Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto. Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto. Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015"

Transkriptio

1 Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015

2 Monikulttuuristuva Pudasjärvi Noin 8350 asukasta, Pohjois-Pohjanmaalla. Vastaanottokeskus 2008 alkaen. Noin 18 kansallisuutta, 13 kieltä. Väestöstä 2,5 prosenttia maahanmuuttajia, Suomessa eniten suhteessa väkilukuun. Paljon nuoria maahanmuuttajia, painotus yksin alaikäisinä tulleissa. Näkyy katukuvassa taajamassa, ei vielä kylillä. 2

3 Juuret koulujen kv-kasvatusviikossa Edeltänyt rasismin vastainen teemaviikko, toivottu lisää kansainvälisyyskasvatusta. Tilalle kiertuemalli, jossa ohjelmatarjotin. Kiertuemalli joustavammin ajoitettava. Liikuteltavissa paikasta toiseen. Kohdennettavissa ikäryhmittäin, kouluittain. Sisältö vaihtelee koulujen ja toteuttajien mukaan. Kirjasto yksi sisällöntuottaja. 3

4 Yhdessä tehty toteutuksessa mukana monta Monikulttuurinen kirjastoauto AVI:n rahoitus Vakiintuneet kirjastopalvelut: vinkkaus, tarinat, mediakasvatus, mm. elokuvia ja tabletit. Video- ja musiikkipajat. 3D-pajat. Liikunnalliset e-pelit. Kirjatuunaus. Diginäyttelyt. Moniammatillinen verkosto Kaupungin eri toimijat, vetäjänä kehittämisyksikkö. Mukana nuoriso-, liikunta- ja vapaa-aikatoimi, kulttuuritoimi, kansalaisopisto, SuomiStartti ja Mediafoorumi. Kolmas sektori: yhdistykset (SPR) ja yksityiset. Maahanmuuttajat merkittävässä roolissa toteutuksessa. Kirjastoalan opinnäyte tekeillä: Piia Ratilainen, OAMK. 4

5 Kiertueen laajuus ja ajoitus Keväällä 2015 tehty Yksi teemapäivä / koulu. Sarakylän alakoulu. Aittojärven alakoulu. Kipinän alakoulu. Lakarin alakoulu, taajama. Syksyllä 2015 tulossa Syötteen alakoulu (09/2015) Kurenalan alakoulu, taajama Rimmin yläkoulu (10/2015) Lukio (10/2015) OSAO, aikuiskoulutus? 5

6 Kirjaston rooli kiertueella Toimintaa yhdistävä. Kirjastoauto muistetaan. Konkretia ja kiertuetunnus: Iso Karhu ystävineen tulee! Karhusymboliikka: tuttu ja vieras, pelottava ja mukava. Oma ja paikallinen, matkalla maailmalle. Tunnuslaulu Ison Karhun jäljillä (Youtubessa). Karhuteema työpajoissa, vinkkauksessa, musiikissa, jne. Toiminnan linkittäminen kaupungin muihin yksiköihin kaupungin yleinen linjaus. Kirjaston toiminnan monipuolistaminen. Tunnettuus, imagomarkkinointi, brändäys markkinointia! 6

7 Hankinnat kirjastoautoon tilaa ja tekemistä Hankevaroilla palkattu työntekijä 5 6 kk. Hankittu toiminnan monipuolistavaa varustusta. Ns. autopiha terassikalusteet ja infrapunalämmitin. 3D-tulostimia 2 kpl sekä käyttökoulutus. Datatykki ja valkokangas, hankinnassa. Digikehykset. PS4 ja XBOX 360 Kinect, liikunnallisia pelejä. Tabletit. Videokamera. 7

8 Näissä on onnistuttu! Kylillä kiertämisen tärkeys oppilasrakenne eri kuin taajamassa. Monipuolinen ohjelma: jokaiselle jotakin. Käsillä tekeminen ja liikunnallisuus. Tiedon ja toiminnallisuuden yhdistäminen. Maahanmuuttajien osuus sisällön tuottajina. Verkoston osallistuminen, oppilaiden osallistaminen. Kohdentaminen ikäkausien mukaisesti: pienimmille tarinoita, isommille beatboxingia ja kielikylpyjä. 8

9 Haastavinta nyt ja jatkossa Kiertuepäivien ja työpajojen (lukujärjestys) aikataulutus vs. vapaaehtoisten panos. Melko haavoittuvaa: ei varaa poissaoloihin. Keikkaväsymys! Sirkusmeininki liikaa kaikkea, liian kaukana omasta ydinosaamisesta, liian kuormittavaa. Taloudelliset rajoitteet. 9

10 Onko kiertuetta hankkeen jälkeen? Missä laajuudessa (kirjaston osuus) voi jatkua perustoimintana? Hanketyöntekijän rooli keskeinen: suurin työ suunnittelussa sekä sisällön ja toteuttajaverkoston koordinoinnissa. Aina kaikille vai vuosittain yksi ikäluokka? Laajennettavissa kohderyhmittäin esim. ikääntyvien ja kehitysvammaisten palvelukeskuksiin tai kylätapahtumiin. 10

11 Lisätiedot kysy toki lisää! Kirjastonjohtaja Eija-Liisa Kasesniemi, puh , Hankehallinto. Erikoiskirjastonhoitaja Sakari Niemelä, puh , Kiertueen sisältö. Kirjastoautonkuljettaja Lauri Lohilahti, puh , Toiminnallinen toteutus. Tuulimyllyntie 4, PL 59, Pudasjärvi 11

12 Kiitos ja tervetuloa tutustumaan Isoon Karhuun!

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille

Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille Asiakaslähtöiset, yhdenvertaiset ja ajantasaiset palvelut kaikille Asiakaslähtöinen palvelumuotoilu -koulutus Tampere 26.11.2015 Erityispalvelujen tiimi Tiimin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa palveluja,

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Maahanmuuttajat maaseudun arjessa hanke jatkaa Maahanmuuttajat kylille -hankkeen hyvien käytäntöjen jalkauttamista

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012

Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innoa lukion musiikissa Intelligent på tangenten (S:t Karins) Hauskaa ilman lintuja (Kuusisto) ipodit opetuskäytössä (Kotimäki) ipodit opetuskäytössä (Runko) INNOA LUKION

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU 9.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärven kuntasuunnitelma: uusi, ennakkoluuloton ja elinvoimainen

Lisätiedot

TIETO- JA KIRJASTOPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO, luonnos 10.7.2015 (25/421/2015)

TIETO- JA KIRJASTOPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO, luonnos 10.7.2015 (25/421/2015) TIETO- JA KIRJASTOPALVELUJEN AMMATTITUTKINTO, luonnos 10.7.2015 (25/421/2015) KIRJASTOAUTOPALVELUJEN OSAAMISALA Päivi Kuitunen Aikuisten näyttötutkinnot Aikuisten II asteen tutkinnot kaikki näyttötutkintoja

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN

Lisätiedot

Kirjastotäti tulee kylään hanke

Kirjastotäti tulee kylään hanke Kirjastotäti tulee kylään hanke 7.4.2016-31.12.2017 Hankepäivä kirjastoille Kuopion kaupunginkirjastossa 3.10.2017 Sari Hokkanen, Eija Nevalainen 5.10.2017 s. 2 Taustaksi - Mikkelin alueella n. 55 kylää,

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa. Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI

Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa. Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI Avoimet oppimisympäristöt osallistavat teknologia tuo tasa-arvoa Leena Vainio, Omnia Sajos, INARI 24.11.2014 Esimerkkejä oppimisympäristöistä Avara museo - kehitettiin museoammattilaisten aikuispedagogista

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa Marjo Hänninen Varkaus 26.9.2013 Velvoitteita o Nuorisolaki o 7 Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä paikallisten viranomaisten

Lisätiedot

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto

Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot - Oulun kaupunginkirjasto Informaatikot Oulussa muodostavat asiantuntijaryhmän Vastaava informaatikko 5 informaatikkoa 1 pääkirjastossa 2 aluekirjastoissa 2 kombikirjastoissa Koulukirjaston

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Lappi kodiksi seminaari 5.10.2016 Jorma Pietiläinen Pudasjärven kuntasuunnitelma:

Lisätiedot

Rautalampi 18.2.2015

Rautalampi 18.2.2015 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.2.2015 klo 16.00-17.00 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma Juupajoen peruskoulun yhteistyösuunnitelma 2 0 1 7 JOHDANTO Juupajoen kunnan yhteistyösuunnitelma on laadittu osaksi uutta opetussuunnitelmaa. Suunnitelma tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maahanmuuttajakoulutukset joulukuu 2015

Etelä-Pohjanmaan maahanmuuttajakoulutukset joulukuu 2015 Kauhava Järvilakeuden kansalaisopisto Finnish for foreigners Kauhavan kaupungin perusopetus Kortesjärven ja ala-härmän alakoulut, valmistava Alahärmän yläkoulu, nivelluokka Lapua Lapuan kansalaisopisto

Lisätiedot

Työajanseuranta Lapin yleisissä kirjastoissa

Työajanseuranta Lapin yleisissä kirjastoissa Työajanseuranta Lapin yleisissä kirjastoissa Huomioita ja ajatuksia keskustelun pohjaksi Lapin kirjastokokous 27.11.2014 Pasi Rantanen, Rovaniemen kaupunginkirjasto Toteutus - seuranta toteutettiin pääosin

Lisätiedot

Omistajatyyppi Kunta. Asema/titteli Sivistysjohtaja

Omistajatyyppi Kunta. Asema/titteli Sivistysjohtaja Raportointilomake OPH Selvityslomake erityisavustus Yleissivistävä koulutus Kerhotoiminnan kehittäminen Hakijaorganisaation nimi Loimaan kaupunki Postiosoite Kauppalankatu 3, PL 9 Postinumero ja toimipaikka

Lisätiedot

Ritaharjun monitoimitalo

Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo n. 7500 asukkaan alue Oulun pohjoisosassa 700 1 9 lk oppilasta, erityisoppilaat, maahanmuuttajat PK 5 päivähoitoryhmää, joista 4 kokopäivä ja 1 avoin ryhmä.

Lisätiedot

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi

Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:

Lisätiedot

TAKUULLA HYVINVOINTIVOIMALA

TAKUULLA HYVINVOINTIVOIMALA TAKUULLA HYVINVOINTIVOIMALA TAITEESTA JA KULTTUURISTA HYVINVOINTIA Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Takuulla! Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia

Lisätiedot

Lähihoitajaopiskelijat kirjastopalveluiden lähettiläinä

Lähihoitajaopiskelijat kirjastopalveluiden lähettiläinä Lähihoitajaopiskelijat kirjastopalveluiden lähettiläinä Päivi Pahkasalo Kirjastovirkailija Kemin kaupunginkirjasto paivi.pahkasalo(at)gmail.com 040 631 2801 Kirjasto ja digimaailma kotipalveluasiakkaiden

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 22.2.2018 Matti Sarmela PERUSTA Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä?

Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Annika Kattilakoski, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Maahanmuuttajien kotouttaminen

Lisätiedot

Pirkanmaalla Tampere 80, Turku 90 km, Huittinen 20 km 3060 asukasta 90 kotoutunutta Vokissa n. 200

Pirkanmaalla Tampere 80, Turku 90 km, Huittinen 20 km 3060 asukasta 90 kotoutunutta Vokissa n. 200 Pirkanmaalla Tampere 80, Turku 90 km, Huittinen 20 km 3060 asukasta 90 kotoutunutta Vokissa n. 200 ESITYS: Tomi Hyvönen, hanketyöntekijä, vapaaaikatoimi Jari Hjelm, ktj, kirjasto- ja kulttuuritoimi Elina

Lisätiedot

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke

Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke Monikulttuurista kirjastoa etsimässä -hanke 2017-2018 Avin rahoitus 8000 euroa Helena Pohjolainen Pirkko Korhonen Hankkeen tavoitteita Maahanmuuttajien kirjastopalvelujen kehittäminen ja markkinointi.

Lisätiedot

Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla

Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Valtion kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla Monikulttuurisen liikuntakentän uudistaminen seminaari 3.1.2011 Helsinki Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu

Seniorit kartalle. Mervi Vaara Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa Oulu Seniorit kartalle - seniorityötä Oulun kaupunginkirjastossa Mervi Vaara 3.5.2018 Maailma muuttuu Eskoni kirjastojen seniorityö muutoksessa 3.-4.5.2018 Oulu Oulun kaupunginkirjasto Oulun kaupunginkirjasto

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Kunnan keinot kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja Liisa Mikkola, oh, TtM, th, Seinäjoki Seinäjoki lyhyesti Väkiluku 61 491 asukasta (31.12.2015)

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Kirjasto monikulttuurisena kulttuurilaitoksena. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 7.10.2015 Jaakko Tiinanen, Espoon kaupunginkirjasto

Kirjasto monikulttuurisena kulttuurilaitoksena. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 7.10.2015 Jaakko Tiinanen, Espoon kaupunginkirjasto Kirjasto monikulttuurisena kulttuurilaitoksena Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 7.10.2015 Jaakko Tiinanen, Espoon kaupunginkirjasto Lähtökohtana perustehtävä Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kirjasto mukana OPS-prosessissa Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kirjasto mukana OPS-prosessissa Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kirjasto mukana OPS-prosessissa 29.10.2015 Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Koulu on kirjaston tärkein yhteistyökumppani Miksi näin? koulun kautta kirjasto tavoittaa

Lisätiedot

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688 Joroisten kunta Sivu 1 07.01. Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 003006 Opetussuunnitelma 2014-4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 688 6999 VUOSIKATE

Lisätiedot

OPETTAJIEN JA KASVATTAJIEN WEB-KYSELYN 02-03/2015 YHTEENVETO POIMINTOJA, 56 vastaajaa ( 109 yhteensä)

OPETTAJIEN JA KASVATTAJIEN WEB-KYSELYN 02-03/2015 YHTEENVETO POIMINTOJA, 56 vastaajaa ( 109 yhteensä) OPETTAJIEN JA KASVATTAJIEN WEB-KYSELYN 02-03/2015 YHTEENVETO POIMINTOJA, 56 vastaajaa ( 109 yhteensä) Keke ja myönteinen pudasjärvisyys koulujen arvopohjassa Kouluilla paljon yhteistyökumppaneita ja toistuvaa

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta

Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalta Kylähyvinvointi seminaari 21.10.2014 YHTEISÖhautomo-hanke Pohjois-Pohjanmaan Leader-ryhmät Hyvät käytännöt vinkkejä YHTEISÖhautomo-hanke - yhteinen toimintapa koko

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat

Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuva koulu -ohjelma, nuoret ja nuoret urheilijat Liikkuvan koulun tavoitteet Aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä hyvinvoiva koululainen Lisää liikettä vähemmän istumista Oppimisen edistäminen Osallisuuden

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,

Lisätiedot

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 16.1.2010 27.5.2011

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 16.1.2010 27.5.2011 1 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 16.1.2010 27.5.2011 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Koulutuspalvelut 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Työpaja- pedagogiikka

Työpaja- pedagogiikka Työpaja- pedagogiikka LAHTI 28.10.2014 Susanna Palo 28.10.2014 TPY = Valtakunnallinen työpajayhdistys? TEKEMÄLLÄ OPPII -hanke Työpajapedagogiikka Työpajatoiminnan määrittely ja asemointi palvelujärjestelmässä

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi

Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Tunti liikuntaa päivässä. Liikkuva koulu -ohjelma valtakunnalliseksi Liikkuva koulu -ohjelma Valtakunnallinen ohjelma, hallitusohjelman kärkihanke: VN: Tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Lisätiedot

MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA

MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA MEILLÄ TEHDÄÄN VAPAA AIKAPALVELUJEN SUUNNITELMA JOHDANTO Vuoden 2015 aikana on tehty ensimmäinen Alavuden vapaa aikapalveluiden suunnitelma otsikolla Meillä tehdään. Se perustuu kesäkuussa 2014 hyväksyttyyn

Lisätiedot

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1

musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 musiikki elämään Musiikki elämään -aloitusseminaari / Jere Laukkanen 1 Yhdessä olemme enemmän Musiikki elämään -hankkeen aloitusseminaari Lahden ammattikorkeakoulu 26.9.2011 Jere Laukkanen, koulutuspäällikkö,

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Koulutuskalenteri, kevät 2016 Aluehallinnon järjestämä ja rahoittama koulutus OSAAVA-ohjelma

Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Koulutuskalenteri, kevät 2016 Aluehallinnon järjestämä ja rahoittama koulutus OSAAVA-ohjelma Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Koulutuskalenteri, kevät 2016 Aluehallinnon järjestämä ja rahoittama koulutus OSAAVA-ohjelma päivitetty 9.2.2016 Aluehallinnon koulutuskalenterin löydätte osoitteesta

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys ry

Lieksan Somaliperheyhdistys ry Askeleita maahanmuuttajien työllistymiseen Lieksan Somaliperheyhdistys ry www.metkatalo.net Lieksan Somaliperheyhdistys ry perustettu vuonna 2013, jäseniä 150 hlöä yhdistyksen tavoitteena on : auttaa maahanmuuttajia

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan!

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! Arvoisa vastaaja Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! 1) Tämä on vapaaehtoistoiminnan paikalliseen infrastruktuuriin liittyvä kartoitus, joka toteutetaan joulutammikuun

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Sivistyslautakunta 165 09.09.2015 Sivistyslautakunta 243 17.12.2015 Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle

Lisätiedot

Tekes työpaja 24.11.2009 Hajajätevesien käsittely PUHDASTA VETTÄ? Lisäarvoa asiakassuhteista Liiketoimintaa huolloista ja ylläpidosta ESITTELY

Tekes työpaja 24.11.2009 Hajajätevesien käsittely PUHDASTA VETTÄ? Lisäarvoa asiakassuhteista Liiketoimintaa huolloista ja ylläpidosta ESITTELY www. Sivu 1/8 Tekes työpaja 24.11.2009 Hajajätevesien käsittely PUHDASTA VETTÄ? Lisäarvoa asiakassuhteista Liiketoimintaa huolloista ja ylläpidosta Suomen Vesiosuuskuntien Tuki yhdistys sihteeri, Simo

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE 1 Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 1. PALVELUIDEN NYKYTILAN KUVAUS Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen hallinnollinen järjestämistapa vaihtelee kunnittain.

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

Kipinää kansien välistä lukuintoa yläasteikäisille pojille. Esko Nousiainen esko.nousiainen@student.oulu.fi 12.03.2015

Kipinää kansien välistä lukuintoa yläasteikäisille pojille. Esko Nousiainen esko.nousiainen@student.oulu.fi 12.03.2015 Kipinää kansien välistä lukuintoa yläasteikäisille pojille Esko Nousiainen esko.nousiainen@student.oulu.fi 12.03.2015 Omat kokemukset Itse olen erikoistunut vinkkaamaan 16-30 vuotiaille nuorille miehille

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

KUVA (Hirsikampus) Paikallinen oppimaisema- Kasvatusta kestävään elämäntapaan Pudasjärvellä

KUVA (Hirsikampus) Paikallinen oppimaisema- Kasvatusta kestävään elämäntapaan Pudasjärvellä Pudasjärvi- Sininen ajatus, Vihreä elämys Tämä sivusto on luotu Osaava Pudasjärvi hankkeessa, päivitetty pv.kk.vuosi, Pudasjärven opinmaisema- Kasvatusta kestävään elämäntapaan Taustasta ja sivujen tehtävästä

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele Järjestöfoorumi Järjestöfoorumi 11.3.2015 Visio 2025 Rautjärvi turvaa asukkailleen taloudellisten voimavarojen puitteissa laadukkaat lähipalvelut, mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää taajamia turvallisina ja maaseutumaisina

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Palveluketjuajattelua terveyden edistämiseen

Palveluketjuajattelua terveyden edistämiseen Palveluketjuajattelua terveyden edistämiseen Erja Toropainen THM, tutkija, UKK-instituutti Dehko -päivät 2011, Helsinki 1.2.2011 TERVEYDEN EDISTÄMINEN Valtimoterveyttä kaikille Erja Toropainen 14.2.2011

Lisätiedot

Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010

Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010 projekti Suunniteltu toiminta-aika1.11.2009-31.10.2012 Käytännössä toiminta alkoi 1.2.2010 Euroopan pakolaisrahasto (rahoittaja) Rovaniemen kaupunki, koulupalvelukeskus (hallinnointi, omarahoitus) SPR

Lisätiedot

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke Sivu 1 7.11.2012 Anne Laitinen Yleistä hankkeesta Hevoset ja yhteiskunta rajapintoja hanke 15.3.2012 31.12.2014 Toteuttaja Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry

Lisätiedot

Elinvoimakysely Sysmästä

Elinvoimakysely Sysmästä Elinvoimakysely Sysmästä Arvoisa kuntalainen, vapaa-ajan asukas, matkailija, entinen sysmäläinen tai muu Sysmässä kävijä! Sysmän kunta haluaa kartoittaa mielipiteenne Sysmästä ja sen elinvoimasta. Tuloksia

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN (474100,22404 ) HAKEMUSLOMAKE

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN (474100,22404 ) HAKEMUSLOMAKE 12940-2011 Liite 1 TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN (474100,22404 ) HAKEMUSLOMAKE HUOM! Lomakkeiden kenttien välillä tulee liikkua F11-näppäimellä HAKIJAN PERUSTIEDOT Rahoituksen hakija Turun Seudun Työttömät TST

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV. 2016 17 Päivitetty 13.9.16. Koulumme tavoitteet tänä lukuvuotena: TVT:n pedagogisen käytön kehittäminen koulupäivän toiminnallisuuden ja liikunnallisuuden

Lisätiedot

Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta. Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi

Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta. Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi Uusi Kirjastolaki ja asetus 1.1.2017 OKM 2014 kirjastopäivät / Maija Berndtsonin esiselvitys on hänen näkemys,

Lisätiedot

ORIGAMEJA LAPSILLE. Piia Ratilainen

ORIGAMEJA LAPSILLE. Piia Ratilainen Piia Ratilainen ORIGAMEJA LAPSILLE Monikulttuurinen askartelutyöpaja alakouluikäisille Ison Karhun kyydissä maailmalle - hankkeeseen Pudasjärven kaupungissa ORIGAMEJA LAPSILLE Monikulttuurinen askartelutyöpaja

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot