Oppimista tukeva ohjaus VAASA RITVA VATJUS
|
|
- Timo Salo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oppimista tukeva ohjaus VAASA RITVA VATJUS
2 Esityksen sisältö: Perustuu syksyllä 2015 alkaneen emeritusprof. Mikael Leimannin vetämän Asiakaskeskeinen arviointi ja ohjaus koulutuksen taustateoriaan perustuvaan ajatteluun, jota havainnollistetaan kahdella käytännön ohjaustilanteella Emeritusprofessori Mikael Leiman on psykologi, psykoterapeutti ja psykoterapian tutkija. Hän toi 1980 luvulla Suomeen integroidun lyhytterapian, jota nykyään kutsutaan kognitiivisanalyyttiseksi psykoterapiaksi. Leiman on työskennellyt Itä Suomen yliopiston psykologian oppiaineessa Hänen työnsä painottui dialogisen ohjauksen kehittelyyn, joka pohjautuu lyhytterapeuttiseen työotteeseen. Dialoginen sekvenssianalyysi (DSA) muotoutui kehittämistyön osana psykoterapian ja ohjauksen käsitteelliseksi työvälineeksi. Se on ilmaisun tutkimusmenetelmä, jota voidaan myös soveltaa psykoterapian ja ohjauksen prosessitutkimuksessa /urn_isbn_ pdf
3 Toiminta Oppiminen, puhuminen, ohjaaminen, leikkiminen, laulaminen, hoitaminen toimintana muuttuu sen mukaan millainen on konteksti, millaiset välineet on toimia. Toiminnan subjektina sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten toimit objektina ei. Toiminta kohdistuu aina johonkin, esim. hoitaminen on kohteellista, se sujuu aina paremmin mitä paremmin tunnetaan sen kohde, potilas ja mukaudutaan kuulemaan yksilölliset tarpeet Rutiiniksi hoitaminen muuttuu, jos toiminnan kohteena ei ole ainutkertainen ihminen, ainutkertaisen kohtaamisen hetkellä. Tässä yhteydessä tarkastellaan toimintaa, mikä tapahtuu dialogisten keskustelupätkien sisällä, sen dynamiikaassa etenemisessä ja liikkeessä ( =dialoginen sekvenssianalyysi, DSA) Ulkoisten maailmassa olevien kohteiden (potilas, ohjattava) lisäksi jokaisella on mielensisäisiä kohteita, joihin kohdistuu psyykkinen toimintamme. Vaativalle yliminälle suoritamme täydellisyyttä ja pakenemme avuttomuuttamme. Usein ohjauksessamme istuukin ohjattavan vaativa, ankara sisäinen toinen, joka moittii ohjattavaamme virheestä tai pelkää ohjattavan paljastavan salaisuuden, häpeän ja syyllisyyden. Ohjattavan psyykkinen toiminta pitää yllä hänen psyykkistä vakauttaan eikä mielen toimintaa voi nopeasti muuttaa
4 Dialoginen ohjaus Mikael Leiman: Ongelman otsaan ei ole kirjoitettu, mistä siinä on kysymys Toimintatapa on aina vastausta johonkin (esim. johonkin ulkoiseen tai sisäiseen uhkaan), toistuvia ongelmallisia toimintatapoja on mahdollista tutkia dialogisessa ohjauksessailmiongelma provosoituu jossakin kontekstissa Opiskelijan tavat vastata omaan avuttomuuteen vaihtelevat Ohjauksen tavoitteena on tukea ohjattavan kykyä havaita omia toistuvia toimintatapojaan Itsehavainnoinnin kehittyessä on mahdollista kyseenalaistaa toiminnan esteeksi muodostuneita käsityksiä, uskomuksia ja asenteita, jolloin toimintaa ei säätele jumittuneet mallit.
5 Dialoginen ohjaus toimintana Kognitiivis analyyttisen terapian perustalta kehitetty joustava, aidosti asiakaslähtöinen lyhytinterventio. Tavoitteena: auttaa asiakasta tunnistamaan ja muuttamaan ongelmallisia toimintatapojaan parantuneen itsehavainnoinnin ja kehittyneempien itsesäätelykeinojen avulla ja näin raivata asiakkaan toimijuuden esteitä. Dialogisessa ohjauksessa sopeutetaan toimintaa kohteen, ohjattavan mukaan Aluksi on tutustuttava ohjattavaan, luotava yhteys ja pidettävä yllä kannattelevaa yhteyttä. Ohjattavan mielessä on monia aikaisempia kohtaamisia (viittausuhteiden verkosto), monia sisäisiä toisia sen lisäksi, että hän on ulkoisesti suhteessa ohjaajaan ja ohjauksessa käsiteltävään asiaan sisäiset toiset vaikuttavat siihen, kuinka uskaltaa, kuinka avautua, voiko luottaa, hakea apua, voinko olla minä, oma itsensä ohjauksessa vai pitääkö esittää tai suorittaa jotain muuta, viisaampaa, pätevämpää, parempaa, että tulisi hyväksytyksi vai hylkäisinkö itse ensin ettei tulisi hylätyksi. Ohjauksen tutkivassa orientaatiossa on mahdollista joutua tekemisiin hyvinkin monikerroksisten prosessien kanssa, mikäli haluaa tuloksellista ohjausta
6 Yhteyden syntymisen jälkeen kuuntele ja viritä ilmaisua Ohjattavan ilmaisussa, tavassa tulla sisään huoneeseen ja olla, ensimmäisissä sanoissa ja lauseissa sanotaan usein oleellinen, Ohjattavan suhtautuminen sinuun, ohjaukseen, työhön, potilaaseen, käsiteltävään asiaan näkyy hänen ilmaisussaan. Suhtautumisesta kertoo sanavalinnat, tunneilmaisut, ilmeet, eleet, se mistä ei puhuta jne. Mene sinne, missä ohjattava on kokemuksineen Tutkaile, aisti ja kuulostele ohjattavan kehitystaso, ns. lähikehityksen vyöhyke: Lev Vygotskin teoriaan liittyvä psykologian käsite. Lähikehityksen vyöhyke jää yksilön aktuaalisen kehitystason eli nykyisen taito ja tietotason ja hänelle mahdollisen potentiaalisen kehitystason väliin. Kun yksilö toimii yhdessä häntä kehittyneemmän ohjaajan kanssa, hän pystyy suoriutumaan tehtävistä korkeammalla tasolla (potentiaalinen kehitystaso), kuin hänen on mahdollista toimiessaan yksin (aktuaalinen kehitystaso). Yksilö pystyy lähikehityksen vyöhykkeellä toimiessaan esimerkiksi ratkaisemaan monimutkaisempia ongelmia, kuin pelkän aktuaalisen kehitystason perusteella voitaisiin olettaa. Yksi erittäin yleinen esimerkki potentiaalisen tason saavuttamisesta on se, kun vanhempi opettaa lastansa ajamaan polkupyörällä ilman apurattaita.
7 Lisää käsitteitä Objektipositio kohde hallitsee, sysää esim. toimintakyvyttömyyteen Subjektipositio vapaus valita, miten suhtautuu Havaitsijapositio välttämätön, kasvun ja kehityksen edellytys Suojapositio välttäminen, kiistäminen, vastuuttomuus, vetäytyminen (passiivisia suojia), harmistuminen, viha, raivo aktiivisia tapoja poistaa häiritsevä, uhkaava tekijä mielestä Riskipositio vaaranmerkit
8 Sietämättömiä positioita Tunteet: häpeä, kauhu, syyllisyys, kateus eniten vartioituja, ei mennä sinne missä nämä tunteet aktivoituvat, Tunteminen on kohteellista: esim. kauhu ei ketään, vauvan avuttomuus avuttomuus, kun äiti poistuu; syyllisyys virheen tekeminen, seuraa rangaistus Suojautuminen on myös tarpeellista
9 Formulointi Mistä ohjattava puhuu? Miten suhtautuu siihen, mistä puhuu puhumisen kohteeseen? Mikä on ohjattavan ongelma? Mitä toiminnanesteitä tulee esille? Miten toiminnan esteet muodostuvat? Millaisia suojapositioita tämä ohjattava käyttää epävarmuuden peittämiseen? Mikä hänelle on mahdollista? Mikä suorastaan sietämätöntä? Mikä jo varoittaa vaarasta? Miksi kohteen objekti; mikä estää subjektiutta? Mietitään, missä vaiheessa formulointia tarvitsee sanoittaa?
10
11 Ohjauksen prosessi Ohjausprosessin ensimmäinen periaate on pysyä siellä, missä asiakas pystyy olemaan, eikä lähteä ulkopuolelle. Toinen periaate on kuvata vain sitä, mitä näkee. Ohjaaja voi nähdä enemmän kuin asiakas. Sen kuvaaminen, mitä näkee tai kuulee on kaikkein turvallisin tapa tehdä formulaatiotyötä. Kuitenkin jos kuvaus menee liian kauas ohjattavan itsehavainnoinnin rajasta, se valuu kuin vesi hanhen selästä. On myös pysyttävä siinä, mikä näkyy keskustelussa, eikä lähteä kauas sen ulkopuolelle Päästään taas yhteen perussääntöön: asiakkaat näyttävät, mitä he kestävät missäkin vaiheessa.
12 Onnistuminen ohjauksessa vai sudenkuoppa (Leimannin mukaan)
Toimijuuden esteet ja eteneminen. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät Mikael Leiman Emeritusprofessori Laudito Oy
Toimijuuden esteet ja eteneminen Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6-7.11.2014 Mikael Leiman Emeritusprofessori Laudito Oy Auttamisen perusedellytyksistä Kaikki auttaminen perustuu yhteyteen
Dialoginen ohjaus ja sen työvälineet
Johdatus dialogiseen hahmotustapaan Toimijuuden tuki hanke 15.5.2014-12.2. 2015 Mikael Leiman, Emeritusprofessori Laudito Oy Dialoginen ohjaus ja sen työvälineet Ohjauksen perusedellytykset Kannattelevan
Toimijuuden tuki hankkeen päätösseminaari
Toimijuuden tuki hankkeen päätösseminaari 8.5. 2015 Dialoginen ohjaus oppilaitoksen arjessa Anne-Mari Souto Opiskeluhuollon koordinaattori PKKY AMS: Mites koulussa suhtauduttiin tähän sun jaksamisongelmaan?
Nuorten kokonaisvaltainen ohjaus ja ohjausverkostojen yhteistoimintakulttuuri. Koli seminaari Mikael Leiman Laudito Oy
Nuorten kokonaisvaltainen ohjaus ja ohjausverkostojen yhteistoimintakulttuuri Koli seminaari 11.4.2014 Mikael Leiman Laudito Oy Kohdallinen apu transteoreettisen muutosmallin (TTM) valossa Psykoterapia,
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!
Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE
TERAPIAT SUREVAN TUKENA
TERAPIAT SUREVAN TUKENA Esimerkkejä terapian mahdollisuuksista Asta Suomi: YTT, Psykoterapeutti (psykodynaaminen ja ratkaisukeskeinen orientaatio) SURU ON KOKEMUKSENA VAPAASTI ELÄVÄ OUTI JÄNTTI: FM, VAATIVAN
Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma
Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Dialoginen ohjaus ja sen työvälineet. Dialoginen ohjaus ja neuvonta: teoriaa ja käytäntöä Seminaari 19.4.2013 Mikael Leiman, emeritusprofessori
Dialoginen ohjaus ja sen työvälineet Dialoginen ohjaus ja neuvonta: teoriaa ja käytäntöä Seminaari 19.4.2013 Mikael Leiman, emeritusprofessori Sisältö Muutama sana hallituksen esityksestä opiskelijahuoltolaiksi
Toimijuuden tuki ohjauspoluilla: Dialoginen ohjaus
Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät 7.-8.11.2013 Työllistävyys ja osuvat ohjauspolut Toimijuuden tuki ohjauspoluilla: Dialoginen ohjaus Projektipäällikkö Merja Koivuluhta Toimijuuden tuki: Koulutus- ja
Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet
Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää
.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan.
KEHITYSPSYKOLOGIA.tutkii yksilön FYYSISTÄ, PSYKOSOSIAALISTA ja KOGNITIIVISTA kehitystä syntymästä kuolemaan. TEHTÄVÄT: 1. TEHTÄVÄ FYYSINEN KEHITYS ( ja temperamentti) s. 26 32 ja 99 102 Minkä ikäisenä
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,
Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,
OPS:n perusteet Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskentelyn arviointi kohdistuu
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. #Työ2.0
L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N #Työ2.0 O N L U PA J O H TA A R O H K E A S T I JOHTAMISEN KANNALTA OLEELLISTA ON miettiä koko yhteiskunnan etua olla innostava esimerkki antaa tilaa uudelle O N L U
Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen.
1 Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen. (HUOM!): Toteutussuunnitelmat otetaan käyttöön vasta 2015 OPSista lähtien. (Connect
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015
Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ
T&K- HANKKEISIIN ja OPINNÄYTETÖIHIN SOVELTUVIA ANALYYSIMENETELMIÄ Mitä analyysilla tarkoitetaan? Analyysin tekemiseen tarvitaan analysoitava kohde ja siinä olevia analysoitavia yksiköitä. Ne voivat olla
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto
Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä.
1 Palvelut ja Hinnasto 4.3.2016 Palvelut Ilmaisia sivuja ovat Tapahtumakalenteri, Yrityksiä ja Vuokrattavia tiloja. Näillä sivuilla on lomakkeet, joilla saat tapahtuman ja yrityksesi sivuille. Valokeilassa
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta
II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,
Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma
Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma 27.11.2008 Helsingissä Satu Eerola Opintopsykologi Tänään jokainen oppii ja on jo oppinut jotain.. oppimisesta oppimisesta yliopistossa oppimisen
P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.
P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa
Asteen verran paremmin
yhdessä paremmmin Asteen verran paremmin Humap361 perustuu moderniin systeemiseen johtamisajatteluun, jonka lähtökohtana on yhteistyösuhteiden ja koko työyhteisön kehittäminen. me lupaamme Vastuullinen
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016
Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit
Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
2.4.2016 ALOITUS. Alkusanat Missä ollaan ja miksi Lyhyt oma esittely nimi, koulu ja mitä ainetta opetat Päivän ohjelma
ALOITUS Alkusanat Missä ollaan ja miksi Lyhyt oma esittely nimi, koulu ja mitä ainetta opetat Päivän ohjelma 1 Erilaiset pedagogiset lähestymistavat 1. Millaiset pedagogiset mallit suuntaavat opetusta
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko
AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot
PERÄPOHJOLAN OPISTO Kivirannantie 13-15 95400 TORNIO
PERÄPOHJOLAN OPISTO Kivirannantie 13-15 95400 TORNIO KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAAJAN AMMATTITUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI TOIMINNAN OHJAAMINEN TUTKINNON SUORITTAJA: _ nimi TUTKINTOSUORITUSAIKA
Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit
Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen
Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut
sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
Mun perhe. - Ei, mä en oo naimisissa. - Joo, mulla on kaksi lasta. - Ei, mulla ei oo lapsia. Mulla on Mulla ei oo. Mulla on kaksi lasta
1 Mun perhe Sanasto suomi äidinkieli Kirjoita sanat kuvaan. perhe vaimo mies lapsi tyttö poika vauva äiti isä vanhemmat sisko veli vaimo Ootko sä naimisissa? - Joo, mä oon naimisissa. - Ei, mä en oo naimisissa.
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?
Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä
2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava
. Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.
Meneekö viesti perille?
Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen
Rohkean brändääjän ABC
Rohkean brändääjän ABC Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi
Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä
Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
Diakonian tutkimuspäivä 2014
M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla
Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen
AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.
AHOT korkeakouluissa hanke: http://ahot.utu.fi Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä- Suomen korkeakouluissa hanke: www.uef.fi/ahot Työelämäosaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta UEF:n
SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011
1 SÄHKÖISEN LIIKETOIMINNAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (30 op) 30.9.2010 31.5.2011 Sähköinen liiketoiminta on tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä yrityksen liiketoiminnassa ja liiketoimintaprosesseissa.
13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com
T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea
Maahanmuuttajien osaamisen tunnistamisen tulevaisuudennäkymiä. Turku, Nanna Wilhelmsson, KL 1
Maahanmuuttajien osaamisen tunnistamisen tulevaisuudennäkymiä Turku, Nanna Wilhelmsson, KL 1 Mikä maahanmuuttajan tilanne on? Maahanmuuttajan polku on usein umpikuja, hän ei pääse sisään koulutusjärjestelmään
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,
MAA10 HARJOITUSTEHTÄVIÄ
MAA0 Määritä se funktion f: f() = + integraalifunktio, jolle F() = Määritä se funktion f : f() = integraalifunktio, jonka kuvaaja sivuaa suoraa y = d Integroi: a) d b) c) d d) Määritä ( + + 8 + a) d 5
Sielu ja ruumis lääketieteessä 14.-16.5. 2010 Mikael Leiman Psykologian professori, PsT Itä-Suomen yliopisto. Mitä psykoterapiassa tapahtuu
Sielu ja ruumis lääketieteessä 14.-16.5. 2010 Mikael Leiman Psykologian professori, PsT Itä-Suomen yliopisto Mitä psykoterapiassa tapahtuu Mutta mitä sielu on? Raimo Puustinen (15.5.) Mielentapahtumat
UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE. (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!
1 (5) UNTA KOSKEVIA KYSYMYKSIÄ LEIKKI-IKÄISEN (2-7 VUOTTA) VANHEMMILLE (Vaihtoehtokysymyksissä ympyröi parhaat vaihtoehdot ja tarvittaessa täydennä!) Lomakkeen täyttöpäivämäärä..20 I TAUSTATIETOJA LAPSESTA
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä
Mielenterveyskuntoutujien asumisen kansainvälisiä näkymiä Sinikka Törmä Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke Pilottikuntatyön aloitusseminaari 13.5.13 ja 22.5.2013 Asumista ja arjen tukea.
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot
Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
TERVEYSTIETO Terveystiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Terveyttä tukeva kasvu ja kehitys T1 ohjata oppilasta ymmärtämään terveyden laaja-alaisuutta,
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake Työtapaturman ilmoittaminen If Login Sisältö Työtapaturmalomake If Loginissa s. 3-5 Vahinkolomakkeen täyttäminen Esimies s. 6-14 Henkilöstöhallinto
Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku
Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for
Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015
Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,
Toimialan ja yritysten uudistuminen
Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne
Windows Live SkyDrive - esittely
Windows Live SkyDrive - esittely Microsoftin SkyDrive on pilvipohjainen tiedostojen säilytys- ja jakopalvelu. SkyDrive tarjoaa 25 Gb ilmaista säilytystilaa tiedostoille ja valokuville. Voit käyttää SkyDriven
Arviointi johtamisen tukena
Arviointi johtamisen tukena Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus 26.11.2014 27.11.2014 1 Mitä näet tässä kuvassa? 27.11.2014 2 Arviointi on kuin valokuva Se näyttää yhdistyksen tai järjestön tilan
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko
Dialoginen oppiminen ja ohjaus
Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä
Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto
Mobiiliturva Palvelun käyttöönotto Protecting the irreplaceable f-secure.com Sovelluksen lataus Tilattuaan Mobiiliturva palvelun, asiakas saa Android-laitteeseensa latauslinkin*, jota klikkaamalla sovellus
Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja,
Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Oulun Yliopisto Yhteys on työn perusta Auttaminen perustuu
Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014
Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille
Opiskelija esittää oman työnsä suullisesti toisille opiskelijoille ja osallistuu aktiivisesti muiden opinnäytteiden käsittelyyn.
Opinnäyte 1. Mikä on opinnäyte? Opinnäyte on opiskelijan kypsyysnäyte, jossa hän osoittaa kykynsä soveltaa oppimaansa käytännön tilanteisiin. Opinnäyte suunnataan siten, että se palvelee työelämän tarpeita
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,
Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.
Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Pirkanmaan Hoitokoti Pirkanmaan Hoitokoti on Tampereella sijaitseva 24-paikkainen saattohoitokoti.
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Kertomus 10/60 www.m1914.org Bible
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
Kokemäen kaupunki Sivistystoimi
Kokemäen kaupunki Sivistystoimi ESIOPPILAAN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi: Syntymäaika: Koulu: Huoltajat: Huoltajan puh.: ja Lapsen äidinkieli: Opettaja: Koulun puh.: Lapsen kuva syksy: Lapsen kuva kevät:
Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa. TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014. DI Pirre Hyötynen, asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka
Yrittäjyyskoulutuksen tila yliopistoissa TEKin Yrittäjyys RoadShow Oulussa 29.1.2014 1 - Hyödyntääkö yliopisto yrittäjyyspotentiaalinsa? - Koulutuksen uudet tuulet - Diplomityö: Opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien
Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona
Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona Kodin puhdistusaineisiin on lähiaikoina tulossa uudet varoitusmerkinnät. Osa symboleista
monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä.
.. Käänteisunktio.. Käänteisunktio Mikäli unktio : A B on bijektio, niin joukkojen A ja B alkioiden välillä vallitsee kääntäen yksikäsitteinen vastaavuus eli A vastaa täsmälleen yksi y B, joten myös se
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA
PÄIHTEILLÄ OIREILEVA KOGNITIIVISESSA PSYKOTERAPIASSA PÄIHDELÄÄKETIETEENPÄIVÄT PSYKOTERAPEUTTI KAISLA JOUTSELA KOGNITIIVINEN PSYKOTERAPIA Lyhyt- tai pitkäkestoista, muutamasta kerrasta useaan vuoteen. Tapaamiset
Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?
Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,
4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä?
4 Autopaikan ja autotallin käyttö 4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä? Välillä taloyhtiöissä esiintyy erimielisyyttä siitä, saako autopaikalle pysäköidä esimerkiksi matkailuajoneuvon, pakettiauton tai
Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa
Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa
Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016
Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,
Tarjoajalla on oltava hankinnan kohteen laatu ja laajuus huomioon ottaen kokemusta seuraavilla alueilla:
Kysymykset ja vastaukset 1 (5) Avainkumppanin hankinta johtamisen kehittämisen projektiin Espoon kaupungin hankintapalveluun saapui kysymyksiä koskien Avainkumppanin hankinta johtamisen kehittämisen projektiin
Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen
Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?
Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu
Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa