus A) Valtuutussäännökset

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

Kelan valinnanvapaushanke (KelaVV-hanke) Mia Mustonen

Kelan valinnanvapaushanke (KelaVV-hanke) Mia Mustonen Kelan valinnanvapaushanke (KelaVV-hanke) 7.11.2017 Mia Mustonen 1 Kelan VV-hanke 2 Kela toteuttaa sote-valinnanvapauskokonaisuuden, johon sisältyvät seuraavat tiedonhallintapalvelut ja kokonaisuudet: Asiakkaan

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011

Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 1 Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 6.9.2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 2 PERUSLÄHTÖKOHDAT SEKTORIMINISTERIÖILLÄ PERUSVASTUU

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lääkäripalveluyritykset ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ismo Partanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kanta-palvelut, Kelan näkökulma

Kanta-palvelut, Kelan näkökulma Kanta-palvelut, Kelan näkökulma Pia Järvinen-Hiekkanen Lääkäriliitto 6.3.2014 Kela Kanta-palvelujen toteuttajana Kela on myös iso IT-talo Tietohallinnon toimialalla toimii IT-osasto, Tietohallinto-osasto

Lisätiedot

Kansallisen palveluväylän pilotoinnin tukeminen. JulkICTLab-projektihakemus

Kansallisen palveluväylän pilotoinnin tukeminen. JulkICTLab-projektihakemus Kansallisen palveluväylän pilotoinnin tukeminen JulkICTLab-projektihakemus v0.4 2 (6) DOKUMENTINHALLINTA Laatinut Tarkastanut Hyväksynyt VERSION HALLINTA versionro mitä tehty pvm/henkilö v0.4 3 (6) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät

Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena. Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät Kanta-palveluiden rooli uudistusten tukena Kehittämispäällikkö Anna Kärkkäinen Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2016 Sisältö Soten toimintaympäristö muuttuu miten muuttuu tiedonhallinta Kanta-palveluiden

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Potilastiedon arkistoon liittyminen 3 kk tukikokous

Potilastiedon arkistoon liittyminen 3 kk tukikokous Potilastiedon arkistoon liittyminen 3 kk tukikokous Kela, Kanta-palvelut, 7.4.2014 Viimeisin versio: Kanta.fi > Potilastiedon arkiston käyttöönoton käsikirja Käsiteltävät asiat Kansalaisviestintä Liittyminen

Lisätiedot

Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon

Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Potilastiedot tallennetaan jatkossa valtakunnalliseen Potilastiedon arkistoon. Potilastiedon arkisto on osa uutta terveydenhuollon tietojärjestelmää,

Lisätiedot