PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO"

Transkriptio

1 PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1

2 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 2

3 Lähtökohta kirjalle Jo pitemmän aikaa oli tunne, että minulla on sanottavaa pienen kirjaston kehittämisestä Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 3

4 Mitä (pieni) kirjasto tarjoaa1/3 - pikkulapselle äidinkielen - koululaiselle lukutaidon - työikäiselle tietoa ja virkistystä - kirjallisuus- ja kulttuuritietoa ja -tapahtumia - kaikenikäisille verkkopalvelua ja -osaamista - ikäihmisille vireyttä Luettelin samalla tärkeimmät asiakaskohderyhmät Heille kaikille räätälöidään erilaisia lainaustoiminnan oheispalveluja Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 4

5 Mitä (pieni) kirjasto tarjoaa 2/3 - Pikkulapsille järjestetään satutunteja, nukketeatteria tai lorutuokioita, joissa järjestäjiä voivat olla kirjaston lisäksi MLL tai paikallisen oppilaitoksen lasten- tai nuoriso-ohjaajalinja - Koululaisille annetaan kirjastonkäytön, tiedonhaun ja mediakasvatuksen oppitunteja sekä kirjavinkkausta - Nuorille ja aikuisille järjestetään kirjallisuus- ja lukupiirejä ja kirjailija- ja kulttuuritapahtumia joko yksin tai yleisemmin yhdessä muiden kanssa. Yhteistyötahoja ovat tavallisimmin kunnan kulttuuri- tai nuorisotoimi tai muut alueen kirjastot, esim. pari viikkoa sitten järjestetty Comics24-tapahtuma ja kirjanäyttely nuorisotalolla, tällä viikolla Nuorten kirjastoviikko Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 5

6 Mitä (pieni) kirjasto tarjoaa 3/3 - Ikäihmisille järjestetään virike- ja muistelutuokioita ja tarjotaan sopivaa luettavaa, kuunneltavaa ja katsottavaa, esim. viime talvena nainen sodassa teematilaisuus srk-kodilla ja neljä viriketuokiota palvelukodissa, Kirja ystävälle kirjastosta -palvelu - Pienet kirjastot järjestävät myös verkkotiedonhaun opetusta joko tarvittaessa tai säännöllisesti. Tiekkökirjastoilla on sähköisen asioinnin teemaviikko syksyisin - Jotkut kirjastot järjestävät maahanmuuttajille omaa ohjelmaa Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 6

7 Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen arviointityöryhmän kartoitus syksy kaksitoista yhteistyötahoa 1. Muut kirjastot kuin yleiset kirjastot 2. Koulut: alakoulu, yläkoulu, lukio, ammattiopisto, korkeakoulu, aikuiskoulutus, kansalaisopisto, muu 3. Varhaiskasvatus: päivähoito, lastenkerhot, päiväkerhot, esikouluryhmät 4. Nuoriso: esim. kunnallinen nuorisotoiminta, yhdistykset yms Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 7

8 Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen arviointiryhmän kartoitus syksy Kulttuuri ja taide a. kunnallinen kulttuuritoiminta: musiikki, teatteri, kirjallisuus, kuvataide b. kulttuuriyhdistykset c. kirjaston suora yhteistyö kulttuuritoimijoiden kanssa: yksittäiset taiteilijat, kirjailijat, muusikot, luennoitsijat 6. Muut paikalliset yhdistykset ja yhteisöt: kotiseutuyhdistykset, seurakunnat, muut paikalliset yhteisöt ja yhdistykset Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 8

9 Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen arviointiryhmän kartoitus syksy Ikäihmiset: eläkeläisyhdistykset, vanhainkodit 8. Hyvinvointi ja terveys: palvelutalot, terveyskeskukset ym. julkinen terveydenhuolto, terveyteen ja sairauteen liittyvät yhdistykset, neuvolat, hammashuoltolat, sosiaalitoimi, liikuntatoimi, urheiluseurat 9. Matkailu: matkailuyhdistykset, oppaat 10. Yritykset: paikalliset yritykset ja muut yritykset 11. Valtionhallinto: poliisi, TE-toimisto, taidetoimikunta, muu 12. Muu taho Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 9

10 Pieni kunnankirjasto vaarassa? Pieniä kuntia on 297 (alle as.) ja suuria on kahdeksan (yli as.) Pienen kunnan kirjasto on luultavasti ainoa jatkuvatoiminen kulttuurilaitos paikkakunnalla Kirjaston asema on hyvä, sen takaa yli 80 vuoden kirjastolainsäädännön ja valtionrahoituksen perinne Kirjastopalvelu on vankinta vapaan sivistystoimen palvelua, koska se on saanut aikanaan peruspalvelun statuksen Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 10

11 Kuntien yhteistoiminta Kuntaliiton verkkosivuilta (Kunnat.net.fi): Kerrotaan kuntayhtymistä, joita on 136, kallista ja monesti tehotonta Sopimusyhteistyötä mm. jätehuollossa Ostopalvelua Seutuyhteistyötä mm. elinkeinopolitiikassa Pitäisi mainita edullinen ja kattava kuntayhteistyön muoto, kirjastojen vapaaehtoinen yhteistyö, joka on jatkunut parhaimmillaan jo lähes 30 vuotta Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 11

12 TIEKKÖ-yhteistyö vuodesta 1986 Seitsemän kuntaa, kooltaan alle 2000 as as. Yhteistyön perustana ovat yhteinen kirjastojärjestelmä ja kirjastokortti, yhteinen kotisivu enimmäisenä kimppana alueellinen kirjastostrategia vuodesta 2000, seutukuljetus, vuosittainen toimintakertomus Aineisto- ja lehtihankinnat kilpailutetaan yhdessä Kuusi kertaa vuodessa kokoontuva johtoryhmä Toimivat työryhmät: luettelointi, kirjanvinkkaus, into, seniorinet, kirjastoautotyöryhmä Yhteiset hankkeet ja tapahtumat Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 12

13 Tiekön hankkeita Kirja kantaa, tarina tukee, monivuotinen ja -osainen, palkittu projekti ja samanniminen kirja lasten- ja nuortenkirjastotyön merkitys on korostunut *yhteinen Kirja kantaa -lukudiplomi ja *lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja kahdessa kunnassa Seniorinet-hanke ja -sivusto Into-työryhmän hankkeet, Maahanmuuttaja Tiekön asiakkaana ja Sähköisen asioinnin teemaviikko Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 13

14 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 14

15 Pieni kirjasto Saat tietää lisää pienten kirjastojen yhteistyöstä ja käytänteistä, kun luet Pieni kirjasto murroksessa (Avain 2012) Kiitos! Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 15

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Raportti Päijät-Hämeen ravitsemusterveyden edistämisen suunnitelmaan liittyvän kyselyn tuloksista 2015 Ravitsemussuunnitelman tavoitteissa erittäin tärkeää

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 14 Huhtikuu 14 Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna 14 (26.2.-21.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa. 1.3.2011-31.12.2013 Projektipäällikkö Raija Keuro Projektikoordinaattori Leena Lehtinen

Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa. 1.3.2011-31.12.2013 Projektipäällikkö Raija Keuro Projektikoordinaattori Leena Lehtinen Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa 1.3.2011-31.12.2013 Projektipäällikkö Raija Keuro Projektikoordinaattori Leena Lehtinen Henkilöstövoimavarojen kehittäminen - osaamisalueen toiminta KT Kuntatyönantajat

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

Kaarinan kirjaston palvelut ikääntyville. Eilen Tänään - Huomenna

Kaarinan kirjaston palvelut ikääntyville. Eilen Tänään - Huomenna Kaarinan kirjaston palvelut ikääntyville Eilen Tänään - Huomenna Ikääntyvien palvelut Kotipalvelua on tehty yhtäjaksoisesti 1980- luvulta lähtien. Palvelujen nykytilan kartoitus ja kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Aluekohtainen grafiikka-aineisto 1/ 2 Eri tekijöiden vaikutus - Alueella on kasvukeskus 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % 1 3 2 % 3 3 2 41 % 3 3 3 3 3 5 % 42 % 2 Eri tekijöiden vaikutus - Markkinoiden läheisyys

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto. Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015

Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto. Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015 Ison Karhun kyydissä maailmalle -kiertue Monikulttuurinen kirjastoauto Pudasjärven kaupunginkirjasto Kirjastoauto Iso Karhu 2015 Monikulttuuristuva Pudasjärvi Noin 8350 asukasta, Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013 Kunnallisten palvelujen tarjonta tulevaisuudessa Kysely markkinakadulla 20 Kysely tehtiin Kajaanin markkinakadulla. 6.7.20 Kyselylomakkeita oli jaossa eri puolueiden markkinapaikoilla Kysely oli osittain

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015

TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 TERVEEMPI ITÄ-SUOMI 2013-2015 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päätavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2015. Asian on valmistellut sivistysjohtaja.

Sivistyslautakunnan laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2015. Asian on valmistellut sivistysjohtaja. Sivistyslautakunta 140 10.12.2014 Sivistyslautakunta 13 18.02.2015 Sivistyslautakunta 78 19.08.2015 Sivistyslautakunnan laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2015 361/04.042/2012 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2013. Maaliskuu 2013

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2013. Maaliskuu 2013 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely Maaliskuu Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna (12.2.-1.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla Vastaajia

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 15 Taustaa Kysely toteutettiin huhtikuussa 15 (1.-17.4.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Kunnan keinot kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja Liisa Mikkola, oh, TtM, th, Seinäjoki Seinäjoki lyhyesti Väkiluku 61 491 asukasta (31.12.2015)

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

OPINMÄKI SUURPELLON SYDÄN. Kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä InnoSchool -tutkimushankkeen kutsuseminaari 18.1.2011

OPINMÄKI SUURPELLON SYDÄN. Kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä InnoSchool -tutkimushankkeen kutsuseminaari 18.1.2011 OPINMÄKI SUURPELLON SYDÄN Kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä InnoSchool -tutkimushankkeen kutsuseminaari 18.1.2011 Opinmäki luomassa Suurpellon yhteisöä Keskeinen kohtaamispaikka Suurpellon ytimessä Rakentaa

Lisätiedot

Mosaiikki - alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontaprojekti 1.10.2008 28.2.2011

Mosaiikki - alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontaprojekti 1.10.2008 28.2.2011 Mosaiikki - alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontaprojekti 1.10.2008 28.2.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Alueen maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäiseminen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon.

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon. SIVISTYSTOIMI Sitovat tavoitteet, niiden tavoitetaso sekä toteutumisen arviointi Liite käyttösuunnitelmaan 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO 1. Sivistystoimi toimii kaupungin Aino Health Management

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

Sivistysosaston osavuosiraportti 1-8/2014

Sivistysosaston osavuosiraportti 1-8/2014 Sivistysosaston osavuosiraportti 1-8/2014 Sivistysosasto Tasaisen kulutuksen mukaan sivistysosaston sitovuustasoilla on pysytty talousarvion asettamissa rajoissa. Koululaiset ovat osallistuneet kunnan

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee)

Ateljeet ja taiteilijakodit: Asunta-ateljee (Heikki Asunnan taiteilija-ateljee), Kalela (Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee) Ruoveden kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Dokumentti on luotu Kulttuurikasvatussuunnitelma. fi-palvelussa: http://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/suunnitelma/ruoveden-kunta-2/ Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Täydellinen liikuntakuukausi www.liikkuvamikkeli.fi fb: Täydellinen liikuntakuukausi

Täydellinen liikuntakuukausi www.liikkuvamikkeli.fi fb: Täydellinen liikuntakuukausi Täydellinen liikuntakuukausi www.liikkuvamikkeli.fi fb: Täydellinen liikuntakuukausi Elä Sinäkin Liikkuen! Asukkaiden osallistaminen hyvinvoinnin tuottamiseen Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020.

Lisätiedot

Hallinnon tehtävänä on johtaa, ohjata ja koordinoida sivistyspalvelujen järjestämistä siten, että toiminta on mahdollisimman tuloksellista.

Hallinnon tehtävänä on johtaa, ohjata ja koordinoida sivistyspalvelujen järjestämistä siten, että toiminta on mahdollisimman tuloksellista. 31 SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisen jatkuvaa henkistä kasvua, vastata kasvun tarpeisiin ja kuntalaisten lisääntyvän koulutustarpeen ja vapaa-ajan tuomiin haasteisiin.

Lisätiedot

Koulun ja nuorisotyön yhteistyömuotoja

Koulun ja nuorisotyön yhteistyömuotoja Koulun ja nuorisotyön yhteistyömuotoja Tuula Hohenthal, Centria amk Projektitutkija, Future School Research Second Wave, osahanke 1 b, Teppo Knuutinen, yhteisöpedagogiopiskelija Aineisto Esitys on koostettu

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Maahanmuuttajat maaseudun arjessa hanke jatkaa Maahanmuuttajat kylille -hankkeen hyvien käytäntöjen jalkauttamista

Lisätiedot

Kulttuuriluotsien kanssa kirjastoon ja taide-elämyksiin

Kulttuuriluotsien kanssa kirjastoon ja taide-elämyksiin Kulttuuriluotsien kanssa kirjastoon ja taide-elämyksiin 15.4.2016 Taide tekee hyvää ja kulttuuri kuuluu kaikille Kulttuuriluotsitoiminnalla Mahdollistetaan kulttuuri ja taide-elämyksiä kaupunkilaisille,

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 9.9.2014 HANKKEEN TAVOITTEITA Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lähipalveluiden järjestämissuunnitelman

Lisätiedot

SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000

SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000 SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000 2000 Yleisteokset 193 12 19 224 Filosofia, psykologia 234 3 18 255 Uskonto 258 13 19 290 Sosiologia, tilastotiede 137 6 31 174 Politiikka, kansantalous 474 22 183 679

Lisätiedot

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/

Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Oulun Turvallisuusohjelma 2013-2016 http://www.ouka.fi/oulu/turvallisuus/ Sisäinen turvallisuus ja kolmas sektori Kansallinen turvallisuusseminaari Oulussa 10.11.2015 Riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas,

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja

Lisätiedot

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitoksen nimi Täyttäjän sukunimi Täyttäjän etunimi Puhelin esim. 015-12345678 Faksi esim. 015-12345678 Päivämäärä esim. 01032013

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2016. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 16.3.2016. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2016. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 16.3.2016. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2016 Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 16.3.2016 www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden

Lisätiedot

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu

Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus. 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeet ja henkilöstön saatavuus 9.2.2012 Eväitä työelämän ja koulutuksen kohtaamiseen Riikka-Maria Yli-Suomu Kunnallinen henkilöstö 434 000 Järjestystoimi 1,9 % Sosiaalitoimi

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus. Päiväkodit

Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus. Päiväkodit Alle kouluikäiset (varhaiskasvatus ja neuvolat) Kohderyhmä Tavoite ja toteutustapa Järjestäjä / vastuutaho Ajoitus Varhaiskasvatuksen ja neuvoloiden henkilökunta Lapset Liikenneturvallisuusmateriaalin

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Nuoret palveluiden käyttäjinä Itä- Suomessa

Nuoret palveluiden käyttäjinä Itä- Suomessa Nuoret palveluiden käyttäjinä Itä- Suomessa Jussi Ronkainen Juvenia nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Mikkelin ammattikorkeakoulu Itä-Suomen nuorisopuntari Verkkokysely 15-25 vuotiaille nuorille

Lisätiedot

Ritaharjun monitoimitalo

Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo n. 7500 asukkaan alue Oulun pohjoisosassa 700 1 9 lk oppilasta, erityisoppilaat, maahanmuuttajat PK 5 päivähoitoryhmää, joista 4 kokopäivä ja 1 avoin ryhmä.

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 16.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Miten kuntien hyvinvointi- ja turvallisuustyötä kehitetään? Sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari Mikkeli, Itä-Suomen AVI, 5.9.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta 25.10.2011 Kaarina Kursukangas-Hourula 28.10.2011 1 Nykyinen toimintamalli V. 2010 alusta Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT SYKSY 211 Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS VTK Anna Laiho Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ...4 2. SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNNISSA....5 2.1 Tehdyt säästötoimet.5

Lisätiedot

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi>

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi> Kysy kirjastonhoitajalta Linkkikirjasto Tiedonhaun portti Frank-monihaku kirjastot.fi> : Tiedonhaku-kanava Kaikki hakupalvelut ja hakutavat { www.kirjastot.fi/tiedonhaku Tiedonhaku-kanava kokoaa yhteen

Lisätiedot

Arkkitehtuuriverkosto toimija, kokonaisarkkitehtuurin edistämisessä

Arkkitehtuuriverkosto toimija, kokonaisarkkitehtuurin edistämisessä Arkkitehtuuriverkosto toimija, kokonaisarkkitehtuurin edistämisessä Kasvatus, esi- ja perusopetus, toinen asete (lukio- ja ammatillinen) sekä aikuiskoulutus Kurttu seminaari 30.9.2013 Leena Kononen 1 Yhteistyön

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA Sosiaali- ja terveyspalvelualan toimijoiden liiketoimintaosaamisen tutkimus- ja kehittämistarpeita kartoittava selvitys Tutkija Eevaleena Mattila

Lisätiedot

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä

Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Tulevaisuuden kirjasto keskustelu Otakantaa.fi:ssä Kooste keskustelun sisällöstä Oili Salminen Oikeusministeriö demokratian vastuualue 3.12.2008 Otakantaa.fi-esittely Verkkofoorumi, jossa kansalaiset voivat

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus tänään, tulevaisuuden näkymiä ja haasteita Ammatillisen erityisopetuksen yhteistyö sekä Ammattiopisto Luovi

Ammatillinen erityisopetus tänään, tulevaisuuden näkymiä ja haasteita Ammatillisen erityisopetuksen yhteistyö sekä Ammattiopisto Luovi Ammatillinen erityisopetus tänään, tulevaisuuden näkymiä ja haasteita Ammatillisen erityisopetuksen yhteistyö sekä Ammattiopisto Luovi Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 23.11.2010, Oulu

Lisätiedot

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014

Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija 26.8.2014 Lähipalveluiden määrittely ja asukkaiden osallisuus Riitta Pylvänen Hankesuunnittelija HANKKEEN TAVOITTEITA Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden lähipalveluiden järjestämissuunnitelman

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Mikan esitys ja Kirjastot ja media raportti on Laatu-hankkeen wikissä. (http://laatuakirjastoon.wikispaces.com/)

Mikan esitys ja Kirjastot ja media raportti on Laatu-hankkeen wikissä. (http://laatuakirjastoon.wikispaces.com/) Laatu-hanke, Teemaryhmä C (mediakasvatus ja tietoyhteiskuntapalvelut), kokoontuminen 18.4.2013 klo 10.00-14.00 Kouvolan kaupunginkirjaston Mediamajassa Paikalla:,Marja Tervonen (Kouvola), Annukka Harjula

Lisätiedot