Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma"

Transkriptio

1 Juupajoen peruskoulun yhteistyösuunnitelma

2 JOHDANTO Juupajoen kunnan yhteistyösuunnitelma on laadittu osaksi uutta opetussuunnitelmaa. Suunnitelma tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain. Suunnitelman tavoitteena on taata kaikille kunnan peruskoululaisille tasavertainen mahdollisuus tutustua oman kunnan ja lähiseudun kulttuuri, luonto, liikunta ja maatalous- ja teollisiin kohteisiin. Koulujen yhteistyötahoina toimivat lähialueen yritykset ja yhdistykset peruskoulun aikana. Suunnitelmassa painotetaan paikallisen ja lähialueen toimintakulttuurin tuntemusta ja samalla vahvistetaan suhdetta omaan ympäristöön. YHTEISTYÖKUMPPANIT JA VIERAILUKOHTEET KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA LUONTOKOHTEET Korkeakosken tehdasmiljöö Juupajoen rotko Kallenautio, Lylyn viestimuseo ja Koskenjalka Hyytiälän metsäasema Siikaneva ja Ollinkivi Ryövärinkuoppa Juupavaara ja Himos Kanoottireitit: Kopsamolta Längelmävedelle, Pukalassa ja lähiympäristössä. Juupajoen kultturimaisemaa järvineen

3 Heulakallio Ristijärvellä Seutukunnan kirkot Purnu sekä Tampereen ja Mäntän taidemuseot Lähiseudun uimahallit, kirjastot ja liikuntapaikat Kansallispuistot: Helvetinjärvi, Isojärvi ja Seitseminen YRITYKSET JA YHDISTYKSET Lähialueen toisen asteen oppilaitokset Merikanto opisto ja Oriveden seudun kansalaisopisto OSKO UMP, JPJ-Wood ja Juupajoen yrittäjät Pankit Tarastejärveen jätteenkäsittelylaitos Oriveden seurakunta ja Juupajoen kappeliseurakunta Yhdistykset: koulujen vanhempainneuvostot, nuorisotoimi,4h, Partio, Juupajoen Karjala-Seura, Martat, SPR, Korkeakosken VPK, seutukunnan urheiluseurat, Juupajoen Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistys, kyläyhdistykset, Pirkanmaan maa-ja kotitalousnaiset, Juupajoen maatalousnaiset, Juupajoen Manttaalisäätiö, Lions Club Juupajoki, Oriveden seudun onkijat. Valtakunnalliset kouluikäisille suunnatut tapahtumat ja tempaukset: Koululiikuntaliiton ja eri oppiaineiden ainejärjestöjen toiminta, joihin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.

4 LUOKKA-ASTEKOHTAINEN YHTEISTYÖSUUNNITELMA 1-2 luokat Minä ja lähimetsä. Oman luontosuhteen luominen. Lähiseuturetkeilyä metsään, rannalle ja Juupajoen rotkolle. 2. luokalla yhteistyötä Hyytiälän metsäaseman kanssa. Vierailuja opetussuunnitelman teemojen mukaisiin kohteisiin: maatila, yritys, uimahalli, kirjasto ja kirkko. Leikki- ja puuhapäiviä/tuokioita yhteistyössä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Paikallinen laulu- ja leikkiperinne. Leikitään ja lauletaan yhdessä tuttuja juttuja. Kävellen vierailuja ja retkiä lähelle. Musiikki- ja/tai kulttuurivierailija omassa koulussa tai vierailu esitykseen lähikaupunkiin lukuvuosittain. 3-4 luokat Meidän luokka ja metsä, luonnonsuojelu ja metsässä viihtyminen. Monipuolista liikkumista lähiluonnossa ja ympäristössä. Kävellen ja pyöräillen Korkeakosken kylätaajamassa. Vierailut: maatila, yritys, kirjasto, kirkko ja uimahalli. Koskenjalka ja Korkeakosken tehdasmiljöö. Kallenautiossa ja Hyytiälässä vierailu vuosiluokkien 3. tai 4. aikana. Kotiseutuhistoriaan tutustumista. Musiikki- ja/tai kulttuurivierailija omassa koulussa tai vierailu esitykseen lähikaupungissa. Tutustutaan Suomen kultakauden kansallistaiteilijaan. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa suunnitellaan toiminnallinen päivä/tuokio

5 lukukausittain. Tapahtumaan liittyy ennakkotehtäviä ja vierailun/tapahtuman jälkeen jatkotyöskentelyä. Oppilailla on halutessaan mahdollisuus lähteä koulun kerhojen puitteissa melontaja lasketteluretkille sekä muille liikunnallisille retkille. 5-6 luokat Juupajoen kunta ja sen mahdollisuudet. Metsät ja metsien hyötykäyttö. 5.luokalla yhteistyötä Hyytiälän metsäaseman kanssa. Monipuolista liikkumista lähiluonnossa ja ympäristössä. Kävellen ja pyöräillen Korkeakosken kylätaajamassa. Vierailut: maatila, yritys, kirjasto, kirkko ja uimahalli. Koskenjalka ja Korkeakosken tehdasmiljöö. Kallenautiossa ja Hyytiälässä vierailu vuosiluokkien 5. tai 6. aikana. Kotiseutuhistoriasta laajennetaan ajatusta Suomen ja maailman historiaan. Musiikki- ja/tai kulttuurivierailija omassa koulussa tai vierailu esitykseen lähikaupungissa. Tutustutaan suomalaiseen kansallissäveltäjään. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa suunnitellaan toiminnallinen päivä/tuokiolukukausittain. Tapahtumaan liittyy ennakkotehtäviä ja vierailun/tapahtuman jälkeen jatkotyöskentelyä. Oppilailla on halutessaan mahdollisuus lähteä koulun kerhojen puitteissa melontaja lasketteluretkille sekä muille liikunnallisille retkille. 1-6 luokat alakoulun aikana toteutettavaa toimintaa Vierailu kansallispuistossa, taidemuseossa, elokuvissa, teatterissa ja konsertissa.

6 7. luokka Tarastejärvi 2019, kolmen vuoden välein lukuvuoden viimeisellä kouluviikolla. Mäntän taidemuseot, Joenniemi, kolmen vuoden välein. Kallenautio, ainakin kolmen vuoden välein. Metsäretki lähiseudun luontokohteeseen, vuosittain. Ulkoilu/liikunta päivä, vuosittain. Juupajoen rotko, vuosittain. Ryhmäytysviikon rotkokävely. Lähimetsään tutustuminen. 8. luokka Metsät ja niiden tieteellinen tutkiminen. Yhteistyö Hyytiälän metsäaseman kanssa. Tarastejärvi 2019, kolmen vuoden välein lukuvuoden viimeisellä kouluviikolla. Mäntän taidemuseot, Joenniemi, kolmen vuoden välein. Kallenautio, ainakin kolmen vuoden välein. Metsäretki lähiseudun luontokohteeseen, vuosittain. Ulkoilu/liikunta päivä, vuosittain. Lähisahoille vierailu, UPM ja JPJ-Wood. Lähimetsään tutustuminen. Toisen asteen oppilaitoksiin vierailut. Maatilavierailut. TET, alueen yrityksissä ja toimipaikoissa. 9. luokka Tarastejärvi 2019, kolmen vuoden välein lukuvuoden viimeisellä kouluviikolla. Mäntän taidemuseot, Joenniemi, kolmen vuoden välein.

7 Kallenautio, ainakin kolmen vuoden välein. Metsäretki lähiseudun luontokohteeseen, vuosittain. Ulkoilu/liikunta päivä, vuosittain. Lähimetsään tutustuminen. Toisen asteen oppilaitoksiin vierailut. Muut metsäalan vierailut. TET, alueen yrityksissä ja toimipaikoissa.

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee)

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee) Ruoveden kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Dokumentti on luotu Kulttuurikasvatussuunnitelma. fi-palvelussa: http://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/suunnitelma/ruoveden-kunta-2/ Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat 2018-2019 Tarja Suhonen Lukuvuosisuunnitelman rakenne 1. Opetuksen yleinen järjestäminen 1.1 Johtamisjärjestelmä 1.2 Tiedottaminen 1.3 Työ- ja loma-ajat 1.4 Tuntikehys,

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria.

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria. Isonkyrön kunta Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa kaikille lapsille ja nuorille tasaarvoisen mahdollisuuden kokea monipuolisesti paikallista kulttuuria. Kulttuurikasvatus auttaa lapsia ja nuoria tuntemaan

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset

Sidonnaisuusilmoitukset Sidonnaisuusilmoitukset Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Tarkoituksena on päätöksenteon avoimuuden ja

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

ORIVEDEN OPETUSTOIMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018

ORIVEDEN OPETUSTOIMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 ORIVEDEN OPETUSTOIMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 Oriveden kaupungin lasten ja nuorten lautakunta 18.2.2016 Sisällys 1. Johdanto. 3 2. Kestävän kehityksen määritelmä ja tavoitteet.

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?

Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset

Sidonnaisuusilmoitukset Sidonnaisuusilmoitukset Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Tarkoituksena on päätöksenteon avoimuuden ja

Lisätiedot

KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015

KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015 KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015 Humak on valtakunnallinen Verkostoammattikorkeakoulu HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Opiskelijoita

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTIETOISUUS 1 (5)

YMPÄRISTÖTIETOISUUS 1 (5) 1 (5) YMPÄRISTÖTIETOISUUS Strateginen tavoite 2. Pirkanmaalaiset ymmärtävät ympäristöasioiden tärkeyden ja sitoutuvat ympäristön hyvän tilan edistämiseen. Kansalaiset vaikuttavat ympäristöasioihin sekä

Lisätiedot

Tervetuloa Juupajoelle!

Tervetuloa Juupajoelle! 2 JUUPAJOKI Tervetuloa Juupajoelle! Juupajoki on mukava pieni kunta koillisella Pirkanmaalla, vain 45 minuutin matkan päässä maakuntakeskus Tampereesta. Legendaarinen kantatie 66 sekä kantatie 58 kulkevat

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6. KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.2016 MITÄ Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Suomen Kylätoiminta ry.

Lisätiedot

Lukuvuoden keskeiset tavoitteet / yhteinen toiminta koko 0-1 luokan ja koko Kontiomäen koulun kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi

Lukuvuoden keskeiset tavoitteet / yhteinen toiminta koko 0-1 luokan ja koko Kontiomäen koulun kanssa tavoitteiden saavuttamiseksi KONTIOMÄEN KOULUN ESIOPETUKSEN VUOSISUUNNITELMA 2016-2017 Kontiomäen koulu, 0-1 luokka Kontiomäen koulun toiminta-ajatus on luoda oppimisympäristö, jossa lapsella on mahdollisuus edetä oppimistavoitteisiin

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

PEFC-ryhmäsertifiointi / Itäinen sertifiointialue (Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala) Kriteerin 26 mukainen toimenpideohjelma

PEFC-ryhmäsertifiointi / Itäinen sertifiointialue (Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala) Kriteerin 26 mukainen toimenpideohjelma PEFC-ryhmäsertifiointi / Itäinen sertifiointialue (Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala) Kriteerin 26 mukainen toimenpideohjelma Kuva: Jukka Hujala 1. Johdanto 2. Kriteerin sisältö ja tarkoitus 3.

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

OPETTAJIEN JA KASVATTAJIEN WEB-KYSELYN 02-03/2015 YHTEENVETO POIMINTOJA, 56 vastaajaa ( 109 yhteensä)

OPETTAJIEN JA KASVATTAJIEN WEB-KYSELYN 02-03/2015 YHTEENVETO POIMINTOJA, 56 vastaajaa ( 109 yhteensä) OPETTAJIEN JA KASVATTAJIEN WEB-KYSELYN 02-03/2015 YHTEENVETO POIMINTOJA, 56 vastaajaa ( 109 yhteensä) Keke ja myönteinen pudasjärvisyys koulujen arvopohjassa Kouluilla paljon yhteistyökumppaneita ja toistuvaa

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Kulttuurikasvatussuunnitelma

Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma Utajärvi Hyväksytty: kunnanhallitus / 2017 Työryhmä: Satu Grip, Tarja Vimpari, Maria Oraviita, Minna Grönstrand ja Liisa Virta. Määritelmiä Kulttuuria on kaikki se moninaisuus,

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Korhosen koulun koulukohtainen opetussuunnitelma

Korhosen koulun koulukohtainen opetussuunnitelma Korhosen koulun koulukohtainen opetussuunnitelma 1. Yleistä Korhosen koulu käyttää Sievin kunnan 14.6.2004 hyväksyttyä opetussuunnitelmaa, jota tämä koulukohtainen osio täydentää. Sievin kunnan opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA

KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 1 KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA NIVALAN KAUPUNKI 2018 2 Sisältö 1 Mikä on kulttuurikasvatussuunnitelma?... 3 2 Kulttuurikasvatussuunnitelman arvot ja tavoitteet... 3 3 Kulttuurikasvatussuunnitelman kohderyhmä...

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi: 2015-2016

Koulutoimi. Virat ja toimet. Tuntiresurssi. Koulu: Iisveden koulu. Lukuvuosi: 2015-2016 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2015-2016 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Resurssiopettaja 1 14 h/ vko Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela Nuorisotyökysely 2015 I-piiri Kooste 2VDG Seppo Saarela Kyselyn tarkoitus Kesätehtävä lohkon puheenjohtajille (LPJ) - Klubin hyvinvointikysely ja nuorisotyökysely Perehdyttää LPJ:t lohkonsa klubeihin Yhteistyön

Lisätiedot

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

AUTA KEHITTÄMÄÄN KESKI-SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN KASVATUSTA (KEKE)!

AUTA KEHITTÄMÄÄN KESKI-SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN KASVATUSTA (KEKE)! AUTA KEHITTÄMÄÄN KESKISUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN KASVATUSTA (KEKE)! KYSELY OHJELMAPANKISTA JA KEKE KASVATUKSESTA KESKISUOMESSA Kesytysympäristökasvatushankkeessa on tuotettu ympäristökasvatuskohteiden

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

7. Monikulttuuriset lapset

7. Monikulttuuriset lapset ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA lv 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Ei ole lvsuunnitelmassa 1. Käsittelytiedot 2. Esiopetuksen toiminta-ajatus 3. Esiopetuksen opetussuunnitelma 4. Kasvatuksen ja oppimisen

Lisätiedot

Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto. Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015

Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto. Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015 Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015 Monikulttuuristuva Pudasjärvi Noin 8350 asukasta, Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: VESILAHTI SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Opettajat Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015

Toimintakertomus Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015 Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Toimintakertomus vuodelta 2015 1 Oriveden kaupungin kulttuuripalvelujen tehtävänä on suunnitella, kehittää, tuottaa ja järjestää monipuolisia kulttuuripalveluja ja

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Henkilöstömuutoksia edelliseen vuoteen:

Henkilöstömuutoksia edelliseen vuoteen: Henkilöstömuutoksia edelliseen vuoteen: Fysiikan ja kemian opettajan Riitta Kraftin viransijaisena syksyllä aloitti Jenna Joki- Erkkilä Koulukuraattorina aloitti 1.8. lähtien Kirsi Sarja Koulunkäyntiavustaja

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi

Arviointi: Kannustava ja kehittävä palaute jakson aikana, itsearviointi VALINNAISAINEET LV. 19 20 Liikunta Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen iloa ja yhdessä

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Oy Teiskon Tila ja Loma hanke. Toinen kotisi Teiskossa

Oy Teiskon Tila ja Loma hanke. Toinen kotisi Teiskossa Oy Teiskon Tila ja Loma hanke Toinen kotisi Teiskossa Idea Rakentaa maalle Teiskoon asunto yhteisörahoituksella ja ekorakentamisena. Perustettu yhtiö on nimeltään Oy Teiskon Tila ja Loma Asunnon käyttö

Lisätiedot

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle.

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle. 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Sivistystoimiala Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2019 Hakuaika 11. 21.1.2019 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Lahden kaupungin koulujen A1-kielitarjonta sekä painotetun

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Lasten ja nuorten seuratoiminta Seuratoiminnan aamukahvit Lasten ja nuorten seuratoiminta Lokakuu 2019 https://www.youtube.com/watch?v=suzbtozahwk&feature=youtu.be Koululaisten omaa harrastusviikkoa ovat toteuttamassa: OKM, OPH, Suomen

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA -LIIKUTTAVAN HYVÄ KOULU- www.liikkuvakoulu.fi JYRÄNGÖN KOULU 1,5 sarjainen alakoulu Oppilaita noin 200 Opettajia ja avustajia n. 15 henkilöä Koulussa panostettu koululiikunnan kehittämistoimintaan

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen tehtävänä on myös järjestää kaupungin viralliset juhlatilaisuudet, itsenäisyyspäivän ja veteraanipäivän juhlat.

Kulttuuripalvelujen tehtävänä on myös järjestää kaupungin viralliset juhlatilaisuudet, itsenäisyyspäivän ja veteraanipäivän juhlat. Oriveden kaupungin kulttuuripalvelut Oriveden kaupungin kulttuuripalvelujen tehtävänä on suunnitella, kehittää, tuottaa ja järjestää monipuolisia kulttuuripalveluja ja tukea kulttuurin alalla toimivia

Lisätiedot

MyLife Nuorten hyvinvointimessut 2016 Mynämäki Laurin koulu sekä Koululaisten tapahtuma HaNi-Hallissa

MyLife Nuorten hyvinvointimessut 2016 Mynämäki Laurin koulu sekä Koululaisten tapahtuma HaNi-Hallissa MyLife Nuorten hyvinvointimessut 2016 Mynämäki Laurin koulu 8.10.2016 sekä Koululaisten tapahtuma HaNi-Hallissa 7.10.2016 LC Mietoinen Punainen Sulka 2016-2017 MyLife Nuorten hyvinvointimessut MyLife

Lisätiedot

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN

LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN LAHJAKAS OPPILAS HAASTAA KERHONOHJAAJAN Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 26.9.2011 Apulaisrehtori Arja Makkonen, Kitee KITEE sijaitsee Itä Suomessa, Keski Karjalassa kaupungin

Lisätiedot

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 Liikkuva-koulu Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 KOULUN LIIKUNTAPAIKAT Koulun sali, sorakenttä, tenniskenttä, yleisurheilukenttä, monitoimiareena ja jäähalli. Pienen kävelymatkan päässä

Lisätiedot

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä

Lisätiedot

KULTTUURIPOLKU. Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIPOLKU. Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma. Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma Liite siv.ltk 14.6.2016 61 KULTTUURIPOLKU Raili Takolader: Retkellä. Hankasalmen kunnan taidekokoelma Hankasalmen lasten ja nuorten kulttuurikasvatussuunnitelma 2016-2017 Vahvistettu siv.ltk 14.6.2016:

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2017

JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2017 JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2017 Touhukoulu Ma 5.6. pe 9.6. ja Ma19.6.-23.6.2017 Korkeakoski, koulukeskus 10 11.30 Kopsamon koulu 12 13.30 Lylyn ent. koulun kenttä 14.30 16 Ohjelmassa Liikuntaa

Lisätiedot

Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa

Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa Perusopetukseen valmistava opetus -opetussuunnitelmatyöstä käytäntöön Anne Ojutkangas Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen valmistavassa opetuksessa 23.9.2016 1. Kokkola/Hollihaan koulu Väestö ja kielisyys

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Koulun nimi: Launeen koulu

Koulun nimi: Launeen koulu Koulun nimi: Launeen koulu OPS-iltaa vietettiin Launeen koululla maanantaina 6.10. Paikalla oli 11 oppilasta ja 10 huoltajaa sekä 5 opetushenkilöstön edustajaa. (oppilaskuntaan kuuluu 14 oppilasta) Aluksi

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Liitteet. Liite 1. Aineiston sijoittuminen maakunnittain. Aineisto maakunnittain. Etelä- ja Pohjois-Savo 5 % Keski-Suomi 2 %

Liitteet. Liite 1. Aineiston sijoittuminen maakunnittain. Aineisto maakunnittain. Etelä- ja Pohjois-Savo 5 % Keski-Suomi 2 % Liite 1 Aineiston sijoittuminen maakunnittain. Aineisto maakunnittain Etelä- ja Pohjois-Savo % Keski-Suomi % Satakunta 3 % Pohjanmaa, Etelä- ja Keskipohjanmaa % Pohjois-Pohjanmaa % Varsinais-Suomi % Kymenlaakso

Lisätiedot

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot