Henkilönsuojainten valinta ja käyttö
|
|
- Elsa Kähkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Malliratkaisu Henkilönsuojainten valinta ja käyttö HENKILÖNSUOJAIMET TYÖSSÄ Henkilönsuojaimia käytetään, kun työtehtävien vaaratekijöitä ei pystytä muilla tavoilla kohtuullisin kustannuksin poistamaan tai vähentämään riittävästi. Henkilönsuojaimet suojaavat käyttäjiänsä tehokkaasti, kun hyväkuntoisia ja sopivia suojaimia käytetään oikein ja koko altistusajan. Niillä ei pystytä poistamaan työn vaaratekijöitä. Henkilönsuojainten hankinta, käytön ja huollon organisointi ja suojainkoulutus ovat työnantajan tehtäviä. Tekniset menetelmät työn vaarojen rajoittamiseksi ja poistamiseksi ovat aina ensisijalla. Standardissa SFS-EN 529 on esitetty ohjeet hengityksensuojausohjelman laatimiseksi työpaikoille. VASTUUN JAKAMINEN SUOJAIMISTA TYÖPAIKALLA Suojainten valintaan kannattaa käyttää aikaa, sillä hyvin valittu suojain ehkäisee tapaturmia ja haittatekijöille altistumista sekä säästää rahaa vähentyneinä sairaskuluina. Suojain suojaa käyttäjäänsä vain, jos se oikein valittu, sitä käytetään oikein, se on sopiva käyttäjälleen ja että käytön motivaatio on kohdallaan. Suojainten käyttö oikein vaatii koulutusta. Lisäksi suojaimen on oltava käyttökunnossa, mikä vaatii suojainten huollon ja vaihdon koulutuksen. Työnantaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että nämä ehdot täyttyvät (Työturvallisuuslaki 738/2002 ja Valtioneuvoston päätös 1406/1993). Kun työpaikalla tarvitaan henkilönsuojaimia, vastuunjakoa ja resursseja tarvitaan seuraavan sivun luettelon mukaisesti. Kuvat: Esko Toppila, Työterveyslaitos
2 Resurssien ja vastuunjaon tarpeet 1. Riittävien ja tarkoitustenmukaisten suojainten valinta a. valintaa varten ryhmä: työnjohtaja, työntekijä, työterveys- ja työturvallisuushenkilöstö, suojainten ostaja b. työryhmän jäsenten koulutus ja koulutuksen ylläpito 2. Suojaintarpeiden määrittely 3. Suojainten käytön, käyttöajan ja käyttökertojen suunnittelu 4. Oston ohjeet a. ostetaan vain valittuja, tarkoituksenmukaisia suojaimia b. ostaja osallistuu valintaan, jotta hänelle jää tieto kaikista valintaan vaikuttaneista asioista c. hinta ei ole tärkein tekijä suojainten valinnassa 5. Suojainten käyttäjäkoulutus a. työn vaaratekijät b. turvalliset työtavat ja riskien hallintamenetelmät, vastuu c. suojaimet sekä niiden huolto ja vaihto d. suojainten sovittaminen 6. Selkeät suojainten käytön ohjeet a. mitä työtä tehtäessä tai missä paikassa on käytettävä mitäkin suojainta b. kirjalliset, suulliset, huomiokyltit c. seuraako suojainten käytön laiminlyönnistä sanktioita 7. Suojainten huolto ja säilytys a. tarkoituksenmukaiset tilat ja välineet b. suojainten huoltajien koulutus ja vastuuttaminen c. puhtaalle suojaimelle puhdas säilytys- ja pukemispaikka d. suojainvaraston täydentäminen 8. Suojainten käytön käytännön toteutus 9. Suojainten käytön tehokkuuden varmistaminen a. suojainten yksilöllinen sovittaminen ennen käyttöönottoa, useiden suojainten yhteensopivuus b. suojaimia käytetään ja huolletaan tehokkaasti, valvonta c. työterveyshuolto ja työturvallisuushenkilöstö: altistumistasojen seuranta d. hengityksensuojainten tiiviystestit e. työterveyshuolto: terveydelliset edellytykset suojainten käyttöön, sairauspoissaolojen syiden seuranta f. palautteen kerääminen ja hyödyntäminen suojaimista g. suojainten huomioiminen vaaratilanne-, läheltäpiti- ja turvallisuushavaintoilmoitusten teossa 10. Suojainten käytön ja hallintajärjestelmän säännöllinen arviointi
3 HENKILÖNSUOJAINTEN VALINTA PERUSTUU RISKINARVIOINTIIN Suojaimia valittaessa tulee työpaikalla olla tiedossa, mitä riskejä työhön sisältyy ja mikä on suojaustarpeen taso. Työn vaarat on tunnistettava henkilöittäin tai henkilöryhmittäin ja niiden toteutumisen todennäköisyys ja niistä aiheutuneen haitan suuruus arvioitava. Haitan suuruus ja todennäköisyys määräävät haitan merkittävyyden. Merkittävimpiä riskejä on vähennettävä työpaikalla. Tätä arviointiprosessia kutsutaan riskinarvioinniksi. Arviointi tehdään työpaikalla säännöllisesti. Työt, joissa riskit ovat suuria vaativat enemmän arviointityötä ja useammin toistoja. Epäily työperäisistä sairauksista tai niiden oireista käynnistää riskinarvioinnin aina automaattisesti uudelleen, jotta vältyttäisiin sairastapauksilta. Työpaikan riskinarviointi ja työterveyshuollon työpaikkaselvitys on tarkoitettu tukemaan toisiaan. Jos työpaikka ei työterveyshuoltonsa tukemana pysty riittävästi arvioimaan riskejään, työturvallisuuslain mukaan apuna on käytettävä asiantuntijoita. Monimuotoinen yhteistyö on tarpeen. Riskien arvioinnista on ohjeita mm. Työterveyslaitoksen ( ja Työturvallisuuskeskuksen ( verkkosivuilla. Työpaikoilla, joilla kemikaalit ovat vaaratekijöitä, tehdään kemikaaliriskinarviointi. Siinä apuna voi käyttää mm. Stoffenmanageria ( Alisuojautuminen ja suojainten huono yhteensopivuus altistavat työntekijän työn vaaroille. Ylisuojautuminen johtaa usein suojainten liikaan kuormittavuuteen ja alentaa siten suojainten käyttöastetta. SUOJAINTEN VALINNASSA JA OSTOISSA HUOMIOITAVAT ASIAT: Suojainten tulee olla CE-merkittyjä ja niistä täytyy aina löytyä käyttöohje. Käyttöohjeeseen tulee tutustua ja se on tukena ostopäätöksessä. Hinta ei saa olla ratkaiseva tekijä. Suojaimen tulee suojata, mutta liian tehokkaan suojaimen valinta aiheuttaa turhaa kuormitusta (hengitysvastus, paino, lämpökuorma) ja haittaa ympäristön havainnointia (näkö, kuulo). Suojaimen on sovelluttava työympäristöön. Kylmät ja kuumat olosuhteet on erityisesti huomioitava. Kaikki suojainmallit eivät sovi kaikille, joten työntekijöiden on päästävä sovittamaan muutamaa eri mallia, joista valitaan työhön sopiva ja riittävästi suojaava suojain. Työn fyysinen kuormittavuus voi vaikuttaa suojainvalintoihin. Hikoaminen tuottaa ongelmia monen suojaimen käytössä. Fyysisesti raskaassa työssä ihminen hengittää enemmän kuin normaalisti, siksi hän altistuu ilman epäpuhtauksille enemmän. Toistensa kanssa yhdessä käytettävien suojainten ja vaatteiden, mm. päähineiden, yhteensopivuus on tarkistettava ennen ostoa. Muutoin seurauksena voi olla että yksi tai useampi suojaimista ei suojaa käyttäjää. Suojaimen huolto on pystyttävä toteuttamaan käyttöohjeen ja käyttöolosuhteiden vaatimalla tavalla. Kun uusi, parempi suojain valitaan aiemman tilalle, aiempi suojain poistetaan hankittavien listalta ja mahdollisesti myös varastosta. Jos suojainvalinta tehdään väärin, seurauksena voi olla suojainten käyttämättömyys, tapaturmia, liiallisesta kuormittavuudesta johtuvat ongelmat, ammattitauteja tai muita työperäisiä sairauksia.
4 HENKILÖNSUOJAINTEN SOVITTAMINEN TYÖNTEKIJÄLLE Henkilönsuojainten sopivuus työntekijälle ja hänen muihin suojaimiinsa ja varusteisiinsa on varmistettava henkilökohtaisesti. Varmistus on tehtävä uudelle työntekijälle ja aina suojainvaihdosten yhteydessä. Työpaikalla on sovittava, kuka varmistuksen tekee, esim. esimies, työterveyshoitaja tai suojainvaraston hoitaja. Henkilö perehdyttää työntekijän valitsemaan henkilönsuojaimensa oikein. Tämä henkilö tarvitsee koulutuksen ja tarkistuslistan, mitä hänen pitää tarkistaa. Kuvat oikein ja väärin puetuista suojaimista voivat olla hyödyllisiä (ks. huoneentauluiksi tarkoitetut malliratkaisut). TURVALLISUUSHAVAINNOT SEKÄ AKTIIVINEN TIETOJEN KERÄYS TYÖPAIKAN SUOJAIMISTA Ennakoiva riskinarviointi ei aina pysty varmistamaan sopivaa suojausta joka tilanteeseen. Siksi työpaikalla on oltava järjestelmä, jolla syötetään tietoa työpaikan tapahtumista esimiesten ja työturvallisuusorganisaation tietoon. Näiksi kirjattaviksi tapahtumiksi on luettava myös: Havainnot, että suojain ei suojaa. Vaikeus tai mahdottomuus käyttää suojainta tehtävässä, missä sitä pitäisi käyttää. Suojainten aiheuttamat haitat. Suojainten huono yhteensopivuus. Hengityksensuojaimen vuoto: esimerkiksi silmien suojaimet huurtuvat hengityksensuojainten käytön vuoksi. Suojainten sopimattomuus ympäristöolosuhteisiin. Pienetkin vahinkotapahtumat, jos samalla vahingolla voi olla suuri vaikutus eri olosuhteissa. Esimerkiksi hitsaaja ei välttämättä tee turvallisuushavaintojärjestelmään ilmoitusta pienistä palovammoistaan tai vaatteen kärähtämisestä. Vahinkotilanteessa puutteellinen suojaus voi aiheuttaa vakavan vamman tai kuoleman. HENKILÖNSUOJAINTEN KÄYTTÖ JA KÄYTÖN KOULUTUS Kun suojainvalinta on tehty, suojainten käyttö tulee suunnitella ja siihen tulee antaa riittävä koulutus. Käyttäjälle on kerrottava, miltä suojain suojaa, sekä todennäköisimmät tavat, miten käyttäjä voi käyttää suojaintaan väärin. Suojaimet valitaan tiettyihin olosuhteisiin. Käyttäjän on tiedettävä, millä tavoin olosuhteista saattaa muodostua pahempia, kuin mihin suojaimet on tarkoitettu. Koulutuksessa on korostettava, että suojain puetaan paikassa, jossa haittatekijöitä ei ole ja sen saa riisua vasta turvallisella alueella. Käyttöopastuksen lisäksi koulutuksessa on kerrottava riskeistä, joilta suojaimilla suojaudutaan. Käyttäjien on tiedettävä myös, mistä uusia suojaimia saa, miten kauan suojaimia voi käyttää, milloin suojaimet tulee vaihtaa tai huoltaa ja miten entiset suojaimet hävitetään. Erityisenä vaikeutena ovat muutokset hankinnoissa eli kuinka työntekijä löytää omaan käyttöönsä sopivan tuotteen, jos varastotuote on vaihdettu toiseen. Työturvallisuuslain soveltaminen käytäntöön edellyttää, että työnantajan on seurattava suojainten käyttöä ja kerättävä tietoa suojainten käytön tehokkuudesta. Suojainten käyttöastetta on valvottava, mutta lisäksi on suojainkohtaisia menetelmiä, joilla niiden tehokkuutta voidaan tarkkailla. Näistä on enemmän tietoa suojainkohtaisissa malliratkaisuissa. Työntekijän velvollisuuksiin kuuluu suojainten käyttö ja huolto työnantajan ohjaamalla tavalla sekä suojaimissa ilmenneistä puutteista kertominen. Tehokkaiden suojainten lyhytaikainenkin käyttämättömyys vähentää suojaustehokkuutta voimakkaasti.
5 HENKILÖNSUOJAINTEN HUOLTO JA VARASTOINTI Työnantajan vastuulla on järjestää suojainten huolto sekä järjestää varastointi ja vanhojen suojainten hävitys. Henkilönsuojaimet huolletaan ja varastoidaan niiden käyttöohjeiden mukaan. Suojainten pesu vaatii usein oman puhtaan pesu- ja kuivatuspaikan sekä pesuvälineet. Varastosta on aina löydyttävä tarvittava suojain tai sen varaosa. Varastosta poistetaan suojaimet, joiden säilytysaika on mennyt umpeen (nk. hyllyaika). Ajoittain tehdään varastokatselmus, jossa käydään läpi suojainvalikoiman ajantasaisuutta tarpeeseen nähden ja johon suojainten valitsijat osallistuvat. Tarpeettomiksi käyneet suojainmallit poistetaan ostettavien suojainten listasta. Työn sujuvuuden kannalta varaston tulisi olla sellaisessa paikassa, josta ne on helppo ottaa mukaan työhön. Varastopaikkoja voi olla useita, mutta se vaikeuttaa varastojen täyttämistä. Varaston on oltava ympäristössä, jossa se pysyy puhtaana. HENKILÖNSUOJAINTEN KÄYTTÖASTEEN PARANTAMINEN Henkilönsuojainten erityinen ongelma on usein niiden alhainen käyttöaste. Tällöin on pyrittävä parantamaan turvallisuuskulttuuria ja varmistettava suojainten käyttömukavuus ja saatavuus. Käyttöastetta voidaan parantaa keräämällä työpaikalta suojainkäytön kokemuksia ja huomioimalla ne suojainvalinnoissa. Työntekijöitä on otettava mukaan valintaprosessiin, sillä käyttäjällä on paras tieto työolosuhteista. Suojainten huoltoon ja saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota, sillä vain hyväkuntoinen suojain on mielekäs käyttää. Työpaikan kampanjat voivat olla hyvä tapa parantaa suojainten käyttöä. Kampanjan vienti suunnitelmallisesti alusta loppuun on ainoa tapa onnistua tätä keinoa käytettäessä. Tärkeätä on tiedotus: kerrotaan mitä tehdään ja erityisesti kampanjan loppuessa, mihin päädyttiin. Esimiesten on käytettävä suojaimia esimerkillisesti ja vaadittava muilta suojainten käyttöä. Uudet työntekijät on koulutettava suojainten käyttöön. HENKILÖNSUOJAINTEN KÄYTTÖPAKKO Työntekijällä on lakisääteinen velvoite käyttää hänelle osoitettuja suojaimia, kun henkilönsuojaimet on valittu työpaikalle riskinarvioinnin perusteella, Kun työturvallisuuden riskit ovat suuria, työpaikka voi ottaa käyttöön henkilönsuojainten käyttöpakon, johon liittyy sanktioita, ellei suojaimia käytetä. Työnantaja on vastuussa työntekijöidensä työturvallisuudesta, joten on oltava järeitä keinoja, joilla vakavien onnettomuuksien tai sairauksien todennäköisyyttä vähennetään. Päätös käyttöpakosta ja sanktioista tehdään työpaikan työsuojelutoimikunnassa, jotta päätökselle saadaan sekä työntekijöiden että työnantajan tuki. Käyttöpakkoa varten suojainten käyttöohjeiden on oltava selkeitä. On nimettävä työt, tilanteet tai työkohteet sekä yksilöitävä niissä käytettävät suojaimet. Työnantajan on varmistettava, että valittuja suojaimia pystyy käyttämään työssä siten, että ne suojaavat. Jotta käyttöpakko toimisi, suojainten käyttöä on valvottava. Käyttöpakosta ja sanktioista annetaan tieto selkeästi. Myös lainsäätäjä on nimennyt suojainten käyttöpakkoja. Näitä ovat mm. kypärä, turvajalkineet, suojalasit, näkyvä vaatetus ja putoamissuojaus rakennustöissä, pyöräilykypärä liikenteessä, tietyt hengityksensuojaimet ja pölytiivis suojapuku asbestipurkutyössä jne. Ks.
6 TYÖTERVEYSHUOLLON SUOJAINTEHTÄVÄT Työterveyshuollon toimintaan kuuluu työterveystarkastukset ja työpaikkaselvitykset. Työterveyshuollon tulisi olla mukana myös työpaikan riskinarvioinnissa että suojainvalinnassa ja -opastuksessa. Ensisijaisesti viimeksi mainitut asiat ovat kuitenkin työnantajan vastuulla. Työpaikan riskeistä tiedottaminen on yksi työterveyshuollon tehtävistä. Työntekijän terveydelliset edellytykset käyttää suojaimiaan vaaditaan varmistamaan Valtioneuvoston päätöksessä henkilönsuojainten valinnasta ja käytöstä 1407/1993. Käytännössä tämä tehdään työterveystarkastuksessa. Työterveyshuollon tulisi osallistua suojainvalintaprosessiin etenkin, jos suojainten käyttäjillä on sydän- tai keuhkosairauksia, näköön liittyviä ongelmia tai kuulonalenema tai kyseessä on iäkkäät työntekijät. Nämä mainitut tekijät vaikuttavat työntekijöiden edellytyksiin käyttää suojaimia. He saattavat selviytyä hyvin työssä käyttäen vain vähän kuormittavia suojaimia, mutta heidän ongelmansa tulee tunnistaa ja heitä tulee opastaa. Työterveyshuollon tulee myös tarkkailla suojainten käyttöä, käyttömahdollisuuksia ja todellista suojaustehoa ja mahdollisia merkkejä suojainten väärinkäytöstä, huonosta yhteensopivuudesta ja suojainten huollon puutteista. Työpaikkaselvitystä tehdessään työterveyshuollolla on hyvä mahdollisuus nähdä suojainten käyttö, haastatella suojainten käytöstä ja huollosta työntekijöitä sekä tarkistaa suojainten säilytys, pesu- ja huoltotiloja. Oleellista on, että työterveyshuolto tuntee asiakkaittensa työolot suojainten tarve mukaan lukien. Työterveyshuollossa hoidetaan palovammat, muut tapaturmat, ihottumat ja likaisista suojaimista johtuvat tulehdukset sekä ohjataan työntekijät tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai -hoitoon. Työterveyshuollon on jalostettava työpaikalta ja hoitotapahtumista kertyvä tieto ehdotuksiksi työnantajalle työturvallisuuden parantamiseksi esimerkiksi uusien suojainten tai suojainten huoltoprosessien käyttöönotolla. Kun työpaikalla herää epäily työperäisistä sairauksista tai niiden oireista, työterveyshuolto käynnistää työpaikan suunnatun työpaikkaselvityksen ja riskinarvion, jotta saadaan aikaan toimenpiteitä, jotka estävät muiden sairastumisen ja mahdollistavat sairastuneen palaamisen työhön. Työterveyshuollolla tulee myös olla mahdollisuudet tarkistaa, että sen tekemät toimenpide-ehdotukset toteutetaan riittävästi. TYÖTERVEYSHUOLLON SALASSAPITOVELVOLLISUUS JA SEN POIKKEUS Työpaikka tarvitsee tietoa työntekijöiden terveydellisistä edellytyksistä käyttää suojaimiaan sekä muista työterveyshuollon henkilönsuojaimiin liittyvistä havainnoista. Potilasasiakirjoihin merkittävät tiedot ovat kuitenkin salassa pidettäviä (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992). Työntekijältä on oltava kirjallinen suostumus, jotta työterveyshuolto voi luovuttaa hänen terveyttään koskevia tietoja työnantajalle. Yksi käytetty tapa on kirjoittaa sairaskertomukseen työntekijän lupa ja tarkastaa teksti potilaan kanssa. Salassapidosta on poikkeuksia työterveyshuoltolaissa (1383/2001). Erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavia töitä koskevat lausunnot työntekijän tai työntekijäryhmän terveystarkastusten johtopäätöksistä sekä tarvittavista työsuojelutoimista voidaan antaa työnantajalle tai työsuojeluviranomaiselle. Erityistä vaaraa aiheuttavien töiden ei kattava esimerkkiluettelo on valtioneuvoston asetuksen liitteenä 1485/2001. Luettelossa on monia haittatekijöitä, joihin suojaimet liittyvät: melu, pölyt ja monet kemikaalit. Erityistä sairastumisen vaaraa aiheuttavien töiden piiriin voidaan lukea luettelon töiden lisäksi työt, joista on olemassa useita raportoituja sairastapauksia. Jotta työnantaja saisi tietoa muista työntekijöiden terveyteen ja suojaimiin liittyvistä asioista kuin vain erityistä vaaraa aiheuttavista, keinona on pyrkiä luomaan työkulttuuri, jossa työntekijä antaa työterveyshuollolle luvan antaa työsuojelun tarvitsemia terveystietoja.
7 Henkilönsuojainten vaatimukset Työpaikalla riskinarvioinnin perusteella käytettyjen suojainten on täytettävä niille annetut vaatimukset. Tämän vuoksi perusasiat näistä vaatimuksista on tunnettava. Henkilönsuojaimia koskevat vaatimukset on annettu Suomessa valtioneuvoston päätöksessä 1406/1993. Sen mukaan henkilönsuojain on laite, väline tai suojavaatetus, joka on suunniteltu henkilön käytettäväksi suojaamaan yhdeltä tai useammalta terveyttä tai turvallisuutta uhkaavalta vaaratekijältä. Tämä nk. henkilönsuojainpäätös jakaa suojaimet kolmeen ryhmään: I vähäisiltä vaaroilta suojaavat suojaimet, II suojaimet, jotka eivät kuulu ryhmiin I ja III sekä III vakavilta vaaroilta ja kuolemanvaaralta suojaavat suojaimet Kun suojain otetaan käyttöön, käyttäjän ei yleensä tarvitse huomioida, mihin ryhmään valittu suojain kuuluu. Se on tarkoin määritelty valtioneuvoston päätöksessä. Kannattaa kuitenkin tietää, että ryhmän I henkilönsuojainten vaatimustenmukaisuudesta huolehtii valmistaja. Sen sijaan ryhmän II ja III henkilönsuojainten on käytävä läpi säännelty tyyppitarkastusprosessi, jonka tarkoitus on todeta, että suojaimet lisäävät työntekijöiden turvallisuutta käyttötarkoituksensa mukaisesti. Suojainten tyyppihyväksyntää hoitavat ilmoitetut laitokset. Ennen tyyppihyväksyntää tuotteet testataan standardien mukaisesti. Valmistaja laittaa suojaimiin CE-merkin osoituksena lakisääteisten turvallisuutta ja terveyttä koskevien vaatimusten täyttämisestä ja laatii vaatimustenmukaisuudesta vakuutuksen. Ilmoitettu laitos myös valvoo ryhmän III suojainten tasalaatuisuutta. Näiden tuotteiden CE-merkin perässä on nelinumeroinen luku, joka ilmoittaa tasalaatuisuutta valvovan ilmoitetun laitoksen tunnusnumeron. Vakavilta vaaroilta suojaaviksi suojaimiksi on luokiteltu mm. putoamissuojaimet, kemikaalinsuojakäsineet, kemikaalinsuojavaatetus ja hengityksensuojaimet Ryhmän III henkilönsuojainten vaatimusten- mukaisuusmerkinnässä on tuotteen laadunvalvontaan osallistuvan ilmoitetun laitoksen tunnusnumero. Ryhmien I ja II henkilönsuojainten vaatimustenmukaisuusmerkintä Jos työpaikalla tehdään itse suojaimia tai tyyppitarkastettuja suojaimia muutetaan, syntyviä suojaimia koskee samat vaatimukset kuin suojainvalmistajan tuottamia suojaimia. Muutoin suojain ei vastaa lainsäädännön tarkoittamia henkilönsuojaimia eikä suojainten tehokkuudesta ole tietoa. Käytännössä suojaimiin tulee tehdä vain käyttöohjeen sallimia säätöjä ja käyttää huollossa vain käyttöohjeen mukaisia varaosia.
Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki)
Työturvallisuuden toteuttaminen Työturvallisuuslaki Työnantajan vastuu ja työntekijän velvollisuudet Työsuojelun toimintaohjelma Perehdytys Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki) Työnantajan
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Psykososiaalisen kuormituksen valvontaan valmistunut valtakunnallinen valvontaohje, jonka tarkoitus on yhdenmukaistaa ja tehostaa psykososiaalisen
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa
TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN
OSAAMISEN JOHTAMINEN = LAAJA KOKONAISUUS HALLITA JA OHJATA KAIKKEA SITÄ TIETOA, TAITOA JA KOKEMUSTA, MIKÄ ON ORGANISAATIOSSA OLEMASSA, HANKITTAVISSA JA MUUTETTAVISSA TUNNUSMERKKEJÄ - avoimuus - arvojen
Fysioterapia Työterveyshuollossa. Marika Pilvilä Opiskelija Terveystieteen laitos Oulun yliopisto
Fysioterapia Työterveyshuollossa Marika Pilvilä Opiskelija Terveystieteen laitos Oulun yliopisto Työfysioterapeutin viikkoajanvaraus esimerkki maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai 8.30 Terveystarkastus
Henkilönostimien turvallinen käyttö rakennustyömaalla
Henkilönostimien turvallinen käyttö rakennustyömaalla Mikko Yläjääski Cramo Finland Oy Henkilönostimien turvallinen käyttö rakennustyömaalla Miksi pudotaan? Miksi silti henkilönostin? Keskeisimmät riskit
Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita
Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
KEMIKAALIT TYÖPAJA! MURIKKA 27.5.2014. Työympäristöasiantuntija Micke Porkka
KEMIKAALIT TYÖPAJA! MURIKKA 27.5.2014 Työympäristöasiantuntija Micke Porkka MIKÄ KEMIKAALI? Kemikaali voi olla kiinteä, nestemäinen tai kaasumainen. Esimerkiksi rakeet, liuokset jauheet, aerosolit ja tahnat
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen
Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen
Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta.
Vaikeasti vammaisen lapsen vanhempana ajatuksia elvytyksestä ja tehohoidosta. Perheiden kokemusten perusteella koottuja, hoitorajoituksia koskevia ongelmia: Jatkuva muistuttaminen lapsen menehtymisen mahdollisuudesta
ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008
LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?
Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta
Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet omavalvonnan osana myös sosiaalihuollon palveluissa
Terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet omavalvonnan osana myös sosiaalihuollon palveluissa Valtakunnallinen Sosiaali- ja terveydenhuollon omavalvontaseminaari Ylitarkastaja Tarja Vainiola Omavalvontasuunnitelma
OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. Riitta Husso, Valvira 25.8.2015
OMAVALVONTA SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Riitta Husso, Valvira 25.8.2015 1 Omavalvonta Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonnalla tarkoitetaan
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä
Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset. Emma Kuusi 19.5.2016
Nuorten tieto- ja neuvontatyön sekä verkkonuorisotyön avustukset Emma Kuusi 19.5.2016 Perusta Nuorisolaki Valtionavustuslaki Valtion talousarviossa kuvatut toimialan vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet
Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille
Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille Kieku-info virastoille 9.6.2015 OPH:n monitoimitila, Helsinki Lari Nikoskelainen, ERP hankepäällikkö Esittäjän nimi 9.6.2015 kehitysprojekti
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake
NOSACQ-50- Finnish Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009
Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä 11.05.2009 2. Päivä Sisäinen auditointi Luovassa (1.6.09) Etätehtävien purku Auditoinnin suunnittelu ja menetelmät Poikkeamat Auditoinnin raportointi
Liite III. Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset
Liite III Valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin tehtävät muutokset Huomautus: Kyseessä olevat valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen kohdat ovat lausuntopyyntömenettelyn tuloksia.
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona
Tutustu merkintöihin! Tärkeää tietoa siitä, miten varmistat pesu- ja puhdistusaineiden käytön turvallisuuden kotona Kodin puhdistusaineisiin on lähiaikoina tulossa uudet varoitusmerkinnät. Osa symboleista
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Hyvinvointia sisäympäristöstä
Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 15.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa
Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016
Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan
KALAJOEN KAUPUNGIN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA [TIEDOSTON ALAOTSIKKO]
KALAJOEN KAUPUNGIN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA [TIEDOSTON ALAOTSIKKO] SISÄILMATYÖRYHMÄ KALAJOEN KAUPUNKI KALAJOENTIE 5, 85100 KALAJOKI 16.5.2016 KALAJOEN KAUPUNGIN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA
TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA
1 Aki Taanila TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA 31.10.2008 2 TILASTOLLINEN LAADUNVALVONTA Tasalaatuisuus on hyvä tavoite, jota ei yleensä voida täydellisesti saavuttaa: asiakaspalvelun laatu vaihtelee, vaikka
Uudistuva RISKINARVIO-ohje
Uudistuva RISKINARVIO-ohje Kommentteja luonnoksesta Terhi Svanström 20.9.2013 30.9.2013 Page 1 Yleisiä huomioita rakenteesta ja käsitteistä Kommentteja riskinarviointi-osuudesta Kehuja 30.9.2013 Page 2
Laadunvalvonta ja käytönaikaiset hyväksyttävyysvaatimukset TT laitteille
Laadunvalvonta ja käytönaikaiset hyväksyttävyysvaatimukset TT laitteille SÄTEILYTURVALLISUUS JA LAATU ISOTOOPPILÄÄKETIETEESSÄ 10.12.2015, Säätytalo, Helsinki Tarkastaja Elina Hallinen, STUK TT laitteen
Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot
Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot Milloin rikoksen uhrille voidaan suorittaa korvaus valtion
Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa
Erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat sosiaali- ja terveydenhuollossa SHL 3 erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä ja asiakkaalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan
Henkilönsuojainten valinta ja käyttö työpaikalla
Työsuojelupiirit Uudenmaan työsuojelupiiri Siltasaarenkatu 12 A PL 46, 00531 HELSINKI puh. (09) 774 711 telefax (09) 730 798 Turun ja Porin työsuojelupiiri Eerikinkatu 40-42 20100 TURKU puh. (02) 271 5777
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
Tekninen työ. Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander
Tekninen työ Aihepiirityöskentely: PUUSALKKU Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos kevät 1991 Jukka-Pekka Kajander 1. Motivointi Välineet: Kuvia erilaisista salkuista (myös muista kuin puusalkuista)
Riskienhallinta DTV projektissa. Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset
Teknillinen korkeakoulu 61 Riskienhallinta DTV projektissa Digi-tv vastaanottimella toteutetut interaktiiviset sovellukset Versio Päiväys Tekijä Kuvaus 1.0 29.10.01 Oskari Pirttikoski Ensimmäinen versio
SHY Turun paikallisosasto seminaariristeily 23.5.2014. EN 1090-1 sertifiointi
SHY Turun paikallisosasto seminaariristeily 23.5.2014 EN 1090-1 sertifiointi Ilmoitetun laitoksen arviointiprosessi Akkreditointi Ilmoitettu laitos voi olla akkreditoitu tai ei Akkreditoinnin tekee kansallinen
Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä
Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus
KESKIÖSSÄ LAPSI Mitä ja miten voimme tehdä yhdessä? Koonnut: Projektikoordinaattori Sirpa Tuomela-Jaskari, LasSe
KESKIÖSSÄ LAPSI Mitä ja miten voimme tehdä yhdessä? Koonnut: Projektikoordinaattori Sirpa Tuomela-Jaskari, LasSe KOTI Kehitysympäristö KOULU HARRASTUKSET VARHAISKASVATUS VAPAA-AIKA Lastensuojelun taustalla
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
SAK:n työsuojelukysely 2007
2 2007 Toukokuu 2007 Lisätiedot: Erkki Laukkanen erkki.laukkanen@sak.fi puh. +358 20 774 0164 SAK, PL 157, 00531 Helsinki Tilaukset: SAK puh. +358 20 774 00 SAK Tutkimustieto 2/2007 1 SAK:N TYÖSUOJELUKYSELY
P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.
P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut?
Mitä työikäisten kuntoutuksen kehittämisessä on tapahtunut? Terveysosasto, kuntoutusryhmä, suunnittelija Leena Penttinen ja Tutkimusosasto, johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä 30.9.2014 TK2-hankkeen
HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu /
HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE14-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 4.6.2014
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin
Laboratoriotyön sisältö. Pareittain tehtävä laboratoriotyö Vaatimukset: Laboratoriotyöskentely Loppuraportti (1 raportti/työ)
Päällystyksen ja pintakäsittelyn kemiaa laboratoriotyöt kevät 2012 n. 15 h labratyöskentelyä Laboratoriotyön sisältö Pareittain tehtävä laboratoriotyö Vaatimukset: Laboratoriotyöskentely Loppuraportti
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015
Johdatus diskreettiin matematiikkaan Harjoitus 7, 28.10.2015 1. Onko olemassa yhtenäistä verkkoa, jossa (a) jokaisen kärjen aste on 6, (b) jokaisen kärjen aste on 5, ja paperille piirrettynä sivut eivät
Tervetuloa Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran ampumaradalle
Tervetuloa Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran ampumaradalle Ampumaradan järjestyssäännöt Jokaisen ampujan ja rata-alueella olevan on noudatettava niitä ohjeita ja määräyksiä, joita radan käytöstä ja
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014
Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille
KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille sisällysluettelo Milloin korvausta voidaan suorittaa valtion varoista? 2 Mitä korvataan? > Henkilövahinko 3 > Esinevahinko ja muu omaisuusvahinko
Työmatkoista saadut bonuspisteet ja muut kanta asiakasedut
Työmatkoista saadut bonuspisteet ja muut kanta asiakasedut Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 13.10.2010 1 Kanta asiakasedut TVL 29 : Veronalaista tuloa ovat jäljempänä säädetyin rajoituksin
Joukkoliikennepalvelujen markkinoinnin ja kehittämisen asiakasarvoselvitys
Joukkoliikennepalvelujen markkinoinnin ja kehittämisen asiakasarvoselvitys Nykyisillä resursseilla enemmän asiakkaita, käyttöä ja suosittelua: Millaiset palvelut tuottaisivat arvoa asiakkaille? Miten niistä
VAAROJEN TUNNISTAMINEN Julkiset palvelut
VAAROJEN TUNNISTAMINEN Julkiset palvelut Yritys: Inarin kunta Arvioinnin kohde: Päiväys: Tekijät: VAARA- TAI HAITTA-TEKIJÄN Vaaraa Riski- Vaaratilanteen, haitan tai kuormituksen kuvaus Vastuu- Seuranta/
TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan
Janne Jauhiainen Tytti Vartiainen TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan 31.3.2015 1 Pääosa osallistujista voi vaikuttaa työaikoihinsa ainakin jonkin verran 31.3.2015
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen
Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa
Työterveyshuollon merkitys terveydenhuollossa Timo Hujanen Kelan tutkimusosasto Kelan seminaari 9.6.2011 Helsinki 1 Kommentteja julkisesta keskustelusta Hyvää palvelua nopeasti ja vaivattomasti? Kaikille
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 15.6.2011 A7-0214/129. Tarkistus. Fiona Hall ALDE-ryhmän puolesta
15.6.2011 A7-0214/129 129 Fiona Hall ALDE-ryhmän puolesta 4 artikla 3 kohta (3) Radioaktiivinen jäte on loppusijoitettava siinä jäsenvaltiossa, jossa se on syntynyt, paitsi jos jäsenvaltioiden kesken on
NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI
EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen
Kysely työturvallisuusasenteista
Kysely työturvallisuusasenteista Kyselyllä kartoitetaan työmaiden työturvallisuutta ja työntekijöiden asenteita työturvallisuutta kohtaan. Toivon, että vastaat kyselyn rehellisesti omien mielikuviesi mukaan.
KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 C(2016) 3942 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU 32 artiklan 6 kohdan
Asiamiestutkinto 26.4.2016 Tavaramerkkioikeus TEOLLISOIKEUSASIAMIES- LAUTAKUNTA. OSIO 2. (enintään 85 pistettä) Kysymys 2.1 (enintään 20 pistettä)
1 (5) Kysymys 2.1 (enintään 20 pistettä) Asiakkaasi miettivät uusia tavaramerkkejä ja kysyvät mielipidettäsi merkkien erottamiskyvystä. Kerro asiakkaillesi lyhyesti perustellen, katsottaisiinko alla olevat
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi
Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi
Tutkimusaineistojen tekijänoikeus. TTA, Tekijänoikeus ja tutkimusetiikka, Helsinki 14.11.2013 OTT Pirjo Kontkanen
Tutkimusaineistojen tekijänoikeus TTA, Tekijänoikeus ja tutkimusetiikka, Helsinki 14.11.2013 OTT Pirjo Kontkanen Tutkimusaineistojen tekijänoikeus Tekijänoikeus / tutkimusaineistojen säilytys ja saatavuus
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille www.johtamisverkosto.fi 28.10.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011
ONKO TILAA? ONKO TILAUSTA? Hanasaaren kulttuurikeskus Espoo 2. 3. 3011 2007 päätös sosiaalisen yrityksen perustamisesta kaupunginhallituksessa 28.10. 2008 aloitettiin palvelutuotanto 17.11.2008 sosiaaliseksi
Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.
OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon
Ohje EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelle rekisteröidyillä yksityiskäytössä olevilla huviveneillä Suomeen saapuville
1 Ohje EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelle rekisteröidyillä yksityiskäytössä olevilla huviveneillä Suomeen saapuville Tämä ohje on voimassa 1.5.2015 alkaen Ohjeessa on selostettu pääpiirteittäin täysin
METALLITUOTTEIDEN MAALAUS
METALLITUOTTEIDEN MAALAUS ESIKÄSITTELYN VALINTA Copyright Isto Jokinen 1 ESIKÄSITTELYN TARKOITUS Esikäsittelyn tulee poistaa kaikki sellainen pinnalla oleva epäpuhtaus joka haittaa haluttua maalaustulosta.
KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET
TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurilähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON
Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle. 23.11.2015 Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö
Lapsen sijoitus Reunaehtoja työlle Sijoitukseen vaikuttavia lakeja Perustuslaki (mm. 21 asian laillinen käsittely) Lapsen oikeuksien sopimus (mm. Lapsen etu) Kuntalaki (mm. 44 julkisen vallan käyttö virkasuhteessa)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista
Ajankohtaista tukien maksamisesta
772 5785 Ajankohtaista tukien maksamisesta Tuula Seurujärvi Yksikönjohtaja Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto Maksettu sidotusta (%) 30.4.2014 Lähde: HankeDW / TK Sis. toimintalinjojen 1, 3, 4 hanke
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä?
Miten esimies voi edistää yhdenvertaisuutta kansainvälistyvässä työyhteisössä? Tutkija Päivi Vartiainen tutkimushanke, Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Kulttuurien välisen työn valmiuksien
Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009
Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 1.6.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän
Turvallisuus ja turvallisuudenhallintajärjestelmä
Turvallisuus ja turvallisuudenhallintajärjestelmä (SMS Safety Management System) Aila Järveläinen 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksessä käydään lävitse Turvallisuuden merkitys
Tilaisuuden nimi pelastus- ja turvallisuussuunnitelma
Tilaisuuden nimi pelastus- ja turvallisuussuunnitelma tekijä työtehtävä työpaikka ajankohta 1 Sisällysluettelo Yleistä pelastussuunnitelman laadinnasta... 3 Kenelle?... 3 Ilmoitukset pelastusviranomaiselle...
Moodle HOPS-työskentelyn tukena
Moodle HOPS-työskentelyn tukena Ohjeita alueen tilaamiseen Tilatessasi Moodle-aluetta HOPS-ryhmällesi, voit tilata täysin tyhjän alueen, jonne rakennat itse kaikki tarvittavat työkalut ja materiaalit.
3 X 3 pointtia hankinnoista
3 X 3 pointtia hankinnoista Suorahankinta TOMU-seminaari, 26.2. Helsinki Juho Lehtoviita UEF // University of Eastern Finland Esityksen sisältö 1. Suorahankinnasta yleisesti: Mikä on suorahankinta? Suorahankinnan
Sisällysluettelo. Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiriluettelot (MAR 18 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot
Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiriluettelot (MAR 18 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot MAR on asetuksena suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä. Myös MARin nojalla annetut
Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016
Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu 2016 Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016 ITÄ-SUOMEN TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2016 Kilpailu ajoittuu välille 04/16-10/16 Jokaisen jäsenyrityksen jokainen työmaa on automaattisesti
Pk-yritys hyvä työnantaja 2009
Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Suomen Yrittäjät 8.7.2009 6.7.2009 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2007 Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 396; 0,9 % Pienyritykset (10-49 hlöä) 14 578; 5,8 % Suuryritykset
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO
HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ HELSINKI TRIATHLON RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099 Helsingin
Palvelusetelin uudet. Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799
Hyrrä hankkeen palveluseteliseminaari, Joensuu 11.2.2010 Palvelusetelin uudet mahdollisuudet d Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet
Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla?
Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla? TÄNÄÄN JA HUOMENNA - TÄYTTÄ ELÄMÄÄ Kokkola 9.11.2012 14.11.2012 1 Ongelmakohtia Hyvän hallinnon toteuttaminen Erityishuolto-ohjelmat Henkilökohtainen
II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta
II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,