Kalatiet ja vaelluskalat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalatiet ja vaelluskalat"

Transkriptio

1 Kalatiet ja vaelluskalat Markku Marttinen ELY-kalatalouspalvelut-Rannikko 03/23/15

2 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v alusta lähtien 2

3 Suomessa on tuhansia kalojen vaelluksen katkaisevia patoja Niihin on alettu rakentaa kalateitä kuitenkin yhä enenevässä määrin erityisesti kalatalousviranomaisen toimesta

4 Lapväärtin-Isojoki Sandgrundforsin pato Fiskarsinjoki, Kvarndammen Siuntionjoen Kirkkojoen Munksin padot Summanjoki, Metsäkylän Sahakoski

5 Suomen nykyiset meritaimenjoet 5

6 Genetic structure of Finnish and Russian sea trout populations in the Gulf of Finland area. Koljonen, Aki Janatuinen, Ari Saura ja Jarmo Koskiniemi, Työraportteja, nro 25, 2013 Marja-Liisa

7 Viime vuosisadalla kalojen esteettömälle kululle ja vesiluonnolle ei osattu antaa niille kuuluvaa arvoa. Lähes kaikki Suomen Itämereen laskevat joet on valjastettu ja lukuisat alkuperäiset vaelluskalakannat ovat kuolleet sukupuuttoon. Emme kuitenkaan ole 1900-luvun arvojen vuoksi tuomittuja elämään vaelluskalattomien virtavesien kanssa! Nykyisin tajutaan yleisesti, että vaelluskalakantojen henkiin herättäminen antaa valtavia mahdollisuuksia kalastukselle, matkailuelinkeinoille ja luonnon virkistyskäytölle.

8 Asenteiden muuttumiseen ovat vaikuttaneet toimivien kalateiden ohella mm. Istutustulosten nopea heikentyminen Kansalliset ja EU:n vesi- ja meripolitiikan tavoitteet Luonnonvaraisten vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin on noussut keskeiseksi kysymykseksi vaelluskalakantojen hoidossa. Uusitussa kalastuslaissa tavoitteena on turvata kalojen luontainen elinkierto ja lisääntyminen kalastusrajoitusten ja muiden toimien avulla Yhtenä esteenä kalateiden toteuttamisessa on edelleen, että luvat padoille on annettu ikuisiksi ajoiksi. Vanhoilla voimaloilla on ani harvoin edes velvollisuutta kalojen kulun turvaamiseksi.

9 Kalateihin liittyviä otsikoita (koonnut Aki Mäki-Petäys 2013)

10 Mitä kalatiet ovat ja mihin niitä tarvitaan? Kalojen kulkumahdollisuuksien parantamiseksi tehtäviä uusia rakenteita ja kulkua haittaavien rakenteiden kunnostamisia: luonnonmukaisia kalateitä ja ohitusuomia, patomuutoksia ja patojen kunnostuksia, teknisiä kalaportaita, osittain teknisiä hybridikalateitä. Mihin kalateitä tarvitaan? Kalakantojen vahvistaminen Kalakantojen palauttaminen Vesistöjen läpikulkukelpoisuuden parantaminen Kalojen elinalueita Kalojen lisäksi muille vedessä liikkuville eliöille 10

11 Kemijoki Tekninen kalatie jokisuussa Isohaarassa 11

12 Porvoonjoen Vakkolankoski ennen kalatien rakentamista 12

13 Vakkolankosken kalatie - hybridikalatie 13

14 Luonnonmukainen kalatie Kuuskosken kalatie Koskenkylänjoella 14

15 Pohjapadon kunnostaminen Hirvihaaranjoen Lontoon pohjapato ennen kunnostusta 15

16 Kunnostuksen jälkeen - Lontoon pohjapadon kalatie 16

17 Purettuja patoja Forsbynkosken kunnostus Koskenkylänjoella 17

18 Kalatiehankkeen vaiheita: - pato tms. rakenne, joka on vaelluskalakannan elvyttämisen fyysisenä esteenä - tahtotila kalatien rakentamiseksi; aloite hankkeen edistämiseksi - neuvotteluja asianosaisten kesken; kalatievelvoite? - rahoitus esiselvityksiä varten - kalatien yleissuunnitelma (eri vaihtoehtojen kartoitus, kustannusarvio yms.) - lupahakemuskelpoisen suunnitelman laatiminen - vesilain mukainen lupahakemus aluehallintovirastoon - aluehallintoviraston lupa (valituksia?) - tarkempi rakennesuunnittelu - rahoituksen hankkiminen rakentamiseen - kalatien rakentaminen - kalatie rakennettu

19 Valtioneuvosto hyväksyi Kalatiestrategian osaksi hallitusohjelmaa Se ohjaa kalateiden rakentamista luvun lopulle saakka. TAVOITE Toiminnan painopiste siirretään kalojen istutuksista kalojen luontaisen elinkierron ylläpitoon ja palauttamiseen. VISIO Elinvoimaiset vaelluskalakannat lisääntyvät luonnossa mahdollistaen biodiversiteetin säilymisen ja kestävän kalastuksen. Ensi vaiheessa tavoitteena on kalojen kulkumahdollisuuksien palauttaminen 55 padon ohi 20 vesireitillä.

20 KALATIESTRATEGIAN KÄRKIKOHTEET

21 KALATIESTRATEGIAN KÄRKIKOHTEET Lohi: - Kemijoki, Iijoki, Kymijoki, Mustionjoki

22 KALATIESTRATEGIAN KÄRKIKOHTEET Lohi: - Kemijoki, Iijoki, Kymijoki, Mustionjoki Meritaimen: - Lestijoki, Lapväärtin-Isojoki, Eteläjoki- Noormarkunjoki, Kiskonjoki, Siuntionjoki, Virojoki

23 KALATIESTRATEGIAN KÄRKIKOHTEET Lohi: - Kemijoki, Iijoki, Kymijoki, Mustionjoki Meritaimen: - Lestijoki, Lapväärtin-Isojoki, Eteläjoki- Noormarkunjoki, Kiskonjoki, Siuntionjoki, Virojoki Järvilohi: - Lieksanjoki, Pielisjoki, Hiitolanjoki

24 KALATIESTRATEGIAN KÄRKIKOHTEET Lohi: - Kemijoki, Iijoki, Kymijoki, Mustionjoki Meritaimen: - Lestijoki, Lapväärtin-Isojoki, Eteläjoki- Noormarkunjoki, Kiskonjoki, Siuntionjoki, Virojoki Järvilohi: - Lieksanjoki, Pielisjoki, Hiitolanjoki Järvitaimen : - Tainionvirta, Mäntyharjun reitti, Saarijärven reitti, Hyrynsalmen reitti, Nilsiän reitti, Juojärven reitti, Joroisvirran reitti

25 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014

26 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014 Kalatie rakennettu: - Eteläjoki-Noormarkunjoen Makkarakoski, Mäntyharjun reitin Kissakoski, Kemijoki Isohaara 2, Lestijoen Korpelankoski, Lapväärtin-Isojoen Sandgrundfors ja Peruskoski

27 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014 Kalatie rakennettu: - Eteläjoki-Noormarkunjoen Makkarakoski, Mäntyharjun reitin Kissakoski, Kemijoki Isohaara 2, Lestijoen Korpelankoski, Lapväärtin-Isojoen Sandgrundfors ja Peruskoski Kalatie rakenteilla v. 2015: - Kymijoen Korkeakoski

28 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014 Kalatie rakennettu: - Eteläjoki-Noormarkunjoen Makkarakoski, Mäntyharjun reitin Kissakoski, Kemijoki Isohaara 2, Lestijoen Korpelankoski, Lapväärtin-Isojoen Sandgrundfors ja Peruskoski Kalatie rakenteilla v. 2015: - Kymijoen Korkeakoski Kalatiesuunnitelmat tehty (+ osassa lupahakemus): - Ala-Kemijoki, Kiskonjoen Koskenkoski ja Hålldamin säännöstelypato, Eteläjoki-Noormarkunjoen Sahakoski ja Hanhijoen pato, Iijoen voimalat 5 kpl, Saarijärven reitin Leuhunkoski ja Hietama, Mäntyharjun reitin Voikoski Siuntionjoen Munksinkoski.

29 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014 Kalatie rakennettu: - Eteläjoki-Noormarkunjoen Makkarakoski, Mäntyharjun reitin Kissakoski, Kemijoki Isohaara 2, Lestijoen Korpelankoski, Lapväärtin-Isojoen Sandgrundfors ja Peruskoski Kalatie rakenteilla v. 2015: - Kymijoen Korkeakoski Kalatiesuunnitelmat tehty (+ osassa lupahakemus): - Ala-Kemijoki, Kiskonjoen Koskenkoski ja Hålldamin säännöstelypato, Eteläjoki-Noormarkunjoen Sahakoski ja Hanhijoen pato, Iijoen voimalat 5 kpl, Saarijärven reitin Leuhunkoski ja Hietama, Mäntyharjun reitin Voikoski Siuntionjoen Munksinkoski. Suunnittelu tekeillä: - Hiitolanjoen voimalat ja Mustionjoen Åminnefors, Billnäs, Peltokoski ja Mustio

30 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014 Kalatie rakennettu: - Eteläjoki-Noormarkunjoen Makkarakoski, Mäntyharjun reitin Kissakoski, Kemijoki Isohaara 2, Lestijoen Korpelankoski, Lapväärtin-Isojoen Sandgrundfors ja Peruskoski Kalatie rakenteilla v. 2015: - Kymijoen Korkeakoski Kalatiesuunnitelmat tehty (+ osassa lupahakemus): - Ala-Kemijoki, Kiskonjoen Koskenkoski ja Hålldamin säännöstelypato, Eteläjoki-Noormarkunjoen Sahakoski ja Hanhijoen pato, Iijoen voimalat 5 kpl, Saarijärven reitin Leuhunkoski ja Hietama, Mäntyharjun reitin Voikoski Siuntionjoen Munksinkoski. Suunnittelu tekeillä: - Hiitolanjoen voimalat ja Mustionjoen Åminnefors, Billnäs, Peltokoski ja Mustio Yleissuunnittelua, erimielisyyksiä eri oikeusasteissa tms. vireillä: - Juojärven reitin Palokki, Kymijoen Ahvenkoski ja Loosari, Sysmäen reitti Tainionvirta, Virojoen Kantturankoski, Lieksanjoen Pankakoski ja Lieksankoski, Pielisjoen Kuurna ja Kaltimo, Hyrynsalmen reitti, Joroisvirran reitin Liunankoski, Nilsiän reitti

31 KALATIESTRATEGIAN TOTEUTUMINEN Kalatiestrategian kärkikohteiden osalta tarkasteltuna 12/2014 Kalatie rakennettu: - Eteläjoki-Noormarkunjoen Makkarakoski, Mäntyharjun reitin Kissakoski, Kemijoki Isohaara 2, Lestijoen Korpelankoski, Lapväärtin-Isojoen Sandgrundfors ja Peruskoski Kalatie rakenteilla v. 2015: - Kymijoen Korkeakoski Kalatiesuunnitelmat tehty (+ osassa lupahakemus): - Ala-Kemijoki, Kiskonjoen Koskenkoski ja Hålldamin säännöstelypato, Eteläjoki-Noormarkunjoen Sahakoski ja Hanhijoen pato, Iijoen voimalat 5 kpl, Saarijärven reitin Leuhunkoski ja Hietama, Mäntyharjun reitin Voikoski Siuntionjoen Munksinkoski. Suunnittelu tekeillä: - Hiitolanjoen voimalat ja Mustionjoen Åminnefors, Billnäs, Peltokoski ja Mustio Yleissuunnittelua, erimielisyyksiä eri oikeusasteissa tms. vireillä: - Juojärven reitin Palokki, Kymijoen Ahvenkoski ja Loosari, Sysmäen reitti Tainionvirta, Virojoen Kantturankoski, Lieksanjoen Pankakoski ja Lieksankoski, Pielisjoen Kuurna ja Kaltimo, Hyrynsalmen reitti, Joroisvirran reitin Liunankoski, Nilsiän reitti Ei toimenpiteitä toistaiseksi Sysmän reitin Nuoramoisen pato

32 Kaikki kalataloushallinnon listaamat kalatiekohteet - Kalatiestrategian kärkikohteet - Alueelliset tärkeät kohteet Häme/Pirkanmaa 23 kpl ( kpl, ) Uusimaa 30 kpl ( kpl. ) Varsinais-Suomi/Satakunta 28 kpl ( kpl, ) Keski-Suomi 10 kpl (2 + 8 kpl, ) Kaakkois-Suomi 23 kpl ( kpl, keskeneräinen) Etelä-Savo ~70 kpl (6 + ~ kpl,) Hentinen & Hyytinen 2008: Etelä-Savon virtavesien, kalataloudellinen kunnostusohjelma Pohjois-Karjala 4 kpl ( kpl, ) Pohjois-Savo 4 kpl (4 + tieto puuttuu) Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa 23 kpl ( kpl) Kainuu/Pohjois-Pohjanmaa 8 kpl (7 + 1 kpl, keskeneräinen) Lappi 6 kpl (4 + 2) Yhteensä ~250 kpl (~50 + ~200 kpl)

33 Kalateiden tarve Uudellamaalla vesienhoitokaudella kohdetta, joissa tarvetta kalan kulun parantamiseen tähtääville toimenpiteille

34 Lyhyt yhteenveto Vaellusesteitä on Suomessa tuhansia. Kalateitä on jo rakennettu runsaasti, varsinkin Uudellamaalla Akuutisti tärkeitä kalatiekohteita vielä muutama sata kappaletta, jotka tiedetään varmasti Kalatiestrategian kärkikohteita 55 kpl

35 Kalojen alasvaelluksen on myös toimittava 25

36 Aki Mäki-Petäys 2014

37 Alasvaelluksen ongelmia rakennetuissa joissa Selviytyminen usean voimalaitoksen läpäisystä heikkoa Vapaana virtaavalla joen osalla selviytyminen on sen sijaan verraten hyvä Voimalaitokset katkaisevat alasvaellusreitin Turbiinitappiot + viivästynyt kuolleisuus Vaellus hidastuu/pysähtyy voimalaitoksilla, saalistuspaine kasvaa Pitkiä hidasvirtaisia patoaltaita, saalistuspaine kasvaa

38 Myös kalastuksen säätelyä ja valvontaa tarvitaan Vaelluskalojen päästävä nousemaan kutujokiinsa syönnösalueelta Kalojen voitava kutea kutujoissaan Poikasten voitava kasvaa joissa 28

39 Esimerkki: Vantaanjoen edustan kalastuksensäätely Merkitty kalaväylä (KL 24, 25 ) pidettävä vapaana seisovista kalanpyydyksistä.

40 Esimerkki: Vantaanjoen edustan kalastuksensäätely Merkitty kalaväylä (KL 24, 25 ) pidettävä vapaana seisovista kalanpyydyksistä. Helsingin kaupunki: kaikenlainen kalastus kielletty ongintaa, viehekalastusta ja katiskapyyntiä lukuun ottamatta

41 Esimerkki: Vantaanjoen edustan kalastuksensäätely Merkitty kalaväylä (KL 24, 25 ) pidettävä vapaana seisovista kalanpyydyksistä. Helsingin kaupunki: kaikenlainen kalastus kielletty ongintaa, viehekalastusta ja katiskapyyntiä lukuun ottamatta kaikenlainen kalastus kielletty ongintaa, viehekalastusta ja katiskapyyntiä lukuun ottamatta kello asti.

42 Esimerkki: Pohjan kalastusalueen rauhoituspiiri Kalastusalue perustanut rauhoituspiirin Mustionjoen ja Fiskarsinjoen edustalla meressä, Rauhoituspiiriin kuuluu myös Brunkominpuro ja Borgbyträsk. Kaikki kalastus on rauhoituspiirissä kiellettyä ajalla , vuosina

43 Meritaimenen kalastuksen säätely merialueella Meritaimenen alamitta 60 cm Meritaimenta verkoilla pyydettäessä pienimmät sallitut solmuvälit Alle 3 km päässä meritaimenjoista isorysäpyynti kielletty Suomenlahden yleisvesi: villit taimenet vapautettava, meritaimenen alamitta 65 cm, verkkojen langan paksuutta rajoitettu 31

44 Meritaimenen kalastuksen säätely merialueella Meritaimenen alamitta 60 cm Meritaimenta verkoilla pyydettäessä pienimmät sallitut solmuvälit Alle 3 km päässä meritaimenjoista isorysäpyynti kielletty Suomenlahden yleisvesi: villit taimenet vapautettava, meritaimenen alamitta 65 cm, verkkojen langan paksuutta rajoitettu Käyty jokisuun edustan kalaväylän merkitsemistoimitus: pyynti kielletty seisovilla pyydyksillä Virojoki Vehkajoki Summanjoki Kymijoen haarat (pl. Pyhtään haara) Porvoonjoki Mustijoki Vantaanjoki Siuntionjoki Kiskonjoki Paimionjoki Mynäjoki Laajoki Eurajoki Kokemäenjoki Etelänjoki-Noormarkunjoki Pohjajoki Merikarvianjoki Lapväärtin-Isojoki Kyrönjoki Perhonjoki Lestijoki 31

45 Meritaimenen kalastuksen säätely merialueella Meritaimenen alamitta 60 cm Meritaimenta verkoilla pyydettäessä pienimmät sallitut solmuvälit Alle 3 km päässä meritaimenjoista isorysäpyynti kielletty Suomenlahden yleisvesi: villit taimenet vapautettava, meritaimenen alamitta 65 cm, verkkojen langan paksuutta rajoitettu Käyty jokisuun edustan kalaväylän merkitsemistoimitus: pyynti kielletty seisovilla pyydyksillä Virojoki Vehkajoki Summanjoki Kymijoen haarat (pl. Pyhtään haara) Porvoonjoki Mustijoki Vantaanjoki Siuntionjoki Kiskonjoki Paimionjoki Mynäjoki Laajoki Eurajoki Kokemäenjoki Etelänjoki-Noormarkunjoki Pohjajoki Merikarvianjoki Lapväärtin-Isojoki Kyrönjoki Perhonjoki Lestijoki Kalastusalue/kalastusoikeuden haltija rajoittanut kalastusta taimenen kutunousun ajaksi jokisuun edustalla Vehkajoki Kymijoki, Langinkosken haara Koskenkylänjoki Vantaanjoki Ingarskilanjoki Mustionjoki Fiskarsinjoki 31

46 Kalojen vaellusmahdollisuuksien edistämiskeinoja Vesistöjen kalataloudellisiin kunnostuksiin varattu valtionrahoitus on riittämätöntä tarpeeseen nähden Muita rahoitus- ja toteutustapoja tulisi käyttää entistä enemmän: kunnat, kalastusalueet, kalavesien osakaskunnat, yritykset, säätiöt, yhteisöt, EU-rahoitus. Vesilakia tulisi tarkistaa, jotta kaikki patojen ja säännöstelylupien haltijat voidaan velvoittaa osallistumaan kunnostuksiin ja kalateihin sekä ympäristövirtaaman luovutuksiin. 32

47 Kalojen vaellusmahdollisuuksien edistämiskeinoja ELY-keskuksen kalatalous- ja ympäristöviranomaiset voivat antaa kalatiehankkeille asiantuntija-apua ja myöntää niille avustuksia Paikalliset tahot tarvitsevat neuvontaa ja ohjausta hankkeiden suunnitteluun ja rahoituksen järjestelyyn. Kalateiden toimivuuden seurantaa pitää lisätä. Vaelluskalojen kalastuksen säätelyä on tehostettava, mihin valtioneuvosten lohi- ja meritaimenstrategia ja uusittu kalastuslaki antavat paljon uusia mahdollisuuksia 33

48 LOPPUPÄÄTELMIÄ Vaelluskalojen palauttaminen edellyttää Ylä- ja alavirtaan toimivat kulkuväylät Väylien toiminta edellyttää Riittävästi vettä Jokeen leimautuneita kaloja Tukitoimenpiteinä tarvitaan Kalastuksen säätelyä Kalastuksen valvontaa Istutuksia Emokalojen siirtoja Kutu- ja poikastuotantoalueiden kunnostuksia Kutujokien valuma-alueiden eroosion vähentämistä Kalateiden tehokkaampi rakentaminen edellyttää Valtion ja muiden toimijoiden rahoituksen lisäämistä Kaikki aiheuttajat maksamaan Vesilain tarkistaminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vesien- ja merenhoidon sidosryhmätilaisuus 12.11.2014 Helsinki Jouni Tammi, kalatalousylitarkastaja MMM/ Luonnonvaraosasto ja Mikko Koivurinta, kalastusbiologi

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin

Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014 Iisalmi Tapio Sutela Aki Mäki-Petäys, Panu Orell & Teppo Vehanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset

Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vaelluskalakärkihankkeen tulokset Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2019, Mikkeli Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Luontopolitiikan toimenpiteenä

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalouspalvelut KUVES 40v-juhlaseminaari 2016 25.5.2015 kala ELYT

Lisätiedot

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla

Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Padot taimenen tiellä Uudellamaalla Ekologiset yhteydetseminaari 9.3.2012 Uudenmaan ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Ryhmäpäällikkö Markku Marttinen 8.3.2012 1 Lähde: Pedersen, S., Heinimaa, P. & Taparinen,

Lisätiedot

Miten Suomen kala.estrategia vastaa kalojen suojelutarpeeseen? Mikko Koivurinta Uudenmaan ELY- keskus Ympäristöakatemia 1.- 2.9.

Miten Suomen kala.estrategia vastaa kalojen suojelutarpeeseen? Mikko Koivurinta Uudenmaan ELY- keskus Ympäristöakatemia 1.- 2.9. Miten Suomen kala.estrategia vastaa kalojen suojelutarpeeseen? Mikko Koivurinta Uudenmaan ELY- keskus Ympäristöakatemia 1.- 2.9.2014 sisältö 1. Kalojen vaellusesteet SUomessa 2. Suomen uhanalaiset kalat

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

Miten kalatie saadaan aikaiseksi?

Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Miten kalatie saadaan aikaiseksi? Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELYkeskus/kalatalouspalvelut Helsingin aluetoimisto Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020 ->

Lisätiedot

Siuntionjoen kalastuksen historiasta ja tulevaisuudesta

Siuntionjoen kalastuksen historiasta ja tulevaisuudesta Siuntionjoen kalastuksen historiasta ja tulevaisuudesta Länsi-Uudenmaan vesi- ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari Markku Marttinen ELY-kalatalouspalvelut-Rannikko 14.4. 2016 2 Siuntionjoen vesistön

Lisätiedot

Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Meritaimen-seminaari 4.2.2016 Parainen. Janne Tolonen

Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Meritaimen-seminaari 4.2.2016 Parainen. Janne Tolonen Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Meritaimen-seminaari 4.2.2016 Parainen Janne Tolonen Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Esityksen sisältö 1. Valonian virtavesihankkeet

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Hallituksen kärkihanke LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Kalastuslakipäivät 1.- 2.12.2016, Helsinki Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

Ehdotus kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Ehdotus kansalliseksi kalatiestrategiaksi Ehdotus kansalliseksi kalatiestrategiaksi Valtakunnallisen rakennettujen jokien vaelluskalafoorumin Vaelluskalaseminaari 22.-23.9.2011, Keminmaa Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vaelluskalafoorumi 6.2.2018 Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto 2 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen

Lisätiedot

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Momentti 30.40.31 Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Kuuleminen eduskunnan ympäristövaliokunnassa

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari, Oulu 12.6.2018 Jukka Tuohino Pohjois- Pohjanmaan ELY-Keskus Vaeltavien

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Sidosryhmäseminaari Kemijoen vesistöalueen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi Rovaniemi 19.9.2017 Jouni

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014 PÄÄTÖSLUONNOS Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut Pvm Dnro 23.5.2014 1863/5715/2014 ASIA: TAUSTAA Vesistöjen tai vesistönosien kalastuslain 119 mukainen määrittely lohi- ja siikapitoisiksi Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vaelluskalafoorumi 11.2.2014, Oulu Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi MMM / Luonnonvaraosasto Sisältö Kalatiestrategia ja MMM / Luonnonvaraosaston strategia

Lisätiedot

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä

Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella. Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä Kalataloudelliset kunnostustyöt Karvianjoen vesistöalueella Leena Rannikko Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut-ryhmä 1 Virtakutuiset vaelluskalalajit kärsineet elinympäristössä tapahtuneista

Lisätiedot

Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset 25.4.1997:

Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset 25.4.1997: PÄÄTÖS Dnro 28/5715-2014 23.9.2014 Uusimaa / Kalatalouspalvelut Jakelussa mainituille Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset 25.4.1997: Siuntionjoen vesistön lohipitoisuus Dnro 2786/97/97 Karjaanjoen

Lisätiedot

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lap ELY Jarmo Huhtala 6.5.2014 1 Esitelmän pääasiallinen sisältö Mikä on kalatie, miksi kalateitä tarvitaan Kalatiesuunnitteluprosessi

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Vaelluskalojen ylisiirtoseminaari 21.4.2016 25.4.2016 1 Laajaa yhteistyötä kala-asioissa Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskukset Maa- ja metsätalousministeriö Vaikutusalueiden

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta Virtavesien hoitoyhdistys ry c/o Esa Lehtinen Kirjastopolku 5 B 13 08500 Lohja www.virtavesi.com VIRTAVESIEN HOITOYHDISTYKSEN MIELIPIDE, 15.1.2015: Asia: Voikosken vesivoimalaitoksen uuden voimalaitosyksikön

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Kemi-Ounasjoen kalastusjärjestelyt -hanke Lapin ELY-keskus 9.9.2014 l 9.9.2014 / JK Sisällysluettelo 1. Yleiset

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta

Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Voimalaitosrakentamisesta kalataloudelle aiheutuneet vahingot ja uudet arviot velvoitehoidon tarpeesta Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lapin kalatalouspäivät, Rovaniemi 13. 14.11.2014

Lisätiedot

Kansallinen Itämeren lohistrategia

Kansallinen Itämeren lohistrategia Kansallinen Itämeren lohistrategia kuulemistilaisuus 3.5.2013 Pellossa Esitys: Lapin Vapaa-ajankalastajat / Jorma Kaaretkoski Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua kassilohta kassilohi onkin

Lisätiedot

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Pello

Kuulemistilaisuus Pello Kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013 Meillä syöty lohi on lähes aina Norjassa kasvatettua ns. kassilohta. Kassilohi onkin auttanut Itämeren lohikantojen elpymistä. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman

Lisätiedot

Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen

Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen Kansallisen tason näkökulmia jokialueiden kehittämiseen Iijoki Foorumi 19.9.2018, Kierikkikeskus Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Mitä vesistöaluekohtaisella vesi- tai vesistövisiolla tavoitellaan? Kokonaisvaltaista

Lisätiedot

Smolttien alasvaellus: Ongelmia ja ratkaisumahdollisuuksia

Smolttien alasvaellus: Ongelmia ja ratkaisumahdollisuuksia Smolttien alasvaellus: Ongelmia ja ratkaisumahdollisuuksia Kuva: PVO-Vesivoima Oy Kuva: A. Lamberg Iijoki Foorumi 18.5.2017, Pikku-Syöte Luonnonvarakeskus Alasvaelluksen ongelmat Voimalaitokset katkaisevat

Lisätiedot

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen Alustajana J.Erkinaro VIIME VUOSIEN TUTKIMUSTEEMOJA RAKENNETTUJEN JOKIEN VAELLUSKALOJEN HOITO KUTU MÄDIN

Lisätiedot

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen toteutussuunnitelma Luonnos 13.11.2015 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen hallituksen

Lisätiedot

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Vaelluskalat palaavat Iijokeen Oulujoen kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus RKTL

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa

Kalatiestrategia. Kohti luonnollista elinkiertoa Kalatiestrategia Kohti luonnollista elinkiertoa Esipuhe Sisältö Kansallisen kalatiestrategian lähtökohtana on vahvistaa uhanalaisia ja vaarantuneita vaelluskalakantoja. Vaelluskalakannat eivät pitkällä

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä

Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä Lapin ELY keskus Y-vastuualue näkökulma 16.6.2014 Esityksen sisältö Kalatiestrategia tiivistetysti Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistöalueella

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle. Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia toimeenpano ja vaikutukset ammattikalastukselle Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.

Lisätiedot

Rakennettujen jokien vaelluskalat

Rakennettujen jokien vaelluskalat Rakennettujen jokien vaelluskalat Tutkimusta julkishallinnon ja vesivoimatuottajien yhteistyöllä Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Oulu 12.-14.6.2018 Aki Mäki-Petäys SISÄLTÖ TAUSTAA TUTKIMUKSELLE

Lisätiedot

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin

Lisätiedot

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä

Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Vaellusyhteydet voimalaitosten yhteydessä Jukka Jormola Suomen ympäristökeskus SYKE Löyly, Helsinki 2.3.2017 Sisältö Luonnonmukaiset kalatiet Alas vaelluksen järjestäminen Korvaavat lisääntymisalueet Pienvesivoiman

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana EKOLOGISET YHTEYDET SEMINAARI Tieteiden talo. 9.3.2012 Ilpo Kuronen Johtava asiantuntija Valtioneuvoston päätös Kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Lisätiedot

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Kalojen vaellusmahdollisuuksien parantaminen on ajankohtaista ja kannatettavaa, toimenpiteet on valittava huolella ja edettävä vaiheittain

Lisätiedot

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( )

RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA ( ) RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMA (2011-2016) www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/ Vaelluskalojen palauttamista tukevia tutkimuksia Monitavoitteista: biologian,

Lisätiedot

Jokitalkkari 2012-2016 -hanke

Jokitalkkari 2012-2016 -hanke Jokitalkkari 2012-2016 -hanke Sipoonjoki, Mustijoki-Mäntsälänjoki, Porvoonjoki, Ilolanjoki, Koskenkylänjoki, Loviisanjoki & Taasianjoki Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Lahti 16.8.2013 Sampo Vainio

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Lapin Kalatalouspäivät 17.11.2017 Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö ELY Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut 1 Kemijoen kalanhoitovelvoitteet (KHO 30.5.1980)

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

TOIMIVATKO KALATIET?

TOIMIVATKO KALATIET? Isohaaran uusi kalaporras ei toimi toivotulla tavalla -YLE 3.8.216 TOIMIVATKO KALATIET? Petri Karppinen, tutkija, biologi, FM Kalatiet eivät toimi Kalatiet ovat rahanhaaskausta Kalaportaiden rakentaminen

Lisätiedot

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa 18..1 Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa Jorma Piironen ja Pentti Valkeajärvi Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Uhanalaisuus Taimenen sisävesimuodot on vuoden uhanalaisuusarvioinnissa jaettu kahteen

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

Siuntionjoen meritaimenen nykytila Populaatiokoko, geneettinen rakenne ja alkuperä sekä hoitosuositus

Siuntionjoen meritaimenen nykytila Populaatiokoko, geneettinen rakenne ja alkuperä sekä hoitosuositus Siuntionjoen meritaimenen nykytila Populaatiokoko, geneettinen rakenne ja alkuperä sekä hoitosuositus Juha-Pekka Vähä Jorma Valjus (LUVY) Marja-Liisa Koljonen (LUKE) Jarmo Koskiniemi (HY) Rosa Degerman

Lisätiedot

Uusi lupa tai luvan muutos, hakijana hankkeen toteuttaja tai luvan haltija, hankkeen yhteydessä annettavat määräykset

Uusi lupa tai luvan muutos, hakijana hankkeen toteuttaja tai luvan haltija, hankkeen yhteydessä annettavat määräykset LIITE 1 Sivu 1 (2) Uusi lupa tai luvan muutos, hakijana hankkeen toteuttaja tai luvan haltija, hankkeen yhteydessä annettavat määräykset Kunta Vesistöaluenu mero Vesistöalue Laki Hiirikoski Vaasa 42 Kyrönjoki

Lisätiedot

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kansallinen Itämeren lohistrategia Avoin kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena

Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry - www.virtavesi.com 30.11.2009 Muurahaisen luontotupa, Kauhajoki Taimenpäivä 2009 Esityksen sisältö I. Mikä

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

SUOMENLAHDEN MERITAIMENKANTOJEN SUOJELU- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA

SUOMENLAHDEN MERITAIMENKANTOJEN SUOJELU- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA SUOMENLAHDEN MERITAIMENKANTOJEN SUOJELU- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA Pasi Lempinen Uudenmaan ympäristökeskus Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus Kalatalousyksikkö Julkaisun nimi: Suomenlahden meritaimenkantojen

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Jäsenet vesien käyttäjiä kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Visio ja tavoitteet

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

Kalatiet palauttavat kalojen vaellusmahdollisuudet padottuihin jokiin

Kalatiet palauttavat kalojen vaellusmahdollisuudet padottuihin jokiin Uudenmaan kalatiet Kalatiet palauttavat kalojen vaellusmahdollisuudet padottuihin jokiin Jokeen lisääntymään nousevan kalan vaelluksen pysäyttää usein jonkinlainen pato. Esimerkiksi Itä-Uudellamaalla

Lisätiedot

KARJAANJOEN VESISTÖN KALATALOUDEN HISTORIASTA

KARJAANJOEN VESISTÖN KALATALOUDEN HISTORIASTA KARJAANJOEN VESISTÖN KALATALOUDEN HISTORIASTA Esa Lehtinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Esa Lehtinen Virtavesien hoitoyhdistys ry Esa Lehtinen Virtavesien hoitoyhdistys ry KALASTUKSEN VARHAISISTA VAIHEISTA

Lisätiedot

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Kunnostusten kohdentumista ja rahoituksen järjestämistä ohjaavia lakeja ja strategioita Laki vesienhoidon järjestämisestä (2004 VPD toimeenpano) Vesien

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Järvilohen säilyttämisen näkymät?

Järvilohen säilyttämisen näkymät? Järvilohen säilyttämisen näkymät? Jorma Piironen LUKE Joensuu Vesistökunnostusverkosto vuosiseminaari 2018, Oulu 1 Esityksen sisältö Järvilohen nykytila Säilyttäminen viljelemällä ja istuttamalla Kalastus

Lisätiedot

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x Vuosi 2016 AJANKOHTA RAHOITUS LAJIT TOIMENPIDE TYYPPI ALKAA PÄÄTTYY KOHDE KOK.KUSTANNUS KÄRKIHANKE MUU LÄHDE TILANNE TOTEUTTAJAT JL TVI KUVAUS / VAIKUTTAVUUS / HUOMIOITA Valmistelu Koordinointi helmikuu

Lisätiedot

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Telemetriatutkimuksia: Tenojoki, Utsjoki, Akujoki, Näätämöjoki, Simojoki, Tuulomajoki (Venäjä), Oulujoki, Iijoki, Vantaanjoki, Kymijoki, Porvoonjoki,

Lisätiedot

Lohen vaelluspoikasten alasvaellus rakennetuissa joissa: ongelmia ja ratkaisumahdollisuuksia

Lohen vaelluspoikasten alasvaellus rakennetuissa joissa: ongelmia ja ratkaisumahdollisuuksia Lohen vaelluspoikasten alasvaellus rakennetuissa joissa: ongelmia ja ratkaisumahdollisuuksia Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio Rovaniemi 8.-9.10.2013 Panu Orell Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kiitokset Anne Laine Aki Mäki-Petäys Timo P. Karjalainen Esa Laajala Arto Hirvonen Timo

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Kunnostusten kohdentumista ja rahoituksen järjestämistä ohjaavia lakeja ja strategioita Laki vesienhoidon järjestämisestä (2004 VPD toimeenpano) Vesien

Lisätiedot

KALOJEN KIINNIOTTO JA YLISIIRTO

KALOJEN KIINNIOTTO JA YLISIIRTO KALOJEN KIINNIOTTO JA YLISIIRTO Vaelluskalafoorumi 14.-15.6.2016 Aki Mäki-Petäys Kuva: Aki Mäki-Petäys Keskustelun alustusta Ylisiirrot Suomessa Onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä Kalojen pyynti ja

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

Tapaus Korkeakosken kalatie. Vaelluskalafoorumi Kauko Poikola

Tapaus Korkeakosken kalatie. Vaelluskalafoorumi Kauko Poikola Tapaus Korkeakosken kalatie Vaelluskalafoorumi 7.10.2014 Kauko Poikola 1 Esityksen sisältö Kalataloudellisten velvoitteiden nykytila ja muuttamistarpeet Kalataloudelliset kunnostukset Korkeakosken kalatiehanke

Lisätiedot

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Vantaanjoen vesistö -Vantaanjoen 100 km pitkä pääuoma lähtee Hausjärveltä ja laskee mereen Helsingissä -Vantaanjoen vesistön yhteenlaskettu uomapituus on yli

Lisätiedot

URPALANJOKIALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN INFOTILAISUUS

URPALANJOKIALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN INFOTILAISUUS URPALANJOKIALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN INFOTILAISUUS OHJELMA 18.30 Kahvitarjoilu 19.00 Infotilaisuuden avaus, Urpalanjokialue lohijoeksi ry:n hallituksen sihteeri Jorma Suoknuuti 19.10 Urpalanjokialueen

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella

Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Kärkihankkeet Lieksanjoella ja Pielisjoella Niilo Valkonen Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2018 12.6.2018, Oulu Esityksen sisältö: 1. Taustaa lyhyesti 2. Pielisjoen kärkihanke (Saimaan järvilohen

Lisätiedot

VMK/P-K ELY-keskus

VMK/P-K ELY-keskus VMK/P-K ELY-keskus 26.3.2013 Järvilohen elinalueet Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalasto Ala-Koitajoen-Pielisjoen kalastoon ovat luontaisesti kuuluneet mm. harjus, jokikutuinen siika, järvitaimen ja järvilohi.

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ Bio- ja ympäristötieteiden laitos Akvaattiset tieteet Jyväskylä 3.3.2014 Dnro: - Vastaanottaja: Viite: Maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopyyntö 161925, 21.1.2014, MMM041:00/2012 Asia: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry

Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry Vanhankaupunginkoski Vanhankaupunginkoski on Vantaanjoen kalojen portti mereltä joelle ja joelta merelle. Vantaanjokeen nousevien emokalojen ja sieltä mereen

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta 2016 Patokatoyhteistyöllä kohti nousuesteettömiä uomia Turhien vaellusesteiden poistoon liittyvän projektin tausta ja tarve Suomen virtavesiä on hyödynnetty

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

Luonnonmukaisten kalateiden mahdollisuudet Paimionjoella

Luonnonmukaisten kalateiden mahdollisuudet Paimionjoella Luonnonmukaisten kalateiden mahdollisuudet Paimionjoella Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Somero 13.11.2014 Lohen elinkierron vaatimukset joessa Smolttien alasvaellus Kutuvallus

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Vaelluspoikasten alasvaellusongelmat: Potentiaalisia ratkaisuvaihtoehtoja

Vaelluspoikasten alasvaellusongelmat: Potentiaalisia ratkaisuvaihtoehtoja Vaelluspoikasten alasvaellusongelmat: Potentiaalisia ratkaisuvaihtoehtoja Kuva: A. Lamberg Alasvaellustyöpaja, Helsinki 5.12.2018 Panu Orell, Luonnonvarakeskus Esityksen sisältö Yläkanava-voimalaitos-alakanava

Lisätiedot

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki

Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Kunnostetut Ingarskilanjoki ja Vantaanjoki Meritaimen-seminaari, 4.2.2016, Ammattiopisto Livia, Parainen 1 Sisältö Ingarskilanjoki Vesistö numeroina Taustaa ja historiaa Elvytystyöhön yhteistyössä Tulokset

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot