PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE ALKAEN
|
|
- Paavo Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Laukaan kunta Perusturvaosasto PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE ALKAEN Hyväksytty perusturvalautakunnassa Tehty indeksitarkistukset lukien 1
2 Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan Samanaikaisesti tuli laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 12 :n muuttamisesta (570/2009). Lisäksi mm. seuraavat lait sisältävät palveluseteliä koskevia säädöksiä: laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta (733/1992) sosiaalihuoltolaki (710/1982) kansanterveyslaki (66/1972) laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987) Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti. Palveluseteli on yksi palvelujen järjestämistapa muiden vaihtoehtojen rinnalla. Määritelmät Palvelusetelilaissa tarkoitettaan Palvelut ja palvelun tuottajat 1) asiakkaalla sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 3 :n 1 kohdassa tarkoitettua asiakasta ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 :n 1 kohdassa tarkoitettua potilasta 2) palvelusetelillä järjestämisvastuussa olevan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelun saajalle myöntämää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antamat kustannukset kunnan ennalta määräämään arvoon asti 3) tulosidonnaisella palvelusetelillä palveluseteliä, jonka arvo määräytyy kunnan määrittelemien asiakkaan jatkuvien ja säännöllisten tulojen mukaan tai jonka arvo perustuu tulojen huomioon ottamiseen sosiaalihuoltolain (710/1982) 3a luvussa tai sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 10a-10c :ssä säädetyllä tavalla. 4) omavastuuosuudella sitä osuutta yksityisen palvelujen tuottajan palvelun hinnasta, jota palvelusetelin arvo ei kata ja joka jää asiakkaan maksettavaksi. Kunta päättää niistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, joiden järjestämisessä se käyttää palveluseteliä hyväksyy ne yksityiset palvelun tuottajat, joiden palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää kunnan myöntämää palveluseteliä pitää luetteloa hyväksymistään palvelun tuottajista; tiedot palvelun tuottajista, näiden tuottamista palveluista ja niiden hinnoista tulee olla julkisesti saatavilla internetissä ja muulla soveltuvalla tavalla 2
3 kunnan tulee peruuttaa palvelujen tuottajan hyväksyminen ja poistaa palvelujen tuottaja luettelosta, jos hyväksymiselle asetetut edellytykset eivät enää täyty tai palvelujen tuottaja pyytää hyväksymisen peruuttamista Palveluntuottajaksi hyväksyminen Asiakkaan asema Tulosyksikön esimies hyväksyy ne palvelujen tuottajat, joiden palvelujen ostamiseen kunnan / ko. tulosyksikön antamaa palveluseteliä voidaan käyttää. Palvelujen tuottajaksi hyväksytään kaikki hyväksymiskriteerit täyttävät palvelun tuottajat ilman kilpailutusta. Palvelujen tuottajaksi voi ilmoittautua jatkuvasti. Hyväksymiskriteerit: Palvelun tuottajaksi voidaan hyväksyä palvelun tuottaja, joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin joka täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (922/2011) ja/tai yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) asetetut vaatimukset jonka tuottamat palvelut vastaavat vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta joka ei saa palvelutuotantoonsa Raha-automaattiyhdistyksen tukea eikä muuta yhteiskunnan avustusta jolla on potilasvahinkolain (585/1986) mukainen vakuutus tai muu vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän voidaan palvelutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen arvioida riittävän toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseen ja joka muilta ehdoiltaan vastaa tavanomaista vastuuvakuutuskäytäntöä sitoutuu hyvään laatuun ja luotettavuuteen (STVOL 4 ) sitoutuu noudattamaan salassapitovelvollisuutta (Asiakaslaki 812/2000, Potilasoikeuslaki 785/1992, Julkisuuslaki 621/1999) Asiakkaan mielipide palvelusetelin saamisesta tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta palvelusetelistä, jolloin hänet tulee ohjata kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin. Palvelusetelin saanut asiakas tekee palvelujen tuottajan kanssa sopimuksen palvelun antamisesta. Tätä sopimussuhdetta koskevat sopimuksen sisällön mukaan määräytyvät kuluttajaoikeuden ja sopimusoikeuden säännökset ja oikeusperiaatteet. Kunta selvittää asiakkaalle tämän aseman palveluseteliä käytettäessä, palvelusetelin arvon, palvelun tuottajien hinnat, omavastuuosuuden määräytymisen perusteet ja arvioidun suuruuden sekä vastaavasta palvelusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määräytyvän asiakasmaksun. 3
4 Palvelusetelin soveltaminen Laukaassa Asiakkaan on annettava kunnalle palvelusetelin myöntämistä varten tarvittavat tiedot. Asiakkaalle on annettava tieto, mistä muualta ja mitä häntä koskevia tietoja voidaan hänen suostumuksestaan riippumatta hankkia. Asiakkaalle on varattava tilaisuus tutustua muualta hankittuihin tietoihin ja antaa asiassa tarpeellista selvitystä. Asiakaslaki (812/2000) määrittelee ne viranomaiset ja yksiköt, jotka ovat velvollisia antamaan hallussaan olevat sosiaalihuollon asiakassuhteeseen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset, jotka ovat välttämättömiä sosiaalihuollon tarpeen selvittämiseksi ja sosiaalihuollon järjestämiseksi. Laukaan kunnan perusturvaosastolla on tekninen käyttöyhteys Kelan tietojärjestelmään. Asiakkaalla ei ole ehdotonta oikeutta vaatia palvelujen järjestämistä palvelusetelin avulla. Palvelusetelilainsäädäntö ei synnytä asiakkaalle myöskään uusia oikeuksia palveluihin. Jos palvelun myöntämisestä vastuussa oleva viranhaltija on arvioinut, että asiakas tarvitsee eikiireellisiä palveluja, järjestää kunta palvelut voimavarojensa puitteissa. Kun asiakas saa päätöksen palvelusetelin myöntämisestä ja päätöksen mukaisen määrän palveluseteleitä, hän valitsee palveluntuottajan kunnan hyväksymien tuottajien joukosta ja tekee sopimuksen tuottajan kanssa. Asiakas voi ostaa tuottajalta palvelusetelissä mainitun palvelun palvelusetelin voimassaolon aikana. Palveluseteliä ei voi säästää ja käyttää jonakin muuna ajanjaksona yli palvelusetelin myöntäjän arvioiman hoidon tarpeen. Palveluseteliä ei myöskään voi siirtää toiselle henkilölle. Mikäli asiakas on tehnyt palveluntuottajan kanssa sopimuksen palveluiden tuottamisesta palvelusetelillä, asiakas voi irtisanoa sopimuksen ja ilmoittaa tästä palvelusetelin myöntäjälle. Tällöin asiakas ohjataan toisen palveluntuottajan asiakkaaksi tai muulla tavalla järjestettävien palveluiden piiriin. Laukaassa palveluseteli voidaan myöntää sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 :n, 22 :n ja 29 b :n mukaisten kotiin tai yksityisen palveluntuottajan toimipisteessä annettavien palvelujen hankkimiseen seuraavasti: Palvelusetelit vanhusten palvelujen tulosyksikössä: 1) Tilapäinen kotihoito, jonka järjestäminen perustuu äkilliseen ja tilapäiseen tarpeeseen, jolloin hoito- ja palvelusuunnitelmaa ei ole vielä voitu laatia. Kotihoidolla tarkoitetaan palveluita, joilla asiakasta tuetaan päivittäisissä toiminnoissa kuten pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, ruokataloudessa ja asunnon siisteyden ylläpidossa, liikkumisessa sekä ne palvelut, joita asiakas tarvitsee terveyden, kuntoutumisen ja viihtyvyyden edistämiseksi sekä lääkehuoltoa, sairauksiin liittyvää seurantaa ja 4
5 hoitotoimenpiteitä, näytteiden ottoa, terveyden ja toimintakyvyn edistämistä ja 2) Säännöllinen kotihoito hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti 3) Kotihoidon yöhoito, joka perustuu äkilliseen ja tilapäiseen tarpeeseen, jolloin hoito- ja palvelusuunnitelmaa ei ole vielä voitu laatia. 4) Kotihoidon asiakkaiden asiointiapu Laukaan kunnan alueella tai saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin enintään 2 tuntia kerrallaan 5) Omaishoitajan vapaan järjestäminen kotona enintään 6 tuntia vuorokaudessa 6) Omaishoitajan vapaan järjestäminen yksityisessä palveluyksikössä 7) Vanhusten lyhytaikainen palveluasuminen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti tai äkilliseen tai tilapäiseen tarpeeseen perustuen 8) Vanhusten pitkäaikainen palveluasuminen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti Palvelusetelit sosiaalipalvelujen tulosyksikössä: 9) Kehitysvammaisten lyhyt- tai pitkäaikainen palveluasuminen erityishuolto-ohjelman mukaisesti Palvelusetelin arvo Kunnalla on laaja harkintavalta määritellessään setelin arvoa, mutta lain mukaan arvon on oltava asiakkaan kannalta kohtuullinen. Poikkeuksen muodostavat jatkuva tai säännöllisesti annettava kotipalvelu ja kotisairaanhoito, joille on määritelty tarkat vähimmäisarvot. Jatkuvan tai säännöllisen kotihoidon palvelujen hankkimiseksi annettavan palvelusetelin arvon määräytymisestä säädetään sosiaalihuoltolain (710/1982) 29 a - g :ssä. Sosiaalihuoltolain 29 b 1 momentissa tarkoitetut euromäärät tarkistetaan joka toinen vuosi sosiaali- ja terveystoimen hintaindeksin muutoksen mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee indeksillä tarkistetut euromäärät säädöskokoelmassa tarkistusvuoden marraskuun aikana. Indeksillä tarkistetut euromäärät tulevat voimaan tarkistusvuotta seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä. Palvelusetelit ilman kotitalouden tulojen huomioimista: 1. Tilapäinen kotihoito: palvelusetelin arvo on 25 euroa tunnilta arkisin ja 35 euroa tunnilta viikonloppuisin. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. 5
6 2. Kotihoidon yöhoito: palvelusetelin arvo on 35 euroa tunnilta. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. 3. Kotihoidon asiakkaiden asiointiapu Laukaan kunnan alueella tai saattajapalvelu terveydenhuollon palveluihin: palvelusetelin arvo on 22 euroa tunnilta. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. 4. Omaishoitajan vapaan järjestäminen kotona: palvelusetelin arvo on 33 euroa tunnilta. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. Asiakkaan omavastuu on enintään 11,30 päivältä. 5. Omaishoitajien vapaapäivien järjestäminen yksityisessä palveluyksikössä: palvelusetelin arvo on 150 euroa vuorokaudessa. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. Asiakkaan omavastuu on enintään 11,30 vuorokaudelta. 6. Vanhusten lyhytaikainen palveluasuminen: palvelusetelin arvo on 125 euroa vuorokaudessa. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. 7. Kehitysvammaisten lyhyt- ja pitkäaikainen palveluasuminen: Hoitoisuusluokka (kriteerit liitteenä) Palvelusetelin arvo, euroa/vrk Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. Kehitysvammaiselle asiakkaalle hoito, huolenpito ja ohjaus ovat maksuttomia. Osittaisesta ylläpidosta muodostuu omavastuuta. Osittaisella ylläpidolla tarkoitetaan asumisesta muodostuvia maksuja kuten vuokra, ateriat ja muu ylläpito. Pitkäaikaisessa palvelusasumisessa asiakkaan tilapäisen poissaolon ajalta kunta maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon täytenä 14 päivältä lähtöpäivästä lukien ja mikäli poissaolo jatkuu senkin jälkeen, seuraavat poissaolot 14 päivän ajan 50 % palvelusetelin arvosta. Jos asiakas jää laitokseen pysyvästi tai kuolee tai muusta syystä poistuu pysyvästi palveluasumisesta, laskutus hänen osaltaan loppuu heti. Palveluseteli voidaan myöntää kuukautta koskevana, jolloin kertoimena käytetään 30 päivää. 6
7 Tulosidonnaiset palvelusetelit: 8. Vanhusten pitkäaikainen palveluasuminen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti: Hoitoisuusluokka (kriteerit liitteenä) Palvelusetelin arvo, euroa/vrk Palvelukodit Pienkodit Asiakkaan laskennallinen omavastuu vähentää palvelusetelin arvoa ja omavastuu lasketaan tulorajan ylittävältä osalta seuraavan taulukon mukaisesti: Hoitoisuusluokka Tuloraja % 35 % 35 % 35 % Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. Pitkäaikaisessa palvelusasumisessa asiakkaan tilapäisen poissaolon ajalta kunta maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon täytenä 14 päivältä lähtöpäivästä lukien ja mikäli poissaolo jatkuu senkin jälkeen, seuraavat poissaolot 14 päivän ajan 50 % palvelusetelin arvosta. Jos asiakas jää laitokseen pysyvästi tai kuolee tai muusta syystä poistuu pysyvästi palveluasumisesta, laskutus hänen osaltaan loppuu heti. 9. Säännöllinen kotihoito hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti Palvelusetelin arvo on tulosidonnainen ja se määräytyy kotitaloudessa asuvien henkilöiden määrän ja talouden tulojen perusteella. Palvelusetelin arvo on 27 euroa tunnilta, mikäli kotitalouden tulot eivät ylitä alla mainittuja tulorajoja. Tulorajan ylittävät tulot vähentävät palvelusetelin täyttä arvoa kotitalouden koon mukaan määräytyvällä prosenttiosuudella tulorajan ylittävästä tulosta jaettuna 60:llä. Alin palvelusetelin arvo on kuitenkin vähintään 7 euroa tuntia kohti. Palvelusetelin arvon laskemisessa käytettävät tulorajat määräytyvät samalla tavoin kuin kunnan muulla tavoin järjestämän jatkuvan ja säännöllisen kotihoidon asiakasmaksuissa. Säädetyt tulorajat ja vähennysprosentit ovat seuraavat: 7
8 Palvelusetelin fyysinen muoto Asiakaskohtainen palveluntarpeen arviointi Rekisterin pito Kotitalouden koko, Tuloraja Vähennysprosentti henkilöä euroa/kk Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan palvelun tuottajalle enintään asiakkaan ja palvelun tuottajan välillä sovitun hinnan. Palvelusetelin arvoa on korotettava laissa säädettyä korkeammaksi, jos asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulo tai asiakkaan lakisääteinen elatusvelvollisuus muutoin vaarantuu, taikka se on tarpeen muut huollolliset näkökohdat huomioon ottaen. Palvelusetelin arvon korottamista koskevasta asiasta on tehtävä päätös. Palveluseteli on tulostettu A4 - kokoinen lomake, johon on kirjattuna asiakkaan nimi, henkilötunnus, palvelusetelin arvo ja käyttötarkoitus, palvelusetelin voimassaoloaika ja päätös, johon palveluseteli perustuu. Palveluseteliin varataan tila, johon palveluntuottaja merkitsee yrityksen nimen, palvelun järjestämisen ajankohdan ja tila, johon asiakas voi allekirjoituksellaan varmentaa palvelun saamisen. Asiakaskohtainen palveluntarpeen arviointi tehdään palvelusetelillä myönnettävien palveluiden osalta samalla tavalla kuin muulla tavoin järjestetyn palvelun osalla tehdään. Palveluntarpeen arvioinnin yhteydessä arvioidaan myös asiakkaan kyky käyttää palveluseteliä. Palvelusetelin myöntämisestä päättää sama viranhaltija, joka päättää vastaavan kunnallisenkin palvelun myöntämisestä hallintosäännön mukaisesti. Palvelusetelin myöntäjä päättää asiakkaan palvelutarpeesta sekä palvelujen sisällöstä ja määrästä kuultuaan asiakasta tai tarvittaessa hänen edustajaansa. Palvelutarpeen arvioinnissa voidaan käyttää RAVA -arviointia tai muita toimintakyvyn mittareita sekä tarvittaessa konsultoida hoitavaa lääkäriä tai muita asiakkaan hoitoon osallistuvia tahoja. Asiakkaan toimintakyvyn muuttumisen ja palvelujen riittävyyden seuranta on kunnan tehtävä. Kunta on palvelusetelillä järjestettävässä palvelussa syntyvien potilas- ja asiakasasiakirjojen henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitettu rekisterin- 8
9 pitäjä. Palvelujen tuottajan tulee asiakirjoja käsitellessään noudattaa, mitä kunnan asiakirjojen käsittelystä säädetään. Palvelusetelin myöntävä viranhaltija laatii yhteistyössä asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa hoito- ja palvelusuunnitelman mikäli palvelun määrä ja luonne sitä edellyttää. Suunnitelmaan kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja hoito sekä niiden toteuttamistapa, tavoitteet ja määrä. Suunnitelmaan kirjataan myös tiedot siitä, mistä asiakas vastaa itse ja miten omaiset mahdollisesti osallistuvat asiakkaan hoitoon ja huolenpitoon. Hoito- ja palvelusuunnitelma tarkistetaan vähintään kerran vuodessa, mutta tarvittaessa aina hoidontarpeen tai olosuhteiden muuttuessa. Hoito- ja palvelusuunnitelma kirjataan Effica -ohjelmaan. Palvelun tuottajan henkilöstön tulee laatia asiakas- ja potilastietoja sisältävät asiakirjat henkilötietolain, asiakaslain ja potilaslain edellyttämällä tavalla. Potilasasiakirjojen laatimisesta, säilyttämisestä ja säilytysajoista on säädetty tarkemmin potilasasiakirja-asetuksessa (298/2009). Palveluseteliä käytettäessä syntyvät asiakas- ja potilasasiakirjat ovat kunnan asiakirjoja ja ne on pidettävä erillään palveluntuottajan muista asiakas- ja potilasasiakirjoista. Jos palvelujen tuottaja laatii toiminnassaan asiakirjoja manuaalisesti, kunnan tulee huolehtia, että palveluseteliä käytettäessä kyseiset asiakirjat viedään sähköiseen järjestelmään vastaavasti kuin kunnan itsensä tuottamissa palveluissa. Asiakirjasalaisuus Suhde sairausvakuutuskorvaukseen Sosiaalihuollon asiakirjat, jotka sisältävät tietoa sosiaalihuollon asiakkaasta, ovat salassa pidettäviä. Tiedot ovat salassa pidettäviä riippumatta siitä, minkä viranomaisen hallussa tieto on. Salassapitovelvollisuus on näiden tietojen osalta ehdoton. Salassa pidettävää asiakirjaa tai sen kopiota ei saa näyttää eikä luovuttaa sivulliselle eikä antaa sitä teknisen käyttöyhteyden avulla tai muulla tavalla sivullisen käytettäväksi. Asiakkaan tietojen luovutus perustuu hänen nimenomaiseen suostumukseensa. Jos asiakas ei pysty arvioimaan suostumuksen merkitystä, saa hänen laillinen edustajansa, eli huoltaja/edunvalvoja antaa suostumuksen. Sosiaalihuollon viranomaisilla on kuitenkin salassapitosäännösten estämättä oikeus saada tehtäviensä suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Asiakkaalla ei ole oikeutta saada sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaista korvausta omavastuuosuuteen. Matkakustannuksista voi kuitenkin saada korvausta siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään. 9
10 Suhde kotitalousvähennykseen verotuksessa Verotuksessa tehtävää kotitalousvähennystä ei saa, jos vähennykseen oikeutettu henkilö on saanut samaa työsuoritusta varten kunnan myöntämän sosiaali- tai terveydenhuollon palvelusetelin. Asiakkaan kokonaan itse maksama ja hankkima lisäpalvelu, esim. kotitaloustyö tai muu hoiva- ja hoitopalvelu oikeuttaa vähennykseen. Arvonlisäverotus palvelusetelillä järjestettävien palveluiden osalta Valitusoikeus ja muutoksenhaku Yksityisten sosiaalipalvelujen palvelusetelipalveluntuottajiksi hyväksytään vain tuottajat, jotka on merkitty yksityisen sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain (922/2011) tarkoittamaan rekisteriin ja / tai joka on hyväksytty kunnan päätöksellä tukipalvelujen tuottajaksi ja / tai merkitty lain yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) mukaiseen rekisteriin. Tällöin palvelusetelillä hankittu palvelu on arvonlisäverotonta. Mikäli palveluntuottajan asiakkaalta laskuttama omavastuuosuus sisältää arvonlisäveroa, se jää asiakkaan maksettavaksi. Palveluseteli on saajalleen veroton etuus. Verottomuus edellyttää, 1) että palveluseteli myönnetään selkeästi määriteltyihin palveluihin, 2) palveluseteli on henkilökohtainen eikä siirrettävissä toiselle henkilölle sekä 3) se ei ole suoraan asiakkaalle maksettavaa rahaa, jonka käytön hän itse määrittelee. Tulosidonnaisen palvelusetelin arvoa tai palvelusetelin arvon korottamista koskevaan päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta. Asiakas saa tehdä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista kirjallisen oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Sosiaali- ja terveyslautakunnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Asiakkaalla on oikeus myös asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaiseen muistutukseen sekä potilaanoikeuksista annetun lain mukaiseen muistutukseen. Kuluttajan suoja Asiakkaan ja palveluntuottajan välistä sopimussuhdetta koskevat sopimuksen sisällön mukaan määräytyvät kuluttaja- ja sopimusoikeuden säännökset ja oikeusperiaatteet. Asiakkaan ja palvelujen tuottajan välistä sopimusta koskevan erimielisyyden saattamisesta kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi säädetään kuluttajariitalautakunnasta annetussa laissa. Myös muut kuluttajaviranomaiset, kuten kuluttajavirasto, kuluttaja-asiamies ja kuluttajaneuvonta, ovat tältä osin toimivaltaisia. 10
11 Sovellettavia säännöksiä kuluttajan suojan kannalta ovat kuluttajansuojalain 2 luvun 1 :n markkinointia koskevat säännökset, kuluttajansuojalain 3 ja 4 luvun sopimuksia koskevat säännökset sekä mahdollisesti myös kuluttajansuojalain 5 luvun kuluttajakauppaa koskevat säännökset. Koska palvelun tuottajan ja asiakkaan välistä sopimussuhdetta koskevat kuluttajaoikeuden säännökset, voi asiakas saattaa kyseistä sopimusta koskevan erimielisyyden kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kunnan laskuttaminen Yksityisen asiakkaan laskuttaminen Palveluntuottaja laskuttaa kuntaa palvelusetelipäätöksen mukaisesti. Laskusta tulee ilmetä seuraavat asiat: laskun antamispäivä laskun loppusumma ja eräpäivä palvelun antajan virallinen yrittäjärekisterissä oleva nimi, osoite ja Y-tunnus perusteet arvonlisäverottomuudelle asiakkaan henkilötiedot erittely laskutettavista palveluista, palvelujen antamisen ajankohta ja palveluihin käytetty aika (voi olla laskun liitteenä) Verkkolasku: Verkkolaskuosoite Verkkolaskuoperaattori Logica Suomi Oy Operaattorin välittäjätunnus Paperiset laskut osoitteeseen: Laukaan kunta Ostolaskut PL Laukaa Ostolaskuissa on aina mainittava tilaajan/asiatarkastajan nimi. Laskuun liitetään palvelusetelit, joissa on tiedot palvelun järjestämisen ajankohdasta ja asiakkaan tai hänen edustajansa allekirjoittama varmennus, että palvelu on saatu. Palvelusetelillä annettu palvelu voidaan varmentaa myös erillisellä koontilomakkeella. Lasku tulee esittää viimeistään kuukauden kuluttua palvelusetelin voimassaolon päättymisestä. Asiakas maksaa palvelusetelillä hankkimistaan palveluista omavastuuosuuden, joka muodostuu palveluntuottajan bruttohinnan ja palvelusetelin arvon erotuksena. Asiakas myös luovuttaa saamansa palvelu- 11
12 Palvelusetelin käyttöön liittyvät sopimukset setelin maksuksi palvelustaan. Palvelun tuottaja laskuttaa suoraan asiakkaalta asiakkaan omavastuuosuuden. Asiakasta laskuttaessaan palveluntuottajan tulee käyttää samaa hyvää laskutustapaa kuin kuntaa laskuttaessaan. Palvelusetelin myöntäjä tekee asiakkaalle palvelusetelipäätöksen muutoksenhakuohjeineen. Asiakkaalle tehdään myös hoito- ja palvelusuunnitelma, jollei asiakkaan palvelun tai hoidon tarve ole luonteeltaan tilapäistä. Asiakas ja palveluntuottaja sopivat palvelun sisällöstä ja määrästä kunnan viranhaltijan tekemän päätöksen pohjalta. Kirjallinen sopimus on suositeltava. Jos asiakas haluaa ostaa kunnan myöntämän palvelun lisäksi itse lisää sosiaali- ja terveyspalvelua, palvelun tuottajan on tehtävä siitä asiakkaan kanssa erillinen kirjallinen sopimus. Tulosyksikön esimies tarkistaa palvelusetelillä järjestettävien palvelujen tuottajiksi haluavien tiedot ja hyväksyy palveluntuottajat hallinnollisella päätöksellä. Palveluntuottajat ja palveluntuottajan palveluista perimät hinnat ovat nähtävinä Laukaan kunnan internet sivuilla: Palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut Palveluseteli. 12
Laukaan kunta Perusturvaosasto. Palveluseteliohje alkaen
Laukaan kunta Perusturvaosasto Palveluseteliohje 1.6.2016 alkaen Hyväksytty perusturvalautakunnassa 12.5.2016 1 Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (2009/569) tuli voimaan
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE Kotihoito Tukipalvelut Päivätoiminta
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE Kotihoito Tukipalvelut Päivätoiminta 1.10.2012 alkaen Hyväksytty johtokunnassa 31.5.2012 61 1 Palvelusetelin toimintaohje 1.10.2012 alkaen Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017
Perusturvalautakunta 15.12.2016 150, liite 6 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu 2 Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palveluseteli Säädösperusta Laki sosiaali-
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2015 152, liite 8 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Vanhusten tehostettu palveluasuminen 2 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin toimintaohje vuonna 2016 Säädösperusta
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014
Liite 6 Perusturvalautakunta 17.12.2013 154 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen 2 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin toimintaohje vuonna 2014 Säädösperusta
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE Kotihoito Tukipalvelu Päivätoiminta Asiointipalvelu Omaishoidon tuen lomapäiväjärjestelyt
PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE Kotihoito Tukipalvelu Päivätoiminta Asiointipalvelu Omaishoidon tuen lomapäiväjärjestelyt Kuntayhtymähallitus 23.6.2016 60 Palvelusetelin toimintaohje 1.8.2016 alkaen 1 Säädösperusta
Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7. PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito
Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito 2 Kotipalvelun / kotisairaanhoidon palvelusetelin toimintaohje vuonna 2016 Säädösperusta
Liite 5 Perusturvalautakunta 17.12.2013 153. PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014 Kotipalvelu / kotisairaanhoito
Liite 5 Perusturvalautakunta 17.12.2013 153 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014 Kotipalvelu / kotisairaanhoito 2 Kotipalvelun / kotisairaanhoidon palvelusetelin toimintaohje vuonna 2014 Säädösperusta
Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall
Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen
Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen
Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Palvelusetelikokeiluja Omaishoidon vapaan palvelusetelikokeilu Palvelurahakokeilu - > yksityisen hoidon
LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS
1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä
Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen
Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi palvelusetelilaki - taustaa Aiemmat palvelusetelisäännökset voimaan 2004 Sääntely keskittyi kotipalvelun
LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS
1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä
Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012
Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto
Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista
Asiakkaan palveluseteliopas 2016-2017 Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakasopas/Palveluseteli 1 (4) Mikä palveluseteli on? Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää sosiaali- ja
SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE
SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...
Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa
Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen 12.1.2012 Sami Uotinen va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja, johtava lakimies Esityksen
Asiointipalvelusetelijärjestelmän kuvaus
Asiointipalvelusetelijärjestelmän kuvaus Vanhusten avohoito Jämsän kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Sisällysluettelo 1. Säädösperusta.. 3 2. Asiointipalveluseteli myöntämisperuste, hakeminen..4 3. Päätös
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin
LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS
1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Lapsiperheiden kotipalvelu Lapsiperheiden kotipalvelu on tarkoitettu lyhytaikaiseksi, tilapäiseksi avuksi silloin, kun lapsiperhe tarvitsee
(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti:
11.11.2016 1 (6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: Omaishoidon vapaan aikainen hoito (palvelusetelin arvo kiinteä) Tehostettu palveluasuminen
Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus
Kouvolan kaupunki Hyväksytty Kotihoito ja vanhuspalvelut Perusturvalautakunta 16.11.2011 Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus Kotona asumista tukevat palvelut Vuohijärven seudulla Palvelusetelikokeilu
Perusturvalautakun la 16.12.2014 5 160 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015. Vanhusten tehostettu palveluasuminen
Perusturvalautakun la 16.12.2014 5 160 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 Vanhusten tehostettu palveluasuminen 2 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin toimintaohje vuonna 2015 Saediisperusta Laki
PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN
Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla
OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi
Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena
1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-
TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI
TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Tehostetun palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen
PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS
PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS Kokkolan kaupunki ja JYTA-alue (Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli) Päivitetty 28.11.2011 MAAKUNNALLINEN PALVELUSETELI
HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia
HE 34/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain 29 b :n ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia
OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE
OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE Sisällys 1 Palveluseteli kotona asumisen tukena... 3 2 Palveluseteliprosessi palveluntuottajan näkökulmasta... 4 3 Palveluseteliprosessi asiakkaan näkökulmasta... 5 4 Laskutus...
Asumispalvelujen palveluseteli opas
Asumispalvelujen palveluseteli opas Harjavalta Kokemäki Huittinen Nakkila MIKÄ ON PALVELUSETELI Palvelusetelin käyttöä säätelee laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä sekä laki sosiaali- ja
Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa
Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja
13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 128
26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija
Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke
Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien
VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI
TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.
OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN
Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa
2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -
Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö
Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö
PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy
PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli
TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa
Hyväksytty johtokunta OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIKÄYTÄNNÖN PERIAATTEET
Hyväksytty johtokunta 22.3.2010 46 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIKÄYTÄNNÖN PERIAATTEET Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...
Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain
Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa
Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Ohjelma Palveluseteli lainsäädännössä ja käytännössä Sami Uotinen, johtava lakimies Palveluseteli ikääntyneiden palveluissa Tampereella Mari Patronen,
Perusturvalautakunta 16.12.201 4 S I 53 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015. Kotipalvelu / kotisairaanhoito
Perusturvalautakunta 16.12.201 4 S I 53 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 Kotipalvelu / kotisairaanhoito 2 Kotipalvelun / kotisairaanhoidon palvelusetelin toimintaohje vuonna 2015 Seediisperusta
Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS
Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS SISÄLLYS 1. PERUSTIETOA PALVELUSETELISTÄ 3 2. PIEKSÄMÄELLÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT 4 2.1 Kotihoidon palveluseteli 4 2.2 Omaishoidon vapaapäivien palveluseteli
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaki
Sosiaali- ja terveyslautakunta 316 18.11.2009 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaki STLTK 316 Suomen Kuntaliiton yleiskirje 24/80/2009 (27.10.2009) sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelilaiksi:
Henkilökohtainen apu. Pirjo Poikonen
Henkilökohtainen apu Pirjo Poikonen Henkilökohtaisen avun tarkoitus Vammaispalvelulain 8 c» Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:
PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI
1(6) PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. llä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palvelukodin
PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANOMAISEN PALVELUSETELIOPAS
PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANOMAISEN PALVELUSETELIOPAS 25.2.2008 PALVELUSETELIKOKEILU AJALLA 1.4-31.12.2008 TEUVAN KUNTA Sisällysluettelo PALVELUNTUOTTAJAN OPAS... 3 1. Palveluseteli... 3 2. Palveluntuottajat...
Liite 7 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN
Liite 7 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...
Palveluseteli vanhuspalveluissa
Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle
Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille.
Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen OHJE TUOTTAJALLE Palveluasumisen palveluseteli Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden.
PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE
Salon kaupunki Vanhuspalvelut PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi salo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2 Sisällysluettelo 1. Palvelusetelin
Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014
1(8) Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014 2(8) Sisällysluettelo 1. Yhteystiedot 3 2. Ilmoittautuminen tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi 4 3. Palveluseteli 5 4. Palveluseteli
Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen
1 (5) 24.10.2017 Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet 1.8.2018 alkaen Palveluseteli Palvelusetelillä voidaan järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita,
Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi
Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Palvelun tuottaja Y-tunnus Toimintayksikön nimi Toimintayksikön postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Toiminnasta vastaavan henkilön nimi
Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015
Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin hinnan määräytyminen 38/05.02.04/2015 KYHALL 47 Peruspalvelukuntayhtymä
OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN Sisältö 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 4 5. Palvelujen laatu... 5 6.
YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI
Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 26.3.2015 Sivu 1 / 6 YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten palvelualue
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten lautakunta 12.12.2017 Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää Vaihde (09) 27 191 www.jarvenpaa.fi
OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE
1 OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE 2 1. PALVELUSETELI KOTONA ASUMISEN TUKENA Tämä opas on tarkoitettu säännöllisen kotihoidon palvelun palvelusetelituottajille ja sellaiseksi hakeutuville. Palvelusetelijärjestelmän
Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä
Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) 338 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011715 T
Liite 2 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN
Liite 2 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...
Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Yksityinen perhepäivähoito Lasten päivähoitopalvelut HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ennen kuin palveluntuottaja voi hakeutua palveluseteliyrittäjäksi hänen on saatava hyväksymispäätös
KOTIHOIDON PALVELUSETELI
8.4.2013, (1/5) LIITE 4: KOTIHOIDON PALVELUSETELI 1. Lait ja viranomaismääräykset Palveluntuottajan on noudatettava kaikkia palveluntuottajaa ja sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä
Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki
Päivähoidon palveluseteli Rovaniemen kaupunki Miksi palveluseteli? Vastaus kuntien kasvavaan palvelun tarpeeseen, palvelutarjonnan ja palvelujen sisällön monipuolistamiseen ja yrittäjyyden edistäminen
HAKEMUS JA SOPIMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Yksityinen perhepäivähoito Varhaiskasvatuspalvelut HAKEMUS JA SOPIMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin
11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk
JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria
Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta
Vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin sääntökirja
1 (10) Vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin sääntökirja Sosiaalilautakunta 29.4.2014 Kaupunginhallitus 19.5.2014 Kaupunginvaltuusto 26.5.2014 2 (10) Sisällys 1 Palvelusetelistä yleisesti...
OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE ALKAEN
+ OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2018 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja kuntoutussuunnitelma... 4 5. Palvelujen
Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen:
1 SOSIAALI-JA TERVEYSKESKUS Kotiin annettavat palvelut ja sairaalahoito/26.11.2014 Savontie 55 78300 VARKAUS Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: TIEDOTE ASIAKKAILLE
Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen
Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Sosiaali- ja Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Tampere Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies 12.5.2015
PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN
1 PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN PALVELUSETELI VAMMAISTEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN VIITE: Kemijärven kaupungin hyvinvointilautakunnan päätökset 29.1.2019 :t 14 15 tehostetun palveluasuminen järjestämistä
Salon kaupunki Vanhuspalvelut
1(5) Salon kaupunki Vanhuspalvelut ASIAKASTIEDOTE Tilapäisen kotihoidon ja omaishoidon palveluseteli 29.1.2016 2(5) 1. Palveluseteli Salon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymässä tilapäisen
SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA
SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA 1. Sopimuksen osapuolet Palvelun tilaaja Kinnulan kunta/perusturva Keskustie 45 43900 Kinnula Y-tunnus: 0242816-6 Yhteyshenkilö sopimusasioissa:
Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn
Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi
OSTOPALVELUSOPIMUS. Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa:
1 OSTOPALVELUSOPIMUS Sopimuksen osapuolet Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa: Asukas: xxxxxxxxxxxxxxxxx Henkilötunnus: xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi
1 (6) Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi 1) KYLVETYS- / SAUNAPALVELU Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään
Riitta Manninen Jaoston tehtävistä
Riitta Manninen 3.5.2013 Jaoston tehtävistä Lautakunta ja jaosto sosiaalihuoltolain 6 mukaisesti Sosiaalihuollon toimeenpanoon tämän lain mukaan kuuluvista tehtävistä sekä niistä tehtävistä, jotka muussa
Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona
Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta
Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö
HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi
Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut
JOKIOISTEN KUNTA PALVELUSETELI OPAS
JOKIOISTEN KUNTA PALVELUSETELI OPAS 2013 MIKÄ ON PALVELUSETELI? Palveluseteli on yksi kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistapa. Palveluseteli on kunnan oman toiminnan ja ostopalvelujen
Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.
Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon vanhuspalveluiden
Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä
Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013 Palveluseteli valinnan välineenä Stiftelsen Ålderdomshemmet i Vasa Rauhankatu 11, Vaasa Johtaja Viveca Salminen Kotipalveluohjaaja Nina Koskela Kolme kotia
PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ
PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ Palveluseteli-info yrittäjille 13.9.2011 Satu Koskela/Seija Karukannas Hyvinkään kaupunki PALVELUSETELI Kunnan sitoumus suorittaa tietty sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp. Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös
EDUSKUNNAN VASTAUS 50/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain sekä sosiaalihuoltolain 29 b ja 29 d :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Sote-rajapinnan tiedonkäsittely tulevaisuudessa
Sote-rajapinnan tiedonkäsittely tulevaisuudessa Kanta-palvelut tukevat sosiaalihuollosta koostettujen tietojen luovutusta terveydenhuoltoon ja päinvastoin Mitä sote-yhteisillä asiakastiedoilla tarkoitetaan?
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut
Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-
VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN
POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja
Opas palvelusetelituottajille 2014. Ptky Karviainen
Opas palvelusetelituottajille 2014 Ptky Karviainen Sisällys 1 Palvelusetelit kotona asumisen tukena... 3 1.1 Säännöllisen kotihoidon palveluseteli... 3 1.2 Tilapäisen kotihoidon palveluseteli... 4 1.3
Palveluseteliohje hoiva-asuminen. 28.3.2012 / yhteystiedot päivitetty 27.2.2014
Palveluseteliohje hoiva-asuminen / yhteystiedot päivitetty 27.2.2014 PALVELUSETELIOHJE 1 Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 2 2. Hoiva-asumisen palvelukuvaus... 2 3. Ohjeet hoiva-asumisen palvelusetelin
Sääntökirja palvelusetelipalvelujen tuottamisesta yleinen osa. 1. Määritelmät. Muonion kunta Sosiaalilautakunta. Tässä sääntökirjassa
1. Määritelmät Tässä sääntökirjassa 1. asiakkaalla tarkoitetaan sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 :n 1 kohdassa tarkoitettua asiakasta ja potilaan asemasta ja oikeuksista