LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN KUKA KUUNTELEE?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN KUKA KUUNTELEE?"

Transkriptio

1 LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN KUKA KUUNTELEE? Anna- Maija Puroila, DosenO, Yliopistotutkija Elina Viljamaa, KT, Tutkijatohtori Oulun yliopisto Kasvatus-eteiden -edekunta Valtakunnalliset seurakun-en varhaiskasvatuksen neuvo1elupäivät Oulu

2 KURKISTUKSIA LAPSEN ARKEEN Parhaat kaverukset Ronin huono aamu 2

3 TELLIS- HANKE ( ) Children tell of their well- being Who listens? Kuuluu Suomen Akatemian SKIDI- KIDS eli Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin tutkimusohjelmaan Kohdistuu lasten kokemaan ja kertomaan hyvinvoin-in erilaisissa kasvuympäristöissä (ko-, päiväko-, koulu) Perustuu kerronnallisuu1a korostavaan narra-iviseen lähestymistapaan Y-messä kertominen ja kuunteleminen

4 KERTOMISESTA Mitä sinulle tulee mieleen sanoista kertomus ja kertominen? Kertominen on kaikenikäisille ihmisille itsensä ja maailman ymmärtämisen tapa. Kertomalla järjestämme tapahtumia ja kokemuksia itsellemme ymmärre1ävään järjestykseen ja muotoon. Kuka minä olen? Millainen on maailma?

5 3- vuo-as ei vielä pysty kertomaan loogises- vai e1ä me aikuiset emme enää huomaa emmekä tunnista lapsen kertomisen tapoja ja prosesseja.

6 MITEN LAPSET KERTOVAT? Lapsilla on paljon kerro1avaa Jo aivan pieni lapsi kykenee kertomaan hyvinvoinnistaan Lapsen monet kertomisen tavat: ilmeet, eleet, kehonkieli, itku, nauru, leikki, piirtely, laulaminen, käsillä tekeminen, liikkuminen, puhe, hiljaisuus, vetäytyminen 6

7 LASTEN KERRONNASTA OPPIMASSA Päiväko-arki lapsen kertomana 3 pohjoissuomalaista päiväko-ryhmää aineistonkeruu syksy 2009 syksy 2010 tutkija mukana lapsen arkipäivässä, havainnoi, osallistuu, kuuntelee lapsia lapset kanssatutkijoina Eräänä päivänä, ennen lasten yhteistä kokoontumista Lassi (6v) huomau1aa minulle: Sää voit lai1aa päälle [nauhurin]. Si1e kaikki -etää, mitä täällä tapahtuu.

8 LASTEN KERRONNASTA OPPIMASSA Lasten -edon äärellä kotona äi-nä tutkimusta tekemässä ko-ympäristössä omat ja pihapiirin lapset omaa arkeaan eläen kerronnallisia kohtaamisia ja törmäämisiä Itse kirjoi1amalla, kuvaamalla, tal-oimalla, mieomällä lapset ihme1elemällä, leikkimällä, kommentoimalla, esi1ämällä, väi1elemällä, tulkitsemalla väitöskirjassa miniatyyrikatseella kolme pientä hetkeä tarkemmin katseltavaksi Et voi kyllä sanoa e1ä oot tämän yksin tehny!

9 MITÄ LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN? Aatu silittää En oo enää pieni tyttö! Niilon vääränlainen paita Sikainfluenssarokotus Kato miten ihana kukka! Hello Ki0yt ja Bakuganit Pe0ymys Alakko nää mua? Jonossa, rivissä, yhtä aikaa Saan kertoa! Näkymätön Julius Onko pakko mennä päiväunille? Epätoiveruokaa Hampaat lähtevät Minä osaan! Milloin on minun vuoro kiikkua? Parhaat leikit Sukset ris*ssä Ikioma hoitaja Kaverukset 9

10 MITÄ LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN Lapsen hyvinvoin-in lii1yy perustarpeiden tyydy1yminen, sosiaaliset suhteet, arvostetuksi tuleminen ja kasvun mahdollisuus (ks. Allardt, 1976) Lasten materiaalisen ympäristön merkityksellisyys Inspiroiva, mahdollistava ympäristö Leikkivälineet, luonto Markkinat tunkeutuvat lasten arkeen, kaupallisuus Sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys Kaverisuhteet, ulkopuolelle jääminen Aikuisen läsnäolo Arvostetuksi tuleminen, kasvun mahdollisuus Mahdollisuus osallistua ja vaiku1aa Ilo osaamisesta ja taidoista

11 MITÄ ON LAPSEN KUUNTELEMINEN? Kuuntelemme kaikilla aisteillamme - Kuunnella on ak7ivinen verbi. Kuunteleminen on avoimuu9a erilaisuudelle, toisen ihmisen näkökulmien ja tulkintojen arvon tunnistamista. (Rinaldi, 2008)

12 KUUNTELEMISEN HAASTEITA Minulla on tarve puhua paljon, seli1ää, ope1aa Puhun lapsen puheen päälle; en malta odo1aa, kun lapsi etsii sanoja Kysyn monta kysymystä yhtä aikaa AM: Aa. Onks siinä kaikkein hauskimmat pelit nämä tammi, mylly ja mitä nämä on labyrino? (Ö..) Vai mikä ois kaikkein hauskin peli? [Viivi äännähtää kuin vastatakseen AM ensimmäiseen kysymykseen, mu1a A- M jatkaa puhe1aan toisella kysymyksellä] Kysyn rajaavia kysymyksiä (vrt. kertomaan mo-voivat kysymykset) - Onko Selina sun kaveri? - vrt. Kukahan tässä kuvassa on? Millainen lapsi tässä kuvassa on? Mitä näet? Tarjoilen omia sanojani, omia tulkintojani Lapsi: Yks meni vähä hu AM: Ei se hai1aa. Se ei hai1aa mi1ää vaikka mennee vähä huonos-, ku digikamerassa ei hai1aa mi1ää vaikka o1aa paljo. En huomaa lapsen sana1omia viestejä tai en reagoi niihin Useampi lapsi haluaa kertoa samaan aikaan Erilaiset lapset, erilaiset kertomisen tavat

13 KERTOMISTA JA KUUNTELEMISTA EDISTÄÄ Aikaa ja -laa lapsen kertomiselle Katsekontak-, fyysinen läheisyys Kehonkieli Kokonaisvaltainen läsnäolo Kanna1elevat kommen-t, palaute Kuullun toistaminen Mo-voivat, avoimet kysymykset Tunteiden ilmaiseminen ja nimeäminen Äännähdykset, nyökkäykset Lapsi: Ja siinä oli se ilkee äijä. AM: Oliko? Lapsi: Oli. AM: Mitenhän sille tapahtu? Lapsi: Mää en tykänny ku mää näkkiin, e1ä siinä täällä leikataan sitä [näy1ää kä1ä]. AM: Sormee lekaoin? Lapsi: Ei ku täällä oli näin täällä sisällä ja oli inho1avan näkönen. AM: Joo. Niin siinä tarinassa oli joku ilkee Lapsi: äijä. AM: Joo. Oliko se sille pojalle ilkee? Lapsi: Oli sille pojalle, mu1a se on niin rohkee, e1ä se voi taistellakki ja siinä oli se taika myös

14 SEURAAVALLE KIVELLE - tutkimuksesta pitää olla hyötyä niille, joita se koskee (lapset, lasten kanssa työskentelevät, vanhemmat ) Koira ja kirahvi - kuvakirja

15 Saara Viljamaan kahdeksanvuo-aana kirjoi1ama tarina kertoo jo itsessään, millaista lapsen kertominen on. Mirkka Syrjälä (TaM) on kuvituksessa yhdistänyt Koira ja kirahvi kertomuksen tapahtumia ja TelLis tutkimushankkeen tuloksia. Kirja tarjoaa pysähtymispaikkoja, keskusteltavaa ja katseltavaa. Se innostaa tekemään, toimimaan ja leikkimään Joskus kirahvilla kyllä paleli, koska hänellä ei ollut kaulahuivia. Kuka nyt niin pitkää kaulahuivia rupeaisi tekemään!

16 KIITOS! Saara Viljamaa & Mirkka Syrjälä (2013) Koira ja kirahvi kustantaja N- Y- T NYT Oy TelLis tutkimushanke h1p://tellisoulu.wordpress.com/

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä 15.52014 Eila Estola 1 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E (2010-2013) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu

Lisätiedot

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Taustoja Tarve lasten kuulemisen ja osallisuuden vahvistamiseen noussut esille monilla yhteiskuntaelämän alueilla

Lisätiedot

Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ]

Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ] Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ] Varhaiskasvatustutkimuksen kansallinen kutsuseminaari 15.11.2010 Dosentti Eila Estola Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Eila. Estola@oulu.fi

Lisätiedot

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N leikin lumoa ja hiljaisuutta Kerhorepussa on tossut. Minulla on kiva kerhoreppu. Minä olen ihme Lapsi on seurakunnan päiväkerhossa aikuisten silmäterä. Päiväkerho

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

Bakuganit ja Hello Kittyt: Kuluttajuus päiväkotilasten arjen kertomuksissa

Bakuganit ja Hello Kittyt: Kuluttajuus päiväkotilasten arjen kertomuksissa Bakuganit ja Hello Kittyt: Kuluttajuus päiväkotilasten arjen kertomuksissa Anna-Maija Puroila KT, YL, Tutkijatohtori Oulun yliopisto TelLis -hanke (Suomen Akatemia, 21892) Lastensuojelun Keskusliiton ehkäisevän

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

KUUNTELEMISEN TAITO. Heidi Lokkila

KUUNTELEMISEN TAITO. Heidi Lokkila KUUNTELEMISEN TAITO Heidi Lokkila Voit opetella olemaan parempi kuuntelija, mutta sen oppiminen ei ole taito, joka vain lisätään siihen mitä jo tiedämme. Se on kuuntelua häiritsevien tekijöiden poistamista,

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA. KT Taina Kyrönlampi Taina.kyronlampi@humak.fi

PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA. KT Taina Kyrönlampi Taina.kyronlampi@humak.fi PÄIVÄKODIN ARKI LAPSEN KOKEMANA KT Taina Kyrönlampi Taina.kyronlampi@humak.fi Tutkimusaineisto 29 (5-7- vuotiaita) lapsia Menetelmänä: lapsihaastattelu Ja lasten piirrokset Miksi kuunnella lasta? YK:n

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

Myönteinen tunnistaminen

Myönteinen tunnistaminen Myönteinen tunnistaminen Taustaymmärrys Kehitetty Tampereen yliopiston Tilan ja poliittisen toimijuuden (Sparg) tutkimusryhmässä Tunnustussuhdeteoreettinen ymmärrys (esim. filosofit Axel Honneth ja Charles

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä Projektipäällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry pia.molsa@kvtl.fi // puh. 0207 718 326 Sisaruussuhde

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere LAPSET OVAT ERILAISIA SOSIAALINEN LAPSI Jos kommunikaatiotaidot vielä heikot Huomioidaan aloitteet Jatketaan lapsen aloittamaa keskustelua Jutellaan kahden

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI

JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla

OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla Koulutuspäivän tavoite 1. Ymmärrämme käytännön esimerkkien ja videoiden avulla, mihin OIVAvuorovaikutusmalli perustuu 2. Tiedämme,

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely 8 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Kyselyyn vastasi 9 asiakasta 4 Kyselyssä kysymyskokonaisuutta: Varhaiskasvatus Hoitopaikka Hoito- ja kasvatushenkilöstö

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä. Inkeri Lehtimaja & Salla Kurhila Urareitti-seminaari 30.5.

Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä. Inkeri Lehtimaja & Salla Kurhila Urareitti-seminaari 30.5. Vuorovaikutus sairaanhoitajan työvälineenä ja kielenoppimisympäristönä Inkeri Lehtimaja & Salla Kurhila Urareitti-seminaari 30.5.2017 S2 ja tilanteinen oppiminen -projekti - HUS: tukea suomen kielen käyttöön

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Perheen tunnesuhteet - pyörteitä ja suvantoja

Perheen tunnesuhteet - pyörteitä ja suvantoja Perheen tunnesuhteet - pyörteitä ja suvantoja Lapsen eduksi, perheen parhaaksi 6.11.2008 Jyväskylä Perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa, Väestöliitto Perheverkko toiminut 1998 alkaen Kohderyhmät:

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa

aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa Lapsen osallisuus työryhmä SOS-lapsikyläyhdistys SOS-Lapsikylän tehtävä Perustehtävä

Lisätiedot

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli

Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen kuuleminen ja osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Mitä lapsi tarvitsee voidakseen hyvin? Mitä me aikuiset ajattelemme?

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa Harjoite 9: TÄHYSTÄJÄ Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P (spatiaalinen hahmottaminen): IR: suhteet Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN

OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos lasse.lipponen@helsinki.fi Kasvattaako päiväkoti lapsia aloitteelliseen ja

Lisätiedot

Oulun varhaiskasvattaja Messut -2010. Miten meillä menee? -lapset arvioivat varhaiskasvatusta 19.11.2010. LTO, KM Piia Roos. Tampereen yliopisto

Oulun varhaiskasvattaja Messut -2010. Miten meillä menee? -lapset arvioivat varhaiskasvatusta 19.11.2010. LTO, KM Piia Roos. Tampereen yliopisto Oulun varhaiskasvattaja Messut -2010 Miten meillä menee? -lapset arvioivat varhaiskasvatusta 19.11.2010 LTO, KM Piia Roos Tampereen yliopisto ALEX 1,4v 20.11.2010 1 LASTEN ÄÄNI KUULUVIIN! MIKSI? LAPSILÄHTÖISYYS,

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot