Rohkean brändääjän ABC

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rohkean brändääjän ABC"

Transkriptio

1 Rohkean brändääjän ABC

2 Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi tarvitsee vahvat juuret, tukevan rungon ja vantterat ja vehreät okset. Kaikista eniten se kuitenkin kaipaa päämäärätietoista johtoa, joka katsoo, että puu kasvaa kohti valoa. Toivottavasti ajatuksistani on sinulle hyötyä omassa projektissasi. Terveisin, Mika

3 1. Tarve Vaikka brändääminen on tietysti parasta, mitä housut jalassa voi tehtä, ei sitä tulisi lähteä tekemään vain tekemisen ilosta. Tulet hyvin nopeasti huomaamaan, että projektiisi sitoutuneiden ihmisten motivaatio korreloi suoraan brändipuusi rungon paksuuden kanssa. Siksi sinun tulee alusta asti tietää, mikä on se ongelma, joka projektillasi lähdet korjaamaan tai poistamaan. Hyvä yhteinen ongelma on mitä rikkain maaperä, johon brändiprojektisi voi kasvattaa juurensa.

4 2. Keinot No niin, vikojen huomaaminenhan on pesäpalloakin perinteisempi kansallispeli. Se on helppoa! Se, kuka valittamisen sijaan keksii ratkaisuja, onkin sitten luontainen johtaja tällaiseen projektiin. Jokainen ongelma on pelottomalle brändääjälle haaste. Ennenkuin tuot projektisi ns. suuren yleisön silmiin, pitää sinulla olla pelisuunnitelma, jota leikkisästi brändäykseksi kutsutaa. Mieti, miten poistat valitsemasi ongelman. Innostu, mutta älä unohda haastaa itseäsi. Kuningasajatuksessakin voi olla kananmunan mentäviä reikiä julkisivussa, jos annat pelkän innon ohjata projektiasi. Muista laittaa homma liikeelle. Hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty. Suunnitelman jälkeen projekti on nimittäin edelleen tekemättä! Monet asiat brändäyksessä tipahtelee paikoilleen vasta, kun hommaa kokeillaan käytännössä. Älä siis ruovi itsellesi niin syvää lähtökuoppaa, ettet pääse ylös sieltä.

5 3. Ihmiset Erakon elo se on helppoo! Mikään onnistunut brändäysprojekti ei kuitenkaa synny yhden ihmisen nyrkkipajassa, vaan jokasessa prosessissa tulee hetki, jolloin mukaan tarvitaan uusiutuvia luonnonvaroja; muita ihmisiä. Mieti, mihin sinä tarvitset muita ihmisiä eli mitä osuuksia projektista et osaa itse hoitaa. Kun mietit tämän alusta asti kunnolla, ennaltaehkäiset myös sitä, että alkaisit pitää projektiasi omala lapsenasi. Eihän rairuohokaan varjossa kasva, joten sinunkin pitää uskaltaa antaa työsi eteenpäin, kun on sen aika.

6 4. Kritiikki Noh, sano naakka, kun nokka katkes. Sinulla on käsissäsi universumeja syleilevän hieno projekti, johon tietenkin uskot kaikkien lankeavan, kuin Auervaaran hymyyn. On syytä olettaa toisin, sillä kun esittelet projektisi, saat varmasti vastaväitteitä. Muista, että yhteinen ongelma on kaikkien ongelma, jolloin sinulla ei ole yksinoikeutta sen ratkaisemiseen. Kritiikki, pilkka ja naureskelu kertoo vain siitä, että projektisi herätää tunteita. Kritiikki ei ole kohdistettu sinuun, vaan tuotokseesi. Siksi et saa suojella sitä liikaa, vaan sinun on uskallettava myös purkaa sitä osiin, ruoskia ja rääkätä, kunnes lopputulos on kohdan 1. tavoitteen kaltainen. Huomio, että se saattaa näyttää ihan erilaiselta, kuin suunnittelit. Sinä kylvit koivua ja sait mäntymetsän. Yhtä kaikki tavoitteesi oli saada metsä, joten kaikki muu on turhaa (paitsi jos tarkoituksesi oli saada saunavihtoja). Olen huomannut, että tämä osuus brändäyksestä on usein kivulain ja viimeistään tässä kohtaa kysytään rohkeutta, hulluutta ja pelottomuutta.

7 5. Pomo Viimeistään tässä vaiheessa projektilla täytyy olla pomo, joka osaa karsia puuta siinä missä lannoittaakin. Mitä enemmän ihmisiä projetiisi tulee mukaan, ja mitä paremmin he sitoutuvat siihen, sitä enemmän he haluavat viedä hommaa omaan suuntaansa. Silloin tarvitaan se tavoite ja sellainen jämäkkä jästipää, joka uskaltaa viedä projektia tavoitetta kohti. Karsii rönsyilyn ja mahdollistaa kasvun.

8 6. Naapurit Mikäli olet tehnyt työsi hyvin, näet tässä vaiheessa metsän puilta. Oma puusi ei suinkaan ole metsän ainoa taivaan kirkkauksia tavoitteleva näre. On aika hyväksyä se, että muutkin leikkii samalla hiekkalaatikolla. On opittava elämään sen kanssa, että muut yrittävät omissa projekteissaan olla parempia kuin sinä. Vasta siinä vaiheessa, kun kohtaat kilpailua, voit sanoa onnistuneesi. Vähäpätöistä vastaan ei kukaan halua hyökätä. Kilpailu nähdään mielestäni liian negatiivisessa valossa. Se on tärkeää! Se pitää sinut hereillä, estää liian mukavoitumisen ja saa liikkeelle ennennäkemättömän määrän energiaa. Sinäkin katsot automainoksia ihan eri silmin sen jälkeen kun naapuri ajaa pihaansa uuden karhealla koslalla. Neuvoni on kuitenkin se, että pidä oma tavoitteesi tähtäimessäsi. Jos keskityt liikaa siihen, millaisilla leluilla naapuri leikkii, huomaat pian leikkiväsi hänen leikkejään. Oma leikkisi vaan unohtui johonkin, kun oli niin kiire kilpailla.

9 7. Pyydä apua Vaikka Suomi kuhisee koreita ja korskeita konsulttitoimistoja, ei sitä tule pelätä. Asiantuntija apua on saatavissa omaan projektiisi. Voit konsultoida alueesi Elykeskusta tai surfata tiesi YritysSuomen sivuille. Yllättävän moni tukipalvelu on jopa maksuton. Jos kuitenkin haluat tarkempaa palvelua, hinnoittelevat erilaiset asiantuntijat itsensä hyvinkin monipuolisesti ja kirjavasti. Konsulttipäivän hinnat alkavat ovat varsin kirjavia, mutta esimerkiksi itse teen asiantuntijapäiviä alkaen 500 :a, eli palvelujen saaminen ei aina ole tuhansien eurojen rahoituksellinen kriisi. Itse olen saanut omiin projekteihin erinomaista asiantuntija-apua. Olen kuitenkin ymmärtänyt sen, ettei nämä ihmiset tule ratkaisemaan minun ongelmiani. Minun on tehtävä se itse. Asiantuntijoilta ostan heidän kokemustaan ja heidän osaamistaan, jotta en jää projektissani liian yksin. Asiantuntijapalkkion olen maksanut joka kerta ilomielin. No niin, mitä sinä siinä vielä istut. Mene, kokeile, epäonnistu ja yritä uudelleen. Ei tämä brändäys fiinistä nimestään huolimatta mitään rakettitiedettä ole. Jos joku niin väittää, tarkoittaa se vain sitä, ettei hän osaa

10 Mika Hallikainen toimitusjohtaja Wieru-group

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Digimuutoksen 10 haastetta DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) on merkittävin Suomen talouskasvuun 15 viime vuoden aikana vaikuttanut yksittäinen tekijä. Se on luonut

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI

VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI VIESTINNÄN TYÖKALUPAKKI AUKI Drum Communications 2014! We re sorry but no part of this publication, whether in hardcopy, electronic or verbal form, may be quoted used or reproduced in any form without

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Oma tarina Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä aikaa 2-4 tuntia. 2. Kun

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Kirkas äly. Kultaiset kädet. Kuuma sydän

Kirkas äly. Kultaiset kädet. Kuuma sydän Kirkas äly Kultaiset kädet Kuuma sydän Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus. On vapautta istua iltaa yksinänsä ja tutkia, kuunnella

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara

Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Mokapäivä 21.4.2016 Leppävaara Tuija Marstio & Sini Temisevä www.laurea.fi AGENDA 13-13.45 Rohkaisuryyppy 13.45-14.15 Kahvitauko 14.15-15.00 Mokajuhlat - Mokasta menestykseen 15.00- Jatkot www.laurea.fi

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi 3.4.

Matematiikan tukikurssi 3.4. Matematiikan tukikurssi 3.4. Neliömuodot, Hessen matriisi, deiniittisyys, konveksisuus siinä tämän dokumentin aiheet. Neliömuodot ovat unktioita, jotka ovat muotoa T ( x) = x Ax, missä x = (x 1,, x n )

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU 19.11.2013. Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija

KANSAINVÄLINEN TYÖHARJOITTELU 19.11.2013. Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija 19.11.2013 Jaana Severidt, kv asiain suunnittelija Miksi? Mitä ulkomaan työkokemus antaa? Työkokemusta ja elämänkokemusta kehittää joustavuutta, itsenäisyyttä, ongelmanratkaisutaitoa, kykyä tulla toimeen

Lisätiedot

Mitä motivaatio on ja mistä se syntyy?

Mitä motivaatio on ja mistä se syntyy? http://www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille/motivaatio Mitä motivaatio on ja mistä se syntyy? Motivaation perustana ovat motiivit. Motiiveilla tarkoitetaan tarpeita, haluja, viettejä tai palkkioita

Lisätiedot

Jussi Eerikäinen, 2014

Jussi Eerikäinen, 2014 Ennakointi on kuin shakin peluuta. Pelaajan on ennakoitava vastustajan tulevia siirtoja ja tehtävä valintoja, jotka saattavat muuttua jo seuraavien siirtojen aikana. Tavoitteena, visiona, on vastustajan

Lisätiedot

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015

Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä.

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä. 1 Palvelut ja Hinnasto 4.3.2016 Palvelut Ilmaisia sivuja ovat Tapahtumakalenteri, Yrityksiä ja Vuokrattavia tiloja. Näillä sivuilla on lomakkeet, joilla saat tapahtuman ja yrityksesi sivuille. Valokeilassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava . Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Harjoittelun ohjelmointi ja seuranta Asia Avainasiat tarinasta Harjoittelun määrä ja laatu Harjoittelun ja levon tasapaino Kehittymisen seuranta Kilpailuttaminen Harjoittelun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua.

Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua. Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua. Hyvä tekniikka oli nähtävissä heti, mutta myös fysiikka puolen

Lisätiedot

monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä.

monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä. .. Käänteisunktio.. Käänteisunktio Mikäli unktio : A B on bijektio, niin joukkojen A ja B alkioiden välillä vallitsee kääntäen yksikäsitteinen vastaavuus eli A vastaa täsmälleen yksi y B, joten myös se

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Kertomus 10/60 www.m1914.org Bible

Lisätiedot

MS-A0004 - Matriisilaskenta Laskuharjoitus 3

MS-A0004 - Matriisilaskenta Laskuharjoitus 3 MS-A0004 - Matriisilaskenta Laskuharjoitus 3 atkaisut Tehtävä Merkitään matriisin rivejä, 2 ja 3. Gaussin eliminoinnilla saadaan 3 5 4 7 3 5 4 7 3 2 4 2+ 0 3 0 6 6 8 4 3+2 2 0 3 0 6 3 5 4 7 0 3 0 6 3+

Lisätiedot

Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti?

Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti? Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti? Lähde: Hufvudstadsbladet 14.12.2011 Suomi globaalissa kilpailussa - Mistä löytyy uusi vauhti? Globalisaatiossa uusi vaihe. Missä arvo syntyy? Finanssikriisistä

Lisätiedot

Avoimia liiketoimintamahdollisuuksia? Liiketoiminta ja avoin paikkatieto -talviseminaari Torstaina 3.2.2011

Avoimia liiketoimintamahdollisuuksia? Liiketoiminta ja avoin paikkatieto -talviseminaari Torstaina 3.2.2011 Avoimia liiketoimintamahdollisuuksia? Liiketoiminta ja avoin paikkatieto -talviseminaari Torstaina 3.2.2011 Sisältö Avoimuutta on jo Avoimuus luo mahdollisuuksia Onko tulevaisuus avoin? 3.2.2011 Sami Masala

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

Voit myös venytellä raajat koiran seistessä Seuraa koirasi eleitä ja ilmeitä, jotta vältät turhan kivun aiheuttamisen!

Voit myös venytellä raajat koiran seistessä Seuraa koirasi eleitä ja ilmeitä, jotta vältät turhan kivun aiheuttamisen! Hieronnan yhteydessä pidentää hoidon vaikutusta Lisää lihaksen elastisuutta ja kimmoisuutta Lisää/ kiihdyttää lihasten aineenvaihduntaa Joten venyttelyllä voidaan vaikuttaa lihaskoordinaatioon, ehkäisee

Lisätiedot

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen

Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä. Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Kyky-projektin tuloksena opiskelukykyä edistäviä yhteisöjä Johanna Kujala, A-M. Norrgrann, Laura Heinonen Peda-forum 20.8.2013 Työpajan tavoitteet Tutustua opiskelukykyä edistävään Kyky-projektiin Lisätä

Lisätiedot

Asiakaspalvelu, vuorovaikutus ja itsensä johtaminen. Minna Lampi 13.12.2013

Asiakaspalvelu, vuorovaikutus ja itsensä johtaminen. Minna Lampi 13.12.2013 Asiakaspalvelu, vuorovaikutus ja itsensä johtaminen Minna Lampi 13.12.2013 Ohjelma Kuljettajan asenne asiakaspalvelussa Asiakaspalvelu kuljettajan ammatissa Vuorovaikutustaidot Asiakaspalvelutilanteet

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015

Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla

Lisätiedot

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander

Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander Tekninen työ Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander 1. Motivointi Välineet: Kuvia erilaisista salkuista (myös muista kuin puusalkuista)

Lisätiedot

ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje

ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje ABT 2000kg Haarukkavaunun käyttöohje HUOM! Käyttäjän tulee lukea käyttöohje ennen käytön aloittamista. 1. YLEISKUVAUS Kapasiteetti Max. haarukoiden korkeus Min. haarukoiden korkeus Haarukoiden pituus Vaunun

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE. Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus

LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE. Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus LABYRINTTI VOHVELI- KANKAALLE Idapankki opettajalle Tekijät: Juha-Joel, Reeta ja Tuulia Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Labyrintti vohvelikankaalle -idea Ideana on tuottaa vohvelikankaasta leipäkoriliina

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

KIRJASTO BRÄNDINÄ??? Mitä on brändi? Mistä se koostuu? Miksi nonprofit organisaatioiden brändäys on erikoisen vaikeaa? Miten brändi rakennetaan?

KIRJASTO BRÄNDINÄ??? Mitä on brändi? Mistä se koostuu? Miksi nonprofit organisaatioiden brändäys on erikoisen vaikeaa? Miten brändi rakennetaan? KIRJASTO BRÄNDINÄ??? Mitä on brändi? Mistä se koostuu? Miksi nonprofit organisaatioiden brändäys on erikoisen vaikeaa? Miten brändi rakennetaan? Erotu tai unohda koko homma! Kirjasto brändinä Monika Cseh

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 10 1 Sarjakehitelmiä Palautetaan mieliin, että potenssisarja on sarja joka on muotoa a n (x x 0 ) n = a 0 + a 1 (x x 0 ) + a 2 (x x 0 ) 2 + a 3 (x x 0 ) 3 +. n=0 Kyseinen

Lisätiedot

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella

Lisätiedot

Kuningas Daavid (1. osa)

Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta

Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Simo K. Kivelä, 15.4.2003 Luonnollisten lukujen laskutoimitusten määrittely Peanon aksioomien pohjalta Aksioomat Luonnolliset luvut voidaan määritellä Peanon aksioomien avulla. Tarkastelun kohteena on

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim.

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim. Projektityö olioista. Projektityön ohjeistus: - Jokainen valitsee vain yhden aiheen projektityökseen. Projektityön tarkoitus on opetella tekemään hieman isompi, toimiva ohjelma olioita käyttäen. Ohjelmakoodi

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

AVOIN AMMATTIKORKEAKOULU

AVOIN AMMATTIKORKEAKOULU AVOIN AMMATTIKORKEAKOULU Koppoo kiinni tästä päevästä Avoin ammattikorkeakoulu on juuri sinua varten. Avoimesti voit tulla mukaan opintojaksoille omasta koulutustaustastasi riippumatta. Ammatti avoimen

Lisätiedot

CONSUMER PAYMENT REPORT 2015

CONSUMER PAYMENT REPORT 2015 SUOMI CONSUMER PAYMENT REPORT 1 Intrum Justitia on kerännyt tutkimusaineistoa kuluttajalta 1 Euroopan maassa muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kulutuskäyttäytymisestään

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta, OPS:n perusteet Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskentelyn arviointi kohdistuu

Lisätiedot

Arviointi johtamisen tukena

Arviointi johtamisen tukena Arviointi johtamisen tukena Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus 26.11.2014 27.11.2014 1 Mitä näet tässä kuvassa? 27.11.2014 2 Arviointi on kuin valokuva Se näyttää yhdistyksen tai järjestön tilan

Lisätiedot

Sisällys. Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7. 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12. Lähdetään liikkeelle 17

Sisällys. Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7. 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12. Lähdetään liikkeelle 17 Sisällys Opitaan fysiikkaa ja kemiaa 7 1 Fysiikka ja kemia tutkivat luonnon tapahtumia...8 2 Tutkitaan turvallisesti...12 Lähdetään liikkeelle 17 3 Mitä pidemmälle, sitä nopeammin...18 4 Ilman voimaa liike

Lisätiedot

Anne-Mari Manninen 1.5.2011 SYVEMPÄÄN JUMALAN LÄSNÄOLOON. Sanoma tälle ajalle

Anne-Mari Manninen 1.5.2011 SYVEMPÄÄN JUMALAN LÄSNÄOLOON. Sanoma tälle ajalle 1 Anne-Mari Manninen 1.5.2011 SYVEMPÄÄN JUMALAN LÄSNÄOLOON Sanoma tälle ajalle Mutta tämä sanoma jota me täällä seurakunnassa julistetaan, niin se sisältää valtavan elämän sisällään. Siinä on valtava elämä.

Lisätiedot

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto

FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2463 European Social Survey 2008: Suomen aineisto Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy

KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakassuhteen lujuus - KotiSun vs benchmark-tulokset 90 Asiakassuhteen lujuus 70 50 30 68 63 60 54 5 45 45 42 n=300

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Jumalan Pojan valtuudet

Jumalan Pojan valtuudet 1 Jumalan Pojan valtuudet Johanneksen evankeliumin selitys 17 Joh. 5:17 29. Savonlinnan Tuomiokirkko, 25.11.2015 Viime kerralla käsittelimme tapausta, jossa Jeesus paransi 38 vuotta sairastaneen miehen

Lisätiedot

Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma

Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma Mitä on opiskelijan arki? Opintopsykologinen näkökulma 27.11.2008 Helsingissä Satu Eerola Opintopsykologi Tänään jokainen oppii ja on jo oppinut jotain.. oppimisesta oppimisesta yliopistossa oppimisen

Lisätiedot

SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES

SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES SPITAALINEN, SOKEA JA KALJUPÄINEN MIES Abu Huraira kertoi, että hän kuuli Allaahin lähettilään sanovan, Allaah halusi koetella kolmea israelilaista, jotka olivat spitaalinen mies, sokea mies ja kaljupäinen

Lisätiedot

19.12.2001 SYÖMISTAPAKYSELYLOMAKKEEN (BES) KÄYTTÖOHJE

19.12.2001 SYÖMISTAPAKYSELYLOMAKKEEN (BES) KÄYTTÖOHJE 19.12.2001 SYÖMISTAPAKYSELYLOMAKKEEN (BES) KÄYTTÖOHJE Syömistapakyselylomakkeella mitataan ahmimistaipumusta. Sitä voidaan käyttää tutkimuksissa ja kliinisessä työssä. Kyselyssä on 16 eri kohtaa, joissa

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun 1. Kirjaudu IRMAan suunnistajana. 2. Valitse kilpailukalenterista se kilpailu, johon haluat ilmoittautua ja paina Ilmoittaudu. Vain niihin

Lisätiedot

Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c.

Epäyhtälön molemmille puolille voidaan lisätä sama luku: kaikilla reaaliluvuilla a, b ja c on voimassa a < b a + c < b + c ja a b a + c b + c. Epäyhtälö Kahden lausekkeen A ja B välisiä järjestysrelaatioita A < B, A B, A > B ja A B nimitetään epäyhtälöiksi. Esimerkiksi 2 < 6, 9 10, 5 > a + + 2 ja ( + 1) 2 2 + 2 ovat epäyhtälöitä. Epäyhtälössä

Lisätiedot

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Pyörivä neularasia Kiinteä neularasia, Vain neula pyörii. Eikä mitään ylimääräisiä merkintöjä. Vain tuo musta suuntaviiva levyn reunassa. Pyörivällä

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS KEVÄÄN JA SYKSYN 2013 YHTEISHAKU Eija Taipalus, opiskelijavalintakoordinaattori Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaan ja koulutusalojen

Lisätiedot

6 treeniä. sateiseen syksyyn

6 treeniä. sateiseen syksyyn 6 treeniä sateiseen syksyyn Ulkona voi hyvin treenata läpi vuoden. KUNTO PLUS -lehti koosti crossfitohjelman kaikille niille, jotka haluavat kuntoilla vauhdikkaasti raittiissa ilmassa. Hiki kirpoaa otsalle

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

Lisää segmenttipuusta

Lisää segmenttipuusta Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,

Lisätiedot

Kari Ollikaisen Parhaita ajatuksia johtamisesta, laadusta ja muusta elämästä

Kari Ollikaisen Parhaita ajatuksia johtamisesta, laadusta ja muusta elämästä LOPUKSI. - JATKUVA PARANTAMINEN - LUOVA TOIMINTA - LAATUJOHTAMINEN ajatuksia johtamisesta, laadusta ja muusta elämästä Kaizen - Jatkuva parantaminen ( JP ) Tiimityö 1. Etsi turha työ tai muu toimintaa

Lisätiedot

Oman osaamisen tunnistaminen

Oman osaamisen tunnistaminen Oman osaamisen tunnistaminen Osaaminen ja työelämä - koulutukset Osa humanistisen tiedekunnan koulutussarjaa Kuuluvat opintojaksoille ETNY002 ja HISY002 Muut voivat ilmoittautua mukaan koodilla HTKY002

Lisätiedot

Merkintöjen tekeminen pohjakuvaan Libre Officella v.1.2

Merkintöjen tekeminen pohjakuvaan Libre Officella v.1.2 v.1.2 Tämän ohjeen avulla voit piirtää omia merkintöjäsi olemassa olevan pohjakuvan päälle. Ohje on tehty käyttäen LibreOfficen versiota 5.0, mutta se toimii melko hyvin myös vanhempien versioiden kanssa.

Lisätiedot

Meneekö viesti perille?

Meneekö viesti perille? Meneekö viesti perille? Viestintäkoulutus Mitä viestintä on? Viestintä on sekä sanomien siirtämistä että merkitysten tuottamista. Olennaista ei ole vain tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen

Lisätiedot

Diakonian tutkimuspäivä 2014

Diakonian tutkimuspäivä 2014 M O N I T I E T E I S I Ä L Ä H E S T Y M I S T A P O J A N U O R T E N T O I M I J U U T E E N J A V O I M A A N T U M I S E E N Diakonian tutkimuspäivä 2014 TM Anna Juntunen TM Johanna Mantere TAUSTALLA

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3:n pisteen tehtävät 1. 3 2006 = 2005 + 2007 +?. Valitse sopiva luku?-merkin paikalle. A) 2005 B) 2006 C) 2007 D) 2008 E) 2009 2. Viereisiin kortteihin on kirjoitettu kuusi lukua. Mikä

Lisätiedot

1 Johdanto. Tavoitteeni opinnäytetyössä oli valmistaa asiakkaan toiveiden mukainen, hyvin istuva vaate. Työ myös täydensi ammattitaitoani.

1 Johdanto. Tavoitteeni opinnäytetyössä oli valmistaa asiakkaan toiveiden mukainen, hyvin istuva vaate. Työ myös täydensi ammattitaitoani. 1 1 Johdanto Opinnäytetyönä valmistin viittamaisen takin asiakkaan mittojen mukaan. Materiaalina käytin villakangasta. Työssäni pyrin panostamaan suunnitteluun ja ompeluun, sillä tahdoin lopputuloksen

Lisätiedot

ASKELET TIETOUTEEN. STEPS TO KNOWLEGE - Finnish: HEADLINES ONLY SISÄLLYS. Sisäisen tietämisen kirja OSA 1. Askel 1: Olen vailla Tietoutta nyt.

ASKELET TIETOUTEEN. STEPS TO KNOWLEGE - Finnish: HEADLINES ONLY SISÄLLYS. Sisäisen tietämisen kirja OSA 1. Askel 1: Olen vailla Tietoutta nyt. STEPS TO KNOWLEGE - Finnish: HEADLINES ONLY ASKELET TIETOUTEEN SISÄLLYS Sisäisen tietämisen kirja OSA 1 Askel 1: Olen vailla Tietoutta nyt. Askel 2: Tietous on kanssani. Missä minä olen? Askel 3: Mitä

Lisätiedot