Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset"

Transkriptio

1 Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset

2 Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen tulevaisuutta Suomen kunnissa Tutkimuksen toimeksiantajina toimivat Terveyspalvelualan Liitto, Lääkäripalveluyritykset ry ja Terveydenhuollon palveluntuottajat ry Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää muun muassa terveyspalvelujen nykytilaa ja tulevaisuudennäkymiä kunnissa sekä sote-uudistuksen vaikutuksia järjestelmän toimivuuteen Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä ja otos kerättiin välisenä aikana. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1329 kuntapäättäjää Otoksessa eri puolueet on edustettuna valtuustopaikkoihin nähden oikeassa suhteessa Tässä esityksessä tarkastellaan Länsi-Suomen alueen tuloksia, n=345 Länsi-Suomen alue on muodostettu TAYS:n erva-alueen mukaan ja käsittää seuraavat maakunnat: Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa, Pohjanmaa ja Päijät-Häme 2

3 Huoli terveyspalvelujen heikkenemisestä Huolestuttaako sinua terveyspalvelujen heikentyminen kunnassanne/ yhteistoiminta-alueellanne tulevaisuudessa? Kyllä huolestuttaa 80% 80% Etelä- Pohjanmaa (N=55) Kanta-Häme (N=62) 79% 87% Ei huolestuta 17% Pirkanmaa (N=134) 80% 2% Pohjanmaa (N=32) 75% 19% En osaa sanoa 3% Päijät-Häme (N=62) 79% 0% 10% 30% 50% 60% 70% 80% 90% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kyllä huolestuttaa Ei huolestuta En osaa sanoa 3

4 Painopisteet sote-uudistuksen jatkovalmistelussa Mihin seikkoihin sote-uudistuksen jatkovalmisteluissa tulisi mielestäsi erityisesti kiinnittää huomiota? Voit valita kolme mielestäsi tärkeintä vaihtoehtoa. Asiakkaan valinnanvapaus 37% Demokraattiset päätöksentekomenettelyt 3 43% Järjestäjän ja tuottajan aito erottaminen Kannusteet kokonaisuutena parhaan tuotantotavan valintaan 30% 2 25% Lähipalveluiden säilyminen 82% 81% Monipuolinen palvelutuotanto 37% Terveydenhuollon laadun parempi mittaaminen 21% 23% 0% 10% 30% 50% 60% 70% 80% 90% 4

5 Sote-uudistuksen vaikutus terveyspalveluihin Uskotko sote-uudistuksen parantavan terveyspalveluja alueellanne? Kyllä, pidän sitä erittäin todennäköisenä 5% Etelä-Pohjanmaa (N=55) 2 37% 2 7% Kyllä, pidän sitä melko todennäköisenä 23% 2 Kanta-Häme (N=62) 2 31% Ei, pidän sitä melko epätodennäköisenä 4 45% Pirkanmaa (N=134) 22% 51% 1 Ei, pidän sitä erittäin epätodennäköisenä En osaa sanoa 0% 10% 30% 50% Pohjanmaa (N=32) Päijät-Häme (N=62) 22% 52% 50% 19% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kyllä, pidän sitä erittäin todennäköisenä Kyllä, pidän sitä melko todennäköisenä Ei, pidän sitä melko epätodennäköisenä Ei, pidän sitä erittäin epätodennäköisenä En osaa sanoa 5

6 Palveluiden järjestäjän ja tuottajan roolin erottaminen toisistaan Kuinka tärkeänä pidät sitä, että tulevassa sote-uudistuksessa palveluiden järjestäjän ja tuottajan rooli erotetaan toisistaan? Erittäin tärkeänä 2 Etelä-Pohjanmaa (N=55) 35% 39% Jokseenkin tärkeänä 39% Kanta-Häme (N=62) 2 En kovin tärkeänä 21% Pirkanmaa (N=134) 27% 45% 7% En lainkaan tärkeänä Pohjanmaa (N=32) 35% 39% 13% En osaa sanoa 3% Päijät-Häme (N=62) 25% 4 21% 0% 10% 30% 50% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeänä Jokseenkin tärkeänä En kovin tärkeänä En lainkaan tärkeänä En osaa sanoa 6

7 Suhtautuminen valinnanvapausmalliin siirtymiseen Monissa Euroopan maissa on otettu käyttöön terveydenhuollossa ns. valinnanvapausmalli. Tällöin kansalaisella on oikeus valita palveluntuottaja useiden vaihtoehtojen joukosta ja myös halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa. Palvelut järjestetään edelleen julkisena palveluna ja rahoitetaan pääosin verovaroin tai lakisääteisin vakuutuksin ja asiakas voi itse valita käyttääkö hän julkista vai yksityistä terveyspalveluntuottajaa. Miten suhtaudut siihen, että julkisessa perusterveydenhuollossa siirryttäisiin malliin, jossa kansalainen saa valita itselleen sopivimman palveluntuottajan julkisten ja yksityisten palveluntuottajien joukosta? Erittäin myönteisesti 25% 27% Etelä-Pohjanmaa (N=55) 35% 30% 2 Jokseenkin myönteisesti 41% Kanta-Häme (N=62) 21% 1 1 En myönteisesti enkä kielteisesti 1 12% Pirkanmaa (N=134) 17% Jokseenkin kielteisesti 1 Pohjanmaa (N=32) 17% 33% 10% Erittäin kielteisesti Päijät-Häme (N=62) 25% 52% 5% 15% 0% 10% 30% 50% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin myönteisesti En myönteisesti enkä kielteisesti Erittäin kielteisesti Jokseenkin myönteisesti Jokseenkin kielteisesti 7

8 Lisätietoja aiheesta antavat: Merja Hirvonen Terveyspalvelualan liitto Ismo Partanen Lääkäripalveluyritykset ry puh puh Eveliina Leinonen Terveydenhuollon palveluntuottajat Ellinoora Helin Tutkija, puh puh

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Itä-Suomen aluetulokset

Itä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Itä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluetulokset

Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Pohjois-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa

Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien parissa tutkimuksen

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus 9.6.2016 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien kansalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS Toteutuuko valinnanvapaus soteuudistuksessa? Lääkäripalveluyritykset ry www.lpy.fi Toiminnanjohtaja Ismo Partanen ; ismo.partanen@lpy.fi SOTE UUDISTUS HALLITUKSEN ESITYS

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Potilas vai terveyspalvelujen kuluttaja Labquality days Lauri Korkeaoja Viestintä- ja yhteiskuntajohtaja, Attendo

Potilas vai terveyspalvelujen kuluttaja Labquality days Lauri Korkeaoja Viestintä- ja yhteiskuntajohtaja, Attendo Potilas vai terveyspalvelujen kuluttaja 10.2.2017 Labquality days Lauri Korkeaoja Viestintä- ja yhteiskuntajohtaja, Attendo 1 Neljä erilaista valinnanvapautta Erikoissairaanhoito Asumispalvelut ja kotihoito

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä

Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä Lohja Forum 29.4.2010 Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tarve Terveys- ja hyvinvointierot suuria ja kasvussa. Rahoituspohja ja henkilöstöresurssit heikkenevät väestörakenteen muutoksen seurauksena. Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Mitä tutkijat ehdottavat

Mitä tutkijat ehdottavat Mitä tutkijat ehdottavat Maijaliisa Junnila, johtava asiantuntija Mitä valinnanvapaus tuo tullessaan näkökulmia sote-uudistukseen -seminaari Valinnanvapaudelle asetettavien tavoitteiden tulee olla selkeitä

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Tiedote KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN Sivu 1 Suomalaisista kaksi kolmesta (2 %) suhtautuu myönteisesti (3 %) tai neutraalisti ( %) siihen, että julkiset sote-palvelut tuotetaan

Lisätiedot

Tilastoja sote-alan markkinoista

Tilastoja sote-alan markkinoista Tilastoja sote-alan markkinoista Helsinki 15.6.2017 Eduskunta, talousvaliokunta Aino Närkki 13.6.2017 Sosiaalipalvelualan tuotos ja osuus palvelutuotannosta tuottajittain 2000-2015 Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle

Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Valinnanvapauden asettamat vaatimukset tiedonhallinnalle Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta, 1 Valinnanvapaus on osa sote-uudistusta Tavoitteena on, että valinnanvapaus

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta VATE Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta VATE 6.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran valinnan palvelut

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Palvelutori Päijät-Hämeessä

Palvelutori Päijät-Hämeessä Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE

Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 3/2015 26 4.5 Yksityisen sektorin asema Nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO

SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET LOPPURAPORTIN YHTEENVETO 31.3.2017 Keijo Siiskonen etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 SOTE- PALVELUT JA RAKENTEET TYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO / Kuvaus ja hahmotelma siitä,

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

VEROILLA JA VAROILLA

VEROILLA JA VAROILLA VEROILLA JA VAROILLA LÄHITAPIOLAN SELVITYS TERVEYS- JA HYVINVOINTIPALVELUJEN TULEVAISUUDESTA SUOMESSA Melina Mäntylä & Juha Vekkilä 27.5.2015 TUTKIMUSKOKONAISUUDESTA YLEISESTI Tutkimuksella haluttiin tuoda

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli

Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Valmistaudu maakuntauudistukseen: digitaalinen toimintaprosessi ja valinnanvapausmalli Kuntamarkkinat 13.9.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy 0 Mistä on kyse? Kuntatoimijoiden omistama järjestelmä Sisältää

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN Elokuu 2016 (Terveyspalvelualan Liitto ja Sosiaalialan Työnantajat) 1.1.2017 alkaen Hyvinvointialan liitto Yksityinen hyvinvointiala

Lisätiedot

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun

Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun Oma Häme etenee maakunnan sotevalmistelun askelmerkit Kanta-Hämeen vetovoima- ja kuntapäivä Jukka Lindberg Projektipäällikkö Hämeen liitto Hämeen parasta kehittämistä! 2015 Kanta-Hämeen sote-valmistelun

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien!

Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien! Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien! Valinnanvapaus haastaa toimimaan toisin Mia Lindberg Riitta Pylvänen 17.1.2017 Sisältö Mitä valinnanvapauskokeilu tarkoittaa, taustat Mitä kokeillaan? Kuinka valinnanvapauskokeilu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö

Lisätiedot

LIITE 2: Kyselylomake

LIITE 2: Kyselylomake LIITE 2: Kyselylomake 1. Opistosi Alkio-opisto Paasikivi - opisto Työväen Akatemia 2. Kuinka kiinnostunut olet politiikasta? Erittäin kiinnostunut kiinnostunut Vain vähän kiinnostunut En lainkaan kiinnostunut

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015

Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015 Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 2/2015 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen

Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen Ennakointi apuna hyvinvointiyrityksen toiminnassa 21.11.2013 Hanna Erkko & Anne Tiihonen Tavoitteet ja sisältö Osallistujat tutustuvat käytännönläheiseen ennakoinnin työkaluun (tulevaisuuskartta) ja työstävät

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015

Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Talousarvio 2015 Karkkilan kaupungin talousarvioseminaari 2015 Riitta-Liisa Reiterä kuntayhtymän johtaja riitta-liisa.reitera@karviainen.fi Palvelutasosuunnitelma 2013-2016 Palvelujen tarve: perustuu väestön

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa

5/6/2016. Sote-uudistus. Sote-uudistuksen tavoitteet. Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen ja kehittäminen soteuudistuksessa Saamelaisten sote-palvelujen tulevaisuusseminaari 20.1.2016 Pekka Järvinen, STM 6.5.2016 1 Sote-uudistuksen

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Suomessa

Sähköinen liikenne Suomessa Sähköinen liikenne Suomessa Poliittisten vaikuttajien näkemyksiä sähköisen liikenteen edistämisestä Suomessa 9.4.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti Sähköinen liikenne -hankkeen toimeksiannosta

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään?

Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? Valinnanvapausmallin kokeilut: missä mennään? 1 Mistä palvelusetelikokeiluissa on kyse Osa hallituksen Palvelut asiakaslähtöiseksi -kärkihanketta Kokeiluun on varattu 10 miljoonaa euroa. Siitä 7,8 m. e

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rannikko-Pohjanmaan sosiaali- ja perusterveydenhuollon kuntayhtymä

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 HE-luonnos laeiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta ja paras-puitelain velvoitteiden jatkamiseksi 22.11.2017

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksestä STM090:00/2013

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksestä STM090:00/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee PL 33 00023 Valtioneuvosto ASIA Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiesityksestä STM090:00/2013 Lääkäripalveluyritykset

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA 1.3.2017 Lähde: Timo Aro PORVOON LÄHTÖKOHTIA Yksi vetovoimaisimmista ja kilpailukykyisimmistä seuduista Suomessa.

Lisätiedot

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa.

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Ateria-tapahtuma 7.11.2017 Wanha Satama, Helsinki Minna Salminen, erityisasiantuntija Tukipalvelut erillään vai keskitetysti? Ruokahuolto

Lisätiedot

Palautepalvelut. Salla Sainio

Palautepalvelut. Salla Sainio Palautepalvelut Salla Sainio 22.4.2013 1 Mitä kehitetään ja kenelle? Kansalliset asiakaspalautekyselyt: luodaan Suomeen asteittain yhtenäiset asiakaspalautekyselyt ensimmäisenä neuvoloihin ja suun terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN PALVELULUPAUS & YRITYSTEN LUOTOTUS

YHTEISKUNNAN PALVELULUPAUS & YRITYSTEN LUOTOTUS YHTEISKUNNAN PALVELULUPAUS & YRITYSTEN LUOTOTUS Tuloksia FK:n päättäjätutkimuksesta Piia-Noora Kauppi SuomiAreena 15.7.2015 1 Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen toteutti Aula Research Finanssialan Keskusliiton

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot