Ajankohtaista Apilasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista Apilasta"

Transkriptio

1 Ajankohtaista Apilasta Kuntoutumiskeskus Apilan asiakaslehti NRO 2 Kesäkuu 2012 Yksilöllistä kuntoutusta Kuntoutujien kokemuksia Harvinaisuudesta Moniammatillinen Tule-yhdistys perusteilla Tyhy-päivällä Tays:n osastonsihteerit Ideakilpailu!

2 Kuva: Tarja Mikkola harjoittelee Apilan käsikuntosalilla. Välillä koen, etten ole katu-uskottava, koska sormissani ei ole näkyviä muutoksia, Tarja kertoo. Kuntoutuksen säännöllisyys on keskeistä Tarja Mikkola on päässyt harkinnanvaraiseen kuntoutukseen vuodesta 1999 lähtien nivelreuman aktiivisuudesta riippuen. Ensimmäinen kuntoutusjakso oli hänelle käänteentekevä. Kaikkien vasta sairastuneiden tulisi päästä pian kuntoutukseen, koska sieltä saa starttipaketillisen tietoa itsestä huolehtimiseen, Tarja korostaa. Lohjalainen Tarja työskentelee pintaladontaoperaattorina elektroniikkateollisuuden palveluksessa. Hänellä on luottolääkäri työterveydessä, joka tietää Tarjan tilanteen ja tukee tätä työssä jaksamisessa. Työterveyslääkärini on kirjoittanut 2 lausunnon, jonka mukaan laitoskuntoutus on välttämätöntä työkykyni ylläpitämiseksi. Kuntoutuksen ansiosta olen pystynyt jatkamaan töissä, eikä isommille työnkuvanmuutoksille ole vielä ollut tarvetta, Tarja kertoo. Hän kävi aiemmin Heinolassa kuntoutumassa, mutta on asettunut hyvin Apilaan. Tarjaa viehättävät kuntoutumiskeskuksen hotellimaisuus, talon välitön tunnelma ja ennen muuta ystävälliset ammattilaiset, joiden kanssa tietää olevansa osaavissa käsissä. Välillä huomaan muiden kuntoutujien olettavan, että lyhyillä kuntoutusjaksoilla voitaisiin tehdä täyskäännöksiä ja perusteellisia kuntoremontteja. Itse olen huomannut, että joudun sulattelemaan ohjeita pitkäänkin. Omaksun vähitellen. Tietoa ei voi syöttää valmiina, pitää voida itse oivaltaa. Tällöin kotonakaan ei iske kuntoutus- krapula, vaikka itselle asetetut tavoitteet eivät täysin mallinnukaan osaksi arkea, miettii Tarja. Tällä kuntoutuskerralla Tarja on saanut muun muassa kuntotestin ohjastamana lisää liikkuvuutta ylä- ja alaselkään ilman että kipeät nivelet kuormittuvat liikaa. Hyppyreuma ja kokonaisvaltaisuus Tarja sairastaa palindromista nivelreumaa eli hyppyreumaa, jossa nivelkivut saattavat puhjeta yllättäen ja vaihtaa paikkaa nopeasti. Arvaamattoman sairauden kanssa on tultava sinuiksi. Kuntoutuksessa huomaa aidosti olevansa kokonaisuus ja että jaksaminen on monesta kiinni. Esimerkiksi viime jaksolla keskustelin perinpohjaisesti omista stressitekijöistäni psykologin kanssa. Keskustelu auttoi tekemään valintoja, jotka taas

3 Opasta muita tai hae itse Näin haet kuntoutukseen! yksilöllisessä kuntoutuksessa voit sopia itse kuntoutusajankohdan Kuntoutukseen haetaan lähettämällä kuntoutushakemus oman kotikuntasi Kelan paikallistoimistoon. Hakemuksen lyhenne on KU 102. Hakemuksen löytää helposti esimerkiksi Apilan tai Kelan verkkosivuilta. Yksilöllinen kuntoutus sopii yhtä hyvin aikuisille reuma- tai tule-sairautta sairastaville kuin reumaa sairastaville lapsille perheineen. Myös harvinaista reumasairautta sairastavat voivat hakea yksilölliseen kuntoutukseen. Hakemuksen täyttäminen Täytä hakemus tarkkaan. On tärkeää, että muistat liittää hakemukseen lääkärin kuntoutusta puoltavan B-lausunnon, josta selviää kuntoutuksen perusteena olevat reuma- tai tule-sairaus, suositeltu kuntoutus ja sen perustelut sekä tavoitteet. Lausuntoa voit pyytää omalta hoitavalta lääkäriltäsi, joka tietää tämänhetkisen tilanteesi ja voi tehdä hyvin perustellun lausunnon, opastaa Apilan sosiaalityöntekijä Riitta Heikkilä. Etusijalla ovat ensikertalaiset. Aiemmin kuntoutuksessa olleiden edellisestä jaksosta olisi hyvä olla muutama vuosi, ellei kuntoutuksen tarpeessa ole tapahtunut lääkärin toteamaa muutosta. Lääkärin puoltava lausunto tärkeä Hyvästä lääkärin B-lausunnosta käy selkeästi ilmi miksi hakijan työ- tai muulle toimintakyvylle on eduksi päästä laitoskuntoutukseen tule-oireista johtuen ja onko hänen tilanteessaan mahdollisesti tapahtunut jokin muutos, jonka seurauksena laitosjaksolle on erityisesti tarvetta, neuvoo Heikkilä. Kela tekee päätöksen kuntoutuskurssille osallistumisesta ja ilmoittaa sinulle asiasta kirjallisesti noin viiden viikon kuluttua. Yksilöllisessä kuntoutuksessa jakson ajankohdan voi sopia oman tilanteesi mukaan joustavasti Apilan kanssa. Lue myös Kelan tiedote sivulta 7. Tervetuloa kuntoutumaan Kuntoutumiskeskus Apilaan! Kysy lisää kuntoutukseen pääsystä: Voit soittaa sosiaalityöntekijä Riitta Heikkilälle ma-to klo ja pe klo numeroon (03) (Huomaathan, että sosiaalityöntekijää tavoittaa seuraavan kerran alkaen). Lisätietoa kuntoutuksesta saat myös osoitteesta: ovat edistäneet hyvinvointiani. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. On tärkeää puhua oikeista asioista, jotta juuri oma tilanne nitkahtaa eteenpäin. Myös pahaolo pitää puhua auki, Tarja sanoo. Hän arvostaa Apilan erityisosaajia. Pitää ymmärtää, ettei reumatologin tarvitse tietää kaikkea liikuntaohjeista, vaan niiden asiantuntija on reumaan keskittynyt fysioterapeutti. Samoin kuin toimintaterapeutilla on paras osaaminen sormiharjoituksista ja apuvälineistä, terottaa Tarja. Kuntoilu ei saa olla pelkkää suorittamista. Hurttihuumori muiden kuntoutujien kanssa viljeltynä ja intohimoinen askartelussa touhuaminen antavat kaivattua kipinää arkeen, lisää Tarja vahvalla kokemuksen rintaäänellä. Teksti ja kuva Mikko Väisänen Kuva: Apilan sosiaalityöntekijä Riitta Heikkilä opastaa mielellään kuntoutuksen hakemisessa. 3 3

4 Vasen kuva: Leipominen on kivointa toimintaterapiaa. Ryhmiin osallistui myös ravitsemusterapeutti. Oikea kuva: Laura on löytänyt kuntoutuksessa ystäväkseen Mintun. Kuvassa vasemmalta Mintun äiti Minna Porivesi, Minttu, Markus, Laura ja Katri Rintatyni Lasten reumajaksolla ku Rintatynit lähtivät kuntoutusjaksolle koko perheen voimin. Vähänkyrön Merikaarrossa asuvaan perheeseen kuuluu äiti Katri, isä Markus ja kaksi vuotta täyttänyt Laura. Pieni haastateltava nukkuu levollisesti isän sylissä miltei koko jutun teon ajan. Perhe on kokenut monta käännettä ennen kuntoutukseen pääsyä. Laura sai lastenreumadiagnoosin kuuden kuukauden ikäisenä. Sairaus eteni aggressiivisesti kaikkiin niveliin. Hänen hoitonsa on keskitetty Tampereen yliopistolliseen sairaalan Lasten reumasairauksien poliklinikalle. Lauran sairastumisen myötä perheen arki aikataulutettiin ja järjestettiin uudelleen. Katri jäi töistä pois hoitamaan tytärtään. Kalenteri täyt- 4 tyi Lauran hoitokäynneistä, milloin metatrexsaatti-piikeillä terveyskeskuksessa, milloin taas punktoitavana omalääkärin luona Tampereella. Pitkät välimatkat eivät helpottaneet tilannetta. Myös avokuntoutus, lähinnä ohjattu fysioterapia kolme kertaa viikossa Vaasassa, aloitettiin välittömästi, jotta Lauran lonkkien ja muiden nivelten jäykistyminen saatiin ehkäistyä. Päivittäinen kotijumppa on yhtä tärkeää liikkuvuuden turvaamiseksi. Seuraamme Lauran kehitystä tiiviisti, sillä jokainen kyykkyyn meno, seisomaan nouseminen tai kynäpuristusotteen oppiminen ovat todellisia riemuvoittoja, jolloin tekee mieli aloittaa kakkupohjan teko juhlan kunniaksi. Toisaalta taas esimerkiksi hampaiden puhkeaminen jäi aluksi huomaamatta, koska Lauran kipulääkitys oli niin kova, ettei Laura potenut hammassärkyjä muiden lasten tavoin, Markus-isä kertoo. Talouden ja tukien saaminen ojennukseen on ollut oma lukunsa. Vaasan keskussairaalan kuntoutusohjaaja oli suureksi avuksi, hän opasti hakemusten täytössä ja etuisuuksien selvittelyssä, sillä itse vielä totuttautui sairauden tuottamaan järkytykseen, sanoo Katri-äiti. Pitkään kestäneen sairauden aktiivivaiheen jälkeen joulukuussa Lauran tilaa saatiin tasapainotettua biologisella reumalääkkeellä. Vaikutus on ollut huomattava aiempiin lääkkeisiin nähden. Lopultakin lääkehoito tuntuu tehoavan. Lauran kivut ovat vähentyneet ja oman lapsen sairaudesta uskaltaa pikku hiljaa puhua, kun toivoa paremmasta on, Markus sanoo. On ihmeellistä viimeinkin nähdä millainen se todellinen Laura on, sillä iloisuus ja muut luonteen piirteet eivät enää jää sairauden varjoon, iloitsee Katri. Lasten ehdoilla Kuntoutukseen tulo oli Lauran Marja- Sisko-mummon aloitteellisuuden ansiota. Isoäiti kysyi hoitavalta lääkäriltä Merja Malinilta, että missä vanhemmat voisivat saada vertaistukea toisilta lapsiperheiltä. Malin kirjoitti puoltavan lausunnon kuntoutusta varten ja niin Rintatynien matka Apilaan alkoi.

5 ntoutuu koko perhe! Kuntoutusta voi saada yhteensä 18 vuorokautta, joka jaetaan sopiviin jaksoihin pitkin vuotta. Lauran perheellä on kaksi 4 5 päivän jaksoa lasten reumakuntoutusta takana ja kolmas jakso on juuri meneillään. Koko perhe on voinut osallistua, sillä Markuksen työnantaja on antanut luvan lomaan kuntoutuksien ajaksi. Ohjelma on räätälöity lasten ehdoilla. Esimerkiksi Lauran aamukankeus on huomioitu niin, että aamiaiselle ei ole kiirettä ennen kuntoutuksen alkua. Keittiö saa Rintatyneiltä lisäkiitoksen, koska Lauralle tehdään oma ruoka, joka on helposti nieltävää tulehtuneiden leukanivelten takia. Samoin päiväunet kuuluvat automaattisesti päivärytmiin aktiiviohjelman vastapainona. Apilassa perheen tukena on moniammatillinen työryhmä muun muassa lastenreumatologi, fysioterapeutti, psykologi, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja toimintaterapeutti sekä tarpeen mukaan muita erityistyöntekijöitä. Apilaan kakkoon Pettiä Rintatynit ovat tutustuneet toisiin reumalapsiin, heidän sisaruksiinsa ja vanhempiin kuntoutuksen aikana. Ennen olimme aika yksin sairauden kanssa, mutta täällä voimme jakaa kokemuksia muiden perheiden kanssa. Vertaistuen merkitys on ollut yllättävänkin suuri. Yhteyttä perheiden kesken on pidetty myös kuntoutusten välillä ja kullakin jaksolla on tavattu uusia vanhempia ja lapsia. Laura on ystävystynyt 3-vuotiaan Mintun kanssa. Samoin Apilan ammattilaiset ovat jääneet Lauran mieleen. Kakkoon Pettiä, sanoo Laura tarkoittaen katsoon Petriä, joka on Lauran fysioterapeutti Apilassa. Fysioterapian myötä Laura on rohkaistunut kävelemään tukisandaaleilla taaperokärryyn nojaillen. Myös uimisen nivelille hyvää tekevä vaikutus löydettiin Apilassa. Nyt Laura käy säännöllisesti allasterapiassa kotipuolen Tropiclandiassa henkilökohtaisen fysioterapeuttinsa Sari Pelkosen kanssa. Kuntoutumiskeskuksen toimintaterapiassa Laura puolestaan tutustui päiväkäyttöisiin rannetukiin, jotka edesauttavat ranteiden asentoa leikeissä. Rintatynit ovat otettuja kuntoutuksen tarjoamista mahdollisuuksista. Tuntuu, että Apilaan tulee kuin isoon kotiin. Täällä saa itsekin jonkinmoisen virtapiikin, jolla jaksaa taas kummasti. Kuntoutusjakso antaa myös kaivattua etäisyyttä kotiympyröihin ja näkökulmaa arjessa toimimiseen, kiittelee Markus. Lauran vireys ja sosiaalisuus ovat nousseet Apilassa ollessa. Täällä tapaa niin paljon perheitä, lapsia, asiantuntijoita ja muita ihmisiä, että lapsi oppii ottamaan luontevasti kontaktia ja olemaan muiden kanssa, Katri pohtii. Teksti ja kuvat Mikko Väisänen 5

6 Kuva: Apilassa vietettiin Karkauspäivänä Kansainvälistä Harvinaisten Sairauksien Päivää. Pääpuhujana oli professori Tom Pettersson, joka piti alustukset sekä terveydenhuollon ammattilaisille että itse sairastaville harvinaisten reumasairauksien erotusdiagnostiikasta. Kuva on otettu Eularin kongressissa, josta Pettersson oli hakemassa tuoretta tutkimustietoa. Välitäthän tietoa harvinaisia reumasairauksia sairastaville Vuonna 2012 Harvinaisten Sairauksien Päivän teemana oli yhteistyö harvinaisiin sairaus- ja vammaisryhmiin kuuluvien, ammattilaisten ja vapaaehtoisten välillä. Yhteistyö on aina ajankohtaista. Välitättehän tietoa eteenpäin harvinaisia reumasairauksia sairastaville suunnatuista palveluista. Vertaistuen ja tiedon saannin merkitys korostuvat etenkin harvinaisia sairauksia sairastavien kohdalla. Suomen Reumaliitto on yksi Harvinaiset-verkostoon (www.harvinaiset.fi) kuuluvasta 18 järjestöstä ja säätiöstä. Kuntoutumiskeskus Apilassa toteutetaan mm. kuntoutuskursseja ja viikonlopputapaamisia harvinaisia sairauksia sairastaville. Harvinaistyö Verkoston tehtävänä on mm. tuottaa tietoa, kouluttaa tukihenkilöitä ja järjestää sairastaville mahdollisuuksia tavata toisia samaa sairautta sairastavia. Paras keino päästä toi- 6 mintaan mukaan on ilmoittautua postituslistalle. Ilmoittautumislomake löytyy osoitteesta: > harvinaistoiminta. Lomakkeesta voi ottaa kopioita. Postituslistalla on tällä hetkellä yli 1300 henkilöä. He saavat tietoa sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseista, vertaistukitoiminnasta sekä kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän Harvinaisia-lehden. Palvelut ovat maksuttomia ja ne toteutetaan mm. RAY:n tuella. EU:n määritelmän mukaan sairaus katsotaan harvinaiseksi, jos sairastavia on enintään 500 henkilöä miljoonaa asukasta kohden eli Suomessa noin 2500 henkilöä. Suomen Reumaliiton harvinaistoiminnassa on mukana yli 40 eri diagnoosia. Harvinaistoiminnan palveluihin kuuluvat mm: Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit (Kelan rahoittamia) Viikonlopputapaamisia eri ryhmille ja muita tapahtumia Vertaistukihenkilötoiminta (koulutettujen tukihenkilöiden tiedot löytyvät Harvinaisia-lehdestä) Harvinaisia-lehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa tiedottaen tapahtumista, kuntoutuspalveluista, tutkimuksista ja uusista materiaaleista Tänä vuonna on jo toteutettu tapaamiset Wegenererin granulomatoosia ja Ehlers-Danlosin syndroomaa sairastaville. Syksyllä järjestetään tapaamiset Relapsoivaa polykondriittia ( ) Sklerodermaa ( ) ja Churg-Straussin oireyhtymää ( ) sairastaville. Aiemmin ilmestyneet Harvinaisialehdet löytyvät verkko-osoitteesta: > Kuntoutus > harvinaistoiminta Kiitos avustasi! Yhteystyöterveisin, Harvinaistiimi H

7 Harvinaisia reumasairauksia ovat mm. Aikuisen Stillin tauti Aivoverisuonten vaskuliitti Behcetin tauti Borrelioosin myöhäisvaihe Bürgerin tauti Churg-Straussin oireyhtymä Coganin oireyhtymä Dermatomyosiitti Ehlers-Danlos-oireyhtymä Eosinofiilinen faskiitti Essentiaalisen kryoglobulinemian vaskuliitti Fosfolipidivasta-aine-oireyhtymä Goodpasturen oireyhtymä Hemofiliaan liittyvä nivelsairaus Hemokromatoosiin liittyvä nivelsairaus Henoch-Schönleinin purppura Hypokomplementeeminen urtikaria Inkluusiokappalemyosiitti Kawasakin tauti Keuhkoverenpainetauti Kideartriitit (muut kuin kihti) Lesch-Nyhanin oireyhtymä Marfanin oireyhtymä Mikroskooppinen polyangiitti Niveltaudit, kertymäsairauksien yhteydessä (esim. AL-amyloidoosi, okronoosi) Pagetin luutauti Perinnölliset autoinflammatoriset sairaudet Polyarteritis nodosa Polymyosiitti Relapsoiva polykondriitti SAPHO-oireyhtymä Sarkoidoosiin liittyvä niveltauti Schnitzlerin oireyhtymä Sekamuotoinen sidekudossairaus (MCTD) SLE Skleroderma Systeemioirein alkava juveniili idiopaattinen artriitti Takayasun arteriitti Wegenerin granulomatoosi Whipplen tauti Harvinaistiimi: Jaana Hirvonen Kehitysjohtaja (Hallinnointi, mm. Apilan ulkoinen harvinaistoiminta, oppaat, koulutukset tukihenkilöille ja ammattilaisille, Harvinaisia-lehden päätoimittaja) Mikko Väisänen Suunnittelija (Apilan sisäinen harvinaistoiminta, viikonlopputapaamiset, neuvonta, tiedottaminen) Kela tiedottaa Tuki- ja liikuntaelinsairaiden kuntoutuskursseilla, sairausryhmäkohtaisilla kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseilla sekä mielenterveyden häiriöitä sairastavien kursseilla on vapaita paikkoja. Tuki- ja liikuntaelinsairaiden kursseilla on erityisesti tilaa niveloireisille ja selkäoireisille kuntoutujille. Myös niska-oireisten kursseilla on tilaa. Kursseja järjestetään kuntoutuslaitoksissa eri puolilla Suomea. Sairausryhmäkohtaisilla kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseilla on tarjolla paikkoja syöpään sairastuneille, hengityselinsairauksista kärsiville sekä sydänsairauksia ja aivoverenkiertohäiriöitä sairastaville.kursseja järjestetään sekä aikuisille että lapsille. Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kurssit on suunniteltu eri kohderyhmille, kuten masennuksesta tai paniikki- ja ahdistushäiriöistä kärsiville tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville. Kursseja järjestetään myös pari- ja perhekursseina. Kelan järjestämiä kuntoutuskursseja voi katsoa kuntoutuskurssihaulla. Hakupalvelu näyttää reaaliaikaisesti vapaiden kurssipaikkojen määrän. Lisätietoja medialle: Kelan terveysosasto, kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren, puh tai suunnittelija Pirjo Tikka, puh , kela.fi Lisätietoja asiakkaalle: Kelan järjestämillä tules-kursseilla tilaa Kuntoutusta koskeva verkkokyselymme sai suuren suosion! Kelalla on määrärahoja kuntouttaa reuma- ja tule-sairauksia sairastavia tai tule-oireiden kuormittamia, mutta hakemuksia kuntoutukseen ei jostain syytä tule edellisten vuosien tapaan. Selvittääkseen asiaa Kuntoutumiskeskus Apila toteutti verkkokyselyn otsikolla: Auta meitä selvittämään miksi kuntoutukseen ei enää hakeuduta. Kyselyssä kartoitettiin mahdollisia koettuja haasteita hakumenettelyssä, B-lausunnon saamisessa, kuntoutusaikojen tai työ- ja yksityiselämän tilanteissa. Suomenkieliseen verkkokyselyyn tuli yli 520 ja ruotsikieliseen kyselyyn 50 vastausta. Vedämme tulokset yhteen ja teemme niistä koonnin. Lähetämme yhteenvedon kyselystä yhteystietonsa ilmoittaneille ja julkaisemme yhteenvedon myös verkossa. Leena Loponen kurssisihteeri (postituslistan ylläpito) Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! 7

8 Moniammatillinen tule-yhdistys perust Suomeenkin tarvitaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien (tules) ehkäisyyn ja hoitoon erikois terveydenhuollon ammattilaisten yhdistys. Perjantaina Tampereella allekirjoitettiin Moniammatillinen tule-yhdistys-nimisen yhdistyksen perustamiskirja. Allekirjoittajina oli yhdeksän hengen ammattilaisjoukko eri puolilta Suomea. Kaikkiaan mukaan tulosta kiinnostuneita on jo noin 20 tule-ammattilaista. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Nimellä Moniammatillinen tule-yhdistys halutaan korostaa yhdistyksen toimimista siltana eri tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoito-, kuntoutusja tutkimustyössä toimivien välillä. Samalla ajateltiin, että tule -lyhenne kuvastaisi paremmin koko tuki- ja liikuntaelinkentän laajuutta myös ennaltaehkäisyn näkökulmasta pelkkien reuma- tai tules-käsitteiden sijaan. Seuraava yhdistyksen suunnittelukokous on 24.8., olet lämpimästi 8 tervetullut mukaan. Käynnistyvään yhdistykseen voisivat liittyä mm. fysioterapeutit, jalkojenhoitajat, kuntoutusohjaajat, psykologit, hoitajat, ravitsemusterapeutit, toimintaterapeutit, sosiaalityöntekijät, tutkijat ja muut reuma- ja tules-ammattilaiset. Keskiössä monitaitoisuus ja -tieteisyys Uuden yhdistyksen tavoitteena on korostaa tule-osaajien moniammatillisuutta keskeisenä osana oikea-aikaista, asiakaslähtöistä hoitoa ja kuntoutusta sekä moniammatillisen tutkimustyön kehittämistä. Tule-sairauksien hoidon kehittäminen, reumatiimien yhteistyön tukeminen ja eri alojen ammatillisen tule-osaamisen lujittaminen ovat tärkeitä painoalueita. Euroopan tasolla yhdistys voisi edistää verkostoitumista, tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä, ammattilaisvaihtoa sekä näyttöön perustuvien hoitokäytäntöjen ja kuntoutusmenetelmien kehittämistä. Yhdistyksen toimintoja voisivat olla vaikkapa mm. valtakunnalliset koulutukset ja koulutusaineistot, jotka tukisivat moniammatillisen osaamisen vahvistumista. Lopulliset linjaukset yhdistys tekee toimintansa käynnistyessä. Eurooppalaista osaamista Yhdistys edistäisi eurooppalaista yhteistyötä liittymällä Euroopan reumaja tules-järjestöjen kattojärjestön Eularin jäsenyhdistykseksi. Eularin jäseniä voivat olla kansalliset reumatologien ja potilaiden yhdistykset sekä itsenäisesti toimivat moniammatilliset yhdistykset. Nykyisellään Eularissa on 11 moniammatillista yhdistystä mm. Alankomaissa, muissa Pohjoismaissa ja Isossa Britanniasta. Eularin terveydenhuollon ammattilaiset toivovat, että Suomen tule-ammattilaisten yhdistys tulisi verkostoon mukaan. Eularin jäsenenä yhdistys voisi mm. välittää tehokkaasti tietoa Eularin myöntämistä avustuksista opintomatkoihin, tutkimustöihin sekä käynnistyvistä yhteistyöhank-

9 Kuva: Eularin terveydenhuollon reuma- ja tule-ammattilaiset toivovat suomalaiset tervetulleeksi komitean työhön mukaan. eilla tuneiden keista. Suomen Reumaliitto tukee nyt alkuvaiheessa uuden yhdistyksen käynnistämistä, jotta tule-ammattilaisten valtakunnallinen toiminta vakiintuisi Suomessa. Liity uutta yhdistystä perustavien postituslistalle, ilmoittautumalla suunnittelija Mikko Väisäselle: mikko. Teksti ja kuva Mikko Väisänen Euroopan Reuma- ja Tules-järjestöjen suurin vuotuistapahtuma Eularin kongressi kokoontui tänä vuonna Berliinissä osallistujan voimin. Kuntoutumiskeskus Apilan kuntoutustiimiä käytettiin malliesimerkkinä moniammatillisuuden laajuudesta Terveydenhuollon ammattilaisten toimintaa esittelevällä osastolla. Apilassa moniammattillisuus tarkoittaa kuntoutujalähtöistä yhteistyötä lääkärin, sairaanhoitajan, fysioterapeutin, toimintaterapeutin, jalkojenhoitajan, psykologin, kädentaidonnohjaajan, sosiaalityöntekijän ja ravitsemusterapeutin kesken. Kokonaisvaltainen työskentelytapa sai paljon huomiota osakseen. Eularin terveydenhuollon ammattilaiskomitean julkaisema lehti: The European League Against Rheumatism (EULAR): 9

10 Osastosihteerit Aila Penttinen, Sirkka Lastunen, Päivi Kotala, Sanne-Maija Tetri ja Jaana Ritari ovat jo kokeineita Apilan tyhypäiväläisiä. Moniammatillisen tiimin luentoja mm. Esimerkke 10 Psykologi: Kuinka stressi kesytetään Ravitsemusterapeutti: Painonhallinta Toimintaterapeutti: Nuku hyvin Fysioterapeutti: Liikuntapiirakka ei lihota Liike on lääkettä

11 Tyhy-päivä piristää kummasti! Hyvin suunnitellusta työhyvinvointi- eli tyhy-päivästä jää tuliaisiksi muutakin kuin hetken hyvä mieli. Onnistunut päivä antaa työkaluja hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Se mitä työkalut ovat, riippuu työyhteisön omista tarpeista. Osastonsihteeri Jaana Ritari Tampereen yliopistollisesta sairaalasta varasi osastosihteereiden tyhy-päivän Apilasta jo kolmatta kertaa. Alun perin heidät toi Kangasalan Pikonlinnaan halu suosia lähipaikkakunnan palveluntuottajia. Apilassa toteutettu työhyvinvointipäivä vakuutti ryhmän siinä määrin, että he päättivät tulla toistekin. Apila on yhtä kuin hyvä meininki Monipuolinen tyhy-päivä räätälöidään juuri meidän tarpeitamme vastaavaksi, kertoo päivän tilannut Jaana. jä Apilan tyhy-päivän sisältöön Testauksia ja liikuntaryhmiä Polkupyöräergometri-. tai kävelytesti sekä lihaskuntotestit Vesijumppa, -juoksu ja -rentoutus Step-. keppi- ja pallojumppa Flexi-bar, Cirquit Tules-samba ja latinojumppa Kehontuntemus, venyttelyt Rentoutus Jooga, Chiball Kuntosaliharjoittelu Ryhmä oli aiemmin testannut kahden muun kuntoutumiskeskuksen tyhypaketteja. Heidän mukaansa Apilassa on hyvä hinta/laatu-suhde ystävällisen henkilökunnan ja mukaansa tempaavan tunnelman lisäksi. Tuntuu siltä, että saamme rahoillemme enemmän vastinetta kuin muualta, Jaana toteaa. Tyhy-päivän toiveohjelmaan kuului mm. Hengitys- ja liike-liikuntaryhmä sekä ohjattu allasjumppa omalle ryhmälle varatun erillisen allasvuoron rinnalla. Lisäksi ohjelmaan saattoi varata joustavasti haluamiaan yksilöllisiä hoitoja. Osastosihteerit Aila Penttinen, Sirkka Lastunen, Päivi Kotala ja Sanne-Maija Tetri pitivät erityisesti talon herkullisen terveellisestä seisovasta pöydästä. Palvelutaso yleensä saa kehuja. Päivän onnistumiseen vaikutti myös Apilaa ympäröivä luonnonkaunis maasto, joka houkuttaa sauvakävelemään omalla porukalla. Kun astuu ovesta ulos saa nauttia järvimaisemasta ja honkametsistä, Jaana sanoo. Virkistävää yhdessä tekemistä: Frisbeegolf Heittäydy hetkeen, yhteistoimintaharjoituksia Olympialaiset, kisoja leikkimielellä Luontopolku ja luontovisa Lumikenkäily Melonta, ratsastus Omannäköinen kokonaisuus Työhyvinvoinnin painopisteet ovat ryhmäkohtaisia, koska ei ole olemassa kahta samanlaista työpaikkaa tai -tiimiä. Osa hakee eväitä fyysisen kuormittavuuden ehkäisyyn, toiset kaipaavat etenkin henkisiä voimavaroja tai tuuletusta työilmapiiriin, mutta useimmiten on hyvä tarjota työkaluja kokonaisvaltaiseen jaksamiseen, jotta myös yksilölliset odotukset tulisivat paremmin huomioiduiksi. Osa tarpeista voi olla tiedostamattomia. Siksi monipuolisuus on valttia. Taysin osastonsihteerien kohdalla tyhy-päivältä toivottiin ennen muuta vastapainoa omalle työlle. Haluamme liikkua, rentoutua ja nauttia ulkoilusta. Liikuntaryhmän vinkit pyrimme toteuttamaan osana arkea, siten tyhy-päivä kantaa myös pidemmällä aikavälillä. Kuitenkin on tarpeen käydä ainakin kerran vuodessa hakemassa lisäpotkua jo aiemmin omaksuttuun, Jaana kuvaa. Suosittelemme Arvaisiko ryhmä suositella Apilaa toisille tiimeille? Ehdottomasti ja ovat suositelleetkin jo. Hyvä rumpu kantaa kauas. Muutamat ryhmäläisistä ovat käyttäneet Apilan palveluja muutoinkin mm. varanneet rantasaunaa eri tilaisuuksia varten tai tilanneet jalkojenhoidon ja hieronnan pieneksi irtiotoksi oravanpyörästä. Kun on kerran löytänyt perille, tahtoo sinne toistekin. Teksti Mikko Väisänen 11

12 Ideakilpailu Keksi Apilaan uusi palvelutuote Haluamme koko ajan kehittää apilan palvelutarjontaa voidaksemme paremmin vastata asiakkaidemme toiveisiin. Ehdota meille uutta kuntoutus- tai palvelumuotoa, jollaisesta olet itse vain haaveillut. Parhaat ideat otetaan mahdollisuuksien mukaan käyttöön. Toimitus: Kuntoutumiskeskus Apila, Reumantie 6, Kangasala, puh. (03) Suunnittelu ja taitto: Miia Franssila, puh (03) , kuntoutumiskeskusapila.fi Kuvat: Jari Valkeejärvi, puh. (03) , kuntoutumiskeskusapila.fi Palkinnoksi parhaan idean keksijä pääsee itse ilmaiseksi kokeilemaan omaa ideaansa käytännössä. Lähetä ideasi mennessä osoitteeseen: Ideoinnin iloa! Tulossa kuntoutukseen? Kuntoutustoimintamme on kesätauolla välisen ajan. Vastaamme kuntoutusta koskeviin puheluihin ja posteihin jälleen maanantaina lähtien. Kuntoutusjaksojen varaukset: Marjatta Sillman puh. (03) tai Lisätietoja kuntoutuksesta ja kursseista ma-to klo ja pe klo : Riitta Heikkilä puh. (03) tai Rentouttavaa kesää! 12

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset

Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö

Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutus tarjoaa Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta diabeetikoille asiakaslähtöistä hoidonohjausta

Lisätiedot

Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019

Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa - Kuka minä olen? Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja persoonallisuus

Lisätiedot

Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018

Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018 Kansaneläkelaitos Terveysosasto Kuntoutusryhmä TIEDOTE 02.10.2012 Terveydenhuolto / Lähettävät tahot Lasten perhekuntoutuksen (LAKU-) kehittämishankkeen varsinainen hankevaihe vuosina 2012 2015/2018 Yleistä

Lisätiedot

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä

Lisätiedot

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

KUNTOUTUS ON MAHDOLLISUUS Härmän Kuntoutus Oy

KUNTOUTUS ON MAHDOLLISUUS Härmän Kuntoutus Oy KUNTOUTUS ON MAHDOLLISUUS Härmän Kuntoutus Oy Riitta Puumala Kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin asiantuntija Riitta.puumala@harmankuntokeskus.fi, 050 371 4712, Terveisiä Härmästä, ajankohtaisista kuntoutuksista

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINA Seiskarinkatu 35, Turku Tervetuloa sopeutumisvalmennuskursseille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen

Lisätiedot

Learning cafen yhteenveto. Oulu

Learning cafen yhteenveto. Oulu Learning cafen yhteenveto Oulu 21.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Kun kontakti valmis ohjataan ammatilliseen kuntoutukseen Kuntoutuskentän tuntemus Verkoston tuntemus Info-päivät

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Kuntoutus työkyvyn tukena työhön palaamisen jälkeen kokemuksia Tyyne-kursseista. Ylilääkäri Mari Slutbäck 27.10.2011

Kuntoutus työkyvyn tukena työhön palaamisen jälkeen kokemuksia Tyyne-kursseista. Ylilääkäri Mari Slutbäck 27.10.2011 Kuntoutus työkyvyn tukena työhön palaamisen jälkeen kokemuksia Tyyne-kursseista Ylilääkäri Mari Slutbäck 27.10.2011 TYYNE = Työkykyä ylläpitävä neurologinen kurssi Tarkoituksena ylläpitää työkykyä neurologista

Lisätiedot

Moniammatillinen kipuselvitys

Moniammatillinen kipuselvitys Moniammatillinen kipuselvitys 1 Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti Kuntoutuksen tavoite on parantaa oireen- ja elämänhallintaa. Tavoitteet määritellään yhteistyössä kuntoutujan

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016 Kelan kuntoutukseen haku ja t vuonna 2016 o keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa kuntoutuksen mahdollisuudesta o kysy sopivinta kurssia esim. hoitavalta lääkäriltä, Kelasta, kuntoutuslaitoksesta tai

Lisätiedot

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Liite 21 Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Hyvä narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitava lääkäri, Olen saanut tietooni, että osallistut sairaalassanne

Lisätiedot

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Satakieliohjelman keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren

Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä

IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä Vastaajan nimi: Päivämäärä: Johdanto Tämän lomakkeen kysymykset koskevat päivittäisiä toimintojasi. Pyrimme saamaan käsityksen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Kiljavan Sairaala - Toimintakykyä kuntoutuksella

Kiljavan Sairaala - Toimintakykyä kuntoutuksella Kiljavan Sairaala - Toimintakykyä kuntoutuksella Kiljavan Sairaala Alueellinen kuntoutussairaala Sijaitsee Nurmijärvellä Sisältönä vaativa moniammatillinen kuntoutus ja hoito Tavoitteena kuntouttaa potilaat

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Kympin Lapset - HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät r.y. 20.3.2010 Toimintasuunnitelma 2010 www.hyksinsyopalapset.com KYMPIN LAPSET - HYKSIN LAPSISYÖPÄPOTILAIDEN VANHEMMAT JA YSTÄVÄT R.Y.

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistukset

Kuntoutuksen uudistukset Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen

Lisätiedot

HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE

HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE Keskipohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry Kokkolan Päivä- ja Työtoimintakeskus HAKEMUSLOMAKE TYÖTOIMINTAYKSIK- KÖ TERVAPAJALLE Vastaanottaja täyttää: Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Harkinnanvaraiset yksilölliset

Harkinnanvaraiset yksilölliset Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE

KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE KOTIKUNTOUTUKSEN ja NEUROPSYKIATRISEN YKSILÖVALMENNUKSEN HAKEMUSLOMAKE Hakija: Hakemus nro: / Saapunut: Hakeutumisohje: Tällä hakemuksella haetaan Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry:n Kotikuntoutukseen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen

Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET

2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET 2014 ELÄKESELVITTELYN ASIAKASPALAUTEKYSELYN TULOKSET Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Taustatiedot... 3 Sukupuoli... 3 Ikä... 3 Asuinkunta... 4 Aikuissosiaalityön tai toimeentulotuen asiakkuus... 4 Oma tilanne

Lisätiedot

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry

Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä. Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Sytyke-Centrellä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry Toiminnallinen työ- ja toimintakyvyn arviointi 1. Jäljellä olevan työkyvyn selvittäminen 2. Nuorten työ-

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt

Sopeutumisvalmennuskurssit Aivoverenkiertohäiriöt Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 Aivoverenkiertohäiriöt Kurssipaikka Erityisosaamiskeskus Suvituuli Suvilinnantie 2, 20900 Turku p. 02 2138 200, www.aivoliitto.fi Lisätietoja (ma pe klo 9 15) Kurssisuunnittelija

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?

Lisätiedot

Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE

Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE 1 Vastaajan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista kuntoutujan

Lisätiedot

Etäkuntoutus eri toimijoiden yhteistyönä. Sari Koski

Etäkuntoutus eri toimijoiden yhteistyönä. Sari Koski Etäkuntoutus eri toimijoiden yhteistyönä Sari Koski 30.11.2016 Diabeteskuntoutus Diabetesta sairastavien kuntoutus tulisi olla heti diagnoosivaiheesta alkava, kokonaisvaltainen muutosprosessi, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen:

Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Liite S2: Tutkimustiedote vanhemmalle/huoltajalle, jota pyydetään osallistumaan seuraavaan tutkimukseen: Narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssia koskeva arviointitutkimus

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan tarjouksessa

Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan tarjouksessa Terveysosasto Dnro 16/331/2014 Kuntoutusryhmä 18.3.2014 Kelan kuntoutuksena toteutettava vaikeavammaisen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus (neurologinen, tules- ja reuma- ja yleispalvelulinjat)

Lisätiedot

AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa

AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa Helena Pesola 12.2.2015 1 Kuntoutuspalvelujen muotoilu lähtee asiakkaiden tarpeista Kela on

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1.

Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus. Voimassa 1.1. Ammatilllinen kuntoutus Työkykyä ylläpitävä ja parantava valmennus eli Tykkuntoutus Voimassa 1.1.2012 TYK-kuntoutus Työkyky ja ansiomahdollisuudet ovat olennaisesti heikentyneet sairauden vuoksi tai asianmukaisesti

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

Ikääntyvän CP-vammaisen kokemuksia kuntoutuksen kannalta Ikääntyvä CP-vammainen seminaari

Ikääntyvän CP-vammaisen kokemuksia kuntoutuksen kannalta Ikääntyvä CP-vammainen seminaari Ikääntyvän CP-vammaisen kokemuksia kuntoutuksen kannalta Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Invalidiliitto ry RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti Tiina Airaksinen, projektipäällikkö

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana

Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Pitkäaikaistyöttömät terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen yhteisenä asiakkaana Outi Pohjola Ylilääkäri, avovastaanotto Terveyspalvelukeskus Eija Savelius-Koski vs palveluesimies Nuorten ja aikuisten palvelut

Lisätiedot

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016

Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit työelämässä oleville Kyyhkylässä 2016 Kelan kuntoutus- ja t Kyyhkylässä 2016 Kurssille hakeutuminen Kurssille haetaan Kelan kuntoutushakemuslomakkeella KU132 (harkinnanvarainen kuntoutus) tai KU104 (vaikeavammaisen kuntoutus). Liitteenä tulee

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake

Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Kuntoutustutkimus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013

PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013 PERHEKUNTOUTUS LAHDESSA 2013 www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Päivitetty 05.11.2012 Harvinaisiin vammaryhmiin kuuluvien koulunsa aloittavien lasten 17.02.- 23.02. (7 pv) Kurssi on tarkoitettu perheille, joissa

Lisätiedot

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta?

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopsykiatrian yksikkö Psykologi Jaakko Hakulinen & sosiaalityöntekijä Riitta Pellinen 1 Nuorisopsykiatrian yksiköstä

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön

Lisätiedot

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ

TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa

Lisätiedot

Palveluntuottajan näkökulma: Valmistautuminen uuteen palveluun

Palveluntuottajan näkökulma: Valmistautuminen uuteen palveluun Palveluntuottajan näkökulma: Valmistautuminen uuteen palveluun 22.1.2015 Invalidiliiton Kuntoutus Oy Validia Kuntoutus Lahti Kehittämispäällikkö Hely Streng hely.streng@validia.fi Validia Kuntoutus Lahti

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila

SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila 28.10.2016 Sydänliiton kuntoutus Voimavarojen tukeminen -ideologia kautta linjan Vertaistuki, kokemuskouluttajat Verkkokuntoutus, pilotti 2015 SOPE 80-100 kurssia

Lisätiedot

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu

Lisätiedot

Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä

Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien ja Kelan yhteistyö Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö, Kuntoutusryhmä 15.10.2013 Esityksen sisältö Yhteistyöllä kohti parempia palveluja Sopimuskauden aikaisessa yhteistyössä muistettavaa

Lisätiedot