Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti uudisrakentajalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti uudisrakentajalle"

Transkriptio

1 Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti uudisrakentajalle

2 Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti uudisrakentajalle SISÄLTÖ Piha on investointi, jonka arvo kasvaa vuosien myötä 3 PIHASUUNNITTELU 1. Mikä se pihasuunnitelma oikeastaan on? 4 2. Mitä pihan suunnittelu maksaa? 5 3. Valmis talopaketti ja pihasuunnittelu? 6 4. Miksi piha pitäisi suunnitella jo ennen kuin taloa aletaan rakentaa? 7 5. Mitä tietoja pihasuunnittelija tarvitsee? 8 6. Miten pihasuunnitelman tekeminen etenee? 9 PIHAN RAKENTAMINEN Suunnittele myös pihan rakentaminen huolella Miten piharakentaminen etenee? Tontilla oleva kasvillisuus on hyvä hyödyntää ja se tulee ottaa huomioon jo pihaa suunnitellessa Mitä piharakentajalta tulee odottaa? 13

3 PIHA ON INVESTOINTI, JONKA ARVO KASVAA VUOSIEN MYÖTÄ Viheraluerakentajien yhdessä Kiviteollisuusliiton ja Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n kesällä 2008 kanssa teettämän tutkimuksen mukaan 98 prosenttia tutkimukseen vastanneiden omakotipihojen asukkaista kertoi, että hyvin rakennettu piha lisää kodin viihtyisyyttä. Samassa tutkimuksessa 99 prosenttia uskoi, ettei investointi mene hukkaan, vaan pihaan sijoitetut rahat tulevat takaisin kiinteistön arvonnousuna. Viheraluerakentajat ry Laadukkaasti ja monipuolisesti suunniteltu, rakennettu ja hoidettu piha on oleellinen osa nykypäivän omakotiasumista. Rakennukseen ja ympäristöön hyvin suunnitellulla pihalla on monia myönteisiä vaikutuksia. Laadukas piha nostaa kiinteistön arvoa ja hyvin hoidettu piha nopeuttaa omalta osaltaan kiinteistön myyntiä tulevaisuudessa. Hyvä suunnitelma auttaa välttämään virheinvestoinnit sekä säästää aikaa ja rahaa. Pihasuunnitelman avulla tiedät, mitä olet tekemässä ja voit jakaa toteutuksen osiin tai teettää pihasi kerralla avaimet käteen -urakkana. Ammattilaisen antamat ohjeet mahdollistavat kustannussäästöjä. Viheralan ammattilaisen käyttö heti tontinluovutuksen yhteydessä ja rakennuksen sekä tontin suunnitteluprosessin aikana on hyvin perusteltua. Pihasuunnittelu olisi hyvä aloittaa jo silloin, kun tontti on hankittu. Tontin kaivuvaiheessa voidaan tällä tavoin meneteltynä hoitaa monta asiaa sujuvasti samalla kertaa. Uudistalon pihan teettäminen maksaa keskimäärin Pihan rakentamisen kustannuksista aina kokonaisuus ratkaisee ja ainoastaan tarjouspyynnöllä saa kohteelleen tarkan hinnan. Piharakentamiseen kannattaa varata budjetissa n % kiinteistön arvosta. Yleisesti kokonaiskustannuksista n. puolet on työn ja puolet materiaalien osuutta. Kun rakentamisen kokonaisbudjetti on tiedossa, pihasuunnitelma on helpompi laatia. Suunnittelun osuus on tästä noin 5 10 %.

4 PIHASUUNNITTELU 1. MIKÄ SE PIHASUUNNITELMA OIKEASTAAN ON? Yllättävän usein pihasuunnitelma mielletään pelkäksi istutussuunnitelmaksi eli kuin se koskisi vain pelkkää pihalle istutettavaa kasvillisuutta. Istutussuunnitelma on toki osa suunnitelmaa, mutta on vain pieni osa kokonaisuutta. Ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma on paljon enemmän. Se on kokonaisuus, jonka asiakas ja suunnittelija ovat yhdessä hyväksyneet. Pihasuunnitelmaan sisältyy varsinaisen rakennussuunnitelman lisäksi mm. määräluettelot pintamateriaaleista, kasveista ja kalusteista, työn tekemistä ohjeistava vihertyöselostus sekä pihan hoito-ohjeet. Tämä suunnitelma-asiakirjakokonaisuus tarvitaan etenkin, jos pihan rakentaa ulkopuolinen viherrakentaja. Pihasuunnitelman avulla hän tekee tarjouksen pihan rakentamisesta ja sen avulla pystyy myös pihan toteuttamaan. Suunnitelma voi sisältää myös asiakkaan tarpeista riippuen leikkaus- ja detaljikuvia sekä 3D-kuvat tulevasta pihasta ja se ohjeistaa myös pihan hulevesien ohjausta ja mahdollista pidättämistä ja imeyttämistä tontilla. Hyvä pihasuunnitelma ottaa huomioon asiakkaan yksilölliset huomiot ja sisältää myös pitkän tähtäimen ajattelua. Esim. miten vaikkapa trampoliinin paikkaa hyödynnetään sitten, kun trampoliinia ei enää tarvita. Suunnitelmassa on mietitty materiaalit ja muodot rakennukseen ja ympäristöön sopivaksi ja kasvivalinnoissa on koko kasvukauden jatkumo niin kukinnasta syysväreihin. Pihasuunnitelman avulla tiedät, mitä olet tekemässä ja voit jakaa toteutuksen osiin tai teettää pihasi kerralla avaimet käteen -urakkana.

5 2. MITÄ PIHAN SUUNNITTELU MAKSAA? Suunnitelman hinta riippuu siihen käytetystä ajasta, suunnittelijan koulutuksesta ja kokemuksesta. Pihasuunnittelun hinnoittelussa lähtökohtana on kohteen suunnitteluun kuluva aika. Suunnittelutyön verollinen tuntihinta on n /h Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry:n suositusten mukaan. Esimerkkejä suunnitteluhinnoista: luonnossuunnitelma, jossa on esitetty pihan tilat ja toiminnot sekä istutukset alueittain, tontin koosta riippuen alkaen 600 toteutussuunnitelma, jossa on määritelty tarkasti kasvit ja materiaalit, pinnanmuodot ym. pihan koosta ja maastosta riippuen alk tarkat rakenne- ja detaljipiirustukset alkaen 300 työselostus alkaen 250 konsultointikäynti voi kestää tunnin ja maksaa esimerkiksi Oheiset hinnat ovat suuntaa antavia. Hinnat kattavat suunnittelijan palkan lisäksi kaikki toimiston yleiskulut, kuten hallinto-, tietotekniikka- ja markkinointikulut, toimitilavuokrat, lakisääteiset eläke- ja vakuutusmaksut, verot ym. yritystoiminnan kulut.

6 3. VALMIS TALOPAKETTI JA PIHASUUNNITTELU? Markkinoilla on tarjolla talopaketteja, joiden toimitussisällössä myydään samaan hintaan pihan nurmetus ja kulkuväylien sorastus. Tontille levitetään kasvualusta (harvoin riittävästi) ja kylvetään mahdollisesti halvin nurmiseos. Totuushan on, että siten kun pihaa jossain vaiheessa oikeasti rakennetaan niin ei siitä nurmikosta kauheasti iloa ole. Todennäköisesti koko nurmikko myllätään sekaisin ja se menee uusiksi - eli rakennusvaiheessa on tehty turhaa työtä ja maksettu ihan turhasta. Huomoi myös, että ns. avaimet käteen -talopaketti ei sisällä pihasuunnitelmaa eikä pihan rakentamista valmiiksi. Huomioi nämä asiat, ennen kuin teet talokaupat: kysy onko talotoimittajalla tarjota pihasuunnittelupalveluja (oma suunnittelija tai yhteistyökumppani)? odota tontin maaperätutkimusten tulokset ennen kuin lyöt kaupat lukkoon (tarjotut maatyöt voivat olla alimitoitetut esim. saviseen, voimakkaasti routivaan maaperään. Uudelleen lasketut maatyöt voivat tuoda jopa kymmenien tuhansien eurojen lisälaskun rakennusprojektiisi) talokauppias ei välttämättä tunne uusimpia pihamateriaaleja eikä pysty tarjoamaan sinulle kilpailukykyisimpiä tuotteita ja materiaaleja (toimitussisältöön myyty pihakivi tai muut pintamateriaalit ei välttämättä ole rakennukseen ja ympäristöön sopivin vaihtoehto ja kivien muuttaminen aiheuttaa lisäkustannuksia) usean talovalmistajan oleskeluterassit ovat auttamattoman pienet. Jos haluat viettää aikaasi kesällä terassilla olisi sen vähimmäiskoko oltava 3x3 m. tarpeeksi sähkövetoja joka ilmansuuntaan eli jos pihasuunnitelmaa ei tehdä rintarinnan talon suunnittelun kanssa, voi unohtua, että myös pihalla tarvitaan valaisimet. Syksy on meillä pitkä ja pimeä.

7 4. MIKSI PIHA PITÄISI SUUNNITELLA JO ENNEN KUIN TALOA ALETAAN RAKENTAA? Viheralan ammattilaiseen kannattaa ottaa yhteyttä heti, kun olet saanut tontin tai viimeistään siinä vaiheessa, kun aloitat rakennusten suunnittelun. Saatat ajatella, että ei pihalla ole vielä tässä vaiheessa niin väliä, mutta rinnakkain suunnittelu mahdollistaa mm. sen, että: pihasuunnittelija voi yhdessä arkkitehdin kanssa miettiä rakennuksille parhaan sijainnin suunnittelija näkee säilyttämisen arvoiset alueet ja puut ja ohjeistaa siirrettävän kasvillisuuden suojaamisen eli hyvin suunniteltu piha huomioi tontin luontaiset vahvuudet ja rajoitteet. suunnittelija määrittelee, mihin kohtaan tonttia kaivumassoja voidaan kasata rakennustyön ajaksi ja kuinka niitä myöhemmin voidaan hyödyntää pihan rakentamisessa suunnittelija ohjeistaa mihin rakennetaan työmaan aikainen suoja-aita, jos tontilla on luonnonmaastoa, joka halutaan säilyttää. pihavalaistus ja sähköjen tarve on tiedossa jo rakentamisen alkuvaiheessa valmiiksi perustetut terassit ja piharakennukset on helpompi toteuttaa myöhemmin ammattilainen pystyy antamaan hyviä ohjeita työn edetessä sekä kertomaan erilaisista vaihtoehdoista suunnitelma määrittelee pihan rakentamiskustannukset ja hoitotöiden määrän yksityiskohtaisen pihasuunnitelman pohjalta saadut rakentamistarjoukset ovat vertailukelpoisia niin hinnaltaan kuin sisällöltään rakentajana saat selvää rahallista säästöä, kun karkeat pinnanmuotoilut tehdään jo talon pohjien kaivun yhteydessä ja suunnitellut kulkureitit ja istutusalueet voidaan kaivattaa valmiiksi Maatöiden siirtäminen talon valmistumisen jälkeiseen aikaan voi nostaa niiden kustannukset jopa kuusinkertaiseksi. Tämä johtuu siitä, että pihalla ei voida enää siinä vaiheessa kaivaa isoilla koneilla ja työ on hidasta, kun pihalla pitää varoa kaapelointeja, rakennuksia, routaeristyksiä jne.

8 5. MITÄ TIETOJA PIHASUUNNITTELIJA TARVITSEE? Suunnittelutyölle varataan aina riittävästi aikaa. Se on prosessi, jonka lopputuloksena on kaunis ja toimiva kokonaisuus. Mitä tarkemmat taustatiedot suunnittelija saa, sen helpompi on laatia tarkka ja toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Mitä siis tarvitaan? pihaprojektin budjetti (kannattaa varata budjetissa n % kiinteistön arvosta) asemapiirustus sekä rakennusten pohja- ja julkisivupiirustukset tontin maaperätiedot kartoitustiedot eli tontin korkomaailma, vesijohto ja viemärilinjat, sähkökaapeleiden linjat, tieto säilytettävistä kasveista ja rakenteista valokuvia kohteesta (jos kyseessä ns. etäkohde) luettelo asioista, joita tilaaja pihaltaan haluaa (tyyli, toiminnalliset tarpeet, värimaailma, toivekasvit jne.) erityishuomioitavat asiat (lemmikkieläimet, esteettömyys, allergiat, maalämpö, lumi, säilytettävä kasvillisuus ja rakenteet) rakentamisaikataulu ja rakentamisen toteutus Listaa paperille asioita, joita toivot pihallesi. Näin ne on helppo antaa suunnittelijalle, kun pidätte aloituspalaverin. Toinen hyvä keino omien ideoiden ja unelmien aukaisemiseen on Pinterest -palvelu ( Voit lähettää ideakansiosi suoraan suunnittelijalle

9 6. MITEN PIHASUUNNITELMAN TEKEMINEN ETENEE? asiakas ottaa yhteyttä suunnittelijaan ja sopivat tarpeen mukaan tapaamisesta suunnittelija laatii tarjouksen suunnittelutyöstään asiakas hyväksyy tarjouksen suunnittelija laatii pihasuunnitelmaluonnoksen sillä tarkkuudella, jonka lähtötiedot sallivat luonnos esitellään asiakkaalle ja tehdään tarvittavat muutokset ja lisäykset suunnitelma-asiakirjat eli valmis pihasuunnitelma, työselitys ja määräluettelot Suunnittelija voi toimia myös rakennuttajana ja valvojana. Tällöin hän laatii urakkalaskenta-asiakirjat ja kilpailuttaa viherurakan sekä valvoo viherurakan toteuttamisen.

10 PIHANRAKENTAMINEN SUUNNITTELE MYÖS PIHAN RAKENTAMINEN HUOLELLA Omakotitalon pihankin rakentaminen vaatii huolellista suunnittelua. Paras tulos saavutetaan kun piharakentaminen aloitetaan jo heti tontin perustusvaiheessa. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että pihan rakentaminen jätetään vasta omakotitalon valmistumisen jälkeiseksi huoleksi, jolloin pitkästä urakasta väsynyt ja budjettinsa loppuun kuluttanut rakentaja ei välttämättä jaksa enää panostaa siihen tarpeeksi. Pihanrakentaminen maksaa - tekivätpä työt ammattilainen tai pihanomistaja itse. Oman hintamenekkinsä muodostavat maansiirtokalusto ja pihaan tarvittavat materiaalit. Myös työ maksaa omakin. Pihan perustamistyöt kannattaa tehdä valmiiksi, vaikka pihan lopullinen toteuttaminen olisikin jaettu tuleville vuosille. Huonosti rakennettu piha vaatii jälkikäteen kalliin ja aikaa vievän uudelleenkunnostamisen, joten kannattaa ehdottomasti tehdä työ kerralla kunnolla. Maarakennustyöt eli hinta maatöiden osalta voi huonoimmassa tapauksessa olla kuusinkertainen, kun pohjarakenteiden yms. kaivuu tehdään vasta talon rakentamisen jälkeen.

11 1. MITEN PIHARAKENTAMINEN ETENEE? Pihan varsinainen rakentaminen aloitetaan aina kovista pintamateriaaleista ja rakenteista; kiveyksistä, muureista, terasseista ym. Kovien rakenteiden rakentamisen aikana tulee varmistaa, että suunnitelluille kasvillisuusalueille jää riittävä kasvualustatilavuus. On tärkeää, että pihan kovat rakenteet rakennetaan oikeassa työjärjestyksessä. Valmiit rakenteet saattavat estää pääsyn rakennuskohteeseen. Pihan valaistuskaapelointi on hyvä tehdä kovien rakenteiden yhteydessä, jotta pihassa tehtävät kasvualustatyöt eivät vaurioita johtoja. Kovat rakenteet vievät yleensä pihan rakentamisesta suurimman ajan. Nurmikonteko ja istutustyöt ovat yleensä viimeisiä työvaiheita. Tämä työjärjestys on perusteltua myös siksi, että kasvillisuusalueiden valmistuttua niiden hoito alkaa heti. Eli ei ole järkeä rakentaa ja hoitaa nurmikkoa, joka mahdollisesti muutaman kuukauden jälkeen myllätään auki kivitöiden ja istutusalueiden kaivuun vuoksi. Hoidosta kannattaa pyytää piharakentajalta ohjeet, miten pihassa olevia kasveja, nurmikkoa ja kovia materiaaleja hoidetaan. Kaikessa rakentamisessa on muistettava myös se, ettei pihan pintavesiä saa ohjata naapureiden puolelle.

12 2. TONTILLA OLEVA KASVILLISUUS ON HYVÄ HYÖDYNTÄÄ JA SE TULEE OTTAA HUOMIOON JO PIHAA SUUNNITELLESSA Jos tontille jää puustoa, on hyvä tietää, että monet kasvit, esimerkiksi koivut, vaahterat, pihlajat ja kuuset kestävät erittäin huonosti juuristotäyttöä. Kannattaa tarkkaan arvioida, onko jäljelle jäävä puusto todella säästämisen arvoista. Jos puusto on kasvanut tiheässä, harventaessa puusto voi menettää maisemalliset arvonsa. Yksittäiset puut saattavat olla arvokkaita säästää, koska isokokoisen puun ikä on kymmeniä vuosia uutta vastaavaa ei rahallakaan saa. Toisaalta jos puuston joutuu uusimaan, sen hankintakustannus on kokonaiskurakassa vain pieni osa. Säästettävä kasvillisuus ja mahdollinen maa-alue, esimerkiksi pintamaa tai kosteikko, on suojattava huolellisesti ennen rakennustöiden käynnistymistä. Kasveja ei kannata aina hakea sieltä, mistä ne saa halvimmalla. Alan erikoisliikkeissä kasveja hoidetaan päivittäin - päinvastoin kuin halpamarkettien pihalla, jossa kasvit saattavat lojua viikkotolkulla kuljetushäkeissä ilman minkäänlaista hoitoa. Kannattaa aina suosia paikallisten taimistojen taimia, jotka ovat selvinneet mahdollisesti jo useammankin talven taimiston hoivissa päinvastoin kuin ulkomaiset taimet, jotka tulevat rekan kyydissä suoraan esim. Hollannista saman kesän myyntiin. Nurmialue ei ole helppohoitoinen, vaikka näin se usein mielletään. Se vaatii jatkuvaa hoitoa viikoittaisen leikkaamisen, lannoitukset jne. Suosi nurmikon sijasta maanpeitekasveja, pensasryhmiä sekä perennaistutuksia. Muista, että vaikka siirtonurmi on heti näyttävän näköinen, se ei ole valmis. Se vaatii ensimmäisen kasvukauden ajan ihan yhtä paljon kastelua kuin kylvönurmikko, jotta se juurtuu paikoilleen.

13 3. MITÄ PIHARAKENTAJALTA TULEE ODOTTAA? Viheraluerakentajat ry suosittelee, että piharakentamisesta pyydetään tarjous tai kustannusarvio laskutusperusteineen viherrakennusyritykseltä. Viherrakennusyrityksen kanssa tehdään urakkasopimus, esimerkiksi RT- Pientalon piharakentamisen urakkasopimus. Viherrakennusyrityksen tulee esittää työstä aikataulu. Viherrakennusyrityksen tulee aina esittää todistus yhteiskunnallisten velvollisuuksien hoitamisesta.

Vinkkipaketti uuden pihan rakentajalle

Vinkkipaketti uuden pihan rakentajalle Vinkkipaketti uuden pihan rakentajalle Vinkkipaketti uuden pihan rakentajalle Sisältö Piha on investointi, jonka arvo kasvaa vuosien myötä 3 PIHASUUNNITTELU Mikä pihasuunnitelma on? 4 Mitä pihan suunnittelu

Lisätiedot

PIHASUUNNITTELUN JA RAKENTAMISEN OPAS. Viherympäristöliitto ry Viheraluerakentajat ry Viheraluesuunnittelijat ry

PIHASUUNNITTELUN JA RAKENTAMISEN OPAS. Viherympäristöliitto ry Viheraluerakentajat ry Viheraluesuunnittelijat ry PIHASUUNNITTELUN JA RAKENTAMISEN OPAS Viherympäristöliitto ry Viheraluerakentajat ry Viheraluesuunnittelijat ry HYVÄ PIHA SYNTYY PIHASUUNNITELMASTA 1. MIKSI PIHASUUNNITELMA KANNATTAA TEHDÄ? hyvä suunnitelma

Lisätiedot

Yhteystiedot: Viherympäristöliitto ry www. vyl.fi Viljatie 4 B, 00700 Helsinki

Yhteystiedot: Viherympäristöliitto ry www. vyl.fi Viljatie 4 B, 00700 Helsinki Yhteystiedot: Viherympäristöliitto ry www. vyl.fi Viljatie 4 B, 00700 Helsinki Viheraluerakentajat ry www. viheraluerakentajat.fi www.puutarhaunelma.fi Viljatie 4 C, 00700 Helsinki Viheraluesuunnittelijat

Lisätiedot

Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille

Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille JOHDANTO 3 PIHASUUNNITTELU 5 Milloin as oy pihan suunnittelu on ajankohtaista?

Lisätiedot

Vinkkipaketti vanhan pihan remontoijalle

Vinkkipaketti vanhan pihan remontoijalle Vinkkipaketti vanhan pihan remontoijalle Vinkkipaketti vanhan pihan remontoijalle Sisältö Piha on investointi, jonka arvo kasvaa vuosien myötä 3 PIHASUUNNITTELU Mikä pihasuunnitelma on? 4 Milloin vanhan

Lisätiedot

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %)

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %) Suunnitteluhinnasto 2018 Maisemasuunnittelu tanjanieminen on korkeatasoinen piha- ja vihersuunnitteluyritys, jonka kiitelty ja palkittu suunnittelu perustuu maisema-analyysiin, jonka perusteella asiakkaan

Lisätiedot

Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille

Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille Pihasuunnittelun ja -rakentamisen vinkkipaketti taloyhtiöille Sisältö Piha on investointi, jonka arvo kasvaa vuosien myötä 3 Katse kohti pihan

Lisätiedot

Kuvaus suunnitelmien sisällöstä

Kuvaus suunnitelmien sisällöstä Kuvaus suunnitelmien sisällöstä Yleissuunnitelma Ennen suunnittelun aloitusta käydään läpi asiakkaan toiveet pihan suhteen. Sen jälkeen on tehtävä mittauksia tontilla ja tutustuttava tontin kasvuolosuhteisiin.

Lisätiedot

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e.

rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU KYSY LISÄÄ: Marko Pakarinen - p e. rakentamisapu.fi! (tulossa myöhemmin)! OMAKOTITALON RAKENTAMISAPU PALVELU rakentamisapu.fi! RAKENTAMISAPU PALVELU JA ONNISTUNUT TALONRAKENNUSPROJEKTI ETUJA: Omakotitalon rakennuttaminen on iso ja vaativa

Lisätiedot

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut

Lisätiedot

RAKENTAMISEN OHJAUS MRL JA PIHAT ESIMERKKINÄ HELSINKI. Pia-Liisa Orrenmaa Maisema-arkkitehti

RAKENTAMISEN OHJAUS MRL JA PIHAT ESIMERKKINÄ HELSINKI. Pia-Liisa Orrenmaa Maisema-arkkitehti RAKENTAMISEN OHJAUS MRL JA PIHAT ESIMERKKINÄ HELSINKI Pia-Liisa Orrenmaa Maisema-arkkitehti Helsingin rakennusvalvontavirasto edellyttää pihasuunnitelman laatimista pääsääntöisesti kaikissa rakennushankkeissa.

Lisätiedot

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS

OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS Unelmia Kaikki alkaa toiveesta, tarpeesta ja unelmista, oli sitten kyse pienestä remonttihankkeesta tai isomman alueen suunnittelusta.

Lisätiedot

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin

Lisätiedot

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

Hankehakemuksen käsittely ELYssä

Hankehakemuksen käsittely ELYssä Hankehakemuksen käsittely ELYssä Viisarin hankesuunnittelupäivä Suolahdessa 17.3.2015 Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus YLEISTÄ -selvitetään rakentamisen luvan tarve ja ehdot

Lisätiedot

M A I S E M A S U U N N I T T E L U - P i h a n s a n e e r a u s s u u n n i t t e l u

M A I S E M A S U U N N I T T E L U - P i h a n s a n e e r a u s s u u n n i t t e l u M A I S E M A S U U N N I T T E L U - P i h a n s a n e e r a u s s u u n n i t t e l u SANEERAUKSELLA VIIHTYISÄMPI JA TOIMIVAMPI PIHA Onko pihasi jäänyt menneelle vuosikymmenelle tai muuten vain karu

Lisätiedot

AV-SUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ

AV-SUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ AVQ2 18.11.2007 AV-SUUNNITTELUN TARJOUSPYYNTÖ Ari Lepoluoto Copyright Avita Ry 2007 Avita Ry, Tykistönkatu 9, 00260 HELSINKI e-mail info@avita.org, tel (09) 463 2525 fax (09) 449 091 AVQ2 AV- SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015

NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 1 TARJOUSPYYNTÖ Rakennusosasto 10.2.2015 NAKKILAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOKANAVIEN PUDISTUSURAKKA 2015 Tilaaja Työkohteet Urakan sisältö Nakkilan kunnan rakennusosasto pyytää tarjoustanne Kirkonseudun

Lisätiedot

VIHERTEHOKKUUS GREEN FACTOR. Ohje suunnittelijoille

VIHERTEHOKKUUS GREEN FACTOR. Ohje suunnittelijoille VIHERTEHOKKUUS GREEN FACTOR Ohje suunnittelijoille 11.5.2012 Jyväskylän kaupunki Sisällysluettelo Esipuhe.. 3 1. Yleistä vihertehokkuudesta.. 4 2. Vihertehokkuuden laskeminen pihasuunnitelmasta.. 5 3.

Lisätiedot

Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa Ilkka Sihvola

Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa Ilkka Sihvola Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa 1 Helsingin Sanomat..pikku uutinen muutaman vuoden takaa 2 Esimerkki tältä aamulta (13.6.2017, klo 9:08) Viimeisin Hilmassa julkaistu

Lisätiedot

Hienon asuinalueen muodostuminen

Hienon asuinalueen muodostuminen Hienon asuinalueen muodostuminen Kaikki yhdessä Alueen luonne, yhtenäisyys, yhteinen vaikutelma Luonteva maaston muotoilu maiseman luontaisen muodon mukaan Pihapuuston suhde maisemaan Kukin omalla tontillaan

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012 YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Kirkonkylän liikuntapuiston maanrakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni.

1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. www.ren.fi Rakentajan opas 2013 1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. 1. Tontilla olevat kaapelit Ennen

Lisätiedot

Venäjän kaupan matkustajan muistilista. Elä matkusta Venäjälle!

Venäjän kaupan matkustajan muistilista. Elä matkusta Venäjälle! Venäjän kaupan matkustajan muistilista Elä matkusta Venäjälle! Elä lähde Venäjälle! Miksi? On helpompaa ja järkevämpää kutsua potentiaalinen asiakas ja tai/ammattimedia kotikentälle, jossa kaikki elementit

Lisätiedot

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA ENVIRONMENT PETRA PIHLAINEN RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA Sisältö Yleistä rakennuttamisesta Suunnittelu Urakan kilpailutus Eri osapuolien vastuista ja velvoitteista Vastaanotto Viestintä Yleistä rakennuttamisesta

Lisätiedot

Oma koti ja sen suunnittelijat

Oma koti ja sen suunnittelijat Oma koti ja sen suunnittelijat oma koti kullan kallis joka tapauksessa kallis loppujen lopuksi laadukas rakentaminen on edullista, koska sen on kerralla hyvin suunniteltu ja tehty omakotiperheestä rakennuttajaperhe

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan

Lisätiedot

Laadukkaampaa asumista

Laadukkaampaa asumista Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,

Lisätiedot

Kevytrakenteiselle polulle tulevan suodatinkankaan tilaaja on hankkinut

Kevytrakenteiselle polulle tulevan suodatinkankaan tilaaja on hankkinut TARJOUSPYYNTÖ Tarjousnimike Vireä Malisjoki II projekti Jyrkänrannan rakentaminen Tarjouksen sisältö Nivalan kaupungin tekninen toimi pyytää tarjousta Jyrkänrannan rakentamisesta. Rakentaminen syksyllä

Lisätiedot

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN

JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 173 20.05.2019 JOKILAAKSON KOULUN LUONNOSPIIRUSTUSTEN JA URAKKATARJOUSVAIHEEN KUSTANNUSARVION HYVÄKSYMINEN 2930/58/2019 KH 20.05.2019 173 Valmistelu ja lisätiedot: toimitilajohtaja Börje

Lisätiedot

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 Miksi kodistaan kannattaa pitää huolta? Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 KOULURAKENNUKSET VETO-ONGELMIA 42 %:SSA RIITTÄMÄTÖN ILMANVAIHTO 40 %:SSA TUNKKAINEN ILMA

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Rakennustutkimus RTS Oy PIENTALORAKENTAMISEN MARKKINANÄKYMÄ MAALISKUUSSA 2011. Salutorget 10.3.2011 Aarne Jussila aarne@jussila.

Rakennustutkimus RTS Oy PIENTALORAKENTAMISEN MARKKINANÄKYMÄ MAALISKUUSSA 2011. Salutorget 10.3.2011 Aarne Jussila aarne@jussila. Rakennustutkimus RTS Oy PIENTALORAKENTAMISEN MARKKINANÄKYMÄ MAALISKUUSSA 2011 Salutorget 10.3.2011 Aarne Jussila aarne@jussila.fi 040-900 5601 1 PIENTALO- JA LOMARAKENTAMISEN NÄKYMÄ 1.3. SEURANTATIETOJEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen. 13.1.2010 Rakentajailta 1 RAKENTAJAILTA Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen 13.1.2010 Rakentajailta 1 OMA KOTI UNELMAAKO Akan otossa ja auton ostossa ei terveellä järjellä ole mitään tekemistä Näin ei pidä edetä

Lisätiedot

Hankehakemuksen käsittely ELYssä. Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus

Hankehakemuksen käsittely ELYssä. Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus Hankehakemuksen käsittely ELYssä Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus YLEISTÄ -selvitetään rakentamisen luvan tarve ja ehdot sille -hankitaan ammattitaitoinen suunnittelija (koulutusammatti,

Lisätiedot

Äijälänrannan asuntomessujen tonttien hakeminen ja rakentajien valinta

Äijälänrannan asuntomessujen tonttien hakeminen ja rakentajien valinta Äijälänrannan asuntomessujen tonttien hakeminen ja rakentajien valinta haettavat tontit haettavana 32 kpl pientalotontteja (AP 2) tontteja voivat hakea yksityiset henkilöt, talotehtaat ja rakennusalan

Lisätiedot

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno Valmistelu Suunnittelu ja organisointi Aloitus Toteutus Päätös Projektiidea, tarjous ja into tehdä! Valmentajan / ohjaavan opettajan nimeäminen Projektitiimin kokoaminen / roolit Sopimus toimeksiantajan

Lisätiedot

HIILINIELUT JA MAANKÄYTTÖMUUTOSTEN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUSSA RIINA KÄNKÄNEN, RAMBOLL FINLAND OY

HIILINIELUT JA MAANKÄYTTÖMUUTOSTEN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUSSA RIINA KÄNKÄNEN, RAMBOLL FINLAND OY HIILINIELUT JA MAANKÄYTTÖMUUTOSTEN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUSSA RIINA KÄNKÄNEN, RAMBOLL FINLAND OY KUNTIEN HIILITASE -KARTOITUS JA MAANKÄYTTÖMUUTOSTEN HIILILASKURI Hankekokonaisuudessa:

Lisätiedot

Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko

Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko On tunnettava rakentamista ohjaava lainsäädäntö, rakentamismääräykset, paikallinen rakennusjärjestys, hyvän rakentamistavan periaatelinjaukset ja lukuisat yksityiskohtaiset

Lisätiedot

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007.

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu 3.9.2007. Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin 2.11.2007. Toimintakertomus 2011 Vesiosuuskunnan viidennen toimintakauden

Lisätiedot

Rakennusuunnitelmien käsittely ELYssä. Hankesuunnittelupäivä Ely:ssä Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus

Rakennusuunnitelmien käsittely ELYssä. Hankesuunnittelupäivä Ely:ssä Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus Rakennusuunnitelmien käsittely ELYssä Hankesuunnittelupäivä Ely:ssä 11.6.2015 Raimo Toivola, rakennusasiantuntija, Keski-Suomen Ely-keskus YLEISTÄ -selvitetään rakentamisen luvan tarve ja ehdot sille -hankitaan

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Lappeenrannassa: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Etelä-Karjalan Osuuspankin auditorio, 1.10.2014 Mikko Tarri, hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivusaneeraus.

Lisätiedot

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS 11.10.2018 VIHERTEHOKKUUS PERIAATTEET Puut pieniä puita Etupiha (köynnös + perenna) Etäisyys 4m rakennuksista Kapeimmilla kohdilla pylväspuita

Lisätiedot

AV - SUUNNITTELUTARJOUS

AV - SUUNNITTELUTARJOUS AVQ3 18.11.2007 AV - SUUNNITTELUTARJOUS Ari Lepoluoto Copyright Avita Ry 2007 Avita Ry, Tykistönkatu 9, 00260 HELSINKI e-mail info@avita.org, tel (09) 463 2525 fax (09) 449 091 AVQ1 AV- SUUNNITTELUTARJOUS

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA

ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA Arvoa rahalle -määritelmä Arvoa rahalle on hyötyjen (laatu, lopputuotevaatimukset, sosiaaliset ja ympäristölliset

Lisätiedot

Kehä I Keilaniemessä muuttaa kaupunkirakennetta

Kehä I Keilaniemessä muuttaa kaupunkirakennetta MAARAKENNUSPÄIVÄ 2015 Finlandia-talo 24.9.2015 Teema 1 Hankkeet ja investoinnit, Sali A, 16:00 Kehä I Keilaniemessä muuttaa kaupunkirakennetta - Haasteita ja mahdollisuuksia infrarakentamiselle kaupungininsinööri

Lisätiedot

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Teemu Alavenetmäki RI (AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos rakennuttajainsinööri Sisältö Suunnittelu Kilpailutus ja urakoitsijoiden valinta Rakentaminen

Lisätiedot

SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille

SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille SÄHKÖVERKKOON LIITTYJÄN OPAS pientalorakentajille Rakentajan muistilista 1. Hanki sähköurakoitsija. 2. Sähköurakoitsijasi asentaa mittauskeskuksen ja kytkee siihen liittymiskaapelin. 3. Sähköurakoitsija

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

Yleiset selvitykset ja suunnitelmat asemakaavaa varten

Yleiset selvitykset ja suunnitelmat asemakaavaa varten VANTAAN MARTINLAAKSO, RAIVIOSUONMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 17552 OSAA VARTEN Yleiset selvitykset ja suunnitelmat asemakaavaa varten WSP Finland Oy FI00210 Helsinki WSP Finland SELVITYKSEN AIKAINEN

Lisätiedot

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT OTSO Metsäpalvelut kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT 1 OTSO METSÄPALVELUT Historiamme ulottuu itsenäisyytemme alkuvuosiin. Vuonna 2013 marraskuussa syntyy OTSO

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4 Rakentamistapaohje on asemakaavakarttaa (KV..2014 ) täydentävä, se on ohjeellinen ja se koskee uudisrakentamista. Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Saarijärven vanhaa

Lisätiedot

MATERIAALI- TEHOKKUUS OMAKOTI- RAKENTAMISEN KANNALTA

MATERIAALI- TEHOKKUUS OMAKOTI- RAKENTAMISEN KANNALTA MATERIAALI- TEHOKKUUS OMAKOTI- RAKENTAMISEN KANNALTA MUISTILISTA AVUKSESI Kartoita tarve paljonko tilaa tarvitaan tilat tehokkaaseen käyttöön tilojen muutosmahdollisuus, tilat joustavat eri tarkoituksiin

Lisätiedot

Pihan perusparannushankkeen suunnittelu ja toteutus. Finnbuild 27.9.2008

Pihan perusparannushankkeen suunnittelu ja toteutus. Finnbuild 27.9.2008 Pihan perusparannushankkeen suunnittelu ja toteutus Finnbuild 27.9.2008 Syitä piharemonttiin Kiinteistöön kohdistuva remontti > pihat särkyvät remontissa > syntyy suuri kontrasti talon ja pihan välille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten 16.01.2017 Sivu 1 / 1 4377/2015 10.00.02 113 16.11.2015 10 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta LähiTapiola-ryhmälle alueen suunnittelua ja kehittämistä varten Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen,

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 TALOYHTIÖN HULEVESIEN KÄSITTELY Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 Dipl.ins. Hannes Björninen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taloyhtiön hulevesien oikeaoppinen käsittely 1. Hallinnan tavoitteet 2.

Lisätiedot

Sähköliittymä ja työmaasähkö

Sähköliittymä ja työmaasähkö Sähköliittymä ja työmaasähkö Rakentajailta Keskiviikko 23.3.2011 Juha Viherjälaakso 1 17.3.2010 Suunnitteluvaihe Onnistunut talon sähköistys alkaa hyvästä suunnittelusta koskee myös ä. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa

Lisätiedot

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa

Lisätiedot

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Esittäjän esittely Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta Kantapään kautta onnistumiseen, kolmas kerta toden sanoo PJP ja PJU

Lisätiedot

Isännöitsijän opas.

Isännöitsijän opas. Isännöitsijän opas www.hissiin.fi Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Hankkeen taustat Vanhan linja-autoaseman tontti vapautuu uuteen käyttöön Kajaanin keskustaan Elinkaariasumiselle kasvava tarve ja uusien asumismuotojen kehittäminen Rakennusten

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta

Lisätiedot

RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN. Kristian Stenmark Hepacon Oy

RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN. Kristian Stenmark Hepacon Oy RAKENNUSAUTOMAATION KILPAILUTTAMINEN Kristian Stenmark Hepacon Oy kristian.stenmark@hepacon.fi 050 5909571 TALOTEKNIIKAN KOKO ELINKAAREN ASIANTUNTIJAT www.hepacon.fi YRITYS Perustettu 1978 Toimialat LVIASK

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama RAKENTAVASTI ERILAINEN 17.11.2011 / RIL Reijo Harmaajärvi 1 Rakennushankkeen toteutuksen organisointi, vastuunjako ja tiedonkulku 2 Liiketoiminta-alueet Hankekehittäminen

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

ASUNTOMESSUJEN TONTTIHAKEMUS

ASUNTOMESSUJEN TONTTIHAKEMUS ASUNTOMESSUJEN TONTTIHAKEMUS 1.HAKIJAN TIEDOT Saapunut Nimi (henkilön tai yrityksen) Nimi (henkilön tai yrityksen) Henkilö- tai Y-tunnus Henkilö- tai Y-tunnus Lähiosoite Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka

Lisätiedot

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON

Lisätiedot

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.

Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100. 253 000 Jokivarrentie 7 91900, Liminka 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.0 m² Tietoa kohteesta ENNAKKOMARKKINOINNISSA tilava omakotitalo, jossa yläkerta varaus valmiina. Kokonaisuus on suunniteltu niin että

Lisätiedot

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti Rakentajan info Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti 12.9.2016 Suunnittelun lähtökohtia Rakennus tulee suunnitella aina paikkaansa Maasto-olosuhteet,

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801

pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe tahtiranta.fi 075 758 0801 pientalorakentajalle soilplan -tuoteperhe 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta HINNOITTELU

Yritystoiminta Pia Niuta HINNOITTELU HINNOITTELU Hinta on keskeinen kilpailukeino. sen muutoksiin asiakkaat ja kilpailijat reagoivat herkästi. toimii tuotteen arvon mittarina. vaikuttaa yrityksen imagoon. on tuotteen/palvelun arvo rahana

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA

OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA OMISTAJAN ROOLI HOMEVAURIOITUNEEN RAKENNUKSEN TAI RAKENTEEN KORJAUTTAMISESSA Omakotitalon omistajan sekä taloyhtiön oppaat homevaurion korjauttamiseen Heidi-Johanna Jokelainen Korjausneuvoja, RTA Hengitysliitto

Lisätiedot

PIHARAKENTAMISEN VAIKUTUS KIINTEISTÖHINTOIHIN

PIHARAKENTAMISEN VAIKUTUS KIINTEISTÖHINTOIHIN PIHARAKENTAMISEN VAIKUTUS KIINTEISTÖHINTOIHIN - k i i n t e i s t ö n v ä l i t t ä j i e n a r v o n m ä ä r I t y k s i ä I n a r i J a n s s o n 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 TUTKIMUSTULOKSET... 4

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta

Esityslista. Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta KIRKKONEUVOSTO 3/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 4.5.2016 n. klo 17:20 - Kahvitarjoilu klo 16:45- Klo 17 varainhoidosta puhumassa Arto Virtanen ja Lea Rajamäki Nordeasta Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet

Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet 1 RKM Matti Eklund 10.2.2015 2 Rakennuttamistehtäviä Rakennustöiden valvontaa Kauppakamarin hyväksymiä

Lisätiedot

KAIVOLAN PIENTALOALUEEN 1. OSA-ALUE

KAIVOLAN PIENTALOALUEEN 1. OSA-ALUE RAKENTAMISOHJE KAIVOLAN PIENTALOALUEEN 1. OSA-ALUE Sisällysluettelo Sivu Sijaintikartta 1 Yleistä 2 Rakennusten sijainti tontilla 3 Rakennustyypit 3 Perustaminen 3 Aidat, istutukset, pihat 4 Suunnittelu

Lisätiedot

M Y Y N T I E S I T E

M Y Y N T I E S I T E Pohjois-Karjalan ulosottovirasto Torikatu 36 A, PL 40 80101 JOENSUU Puhelin, vaihde 029 562 7740 Telefax 029 562 7746 Sähköposti: pohjois-karjala.uo@oikeus.fi M Y Y N T I E S I T E Myytävä omaisuus Kiinteistö

Lisätiedot

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2. Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Turvallisuus, luottamus ja pitkä tuntemus Struktuuri

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

Energia-ja ekotehokas asuminen, oikeus hyvään asumiseen

Energia-ja ekotehokas asuminen, oikeus hyvään asumiseen Energia-ja ekotehokas asuminen, oikeus hyvään asumiseen Markku Elg, Green Building Advisor Kestävän kehityksen mukainen Suunniteltu, rakennettu, kunnostettu Toimii tai käyttää ekologisesti resursseja tehokkaasti

Lisätiedot